Meillä on vihdoin tapahtunut se kauan odottamani ihme. Mies halusi oma-aloitteisesti lähteä katkolle. Juominen onkin ollut nykyisin aivan tolkutonta ja juuri kun mä olin tehnyt päätöksen lähteä niin hän yllätti munt täydellisesti. En ollut sanonut hänelle mitään lähtö aikeistani mutta ehkä hän oli huomannut miten olin alkanut irtaantua tästä kaikesta.
Hän on ollut hoidossa nyt neljä päivää ja kun soitteli äsken niin eka kertaa puhui juomisen lopettamisesta eikä vain kohtuukäyttäjäksi rupeamisesta.
Huomaan kuitenkin miten suhtaudun vähän kyynisesti hänen puheisiinsa ja mietinkin miten osaan oikein kannustaa häntä kun kotiin paluu koittaa. Mitä jos onkin jo ehtinyt tapahtua niin paljon sellaista mitä en voi unohtaa. Tiedän nimittäin nyt näiden viime viikkojen tapahtumia muistellessani etten voi enää jatkaa yhteiselämää jos juominen jatkuu. Haluan itselleni jotain aivan muuta.
Ja miten ihanaa onkaan ollut tämä rauha täällä kotona kun hän on ollut hoidossa. Miksi kuitenkin tunnen itseni jotenkin petturiksi kun mulla on tällaisia ajatuksia. Kun toinen kuitenkin tosissaan nyt yrittää.
Katko on nimensä mukaisesti vain katko juomiseen. Katkon jälkeen pitäisi hoito jatkua jossakin muodossa välittömästi. Hyvin harva pystyy lopettamaan juomisen katkon avulla. Alkoholisti ei ainakaan.
Kerrankin kun olin ollut katkolla kaksi viikkoa ja kuntoutunut fyysisesti, kävelin suoraan lähimpään kauppaan ja ostin kaljaa. Kuvittelin voivani käyttää alkoholia, kuten suurin osa ihmisistä tekee. Ottaa oluen, kaksi silloin tällöin. Mitä vielä. Kun ostamani oluet loppuivat, läksin uudestaan kauppaan. Autolla, enkä varmasti ollut selvä. Että tuolla tavalla minulla, alkoholistilla, katko auttoi kuntoutumaan juomaan.
Ethän sä ole vastuussa siitä että hän yrittää NYT. Jos se yritys tulee liian myöhään, niin sitten tulee. Sinulla on sinun elämäsi ja joskus se juna menee, mihin olisi pitänyt ehtiä.
Tuosta tukemisesta: kun kerran kuitenkin on tuota omaa halua jo kertynyt, niin mulle tulee vaan yksi neuvo mieleen. Kysy häneltä itseltään. Lasten kanssakin leikki (ja oppi) etenee kummasti, kun kysyy “mitä tää nyt tähän sanoo?”
Mä olen myös ajoittain pyöritellyt mielessäni ajatuksia siitä, mitä pitäisi tapahtua, että minä ja retku voitaisiin jatkaa yhdessä. No, hänen pitäisi raitistua, on ensimmäinen, joka tulee mieleen.
Riittääkö se?
Ei, ei se riitä. Retku ei ole ainoa, jonka pitää hoitaa itseään ja muuttua. Mun täytyisi hoitaa itseäni niin paljon, että mä pääsisin niistä vanhoista tapahtumista eroon. Mun pitäisi hoitaa itseäni niin paljon, että en olisi enää katkera. Mun pitäisi voida aloittaa puhtaalta pöydältä, tänään. Mun pitäisi elää päivä kerralaan ja olla miettimättä mahdollista reuraavaa retkahdusta.
Musta tuntuu siltä, että mulla on tuohon vähintään yhtä pitkä matka kun retkulla raittiuteen. Jos ei pidempikin.
