Miten tästä oravanpyörästä tekisi lopun?

Komppaan edellistä vierasta, hyvin sanottu…

ja

kerroit että sinulla on raivo herkässä ja mies kokee tämän traumatisoivana.
Tähän voisin sanoa että ymmärrän, miten tuo kierre alkaa ja miltä se tuntuu, kun on niin huono olo ja se sitten purkaantuu…
ja mies vastaavasti alkaa nyt ujuttamaan samaa toisinpäin, eli kokee että hän voisi ainakin yrittää hallita sinun mielialoja “käyttäytymällä oikein”, ja koska alkoholi vetää puoleensa hän kysyy sinulta juomiseen “lupaa” vaikka joisi tietenkin varmaan siitä huolimatta…
Eli oravanpyörä jossa molemmat yrittävät tehdä jotain, jotta toinen tekisi tai olisi tekemättä jotain.:
Eli hallinnan yrittämistä.
Säästäisitkö itseäsi kun et puuttuisi juomiseen.
Mikä on normaalia alkoholin kulutusta.
Näistä kannattaa sanoutua irti…Tai siis. Paras keino opettaa miehelle, että hän on vastuussa omista teoistaan…tai se ei ole keino opettaa vaan se on lähinnä vähintä ja suurinta mitä voi omalla kohdalla tehdä molempien hyväksi, että ottaa vastuun Omista teoistaan ensin.
Eli lakkaa vaikkapa ajattelemasta niin päin, että “miehen juominen aiheuttaa minun raivokohtaukseni ja väsymykseni” kääntää sen omalle vastuulle: “eli koska olen tehnyt valintoja jotka ovat johtaneet siihen, että asun alkoholin vaikutuspiirissä, siksi minua raivostuttaa”…niin seuraava askel onkin jo rakentava, että mitä minun pitää tehdä, jotta saisin elämäntilanteeni siihen pisteeseen ettei minun tarvitse reagoida asioihin.
Suuttuminen ja raivostuminen on oikeutettu jos siihen on aihetta, mutta se ei saa olla keino käyttää toista terapiana että kun ensin katson juomissta, niin sitten kostan juojalle että olen katsonut hänen juomista.
Koska itse olen oman elämäni herra.
Koska vaikka se juova osapuoli miten on juonut, niin sinun vastuull a on vain se, mitä itse teet. Ei ole mitenkään epätavallista, että juovalla ihmisellä ei ole havaintoakaan, mitä hän “aiheuttaa” ympäristölle.
Eikä hän varmaan pysty hahmottamaan, että toinen on raivopää hänen takiaan. koska ei hänkään toisten asioista piittaa niin, vain omasta juomisestaan.
Se että purkaa alkoholistiin kiukkua, korkeintaan lisää hänen juomiskierrettään koska hän saa syyn ajatella että muutkin ovat sekaisin, ja hän vain juo eikä tee mitään pahaa. jos otat vastuun itsestäsi ja järkkäilet elämäsi siten ettei kukaan sinun untasi häiritse tai näin, niin sinulla ei ole enää syytä raivostuakaan ja voit syvällä rintaäänellä sitten sanoa toisellekin, että jos juot niin mieti itse miten pääset juomisesta eroon jos haluat.

Tosi hyviä neuvoja olet jo saanutkin, mutta muutama sana itsensä hillitsemisestä, koska itsekin olen joutunut näitä asioita miettimään. Kauheesti ei kannata alkaa pyöritteleen päässään että mistä oma suuttuminen johtuu, siitä saattaa tulla noidankehä joka johtaa pysyvään ahdistukseen. Voi vain todeta itselleen että juovan ihmisen kanssa eläminen on yhtälönä hyvin vaikea ihan kenelle tahansa, joillekin jopa mahdoton kestää ollenkaan. Tärkeetä on alkaa treenaan itsensä kanssa tunteiden säätelyn taitoja. Vaikka päättäis lähtee suhteesta niitä taitoja tarvitaan aina ja varsinkin jos itseään on tottunut purkamaan suht estottomasti niin asia voi tulla eteen sit taas seuraavassa suhteessa jos sille ei heti ala tekeen jotain.

