muutoksen edessä

Kotikanava
1

Hei.

Elämääni, siihen alle 30 vuoteen on mahtunut paljon surua. Kuolemaa, liikaa. Alkoholismia, mielenterveysongelmia, kipeitä lapsuusmuistoja. Luopumista. Jo lapsena menetin isovanhemmat, tätejä, setiä, serkkuja. Äidin sairastuminen syöpään, isän alkoholiongelma, joka aina välillä nosti päätään. Vastuu pikkusisaruksista, talosta, vanhemmista, äiti oli sairaalassa, isä töissä.
Läheisen, lapsen itsemurha äidin alkoholismin takia. Hänen nuoren veljensä itsemurha.
Siskon vakava sairastuminen ja hyvästely. Toisen siskon huumeongelma. Kaikki lipuu pois, liian kauas.
Isä oli alkoholisti, mummo, pappa, alkoholisteja, haudassa. Setä, haudassa ja täti, alkoholisteja. Eno, kaksi serkkua alkoholisteja, sisko alkoholisti ja toinen narkkari, ei elimistö kestä enää kauaa ja syksyllä kävi jo niin surkeasti, että tajusin, että kohta on hyvästien aika.

Äiti menetti isänsä jo lapsena. Lisäksi haudassa lepää läheisiä, jotka eivät alkoholin vuoksi menneet.

Onko taas luopumisen aika? Olen sekaisin, niin syvästi surullinen, pettynyt, ehkä vihainen.
Se minun rakkain, lasten isä.
Aina on alkoholi ollut suhteessamme ongelma, mies juonut häät, hautajaiset, lasten syntymät, arkena, juhlana. Salaa, piilossa, juhlimassa pullon kanssa.
12 vuotta, 3 lasta. En tajunnut.

Joku pakotti minut viinakaapille katsomaan miehen hiljattain saanutta viinapulloa.
Olin sitä jo aikaisemminkin katsonut, miettinyt, mitä se sanoo.
Siinä oli vielä, vaikka yli puolet oli mennyt. Mies halusi näyttää, että kyllä hänellä säilyy.
Tiesin jo, kun menin sitä pulloa ottamaan. Olihan siinä, vettä. Siinä oli vettä vaimolle.
Se jysähti, mies on alkoholisti.
Epäuskoisena etsin tietoa, kaikki oli liian totta. Kaikki sopi liian hyvin.
Siitä alkoi painostus, pakottaminen miehelle. LUE!
Ensin miehellä tuli suuttumus, kieltäminen ja loukkaantumien, mitä syytöksiä.
Selittely, epätoivoinen sellainen.
Ensimmäisenä iltana luettiin, mies jo myönsi että olihan siellä jotain viisasta.
Seuraavana iltana, eilen, painostin lisää. Pakotin kohtaamaan ja myöntämään, pakotin lukemaan yhä lisää.
Lopulta, monen epätoivoisen selityksen, kieltämisen ja vihan jälkeen tuli murtuminen.
Itku, hätä, epätoivo ja epätodellisuus. Mies itki, tajusi, myönsi, alkoholisti…
Selitti, miten paljon viinaa on mennyt, salaa, koko ajan. Muutaman kerran, kun joi liikaa, jäi kiinni. Muuten ei jäänyt, onnistui olemaan ovela.
Kaupasta kaljaa, töitten lomassa niitä meni (mies yrittäjä), monesti piti odotella humalatilan tasoittumista ennen kuin pystyi tulemaan kotiin. Niin paljon hukattua aikaa.
Kaikki se suru, kaikki se ymmärtäminen, nyt ehkä mies näki ensimmäisen kerran. Sanoi ettei itsekkään ymmärtänyt, ei tajunnut.
Kaikki takit auki, ei valheita ei selittelyä. Vain liian raakoja tosiasioita.

Entäs nyt? Kumpikin on niin uudessa tilanteessa, jotenkin niin eksyksissä. Miten sitten?
Lupasin ja ehdotin miehelle, että nyt yksi päivä, ei mietitä huomista. Tuen, autan.
Lupasin elää itse samoin, luopua.

Nyt on olo, että on vaan uupunut. Kestää, kestää, jaksaa. Koko elämän mittainen kuritus. Olen kestänyt, auttanut, huolehtinut. Itse huomaa, kuinka on itse hiipunut.
Pää kestää, sydän ei. Sydämen toiminta on tutkimuksissa todettu jo häiriintyneeksi. Tärinää, velttoutta, tajunnantason häiriöitä.
Mitä jos äiti ei vaan jaksa??? Miten lapset voi jättää alkoholistille?
Tämä suru, pettymys, viha itseä kohtaan, viha maailmaa kohtaan.
Huoli lapsista, he kuuluvat riskiryhmään, vaikeiden suvussa kulkevien neurologisten sairauksien johdosta ja geenien myötä tullut alttius.
Nyt tuntuu liian pahalta tämä hetki, tämä päivä.
Tiedän, että tästä alkaa uusi elämä ja nousu… Toivon, en tiedä. Se voi tarkoittaa myös luopumista, lisää kipua. Entä jos mies ei pysty.

Pitää olla vahva, vaikkei jaksa. Pakko, koska mies tarvitsee apua, tukea, rakkautta.

2

Tartu tuohon, pikkuäiti! Yritä kääntää keula tulevaan. Menneisyys ja nykyhetki ovat tuoneet sinulle surua. Tulevaisuus on vielä kokematta. Se on täynnä mahdollisuuksia!

