Frostflower, luin tarkkaan hyvin selkeät kysymyksesi. Vastaankin niihin siksi myös hyvin selkeästi.
Juomiseni loppui menemällä AA-palaveriin. Raittiina olen ollut ensimmäisestä palaveristani alkaen AA:n ohjelman ja toveriseuran antaman vertaistuen suosittamilla keinoilla.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Olen ollut nyt yli kaksi vuotta onnellisesti raittiina, mutta ennen nykyistä raitistumistani minulla oli vuosien varrella lukuisia epäonnistuneita yrityksiä lopettaa juominen. Yritin lukuisia kertoja antabuksen kanssa ja pari kertaa A klinikan avustuksella, mutta epäonnistuin aina. Syy epäonnistumisiin ei ollut antabuksissa tai A klinikassa vaan ihan 100% minussa itsessäni, en vain kertakaikkiaan loppujen lopuksi ollut valmis tai rehellisesti halukas raittiuteen.
Jouduin kännimokien takia niin monesti hankaliin tilanteisiin ja helpoin pääsy niistä ulos oli valehdella perheelle, muille ja itselleni, että nyt lupaan lopettaa ja säälin/valheitten kautta kun taas pääsin jaloilleni, niin taas mentiin ja juotiin. Voi luoja, että olin kova ja hyvä valehtelemaan ja sen tein säälittä jotta mahdollistin itselleni pääsyn juomaan, suoraan sanottuna, niin olin täys persreikä kun valehtelin ja käytin kaikkia keinoja hyväkseni perhettäni ja ystäviäni säästämättä.
Join ja masennuin, masennuin ja join. Kaikki muuttui harmaaksi mössöksi ja kun lukuisista lopettamis yrityksistä huolimatta en “kyennyt” lopettamaan, niin elämästä muodostui lähes sietämätön olotila. Pahin oli vaihe kun en enää oikein itsekkään tiennyt, että haluanko juoda vai en, siitä muodostui oikein helvetin kehä ja masennus sen kuin lisääntyi, olin täysin neuvoton.
Apua en oikein kehdannut enää hakea mistään ja AA oli minulle täysin pois suljettu vaihtoehto ja olinkin itselleni ja vissiin tänne plinkkiinkin vannonut, että AA:han en koskaan tule astumaan.
Sitten koitti eräs ilta kun olin jälleen juomassa ja mukavissa nousuissa vauhti päällä. Sattui eräs tapahtuma jossa koin jotain ennenkokematonta ja tajusin täysin kirkkaasti kesken humalan, että näin en voi enkä HALUA jatkaa. Kiersin viinapullon korkin kiinni ja annoin pullon pois, lähdin kotia ja kun selvisin viimeiset höyryt pois seuraavana päivänä, niin soitin AA:n auttavaan numeroon jossa selvitettiin minulle sopivaa ryhmää johon sitten menikin. Petin siis lupaukseni siitä, että koskaan en tule AA:han menemään 
.
Tällä kertaa tiesin, että raitistuisin koska kokemukseni ja tunteeni siitä olivat erittäin voimakkaat. Minä uskon, että olisin raitistunut myös ilman AA:ta, mutta haluni raitistua oli niin massiivinen, että en halunnut ottaa minkäänlaista riskiä asian suhteen ja siitä olen aivan helvetin onnellinen, että uskalsin ottaa ja löysin AA:n tuekseni.
Nyt kun viimeisestä ryypystä on kulunut aika kauan, niin alkaa rehellisesti näkemään ja ymmärtämään minkälaisessa kuluttavassa ja valheellisessa helevetissä sitä elikään juovana aikana. Enää en kertakaikkiaan voi keksiä yhtään syytä joka minut saisi juomaan ja kun taas juovana aikana niitä keksi kuin liukuhihnalta tuosta vaan .
Siihen kuinka sinä tai joku muu onnistuisitte raitistumaan, siihen en osaa enkä edes halua vastata koska siitä ei kuitenkaan olisi mitään hyötyä, mutta sen tiedän, että se joka sydämestään aidosti haluaa raitistua myös onnistuu siinä.
T. Pryssä
Tämä kirjoitus palautti omat vuosien takaiset fiilikseni erittäin hyvin mieleen. Mulla oli lukemattomien kohtuukäytön epäonnistumisien jälkeen jonkinlainen täydellisen kyllästymisen tunne päällä. Samalla lailla minäkin laitoin korkin kiinni ja kaadoin kaikki talossa olevat viinakset vessanpönttöön. Sitten yhteys päihdeneuvontaan ja pahimpien viekkareitten hellitettyä keskusteluun.