Tärkeintä mitä itse olen oppinut tässä viime kuukausien aikana omien tunteiden tunnistamisesta, ilmaisusta ja säätelystä (hillitsemisestä) oli ne sit negatiivisia tai positiivisia, on että minä itse ainoastaan olen vastuussa omistasta tunteistani, ei kukaan muu. Vaikka itsestä tuntuu että oma suuttuminen/raivo johtuu siitä kun mies aina vaan juo, niin silti toisen niskaan ei saa kaataa omaa suuttumuksen tunnetta eli siis syyttää toista omasta vihan tunteesta koska sillain vain yrittää siirtää vastuuta omasta tunteesta toiselle eikä ota siitä itse vastuuta. Oman suuttumuksen voi tietysti ilmaista harkituissa tilanteissa, mutta ei huutamalla tai riehumalla vaan ihan vain rauhallisesti sanomalla että nyt suututtaa. Ongelma on yleensä että me oletetaan että toinen alkaa heti tekeen jotain jos me ilmastaan oma suuttumus (esim. pyytää anteeksi tai lupaa olla loukkaamatta enää, juomatta jne.), mutta tosiasiassa toinen ole velvollinen tekemään yhtään mitään vaikka me kuinka oltais loukkaantuneita, suuttuneita jne. Juovaa ihmistä raivoominen yleensä vielä innostaa lisää juomaan.

Helppoahan oman vihan tunteen hillitseminen ei tietenkään ole varsinkaan jos siihen on saanut itselleen opittua jonkun käyttäytymiskaavan. Joskus voi olla tarpeen myös hakee ammattiapua tunteiden säätelytaitojen oppimiseksi. Itse olen menossa a-klinikan vertaistukiryhmään opiskeleen miten säädellä ahdistuksen tunnetta, joka minulla usein myös johtaa vihan purkauksiin, kaikkein ikävimmässä muodossa vihan purkauksiin itseäni kohtaan. Suosittelen että otat selvää omalla paikkakunnalla olevista mielenterveypalveluista tai sitten voit hakea apua a-klinikan kautta. A-klinikat järjestävät juovien läheisille erilaisia tukiryhmiä eli ei tarvi itsellä olla alkoholiongelmaa jos sieltä lähtee apua hakeen.

Negatiivisten tunteiden säätelyssä auttaa erilaisten rentoutumismenetelmien opiskelu. Itse kävin a-klinikalla kymmenen kerran psykofysioterapian, josta on ollut tosi paljon apua. Opin siellä mm. erilaisia rentoutumiseen auttavia hengitysmenetelmiä jne. Näitä rentoutumismentelmiä voi käydä opiskeleen myös erilaisissa ryhmissä esim. kansanopistoissa. Yksin harjoittelu ei ole oman kokemukseni mukaan läheskään niin tehokasta kun ohjattu. Meditaatio ja jooga ovat myös hyviä rentoutumistaitojen opiskeluun.

Tässä vielä linkit vahvistamo.fi sivustolle, missä on mun mielestä tosi hyviä tietopaketteja tunteista ja niiden säätelystä, rentoutumisen harjoittelun tärkeydestä, itsetuntemuksesta ja muusta omaan hyvinvointiin liittyvästä. Kyse on mielenterveyseuran tietopaketeista eli mistään hörhöhuuhaatouhusta ei ole kyse vaan ihan ammattipsykologien kirjoittamista jutuista.

vahvistamo.fi/vahvistamo/hyvinvointi/
vahvistamo.fi/vahvistamo/tunteet/
vahvistamo.fi/vahvistamo/mina/

Kaikkein hienoin oivallus jonka itse olen tehnyt, on ollut se että mun ei enää tarvitse itse juoda ollenkaan rentoutuakseni, kunhan vaan jaksan jatkaa tällä itsetuntemuksen ja rentoutumisharjoitusten tiellä :slight_smile: Ennen aina ajattelin että pystyn kunnolla rentoutumaan vain muutaman lasillisen ottamalla tai sit täyslärvit vetämällä nollaamaan pään. Nämä uskoumukset ne vasta huuhaata on ollut :slight_smile: Jos ajatellaan ihmisen hyvinvointia pitkällä tähtäimellä niin kyllä ehdottomasti paras tapa rentoutua on sellainen joka tehdään ihan täysin ilman mitään päihteitä, päihteet antaa hetken rentoutuksen, mutta kun oppii mielen- ja tunteiden säätelyä voi saada itselleen pysyvän mielenrauhan eli rennon olon :slight_smile:

[i]Se on pakko sanoa, että sinä et voi vaikuttaa miehesi juomiseen tai juomattomuuteen, hänen on tajuttava se ihan itse, syitä juomiselle löytyy joka kerta ja ne syyt eivät koskaan johdu juomarista itsestään. Säästä itsesi siitä kontrollerin roolista ja suuntaa kaikki energiasi omaan elämääsi, vaikka kuinka tuntuisi vaikealta tehdä se."