Täällä palstoilla on joku keksinyt hyvän vertauksen. Lentokoneessakin pitää ensin laittaa happinaamari itselle, vasta sitten voi auttaa muita. Sinunkin pitää ajatella itseäsi, sinulla on arvokas elämä ja sitä on paljon edessäpäin. Voimalla itse hyvin, luot turvallisuuden tunnetta lapsillekin. Toivottavasti se heijastuu mieheesikin. Ennen kaikkea hän tarvitsee kuitenkin oman motivaation.

Sinulla on ollut paljon vastoinkäymisiä. Voisitko yrittää samalla tavalla listata hyviä asioita elämässäsi. Jollet löydä suurta määrää, ehkä ne joita löydät ovat sitäkin arvokkaampia. Aloita vaikka lapsista…

Oikein paljon voimia sinulle, pikkuäiti!

3

Hei pikkuäiti,

kuullostat siltä että olet ihan loppu. Tarinasi on surullinen. Olet joutunut kasvamaan alkoholismin piinaamassa perheessä, ja se vaikuttaa lapsiin, paljonkin. Osasta tulee päihdeongelmaisia, kuten sisaruksistasi, osista taas mahdollisesti läheisriippuvaisia. Alkoholismi on tauti, joka leviää aina toisiinkin perheenjäsiniin, varsinkin lapsiin. Aikuisena nämä alkoholistin lapset sitten usein joko alkavat itse juoda, ja peittää sillä kipujaan, tai sitten etsivät itselleen alkoholistipuolison (läheisriippuvuutta.)

Kirjoitat kauniisti miehestäsi. On hienoa, että ymmärrät että hän on sairas, ja osaat käsitellä häntä sairaana, etkä pahana ihmisenä. Koska miehesi myönsi sairastumisensa, hänellä on toivoa. Suurin osa alkoholisteista ei myönnä sairauttaan, ja silloin paraneminen on mahdotonta. Sama pätee läheisriippuvaisilla; jos omaa sairastumistaan ei myönnä, ja ala tehdä töitä itsensä eteen, paraneminen ei onnistu. Ei, vaikka se kumppani lopettaisi juominen. Sama paha olo, häpeä, levottomuus, kaaos ja viha säilyy mukana kuin painava reppu selässä, vaikka toiset ihmiset ympärillä tekisivät mitä. Se paha olo tulee sisältä, ei ulkoa päin.

Mietit, miten tukisit miestäsi. Oma ex-mieheni on alkoholisti, ollut raittiina jo yli 5 vuotta. Kysyin häneltä joskus, pari-kolme vuotta raitistumisen jälkeen, mikä olisi ollut paras tapa tukea häntä. Vastaus oli aika yksiselitteinen: Omaan toipumiseen ja elämään keskittyminen. Toisin sanoen miehen jättäminen rauhaan. (kuten teinkin.) Eli se viinasta luopuminen on yksinäinen, kova taistelu. Läheinen auttaa parhaiten irrottautumalla, elämällä omaa elämäänsä. Harvoin alkoholisti pystyy lopettamaan juomistaan ilman apua. Apua on saatavilla, on A-klinikka, jossa ammattilaiset ohjaavat alkuun. Moni on saanut apua antabus-lääkkeestä, ja AA-vertaistukiryhmistä. (jonka avulla exäni raitistui.) Koska miehesi on myöntänyt sairautensa, niin voisit vinkata hänelle myös Lopettajat-sivuista, siellä on paljon kohtalotovereita kirjoittelemassa, ja prosessoimassa omaa raitistumistaan.

Sinulla on lapsia, ja he kärsivät myös tästä kaikesta. Äidin surusta, masennuksesta, isän juomisesta. Käytä jäljelläolevat voimavarasi mieluumminkin siis lapsiin, kuin mieheesi. Kerrot olevasi hyvin väsynyt, ja se on tuossa tilanteessa hyvin ymmärrettävää. Olet ihan kamalan tilanteen edessä! Mutta säästä voimasi lapsiisi. Suojele heitä. Parhaiten autat lapsiasi ja perhettäsi hakemalla itsellesi apua. Minua auttoi ja auttaa edelleen tosi paljon Al-anon. Voisit myös lukea läheisriippuvuudesta, sen oireista, voisiko sopia sinuun?

Tärkeintä on keskittyä nyt itseesi ja lapsiisi, ei mieheen. Alkoholisti juo, koska se on sairaus, ja hän lopettaa, vain ja ainoastaan omasta halustaan. Meillä läheisillä ei ole siihen osaa ja arpaa. Läheskään kaikki alkoholistit eivät pysty lopettamaan, koska sairaus on päässyt jo liian pitkälle. Se kun pahenee vähitellen.

Pidä itsestäsi huolta, nauti arjen hyvistä hetkistä, yritä järjestää itsellesi asioita, joista nautit. Olet arvokas ihminen, ja ansaitset paremman elämän. Hae apua itsellesi, sitä on saatavilla, koska yksin on kovin vaikea näitä asioita käsitellä ja kestää. Kirjoittele ihmeessä tänne kuulumisia, täällä on paljon kohtalotovereita, jotka tietävät miltä sinusta tuntuu. Voimia!

4

Hei.