Ja jos miehesi haluaa raittiutta tosissaan, niin et sinä siihen vaikuta. Jos sinä et jaksa uskoa ja toivoa, niin sitten et usko ja toivo. Ja tuo, mitä exjuoppo sanoi katkosta, on ihan totta. Monelle se on juomiseen kuntoutumista. Toivottavasti ei teillä.
Minä olen painokkaasti exjuopon kanssa samaa mieltä. Katkolle meno saattaa alkoholistin vaimosta kuulostaa taivaalliselta suunnanmuutokselta, mutta se on ainoastaan paikka, jossa katkaistaan juominen. Siellä ei ole kuntoutusta, ei edes keskusteluja. Se aika tulisi käyttää jatkosuunnitelmien tekoon. Muuten käy kuten exjuoppo sanoi: kuntoutuu juomaan.
Heissan! Mie oon aikun kanssa pähkiny samanlaisia ajatuksia… Tai en nyt taas enään kun sain sormilleni, kun erehdyin luulemaan, että mies puhui totta. Pari kuukautta sitten hän sunnuntaiaamun krapulavapinassaan sanoi, että haluaa vähentää/lopettaa baarissa juoksemisen, ja että toivoo minun tukevan häntä. 2 viikkoa menikin ihan hyvin (mikä raja toi 2vkoa muuten on???), ja sitten mentiin taas pullon perässä… ja sitten olikin polteltu pilveäkin siinä samassa… niin tuepas siinä sitten? Jo silloin, kun hän pyysi tukea minulta, päässäni pyöri vaan ajatus, että “joojoo… näkis vaan”
Krapulaisen lopettamisajatukset on niitä legendaarisia. Vaikka varmasti yleensä kai oikeasti lopettaneillakin on päätös syntynyt krapulassa. Koska tuskin sitä nousuhumalan uhossa tajuaa, että nyt taidan olla alkoholisti ja jättää leikin kesken.
Nii, kyllähän sitä ihminen JOTAIN sentään oppii 7vuoden aikana… Jos ei muuta, niin sen, että la/su-aamun/-jen puheet kannattaa jättää totaalisen huomiotta…
Pitemmälle ehtineillä se nousuhumalan uho ja viinan tuoma hyvä olo kestää kuulemma enää muutaman minuutin joten 99 % juomisesta on silkkaa kurjuutta. Ei edes haluaisi enää juoda mutta kun on pakko. Joten voi se päätös muhia vaikka kaljapullo kourassakin, luulisin.
Mun on pakko myöntää, että olen erittäin erittäin paha ihminen!!! Kun rakas ex-retku paljasti aikovansa lopettaa/vähentää radikaalisti juomista, niin mun ensimmäinen ajatus ei suinkaan ollut, että aikun ihanaa. Mä meinasin, älkää pliiz tuomitko, tempasta paistinpannun käteeni ja vedellä sitä sillä korville! Se oli hyvin lyhyen hetken kestävä vihantunne, mutta tuli kai siitä, että jos MINÄ olen kestänyt sen juoppoiluja, niin saa joku muukin luvan niistä nauttia. Että ei sillä ole oikeutta raitistua nyt, kun ollaan erottu. Tietysti mä tokenin siitä pian ja kuuntelin ymmärtäväisenä ja kaikkien oppien mukaan en tuputtanu, en kannustanut liikaa, en saarnannut. Kuuntelin vain ja myöntelin. Toivo heräsi, mutta ei sen raittius tainnut vajaata kahta viikkoa pidempää kestää. Nytkin on ihan hiljaista. Jos se olisi selvänä, se soittaisi (moraalista tukea ja seuraa, kun kaverit ryyppää)… Mitä niitä retkuja sitten tukemaan, kun ei ne kuitenkaan ole tosissaan? Sillon kelpaa, kun ne aikoo raitistua ja kun ryyppy alkaa, niin unohtuu nimikin…
Mutta ihme, mistä toi tunne tuli. Vai olenks mä jotenki hullu?
