Olen 33-vuotias mies ja alkoholi on aina vienyt minua kuin pässiä narussa.Oman “urani” aloitin 15 vuotiaana. Juomiseni on aina ollut viikonloppupainotteista, usein pe ja la. Välillä mukaan on kyllä mahtunut arkidokailuakin ja töihin on menty krapulassa/kännissä. Juomiseni ei ole ollut koskaan ns. hanskassa. Jo eka känni oli täydellinen överi. Rakastuin silti siihen viinan tuottamaan tunteeseen palavasti. Aina kun olen juonut, se on päättynyt muistin menettämiseen ja sammumiseen tms. Milloin hukkuvat kännykkä, milloin lompakko tai avaimet. Kädet ja jalat on mustelmilla kun kaatuilee kaduilla jne.
Viime vuoden elokuussa hakeuduin A-klinikalle hakemaan apua. JA siitä onkin ollut todella suuri apu. Olen ollut noin kuukauden verran aina selvinpäin, mutta sitten retkahtanut. Yleensä tämä on tapahtunut kun olen jostain syystä jäänyt yksin viikonlopuksi kun avopuoliso on ollut jossain. Arki sujuu ihan hyvin jo juomatta ja ei ole sen suurempia himojakaan. JA myös viikonloput kun olen kahdestaan avopuolisoni kanssa. Mutta jos tulee joku erilainen tilanne, esim. että jään yksin, niin johan vedän hirveät perseet… Mitenköhän pääsisi lopullisesti irti ja selviäisi myös näistä yksin olemisista ja muista erilaisista tilanteista?? Haluan kuitenkin ajatella että olen oikealla tiellä tässä, vaikka nuo selvät jaksot eivät pituudella vielä huimaakkaan. Ennen tuli juotua kuitenkin 4-8 krt/kuussa. Haluisin kovasti kokonaan irti viinasta ja elää normaalia, rauhallista elämää.
Hyvä, että olet hakenut apua A-klinikalta. Kertomasi perusteella käyt vielä matseja alkoholin kanssa, joissa saat ja tulet saamaan turpaan 6-0. Kannattaa tunnustaa totaalinen häviö jo etukäteen. Luovuttamiseksi kutsutaan. Kertomasi mukaan olet sairastunut alkoholismiin. Niin kuin muutkin täällä lopettajien puolella kirjoittajat.
Lue tänne kirjoittaneiden omakohtaisia kokemuksia. Suosittelen AA:ta. Sieltä sain tukevan otteen raittiudesta ja nuo pätkäkuivittelujaksot jäivät pois.
Hei Matiasz, ja tervetuloa mukaan etsimään itseäsi!
Lopulta jokaisen on löydettävä se oma reitti, jolla pääsee irti. Hyvä, että olet hakenut apua, varmasti olet saanut nyt raitistumismatkalle mukaan eväitä, että kulkeminen on helpompaa. Jotkut ovat saaneet apua myös AA:sta, jos paikkakunnallasi on sellainen niin ei se kokeileminen haitaksi ainakaan ole - sieltä ehkä löytyisi selkärankaa niillekin päiville, jolloin olet yksin. Jos yksinoloviikonloput ovat se riskitilanne, niin antaisiko Antabus noina aikoina tarvittavat kainalosauvat, aloittaisit syömisen jo puolison ollessa vielä kotona? Reseptin saanee klinikalta.
Luovuttaminen on avainsana, se että luopuu kaikenlaisista “jos minä sittenkin pikkuisen, osaisin varmaan jo hallita” -tyyppisistä, tai ajatuksesta että raitistelen nyt vähän aikaa ja sitten taas jatkan. Alkoholisti on oikeastaan allerginen alkoholille: parempi olla kokonaan nauttimatta, ihan niin kuin pähkinäallergikko ei voi syödä hitustakaan pähkinää.
