Siinäpä se, otsikossa. Eli TE jotka olette lopettaneet juomisen, miten se tapahtui? Missä ajassa ja millä keinoilla? AA-ei ole itselleni vaihtoehto, eikä myöskään katko. Lääkärillekkään en voi puhua. Mutta tätä menoa olen kuollut 5 vuoden sisällä. 
Lopettamaan pystyy helposti ottamalla aamuisin Antabus-pillerin. Tämä tosin vaatii että pitää ensin uskaltautua puhumaan lääkärin kanssa.
Moi!
Olen samassa tilanteessa kanssasi sen suhteen, ettei työterveys tai a-klinikka ole minua varten. Aa:lle aion antaa tänään mahdollisuuden.
Olen nyt yrittänyt pysyä raittiina useampaan otteeseen, mutta viimeisein aloitus on nyt tämän viikon alusta.
Tosissani aloin haluta raitistua noin 1,5 vuotta sitten, kun vanhan elämäntavan jäljet alkoivat tulla sietämättömän vaikeiksi. Olen niistä kirjoitellut tuonne omaan ketjuuni.
Itselleni lopettaminen ei ole ollut vaikeinta, vaan sen raittiuden ylläpitäminen. Lopettanut olen useaankin kertaan, mutta syystä tai toisesta palannut vanhaan. Viekkarit olen ottanut vastaan nöyränä, kammottavia ne ovat olleet, mutta hengissä niistä on ilman lääkkeitäkin selvinnyt. Kova halu raitistua leimaantumatta on ajanut minua vaikeimpien paikkojen yli. Eli kierteen katkaiseminen onnistuu mielestäni ilman lääkärin apua, mutta jotain keskusteluapua kyllä tarvii. Siihen tämä plinkki on yksi loistava mahdollisuus. Täällä kannattaa vierailla usein.
Jään seuraamaan kommentointia, toivoen, että saat apua kysymykseesi.
Tsemppiä!
Kiitos Sorb vastauksesta! 
Luulen että meitä joille julkinen “apu” tai hoito ei ole mahdollista on aika paljon. Vai onko? Itselleni ei ainakaan tule edes kysymykseen mikään hoitojakso sairaalassa kun edes lääkärille ei voi asiasta puhua (edes sen lääkityksen pyytämisen verran). Viimeiseen kolmeen vuoteen en ole pystynyt ajatukseen lopettamisesta, mutta yrityksiä vähennykseen on vol. miljoona. Epäonnistuneita siis kuitenkin. Nyt on kuitenkin tilanne niin paha että kauan ei enää mene siihen jotta henki lähtee. Töissä käyn, mutta satunnaisesti (2-3 kertaa vuodessa) pakko olla pois krapulan/humalan takia. Kuten tänäänkin…
Moi!
Kyllä meitä tuntuu olevan paljon. Asiasta on parissakin ketjussa keskusteltu. Itselle leimaantuminen on todella suuri peikko. Työterveyslääkärin vaitioloon en täysin luota ja omassa työssäni leimaantuminen alkoholistiksi ei tule kysymykseen. Minulla on vielä tarkoitus edetä urallani ja sen voi unohtaa, mikäli näin kävisi. Toisekseen täällä on puhuttu, että a-klinikalla käynti poikii suoraan lastensuojeluun yhteydenoton. Minulla on vielä perhe kasassa, joten tämäkin on poissuljettu osaltani. Aa:ssakin on pelko tunnistamisesta itselle suuri, siksi olen sinne menemistä arastellutkin.
Tietysti, jos hengenlähtö alkaa olla lähellä, ei minkään hinnan pitäisi olla liian suuri. Itsekin olen miettinyt näitä askelia paljon ja nyt annan tuolle aa-ryhmälle mahdollisuuden. Tuolla omassa ketjussani minulle ehdotettiin mahdollisuutta käyttää yksityisen puolen palveluja. Hyvä vinkki, mutta oma rahatilanteeni on juomisen ja sen lieveilmiöiden takia siinä pisteessä, ettei mahdollisuutta siihen tällä hetkellä ole. Täysityö on saada laskut maksettua ennen perintää.
