En edes tiedä mistä aloittaa tai oikeastaan kirjoittaa. En edes enää muista miten päädyin näille sivuille. Kyyneleet silmissäni ja raivo sisälläni kuitenkin kirjoitan. Olo on kuin Liisa Ihmemaassa, eksyneenä elämässä ja suru puserossa. Olen niin yksin ja tuntuu että helpottaisi kun saisi jollekin kerrottua, että millä tolalla mun elämä ihan oikeasti on. Hymyn taakse voi peittää niin paljon ja vahvana ihmisenä ovat aina pitäneet, joten harva edes muistaa tavatessaan ihan oikeasti kysyä, että “Mitä sulle kuuluu?”. Eipä sen, en varmaan totuutta kertoisikaan.
Olen ollut tässä samassa tilanteessa niin kymmenet kymmenet kerrat. Tunnen itseni täysin typerykseksi ja epäonnistujaksi. Mieheni siis juo. Juo paljon ja usein. Tavallinen tarina. Vuosikausia olemme tunteneet mutta silti hänen alkoholinkäyttönsä tuli minulle “yllätyksenä” kun parisuhdettamme oli takana muutamia kuukausia. Nyt siis jo useita vuosia. Mieheni on aivan ihana, huolehtivainen ja ahkera “oikeasti” eli selvinpäin. Parisuhteemme toimii ja viihdymme hyvin yhdessä. Hän tekee kotitöitä siinä missä minäkin ja joskus jopa ahkerammin kuin minä. Unelma mies siis. Usein pääsen valmiiseen ruokapöytään ja usein saan häneltä kukkia ja rakkaudentunnustuksia. Kaikkea sitä mistä olin aina haaveillutkin. Hän viihtyy kotona eikä ole sellainen baarikärpänen kuin aiemmat mieheni. Hänelle perhe ja parisuhde on tärkeimmät asiat elämässään.
MUTTA kotona ollessaan tosiaan maistuu myös alkoholi. Alkuun se oli tissuttelua yhdessä ja kaikki menikin hyvin ja meillä oli mukavaa myös yhdessä kännissä. Sittemmin alkoi tulla riitoja kun olimme molemmat juoneet. Isoja riitoja, jotka aina sovittiin. Minä lopetin ennen pitkää juomisen, jotta riidat pysyivät edes hiukan paremmin aisoissa. Olen tempperamenttinen luonne, hyvä puhumaan ja osaan provosoida toista halutessani. Aloin käydä mielummin tyttöjen kanssa ulkona kuin join mieheni seurana ja sain kuulla sitten arvostelua ja haukkumista siitä ettei hänen seuransa kelvannut ja kävin “jatkuvasti” baarissa jos kävin max. kerran parissa kuukaudessa. Itse hän saattoi juoda monta kertaa viikossa ja veti kunnon kännit vähintään kerran viikossa, aina vapailla. Se oli kuulemma sallittua koska hän ei lähtenyt baariin ja koska hän hoitaa työnsä.
Vuosien aikana olemme käyneet lukuisia keskusteluja alkoholinkäytöstä, joka on siis tänän päivänä ISO ongelma parisuhteessamme. En kestä joka päiväistä tissuttelua ja hän ei ymmärrä mitä vikaa on muutamassa kaljassa. En halua miestäni koska hän haisee aina joko vanhalle viinalle, kaljalle tai on pelko että kohta hän juo kuitenkin. Elän jatkuvassa pelon ja jännittämisen ilmapiirissä, että voiko meille kutsua vieraita tai voimmeko mennä itse kylään kun häpeän häntä ja hänen vanhalle viinalle haisemistaan ja krapulaa. Mieheni itse ei ymmärrä mikä siinä voi hävettää ja kuittaa että “tietäisitpä mille itse haiset kun tulet baarista”! No en varmasti hyvälle mutta minun juomiseni tai baarissa käymiseni (N. 5kertaa vuodessa) eivät vaikuta sosiaaliseen elämäämme. Olen kertonut hänelle monet kerrat että hänen juominen satuttaa minua ja tekee minut onnettomaksi. Hän on luvannut muuttua, vähentää juomistaan, on pyytänyt aina anteeksi jne. Ennen saattoi mennä parikin kuukautta hyvin, nykyään emme pääse viikkoakaan eteenpäin kun tulee jo seuraava iso riita joka yleensä alkaa siitä että kerron miten pahalta minusta hänen juomisensa tuntuu. Hän kuittaa kaiken tuon haukkumalla minua milloin mistäkin ja juomalla vain enemmän.
