Vittu että masentaa. Minun on pakko lopettaa juominen, koska se ei yksinkertaisesti sovi minulle. Olen 40-vuotias kahden lapsen äiti, asun onnellisessa avioliitossa ja minulla on hyvä, pitkä ura takana. Ja toivottavasti edessä. Kuten nimimerkistäkin voi päätellä, olen ns. High-Functioning Alcoholic eli pystyn hoitamaan vaativan työni ja pitämään “paketin kasassa”, mutta juoppo minä olen silti. Selvänä olen analyyttinen, fiksu, rakastava vaimo ja äiti ja ihan onnistunut ihminen, mutta kännissä sössöttävä, uransa pian ryssivä, perse pystyssä huoraava ylitunteellinen paska.
Mieheni rakastaa minua eikä luojan kiitos tiedä kaikkea. Se murtaisi hänen sydämensä - on jo murtanut minun. Mies on esittänyt toiveen, että lopettaisin viinin kittaamisen. Lapset ovat tehneet saman. Mutta he eivät tajua, kuinka kaipaan sitä ihanaa tunnetta, kun viileä viini menee lasiin ja saan aloittaa taas sen kanssa olemisen. Minulla menee aivan pienestä määrästä totaalisesti muisti ja kiva sitten on herätä ties kenen vierestä aamulla. Ei saatana. (anteeksi tämä kiroilu, mutta itseinho on jäätävä just nyt).
Olen ollut 2 viikkoa juomatta. Ajatus siitä, että joudun olemaan loppuelämäni ilman rakasta valkoviiniäni ja giniäni tuntuu niin… tyhjältä. Ilman perjantaihiprakkaa? Ilman lomanaloituskuohareita? Ilman terassisiideriä? Ilman tyttökavereiden kanssa tyhjennettyä lärvilaatikkoa? Tätäkö tämä loppuelämä on?
Vaihtoehdot ovat totaalinen antautuminen alkoholille (ja sitä kautta perheen, toimeentulon ja uran menetys) tai sitten absolutismi. Kohtuukäyttö ei minulta onnistu. Viini auttaisi tähän murheeseen, mutta ei, en minä vain voi… Kamala ikävä sitä kyllä on. VOi perkele.
Tervetuloa palstalle. Alkuun toki saattaa todellakin tuntua siltä, että joutuu elämään ilman alkoholia. Vähitellen se pakko lopettaa muuttuu haluksi raitistua. Tuo halu on paljon vankempi voima, kuin pakko. Raittius on todellinen seikkailu, jossa oppii hyppäämään elämän tilanteista toiseen murehtimatta seuraavaa siirtoa. Pururadan kuivattelua kestää kolmisen kuukautta, sen jälkeen selvä pää oppi ratkoman niitä elämän ongelmia aiva uudella tavalla .
Tervetuloa HF palastalle.
Anteeksi, mutta minua vähän nauratti kun luin viestiäsi. Ei mitenkään pahansuovasti, koska tiedän sanasta sanaan miltä sinusta tuntuu. Kuvasit tilannetta kuitenkin jotenkin niin surkuhupaisesti, että osui naurusuoneen.
Tutulta kuulostaa.Tosin itselläni ei ollut enää mitään ikävän tunnetta, ei mitään kaihoa skumppaan, vinkkuun mihinkään alkoholiin. Olin niin loppu ja niin kyllästynyt tuohon sinunkin kuvaamaan toimintaan.
Kyllä sinä pärjäät loppuelämäsi ilman viiniä, jos niin haluat.
Joo, saa tälle totta kai nauraa
Olen itsekin välillä pakottanut itseni nauramaan surkeuttani. Kaikki ne vuodet kun olen Helsingin trendikkäissä juoppokaupunginosissa asunut ja spugeja ylenkatsonut… Nyt katson heitä “mitäs me pesusienet”-ilmeellä tuntien sisaruutta ja veljeyttä sillä erotuksella, että he juovat mitä lie kotipolttoista ja minä voin maksaa 15 euroa vinkkupullostani (joita kuluu MONTA). Ai kuinka niin säälittävää?
Vai että kolme kuukautta. Ripustaudun tuohon kuin hukkuva oljenkorteen (tai minä viimeiseen ginitippaan). Täytyy toivoa, että helpottaa…
Kiitos tuesta. Olette jo nyt auttaneet valtavasti!