Itseäni on auttanut paljon tämän plinkin lisäksi se, että minulla on yksi erittäin hyvä ystävä, jolle olen voinut tilanteestani avautua. Asiasta puhuminen auttaa paljon!
Toivotan tsemppiä ja jaksamista, et ole yksin!
Kiitos Sorb, tuo viimeinen lauseesi varsinkin iski tajuntaan. Enkö siis todellakaan ole yksin?? Jotenkin uskomaton ajatus kun kaikki nämä vuodet olen kuvitellut olevani… noh, en nyt"Suomen ainut piilojuoppo" mutta paikkakuntani ainakin. 
Ja tosiaan itselläkään ei ole mitään mahdollisuuksia hakeutua julkisen puolen piiriin ja yksityinen on liian kallis. Mutta nyt olen alkanut todella vakavasti sitä harkitsemaan, kait sitä jostain on se raha revittävä jos hengissä haluaa olla vielä edelleen. Toki välillä on fiilis että haluaako? Olla hengissä siis.
Haluaa olla hengissä! Siitähän me lähdetään, eikö vaan?
Asiat voi muuttua, meillä on mahdollisuutta vaikuttaa asiohin. Muutokset eivät tapahdu nopeasti, niille täytyy antaa aikaa. Taistelehan nyt itsesi kuiville sieltä, pikkuhiljaa se helpottaa.
Narkkitehti kommentoi omaa kärsimystäni juuri täällä aloittamiseni jälkeen jotenkin niin, että tunti tunnilta vie kohti parempaa. Tämä toki pätee vain, kun jaksat pitää korkin kiinni. Ei se kärsimys kestä ikuisuutta.
Taistelutahtoa nyt kehiin!
Tervetuloa palstalle, Frostflower. Et todellakaan ole yksin. Väestöstä joka kymmenes on tilastollisesti alkoholisti - ainakin jotain tonne päin. Ei pls. väännetä tästä sen enempää, meitä on monta ja monen sorttista. Ainakin sen verran, että kyetään tukemaan vaikkapa täällä Plinkissä toisiamme parhaamme mukaan. 
Kysyit miten pystyin lopettamaan. Karkeasti sanottuna tajuamalla kohtuukäytön ja täysraittiin elämän eron. Mulla myös lukemattomia epäonnistuneita kohtuukäytön yrityksiä takana - kaikkine lieveilmiöineen.
Varsinainen oivallus tapahtui kuitenkin vasta paikallisen päihdeneuvojan luona. Hän poisti viimeisetkin epäilyt siitä, että mulla on vakava alkoholiongelma. Neuvoja on täkäläisen Caritaksen (katolilaisen kirkon organisaatio. Diakoniaa vastaava) työntekijä jonka luona käyn vieläkin (jo 10 vuotta!!!) päivittämässä tilannetta vaikkei mitään päivitettävää olisikaan. Käyn melko säännöllisesti utelemassa jotain päihdeteemaan liittyvää asiaa koska aihe kiinnostaa minua nykyisin enemmän - ja ainoastaan - teoreettisella tasolla.
Klinikkaterapia v. 2008/2009 oli ratkaiseva käännekohta. Neljässä kuukaudessa sain solmuni aukeamaan ja raittudesta kiinni. Tällasia aluksi, pysy linjoilla ja tsemppiä.
Rahanrepimispaikkana tulee mieleen jättää jonkin aikaa juomatta ja siitä säästyneillä mennä yksityiselle. Vastaanotolle menon aika on varmuuden vuoksi varattava kuitenkin tilipäiväksi tai heti sen jälkeiseksi. Kyllä ne rahat tulevat nopeasti takaisin, kun pääset kiinni raittiiseen elämäntapaan.
Kirjoittele tänne, lue täältä muiden juttuja, et tosiaan ole yksin.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
.
Tervetuloa mukaan, Frostlower.
Selviytymisreittejä on monenlaisia.
Kun nyt tiedät, mitä niistä et halua, niin sitten jotain muuta.