Kiitos vastauksesta. Olet aivan oikeassa, ne hyvät asiat kannattelee.
Tämä on taas niitä henkisen kasvun hetkiä. Olen sen oppinut elämässä, että hetki kerrallaan.
Se vain, että kun on se oikein huono hetki…
Olen lapsena oppinut olemaan epäitsekäs. Muilla on mennyt niin huonosti, että eihän ne omat murheet siinä ole olleet mitään, minähän olen elossa, kun muita kuolee.
On minulla ihana perhe, se mieskin.
Ehkä kun tämä järkytys menee ohi, pystyy ajattelemaan ja rauhoittamaan mielen.

Huomasin tuossa ulkoillessa, että se, mitä miehelle sanoin, pätee myös minuun. Vain yksi päivä kerrallaan.
Voi kuinka toivonkaan nyt, että asiat järjestyy. Ennen olemme vain hoitaneet alkoholin seurauksia, ymmärtämättä täysin, että se itse alokoholi oli se ongelma.

Mies on helpottunut kun “jäi kiinni”, oli sokea ja voimaton.
Saan myös voimaa siitä, että isä ja äiti ovat löytäneet elämäänsä tasapainon, isän pahin viinahelvetti oli jo ennen meidän syntymää, enkä tiedä siitä sen enempää. Sen kerran, ei monesti,kun isä otti, niin pelotti.
Piti hoitaa, rauhoitella, laittaa se nukkumaan vaikka itse olin lapsi.
Huolet painoivat hänenkin pään alas.

Veljeni perhe on itselleni myös tärkeä ja jaamme yhteisen lapsuuden, josta voin hänen kanssaan jutella. Hänelle en ole kuitenkaan kertonut omista murheistani, en halua.
Aineet ja viina ovat vain kuuluneet sukuni historiaan, kaikki eivät siitä selviä. Se on niin paljon tappanut.
En tiedä, onko joidenkin hulluus suvussani tullut viinasta, vai onko alettu juomaan mielenterveysongelmiin. Sen lopullisen voitelun on tehnyt kyllä viina.
Vihaan sitä ainetta!

Ihmetyttää vain, että miehen suvussa alkoholismia ei juuri esiinny, minähän se olin siinä riskiryhmässä… Ja kun pidin aina huolen, ettei minulle käy niin, niin miksi minun puolisolle sitten piti käydä. Miksi vain joudun aina elämään sen pirun kanssa…?
Nooh, sitä kai on nyt turha pohtia.

Olen lukenut läheisriippuvuudesta kun joku vertaili alkoholismin ja läheisriippuvuuden yhtäläisyyksiä. Voisin kuvitella, että ne piirteet sopivat paremmin mieheeni.
Hänellä oli lapsuus ihan ok, mutta vanhemmat eivät rakastaneet toisiaan ja isä oli ja on ehkä hieman narsistinen.
Mies kärsii suunnattomasti ja tuntee valtavaa tuskaa siitä, mitä on tehnyt. En voi ruoskia häntä, yritän ymmärtää, auttaa. Hän ei ole oppinut koskaan kotona tunteitaan käsittelemään, koska niistä ei puhuttu. “Ei pojat itke”…
Kun minä astuin hänen elämäänsä, hän oli umpirakastunut, ja on sitä vieläkin. Kun nyt muutaman viikon otin etäisyyttä, hän kertoi kuinka siitä kärsi. Olen hänelle lasten lisäksi se kantava voima.
Ymmärrän kyllä alkoholistia jollain lailla. Olen niin paljon siskon kanssa itkenyt, haluaa lopettaa huumeet, mutta on liian paha olla. Sitten kun on kemiallinen riippuvuus syntynyt, niin ei voi vastustaa.
Kun ei mieskään osaa selittää. Siitä sen huomasikin, että eihän se itse enää hallitse tilannetta.

Nyt on olo parempi. Palko vain hiipi siitä, että olen aina ajatellut, että mikä ei tapa… Mutta nyt kun oma keho on mennyt huonoksi, niin entä jos se tappaakin.

5

Pikkuäiti,

Totta, sitä jaksaa kun kestää hetken kerrallaan. Enkä kiellä tuotakaa, etteikö mies tarvitsisi apua. Ja kaikki tarvitsevat rakkautta.

Mutta ennen kaikkea rakkautta ja tukea tarvitsevat lapsenne. Mies on kuitenkin aikuinen ihminen, joka pystyy kyllä pelastamaan itsensä, kunhan vaan motivaatiota on. (Anteeksi nyt vaan, mutta tätä mieltä olen - ensin tarvitaan tahto, kyllä ne keinot löytyy!)

Kaikki rakkautesi - onko se sellaista rakkautta, joka tukee raitistumista? Vai sitä rakkautta, joka tukee sairautta? Ehkä olisi parempi, jos apu löytyisi jostain muualta, koska sinä olet tilanteessa niin syvällä sisällä ja annat voimiasi pois saamatta mitään vastineeksi?

Ehkä tilanne rauhoittuu. Mutta opettele pitämään puolesi. Sinäkin tarvitset rakkautta, ja ennen kaikkea sinun pitäisi rakastaa ja arvostaa itseäsi. Olet ihana ja tärkeä, olet kolmelle äiti. Kallisarvoinen.