Tänään mun päässä kuitenkin pimeni. Teen vuorotyötä ja minulla on pitkä työputki menossa. Mieheni oli eilen saunaillassa ja tänään kun heräsin niin hän oli jo juomassa, uutta nostetta tähän päivään. Hän on nyt juonut 7 päivää putkeen. Ei ollut koko ajan kännissä mutta juonut kuitenkin. Mainitsin asiasta ja olen kuulemma valehtelija, puhun paskaa. Hetken kuuntelin ja sitten minä huusin, huusin niin että koko tienoo sen varmasti kuuli. Annoin tulla kaiken sen paskan ja ahdistuksen ja surun, vihan ja pettymyksen ulos. Tahtomattani haukuin miehenikin, hänen katteettomat lupauksensa ja sen miten vihaan häntä kännissä. Sitten löin. En edes nähnyt mihin osuin. Huusin vain että haluaisin että hän kuolee. Aivan järkyttävää. En tietenkään tarkoittanut puoliakaan. Turhauduin kertakaikkisesti siihen että sama paska vaan jatkuu ja jatkuu ja toinen ei ymmärrä että kuolen vielä tähän epätoivoon. Toinen ei välitä pätkääkään mitä tekee parisuhteellemme, olettaa vain että minä hyväksyn ja pysyn hänen rinnallaan. Hän käski minun painua vittuun ja niin tein. Lähdin samantien ja perääni olen saanut lukuisia syyttäviä tekstiviestejä, haukkumista ja nälvimistä. Olen aggressiiviinen hullu akka joka käy käsiksi ja joka tarvitsee hoitoa. Niinpä niin.
Moni varmasti miettii, että miksen sitten lähde parisuhteesta, jätä kaikkea taakseni ja aloita uutta elämää. Se on pitkä tarina se mutta lyhyesti sanottuna ketä se palvelee että pakenee ongelmia ja jättää toisen yksin? Mikä ratkaisu on sellainen? Toisaalta uskon muutokseen, tyhmä minä. Rakastan miestäni niin valtavan paljon. Meillä on pitkä yhteinen historia. En vain pysty lähtemään. Meillä on ihana oma koti, jonka olemme vasta pari vuotta sitten ostaneet. En yksinkertaisesti jaksa lähteä siihen rumbaan että pitää aloittaa talon myyminen. Tässä maailman tilanteessa epäilen että taloamme kukaan edes ostaisi hetkeen. Lisäksi on häpeä epäonnistumisesta. Läheiseni eivät tiedä mieheni alkoholiongelmasta ja en jaksa siitä puhua, en jaksa enkä halua kertoa siitä kaikille. Tiedän että jos päättäisimme erota siitä alkaisi ihan hirveä sota ja moni ihminen kärsisi kun mieheni kännissä alkaisi pilata elämääni. Tiedän että hän tekisi sen.
Miten voin saada hänelle apua? Hän tiedostaa itse ongelmansa mutta se on nyt viimeisten kuukausien aikana pahentunut niin etten enää tiedä auttaako pelkkä puhe. Pelkään että itse sairastun tai väsyn lopullisesti. En voi aina paeta kotoa toisen juomisen takia ja valehdella ystävilleni miksi tulin yllättäen tai miksi olen yöpaikkaa vailla. Mulla on sellainen olo kuin olisin jossain pahassa painajaisessa ja toivon vain että heräsin. Tää ei voi olla mun elämää ja miten siitä tuli tällaista???!! En edes selkeästi osaa näemmä enää kertoa miten kaikki on mennyt. Haluan vain sen mieheni takaisin johon rakastuin ja joka on minulle hyvä. Kaipaan häntä valtavasti mutta tapaan sen miehen nykyään enää tosi harvoin. Kaikki siis ihan KAIKKI olisi elämässäni mallillaan jos alkoholin voisi poistaa maanpäältä. En valittaisi oikeasti mistään ja ne ongelmat mitä parisuhteessamme on, olisivat hyvin pieniä ja helposti korjattavissa. Vaan miten voin poistaa tuon mörön, alkoholiongelman, joka hallitsee ihan jokaista päivää ja varjostaa elämäämme. Se vaikuttaa ihan kaikkeen. On sellainen olo, että tää kaikki on jotenkin myös mun syytä. Haluaisin että joku puhuisi miehelleni järkeä tai kertoisi minulle mitä minun nyt kannattaa tai pitää tehdä. En voi jäädä tämän asian kanssa enää yksin. Pelkään että ennen pitkää toista meistä sattuu ja sitten on myöhäistä miettiä.
Surullinen Sirpale
Toivo, onni ja hyvät asiat eivät tule “toisilta”, vaan ne pitää itse löytää omasta itsestään. Läheisriippuvainen ihminen ulkoistaa elämänsä, ja odottaa että Joku Toinen tulee ja pelastaa. Tästä ajatusmallista on päästävä eroon, koska ei tule ketään, joka pelastaisi. Sen sijaan näin ajatteleva ajautuu vain alkoholistisiin suhteisiin, aina vaan uudestaan ja uudestaan.