Kun itse ensimmäisiä kertoja aloin leikitellä ajatuksella alkoholittomuudesta, niin tuli vastaan tekosyitä. Entä kesän terassit? Miltä maisuu pihvi ilman punaviiniä? Eikö muka enää saunaolutta? Ei samppanjalasia juhlan kunniaksi? Tänä keväänä asiat vain sitten loksahtelivat kohdalleen. Ihan hyvin pärjää. Tajusin, että oma samppanjan (siis aidon, eikä kuohuviinin) lipitys oli vain hämäystä. Kuvittelin olevani parempi, kuin exäni, joka kiskoi halvinta mahdollista viskiä…
Juomisen loppuaikoina (pari viimeistä vuotta) olin jo päässyt aika hyvin kaikkein tyhmimmistä jutuista, mutta muisti meni aina helpommin ja helpommin… Totesin, että kun ne aivot on oikeastaan ainoa pääomani, niin ei niitä kannata juoda piloille ja lopetin.
Elikkä ihan varmasti pärjäät ilman viiniä (sanoo hän melkein 2 kuukauden syvällä rintaäänellä). Samaa myrkkyä se viini on, kuin lasinpesunestekin, kalliimpaa vaan ja hienommassa pullossa
High-functioning alcoholic, ihan uusi termi minulle! Tunnistan kyllä tyypin jota se kuvaa, mutta itse en tosin lukeudu heihin. Minä en nimittäin pystyisi enää hoitamaan paljon minkäänlaista työtä enkä muitakaan asioita, jos ryyppäisin edelleen jatkuvasti.
Vaikka ei minunkaan viimesestä juomiskerrasta ole kuin vajaat 2 kuukautta. Ei siis paljon enempää kuin sinun 2 viikkoa.
Kirjoitit: kamala ikävä ainetta ja lopettaminen masentaa? Eikö ajatus niistä kännin tuomista kommelluksista ja riesoista saattaisi tuntua pikemminkin painolastista vapautumiselta kuin jostain rakkaasta luopumiselta?
Onhan sitä lasista, kilisevää kivirekeä kai raskas kiskoa päivästä toiseen.
Tervetuloa mukaan. Tänne kirjoittaminen oli hieno päätös. Yksin ei tarvitse, eikä kannata sinnitellä juomattomuuden alkutaipaleella. Tämä on minun kokemukseni. Olen satavarma että tänne kestää kirjoittaa mitä vaan omasta tilanteestaan, niin tukea tulee. Periaatteessa mitä enemmän uskallat tilateestasi ja tunteistasi kertoa, sen enempi tukea saat. Eli pysy linjoilla. Kiva kun tulit. Itseasiassa sinua jo vähän odoteltiinkin (vitsi)
Hauskaa, että on kaivattu
Tosiaan, lapset ovat hyvää seuraa niin kuin joku tuossa totesikin. Nyt vain täytyy tehdä surutyö ja haudata koko saamarin myrkky. On sitä muitakin rakkaita elämässä haudattu, joten kaipa tuo samalla sapluunalla soveltaen menee.
Alkuelämä oli sitä myös: muistelepa aikaa ennen kuin joit ensimmäisen kerran. Siis lapsuutta, aikaa ennen kuin alkoholi tuli mukaan kuvioon. Se tuntuu ehkä tyhmältä, mutta kyllä se pikku koululainen keksi monta konstia nauttia viikonlopuista, kesälomasta, reissuista ja juhlista - ilman viinaa. Koeta löytää se sama riemu nyt. Alkoholi ei ole viikonlopun kohokohta, vaan rentoutuminen ja mukavien asioiden tekeminen on. Juhlissa ihmisten tapaaminen ja seurustelu on tärkeämpää kuin juominen.
Alussa juomisen lopettaminen tuntui menetykseltä, mutta auttaa paljon jos ei anna itsensä romantisoida juomista (“ihana kesäpäivä viinilasin kanssa”) vaan pyrkii romantisoimaan raittiuden (“ihana kesäpäivä ilman morkkista”). Minä en yksinkertaisesti anna itseni miettiä ajatuksia, joissa juomiselle tai alkoholille annetaan kaunis ja houkutteleva sävy.
Lähdin itsekin trendikaupunginosasta ja kalliiden juomien ääreltä tälle retkelle, ja olen itseeni tyytyväinen. Elämässäni on nyt niin paljon enemmän sisältöä kuin silloin, kun skumppa-happy-hour oli parasta maailmassa. Perhe on tyytyväinen, ura kukkii, mutta tärkeintä on se, että tunnen vihdoinkin käyttäväni koko potentiaalini.
Heh, hei
Nämä jujut kuuluvat sarjaa oppia uimaan, oppia ajamaan polkupyörällä, jne…
Kun homman kerran kunnolla oppii, niin sitä tuskin voi mitenkään unohtaa. Sellainen juttu on myös RAITTIUS.
Se on pysyvä ja miellyttävä olotila.