6

Mitä jos yrittäisi olla vahva vain itsesi takia, jotta itse selviytyisit. Sit voisit ehkä huomata että sekään ei ole pakko vaan voi myöntää itselleen että ei vaan jaksa yrittää aina olla vahva. Joskus voi helpottaa antaa itselleen luvan olla hauras ja että ei välttämättä jaksa kaikkea rinta rottingilla. Jos liikaa yrittää olla vahva vaikka voimia oikeesti ei ole, niin voi sairastua itse vaan pahemmin kun ei pääse ne muut herkät tunteet ulos. Itseä ensin auttamalla voi myös auttaa toista paremmin.

Oletko yrittänyt hakea itsellesi apua jostain esim. Al-Anonissa käymällä ?

7

Hei taas.

Asioita on purettu nyt miehen kanssa. Olo alkaa itsellä helpottua.
Kaikki tämä vaatii kuitenkin sopeutumista ja sulattelua, tämä on iso elämänmuutos.
Kannustan ja potkin miestä, on hän nyt myöntänyt että olen täysin oikeassa ja alkaa ehkä hyväksyä, että ei hän voi enää vinaa koskaan ottaa, haluaa muutoksen elämään.
Ensin sintturoi vastaan, hän on vain suurkuluttaja, toisessa hetkessä myönsi, hän on alkoholisti, sitten taas vain suurkuluttaja, nyt alkaa jo luovuttaa ajatukselle, että on alkoholisti.
On se varmasti vaikeaa luopua siitä elämän keskipisteestä, alkoholista.
Jotenkin on nyt itselläni levollinen mieli siitä, ettei turhia lupauksia tarvitse enää uskoa, ei tarvitse miettiä, olisiko kaikki muuttunut niinkuin mies lupaa, pyytää ja vannoo.
Jos käy huonosti, niin ymmärtää, ettei se ollut minun käsissäni.
Sitä ennen haluan tehdä kaikkeni, jotta onnistumme.
Lapset ovat aina olleet itselleni se elämänkannattelija, heidän vuoksi olen kaikkea tätä jaksanut.
Tiedän, että heidän paras voi joskus olla myös se ero. Sehän tähän pisteeseen on meidät ajanut, minä luovutin, en enää uskonut, otin selvää…
En vain ymmäärrä, miten en aiemmin tajunnut. Ehkä se, kun en tästä tiennyt tarpeeksi. Niin vaikka olen tämän asian kanssa aina joutunt elämään… Olen vaan elänyt ihmisten kanssa, joiden alkoholismi on jo ollut hyvin pitkällä…

Olen jotekuten onnistunut pääsemään taas jaloilleni, tällä hetkellä tunnen olevani taas vahva. Olen täältä lukenut paljon kirjoituksia, ja lukenut paljon alkoholismista. En kuitenkaan oleta, että nyt kaikki on hyvin, pitkä tie on kuljettava, paljon annettava.
Nyt tuon shokin jälkeen on ollut hyviä päiviä.
Tämäkin päivä, isänpäivä oli viimevuonna rapulaisen, haisevan miehen anteeksipyyntöjä ja kiukuttelua. Iskä yritti hyvitellä lapsia ja vaimoa uimareissulla kylpylään…
Tänä vuonna menemme kylpylään, iskälle viety aamupala sänkyyn kahveineen ja lahjoineen. Iskä on kyynelsilmin ollut ottamassa vastaan, on niin helpottunut ja onnellinen tästä hetkestä.

Tämä päivä, vain aina kerrallaan. Nyt on hyvä.

8

Hei Pikkuäiti,
Kirjoitit: “Olen jotekuten onnistunut pääsemään taas jaloilleni, tällä hetkellä tunnen olevani taas vahva.”
Tuo lauseesi särähtää korvissani. Vahvuus on ominaisuus, josta alkoholistien läheisten pitäisi uskaltaa luopua. Niin monet kotikanavaan kirjoittajat ovat ylpeilleet omalla vahvuudellaan - väärin perustein, koska se ei auta mitään. Meidän on myönnettävä oma heikkoutemme läheisemme sairauden suhteen, kuten alkoholistin on myönnettävä voimattomuutensa oman sairautensa suhteen. Sitä ei voi voittaa omalla päätöksellä. Senhän olet jo itsekin nähnyt.
Vahvuudellamme vain tuemme alkoholismia.

9

Jäin vielä miettimään sitä että mitä pikkuäiti tarkoitat sillä että sanot että tunnet olevasi vahva ja tai että pitää vain olla vahva vaikkei jaksais ?

Liittyykö vahvuuden tunne siihen että sinun tarvitsee olla vahva koska muuten mies ei raitistu ? Vai liittyykö vahvuuden tunne siihen että sinun täytyy olla vahva jotta voit tukea miestä kun hän yrittää raitistua ?

Ihmisen raitistumispyrkimyksiä voi tukea, mutta vastuuta tai kunniaa toisen raitistumisesta tai syytä jos hän epäonnistuu siinä ei kannata ottaa. Jokainen aikuinen ihminen on vastuussa vain omasta elämästään, omasta käytöksestään ja omista tunteistaan. Jos alkaa ottaan vastuuta toisen käytöksestä (juomisesta) ja tunteista voi käydä niin että alkaa elään toisen elämää. Tulee vähän sellainen tunne kirjoittamastasi että miehen raitistuminen on nyt pääasiassa sinusta kiinni ja siitä kuinka vahva jaksat olla.

