Olen kirjoittanut jo aikaisemminkin tänne, aloittanut ketjun “onko mieheni alkoholisti”. Nyt tuntuu, että pääsin siihen vaiheeseen että hyväksyin sen tosiasian, että kyllä, miehelleni on kehittinyt jonkinasteinen riippuvuus alkoholiin. Ja hän sanoo itsekin että hänellä on ongelmia alkoholin kanssa, mutta että pystyy kyllä kontrolloimaan sitä. Mutta kun ei pysty! Joka viikonloppu löytyy joku hyvä syy vetää kännit. Paskinta on se, että joka viikonloppu hän yrittää ajaa minut pois kotoaan että saisi juoda ja rentoutua rauhassa. Viime viikonloppuna en sitten suostunut lähtemään minnekään, niimpä hän pakkasi kamat ja lähti juomaan hotelliin…Eipä mitään, meillä oli ihan mukava viikonloppu lasten kanssa siitä huolimatta. Ja sitten kun mies palas kotiin, niin alkoi sama virsi “olen pahoillani”, “ei enää toistu”, “lupaan vähentää”, “en halua menettää sua.” Mutta en vaan enää jaksa uskoa tuohon. Pyysin hänet tekemään jotain konkreettista hänen ongelmaansa liittyen, hankkimaan apua, mutta hän vaan toistaa että hän kyllä pystyy itse parantamaan tapojaan. Niimpä kysyn nyt teiltä minua paljon kokeneemmilta, mitä voin tehdä saadakseni mieheni lopettamaan alkohoinkäytön? Olen lukenut teidän tarinoita, ja ymmärrän kyllä hyvin, että vain alkoholisti itse pystyy auttaa itseään, mutta miten voisin ovelasti manipuloida miestä ymmärttämään kuinka vakavasta asiasta on nyt kyse. Hän tuntuu vähettelevän tämän ongelman…Eilen kävi mielessä mitä jos lisäis jotain toosi pahanmakuista hänen jaloviinapulloonsa, että hänelle tulee oikein paha olo sitä juodessaan, suolaa esimerkiksi. Oletteko kokeillut kotona joitakin muita konsteja saada miehen lopettamaan alkoholin juomisen paitsi puhumisen ja raivoamisen? Nuo kun ei näytä toimivaan ollenkaan. Mietin vaan että jos alkoholistille tulee oikein huono olo juodessaan, ehkä silloin hän itse pyrkisi sitä vähentämään? Olen jo ihan epätoivon partaalla. En halua menettää mieheni alkoholille
Minun kokemus. Olen kirjoittanut eri nimimerkillä pahoittelut siitä, enkä muista millä.
Minun kokemus eri alkoholisteista suvussa ja parisuhteessa, on osoittanut että mielestäni pahinta mitä voi tehdä, on ruveta pikkuhiljaa ujuttamaan tällaista alkoholivalistusta tai ovelasti aivopestä toiselle omat mielipiteet.
Perustelen tämän. Vaikka alkoholisti onkin riippuvainen alkoholista, hän on silti edelleen ihminen joka vaistoaa ja tajuaa mitä ympärillä tapahtuu. Koska hänen maailmankuvaansa värittää viina, ja juomisen tarkoituksen perustelu itselleen, riippuvuutensa kieltäen, niin hän etsii jatkuvasti merkkejä että toiset yrittävät erottaa hänet “Parhaasta kaveristaan”
Ihan kuin vanhemmatkin yrittävät saada teini-ikäistään lopettamaan seurustelun sopimattoman kumppanin kanssa, niin tuloksena on että itsemääräämisoikeutettu ihminen menee vielä enemmän pois päin näistä manipuloivista läheisistä, ja menee suorastaan naimisiin tämän hulttionsa kanssa, vielä lisää manipulointia niin ollaan jo raskaanakin, ihan vaan kostoksi vaikka muuta väitetään.
Siitä, että yrittää ujuttaa ja manipuloida alkoholistia, samalla kun rapauttaa oman arvonsa hänen silmissään jäämällä jatkuvasti kakkosen asemaan, nalkuttaen ja vittuillen, niin vie alkoholistia enemmän suohon koska hän löytää läheisestä “vihollisen” jota vastaan on taisteltava ja pidettävä pullosta kynsin hampain kiinni ihan jo oman itsemääräämisoikeutensakin symbolina.’
