Mites nuorena aloititte ja millä aineilla?

Hei!

Liekö tää jo keskusteltu jossain mut kun en löytänyt…

SIis itse aloittelin noin 15 v ja isosiskon alkolla vonkittuna ja mentiin kaverin kanssa hautausmaalle huomaan ne
ja oltiin aika sällejä kun kohta kasvot punasina pikkuhumalassa mentiin Esson baariin “isotteleen” :slight_smile:

15v olin ekan kerran kännissä. Ne oli jotkut ysiluokan uudenvuodenbileet. Juomat hankittiin luokkakaverin isoveljeltä, tietysti. :mrgreen: Muistaakseni kuitenkin 14v poltin ekan kerran pilveä, ihan vaan siksi, että se on sosiaalisesti melko hyväksytty aine siellä, missä olin ja lakikin katsoo läpi sormien, joten sitä oli helpolla saatavissa kavereilta. Ei musta kuitenkaan mitään hampuusia tullut, vaan sitten Suomessa pysyinkin erossa siitä 18v asti.

18-vuotiaana juurikin olin ekan kerran osastolla mt-ongelmien vuoksi ja siellä kohtas porukkaa, jotka käyttää. Pilveä mä silloin pääosin polttelin, siitä sitten kun kontaktit ovat ns. laajentuneet niin olen käyttänyt ekstaasia, amfetamiinia, kokaiinia, ketamiinia, subua ja sitten jotain paskaa tutkaria, joka matki khatia, joka on jalostettu hieman enemmän kokaiinin suuntaan. Niin joo ja tyhmyyksissäni olen juonut GBL:ääkin, eli lakkaa. Suht nuorena on siis tullut kiskottua laidasta laitaan melko kaikenlaista. Bentsoja sain psykiatrilta ekan kerran 17-vuotiaana ja ihan alusta lähtien olen niilläkin pelleillyt. :unamused:

5-6 luokalla etanolilla ja nikotiinilla. Heti hemmetti piti valita ne kaikista tuhoisimmat ja koukuttavimmat vaihtoehdot vaikka maailmassa on huomattavasti paljon vähemmänkin haitallisia ja koukuttavia päihteitä/huumeita olemassa :imp:

14-vuotiaana alkoholilla ja pilvellä. Myöhemmin amfetamiinilla ja subua on kokeiltu myös, joskin yhdeksi kerraksi jäi kun meinasin kuolla riitti aiheuttamaan lopullisen trauman ainetta kohtaan. Nyt en käytä mitään aineita, alkoholi palas hetkeks ja jäi taas. Rauhottavat ja unilääke käytössä, masennuslääkkeen lisäksi.

Kiitoksia, mielenkiintoista eli murkkuiässä sitä pitää alkaa kokeileen itse kunkin :slight_smile:
Toi nikotiini alkoi mulla vasta ehkä 17 v tms ihme kyllä?!

15-vuotiaana aloitin polttamalla ekan kannabissätkän. Kun olin 16-vuotias ja lukio oli alkanut, alkoholisti-isäni päätti antaa mullekin yksi ilta sixpäkin kaljaa ja join ekan pikku kännin. Hetken päästä kokeilut jatkuivat DXM-yskänlääkkeellä. Kaverini isä oli ortopedinä sairaalassa ja heillä oli kellarissa kassillinen sairaalasta tuotuja vanhentuneita lääkkeitä, kaveri toi mulle sieltä rahaa vastaan Panacodia ja Tramalia joista tuli ensimmäinen opioidikokeiluni. Bensan ja tinnerin imppausta kokeilin 17-vuotiaana kesälomalla, mutten jatkanut sitä pidempään. Imovane-unilääkettäkin väärinkäytin välillä. 18-vuotiaana huijasin lääkäriltä reseptin pseudoefedriini-allergialääkkeeseen ja valmistin siitä kotikonstein metkatinoni-nimistä stimulanttia (harrastin kemiaa ja mulla oli kotona kemikaaleja ja laboratoriolaseja). Aikuisena mulla on ollut jopa vuosien pituisia jaksoja etten ole käyttänyt muuta kun alkoholia, mutta välillä kiinnostus muihin aineisiin on aina nostanut päätään.