Minulle tärkeä havainto raitistumisessa on ollut se, mitä kaikkea muuta ihminen voikaan elämässään tehdä kuin ryypätä. Pieniä ilonaiheita ja harrastuksia on ollut paljonkin, olen jopa palannut joihinkin nuoruudenajan käsillä tekemisen harrastuksiin, käsi- ja puutöihin.
Jossain vaiheessa voi sitten sinullekin tulla se onnellinen havainto: ei tarvitse juoda, voi olla juomattakin. Nimenomaan noin päin, ei ole pakko olla juomatta/juoda, vaan saa olla ilmankin. Se on ihan valtavan helpottavaa.
Usko vain, kyllä sinä vielä onnistut, pysyttelet vain päätöksessäsi ja pyrit sinne kaikin käytettävissä olevin keinoin!
Kiitos paljon kannustavista sanoista. Jotenki alkanut oikeesti pelottamaan, että mitenhän tässä oikein käy… Aina niin tomerasti olen ollut sen kuukauden juomatta ja yht’äkkiä ilman sen kummempia petaamisia tai suunnitteluita olen juonut taas tajun pois. Ei ne turhaan sano, että tämä on vaarallinen sairaus. Noh, ensi viikolla taas a-klinikalle miettimään uusia keinoja, miten tästä eteenpäin…
Hyvin tässä käy. Jos minä olen selvinnyt, selviät sinäkin. Tee elämässä yksi varmasti pitävä päätös suhteessa alkoholiin. Päätä sen olevan sopimatonta sinulle, tänään. Tällä tavoin, on hyvin epätodennäköistä että epäonnistut.
Jokaisen meistä on tallattava omat pomppunsa tässä elämänmittaisella matkalla. Jos haluat, käy lukemassa tuolta toinen-mahdollisuus.blogspot.com … %20askelta mitä minun on ollut tehtävä päästäkseni viinasta eroon ja katso sitten mitä se omalla kohdallasi vaatii. Niin tahi näin, se kannattaa. Onnea matkaan!
Paremmin kuin hyvin tunnistan tuon perhe matkoilla = känni päälle -ilmiön. Omalla kohdallani se taisi olla sitä, että häpesin juomistani, niin että vaimon tai perheen kanssa olin kohtuukäyttäjä, ja heidän takiaan oli helppo olla selvinpäin, tai korkeintaan yksi ruokajuomaksi / saunan jälkeen. Myöhemmin sitten otin iltaisin 2 tai 5. Sitten vedin sen toivottasti viimeisen kännin, jolloin tajusin asioita, joita en oikein osaa edes kuvailla, ehkä sisäistin sen, että kaikkein eniten olen tekemisistäni vastuussa itselleni.
Hyvin sanottu, että jokaisen on löydettävä se oma tie. Niin se varmastikin on. Itse kuvittelin pitkän aikaa, että AINA on juotava itsensä ihan pohjalle, sillan alle, perhe, rahat, työ jne. ennen kun voi oikeasti raitistua. Nyt kun olen käynyt A-klinikalla, niin tiedän ettei sen tarvitse niin mennä. Voi luovuttaa taistelussa aikaisemminkin. Toki mua välillä pelottaa alitajuisesti jotenkin että siihenkö sen on mentävä. Mutta usein helpottaa kun käy juttelemassa klinikalla.
Luulen että olen tavallaan löytänyt tieni, se vaan vaatii pientä hienosäätöä… Välillä vielä eksyn ojaan, vaikka pitäs pysyä niiden välissä.
Tai sitten en ole tietä nähnytkään, tiedä häntä
Pelottavinta musta on se, että sama pää joka ajattelee niin raittiisti ja viinanvastaisesti ja uhkuu luottamusta, voi yllättäen kuukauden tai muun ajan päästä kehittää aivan toisenlaisia ajatuksia ja onkin varma että viina on hyväksi… huh huh. Aina se vaan jaksaa yllättää
Meillä alkoholisteilla on kaikilla juuri sellainen pää, kun kaameassa kankkusessa sitä vannoo lopettavansa tai ainakin vähentävänsä juomista, niin se unohtuu parin päivän päästä.