Ja kun pullosta tulee ihmiselle hänen oman voimansa ja itsemäräämisoikeutensa symboli, niin ennuste parantua tilanteesta huononee melkoisesti. Toki en väitä että se on läheisten SYY mitenkään, mutta jos toimintatapoja etsii niin suosittelen itsensä hoitamista,
sen täyden vapauden suomista toiselle että jos hän valitsee pullon niin se on hänen oikeutensa,
mutta ei ole myöskään läheisenvelvollisuus alkaa omia oikeuksia polkea.
Mutta minun oikeuksiin ei kuulu parisuhde tietyn ihmisen kanssa. ELi siis kun valitan miksi mieheni ei valinnutkaan minua vaan pullon, niin tavallaan se on sama kun valittaisin siitä, että pankki ei myöntänyt minulle lainaa tai joku ei antanut minulle jotain , mikä minulle ei edes lain mukaan kuulu.
Elikkä minä en omista toista ihmistä, enkä omia vanhempia. Jos ihmiset haluaa juoda, niin en ole kyllä mikään vaatimaan että heidän täytysi lopettaa MINUN takiani. Se ei tarkoita että en olisi sen arvoinen, vaan yksinkertaisesti kaikki täällä on lahjana saatua ei mulla ole oikeutta vaatia että joku lopettaa rakkaan harrastuksensa minun takiani.
Pitää hyväksyä tosiasiat, käyttäytyä kauniisti toista kohtaan, ja antaa hänelle ihmisarvo valita tekemisensä.
Apua voi tarjota, mutta kenenkään ei ole pakko ottaa sitä vastaan.
ja mitä tottuneempi alkoholisti on vilpillisiin keinoihin saada häntä hoitoon yms, sitä taitavammaksi perustelijaksi hän tulee …
Pitää sanoa suoraan, puhua totta, mutta vailla mitään itsekästä tarkoitusperää että lopeta juominen ja ole MINUN kanssa. vaan aito huoli, faktat sun muut tiskiin, ja sitten se on oma päätös.
Kiitos vastauksesta! On se vaan niin paljon helpompaa jaksaa kun saa jakaa ajatuksia ja saa uutta näkökulmaa pohdintoihin. Kaikki mitä kirjoitit, kuulosti hyvin järkevältä ja loogiselta. Mutta se tarkoittaa ettei läheisillä ole mitään keinoja auttaa voittamaan tämän ongelman. Entä jos mies pyytää että hän tarvitsee minun apua…ja kun kysyn minkälaista apua, niin hän sanoo että riittää sekin että on siinä, lähellä. Ja toisaalta joka ikinen viikonloppu häntä alkaa ärsyttää minussa jokin ja hän halua päästä minusta eroon. Jos en voi kieltää taikka manipuloida hänet lopettamaan, miten voin häntä auttaa? Sanoit että pitää esittää fatkoja…mitä faktoja? tarkoitatko terveysvaikutuksia?
Faktoja voi olla vaikka ne omat voimavarat, että voi esimerkiksi tulla ero jos en jaksa enää katsoa juomista. Faktoja on ne, mitä nimenomaan itseään tutkiessa eli hoitaessa tulee vastaan, ja sitten on normaalit alkoholin haitat mitä tietoa voi lääkäriltä saada tai tutkimuksista, mitä eri hoitopaikkoja on olemassa ja mitä kirjoja voi suositella jos joku haluaa etsiä raittiudesta tietoa. Mutta ne on hataria väittelyssä varsinkin jos ei kunnolla tunne asiaa, koska jokatoinen päivä lukee iltapulussa että “pullo viinaa päivässä estää sydän ja veritukos tauteja ja viinilasin nauttiminen vähentää dementiaa” yms paskaa,
jonka alkoholistin on helppo vetää tuekseen väittelyyn…
Siksipä se itsensä hoitaminen ja omien motiivien ja lähtökohtien tutkiminen on niin arvokasta, koska siltä pohjalta oikeasti pystyy sanomaan omat tuntemukset faktoina.
