Antabus-keskusteluun sen verran, että mikään ei estä ottamasta sitä illalla. Ei haittaa, jos väsyttää ja vaikutus on kuitenkin pitkä, joten seuraavana päivänä ei voi juoda.Niin mä teen, koska mulle se käy vähän mahan päälle, vaikka muita haittavaikutuksia ei oo.Otan puolikkaan joka toinen tai kolmas päivä. Sopii mulle.
Mua tässä raittiina olemisessa pelottaa se, mikä muitakin; mitä jos kuitenkin repsahdan? Taas, kuten ennenkin. Miten siitä ahdistuksesta ja itseinhosta voisi kunnialla selvitä, kun viimeksikin tuli kontattua päiväkaupalla itsetunto aivan palasina…se pelottaa.
Toisaalla on usko selviämisestä, nyt onnistun, olen paljon viisaampi.Elämä on todella parempaa, helpompaa, kevyempää selvin päin.
Aika näyttää, miten tässä käy.
" Toisaalla on usko selviämisestä, nyt onnistun, olen paljon viisaampi.Elämä on todella parempaa, helpompaa, kevyempää selvin päin.
Aika näyttää, miten tässä käy"
Todellakin marina56 em. ovat hyviä asioita raittiina pysymisen tiellä; usko itseensä vahvistaa ja kasvattaa etäisyyttä juomishaluihin. Ajan kanssa ei todellakaan kannata lähteä kilpasille. Päivät muuttuvat kuin huomaamatta viikoiksi ja viikot kuukausiksi jne…
Ahdistuksia ja masennusta tulee matkalla varmasti eteen - ainakin itsellä - tulihan niitä juomisenkin aikana, ja vielä pahempia. niistä selviää ja " oireet " ovat itseltäni jo melkein kadonneet. Aika on tehnyt itsestään tehtävänsä, uskoisin niin. Sinulla on hyvät ajatukset, kyllä sinä selviät. Uskoo.
- skeba -
Ensimmäisinä kuukausina kaiken maailman tunneoikkuja tulee ja menee, ainakin minun kohdallani ne ovat olleet jopa jotenkin kärkevämpiä kuin normaalisti. Luulen, että ne ovat osa sitä surutyötä, minkä tekemisestä täällä puhuttiin ja vaikuttaa siltä, että sama urakka on aina vastassa, kun alkoholiin tekee eroa. Minä olen sitä tehnyt useamman kerran ja alan olla kohdallani aika väsynyt vääristyneeseen kuvitelmaani siitä, että “retkahdukset kuuluvat prosessiin”, joka muuten ehkä voisi pitää paikkansakin mutta on markkeerannut minulle ehkä jollain tasolla vinoutunutta “lupaa” juoda.
Muistan, että kun masiksia yms. on tullut vastaan, olen osannut suhtautua niihin vähän kuin “putkina, joita en juo”. Siitä on toistakymmentä vuotta aikaa, kun tein pesäeroa alkoholiin, joka sitä ennen oli kuulunut lähes päivittäiseen elämääni. Putket, aika rajut putket kuuluivat kuvioon. Kun siitä tahdista opettelee pois, järki on helpompi rasti kuin tunne tai jokin sellainen alitajuisempi taso, elämänrytmi, johon on kaalinsa vuosien mittaan opettanut: musta tuntuu, että vaikka yhdellä tasolla vahvistuu ja esim. aktiivinen juominen vaihtuu aktiiviseen juomattomuuteen, joku isompi ratas sisällä voi seurata perässä vähän hitaammin. Olen päässyt yli noista kohdista sen muistamalla, etteivät nekään jaksot kestä kuin aikansa, ehkä muutaman päivän, korkeintaan viikon. Kun yhden “putken, jota en juo”, on selättänyt, se vahvistaa ihan todella ja nostaa taas kynnystä sille ensimmäiselle ryypylle. Se vain on jotenkin pidettävä mielessä, uskottava, että joku osa meikäläisissä tahtoo pysyä sellaisena, joka sitä kynnystä ei näe tai ei sitä kunnioita: sen saa aina ylitetyksi. Siksi minunkin mielestäni on hyvä tutkia omaa ajatteluaan, että onko raittiudessa itselle kyse pakosta (ei saa juoda) vai valinnasta, mahdollisuudesta (ei tarvitse/ole pakko juoda). Oman kokemukseni mukaan tämä jälkimmäisempi asenne kantaa paremmin ja pitää myös oman vastuun mielessä. Tosiasia kun on, että vain juominen edesauttaa sairaalloista juomista, mikä taasen johtaa kaikkeen muuhunkin, monimutkaisella tavalla epäterveeseen elämään tunnetuin tavoin.