Siellä selvisi pari oleellista asiaa. Ensinnäkin se, että alkoholismi on sairaus jossa ei ole mitään hävettävää. Toiseksi se, että tämän sairauden saa hallintaan. Ottaa aikansa ja onnistuu helpommin toisten avustuksella - olkoot sitten kirjainkerholaisia tai ammattilaisia. Tämä vain minun mielipiteeni ja minulle käypä reitti.
Prossan viimeistä lausetta komppaan täysillä. Meillä jokaisella on oma polkumme raittiuteen. Menetelmät ja ajan tarve ovat yksilöllisiä. Tärkeää on kokeilla ja löytää itselleen sopiva reitti. Nimenomaan konkreettisesti lähteä liikkeelle ja pistää toimeksi.
Frostflower, olet tehnyt hyvän siirron pulpahtaessasi tänne. Jatka samaan malliin, lähde liikkeelle ja kulje reittiäsi häpeilemättä ja pelkäämättä mitään taikka ketään! Edes viinapirua, koska se pysyy hiljaisena jos et itse haasta sitä tappeluun.
Hyvää viikonloppua! 
Andante puhuu asiaa, kuten yleensäkin. Siitäkin huolimatta ettei alkoholismin olemus tautina ihan varmaa tietoa olisikaan. Viinapiru -jos nyt sitten sillä tarkoitetaan ihmisen sisäistä riippuvuutta eikä todellista kippurahäntäistä sarvipäätä joka jossain pensaikossa ohikulkijoita väijyisi- saattaa pysyä hiljaa vaikkei sitä nujertaisikaan. Mutta, ihan kukin oman tavoitteensa mukaan sitten… sen voi myös nitistää , ja silloin sitten se pieni tappelu sitä v astaan on käytävä.
Ja, uskokaa vaan, kyllä sen tappelun voi voittaa.
Jopa minäkin, vaikken ole ikinä ollut hiukkaakaan tappelija luonteeltani, sentään sen voitin.
Mutta, kuten sanottua, jokaisen täytyy kait valita ne tavoitteensa tuon asian suhteen itse.
Ja se kannattaa tehdä ihan rauhassa ja nimenomaan itsensä kanssa neuvotellen. Niiden päätösten kanssa kun on myös ihan itse elettävä, ei niitä minkään kollektiivin kanssa arjessa sitten yhdessä maksella. Neuvojia riittää, mutta jos pieleen menee, niin itse ne seuraukset sitten kuitenkin kantaa.
Ihan siis hötkyilemättä -ja näissä päihde-riippuvuus-elämäntapajutuissa vellovien puolitotuuksien ja hienojen sanontojen joukossa olen päätellyt lähimpänä yleispätevää ajatusta olevan sen, että on hyvä aloittaa selviämisellä. Kun pahimmat höyryt ovat haihtuneet, on paremmat edellytykset ratkaista miten elämäntapojaan alkaa pysyvämmin järjestelemään.
Ei se lopulta niin vaikeaa ole- kun alkuun pääsee.
Minustakin se menee noin että raitistuminen on sitten mitä helpoin asia, kun vaan itse on tullut valmiiksi raitistumaan. Se sitten että missä se valmiina olemisen raja kulkee, niin se on meillä jokaisella vähän eri tasolla.
Minä olin valmis lopettamaan juomisen, mutta en raitistumaan. Sen takia ne ensimmäiset vuodet olivat vielä aikamoista kamppailua itsensä kanssa ja oli vaikeeta. Älköön kukaan tarttuko tuohon, että mitä eroa noilla kahdella asialla on. Sillä on vain itselleni tärkeä merkitys erottaa nuo kaksi asiaa erikseen.
Tulee vain mieleen se olikos se jonkun päihdelääkärin teksti joka on täällä on useasti pyörinyt, että raitis ja kuiva ihminen eroavat kuin yö ja päivä toisistaan. Ja se tosissaan minun kohdallani ainakin meni näin. Se teksti on kuin suoraan minusta kirjoitettu
Mun edesmennyt isäni raitistui AA:n avulla. Kuollut minun ollessa lapsi. Ehti olemaan loppuelämänsä raittiina. Hänestä tuli sen jälkeen minulle hyvä isä - sellainen isä jota ei tarvinut pelätä. On edelleen ikävä häntä vaikka tuosta on vuosia aikaa. Tuon Al-anonin kirjan hän oli antanut mun mummolle ja ukille aa:n kirjan. Niin sain mummolta nuo kirjat ennen isovanhempieni kuolemaa. Ja tosiaan “erehdyin” antamaan puolisolle tuon kirjan käteen. Hän sai siitä tukea ja ymmärrystä minkälaisen ilmiön kanssa on tekemisissä. Hän vahvistui silmissä.