Kun elää sitä elämää, että katsoo vielä seuraavan ja sitä seuraavan viikonlopun, uskoo valheita ja valehtelee jopa itselleen,
niin siinä äkkiä puhuu itsensäkin pussiin esim sanomalla alkoholistille että “jätän sut jos juon/ en jaksa katsoa enää juomista”
ja sen päätteeksi kuitenkin katsoo sitä juomista eikä jätäkään, ja menee seuraavat 10 vuotta. Jolloin kaikki pohja omilta sanoilta puuttuu jo itseltäänkin…Siksi puhun siitä itsensä hoitamisesta, koska ihminen joka ei tunne kunnolla itseään siinä tilanteessa, ei omaa riittävää pohjaa ollakseen rehellinenkään:D Koska miten voi puhua asioista joista ei tiedä. Kuten siitä että jätänkö alkoholistin vai enkö jätä. Mitkä on minun rajani.
NE pitää ensin opetella tuntemaan, että voi niistä sitten puhua faktoina.
Sitten se kun alkoholisti tarvitsee hurjasti syliä ja halia ollessaan kuivilla tai krapulassa. Tottakai. Tässä on ne omat rajat taas. Sehän on liikuttavaa että toinen sanoo tarvitsevansa minua.
Mutta se haluaako olla toisen kanssa omaishoitajana kun toinen potee krapulaa, kysyy taas sitä itsetuntemusta että jaksanko oikeasti, mistä minun omasta asiasta tämä on poissa, miksi makaisin miehen tukena kauniina lauantai päivänä jos voisin olla vaikkapa ulkona koska olen terve ihminen, niin minun ei kuulu sairastaa toisen itseaiheutettua sairautta.
Tähänkin auttaa se täysi itsetuntemus ja rehellisyys, ja sen tiedostaminen että minun velvollisuuteni ei ole varsinkaan toimia patjana, että toinen ensin ryyppää itsensä rappiolle, ja kun tulee sen tuen tarve niin minun on oltava siinä…
Sitten lähdetään uudelleen juomaan vaikka ensin nähty se vaiva että oksennettu koko viikonloppu ja olen hänen pipiä hoitanut.
En tarkoita että toista pitää rankaista ja kääntää hänelle selkä, vaan avain asia on edelleen se avun hakeminen itselle, jotta osaa kuunnella sydäntään, muttei mene liian pitkälle…
esim sitä kun eläytyy toisten hätään, niin tunte että minä olen vahva minä jaksan, pitelen häntä kädestä kun hän oksentaa ja tärisee, ja pitelen häntä ja käyn hänelle kaupassa kun hän saa paniikkikohtauksen oltuaan selvinpäin liian pitkään…
niin se onko sitä todella niin vahva, vai yrittääkö tehdä itsensä tärkeäksi vai mitä siinä oikein kokee…ja onko oikeasti mahdollisuuksia olla toisen kanssa vai jääkö omat hommat tekemättä? Omat lomat lomailematta, omat kirjat lukematta, omat tv-ohjelmat katsomatta kun aika kuluu toisen kanssa…
niitä asioita on hyvin tärkeä tiedostaa.
Yksi minulle tärkeä asia mistä aina saan lohtua.
On se että muutkin ihmiset osaavat. Jos minä en osaa auttaa miestä, niin joku muu voi osata. Annan hänelle päihdeavun puhelinnumeron, sanon että tässä sulle jos tarvitset apua, minä lähden nyt lenkille ja toivon sulle kaikkea hyvää. Iloisena.
Luottaa siihen, että on olemassa ihmisiä joille maksetaan siitä, että ne on toisen tukena. Luottaa siihen, että ryyppyreissullaan mies voi tavata jonkin ihmeen, vaikkapa kompastua ja joutua putkaan ja tajuta, että ei halua enää jatkaa. Maailma “rankaisee” juoppoa, minun ei tarvitse. Hänellä on riittävästi ongelmia, ja myös maailma on täynnä riittävästi hyviä asioita, minun ei tarvitse luoda hänelle omilla voimillani eräänlaista pienoistodellisuutta, akvaariota jonka sisällä on petokaloja ja kasvinsyöjäkaloja, teoilla on seuraukset yms…
Minun ei tarvitse olla se ainut, joka osallistuu miehen “pelastamiseen”, näin ollen se ei ole myöskään minun syyni, jos hän ei pelastukaan.