Tuosta avunhakemisesta sen verran, että minäkään en työterveyteen mennyt. Pieni paikkakunta jne. Sain yksityislääkäriltä reseptin ja nyt kun käyn terapautilla, sen katsoin netistä ja maksan itse.
Kirjastosta taas lainasin monta riippuvuuksia käsittelevää kirjaa samanaikaisesti, se oli jotenkin helpompaa.
Muistutan itselleni päivittäin, että pelastan nyt itseäni ja koitan toipua hirveän myrkyn aiheuttamasta taudista jotta en kuolisi.En halua kenenkään tietävän asiasta - vaikka ei sekään ehkä mikään maailmanloppu olisi.
Häpeä kuuluu taudinkuvaan. Itsellenikin on tuttua aivan näiltä ajoilta se kokemus, etten missään nimessä haluaisi kenenkään tietävän ongelmistani - siitä huolimatta, että olen ehkä sata kertaa kokenut ihmisten suhtautuvan sellaisten esiin nousemiseen pelkojani ymmärtäväisemmin, kannustavammin ja yleensäkin tavalla, joka heitä ei näytä kaatavan. Eri asia on kokonaan se, kenen kanssa elämänsä suuria kysymyksiä tai pulmia kannattaa ylipäätään jakaa. Voi kuulostaa kyyniseltä, mutta kyllä sekin on vastaan tullut, ettei kaikkiin voi luottaa. Miksi edes pitäisi, olen päättänyt omalla kohdallani kysyä itseltäni, joka kuitenkin sitä haluaisi.
Omalla kohdallani olen kai onnistunut valitsemaan ihmiset, joille olen ongelmastani kertonut. Kommentit ovat olleet pelkästään myönteisiä, enkä ole huomannut, että asia olisi levinnyt " väärien" ihmisten tietoon. Toki olen huomannut ihmisten raadollisuuden toisen ihmisen vastoinkäymisistä, Ja, koska kysymys ei ole aina itselle tulevasta häpeästä on otettava huomioon myös omat läheiset ihmiset. En haluaisi heille enää lisää painolastia itse aiheutetusta ongelmasta.
Minä kuten miljoonat muutkin olen saanut raittiuden yksinkertaisella menetelmällä.
Menin AA ryhmään. Tunnustin ja myönsin olevani alkoholisti.
Uskomalla korkeampaan voimaan ja antautumalla kokonaan Hänen johdatettavakseen vapauduin juomisestani. Raittiina alkoholistina hengellinen kasvu ja sanoman saattaminen on antanut minulle mielekkäänelämän ja varman turvan.
Tänäänkin kokoontuu myös sinun lähelläsi ryhmiä
Jos, anonuumi viestisi oli tarkoitettu minulle, niin totean vain ystävällisesti, että olen ollut raittiina jo kauan ennenkuin tänne ryhdyin kirjoittamaan. AA ryhmistä en voi kommentoida mitään, koska en niissä koskaan käynyt. Hyvä ilman muuta, että sellaista toimintaa on olemassa.
Ystävällisin terveisin
- skeba-
Minä en ole ryhmässä ollut enkä mene. Hengellisyys ei ole mua varten enkä halua olla missään suuremmassa tai pienessäkään porukassa.
En ole koskaan puhunut asioistani kenellekään enkä voi kuvitellakaan avautumista isossa porukassa.