Joo… Kai niissä kehotetaan myötämään tuo heikkous suhteessa alkoholistiin. Ei tarvitse jaksaa. Siinä ei kehoiteta tekemään mitään ratkaisua eroamisen suhteen. Lähinnä vahvistetaan itseä alkoholistin rinnalla. Annetaan voimaa olla sairaan ihmisen kanssa… Puhelin äsken tosta puolisoni kanssa.
Kannattaa jutella puolison kanssa. Tosiaan eroaminen ei ole ainut ratkaisu. En oikeen osaa neuvoa mitä pitäisi tehdä. Itseäni pelotti hyvin paljon yksin jääminen. Ajattelin tehdä kaikkeni, että lopettaisin juomisen. Muutenkin ajattelin, että olin siinä pisteessä että kuolema tässä mut korjaa… Tai pahempaa… Joudun niin sietämättömään tilanteeseen, että itsetuhoinen juominen veisi semmoseen maailmaan missä en halua elää ja olla.
Itselle ei AA ole toiminut lähinnä vaikean sosiaalisten tilanteiden pelon takia. Mutta täällä olen näitä ihmisiä jotka on avun AA:sta saanut kuunnellut. Ihan kaikkia ihmisiä olen kuunnellut jotka on joitain neuvoja antanut. Silleen miettinyt mitkä itelleni toimisi. Minä en tiedä miten kykenisin auttamaan sinua. Sinun pitäisi tehdä päätös lopettamisen suhteen ja haettava apua. Huomasin omalle kohdalle toimivaksi täällä kirjoittelun/olon. Olen myös miettinyt, että kohdallani voisi toimia myös terapia kun sairastan vaikeaa masennusta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, ahdistushäiriötä… Huomasin että jotkut terapeutit käsittelee riippuvuuksia. Kerroit, että sinulla on ollut vaikea menneisyys ihan lapsuuteen saakka niin tuollainenkin voisi toimia kohdallesi… Sinulla voi olla sisällä asioita mitkä ajaa juomiseen. Niitä asioita olisi hyvä purkaa ihmiselle joka ymmärtää.
Täällä on ihmisiä mitkä ymmärtää oman tilanteen kautta. Itse en sulkisi mitään vaihtoehtoa pois. Hakisin semmosta apua minkä kokee turvalliseksi ja hyväksi itselleen.
Pitää itsensä takia raitistua. Kyllä ainakin toivon, että puolisosi siinä rinnallasi pysyy. Varmasti pysyy jos saat korkin kiinni. Yritä olla hetki kerrallaan juomatta. Pura jollekin tuntojasi - vaikka tänne. Itse oon Antabustakin käyttänyt ja huomannut että yksityislääkäri kirjoittaa sen hyvin helposti. Noissa pitää seurata maksan kuntoa verikokein. Kun ei tuon aineen kohdalla tiedä miten se kenenkin maksaan vaikuttaa. Alkoholi vaikuttaa enemmän käsittääkseni. Itse mittauttaisin maksa-arvot ennen kuurin aloittamista. Lääkäreillä on vaitiolovelvollisuus.
Pidäppä yhteyttä tänne!
Voimia Sinulle sinne!
Kiitos kaikille tsempeistä ja ajatuksista!! Nyt on kulunut n. 2 vuorokautta juomatta. En edes muista milloin olisin ollut näin pitkään ilman tippaakaan alkoholia. Hikoiluttaa öisin eikä saa nukuttua, pahin vapina on onneksi pois, ainakin toistaiseksi. Järkyttävä ripulikin oli puolitoista vuorokautta. Mikä oire sekin on? 
Huomenna pitäisi mennä töihin asiakaspalveluammattiin, toivottavasti olotila ei ainakaan pahene. Pyörittelen nyt tuota yksityiselle menoa vai yritänkö itsekseni puolison tuella? Joka on todella hyvin tukenani(ja siitäkin on huono omatunto, kaiken muun psyykkisen ahdistuksen ja katumuksen lisäksi).