Kiitos Ettäsemmoista, kirjoitat kauniisti ja niin viisasti, tuntuu että sinulla on paljon kokemusta näistä asioista…mikä on hyvin valitettava . Tänään me sovittiin että keskustellaan meidän suhteesta ja päätetään mitä tehdään. Olen jo löytänyt kämpänkin, en vaan uskaltanut vielä jättää tarjousta siitä. Olisi paljon helpompaa jos pääsisimme tekemään ratkaisun yhdessä, ihan sama mikä se ratkaisu sitten onkaan. Haluan kuitenkin muutoksen elämääni, en haluaa enää nukkua autossa taikka hotelleissa, haluan oman turvallisen nurkan, johon voin pyytää vieraitakin. Meidän yhteismuutosta lähtien en voinut edes kutsua ketään kylää koska en ikinä tiennyt missä yövyn itekkin. Tiedän, että tänään illalla mies yrittää syyllistää ja manipuloida, jotta jäisin. Pyytää antaa hänelle vielä mahdollisuuden. On tämä raskas ratkaisu, on lapsiakin vaikkei yhteisiä, ja tunteita, ja halu näyttää etten ole se joka luovuttaa suhteessa heti kun tulee ongelmia.
Mutta konkreettinen apu…miten se haetaan? mihin kannattaa soittaa? olen joskus yrittänyt ottaa selvää, mutten löytänyt sellaista puhelinnumeroa, johon voi soittaa ja saada heti apua. Yhteen paikka kerran mieskin soitti, mutta siellä neuvoivat soittaa myöhemmin uudestaa…ja eipä mies sitten enää jaksanut vaivautua…
Kiitos sanoistasi ja valitteluista, mutta ilokseni voin kertoa että suhde alkoholistin kanssa kesti ainoastaan alle 2 vuotta.
Joten olen oikeastaan esimerkki siitä, että piinan ei tarvitse jatkua vuosia kun vain tarttuu härkää heti sarvista, 1 askel kerrallaan laittaa elämää paremmaksi:) Kokemuksen ei tarvitse olla pitkä, jos se on riittävän syvällinen.
Mutta hei, joku voisi laittaa nyt niitä numeroita. Lesson numero uno. Minun on mentävä, joku toinen saa pelastaa…
Katson illalla jos pääsen koneen ääreen, että onko täällä vastattu. Itse etsin aikoinaan paikallisen a-klinikan numeron ja osoitteen, ja menin sinne käymään. Lisäksi on al-anon ja alkoholisteille on aa-n auttavat numerot.
Täällä hiljaisena lueskelen viestejä. Omaa mieltä syö jokapäiväinen huoli ja murhe toisen juomisesta.
Silti joka päivä elää toivo, että jos lupaukset kuitenkin pitäis nyt tämän kerran paikkansa.
Mutta ei…alkuviikot on aina sitä uutta alkua mutta taas näinkun keskiviikkoa mennään niin toki on päivällä jo pitänyt tissutella.
Kyllä tää karvasta kalkkia on juotavaksi, alkaa mennä tajuntaan että tahto auttaa toista ei riitä. Ei vaan riitä.
Tulee äärettömän surullinen olo.
Itsekin olen miettinyt, että pitäisi jotenkin saada alkoholi maistumaan pahalta toisen suussa. Ja itken usein yksin ja rukoilen itselleni voimia saada kaikki maailman viinat katoamaan!