“Toisen takia voi olla ja kärvistellä juomatta, mutta siinä on vissi ero siihen nähden, että haluaa omasta tahdosta oman itsensä takia olla juomatta.”

“Pelko ja epävarmuus piinaa jatkuvasti läheisten elämää, aina on odotettavissa ennemmin tai myöhemmin se juomishetki, eikä koskaan tiedä milloin se tulee ja mihin se johtaa ja siitä johtuu myös monesti ne ylilyönniltä tuntuvat tunteenpurkauksetkin, toivottomuus, voimattomuus, keinottomuus, turhautuminen, mitättömyyden tunne ja kaikki muu purkautuu kohti ongelmaa, jota ei itse saa millään kitkettyä pois.”

“Levollinen mieli ja jännittämättömyys on unelma, jota ei juomarin kanssa koskaan tule saavuttamaan. Mieti siis, mitä sinun olisi tehtävä, että saat rakennettua oman elämänmajasi siihen puuhun, jonka sinä kasvatat. Jos rakennat majasi toisen kasvattamaan puuhun, niin se maja särkyy täydellä rytinällä, jos toisen kasvattama puu kaatuukin.[/i]”

Oikeasti olen jotenkin ajatellut, että voisin vaikuttaa mieheni juomiseen. Hän myös usein viestittää minulle, että todella milloin mikäkin syy vaikuttaa juomiseen tai juomattomuuteen.
Pari vuotta sitten näitä syitä oli enemmän ja melkoisen huvittaviakin mutta nykyään vähemmän. Oivallan näemmä nyt vielä jälkeenpäinkin tiettyjä asioita. Se minun on jälleen täällä todettava, että hämmästyn siitä kuinka vieraalla maalla ja alueella tunnen olevani ja kulkevani ja miten nämä asiat alkavat valjeta minulle vasta nyt, tämä syksy on ollut rankka. On elämässämme juomiseen liittyen ollut rankempaakin ja niistä on opittu, joten siksi olen kovin toiveikas että ainakin osittain puheeni on mennyt miehelleni perille ja yhdessä tästäkin selvitään.

Olen tänä syksynä käynyt läpi YT-neuvottelut työpaikallani ja niistä seuranneet suuret muutokset ja vähennykset työmaalla. Sosiaalialalla kun olen niin arkipäivää on se että meitä tekijöitä on entistä vähemmän mutta asiakkaat entistä haastavimpia ja elämäntarinat kovinkin raadollisia. Kun resurssit ovat vähissä töissä niin huomaan nyt että olen vaivihkaa väsähtänyt ja se on myös yksi syy miksei minulla riitä enää energiaa ja ymmärrystä täällä kotona näille asioille vaan rakentavan keskustelun ja jaksamisen, ymmärtämisen ja toisen tukemisen tilalle on tullut ahdistus ja huutaminen.

Ja siis juon toki itsekin välillä mutta nykyään yhä harvemmin. Se johtuu monestakin asiasta mutta yksi syy valitettavasti on se, että kun en juo niin olen ajokunnossa ja voin lähteä kotoa yöksi jonnekin muualle jos tilanne “riistäytyy” sellaiseksi ettei minun ole hyvä kotona olla ja ahdistus kasvaa liian suureksi. Mutta jotenkin nykyään ei myöskään oikein maistu. Pidän siitä että juomme pienessä porukassa, tutussa seurassa kuten sukulaisteni kanssa koska silloin miehenikin käyttäytyy 100% varmasti hyvin, juo vähemmän ja on oma itsensä. Kaikkein mieluiten kuitenkin juon ihan ilman miestäni, tyttöporukassa. Silloin voin humalassakin olla ihan oma itseni, seurallinen, hauska ja hyväntuulinen minä, kun ei tarvitse jännittää riitoja tai yhtä väärää sanaa joka voi riitaan johtaa.