Lopulta millään ei ole enää väliä, ettei sitä edes viitsi ajatella tai puhua lopettamisesta, vaan mistä löytäisi lisää. toivottavasti sinä löydät sellaiset syyt lopettamiseen että ne pätee joka ikinen päivä. Sieltä sitä sitten kahmii totuuksia omasta juomisesta ja sen seurauksista, kun mieliteot kutittaa. Jos niitä ei ole, niin juominen jatkuu, kunnes niitä on. Minä menetin pariin otteeseen kaikki ja toisella melkein henkenikin, mutta siitä olen kiitollinen, ettei enää ole mitään jäänyt epäselväksi.
Aamulla sitä saa kiittää Korkeampaa, kun antoi armon käydä oikeudessa ja löysin sen mitä raittiudeksi kutsutaan.
Toivotan sinulle voimia, avointa mieltä ja rohkeutta löytää kaikki mitä tarvitset matkallesi.
Piti vielä kirjotella, kun tuli mieleen tuosta “jokaisella on oma tiensä / tapansa raitistua”.
Jotenkin mä ajattelen sen asian niin että kun se viina on näytellyt oikeesti tosi isoa roolia mun elämässä ja tavallaan pyörittänyt sitä ja antanut sille tarkotuksen ( niin pöljältä kun se kuullostaakin), niin sen tilalle olisi hyvä saada jotain joka olisi tarpeeksi isoa täyttämään sen aukon. Kuullostaako hölmöltä? Kyllähän monesti ihmiset löytävätkin sitten esim.uskonnosta sisältöä elämäänsä.
Itse olen menossa syksyllä alkavalle itämaisen lajin kurssille ja toivon ihan että saisin siitä paljon enemmän kuin harrastuksen, vaikka ihan elämäntavan! Minusta jokaiselle ihmiselle tekisi ihan hyvää hurahtaa kunnolla johonkin (terveelliseen!) Sen olen myös oppinut, että tossa viinanjuonin lopettamisessa ajatuskaava ei voi mennä (minulla ainakaan) niin että: “En saa juoda enää ikinä viinaa” tai “En varmasti ikinä enää ota yhtään”. Mitä enemmän kiellän itseltäni sitä ja mietin että “en varmasti enää ikinä”, ni johan ajatuksetkin pyörii siinä koko ajan ja paljon helpommin ratkean.
Nykyään mietinkin mitä kaikkea muuta OIKEASTI MUKAVAA voin tehdä selvinpäin ja kun ei ole krapulaa rajoittamassa. Lisään siis elämääni oikeasti mielihyvää tuottavia asioita, sen sijaan että keskittyisin vaan kieltämään itseltäni sitä yhtä. Jotenkin psyykkeen kannalta paljon toimivampaa!
Huomasin muuten että laihdutuksessa homma toimii samalla kaavalla; Sitten kun lopettaa kaikenlaisen kieltämisen, rajottamisen, laskemisen, punnitsemisen niin homma alkaa toimia. Olen viimeaikoina alkanut lisätä ruokavaliooni paljon aikaisempaa luonnonmukaisempia, puhtaampia ja laadukkaampia ruokia ja olen huomannut että huonompia ruokia jää automaattisesti pois. En myöskään ole luopunut mistään herkuista. Olen vaan yksinkertaisesti alkanut korvata niitä paremmilla vaihtoehdoilla. Ah niin yksinkertaista ja toimii!
Luonnonmukaiset ja laadukkaat ruuat kuulostaa hyvältä.
Hurahtaminen terveelliseen on tuttua meille monille. Saatetaan hurahtaa liikuntaa, terveelliseen ruokavalioon, ties mihin… mutta tollasissa riippuvuuksissa on useimmiten se hyvä puoli, että kun raittius kehittyy ja pitenee ajan mittaan, kohtuuttomuuksiin meneminen ja överiksi vetäminen vähenee ja elämään tulee enempi tervettä balanssia.