Kun sais jotenkin ravisteltua toista havahtumaan ettei tarviis aloittaa uutta rakentamista. Mut eipä taida onnistua
Hei Hedgehog. Tutulta kuulostaa ,joten sama kaava näyttää kaikilla alkkiksilla olevan. Syyllistämisen määrä on jotain hirveetä.Mitenkähän monta mahdollisuutta heille pitäisi antaa???,kun kaikki tähän mennessä on pettänyt,mistähän luottamusta voisi saada ,en tiedä…ei taida olla kaupan missään.Näin tunnen ainakin minä ,se on vaan sanojen helinää,mutta mitään niillä oikeasti ei tarkoiteta,vaan yritetään saada meidät heikkohermoiset aina vaan lankaan kauniisti puhumalla ja lupaamalla kuun taivaalta ja sama homma sitten taas kuitenkin jatkuu … Alkkis ei halua luopua mistään,ei alkoholista eikä perheestä/vaimosta…onko vaimon kestettävä se kaikki …minusta ei. Meillä on vaan yksi elämä ja jos se on joka viikonloppuista juomista,niin kyllä siinä perheelämä kärsii todella paljon.Se ei ole oikeeta kanssakäymistä…Tietysti jos molemmat juo ja nauttii siitä ,eikä ole lapsia niin suotakoon heille sellainen elämäntyyli se on jokaisen valinta,mutta minulle se ei sovellu.Siksipä olenkin ottanut oman kämpän jossa saan viettää haluamaani elämää… Ratkaisut on aina vaikeita,mutta kun toista ei voi muuttaa ,niin on muutettava sitä mitä pystymme,eli omaa elämää…
Syypää, ymmärrän sua niin hyvin! Itse päätin tehdä ratkaisun, ostan oman kämpän! Mies haluaa kuitenkin jatkaa suhdetta, ja niin haluan minäkin. Mutta ainakin nyt mun ei tarvi miettiä mihin lähtisin pakoon. Hän taas lupaili sitä ja tätä, en tiedä uskonko, päätin kuitenkin että helpompi on näin, ettei tarvitse heti laittaa poikki. Ja sen jälkeen kun olen ratkaisuni poismuuttamisestani tehnyt, jotenkin helpotti! Syypää, voimia sulle!
Jellonatar, olen samaa mieltä kanssasi, tuon asian hyväksyminen on vaan niin raskasta. Tiedät sen itekkin. Mutta kun sen on hyväksynyt ja löytänyt sisältä voimia muuttaa elämänsä, niin siitä alkaa ylämäki…ainakin näin mä toivon?
Kukaan ihminen ei voi saada toista raitistumaan. Ainoastaan alkoholisti voi itse tehdä sen askeleen. Voit auttaa raitistumispyrkimyksissä, mutta et pysty saamaan raitistumista aikaan. Yrityksissäsi väsytät vaan itsesi. Pahimmassa tapauksessa vaan pitkität “pohjakosketuksen” saamista, kun hyvillä pyrkimyksillä ja “auttamisella” saat aikaan sen, että toinen ei joudu kohtaamaan juomisensa seurauksia.
Kuulostaa tylyltä, mutta jos luet täältä ihmisten tarinoita, niin huomaat että lähes kaikki meistä (minä mukaan lukien) olemme tuota raitistamista yrittäneet ja kantapään kautta oppimme ottaneet.
Itse lähdin suhteesta viime kevättalvella. Asunnon ja parisuhteen menettäminen ei vielä ollut ex:lle riittäävä kolaus. Nyt on menossa duuni alta. Saapa nähdä saako se hänet tajuamaan, että juominen vie miestä…
Keskity pitämään itsestäsi huolta ja pitämään itseäsi hyvänä. Se on asia, johon voit vaikuttaa ja jonka eteen kannattaa tehdä töitä.
Kirjoittelin aikaisemmin, että löysin kämpän ja tein päätöksen muuttaa. Sovimme ukon kanssa että hän yrittää tehdä jotain tälle omalle alkoholiongelmalle…miten välillä hän kuulostaa niin järkevältä. Tänään on kuitenkin perjantai ja taas kuin salama kirkkaalla taivaalla, mies vaan ilmoitti että aikoo ryypätä rankasti koko viikonlopun ja myös seuraavan ja sitä seuraavan. Mun hermot ei enää kestänyt, purskahdin itkuun työpaikalla! Minä muutin toiseen kaupunkiin hänen takia, jätin kaiken mitä mulla oli taakse, koska uskoin niin kovasti meidän juttuun. Sitten tuli tämä alkoholiongelma kuvioihin. Ja yritin ymmärttää ja tukea…Päätin muuttaa omaa kämppään, ja silti jatkaa suhdetta hänen kanssa, koska uskoin että hän voi muuttua. Ja hän vaan ilmoittaa törkeästi, että paskat sinusta, minä aion ryypätä! En tiedä miksi tämä loukkasi, koska näinhän hän on tehnyt joka ikinen viikonloppu: muuttuu perjantaisin ihan eri ihmiseksi, semmoseksi joka ei välitä mistää eikä kenestäkään kuin alkoholista, ja sitten maanantaina pyytelee anteeksi ja lupailee kaikkee. Mutta nyt riitti! Ensi viikolla allekirjoitan paperit ja muutan uuteen ihanaan asuntoon. Aloitan iihan alusta, nollasta. Enkä halua enää ikinä nähdä tai kuulla siitä miehestä mitään. Olen ihan rikki
Onnea matkaan!