Kiitos Lumikulkuri näistä sanoistasi ja ajatuksistasi. Sait kyyneleet silmiini mutta oivallan monta asiaa taas paremmin ja se auttaa jaksamaan. Minä tarvitsen teitä kaikkia, vasta nyt pystyn myöntämään että olen ollut ihan autuaan tietämätön monesta asiasta, olen käyttäytynyt miestäni kohtaan aivan väärin. On kuin olisin ottanut koiranpennun ja sitten minulle onkin valjennut etten osaa hoitaa sitä. Olen ymmälläni että alkoholismi on niin vieras asia minulle ja siitä on tullut iso mörkö parisuhteeseemme pikku hiljaa. Jotenkin tunnen oloni myös tosi tyhmäksi. Miten en ole ottanut asioista selvää jo aiemmin. Miksi olen jäänyt ihan yksin vaikka olen huomannut tuntevani yksinäisyyttä jo pitkään. Miksi koko ajan olen ajatellut että mieheni pitäisi hakea apua, miksen ole aiemmin ajatellut itseäni? Olen tosi ymmälläni tästä kaikesta mikä minulle nyt pikkuhiljaa valkenee. Kannustaviakin sanoja siis kaipaan ja olen saanutkin, kiitos.
Alan kasvattamaan nyt omaa puutani, hitaasti, sitä taimea varjellen ja selvää ottaen miten saan sen kasvamaan. Tulkoon siitä sitten käppyrä tahi monioksainen, vahva se on ainakin.

Sirpale <3

Kiitos linkeistä liittyen tunteiden säätelyyn ym. Koen tuon oman huonon käytökseni (huutaminen) isoksi ongelmaksi, jolle minun on nyt tehtävä jotakin.
Tein viime yönä töissä mielialakyselyn ja sain 8 pistettä eli testin mukaan olen masentunut.
Ehkäpä yksi asken eteenpäin omasta itsestä huolehtimisessa on se, että olen miettinyt lääkäriin menoa ja sairasloman hakemista ennen kuin uuvun aivan täysin. Uskon että kun olen voimissani, nukun hyvin ja saan hetken rauhan työasioilta on minulla enemmän voimia keskittyä ja selviytyä näistä kotiasioistakin. Olen päästänyt väsymiseni liian pitkälle ja nyt mieheni saa siitä tuta. Onhan väärin (ymmärrän sen nyt) huutaa toiselle ja syyttää toista omasta pahasta olosta vaikkakin hänen juomisensa on vienyt minulta ne viimeisetkin voimat. Voin kyllä rehellisesti myöntää, että siten ajattelin vielä tänä aamuna kunnes luin teidän ajatuksianne täältä. Enhän minä ihan niin voikaan ajatella. Yritän ottaa vastuuta omista teoistani enemmän jatkossa, en vain ihan vielä tiedä miten sen teen. Mutta jospa kaikki lähtee rullaamaan kun otan ensimmäisen askeleen :slight_smile:

Eli lakkaa vaikkapa ajattelemasta niin päin, että “miehen juominen aiheuttaa minun raivokohtaukseni ja väsymykseni” kääntää sen omalle vastuulle: “eli koska olen tehnyt valintoja jotka ovat johtaneet siihen, että asun alkoholin vaikutuspiirissä, siksi minua raivostuttaa”…niin seuraava askel onkin jo rakentava, että mitä minun pitää tehdä, jotta saisin elämäntilanteeni siihen pisteeseen ettei minun tarvitse reagoida asioihin.
Suuttuminen ja raivostuminen on oikeutettu jos siihen on aihetta, mutta se ei saa olla keino käyttää toista terapiana että kun ensin katson juomissta, niin sitten kostan juojalle että olen katsonut hänen juomista.

Se että purkaa alkoholistiin kiukkua, korkeintaan lisää hänen juomiskierrettään koska hän saa syyn ajatella että muutkin ovat sekaisin, ja hän vain juo eikä tee mitään pahaa. jos otat vastuun itsestäsi ja järkkäilet elämäsi siten ettei kukaan sinun untasi häiritse tai näin, niin sinulla ei ole enää syytä raivostuakaan ja voit syvällä rintaäänellä sitten sanoa toisellekin, että jos juot niin mieti itse miten pääset juomisesta eroon jos haluat.

Tuo yllä oleva teksti on muuten niin totta!!!