Kun kysyit, miten on selvitty, niin kertaan taas kerran miten pääsin alkoholismista eroon. (kai tämä silti on kans jo niin moneen kertaan täällä kerrottu että voinen kohta lopettaa saman asian toistamisen… onhan sitätuolla vanhoissa viesteissä)
Niin, muutaman vuosikymmenen olin pöhnässä, käytännössä joka päivä. Hyvästä syystä saattoi tulla jonkun päivän paussi, mutta se tosiaan edellytti hyvää syytä tai estettä ryyppäämiselle.
Fyysinen kunto oli vielä sellainen etä omilla jaloilla kävelin, joten en sitten mitään sairaanhoitoa tarvinnut.
Riippuvuuden kumoaminen oli hiukan kovempi juttu.
Sen tein pääasiassa toistamalla jpnkinlaisen itsesuggestion tapaan itselleni uutta ajattelutapaa tyyliin “aminun on hyvä olla selvänä ja alkoholi on minulle täysin yhdentekevä aine” varmasti kymmenentuhatta kertaa -ja ihmisen aivoy ovat niin kummalliset että kun jotain asiaa tarpeeksi monta kertaa toistaa, niin ensin se alkaa tuntumaan mahdolliselta, sitten hiljalleen jopa todennäköiseltä ja sitten se vaan jossain vaiheessa onkin omassa pääössä aivan totta.
Muutama viikko oli semmoista puoliväkisin ajattelutavan vääntämistä, mutta koko ajan helpotti.
Ensimmäiset viikot asia oli aika tiukankipeä, ei tullut mieleenkään puhua asiasta kenellekään. Se olotila, jota joskus olen heltynyt kuvailemaan semmoiseksi orastavaksi raittiuden taimeksi, ei olisi kestänyt edes kiukkuista katsetta, eikä ainakaan siitä puhumista.
Mutta, kun sen jokusen viikon olin kestänyt, niin höyryjen haihduttua alkoikin tuntumaan ihan luonnolliselta, se oleminen. Parin viikon selvänäolon jälkeen, muistaakseni, tulin kans tänne plinkkiin juttelemaan, ja jotenkin tämä keskustelu on jäänyt tavaksi… vaikka alkoholismin muistokin alkaa jo aika väljähtänyttä tavaraa olemaan…pikemmin asioita voi jo katsoa hiukan rauhallisemmin ja laajemmin, kauempaa ja tuskailematta.
Eli, pääasia kai oli siinä’ että sain itseni uskomaan itseeni ja selviytymiseeni.
Kuten päinvastaisessakin ajattelutavassa, ennusteet alkavat toteuttamaan itseään.
Ei tämä välttämättä ole sinun työkalusi, mutta tuo itsensäö psyykkaaminen kannattaa ottaa huomioon yhtenä mahdollisena tapana parantua alkoholismista -ja ainakin omakohtaisen kokemukseni mukaan tämä on siitä hyvä työkalu, että se ei kaipaa mitään pysyvämpiä kommervenkkejä elämään, asia kun on kunnossa, niin siltä osin on sitten yksi murhe vähemmän. Ja voi keskittyä kaikkeen muuhun.
Eipä muuta kuin voimia ja sitkeyttä selviytymiseen -ja mielellään, pysyhän keskustelussa mukana!
Kysymykseen miten pystyin lopettamaan?
Minulla asia meni niin että munasin itseni niin perusteellisesti ja siihen puututtiin ulkopuoleltani, jonka johdosta ilmeisesti joku oma moraalini heräsi tajuamaan sen että tämä homma ei oikein sun juttusi taida ollakkaan. Se oli semmoinen käännekohta minulla.
MM puhui että hänellä meni muutama viikko että ongelma oli historiaa. Minulla siihen meni muutama vuosi, vaikka hän esimerkiksi toteaa juoneensa pidempään kuin itse olen ollut edes olemassa. Niin nämä tiet vain on erilaisia. Jokaisen minusta kuitenkin pitää se oma tie löytää.