Ei kannata enää pyöritellä. Nyt on sopiva hetki mennä yksityiselle. Ota puoliso vaikka mukaan tukemaan?
.!
Sama täällä eli edellisen mielipiteeseen yhdyn. 
Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottu!
Eipä sitä kannata asioiden kanssa aikailla. Parempi laittaa iso pyörä pyörimään heti. Tosiaan puoliso tueksi(?) Ensi askel on joskus otettava.
Jos minulta haluat vahvistusta niin Narkkitehti sanoi hyvin. Siitä se lähtee! 
…
Tuo Al-Anonkin on aika jännä paikka. Mun puoliso luki sitä kirjaa muttei käynyt kyseisissä kokouksissa niin se suhtautuminen minuun muuttui. Se muutos mikä sen avulla tapahtuu voi ehkä auttaa toista raitistumaan. Se voisi olla hänellekin mieleen jos toimit pikinmiten. Korkin kiinni laittaminen on etupäässä hyvä teko itselle ja se tekee hyvää niille lähellä oleville. Puolisosi varmasti ilahtuu jos yrität. Ittensä takia tuo kannattaa tehdä mutta puolison reaktio muutokseen on kanssa aika mielenkiintoinen . Sekin kannattaa kokea. Mutta päivä kerrallaan lupailematta mitään kannattaa olla juomatta. Hän varmasti on nuo asiat tuolla kokouksissa sisäistänyt niin osaa olla tukena.
Voimia kummallekin!
No niin, nyt olisi sitten reilu viikko ihmetelty selvistäpäin. 
Ihan omin avuin tosin, vieläkään en ole saanut aikaiseksi lekurin pakeille lähteä. Alku oli hankalaa, mutta päivä päivältä olotila ja mieliala vain paranee.
Onko kaiken takana lopulta vain kuitenkin päätös että Ei kiitos, Nyt riittää 
se on yksilöllistä, mutta kolmen kuukauden tai puolen vuoden päästa voit itse vastata omaan kysymykseesi. Toivottavasti olen väärässä, mutta minä en usko hetkeäkään siihen, että sinun toteamalla ei kiitos, nyt riittää, niin homma olisi pulkassa ja olet raitis koko loppu elämäsi. Kyllä raittiuden ylläpito vaatii vähän muutakin. Hyvä alku tuo raittiudelle kylläkin saattaa olla.
T. Prosqueer
Kun on oikea Tahto niin se riittää. Muuten selvinpäin olo on vähän kun uuden opettelua. Siihen olotilaan hiljalleen tottuu ja parhaimmillaan rakastuu. Tuntee omakseen. Hyvältä kuulostaa! Tsemppiä!
Kun tein päätöksen niin se riitti. Muu mitä täältä plinkistä olen saanut on vahvistanut raittiutta. Sitä kannattaa vahvistaa. Hieno juttu!
Jonkun driven sain päälle viimeksi yli 500 päivää sitten… Muihin “ikäviin” juttuihin en oo nyt saanut tota driveä. Ehkä saan.
Voimia sinne!
“Muuten selvinpäin olo on vähän kun uuden opettelua. Siihen olotilaan hiljalleen tottuu ja parhaimmillaan rakastuu.”
Alkoholittomuus vastaa eniten vahvinta perusominaisuuttani eli laiskuutta - ei tarvitse vilkuilla kelloa että onko kohta aamu 9 tai jo pian ilta 9, ei sählätä tyhjien hylsyjen kanssa, ei laskea kolikoita, ei ajaa illalla partaa että voi suihkauttaa partavettä baarireissulle, ei pestä täkkejä ja vaihtaa patjoja alle kusemisen takia ja vichyjä ei tarvitse kesällä jakaa pikkukärpästen kanssa kuten keskioluttölkkejä ym.
Juominen käy työstä. Näin jälkikäteen ihmetyttää, että tälle patalaiskalle perusolemukselle täysin vastakkaista toimimntamallia pystyin usean vuoden (lähes) päivittäin harjoittamaan.
Juopottelu käy kyllä melkein työstä. Miten sitä jaksoikin niin kauan?
Oma halu on ykkösjuttu. Mä käytin ja käytän avuksi A-klinikkaa, ystäviä, raittiita sukulaisia, plinkkiä, AA kokeiltu myös. Kaikki apu on ollut mulle tervetullutta.