Tarpeeksi vaikeaa oli mennä jo terapeutillekin puhumaan.
Jos en näin pärjää niin en sitten pärjää.
Omien henkilökohtaisten asioidensa kertominen muille on aina semmoinen tarkkaan harkittava juttu. Osa ihmisistä haluaa olla keskustelun ja mielenkiinnon kohteena ja tuntuvat nauttivan kovinkin intiimien asioidensa repostelusta, joillekin taas se “oman alueen” raja kulkee niin etäällä että itse asiassa kaikki omaa itseä, mielipiteitä, tavoitteita, elämäntapoja, sitoutumisia ym myöten ovat salassapidon alaista tietoa.
Ja suurin osa sitten suhtautuu asiaan jotenkin siltä väliltä -skaala on todella laaja.
Ja luulen, että tuossa suhteessa ei ole mielekästä yrittää taivuttaa itseään mihinkään suuntaan.
Juuri se suhtautuminen omien asioidensa julkistamiseen on se itselle oikea.
Siitäkin huolimatta, että ääripäiden edustajat ovat usein sitä mieltä että kaikkien muidenkin pitäisi olla heidän kaltaisiaan.
Ja perustelevat kantaansa varmasti hyvin.
Minusta tässä asiassa kukin saa pysyä omalla mukavuusalueellaan.
Siltikin, vaikka ääripäät -se pornahtavaltatuntuva avautuja ja mihinkään kantaaottamaton kaikkien ajatustensa salaaja- voivat ympäristön mielestä näyttää hankalilta. Erilaisia kun ovat.
Olen Miehen kanssa samaa mieltä. Yksilökohtainen vuorovaikutustapa ja jonkin sortin -orientaatio on kai aika monen tekijän summa. Suurta osaa niistä tekijöistä voi tuskin muuttaakaan ja niitä, jotka voi, pitää ehkä halutakin muuttaa. Mutta kun ajattelee, että tärkeintä nyt kumminkin on se, että jokaisella on joku väylä, mitä pitkin viesti kulkee tarkoituksenmukaisissa määrissä ja keinoilla, niin tulee tosiaan mieleen vain se, että oleellista on löytää ne itselle luontevat tavat, porukat ja tilanteet. Kaikessa avoimuus- ja positiivisuuslässytyksessä minua joskus tökkii se sellainen yhden muotin tyrkyttäminen, johon mahtuessaan sitten saavuttaisi sen tyrkyttäjän itsensä määrittelemän ihanteen. Usein muuten ongelmaksi tässä yhteydessä nimitetään suomalaisuutta, olen huomannut 
Skeba kirjoitti, ettei ole suurempia himoja viinan juomiseen. Voi kun saisikin päähän sellaisen päätöksen, että se olisi vaan helpotus, kun ei juo. Mulla oli tupakan kanssa niin, päätös lopettamisesta vaan monen asian summa ja sit se oli täysin selvä asia. Kun näin jonkun polttavan, ajattelin, että onpa hienoa, kun mun ei enää tarvitse polttaa.
Kun sais päähän sellaisen olon, että olisi vaan onnellinen, ettei enää juo. Kävin kirjastossa hakemassa sen Selviämistarinoita, joku alku sentään. Juu en kyllä muuten asiasta paljon muille puhu, kaikki ei todellakaan ole hyviä ihmisiä ja pahaa puhetta voi löytyä. Olen ehkä myös jonkin verran vainoharhainen kai.
Tosian uskon siihen ettei ole olemassa mitään optimimäärää siitä minkä verran ihmisen on asioitaan julkistettava.
Yksi huomioonotettava seikka on aina se, että julkistettaessa useammalle kuin ehkä yhdelle ihmiselle (josta siitäkään ei koskaan voi sataprosenttisen varma olla) kaikki tieto voi kulkeutua (ja yleensä myös kulkeutuu) tasapuolisesti niin hyville kuin pahoillekin.