Hän on myös tolkuttanut sitä miten kammoaa sanaa nöyrtyminen ja luovuttaminen. Itse taas miellän sen ihan avainjutuksi jotta se kesätuuli rupeaa taas tuntumaan kesätuulelta, kuten smokki joskus on täällä maininnut. Eli se kieltäminen ja salailu kun loppuu ja voi olla avoimesti oma itsensä. Luovuttaminen on taas minulle yhtä kuin omista peloistani luovuttaminen ja sen järjettömän taistelun lopettaminen. Ei tarvi enää pelätä itsensä ja omien tunteidensa paljastamista.
Se kuitenkin kun on niin sitten ihan loppu viimenään, että tämä homma on ihan hirvittävän yksinkertainen asia, sitten kun sen saa oivaltaa. Ihminen on vain siinä omien tunteidensa paljastamisen pelossa semmoinen, että se tekee yksinkertaisesta asiasta vaikeaa ja koittaa jotenkin kiertää sen totuuden kohtaamisen. Mutta jos minä jotain olen saanut tästä tajuta, niin ei siitä tilasta ole oikein mitään muuta keinoa vapautua kuin suostua kohtaamaan se totuus itsestään.
AA on ollut minun paikkani ja sitten tämä plinkki. AA:ssa tappelin ekat vuodet vielä kaikkea vastaan ja vitutti kuunnella “tyhmien” juoppojen samoja horinoita illasta toiseen. Tiesin asiat paremmin ja olin vielä vähän liian fiksu omaksi parhaakseni. Otin sitten hatkat sieltä ja en vuoden päiviin käynyt juuri ollenkaan siellä ja keskityin plinkissä olemaan viisas ja haukkumaan tyhmiä AA:laisia :mrgreen: Sitten tuossa viime keväänä tuumasin että mennäppäs sittenkin uudestaan käymään palaverissa. Nyt se rupesikin maistumaan ihan eri tavalla! Kyllä mua vieläkin ajoittain ärsyttää kuunnella niitä samoja nauhoja, mutta joku siinä omassa olossa on kuitenkin muuttunut.
Nyt tajuan että olin jotenkin kypsynyt ja valmis antamaan periksi. Enhän mä siis juonut koko aikana enkä ole sitten elokuun 2010 jälkeen koskenut alkoholiin kuin satunnaisesti unissani, mutta mieleltäni olin siis yhä sairas. Mä olin koko tuon muutaman vuoden taistellut sitä alkoholismikäsitettä vastaan ja olin jotenkin parempi olevinani. Eipä siinä kuitenkaan tainnut sitten kumminkaan olla kyse kuin siitä etten ollut vielä valmis kohtaamaan omia pelkojani ja katsomaan tosiasioita sellaisina kuin ne on? Sen takia minusta juuri tuo tosiasioiden kohtaaminen on se parannuskeino, eikä niitä voi paeta minnekään kuten esimerkiksi vaihtamalla riippuvuuden vain toiseen.
Eli tuli semmoinen nöyrtyminen ja se vastaantaistelu loppui. Mä niin kuin koen että olen nyt ruvennut saamaan jotain sellaista mitä ilmeisesti koko elämäni ajan olen kaivannut. Vissiin se sitten sitä on että osaa rakastaa itseään. Tämä tunne multa on aina puuttunut. Ja jos nyt vielä vähän vedetään asioita vaikeaksi, niin oikeastaan tuo itsensä rakastaminen on minusta vielä vähän hölmösti sanottu Kun se rakkaushan on jo meissä kaikissa sisällä kytkeytyneenä. Se pitää vain jotenkin löytää sieltä, mutta ei se ole mikään suoritus mihin “itsensä rakastaminen” voi ehkä viitata.
“Ihanaa” tai oikestaan ihan kamalaa että en ole siis yksin. 
Joku vinkkasi että säästökeinona yksityiseen hoitoon on olla hetki juomatta. Mutta jos pystyt olemaan hetken juomatta säästääksesi rahaa, oletko silloin alkoholisti?? Minä en nimittäin ole pystynyt vuosiin olemaan PÄIVÄÄKÄÄN juomatta. Vaikka kuinka olen yrittänyt. En tänäänkään. 
