Tajusin, että koska jatkuva juominen on oikeesti ollut koko tän mun juomishistorian ajan mulle todella hävettävää, siis oon hävennyt isosti sitä että juon…mä en oikeasti oo uskaltanut taikka kehdannut edes katsoa ohikulkijoitakaan silmiin. Ja minä, perusfiksu, toisinaan joitakin tolloja fiksumpikin, olen joutunut pidättelemään omia sanojani ja ajatuksiani sen takia, että oon juomisen vuoksi tyrinyt sillai kaikki mahdollisuuteni, etten oo enää uskaltanut. Oikeastaan mitään.
[/quote]
Erittäin samaistuttavaa. Mulle juomisesta kiinni jäämättömyydestä kehittyi ihan täys pakkomielle ja jätin usein puuttumatta epäkohtiin elämässä kun en kehdannut ettei kukaan sitten syytä ylireagoivaksi juopoksi. Lopputulos: mun yli käveltiin ja luulin, että ansaitsen sen. Addiktio on ihan perseestä.
Kirjoitat seuraavassa viestissä että sun 8kk raittius “meni” - olisiko hyödyllistä ajatella sitä niin että 8kk ajan sait hyvää kokemusta raittiina olosta ja nyt oot viisaampi ja osaat välttää sitä mikä muodostui mutkaksi matkalla viimeksi?
Sun viestejä on tosi mielenkiintoista lukea. Uskon kyllä sun kykyyn nostaa itses ylös ja sitähän sä juuri nyt teet. ?
Kiitos Talvikaktus.
Kiva että joku näitä lukeekin?
Mulla on historia siinä missä meillä kaikilla täälläolijoilla on. Siihen mun pitää tarkemmin tutustua ja se onnistuu mulla ehkä parhaiten just tällai. Nyt tällä hetkellä se on niin.
Kukaan ei täällä tunne, silti tiedän että joku ehkä lukee=kuulee. Mun ei tartte vastata taiks selitellä ellen itse halua.
Kun en muutenkaan elämässäni ole halunnut selitellä oikeestaan yhtään mitään. Tai edes pyytämään joskus jotakin, mitä minä olisin tarvinnut. Mä en ikinä ole perustanut materiaan, ymmärrystä ja hyväksyntää oon eniten kaivannut. Hankala tapaus? Oon luottanut siihen että se toinen olisi ymmärtänyt. Siis mun mielestä tarvitsin ainoastaan päivänselviä asioita, joita se toinenkin tarvitsi ja jotka hän, hassua kyllä, minulta sai…en ymmärrä minkäänlaista hyväksikäyttöä en fyysistä, psyykkistä enkä taloudellistakaan.
No. Aina eivät kaikki ole minua ymmärtäneet ja mä olen kai sitten tuntenut syyllisyyttä puoliskojenkin puolesta.
Sittenpäs juomalla aloin päätäni korjaamaan.
Aina ei ole helppo unohtaa mutta toisaalta, on mulla kokemus hyvinkin aktiivisesta unohtamisesta. Toimii taiks sitten ei. Nyt ajattelen että eilistä päivää ei oikeastaan ollut.
Mä oon ihminen joka jollain tapaa uskoo uniin. Siis sillai että ihmisen alitajunta tai jokin muu ohjaava, taiks muu neuvova taho, niitä ohjaa. Kyllä uskon.
Viime yönä mä heräsin niin selvään tunteeseen siihen mikä mulla oli ja se tunne oli katumus. Älyttömän suuri ja suunnaton katumus. Se oli niin sydäntäsärkevä tunne siitä, että miksi ero tuli lasten isästä. Muistan että unessani ajattelin että asiat olisivat kaikilla paremmin, jos eroa ei olisi ikinä tullut. Unessa mä makasin mahallani satulatuolin(?) päällä ja itkin.
Meillä on töissä satulatuoli…aikoinaan lasten isä ei ymmärtänyt miksi pidän työtäni tärkeänä. Tänään mietin sitä että mun ollut pakko taiks jotenkin tavoite pärjätä kaikkialla.
No en oo.
Ja onhan se niin myös ettei kaikki trauma ole sitä ikävää, mitä on tapahtunut. Traumaa on myös se kaikki hyvä, ilo ja onni elämässä, mikä on jäänyt tai vaan jäi tapahtumatta. Mutta olisi voinut olla…
Tehkää te kanssa eläjät täällä edes jotakin toisin kuin minä mikäli yhtään toivoa on.
Tätä toivon ainakin yhden ihmisen oikeesti tällä palstalla miettivän.
Miten voit Minä vain juuri tänään?
Hyvä pointti sinulta, että traumaa voi olla myös kaikki se, mitä on jäänyt tekemättä. Tunnistan kyllä tästä itseni. Ja sitten kun vielä tuntuu, että ns. ”juna on jo mennyt” usean asian osalta, niin käteen jää monta tyhjää korttia.
Kiitos kysymästä…helle uuvuttaa ja pitäisi vaan kovasti töissä jaksaa.
Mun kalenterista hävisi kokonaan tuo jo eletty päivä “ViimePerjantai”.
Join baarissa kaljaa. Yritän täysillä koko ajan unohtaa sen.
En oo ylenmäärin riemuinnut mun juomattomuudesta joten en oo nähnyt erityisemmin syytä myöskään julistaa täällä mun juomiseen retkahtamista. Miksi oisin. Pettynyt olen toki, mutta näin saattaa käydä. Moni meistä sen tietää, eikö totta.
Ihan kamala päivä. Noh. Näitähän on nähty. Ei oo kiva olla totuudentorvi asioille jotka kaikki näkee eikä kukaan siltikään tee mitään.
Ajan ja ajatusten haaskausta. Viime perjantain jälkeen 0.