Kirjoitat myös että nyt kun mies on myöntänyt ensimmäisen kerran että alkoholi on hänelle ongelma, niin kaikki muuttuu heti paremmaksi. En halua maalailla piruja seinille, mutta raitistumisprosessi on yleensä pitkä prosessi (hyvin harvat kykenevät lopettamaan kuin seinään), useimmin matkaan kuuluu monia retkahduksia ja pettymyksiä. Alkoholisti voi olla juomatta useita kuukausia jopa vuosia ja sitten palata takaisin vanhoihin juomiskuvioihin. Hyvin harvat alkoholistit pystyvät lopettamaan juomisen yksin ilman ulkopuolista apua ja vaikka saisi apua niin onnistumistakuuta ei ole. Ulkopuolinen apu tarkoittaa ammattiapua (esim. A-klinikat) tai vertaistukea (esim. AA). Läheinen voi tukea raittiutta jos alkoholisti hakee ulkopuolista apua ja sitoutuu sitä kautta raittiuteen. Raittiuslupaukset läheiselle eivät yleensä kanna kovin pitkälle ja tulee vaan turhia pettymyksiä kun niitä retkahduksia tulee.

Olen joskus jonkun kirjoituksen kirjoittanut täältä palstalta omaan vihkooni ja se on ollut minulle hyvä motto tässä matkan varrella kun olen itse lähtenyt kohti raittiutta ja kun olen olen oppinut ymmärtämään omaa läheisriippuvuuttani alkoholistin rinnalla.

“Alkoholismista ei voi parantua tahdon voiman avulla. Tahdon voima vain pahentaa sairautta. Oma tahto täytyy luovuttaa ja myöntää olevansa voimaton alkoholin suhteen, ennen kuin mitään positiivista voi tapahtua. Sama pätee alkoholistin läheiseen”.

10

Hei.

Suuri kiitos vastauksista. Tiedän, että olen alkutaipaleessa ja siksi onkin hyvä, että voin täältä käydä lukemassa muiden kirjoituksia, ja on ihanaa kun vastailette.

Noniin. Luin jo aikaisemmin nuo teidän kirjoitukset ja jäin niitä itsekin pohtimaan.
Tänään on ollut kieltämispäivä. Mies hokee voivansa olla kohtuukäyttäjä, vaikka myöntää olevansa alkoholosti.
En usko.
Siinä se ehkä onkin se suurin helpotus, ei enää tarvitse uskoa ja miettiä, mitä jos. Tietää, että sairaus on sairaus.
Niin karua kuin se onkin, mietin, miten nyt voin luovuttaa ja saan siitä voimaa. Se helpottaa, että kaikki on juurikin miehen käsissä, ei minun.
Voin olla tukena, voin kannustaa, lohduttaa, antaa toivoa, mutta parantaa en vain voi. Ja yritänkin olla tukena, aivan varmasti. Mutta opettelen myös luovuttamaan…
Helpottaa nyt oloa se, että voi ymmärtää, miksi. Miksi mies on niiin hirveästi meitä satuttanut. Tosin eihän se kaikenkattavaa ole, mutta selittää paljon.
Ei muutu hetkessä, ei muutu välttämättä koskaan.
Ennen olen uskonut, kun toinen on rukoillut, vakuuttanut, itkenyt: lopetan. Ja aina olen pettynyt.
Nyt kun tietää, ei pettymys ole enää samanlainen. (kai?)
Tuskaa ja kipua, surua ja murhetta on varmasti yhä…

Mutta joku muuttui tämän tiedon jälkeen.
Tänään oli niin ihana käydä pojan kanssa kirjastossa. Vaikka miehellä on taas tänään huono päivä.
Ei enää voi elämä keskittyä vain viinan ympärille.
Eikö silloin kannata jatkaa tekemään sitä, mikä antaa itselle hyvää oloa?
Jotenkin vain surettaa ja toisaalta helpottaa, että annan periksi…
Huomaan tuntevani ahdistusta ollessa miehen lähellä. Haluan happea.
Kaikki, koko elämä on ollut vain miehen huolia, miehen viinankäyttöä ja siitä riitelyä.
Kuinka sitä onkaan ollut sokea? On vain ollut niin kova halu saada elämä paremmaksi.
Nyt ymmärränkin, että olemme vain aina hoitaneet alkoholismin seurauksia, ei syytä.

Jos käy huonosti, ettei mies voi raitistua, niin jotenkin tuntuu, että on helpompi luopua…

Kuulostaako tämä järkevätä? Kyllä te herättelette miettimään. Kiitos.
Tukea ja tietoa tulen tarvitsemaan jatkossakin.
Kerroin tästä, ensimmäistä kertaa kerroin sukulaiselleni.
Hän oli kauhuissaan, miten se kiltti ja ihana mies… Ja ihmetteli, miksen ollut mitään kertonut koskaan, vain selitellyt, peitellyt ja valehdellut hänen puolestaan…
Ehkä se oli se häpeä… Minun piti myöntää, että elämä ei ole hallinnassa. Että olen jo loppu tähän, että en olekaan niin vahva ja kaikenkestävä. Se oli kamalaa ja se oli samalla vapauttavaa.
Edelleenkin tiedän, että elämä on vain kestettävä ja kyllä sen kestän, mutta ei minun ole pakko kaikkea kannatella.
Lapsista pidän nyt ennen kaikkea huolta, ja itsestäni.
Nähtäväksi jää, kuinka loppujen lopuksi asian kanssa käy. (jäänkö vai lähdenkö)
Pidän sitä mahdollisuutena päästä pois, jos mikään ei muutu…
Ja tiedän kyllä, että alkoholisti on aina alkoholisti… Tiedän sen, kun olen niiden keskuudessa joutunut elämään…
Siksi tämä oli niin iso järkytys, että taas, minunkin lasteni elämässä…

Höh, nyt meni kyllä jaaritteluksi ja taitaa olla teksti muutenkin epäselvää…

11

Selvästi olet huojentunut siitä että olette voineet miehen kanssa ensimmäisen kerran keskustella hänen ongelmastaan rehellisesti. On myös tosi hyvä että olet avannut aiheen myös sukulaiselle. Siitä on hyvä lähteä eteenpäin. Kirjoittele vaan tänne niin paljon kun juttua tulee.