Itselläni rankka lapsuus, rankka nuoruus ja rankka aikuisuus. Silloin kun oli oikeasti vaikeaa en juonut “ikinä” (eli en arkena enkä edes kuukausittain). Noin 12 vuotta sitten edellisessä suhteessa alkoi sivistynyt drinksun otto iltaisin rentoutumisen merkeissä, kun oli se hieno viinikaappikin. Ja nyt ollaan siinä pisteessä että en enää jaksa päivääkään.
Ja kiitos kaikille vastaajille! Olin niin varma että KUKAAN ei vaivaudu vastaamaan tälläiselle “amatöörille” yhtään mitään. Ihanaa että on vielä ihmisiä jotka jaksavat välittää tuntemattomien jorinoista. <3
En osaa jäsentää oikein mitä tapahtui kun pystyin lopettamaan. Puolisoni on jonkinlaisena peilinä omalle sairaalle käyttäytymiselle toiminut. Silleen nähnyt millainen ihminen olen juovana. Hänen lopullinen kyllästyminen minuun ja hänen epätoivo sai todella kovan kolauksen sisimpääni. Olen yrittänyt lukuisia kertoja lopettaa. Yksin asuessa ja enemmän puolison kanssa. Nähnyt itsessäni hänen ja oman elämän tuhoavan pedon. Näin kanssa selvän suunnan missä tässä juomisessa mennään jos jatkan sitä. Koin kai sen kuuluisan alkoholistin pohjan.
Olen saanut tavattoman suuren avun tänne kirjoittelusta. Olen analysoinut ja pohtinut omaa alkoholiongelmaa. Itse jouduin valitettavasti taistelemaan 5kk, että sain kiinni jonkinlaisesta raittiina olosta. Muut on siinä tsemppaillut ja antaneet tukea siinä raitistumispyrkimyksessä. Tuon 5kk:n jälkeen hiljalleen olen päässyt nauttimaan siitä vapaudesta mitä on elää ilman alkoholia. Voin kyllä suositella.
Itseltäni se on vaatinut täältä saatavaa tukea mistä olen kiitollinen. Olen ollut hyvin avoin kaikelle mitä on minulle on kerrottu. Olen silleen koonnut tavallaan työkalupakkiini ne työkalut mitkä tukee raittiuttani parhaiten.
Luovuttamisesta ja taistelusta täällä väännetään. Sama päämäärä niillä on - raittius. Mun mielestä ei ole oikeaa tai väärää tapaa saavuttaa raittius - on olemassa sinulle se oma tapa. Täällä plinkissä saa toisten kokemuksista sen kuvan mikä itelleen parhaiten sopii. Täältä saa noita hyviä työkaluja omaa raitistumistyökalupakkiin kun jaksaa etsiä.
Tsemppiä!
Minullakin Punatulkku ihan liian ymmärtävä puoliso nykyään vaikka itse on ns normi kuluttaja. Toki “motkottaa” on huolissaan yms. Käynyt kuulemma myös asiasta juttelemassa AL-anon ihmisten kanssa, ainut neuvo oli kuulemma ero? Äh, nyt ei enää jotenkin jaksa edes mitään järkevää kirjoittaa, huomenna taas työt kutsuu. Mutta ihan mielenkiinnosta, kuinka paljon ihminen kestää juomista? Itselläni kulutus on nyt viikossa n. 3 tonkkaa viiniä plus siiderit (7-8kpl). Siis aivan järkyttävä määrä. Joka VIIKKO!
Frostflower, löydät riskirajoista, haittakäytöstä yms. paljon tietoa aivan tästä Päihdelinkistäkin. Kannattaa tutustua kaikessa rauhassa kaikkiin ylläoleviin osioihin. Määrät ovat hieman “sellainen” juttu. Onhan näistä selvät määrittelyt, mutta mielestäni riittää hyvin jos huomaa olonsa tukalaksi juomisen takia. Ei tarvita promillelaskuria sen enempää kuin täydellistä pohjakosketustakaan jos päättää tai ennenkaikkea haluaa lopettaa.
Kiva kun olet mukana, mitä aikaisemmin kääntää kelkkansa, sitä parempi!