En tiedä koska voi sanoa onnistuneensa lopettamaan mutta toukokuusta asti on tuntunut hyvältä, erilaiselta. Sitä ennen olin juomatta mutten raitis. Yhden ajattelutavan mukaan.
Kuulin äskettäin että edesmennyt isäni lopetti ihan ittekseen hissun kissun juomisen 25 vuoden juoppoilun jälkeen. Ehti viettää 10 raitista vuotta ennen poistumista paremmille maille.
Kukin tyylillään.
Olo on tosiaan kun olisi tyhjänpäällä 
. Tosiaan mitä Arska sanoi, niin työtähän juopottelu on. Jää tavallaan työttömäksi. 
Aikaa on ja paljon. Itsellä on kanssa ominaisuudessani laiskuutta. Tai semmonen, että en minä jaksa tai pysty. Tosiaan voi syvästi huokasta, että ei tarvitse puuhailla edellä mainittujen asioiden kanssa. Kyllähän tässä “työssä” oppii miten sulkea puhelinliittymät… Viimeksi kun puhelin pöllittiin, niin opin laittamaan älyluuriin paikantimen ja semmosen ohjelman, että rosmoa vituttaa omistaa kyseistä puhelinta. Vanhaan Kadettiin avaimien hankkiminen Saksasta oli oma operaationsa. Juridiikkaan perehtyminen ennen käräjöintiä… Toimiminen itselleen asianajana… Putkasta heräämisen jälkeinen kauhun tunne on poissa. Se kun ovi narahtaa auki ja ei oikeen tiedä mitä on tapahtunut. Sumpliminen miten pääsen täältä jostain kotiin. Monipuolista ja erittäin hermoja raastavaa työtä. Luulen, että moni suuren yrityksen toimitusjohtajakaan joudu tämmösen piinan kohteeksi KOSKAAN.
Miten tämmöstä touhua tosiaan on jaksanut… Älytöntä touhua… Sitten tähän elämäntapaan koukuttuu niin pahasti, että joutuu hampaat irvessä taistelemaan itsensä irti tästä kuviosta. Sitten jossain vaiheessa tosiaan rauha laskeutuu elämään. Välillä sitä sitten kaihoisasti muistelee noita työvuosiaan ja miettii että jospa vielä kerran - vielä kerran. Olisihan tuon ajan voinut käyttää muuhunkin. Mutta kai se on, että tämä on tavallaan orjatyötä mitä ei tehdä vapaaehtoisesti. Ei kukaan itseään hirveälle piinalle yms. paskalle vapaa-ehtoisesti altista.
Kyllä tosiaan saa olla kiitollinen, että noista kuvioista on pysynyt kaukana. Jää nyt aikaa muuhunkin vaikka aloittaa tämä elämä.
Tosiaan vaikka olen mukavuuteen taipuvainen niin miksi minäkin olen jaksanut tätä? Kyllä se jotenkin kääntyy, että niin että aika ahkera ja aikaansaava tyyppi olen ollut. Niin ja taidan itseasiassa olla… En kyllä ymmärrä mitä sitä sitten möyrin itsesäälissä, että en pysty ja kykene kun kun olen pystynyt juomaan… ??? Se jos vasta on ollutkin erittäin raskasta työtä. Empä tiedä…
Niin, minähän en ole mikään raitistumisen asiantuntija kun vasta nyt ensimmäisen kerran ihan tosissaan olen Päättänyt. Ja olen Päättänyt että en juo alkoholia, raitistumiseen minusta tarvitaan vielä enemmän (esim. tupakointi pois, mutta asia kerrallaan). Aikaisemmin jotain yritelmiä juomattomuuteen on ollut vain ja ainoastaan lähinnä läheisten ja itsensä “rauhoittamiseksi” x-ajaksi, ja sitten voi taas tissutella hyvällä omatunnolla. 
Proffa sanoi että oma tahto ei riitä, mutta mitä muuta se sitten tarvitsee? Katkoa, terapiaa, lääkkeitä, AA-ta vai mitä? Mitä olen nyt Plinkinkin juttuja kahlatessani huomannut niin katkolla ja terapioissa voi näköjään rampata vuosia mutta jos oikeaa tahtoa ei ole niin ei niistä juurikaan ole hyötyä.