No, ehkei tämmöisen tavallisen ihmisen henkilökohtaisilla asioilla nyt pysty sen paremmin hyvä kuin pahakaan paljon mitään tekemään, mutta ainakin jutuilla on se fysiikan lakien vastainen ominaisuus että ne aina liikkuessaan paisuvat.
Ja saattaa niistä sitten jossain jotain harmiakin olla, varsinkin jos ne antavat epäedullisen kuvan luotettavuudesta, työkyvystä, rehellisyydestä, omatoimisuudesta ja omavoimaisuudesta ja oma-aloitteisuudesta, omatunnosta ja mitä nyt sitten ihmisellä omaa onkaan.
Että… jäitä hattuun, vaikka joskus tekisikin mieli antaa puheripulille valtoimet valtuudet pursuta kaikissa sateenkaaren väreissä ja valaista ympäristöä oman sisikuntansa runsailla antimilla.
Mä olin keväällä polttamatta kaksi kuukautta ja nautin olostani, positiiviset vaikutukset tulivat esille varsin nopeasti. Muiden polttelut eivät hetkauttaneet mihinkään suuntaan. Eivät tosin ole juuri hetkautelleet muiden juomisetkaan, eivät näinäkään aikoina, joina olen juonut tai ollut juomatta. No yksi tapaus tulee mieleen syyskuun alusta, kun oli yhdet bileet (sellaisiin osallistun nykymenolla noin kerran kahdessa vuodessa) ja siellä kaljoitteluun ryhtymiseni selittyi kyllä yksinomaan sillä, “kun ne muutkin”. Mutta siis noin muuten tämä on ollut pääni sisäpuolista enimmäkseen ja toimin kyllä pääosin sen mukaan, miten olen motivoitunut.
Tää ei nyt kuitenkaan ollut se asia, jota halusin sanoa 
Mä en tällä hetkellä jaksa omalla kohdallani edes uskoa enää siihen, että jostakin nyt tulisi niin voimakas halu olla juomatta, että tämä ura siitä urkenisi. En tiedä yhtään, minkälaista oloa tavoitella tai miten helvetissä musta voisi tulla jotenkin onnellisempi. Tiedän vain, ettei juominen ole ok ja senkin, ettei siitä luopuminen ole taaskaan helppoa - eikä sitä varmasti helpota sekään, että motivaation tasolla tunnen ainakin tällä hetkellä enemmän sellaista aivan vitun samaa kuin mitään suuren ratkaisun hekumaa. Olen itse asiassa kyllästynyt tavoittelemaan oikein perkeleen isoja tunteita. Tulkoon, mitä tulee.
Ja mitä pohjakosketukseen tulee… sen verran olen pohjaakin kokeillut, että tiedän sellaisenkin olevan vain yksi kokemus muiden joukossa. Sen muistaa aikansa ja se kantaa aikansa, mutta ei sekään koko raittiutta takaa. Ehkä mä haluaisin vain löytää jonkin sopivan tavan olla jossakin raitis, jotenkin käsitellä ongelmaani ja siitä toipumista. Mä en tiedä, mikä se on, kun vaikkapa Plinkki käy “vanhaksi”: se käy aina. Ja AA-mantrat saatte minun kohdallani unohtaa, not my type.
En osaa sanoa muuta kuin sen, miltä musta tuntuu. Enkä enää haluakaan sanoa mitään muuta
Voi olla ettei niitä “suuria tunteita” ihan joka lähtöön löydy.
Ja elettävä on, sitä huolimatta. Jonkinlainen itselle sopiva tapa olla raittiina… eikö se ole riittävän hyvä etsimisen kohde ?
Ja kun tiedät sen, ja tiedät ettei sitä vältttämättä mistään valmiina löydy vaan sitä on hiukan itsekin rakenneltava, niin lähtökohdat on valmiina.
Sitä tekemisen halua ja tarmoa ja sensellaista sitten toivottelen.
Yksi asia kannattaa muistaa. Kun eivät nämä päivät veljeksiä ole, niin huominen tai ylihuominen tai vaikka ensi torstai voi hyvin olla jo parempi päivä. Todennäköisesti joku niistä on.