No minähän olen alkoholisti ja en yhtään omalla kohdallani tiedä kuinka puoliso olisi minua voinut tukea. Exjuoppo voisi tietysti käydä antamassa miesnäkökulmaa.
Meillä ei ei ole mitenkään erityisesti minua höösätty, passattu eikä silitelty. Tukena olen pitänyt sitä, että olen saanut rauhassa tehdä raittiutteni eteen kaiken vaadittavan: olen saanut mennä katkolle, kuntoutukseen, ryhmään, istuskella täällä netissä ja kirjoitella rauhassa. Sana rauhassa tuli nyt kahteen kertaan. Sitä kai sitten yritän viestittää, että jos juoppo on päätöksensä tehnyt hän saa edetä raittiuden tiellä rauhassa ilman torvensoittoa, tukikeskusteluja, olalle taputtelua ja toiveita. Ennen kaikkea minulta ei ole odotettu mitään ja oli helpottavaa tietää, että he odottivat koko ajan retkahtamista, joten en tulisi pettämään kenenkään toiveita. Se helpotti taapertamista. Tämä alkoholistin elämä kun on sellaista päivä kerrallaan - puuhaa. Ei parane mitään lupailla.
Ex-äijäni kanssa on ollut vähän sama juttu, koska se vähensi juomistaan aika paljon jo ennen kuin erottiin. Välillä sillä oli kuivempi kausi, mutta nykyään kuuluu vetävän ihan samaa tahtia.Tosin iltaisin ja viikonloppuisin -työnsä se kuitenkin on hoitanut aina.
Kyllä muakin ensin ketutti se, että se pystyy vähentään juomistaan, kun ei enää ole mun kanssani, mutta pääsin niistä ajatuksista eikä kauankaan mennyt, kun alkoi taas maistumaan.
Sehän se on se suurin pelko, että joku onnistuu siinä, missä minä epäonnistuin… pakko nauraa päälle.
Sillä jos se raitistuminen pelkällä naisen / miehen vaihdolla olisi onnistunut, niin eipä tuokaan tuossa vierellä olisi. Tai kuinka monta juoppoa olisinkaan raitistanut, jos omaisin tuollaisen maagisen kosketuksen?
Lintu, en minä ainakaan sinua tuomitsemaan menisi siitä että hetken teki mieli huitaista. Aika inhimillistä! Mutta terveen merkki, että tokenit siitä saman tien.
Ja se tuki. En minä tiedä miten noita voi tukea tai voiko edes. Jos ne itsensä takia raitistuu, niin ei kai siihen mitään kovin merkillisiä tukia tarvita. Minkään muun takia taas ei kannata raitistumaan edes ruveta.
Mä tiedän että tuo katko on monelle vain kuntoutusta tulevaa juomista varten. On meillä koettu noita avokatkaisuja muutama kerta tässä yhdessäolon aikana. Erilaista on nyt se että tähän asti mies on aina selittänyt miten hänestä nyt tulee kohtuujuoja ja tulos on ollut se ennalta arvattu. Nyt on puheet vähän toisenlaisia.
Huomenna koittaa kotiinpaluu päivä. Oikeastaan kun mä kirjoitin tuosta tulemisesta niin mietin sitä miten selvästi musta viestii kaikki se etten oikein jaksa uskoa tähänkään ihmeeseen. Haluaisin kyllä uskoa häneen mutta kun kokemukset ovat mitä ovat.
Ja kaikki se mitä on tapahtunut noiden ryyppyputkien aikana on sairastuttanut myös minut. Onneksi olen vihdoinkin ymmärtänyt hakea apua ja päässyt puhumaan asioista.
Näin maalaisjärjellä ajatellen sitä vain joskus miettii että onko tämän yhdessäolon tarkoitus olla koko ajan tällaista yrittämistä. Ja onko tämä todellinen ihmissuhde vai mikä tämä on.
Kiitos teille kannanotoista. Auttaa kun “kuulee” toisten ajatuksia omasta tilanteesta.