Samat prässit takana, muutin omilleni joulukuussa vuokralle, keväällä omaan. Nyt on elämä helompaa, enkä ymmärrä enää, miten saatoin katsoa tuota outoa elämää edes sen mitä jaksoin.
Nautin omasta rauhasta. Paljon tässä oppi, tärkein opetus kaiketi, että alholistin/ sekakäyttäjän kanssa oma elämä menee täysin sekaisin.
Kiitos tuosta linkistä… Kulki oma parisuhde filminauhana silmien edestä tuota lukiessa.
Erosin ensimmäisen kerran alkkiksesta, kun hän joi. Palattiin yhteen. Erosin tokan kerran siksi, koska en jaksanut sairastaa hänen toipumiskamppailuaan ja hän ripustautui liikaa. No sitten palattiin vielä kerran yhteen, ja viimeisen kerran kun erosin niin olin aivan täynnä vihaa, tuli juuri tuo että suorastaan hävetti että olen seurustellut, hävetti se ihminen ja hävetti että miten olin jaksanut, ajatus vielä yhdestä päivästä sen kanssa kuvotti lähes fyysiseen tärinään ja pahoinvointiin saakka. Ekan ja tokan kerran erossa olisi jäänyt sellainen kaunis ja kirkas kaipaus, usko huomiseen ilman parisuhdetta ja tunne siitä, että olen ratkaissut elämäni suunnan itse.
Kun sitten rämmin kolmannella kerralla ulos siitä suhteesta, niin nyt en ole varma enää toivunko tästä entiselleni ikinä. Yritän kyllä, mutta “ei se oo sama” enää…Olisimpa lähtenyt silloin kun oli “rakkautta vielä jäljellä” tää on nimittäin tosi rasittavaa, kun näkee painajaisia ex puolisosta öisin, ja herää peläten että enkö mä vieläkään ole sitä jättäny…
Kiitos! Nyt on viikonlopusta selvitty, olin vanhempieni luona, ja tulin vasta maanantaina takaisin ja heti töihin. Miehellä on ollu ryyppyputki päällä, ja hän laitteli koko viikonlopun hyvin sekavia viestejä. Yritin soittaa ja varmistaa onko hän kunnossa, ensin hän ei vastannut ollenkaan, sitten rupes ite soittamaan ja soittikin ainakin kymmenen kertaa. Hän kaatui rappusista viinilasi kädessä…Kun tuon kuulin, päätin soittaa ja kertoa kaiken hänen kaksoisveljelleen, jottei vastuu olisi pelkästään minulla…jotta joku muukin läheinen tietäisi hänen ongelmista ja ehkä auttaisi. Veli lupasi keskustella hänen kanssa, muttei vieläkään keskustellut. Minusta tuntuu että hän luulee että minä liiottelen eikä oikeesti ole mitään ongelmaa… Mies on ollut hyvin pahoillaan, eilen jopa itki…kait. Mutta näinhän se on joka viikko, perjantaina kehittää riidan ja ajaa mut pois kotoaan, maanantaina on sitten hyvin pahoillaa ja pyytelee anteeksi. Onneksi kohta muuta pois ja saan hieman etäisyyttä tähän touhuun…Eilen piti vielä keskustella miehen lasten kanssa, että me muutetaan pois, ja lapset itki eivätkä haluaa sitä…Mistä saa henkisiä voimia?? Käyn treeneissä ja ne auttaa, mutta vain sen lyhyen hetken. Heti kun pääsee takaisin kotiin, niin taakka kaatuu ja lamauttaa täysin.