Minun mielestäni nimimerkki huiskis on kokenut juuri sen, mitä todellinen raittius on. Elämä ilman jatkuvaa skarppaamista ja “julistamista.” Ilman kokopäiväistä itsensä tsemppaamista ja todistelua. Elämä ilman viinaa vain on ja toimii juuri noin kuten hän kertoo.
Mielestäni juuri noin tapahtuu kun raittiudella ei ole reunaehtoja, ei pelkoa juomaan joutumisesta jos ei koko ajan “hoida” itseään, kuten ikäkulu termi kuuluu.
Oivallus on avainsana tässäkin ja ilman oivallusta pitää olla koko ajan varpaillaan, tarkkailla itseään ja todistella näennäisraittiuttaan.
Ei sinun tarvitsekaan loppuelämää olla kerralla juomatta - riittää kun olet tämän päivän. Ja kukapa meistä tietänee kuinka pitkä taival tuo “loppuelämä”.
Ymmärrän toki fiiliksesi. Olet tienhaarassa, elämä ilman alkoholia tuntuu mahdottomalta mutta myös juomisen jatkaminen yhtä mahdottomalta. On vain uskallettava valita oikea tie ja unohdettava se toinen vaihtoehto. On kysymys tavallaan valinnasta kahden eri elämäntavan välillä ja valintaa ei voi tehdä niin että ottaa molemmista vain hyödyt.
Rationaalisena ihmisenä uskon sinun kuitenkin päätyvän oikeaan valintaan. Jos joku tapa tuottaa enemmän mieliharmia kuin iloa niin eikö tapa kannata silloin jättää ? Ihmisen on helpompi luopua jostain tottumuksesta kokonaan kuin muuttaa tuota piintynyttä käyttäytymismallia. Siksi pakonomaisesta juomisesta kohtuukäyttöön siirtyneitä on niin vähän.
Tarvitset kuitenkin ulkopuolista tukea, ilman sitä haaste saattaa kasvaa ylivoimaiseksi. Tukea löydät monesta paikkaa ja en ala tässä kanavia toistamaan.
Hyvää jatkoa ja pysy kanavalla täällä Plinkissä !
P.S Myös trendikkäissä kaupunginosissa asuu raitistuneita alkoholisteja. Lue vaikka HS viimeisimmästä Kuukausiliitteestä yksi selviytymistarina. Itse olen saanut avun samasta paikkaa kuin Chrisse.
Tervetuloa Lopettajiin, joka tekstisi (lainattu osa voisi olla jokin aikaa sitten itseni kirjoittama…) perusteella on ainoa oikea valinta. Itse lopetin kertaalleen jo viime kesänä, mutta sitten repesi pieneksi aikaa (VIRHE!). Nyt tänä vuonna pian 8 raitista viikkoa ja viisi viikkoa sitten totaalinen uusi alku kohti lopullista raitistumista. Yhdet överit ja niiden seurauksena juuri niin jäätävä itseinho etten selvinnyt ilman lääkkeitä (lopetettu jo eli ei mitään “päihteitä”).
Sellainen juttu tapahtuu, ei aina ensi yrittämällä, mutta ainakin itseni kohdalla nyt, että enää ei ole yhtään ikävä kuohareita tai siidereitä, vaan ne aiheuttavat lähinnä syvän inhon tunteen. Sorruin aiemmin samanlaiseen käytön romantisointiin kuin sinä tuossa ylläolevassa. Surin etukäteen menetettyjä juhlia ja juomattomia samppanjoita.
Tätäkö loppuelämä? EI vaan jotain paljon parempaa.
Kannattaa harrastaa itsesuggestiota, kun kaipuuta ilmenee, käännä asia toisinpäin. Ei se kuohari lämmitä kuin hetken (itse en saavuttanut enää edes sitä nousuhumalan kutkuttavaa tunnetta, se oli jo menetetty) ja sitten on taas krapulapäivä ja morkkis. Kannattiko? Olet varmaan sinäkin kirjoituksesi perusteella kysynyt tätä dagen efterinä enemmän kuin kerran. Minä ainakin. Ja kyllä, kohtuukäyttö ei onnistu, se on yksi mikä on varma asia. Voi olla että sinun pitää se vielä kerran tai pari kokeilla (toivottavasti ei) mutta lopulta se on vaan uskottava. Kun luet näitä tarinoita, sama kaava toistuu melkein jokaisella. Todella harva on kerrasta raitistunut mutta sinnikkyydellä sitäkin useampi. Ja jos kaatuu niin noustaan ylös. Mieti mitä on menetettävänä!