EDIT: ainiin, se tupakanpoltto, sen aloitin 16-vuotiaana.

Olisikohan helpolla saatavuudella mitään osuutta asiaan :wink: ?

Niin joo aloin polttamaan "vakituisesti! 15-vuotiaana, siis tupakkaa. Amfetamiinin aloitin vasta 19-vuotiaana, mut se onkin seurannut tähän päivään asti jossain määrin mukana. Ongelma se oli juuri tuossa alussa kun rakastuin aineeseen heti, myöhemmin myös tullut pidempiaikainen takapakki. Kyllä se nyt on nähty, mutta en voi sanoa, etten sitä koskaan enää vetäisi, se olisi itsensä kusetusta.

Essoista en ole koskaan ollut kiinnostunut, vaikka niitä on ollut tarjolla, en myöskään noista muuntohuumeista.

Mäpä en ole ikinä maistanut edes tupakkaa itsessään. :laughing: Kukaan ei meinaa ikinä uskoa. Siis jossain jointissa joo, mut koitan aina jättää sen ihan minimiin sen tupakanpurun.

Mulle MDMA on ehkä suosikki, mut en ole nyt vuoteen sitä ottanut, kun kävi se “pikku” vahinko senkin kanssa. :unamused:

Tottakai on ja siksi pidänkin tätä maailmanmenoa psykoaktiivien kanssa suhteellisen kummallisena :sunglasses:

13 tai 14-vuotiaana alkoi pään sekoittaminen alkoholilla, ja suunnilleen samoihin aikoihin aloin myös nuuskaamaan. Ehkä vuotta myöhemmin ensimmäiset kokeilut kannabiksella. 17-19-vuotiaana sitten kaikkea mahdollista mitä satuin milloinkin käsiini saamaan. Piriä, MDMA:ta ja happoa tuli jälkeenpäin ajateltuna kiskottua ihan naurettavia määriä noihin aikoihin. :unamused:

Mulla on pari reilut parikymppistä tenavaa ja he väittää aloittaneensa “vasta” kans tos 17-18 v iässä ja taidan muistaakin kun oltiin kyläilemässä, siis alkoholia vaan. Nyt tytär 21 kokeili tupakkaaa mut lopetti onneksi

No tietenkään en voi tietää mitä MUUTA ne on maistelleet (enkä halua udellakkaan :slight_smile: ) mut tytär sai pojan vuosi takaperin joten tuskin kovin rajuja päihteitä kuitenkaan?

Mut kuitenkin viisaampia kuin isänsä kun myöhemmin aloittivat kokeilunsa? :confused:

Tätä mä niin kuin hieman vihjailinkin :wink: .

Hienoa, Nnaana, jollet koskaan ole polttanut tupakkaa :slight_smile: . Ehkä turhin päihde(jos sitä nyt edes varsinaisesti voi päihteenä pitää), mutta kaameaan koukkuun siihen vain moni(mm. allekirjoittanut) jää ja se on sitten sitä ihan vitun turhaa haisevan syöpökääryleen imemistä, josta ei saa irti oikeastaan mitään muuta, kuin ne aamun ekat nousut, kun olo paranee lähinnä sen vuoksi, että yön aikana(olettaen, että on nukkunut edes vähän, eikä ravannut koko yötä tupakalla :mrgreen: ) vajenneet nikotiinivarastot täyttyvät. Jos tupakan positiivisia puolia lähdetään hakemaan, niin ehkä se, että tupakkapaikoilla syntyy aina juttua ja tulee tutustuttua ihmisiin, kun syntiset kokoontuvat yhteen :laughing: . Minä olen solminut ihan hyviä kaverisuhteitakin juuri niin, että ne ovat alkaneet tupakkapaikalta, enkä todellakaan ole varma, olisiko noita tuttavuuksia päässyt syntymään, jollei siinä olisi ollut mukana sitä yhdistävää käryttelyä.