Onneksi en ehtinyt suunnitella mitään tämän uuden ihanan raittiin elämän varaan. Mies tuli katkolta kotiin ja jo seuraavana päivänä kävi kaljakaupassa. Sama meno alkoi heti uudelleen.
Huomenna olisi työpäivä mutta epäilen ettei siihen kykene.
Olen nyt kertonut aivan rauhallisesti hänelle mitä minä aion tulevaisuuteni suhteen. Olen päättänyt viettää aivan toisenlaisen joulun kuin nämä edelliset. Tähän jouluuni ei kuulu lainkaan alkoholi vaan yhdessäolo rakkaiden ihmisten kanssa. Hän on siihen jouluun tervetullut mutta vain selvänä. Hän itse valitsee millaisen joulun viettää.
Ja jos tämä meidän arkipäviä jatkuu joulun jälkeen tällaisena samanlaisena niin olen päättänyt hakea itselleni asunnon.
Minun “alkoholimittarini” on nyt punaisella ja pahasti.
Toivottavasti saan jostain voimia sitten kun niitä tarvitaan. Nyt olen jotenkin ihan lamaannuksissa enkä saa mitään aikaiseksi. Haluaisin vain ryömiä peiton alle ja nukkua muutaman viikon.
Aikku47, vaikka miehesi katkon tulokset eivät olleetkaan sitä mitä olit toivonut, voit olla tyytyväinen itseesi, koska et ollut täysin heittäytynyt haaveilemaan siitä, että tämä on se kerta, joka muuttaa kaiken ja saat itsellesi raittiin miehen. Toivotan sinulle voimia jatkaa eteenpäin sillä tiellä, jonka tunnet itsellesi oikeaksi. Ansaitset joulun - ja koko loppuelämän - ilman alkoholistin örvellystä, tyhjiä lupauksia ja petettyjä toiveita.
Aikku47, voimia. Kyllä elämä kantaa kun sinä kannat vain harteillasi yhden päivän kerrallaan. Älä ajattele liian pitkälle. Tee pieniä pitäviä päätöksiä. Ja rauhallista, raitista joulua sinulle.
Voimia sulle aikku, pidä kiinni siitä mitä todella haluat ja tarvitset. Oot sen arvoinen!
Sen verran mä olen oppinut päihderiippuvuudesta, että en oikeastaan pidä alle kolmen kuukauden selvänä oloa kuin katkona. Ja jos se aika menee laitoksessa, niin laskenta alkaa alusta kun hoito päättyy. Addikteilla lisäisin tuohon vielä toiset kolme, tyypistä riippuen. Ja itsensä aktiivinen hoitaminen siihen tietysti, vertaistuet ja muut.
Sen oon myös oppinut, joskaan ei oo mulle ajankohtaista, että hoidon jälkeen ei kannattaisi palata vanhaan systeemiin, jos haluaa jonkun muuttuvan. Eli olis ihan suositeltavaa jo katkolle mennessä sanoa, että tänne et vielä palaa, kesti hoito sitten miten vähän tai pitkän aikaa tahansa. Juuri tuon edellisen kappaleen sisällön vuoksi.
Kyllä sä aikku kuulostat nyt aika seesteiseltä. Vaikka teksisin mieli nukkua ja välillä epätoivo hiipii puseroon, niin kuitenkin suunta on selkeä. Pidä siitä kiinni ja hoida itseäsi. Voimia.
Pari kuukautta sitten hän sunnuntaiaamun krapulavapinassaan sanoi, että haluaa vähentää/lopettaa baarissa juoksemisen, ja että toivoo minun tukevan häntä. 2 viikkoa menikin ihan hyvin (mikä raja toi 2vkoa muuten on???), ja sitten mentiin taas pullon perässä… ja sitten olikin polteltu pilveäkin siinä samassa… niin tuepas siinä sitten? 
Jo silloin, kun hän pyysi tukea minulta, päässäni pyöri vaan ajatus, että “joojoo… näkis vaan”
pakko nauraa päälle.