Olen puhunut miehelleni paljon työasioistani ja kuormittanut häntä niillä ehkä vähän liikaakin. Tilanne työmaalla (resurssit) ovat tosiaan aika mahdottomat tällä hetkellä ja nyt kun olen hetken lomalla on minulla aikaa miettiä sitäkin, että kävisinkö jollekin puhumassa näistä työasioista ja saisin sitä kautta stressiäni pienemmäksi. Kaikki kun vaikuttaa kaikkeen ja auttajan on tosiaan autettava myös itseään :slight_smile:

Tuo dialogi on sitä, mitä kaipaan itsekin. Ja kirjoittaminen antaa voimaa. Se on keino purkaa asioita, kun itse olen huono menemään puhumaan kenellekään enkä kovin helposti luota kehenkään. Ei pitäisi jäädä yksin, jos ei pysty menemään konkreettisesti puhumaan minnekään, tämä kirjoittaminen samanlaisessa jamassa oleville on minulle ainakin toimiva keino. Sillä kyllä meitä vertaisia täällä on, vaikka emme aina anna elonmerkkiä itsestämme

Kiva kuulla sinusta Rinalda ja jaksamista sinullekin! <3 Sitä huomaa olevansa välillä niin itsekäs että kun suoltaa pahaa oloaan tänne niin ei tule ajatelleeksi että monella voi olla itsellään juuri niin paha olla ettei jaksa kirjoittaa mutta käy kuitenkin lukemassa. Enhän itsekään täällä kovin paljoa ehdi olemaan ja olen aivan keltanokka koko palstalla mutta nyt jo minulla on hiukan enemmän sellainen olo etten olekaan ihan yksin ja ehkä jaksankin lähteä selvittämään asioita pikkuhiljaa.
Viime viikolla kävin itse henkisesti aivan pohjalla. Tunsin olevani aivan yksin ja mietin jopa, että olisiko helpompaa kuin vain katoaisin täältä. Pelottavia ajatuksia. Onneksi jaksoin tehdä kovasti töitä enkä antanut periksi vaikka yksin olinkin. En muuten osaa miehelleni sitä paremmin selittää kun hän juo, kuin että jään parisuhteessamme aivan yksin. Haluaisin olla hänen kanssaan mutten silloin kun hän juo, koska hän ei ole silloin oma itsensä. Hän valitsee aika ajoittain mielummin pullon ja oman maailmansa kun vaihtoehtona olisi myös aika minun kanssani. Se tekee minut surulliseksi.

Jos pystyisi hillitsemään itsensä, ja esittämään mielipiteensä ystävällisesti ja rauhallisesti, sen enempää jankuttamatta, ja sitten suuntaamaan ajatukset johonkin ihan muuhun. Syyttäminen ja moittiminen provosoi toista, vaikka siinä toisessa kuinka syytä olisikin, aiheuttaa vastareaktion, ja itselle tulee vielä pahempi mieli.

Niinpä! Voiko sen paremmin sanoa!
Pärjäillään! :slight_smile:

Sirpale <3

Joo, tunteiden hallitseminen on tärkeää, mutta se on vaikeaa, tai itse en ainakaan pysty hallitsemaan mitään tunteita siinävaiheessa kun minua on valvotettu ja rääkätty ja minua inhottaa jonkun (humalaisen) ihmisen naama niin että vaatteista lähtee värit!
Se vaan onkin että siitä huolimatta ne omat tekemisest on omalla vastuulla, siksi on pakko vaan järjestää niin että jos se on humalainen joka minua riivaa, ja humalainen ei muut selväksi millään puhumisilla ja kuluttaa vain energiaa, niin on päästävä siihen tilanteeseen että minun ei tarvitse ainakaan katsoa kenenkään juomista.
Voin nähdä ihmistä sitten, kun hänelle koittaa selvempi huominen, enkä ole hänelle vihainen enää koska saan nukkua. Monestikohan olen rääkynyt ja kironnut jollekin känniläiselle elämäntotuuksia. Ne ei niitä huutamalla opi, onneksi minä opin. :laughing:

Tai siis…ainakin se jo helpottaa että on joku suunnitelma, mitä teen…Silloin voi ajatella vaikapa että ryyppää sinä vaan, minullahan on oma kämppä jo. Tai vähintään korvatulpat.