Ehdottomasti juuri näin, olet oivaltanut asian ytimen :slight_smile:

12

Hei.

Kiitos.

Sorruin tänään uhkailuun. Minut on ajettu nurkkaan, jossa en aio suostua olemaan. En nyt, en enää.
Mies haluaa, että asia jää tähän.
Ei se muuten jää.
Kerroin aamulla, että soitan perheneuvolaan itselleni apua. Mies auttakoot siinä tapauksessa itseään ja hän ei voi estää minua pyytämästä apua. Sanoin että minun ei enää tarvitse kannatella tätä.
Annan miehelle mahdollisuuden soittaa auttavaan puhelimeen, edes sen verran pitää yrittää. (jos se herättelisi??)
Olemme aikaisemmin käyneet pariterapiassa pari vuotta sitten.
Se alkoi miehen tekosten jälkeen, kun minä olin jo totaalisen väsynyt, kahden isomman, ja vauvan kanssa.
En ollut väsynyt lapsiin, vaan mieheen. Hänen uuteen elämään. Hänen, hänen, hänen… Oli uusi ihastus (vaikka mitään fyysistä ei tapahtunut).
Silloinkin soitin perheneuvolaan, kerroin, että olen jo aivan uupunut.
Silloin hoidettiin parisuhdetta. Hoidettiin alkoholismin seurauksia (nyt sen tajuan), alkoholista ei mainittu mitään.
Sen verran asia tuli esille, että minä olin ahdasmielinen miehen kyttääjä, joka pitää häntä kaulapannassa.
Ei se ollut niin. Oikeasti mies on alkoholisti, joka salaa kittaa, valehtelee, huiputtaa, käyttää hyväksi.
Ja minä olen ollut hyväuskoinen tollo, joka on koittanut vedota tunteisiin.
Opittiinhan siellä terapiassa se, että kolmannet osapuolet vain pahentavat asiaa.

Sanokaa, olenko ihan jo hakoteillä, kun kiristän, tai oikeastaan kovaa pyydän.
Voi olla, enkä anna miehelle siitä lupausta, että vaikka hän soittaa apupuhelimeen, että minä en hankkisi apua.
Haen sitä jokatapauksessa, jos tarvitsen.
Kyllä nyt on taas vaikea paikka.
Ja siltikin tunnen suurta helpotusta tästä, että sain tietää. Niin tuskaista kuin se onkin.
Olen vaan nyt niin kovasti sitä mieltä, että nyt en enää odottele.

13

Mielestäni olet oikealla tiellä kun haet apua itsellesi, miehesi on ehkä jo apusi ulottumattomissa. Kun haet apua itsellesi niin autat myös lapsiasi jotka ovat sinulle tärkeitä. Kyllä sinä pärjäät, hissukseen :slight_smile:
Ota myös yhteyttä sosiaalitoimistoon ja kerro tilanteestasi sekä kysy ihan käytännön neuvoja, ei sun mitään tartte just nyt tehdä mut usein tieto auttaa “näkemään valoa tunnelin päässä”.
Voimia vaan sinulle.

14

Hei Pikkuäiti,

Olet tajunnut vastikään ison asian, ja elämäsi on nyt myllerryksessä. Vedä syvään henkeä ja ota aivan rauhallisesti, mitään hätää sinulla ei ole tehdä isoja ratkaisuja juuri nyt.

On hienoa kuulla, että miehesi on myöntänyt alkoholiriippuvuutensa, se on se ensimmäinen askel. Vaikka hän horjuukin ja kokee voivansa ryhtyä kohtuukäyttäjäksi :slight_smile:. Se kuulostaa niin tutulta, minun kihlattuni kuvitteli myös niin monien vuosien ajan vielä sen jälkeen kun myönsi, että alkoholi on hänelle ongelma. Pitkän tien mieheni on siis kulkenut siihen, että nyt toivon mukaan ymmärtää, hyvän hoitajansa tuella, ettei paluuta kohtuukäyttäjäksi hänen kohdallaan ole.

Ole varovainen, ettet kuluta itseäsi loppuun siinä, että yrität tukea ja kannustaa miestäsi liikaa, jos hän ilmaisee haluavansa muuttaa elämäänsä. Siinä on nimittäin ansa, joka on hyvä huomata ennenkuin astuu siihen. Itse tsemppasin kovasti miestä kaikki ne aikaisemmat lopettamis- ja vähentämisyritykset, ja olin sitten aivan uupunut joka kerta, kun nämä “yhteiset yrityksemme” menivät karille. Tunsin kuitenkin aina myötätuntoa ja halua jatkaa yhdessä, kun toinen kuitenkin teki jotain ja yritti, ja kun oli niitä kuuluisia hyviä puolia kumminkin suhteessamme. Olivatko ne sitten todellisia yrityksiä kuitenkaan hänen puoleltaan…?