Päihteiden kanssahan näin ei meille käy, vaan useimmille kohtuuden saavuttaminen tai edes vähentäminen on mahdottomuus.
Itse olen omat urheiluvamma/rasitusvamma -kauteni ja kalorinlaskemiseni käynyt jo pari vuotta sitten, tai viimeistään viime vuonna.
Nykyisin osaa jo kuunnella kehoaan enemmän, vaikka harrastankin ruokavaliossa tietyn lajin extremeä (tiukka vhh), en useinkaan tunne kieltäytyväni mistään tärkeästä.
Addiktiosta vapautuminen ja terveyden vaaliminen olkoon nimenomaan vapautumista, eikä kieltäymyustä.
Matiaz kirjoitti harrastuksista paljolta samalla tavoin, kuin minäkin ajattelen. Ei me kavereiden kanssa ryyppyaikanakaan läheskään aina lähdetty ryyppäämään. Tarkoituksena oli lähteä purjehtimaan, elokuviin ja muihin harrastuksiin. Mutta eihän niihin tietenkään selvinpäin voinut lähteä! Ja useimmiten viina sitten pilasi jutun. Joskus esimerkiksi ei päästy edes laiturista irti, kun koko porukka oli liikaa päissään. Nyt harrastan edelleen samoja asioita, mutta ilman viinaa ne onnistuvat paljon paremmin. Tietysti uusiakin harrastuksia on tullut, jotkut ovat jääneet kokeiluiksi, toisiin olen jäänyt “koukkuun”. Mainitsit itämaisen lajin, tarkoititkohan tappamisen taidetta? Minä sain (armosta) ruskean vyön. Viime viikolla lähdin hurjalle erämaavaellukselle. No, minun kunnolleni hurjalle. Heti kättelyssä jouduin mukaan tulvan saartaman porukan pelastusoperaatioon. Josta tietysti olen kaikille tutuille ja tuntemattomille kehunut. Missä välissä tässä vielä kerkiäisi viinaa vetämään!
Viina tosiaan on hirmuinen mötikkä alkoholistin elämässä ja raitistumisen suurin pelko onkin tuon ns. tyhjiön täyttäminen, joka viinan juomisen jälkeen syntyy. Vai syntyykö se oikeasti? Eikö asia ole niin, että alkoholisti haluaa kaiken heti ja runsain mitoin? Pienistä asioista emme osaa nauttia, vaan heti kauan odotettua rauhaa ja hiljaisuutta ollaan korvaamassa jollain, jos ei muulla niin ylenpalttisella liikunnalla.
Mielestäni ongelma on kuitenkin se, että pelätään olla yksin itsensä kanssa eli pelätään kohdata se hiljaisuus ja kenties omat ajatukset ja tunteet, joita ennen on kärvennetty etanolilla. Siksi pitää olla jotain actionia odottamassa koko ajan kulman takana, jotta ei mietittäisi asioita ja omia tuntemuksia. Itsetutkiskelu on alkoholistin paras apu toipumiseen. Jos tekee mieli viinaa, voi miettiä miksi näin on? Usein tällainen pohdiskelu ja omien tuntemusten analysointi tuntuu pelottavalta, mutta lopulta oppii nauttimaan vaikka vain siitä, että makaa riippukeinussa linnun laulua kuunnellen. Ja toki ne omat mokat alkoholin kanssa on aina sillöin tällöin palautettava mieleen, jotta välttää turhat mielihalut.
Että tällainen pointti vain aukkojen täyttämiseen. Oman pääkoppansa kanssa on tultava juttuun, siinä on eräs raitistumisen avaimista.
ei mielestäni,ja korostan:tämä on mielipiteeni,ole niinkään
välttämätöntä tulla toimeen pääkoppansa kanssa vaan ensi-
sijaisesti olisi suotavaa tulla toimeen naapurin veijon pääkopan
kanssa…noin…siis tuollainen on ehkä oma vakaa mielipiteeni…
siteeraan vielä suuresti kunnioittamaani taiteilijaa jenni v:tä:
“suattaapahan tuo olla nuinnii”…jeps ja heips.