Itse olin juuri lomareissulla maapallon toisella puolella pitkäaikaisen miespuolisen ystäväni kanssa ja oma sietokykyni on mennyt niin alhaiseksi että kun ystäväni toisena iltana ratkesi ryyppäämään ja alkoi hotellihuoneessa uhkaavaksi ja sekopäiseksi, pakkasin kimpsut ja kampsut ja muutin asumaan toiselle puolelle kaupunkia. Muutama päivä asuttiin erillään ja hän sai tehdä mitä lystäsi. Sen jälkeen loppu loma vietettiin niin että oltiin selvinpäin.

Ja tuon minun sietokyvyn laskun aiheutti puolen vuoden seurustelusuhde alkoholistin kanssa. Mahtaakohan se sietokyky jossain vaiheessa palautua ennalleen että jaksaa vielä humalaisia katsella? Aika näyttää.

Hienoja vastauksia oletkin jo saanut ja ihanaa,että olet löytänyt palstalle. Tuntuu myös, että olet oivaltanut nyt todella ison asian: kiukkuamisesi ei vähennä miehesi juomista. Oikeastaan tässä ehkä onkin alkoholistin ja ei alkoholistin ero: normaalisti ihminen kyllä pyrkii tekemään asioita niin,että läheisillä on parempi olla,mutta alkoholisti ei pysty juomistaan lopettaa,vaikka läheiset kärsii/pyytää lopettamaan. Lupaukset on tyhjiä. Niitä kyllä tarkoitetaan,mutta alkoholistin elimistö vaatii alkoholia,vaikka oma(tai kumppanin) mieli muuta sanoisi. Itse myös tunnen surua,vihaa ka kiukkua,kun mieheni alkaa juomaan enemmän kuin pari kaljaa. Inhoan maata sängyssä ja miettiä tuleekohan mies viereen ennen aamua ja missähän kunnossa. Ja ottaakohan hän aamulla krapulakaljan(=uudet kännit) vai ottaako vasta illalla pari olutta. Olen kyllästynyt miettimään pitääkö lähteä lasten kanssa pois kotoa. Olen väsynyt. Mutten sano mitään. Vaan toimin. Humalassa miehelle ei auta puhua. Silloin saan vain haukut,miten olen nipo, p*ska joka ei ymmärrä mitään, ei anna, eikä tajua yhtään. Parempi olis kuulemma jonkun muun kanssa. Lähtiskin. Mutta kun krapula on,niin vakuutellaan,ettei pärjätä ilman mua ja lapsia. Siis en sano mitään miehelle humalassa. Laitan rajoja lähinnä oman jaksamisen mukaan tyyliin “tule vaan mukaan,mutta sitten ei juoda mitään” (esim viikonloppureissua tms) tai että “vedä vaan perseet ja juhli kavereiden kanssa,mutta minä ja lapset emme ole silloin paikall” tai että lähdetään vaan mökille,mutta minä en aijo olla kuskina" jne. Tavallaan mulle on ihan sama,mitä mies tekee itsekseen,koska mulla ei siihen sanavaltaa oo,mutta mä voin päättää milloin olen yksin.

Ja toisaalta,mun mielestä sulla kuitenkin on lupa valittaa ja urputtaa miehelle. Sehäntekee väärin juodessaan liikaa kotona. Kyllä mäkin sanon suorat sanat,jos siltä tuntuu. Vaikka yleensä se pahentaa tilannetta,niin mutä sitten,jos ei se sillä rauhoitu,eipä se lopeta juomista,jos et siihen mitään sanokaan. Ainakin miehesi tietää,että juo milestäsi liikaa.

Itsellenikin alkoholismi on uusi asia. Olen ehjästä perheestä, eikä lähisukulaisillani ole ollut alkoholiongelmaa… Sepä tässä kai outoa onkin,kun aina pyrkii omassa elämässään saattamaan asiat kuntoon,korjaamaan epätyydyttävän tilanteen,mutta miehen suhteen täytyy vain tyytyä seuraamaan vierestä ja tukemaan. Sitä aina miehelleni sanon,että lopettamista toivon ja kannustan,mutta en vaadi. Kännätköön elämänsä jos en mitään muutosta halua,mutta mä en omaani ja lasten elämää pilaa. Ei se silti tarkoita,ettei voitaisi rakastaa.

Voimia sinulle.