Se muakin tässä pelottaa jo valmiiksi…jos mä päätän antaa vielä yhden mahdollisuuden ja me palataan yhteen joskus, niin toistuuko sama ja olenko silloin vain entistä katkerampi. Nytkin ajatus mahdollisesta uudesta parisuhteesta ahdistaa…ja onhan se ihan normaalia, kun en ole edes lopullisesti eronnutkaan vielä ja on tunteita miestä kohtaan. Mutta jotenkin tästä suhteesta eroaminen on ihan erilaista kuin muista “tavallisista” suhteista…Jää niin paljon vihaa ja epäluottamusta miehiä kohtaa.
Joo ja kun ei se siihen lopu että käyttääkö mies alkoholia vai ei. Ei se ole helppoakaan olla ilman viinaa jos on alkoholisti.
Joillakin on todella hyvä suhde että kun mies raitistuu niin ollaan yhdessä ja vahvoina jne.
Mutta joskus se suhde alkaa sillä tavalla, että alkoholismi on jo olemassa suhteen alussa, ja mies voi olla aivan eri ihminen raitistuttuaan. Sitten on uudet riidan aiheet, ja tuskat. Toki se ensin vaikuttaa helpolta että kaikki olisi hienosti jos mies ei joisi. Mutta juominen vaikuttaa kaikkeen. Se vaikuttaa siihenkin millainen mies on selvinpäin, odottaessaan että kohta pääsee juomaan. Ja mikä silloin on tärkeintä kun mies lähtee hoitoon. No se että mies ei ainakaan juo ja saa elämänsä raiteilleen. Ei siinä ole parisuhde enää edes pääasiassa, jos on sairastuttu sellaiseen kuin alkoholismi.
Enkä usko mahdollisuuksien antamiseen. Siksi että siinä asettuu tavallaan jo toisen yläpuolelle, että minä annan. Ei se ole tasa-arvoinen suhde. Mutta suhteita on erilaisia. En voi sanoa että oma totuus olisi totta muillekin.
[quote=“hedgehog”]
Olisi paljon helpompaa jos pääsisimme tekemään ratkaisun yhdessä, ihan sama mikä se ratkaisu sitten onkaan. Haluan kuitenkin muutoksen elämääni, en haluaa enää nukkua autossa taikka hotelleissa, haluan oman turvallisen nurkan, johon voin pyytää vieraitakin. /quote]
Hei!
Tätä minäkin hain… Että olis yhdessä päätetty, mitä tehdään, miten kumpikin tahtoo elää ja sopiiko ne yhteen. Niinkuin aikuiset ihmiset. Mutta lopulta minun oli yksin tehtävä oma ratkaisuni itseäni ajatellen, koska toinen ei mihinkään kyennyt. Ei halunnut yrittää raitistua, mutta ei myöskään erota tai edes muuttaa erilleen. Eli olisi halunnut säilyttää kaiken ihan ennallaan riidoista ja sattuneista väkivaltajutuista huolimatta… Mitä oikein odotin? Lupaa lähteä? Sitä että hän ymmärtäisi, että minun ei ole siinä hyvä ja ottaisi vapaaehtoisesti vastuun itsestään? No eihän alkoholiongelmainen, jolla on ehkä muutakin ongelmaa mielen puolella semmoseen pysty.
Ja viimeinen yritykseni olla reilu, että sanon, että haen asuntoa ja että autan hänenkin asiansa kuntoon, johti 3kk helvettiin, kun vähävaraisilla ihmisillä ne asiat ei välttämättä järjesty nopeasti ja mulla ei ollut varaa maksaa vanhaa asuntoa ja esim hotellia tai muuta tilapäistä majapaikkaa itselleni ja koiralle. 3kk maksoin kaiken itse ja miehen rahat ei juomisen jälkeen riittänyt edes hänen omaan ruokaa+muuhun, tein kaikki kotityöt, siivosin sotkut, ei ollut rauhaa olla ja nukkua, järjestelin kummankin muutot ja olin tietynlaisen mielivallan ja kiukun purkamisen kohde. Ei onnistunut aikataulujen sopiminen, ovet paukkui, lähti ja kohta tuli takaisin. ym. Ehkä hänellä ei ollut sitten kykyä käsitellä asiaa muuten ja on toki myöhemmin myöntänyt jollain tapaa, että toimi epäreilusti.