Ihmisen kestokyky on kai melko yksilöllinen. Kuten kerroin, minä jäin henkiin ja toimintakykyiseksi vuosikymmenien jatkuvan juomisen jälkeen. Jollain toisella on maksa paukahtanut alle viidessä vuodessa.
Se ei kai ole olennaista lopettamispäätöstä tehdessä, omaakaan kestokykyään kun ei voi varmasti ennustaa. Aika turhaa laskeskella että ehkä hyvällä tuurilla voisin vielä jonkun vuoden kestää.
Niin, siitä omasta lopettamisestani vielä… ettei nyt väärinkäsityksiä jäisi, niin ei se pmakohtaisen alkoholismin muuttuminen pelkäksi havainnoksi omassa historiamuistissa ihan viikoissa tapahtunut, kyllä siinä hiukan kauemmin meni. En edes osaa sanoa milloin se oli menneen talven lumia. Sitä olen joskus ennenkin kuvannut sellaisena juttuna, että se on hiukan kuin menneen sydäntäraastavan rakkauden kanssa; ei sitä tunteiden tasoittumista niin yhtäkkiä huomaa. Jonain aamuna vain tajuaa että metsässä on hiljaista. Ja että hiljaista on ollut jo kauan.
Olennaista on se, että siitäkin voi parantua.
Ja että jokainen voitettu päivä on todella voitto, vähän lisää etäisyyttä ongelmaan.
Mutta, ei se alkuvaihe ihan helppo juttu ollut. Minulle. Joillekin se on kuulemma napsahtanut yhtäkkisenä ilmestyksenä ja maailma on siltä osin kirkastunut. Me olemme kaikki yksilöitä, ja kukin kai itse itsensä parhaiten tuntee.
Join ja mömmöilin niin pitkään, että vaihtoehdot olivat nöyrtyminen tai kuolema. Valitsin pakon edessä nöyrtymisen.
Lähdin aluksi Minnesota-mallin hoitoon ja sen jälkeen olen jatkanut AA-ryhmissä. Ensimmäiset kuukaudet olivat todella raskaita, koska koko ajatusmaailma piti muuttaa ja Minnesota-tyyliin kuuluu juuri se jonkinasteinen tylytys ja raaka peli. Onneksi mua tylytettiin ja mut pistettiin tunnustamaan kaikki.
Nyt yli puolentoista vuoden jälkeen rakastan elämääni raittiina. Olen alkoholisti, joten raittius sopii mulle tautisen hyvin.
mä en olisi voinut raitistua yksin. Mutta meitä on moneksi. A-klinikka on ihan iisi paikka. Ei sitä ainakaan kande pelätä. AA-ryhmään menemistä mäkin pelkäsin, kunnes olin ollut ekaa kertaa siellä.
Meitä on moneksi.
Ja jokaisesta meistäkin on moneksi, jos tiukalle ottaa.
On kovin helppoa sanoa että juuri minun ratkaisuni oli minulle se ainoa vaihtoehto… sillä on paitsi oma mainosarvo, myös semmoinen omaa valittua mielipidettä oikeaksitodisteleva merkitys… ja kai sitäkin sitten joskus tarvitaan.
Nyt, viiden alkoholismista vapaan vuoden jälkeen, uskallan kyllä tunnustaa, että olis niitä selviytymisen vaihtoehtoja muitakin ollut.
Kyllä minä olisin voinut raitistua vaikka hengelliseksi innostumalla, sitoutumalla AA:n askeliin tai vaikkapa sitten antabuksella tai keskittämällä kaikki liikenevät voimavarani punttisaliharjoituksiin tai monella muullakin konstilla.
Minä nyt satuiin valitsemaan tämän itselleni yksinkertaisimman “luonnonmetelmän”, siinä kun oli ideologisia sitoumuksia ja muita kommervenkkejä ajatellen sellaisia etuja jotka sopivat just minun ajatusmaailmaani.
Mutta joo, ei minulla ole tarvetta väittää ettei millään muulla valinnalla voisi enää henki pihistä. Mitä luultavimmin pihisi ja puhisisi samaan malliin.