Ystävyydellä
Lizzy
tervetuloa lopettajiin minunkin puolestani. Kertomuksessasi on paljon samanlaista, kuin mitä oma elämäni oli v.2002. En saanut potkuja töistä, vielä. Elämäni pyöri alkoholin ympärillä, vaikka minulla oli pieniä lapsia. Hoidin silti kaiken “täydellisesti”, niin että kulissit pysyisivät kunnossa. Lisäksi join salaa, minulla oli piilopulloja milloin missäkin. Alussa alkoholi oli kiva seurajuoma, lopussa pahin ahdistajani. Mokailin tilanteissa, joissa en olisi saanut. Join oopperan väliajalla toisten konjakkilasit tyhjiksi ennen toisen näytöksen alkamista. Join jopa Eiffeltornissa salaa pikkupullon halpaa kuoharia vessassa, kun muut istuivat hienon ravintolapöydän ääressä laatuviinien parissa. Ja niin edelleen.
Alkoholismi on sairaus, joka ei valikoi ihmisiä. Mutta siitä voi toipua, kun on löytänyt sen oman pohjansa.
Pärjäät hyvin loppuelämän ilman viiniä, päivän kerrallaan. Minä sain avun AA:sta, ehkä paikkakunnallasi on useitakin erilaisia ryhmiä. Kynnys sinne oli korkea, mutta kannatti. Rohkeutta ja nöyryyttä sekä halua lopettaa juominen
toivoo
askel kerrallaan.
ps. lueskele täällä olevien elämäntarinoita, miten he ovat selvinneet, esim Basilican. Sinäkin voit selvitä.
Tänään oli aika tehdä perjantaiostokset eli toisin sanoen ensimmäinen oikein kunnon motivaation mitta. Kun siinä tutussa automarketissa on niin valtavat pullorivistöt ja Alkokin saman katon alla… Miehelle totesinkin, että voi tauti, että tekee mieli viiniä, mutta tuo vain rutisti ja sanoi, että hyvin sinä kulta pärjäät ilmankin. Ihana.
Katselin lapsieni haltioitunutta käkätystä pääsiäismunista. Toivon, että pääsen itse vielä tuohon - ilman alkoholia. Nyt se tuntuu tietty raskaalta ja “hymähdyttävän” kaukaiselta ajatukselta. Ihania asioita olette kirjoittaneet ja niihin haluan uskoa.
Hienoa, että sinulla on perhe tukena muutoksessa. Hyvin on tuttu tunne, että pullot ikäänkuin “hyppäävät” silmille kaupassa. Siitä se, päivä kerrallaan. Ymmärsin, että selvisit siitäkin market reissusta hienosti. Alan kohta katsella neloselta mitä Mato Valtonen ja Johanna Tukiaisen sisko kertovat raitistumisestaan. Näitä meitä saman asian kanssa painiskelevia on paljon. Voimia sinulle!
Hei, kaltaisia on niin paljon, että amerikkalaiset ovat oikein kirjoittaneet siitä kirjankin:
Understanding the High-functioning Alcoholic /Sarah Allen Benton
Minulle neuvottiin aikanaan yrittämään ensin kolmea kuukautta, kun ajatus “ei-enää-koskaan-ikinä” tuntui liian kamalalta. Kolmessa kuukaudessa ehtii pää vähän oikeasti selvitä ja pääsee jo nauttimaan raittiuden iloistakin pelkän kärvistelyn sijaan.
Keksi muuta juomista viinin tilalle: kalliita, hienoja mehuja, kivennäisvesiä hienosta lasista. Se että saa pitää jotain lipityslasia kädessään, helpottaa jo kummasti.
Ja niin kuin joku toinenkin neuvoi, älä romantisoi juomista. Omasta kertomuksestasi käy ilmi, että kyllä siitä (loppuaikoina) oli kesätuulet kaukana. Itse kirjoitin alussa pienille lapuille kaikkia kauheuksia mitä viina oli tuonut mukanaan - ja toisen värisille lapuille raittiuden ( tai alussa ei-juomisen) hyviä puolia. Niitä hyviä juttuja minulle oli esimerkiksi, että maha lakkasi olemasta kipeä, ulkonäkö koheni, lukeminen alkoi taas maistua.
Onnea ja menestystä ! Alku on hankalaa, mutta usko pois olo helpottuu vähitellen
toinen kirja josta saattaisit hyötyä on Sober for Good / Anne M. Fletcher
.
Tunnistan kyllä tyypin jota se kuvaa, mutta itse en tosin lukeudu heihin. Minä en nimittäin pystyisi enää hoitamaan paljon minkäänlaista työtä enkä muitakaan asioita, jos ryyppäisin edelleen jatkuvasti.