Muutkin ajatelkaa omaa hyvinvointia ja tehkää omat ratkaisut. Se sopiminen tai muu voi olla vaikeaa. Eikä jatkuva “mahdollisuuksien antaminen” johda muuhun kuin oman psyyken murtumiseen ja siinä riittää sitten korjaamista ja toinen mahdollisesti jatkaa dokailuaan suhteellisen tyytyväisenä tahollaan ja pian on uudet kuvioit ja sille exän "uhrautumiselle ei paljon ajatuksia liikene.
Olen itse ollut nyt pari viikkoa omassa kodissani ja toivon ja rukoilen että exä löytäisi ‘uuden kuvion’ nyt heti tänä viikonloppuna. Ei häiritsisi enää meikäläistä sitten viesteillään tai muutenkaan. Ihana rauha on ollut. Toivon ettei tule oven taakse rymistelemään.
. Tänään me sovittiin että keskustellaan meidän suhteesta ja päätetään mitä tehdään. Olen jo löytänyt kämpänkin, en vaan uskaltanut vielä jättää tarjousta siitä. Olisi paljon helpompaa jos pääsisimme tekemään ratkaisun yhdessä, ihan sama mikä se ratkaisu sitten onkaan. Haluan kuitenkin muutoksen elämääni, en haluaa enää nukkua autossa taikka hotelleissa, haluan oman turvallisen nurkan, johon voin pyytää vieraitakin. Meidän yhteismuutosta lähtien en voinut edes kutsua ketään kylää koska en ikinä tiennyt missä yövyn itekkin. Tiedän, että tänään illalla mies yrittää syyllistää ja manipuloida, jotta jäisin. Pyytää antaa hänelle vielä mahdollisuuden. On tämä raskas ratkaisu, on lapsiakin vaikkei yhteisiä, ja tunteita, ja halu näyttää etten ole se joka luovuttaa suhteessa heti kun tulee ongelmia.
Alkkis ei halua luopua mistään,ei alkoholista eikä perheestä/vaimosta…onko vaimon kestettävä se kaikki …minusta ei. Meillä on vaan yksi elämä ja jos se on joka viikonloppuista juomista,niin kyllä siinä perheelämä kärsii todella paljon.Se ei ole oikeeta kanssakäymistä…Tietysti jos molemmat juo ja nauttii siitä ,eikä ole lapsia niin suotakoon heille sellainen elämäntyyli se on jokaisen valinta,mutta minulle se ei sovellu.Siksipä olenkin ottanut oman kämpän jossa saan viettää haluamaani elämää… Ratkaisut on aina vaikeita,mutta kun toista ei voi muuttaa ,niin on muutettava sitä mitä pystymme,eli omaa elämää… 
Yritän kyllä, mutta “ei se oo sama” enää…Olisimpa lähtenyt silloin kun oli “rakkautta vielä jäljellä” tää on nimittäin tosi rasittavaa, kun näkee painajaisia ex puolisosta öisin, ja herää peläten että enkö mä vieläkään ole sitä jättäny…
Mies on ollut hyvin pahoillaan, eilen jopa itki…kait. Mutta näinhän se on joka viikko, perjantaina kehittää riidan ja ajaa mut pois kotoaan, maanantaina on sitten hyvin pahoillaa ja pyytelee anteeksi. Onneksi kohta muuta pois ja saan hieman etäisyyttä tähän touhuun…Eilen piti vielä keskustella miehen lasten kanssa, että me muutetaan pois, ja lapset itki eivätkä haluaa sitä…Mistä saa henkisiä voimia?? Käyn treeneissä ja ne auttaa, mutta vain sen lyhyen hetken. Heti kun pääsee takaisin kotiin, niin taakka kaatuu ja lamauttaa täysin.
Mutta lopulta minun oli yksin tehtävä oma ratkaisuni itseäni ajatellen, koska toinen ei mihinkään kyennyt. Ei halunnut yrittää raitistua, mutta ei myöskään erota tai edes muuttaa erilleen. Eli olisi halunnut säilyttää kaiken ihan ennallaan riidoista ja sattuneista väkivaltajutuista huolimatta… Mitä oikein odotin? Lupaa lähteä? Sitä että hän ymmärtäisi, että minun ei ole siinä hyvä ja ottaisi vapaaehtoisesti vastuun itsestään? No eihän alkoholiongelmainen, jolla on ehkä muutakin ongelmaa mielen puolella semmoseen pysty.