Oon sillai kieliin ollut suuntautunut aina, että joitakin vieraita kieliä auttavasti kyl osaan. Nyt Teemalta just saksankielinen leffa jota seuraan pitkälti vain kuunnellen. Kuuntelemalla oppii. Niin noi ku muutenkin. Kannattaa kuunnella, mitä joku toinen sanoo. Tai yrittää taiks haluaa sanoa. Välillä pitää osata lukea rivien välistäkin.
En halua kenellekään täällä aiheuttaa pahaa mieltä, en edes vahingossa. Jos täällä joku joutuisi jotakin ikävää kokemaan kaikkien oman elämän kiemuroiden lisäksi…eiei. Sehän olisi ihan kamalaa.
Nyt heipat.
Jokaisella on varmasti se oma tapansa toipua ja ehkä sitten lopulta toivottavasti parantuakin. Jokaisella meillä siis on tapansa, eikös totta. Päämäärä kaikilla meillä kuitenkin jotakuinkin sama.
Kukaan meistä ei istu niin korkealla omine juttuineen että voisi toista alaspäin katsoa.
Oon kyllä saanut tavallaan tukea valtavasti omille ajatuksilleni, kun keskusteluja oon seurannut. Kiitti erityisesti Naurismäelle.
Oon itse kuormaa jos toistakin mielenpäällä koko elämäni kantanut, tällaisella palstalla putkahtelevia ikävyyksiä en kyllä yhtään jaksa jäädä mietiskelemään. En kyllä yhtään?
Viileämpää syksyä toivottelen!!
Moi, Minä vain.
Tulin käymään kylässä, ketjussasi.
Hyvin kirjoitit tuon edellisen juttusi. Meillä jokaisella on omat kuormamme, eikä toisen ihmisen taakkaa voi ulkopuolelta nähdä.
Olen joskus kirjoittanut tarinan väkivallasta, siitä kuinka ensin olen ollut sen kohteena, sitten nähnyt kuinka läheistäni lyödään, sitten viimein olen muuttunut itse lyöjäksi.
Yhä edelleen sen tarinan lukeminen saa minut voimaan pahoin, siis ihan fyysisestikin. Kuitenkin uskon että se tarina on kasvattanut minua.
Vaikka olen paljon muuttunut raitistumiseni myötä, en katso olevani yhtään ylempänä kuin joku kaverini joka yhä juo.
Nyt perjantaina aion mennä käymään pubissa, en tietenkään juomaan, vaan katsomaan kuinka kaverit siellä voivat. Voihan olla että jonkun kuppi on mennyt nurin ja etsii uutta suuntaa.
Joo. Mun pahin, ja sinänsä joka tavalla näihin oloihin täysin riittävä vastus, katsoo mua peilistä aina kun sen eteen astun.
Nappasin lehtikaalin ja - 30% salaatin kauppareissulta työstä palatessa.
Illan lotto unohtui. No, sekin mun tuurilla varmasti pelkkää säästöä.
Tiedä tuleeko tulevasta lasta taikka paskaa mutta on yritettävä. Tänään töissä tarttui käteen Oopperan ja baletin uusi kausiesite…en ikinä oo ymmärtänyt kumpaakaan. Voisikohan käynti toimia tajunnanlaajentamiseen hyvällä tavalla kuitenkin.
Hyvä kohtaaminen työympyröissä oli. Pakko nousta sohvannurkasta nyt ja valmistautua uuteen päivään. Se on jo huomenna
Oon ymmärtänyt sen, että olen todella taitava puimaan, pohtimaan ja etsimään ratkaisuja muiden ongelmiin. Kannattelen niin yksityiselämässä kuin työssänikin toisia ihmisiä aivan valtavasti, jotta he voisivat mahdollisimman hyvin. Omiin ongelmiini, niihin perimmäisiin kysymyksiin vastausta en ole saanut. Tottapuhuen en ole suostunut niitä hakemaankaan. Taikka etsimään.
Ehkä syy on traumatausta, josta kumpuaa se ajatus että olen jollain tapaa niin arvoton, ettei mun ongelmiin ratkaisua voi edes löytyä. Luovutan valmiiksi jo ennen aloittamista.
Enkä mä halua katsoa taaksepäin. En vuosien taakse. Enkä edes muuten siihen reilu viikko sitten tapahtuneeseenkaan. Karsea pettymyshän se oli, ihan joka tavalla.
”Oon ymmärtänyt sen, että olen todella taitava puimaan, pohtimaan ja etsimään ratkaisuja muiden ongelmiin. Kannattelen niin yksityiselämässä kuin työssänikin toisia ihmisiä aivan valtavasti, jotta he voisivat mahdollisimman hyvin. Omiin ongelmiini, niihin perimmäisiin kysymyksiin vastausta en ole saanut.”
Tervetuloa kerhoon! Ja ainakin minua tämä muiden kannattelu väsyttää ja joskus suorastaan tympii, mutta silti vain pitää hammasta purren kannatella.
Mene ihmeessä balettiin. Itse kävin noin pari vuotta sitten, vaikka en ymmärtänyt siitä yhtään pitkään. Päin vastoin, minusta oli huvittavaa se sipsuttelu sukkahousuissa. Mutta sehän olikin oikein kaunista ja jopa virkistävä kokemus. Ihmiset voivat saada aikaan jotain kaunistakin.
Mun läheinen osti vuosikortin Oopperaan…houkutteli mua mukaan kun saa kortillaan “kanssamatkustajalle” lipun halvemmalla. Eihän se siitä lipun hinnasta ole kiinni. Ehkä vaan mukaan tarvitaan ensikäynnille just se asiasta jo valmiiksi tietävä, ja jopa innostunut. Toki lähden kun kutsu käy.