Ja asiaa auttaa kun yrttää niin vähälä viinalla kuin suinkin näitä huonompia päiviä potkia pois parempien edestä.
Niinpä, MM! Tällä hetkellä jotenkin levollinenkin mieli just sen takia, kun en tiedä. Olen kai aika monessa kohdassa haaveillut sen maalini ties miksi mielentyyneydeksi ja onnen auvoksi ja vapaudeksi ja ties miksi, mutta eihän se raittiuskaan koskaan sellaisena tule. Yritän olla määrittelemättä jotenkin liikaa sitä, mitä haluan tai tavoittelen. Olo on ollut vähän koko elämän suhteen viime aikoina sellainen, että tuuli vaan nakkeloo. No toisaalta ihan hyväkin osata olla joskus nakeltavana mutta kun on alkanut olla fiilis, ettei ole oikein minkään asian suhteen ohjaksissa, niin sitten kai olen lähtenyt hakemaan edes jotain konstia “kontrolloida”: kaljan kittaaminen on ollut itsestä kiinni, sen rentouttavan kapakkahetken eläminen tai jotain (tähän en nyt kirjoittaessani usko itsekään). Ei ole ollut erityisen hääviä elää joka paikassa määräävien aikataulujen ja ehtojen mukaan siksi, kun ne kai riittävissä määrin eivät ole enää tuntuneet omilta valinnoiltani.
skeba kirjoitti
Olet osannut valita oikein ja toimia puhekumppaniesi kanssa avoimesti ja rehellisesti. Minulta esimerkiksi puuttui sellainen rohkeus, onneksi uskalsin mennä ihan tuntemattomien raitistuneiden joukkoon ja avata siellä suuni.
On hieno juttu, että löytää ihmisiä, jotka ovat valmiita kuuntelemaan ja siten auttamaan juomisen ongelmasta kärsiviä.
Tänään et ole yksin
Ja huonostihan kaikki meni. Mä en tehnyt ikinä päätöstä, että en juo. Ja siis ei kun Alkoon torstaina. Ja varmasti viinaa riittävästi, karmeinta jos loppuu kesken. No ei loppunut.
Tappelua miesystävän kanssa sekä pe että la iltana, en kyllä muista niistä yhtään mitään.
Ja niinpä tänään ahdistuksessani (kun mulle ei edes varsinaista krapulaa tule, väsymys ja ahdistus kyllä) nyt päätin, että ensi viikonlopuksi en osta viinaa. Siis nyt päätin.
Haluan olla ilman viinaa, haluan että multa ei häviä aikaa, haluan että voin kokea elämän koko ajan, en halua riitaa, en halua ahdistusta. Nyt päästän ystävästäni alkoholista, joka on mut napannut käsiinsä, eikä ole enää ystäväni. Nyt haluan elää ilman. Nyt päätän.
Jos vaan päätökseni pystyn pitämään, eikä tuo saatanan kaveri vaani nurkan takana.
Ja nyt olen helpottunut siitä, että ei tarvitse miettiä alkoon menoa ja mitä ostaa, eikä tarvitse miettiä, koska juon ja riittääkö viina. Eikä tarvitse miettiä muutenkaan. Ehkä tämä tästä ja nyt haluan olla lopettaja.
Sen päätöksen ja oman halunhan se vaatii, mitkään poppaskonstit eivät tehoa eikä millään vinkeillä ole merkitystä jos ei oikeasti halua lopettaa. Tsemppiä ja voimia ensimmäisten päivien ja varsinkin ensimmäisen viikonlopun kohtaamiseen. Sinun ei tarvitse mennä ensi torstaina Alkon kautta kotiin. Jos vaan mahdollista, niin voisikohan miesystäväsikin olla selvänä tuon viikonlopun (jos yleensä vkl ottaa)? Ei tulisi sitten houkutuksia kotona.
Joka tapauksessa tsemppiä!