Nyt en enää jaksa yrittää tukea, luovutin ja annoin periksi lopulta aivan kokonaan. Yllättäen mies yrittää nyt luovuttamiseni jälkeen entistä kovemmin itse. Ei ole tukeutunut minuun sen jälkeen, kun sanoin hänelle syksyllä selvästi ja useaan otteeseen, etten enää usko hänen raitistumiseensa. Nyt hän käy omaa taisteluaan hoitajansa tukemana, ja hyvä niin. En kiellä, etteikö minulla olisi jonkin verran syyllisyydentuntoja siitä, etten tue häntä, mutta samalla tiedän, että kaikkeni olen yrittänyt. Olen puhunut, taivutellut ja perustellut itseni uuvuksiin. Olisin ehkä voinut nämä 9 vuotta toisinkin käyttää :unamused:.

Minun olisi pitänyt itseni takia jo aikaa sitten nostaa kädet pystyyn ja ymmärtää, ettei minun voimillani nujerreta alkoholin voimaa. Mieheni vastaa itse omasta elämästään. No, mennyttä kun ei voi muuttaa, niin toivon ja haluan, että muistan tämän jatkossakin, ja mm. siksi käyn Al-Anonissa. Tukea voi kuitenkin saada monesta paikasta.

Todellakaan sinun ei ole pakko kannatella kaikkea. Ja vaikka yrittäisit, olisi se turhaa, sillä kaikkea et voi kannatella! Ihan oikeassa olet siinä, että lapset ja sinä olette nyt etusijalla! Voin kuvitella miten vaativaa elämäsi on jo pelkästään kolmen pienen lapsen äitinä, heihin ja itseesi sinun on käytettävä kaikki liikenevät voimavarasi.

Epäilen, että uhkailut, kiristämiset ja pyytelyt eivät johda toivomaasi tulokseen. Oma mieheni taisi aikanaan lähteä A-klinikalle hoitoon lähinnä minua rauhoittaakseen ja siksi, että sai siten varmisteltua, etten jätä häntä. Ja sama oli Antabus- ja Reviakuurien kanssa. Toki hän noina hetkinä saattoi itsekin uskoa vähintään siihen, että kykenee kohtuukäyttäjäksi. Miehestä itsestään sen avun hakemisen on lähdettävä, muuten se on vain ajan ja energian hukkaamista kummallekin osapuolelle. Nyt miesystäväni on antabuskuurilla taas, olivat hoitajansa kanssa sopineet, että ottaa sen tuekseen, kun on retkahtanut juomaan kahdesti tämän syksyn aikana. Olen tyytyväinen, ettei aloite tuohon kuuriin tullut minulta.

Ajatuksesi siitä, että soitat perheneuvolaan ja haet apua itsellesi, on minustakin oikein hyvä! Tee se huolimatta siitä, hakeeko miehesi apua vai ei. Voimia täältäkin, paljon!

15

Tänään siivosin (lue, kaivelin) autotallia.
Ihan kuin jotain todistusta hakemaan, ettei ukko käännä päätäni taas puheillaan.
Juupa juu. Löysin sieltä kätkön, erilaisia pulloja, oli sitä ja tätä. Ja kaljatölkkejä oli ihan määrättömästi.
Ja hänen yrityksensä tiloissa niitä on lisää, väittänyt niitä aina muiden pulloiksi. No en kyllä oikeastaan sitä koskaan uskonutkaan, ongelman laajuus oli se, joka yllätti.
Hyvin ne sinne oli piilotettu, romulaatikoihin korkealle, vaatteiden sekaan, roskatynnyriin…
Njääh. Eipä ole enää tarvetta penkoa, enkä kyllä tiedää että mitä järkeä siinä oli nytkään.
Pitääpä ukolle näyttää se järkyttävä kasa, joskin tietääpähän se itekki miten paljon sitä on kurkusta menny.

On se kumma tämä ihmismieli. Sain taas itseni pakotettua pikkupalleroiseni kanssa kävelylle ja heti tuntui taas paremmalta hengittää.
Aion myös varata itselleni jonkun loman, kylpylään tai jonnekkin, ei välttämättä mitää kallista. Kunhan pääsisi jonnekin, että on jotain mitä odottaa.
Ensin kerron miehen äidille, joskohan se sitten vaikka auttaisi lasten kanssa ja unohtaisi edes vähäksi aikaa oman villityksensä ja ottaisi mummin roolin.
Jos en pääse, niin ainaki saan haaveilla…

16

Kerro vaan miehen äidille, ja perheneuvolan henkilökunnalle. Kerro mahdollisimman monelle.Laita kulissit kolisemaan, ja tuo asia näkyväksi. Silloin teet palveluksen sekä itsellesi, että miehellesi. Olet tärkeä ja arvokas ihminen, ja sinä ja lapsesi ansaitsevat elämältä enemmän mitä tällä hetkellä saatte.

Voimia!