Aivan loistavaa! Täällähän oppii koko ajan lisää ja saa hyviä vinkkejä!!
Nyt mä sen hiffasinkin. Niinhän sen täytyy olla! Ei tarvi tosiaan täytellä mitään aukkoja, vaan pitää oppia olemaan onnellinen tässä hetkessä, sellaisena kuin juuri nyt on. Tuo oli oikeesti tosi hyvä pointti joka mun täytyy sisäistää, ennen kun pääsen alkoholistisista ajatusmalleistani. Luulempa että mun täytyy paljon oppia sellasta tervettä nöyryyttä ja hetkessä elämisen taitoa. Mutta kysymys kuuluu, miten siinä onistuu?? Kun on niin itsekeskeinen ja sitten vielä kun on tuo alkoholismikin, niin sitäkin miettii " että nyt kun MINÄ olen tässä sairas…" jne. Koko ajan homma pyörii oman navan ympärillä.
Miksi muuten juuri alkoholistit on usein myös niin itsekeskeisiä ja voi olla narsistisiakin piirteitä yms? Onko toipuvan alkoholistin sitten vaikeampi oppia elämään ns. hetkessä ja olemaan tyytyväinen ihan siihen mitä kulloinkin on? Osaako joku valaista?
Hienoa, että olet innostunut alkomahoolin käytön lopettamisesta
Viestissäsi on paljon lauseita, joihin sisältyy pitämistä ja täytymistä. Me alkoholistit olemme sellaista “kaikki mulle ja heti”-tyyppejä. Raittiuden myötä nuo asiat alkavat pikkuhiljaa aueta. Kukaan toinen ei oikeastaan voi valaista noita asioita. Sitä voi neuvoa, miten pyörällä ajetaan mutta itse se on opittava. Polvet voi mennä vähän ruvelle alussa, mutta siitä se lähtee.
Oman pään sisään kurkistaminen kestää aikansa ja on alkuun pelottavaa. Tässä hetkessä eläminen on luovuttamista, vähän kuin vapaata pudotusta. Tyytyväisyys, nöyryys ja muu sellainen tulee kokemusten kautta, elämällä. Tulee niitä huonoja ja hyviä päiviä. Itse olen tainnut oppia enemmän niistä huonoista, vaikken niitä tosiaan toivokaan.
Paras neuvo alussa itselleni oli: päivä kerrallaan raittiina niin kaikki muu alkaa selvitä. Ei ehkä sillei kun toivoisin, mutta löydät kyllä polun
Alkoholintäyteisen elämäntavan korvaaminen toisenlaisella elämäntavalla lienee tosiaankin se paras keino. Ja omien ajatustapojen muuttaminen. Stanton Peele on kirjoittanut kirjan “Miten voitat riippuvuudet”. Kirjassa on runsaasti tehtäviä, joiden avulla pääsee selvyyteen monista asioista. Myös Antti Heikkilän “Riippuvuus, valheiden verkko” on hyvää luettavaa. Kun ymmärtää kirjallisuuden kautta riippuvuusongelman luonteen ja sille tyypilliset piirteet, on sen päihittäminen helpompaa. Ja päihitämisellä en tarkoita “parantumista”, muuttumista kohtuukäyttäjäksi, vaan luopumista alkoholikeskeisestä ajattelutavasta ja elämästä.
Sen olen myös oppinut, että tossa viinanjuonin lopettamisessa ajatuskaava ei voi mennä (minulla ainakaan) niin että: “En saa juoda enää ikinä viinaa” tai “En varmasti ikinä enää ota yhtään”. Mitä enemmän kiellän itseltäni sitä ja mietin että “en varmasti enää ikinä”, ni johan ajatuksetkin pyörii siinä koko ajan ja paljon helpommin ratkean.