Torpanäijälle sellainen vinkki, että näitä tällaisia ketjuja on täällä jo aika monia ja sitä hakutoimintoa on ihan suotavaa käyttää tai muuten vain selailla Plinkkiä hieman tarkemmin lävitse ennen kuin avaa jokaikiselle asialle uuden ketjun :wink: . Toki itsekin availen usein uusia ketjuja tutkimatta niin kovin tarkoin löytyisikö jostakin historian havinasta vastaava ja toisaalta, jos jokin ketju aiheesta X on oikeasti ihan ikivanha , niin en mä tiedä, onko sellaisen nostelussakaan niin hirveästi järkeä, jollei kyse ole sitten vanhojen muistelusta.

Mä en migreenin takia ole koskaan polttanut ja hiisailutkin jää sen takia vähiin. Muutoin aivan taatusti olisin “sortunut” ihan normaaliinkin tupakkaan. :laughing: Laitoksissa tunnun olevan aina ainoa, joka ei polta, niin välillä on tullut hieman ulkopuolinen olo, jos on ollut muuten hyvä porukka, mutta ei ole itse kärsinyt mennä sinne tupakkakoppiin edes ja muut viettävät aikaa siellä tyyliin 23/7. Ei kiinnosta saada aivohalvausta muistuttava kohtausta, jota itse passiivinenkin tupakointi saattaa aiheuttaa. :laughing: Kun mulle siis tulee halvausoireita auraoireina. Melkeen aina pelkään saavani aivohalvauksen vaikka koko elämäni olenkin tuosta kärsinyt. :smiley: Kannabiksessa on sentään se kipua lievittävä tekijä, niin sitä voi joskus poltella. En mä tiedä aiheuttaako se auraoireita, siis noita puutumisia, mut ehkäpä sitäkään ei pajoissa huomaa. Ei sillä, että mä kyseisestä kasvista edes ylettömästi pitäisin.

Mutta joo, eipä tupakoimattomuudesta ole ainakaan hirveästi kostunut, justiinsa tuo yöllinen tupakalla ramppaaminen todnäk. vain pahentaisi tätä mun unettomuuttani. :angry:

Kyllä, mulla ainakin pahensi unihäiriöirä

Mun tupakointi loppui rajuun myyräkuumeeseen teho-osastolle! :sunglasses:

Mut aloitus oli naurettavaa: mopon selässä pimeessä urheilukentän aidan takana pakotin itseni vetään tupakan savua
hengeen, keuhkoihin, asti kun kaverit nauroi poskisavuilleni, ja sieltä sitten yöllä keuhkot ja pää täynnä savuja ajelin kotiin kuin humalassa ja tyytyväisenä miehistyneenä! :mrgreen:

Winston-84: sori, olen ollut laiska käyttää hakukoneita ja vielä laiskempi lukeen vanhoja juttuja, mutta pikkuhiljaa piristyn, eli otan opiksi ojennuksesta, kiitos vaan! :cry: :confused:

Alkoholi ja nikotiini tietty ja 15v:nä tuli kuvioihin iki-ihana paska lätkä. :stuck_out_tongue:

Joo on se jännä että meille niin monelle 15 v ikä on ollut just se aloitusikä ja nyt tuli mieleen
että riparileirillähän mä ensimmäisiä savuja vetelin :slight_smile:

Joo nuorena se on vitsa väännettävä. :stuck_out_tongue:

Ei vais nykyään ihmettelen kuka sen ikäsille mitään antaa, ei silloin vielä voi mitenkään ymmärtää niitä kauaskantoisia seuraamuksia…

Niin ja edelleen päivitellään että miten ihmeessä ne niin nuorena aloittaa vaikka itse tehtiin liki samoin, no ehkä aineiden valikoima ja määrä oli silloin pienempi, mutta aloitusikä edelleen varmaan samaa luokkaa?

Niin kun ei ne 15v:t usko/ymmärrä että ne muutama vuosi mitä aivot vähintään tarvii vielä kehittyäkseen menee ohi hunauksessa… Aikuinen hahmottaa aikaa ja asioita muutenkin eri lailla.

Syitä ja seurauksia kun ihmisaivot kypsyy ymmärtämään vasta myöhemmin.