17

Toisaalta on kauhea tarve puhua tästä, ja toisaalta en halua puhua silloin kun on paha mieli.
Lasten osa tässä riipii sydäntä.
Olen heidän kanssaan touhuillut ja meillä on mukavaa. Kunnes mie tulee kotiin.
Minun ahdistus kasvaa valtavaksi. En halua häntä lähelle pyytämään, syyttämään, ärjymään. Toisessa hetkessä minä olen ihana, liian hyvä ja ansaitsen parempaa ja toisessa kaamea kana, ämmä, joka vetelee hirttosilmukkaa miehelle.
En minä niitä höpinöitä usko ja huomaan kyllä että mies on vähän nyt paniikissa ja surullinen, ei enää tiedä, mitä hänen pitäisi kun ei mene läpi se mikä ennen meni.
Säälittää toisaalta katsoa, on aivan hädissään.
Katsoin eilen asuntoja, katsoin ja listasin avioeroon liittyviä asioita.
En minä enää tänne voi jäädä, ei mikään muutu. Mies ei alkoholista luovu, ennemmin perheestään. Haluaa molemmat, ei enää saa.
Hän ei aio olla se, joka antaa periksi. Minun pitäisi, että elämämme voisi jatkua. Pitäisi sallia juominen. Pitäisi antaa hänen olla joskus alkoholisti…
Ei se mene niin. Mies on yrittänyt kohtuukäyttöä, ja sen epäonnistuminen juuri tekee hänestä alkkiksen. Ei se nyt taas käsitä…
Miten v.mäinen sairaus!

Nyt on aivan kamala tuska siitä, että tämä perhe on nyt hajoamassa. Tämä on liian totta. Liian kipeää, nyt ei tekisi mieli olla tässä ja nyt.
Se lähteminen, muutos, uusi alku. Pelottaa aivan kamalasti, on niin vaikea lähteä.
Rakastan tuota juoppoa, sehän tässä niin kipeää tekee.
Lapset rakastavat isää.
Voi kamala!!!

18

Olet saanut pikkuäiti paljon hyviä vastauksia tänne. Olen pahoillani puolestasi. Olet kokenut paljon ikävää elämässäsi, ja ansaitset parempaa. Moni on sinulle täällä jo sanonutkin, mutta sanon vielä minäkin; voit tukea miestäsi, jos hän haluaa raitistua, mutta mitään et voi tehdä hänen puolestaan! Sinun ei tarvitse olla vahva toisten takia, vaan voit (ja täytyy) näyttää ja osoittaa omat rajasi, milloin et enää jaksa. Olet maailman tärkein ihminen lapsillesi, ja vain sillä on merkitystä. Jos mies haluaa pysyä teidän kelkassanne, kyllä hän tietää mitä hänen pitää tehdä.

Tiedän ettei tuossa tilanteessa ole helppoa, ei todellakaan. Täälä olisi niin helppoa antaa neuvoja muille, vaikka itse on aivan samoissa solmuissa :smiley: Toivotan kuitenkin vaan hyvää, parempaa mieltä ja mukavia hetkiä lasten kanssa. Nauti lapsista, heistä saa paljon iloa. Mies tulee perässä jos on tullakseen :slight_smile:

19

Just näin, sinä kiteytit kahteen lauseeseen sen mitä minä olen nyt tekemässä :smiley:
Huolehditaan itsestämme niin jaksamme huolehtia lapsistamme, mies on jo aikuinen emmekä ole hänen äitejään :open_mouth: vaan puolisoita.

20

Huooh.

Ei tuo kertominen miehen äidille auttanut mitään. Jutteli ensin minun kanssa, sitten miehen.
Mies sanoi, että se uskoi häntä.
Minä olen kohta suvun mielestä pöpipää. Siitä sen saa kun silottelee ja valehtelee juopon hommia.
Kiitos ja kumarrus tästä.
Kukaan miehen puolelta ei tule uskomaan minua ja nyt tässä vaiheessa en minä ole se, joka alkaa selittelemään ja puolustautumaan.
Kyllähän se kohta niin on, että pelastan sen, mitä pelastettavissa vielä on; itseni ja lapset.
Anoppi kielsi minua lähtemästä, kielsi soittamasta apua, koska tulisi lastensuojeluilmoitus.
Silittele ja ole hyvä miehelle, hän tarvitsee hyvää huomiota, ei mitään motkotusta.
Että mulla päässä naksuu kohta.
Pitää nyt vaan kiltisti unohtaa ja jatkaa elämää, mitä se turhaan pitää alkaa tekemään kaikkien olosta kurja.
Minäkö se tässä olinkin?!?
Viis minusta, mutta ajatteles miestä.
Vaikka kerroin siitä, miten se lapsiin vaikuttaa, miten olisi jo mies käynyt pari putakreissua ja saanut lastensuojeluilmoituksia toiminnallaan, niin noh, nehän nyt olivat vain ylilyöntejä ja ne pitää unohtaa. Sitähän sattuu kaikille joskus, pitää ymmärtää.

Kyllä nyt tämä pikkuvaimo ei ymmärrä, ei hyväksy ja ei jää tällä kertaa jalkoihin.
Kohta käy niin, että vihaan miestä ja vihaan hänen perhettään.
Mieskin on ollut niin v-mäinen, haukkunut ja vähätellyt. Sanoo että painu vaan, mutta häntä ei määräillä.
Nyt muistankin miksi olen jo monesti miettinyt lähtemistä… Tuolla ihmisellä on kaksi persoonaa, ei hän ole vakaa. Ja minua hulluksi haukkuu…

Ahdistaa tämä, tietää, että pitäisi lähteä… En ole vielä ollut valmis soittamaan perheneuvolaan, sillä tiedän, mikä tapahtumaketju siitä lähtee liikkeelle.
Koitin nyt katsoa ensin mitä tapahtuu, jos kerron tuon juopon suvulle… Mutta kääntyi itseään vastaan sekin…