Mun molemmat vanhemmat ovat alkoholisteja (jee, ihanat geenit olen perinyt). Isäni on tuurijuoppo jolla kun putki lähtee päälle niin sitä ei pysäytä mikään. Välissä saatetaan pitkiä aikoja elellä “ihmisiksi”, kuntoilla ja “raitistella”. Siihen kierteeseen EN halua, siksi(kin)? olen varmaan päätöstäkin niin pitkään vetkuttanut. Äitini on ollut pääasiassa viikonloppu kupittaja joka tykkää istua kuppiloissa “ystävien kanssa” pitkän kaavan mukaan. Itse en koe olevani kumpaakaan tyyppiä, eli en sosiaalinen juoppo enkä tuurijuoppo. No mikähän mä sitten olen? Viimeiset vuodet musta kaikista ihaninta on ollut tissutella ihan keskenään (yksin siis) kotona. Puhelin ja verhot kiinni. Mieheni tekee työnsä puolesta paljon ulkomaan reissuja, ja silloin on yleensä sokka irti…hänen seuraava työreissu tuleekin olemaan ensimmäinen TODELLINEN koetinkivi. Jotta onko sitä oikeasti Päätetty.
Olen kahlannut ja kahlannut tätä Plinkkiä läpi nyt monta päivää. Lukenut ketjuja, ohjeita ja tehnyt testejä. Hirmuisen hyvä palsta tämä on jo itsessään ihmiselle joka ylipäätään pohtii omaa alkon kulutustaan. Ja uskon että moni alkoholistikin on tämän palstan tukemana tehnyt paljon juomattomuutensa eteen. Onko se riittänyt, en tiedä. Ja itselle ajatus: En koskaan ikinä eläissäni enää juo on liian, hmmmm vaikea hahmottaa. Olen vain Päättänyt että nyt riittää. Jos nyt kukaan ymmärtää eroa. 
Ja houkutuksille olen altis ihan joka ikinen päivä työni takia, alkoholia virtaa käsieni läpi sen 8 tuntia päivässä tasaisena virtana joka päivä. Viime viikolla alkuviikosta sain pidellä itseäni että en olisi napsauttanut asiakkaan sidukkatölkkiä auki ja kulauttanut kitusiini. Nyt muutaman päivän ne ovat jo olleet vain tuotteita muiden joukossa, eli varmaan kaikista pahin fyysisen riippuvuuden kärki on nyt kohdallani taitettu? Mielipiteitä?
Niin ja se jäi sanomatta, olet oikeassa Punatulkku. Tähän selvistäpäin olon tunteeseen todella rakastuu. Mä oon nyt jo ihan lööv. Aikaisemmin kun ei ollut muita olotiloja kuin: pieni krapula, krapula, kaamee darra, pöhnä, känni ja kaatokänni.
Minusta jokainen tarvitsee jonkun ihmisen jonka kanssa tulla kohdatuksi omana itsenään. Minulla se pelkkä oma tahto johti vain syvenevään yksinäisyyteen. Pitihän se juomatta mutta ihan kaameeta se elämänlaatu oli.
Siitä en ketään muuta osaa neuvoa mutta näin se meni minulla. On tosi tärkeää että ei jää yksin. Tiedän että ei sekään ole aina ihan niin yksinkertaista tässä elämässä, mutta kuitenniin näin on parempi kun ei yksin enää tarvitse sinnitellä…
Tervehdys Frostflower. Onnittelut viikostasi, ekat päivät ovat monille vaikeimpia viekkareitten yms. takia. Olivat itselleni myös. En osaa sanoa mitään fyysisen riippuvuutesi tilaan, jos tunnet olosi palautuneeksi, niin sitten kait näin on.
Tartuin kirjoitukseesi koska itselläni oli ja on sama linja raittiuden keston kanssa. Vaikka mullakin oli selvä päätös/toive siitä, että haluan lopettaa kokonaan, en asettanut itselleni mitään konkreettista aikarajaa. Päivä kerrallaan ja toistaiseksi. Tällä toistaiseksi-moduksella olen kahdeksatta vuotta absolutistina liikenteessä. Lukuunottamatta pikku retkahdusbreikkiä neljä ja puoli vuotta sitten. Ei heittänyt reitiltä koska ei poistanut sitä edeltävää täysraitista aikaani (päivälleen 3 vuotta). Ja toimi hyvin opettavaisena kokemuksena.
Tsemppiä edelleen, hyvin vedät. Etenkin kun olet käsittääkseni riskialttiissa työympäristössä!
