Huomenna Plinkkitupaan.
Kirjoittelen tänne näemmä vähän päiväkirjanomaisesti juttuja, jotta itse pysyisin kartalla, että mitä mulle oikein on tässä tapahtumassa… Saapi näitä juttuja lukea tai olla lukematta jos meikäläisen pölinät ei kiinnosta.
Nyt pienellä mökkiviikonlopun tapaisella perheen kanssa. Ja takana on rauhallinen yöuni. No, lääkkeen avulla toistaiseksi nukkuminen onnistuu, mutta ajatus on nukahtamisdropeista päästä eroon, vaan ei tässä hosua kannata. - First things first - eli ei kiitos alkoholille. Ei ole ollut kiusauksia vielä, mutta vastahan tätä raitistelua on 10 päivää takana.
Oisko kuinkin pikkiriikkisen juhlan aihe, 10 päivää alkotta on useimmiten aikuiselämässä ollut aivan mahdoton ajatuskin, saati että sellaista ”hulluutta” lähtisi toteuttaamaan. Siinähän ois mennyt monta hyvää ryyppäyspäivää aivan hukkaan 
Nyt aamukahvit, sitten jatkan turinoita.
Yksi havainto on, että juuri tänä aamuna ei ahdista. Olo on rauhallinen ja jopa myönteisen olotilan pilkahdusta huomaan, kun käännän katseeni sisäänpäin.
Pikkuharjoitus tarjoutui eilen illalla. Naapurista huhuiltiin, että olisi iltadrinksua tarjolla, tervetuloa. ”Kiitos, mutta ei kiitos tällä kertaa” sanat tupsahtivat suustani ennenkuin ehdin miettiä mitään. Oikeastaan mainio kokemus ja pieni onnistuminen, joka ruokkii samankaltaista reagointia, kun noita tilanteita ennen pitkää kuitenkin on edessä.
Muutoin tekee mieli lähinnä olla vain itsekseen ja kerätä voimia. Sairaslomahan minulla on vielä muutamat viikot edessä ja sitten olisi tarkoitus palata ihan ihmisten elämään töineen kaikkineen. Ehkä jopa selviän. Mutta päivä kerrallaan ja nyt on nyt. Joitain työhön hiukan liittyviä juttuja olen luvannut hoitaa ja sekin tuntuu hyvältä, ikäänkuin madaltaa kynnystä sitten, kun tositoimeen on aika tarttua.
Eilinen nimimerkki Hauraan tarinan lukeminen ja siihen eläytyminen oli minulle merkittävä asia. Samoin AA-ryhmissä ensi kertoja käyneiden kokemusten lukemisella on merkitystä minulle paljon. Olen kiitollinen kaikille, jotka tällä forumilla jakavat tarinaansa ja kokemuksiaan, sillä on iso merkitys. Minä olen AA-ryhmän oven avaamassa tänä syksynä, en vain tarkkaan tiedä, koska oikea hetki koittaa.
Aiemmillakin raitiustumisyrityksillä olen ajatellut, että aito, todellinen raitistuminen on merkittävin asia, joka minulle aikuiselämän aikana voi tapahtua. Unohtamatta tietenkään ihmissuhteisiin liittyviä merkkipaaluja kuten parisuhde, jälkikasvun ilmaantuminen ym. mutta noin yksilönä ja sisäisenä kokemuksena ei mikään yllä lähimainkaan samanlaiseen muutokseen ja merkitykseen. Tämän kaiken totean vailla varmuutta siitä, että onnistuuko tällä kertaa. Lähden ajatuksesta, että onnistun.
Antabus tukena ja tänä aamuna otin sen oikein juhlalllisin seremonion, lääkkeen ottamisella tuntuu olevan iso symbolinenkin merkitys minulle. Se kertoo siitä, olen tosimielellä liikkeellä.
Ahdistusta ja masennusta tulee varmasti, mutta juuri nyt nautin rauhallisesta ja seesteisestä olosta.
Toivon raitista ja raitistumista eteenpäin vievää päivää kaikille plinkkikamuille.
Ja iso kiitos tuestanne ja myötäelämisestä.
,
)
. Ei hyvä!
. Täytyy palailla linjoille hiljalleen…