Sitruunapippuri, miten ihania sanoja <3 Tulee sellainen olo, että kyllä tästä jotenkin selvitään.Se vaatii vaan ulkopuolisen näkökantaa asiaan. Itse on niin sotkeutunu tähän umpisolmuun, ettei välillä näe nenänpäätä kauemmas. Tuo, että alkoholisti ei myönnä omaa ongelmaansa, niin se näkyy juuri ja todellakin mieheni käyttäytymisestä. Sen vuoksihan hän viis veisaa minun sanomisistani koska eihän HÄNELLÄ mitään ongelmaa ole. Ei ota huoliani/ongelmiani tosissaan, sillä hänellä on vain mennyt juominen yli ja tuli kourastua jotain hempukkaa, ei muuta. Eikä tietenkään tule ikinä toistumaan. Ja lehmät lentää
Minun seuraava askeleeni onkin pyytää miestäni istumaan alas ja kerron miltä minusta tuntuu ja mitä olen ajatellut tehdä. Olen ehkä aikaisemmilla juttelukerroilla puhunut hieman syyttävään sävyyn(on vaan niin vituttanut), mutta nyt aioin puhua aivan neutraalisti.
Ajattelin varata ajan seurakunnan perheasiainkeskukseen. Mies jää kohta lomille, niin hän saa katsoa sillä aikaa lapsia kun minä käyn avautumassa meidän ongelmista…
Tiedättekö, en ole pinnallinen ihminen, mutta eräs asia vaivaa minua. Mieheni oli seurustelumme alkuvaiheessa ja siitä eteenpäinkin hyvässä kunnossa. Mutta tässä ½-vuoden aikana kun hän on kantanut kotia silloin tällöin kaupasta laatikollisen kaljaa ja juo viikolla ja viikonloppuisin yhden telkkaria katsoessa tai saunakaljana, niin se on alkanut näkymään hänen kehossaan… Yököttää että alkoholilla on saanut senkin aikaiseksi.
Tänään on taas sellainen päivä,että ei jaksa kovinkaan miettiä tätä meidän tilannetta. Tuntuu helpommalta luovuttaa ja antaa vain asioiden olla. Mutta sitten tulee taas uusi päivä ja olo on ihan erilainen.
Suurin syy väsymykseen on se, kun nuorimmainen lapsemme herättelee vielä joka yö. Päivällä sen sitten huomaakin että on ollut taas yksi rikkonainen yö takana Lapsemme synttärit ovat tulossa lähiaikoina, ja olenkin tajunnut että suurimmaksi osaksi päivää pohdin vain minun ja mieheni tilannetta, vaikka pitäisi suunnitella lapsemme synttäreitä! Herranjumala mikä äiti Pitäisi varmaan laittaa hetkeksi tämä suhdesoppa jäihin ja kunhan kaikki isommat/tärkeät juhlat on vietetty niin sulatellaan soppa uudestaan.
Itsessä huomaa miten paljon voimia vie näiden isojen asioiden läpikäyminen, ihan vaikka omassa mielessä kun on miettinyt.
Olet Pohjatar hyvä äiti, kun mietit elämäänne, ja sitä millaisissa oloissa haluat lapsesi kasvattaa. Loppuelämä on varmasti tärkeämpää kuin yhdet synttärit. Älä riuhdo itseäsi loppuun, lapsesi tarvitsevat sinua.
Tällainen pohdinta ja tuskailu väsyttää, ja kun et vielä saa kunnolla nukuttua, niin taakka on varmasti aika raskas kantaa, ja välillä haluaisi vähän “lepoa”. Hyvä kun huomaat väsymisen merkit itsessäsi. Tarvisit apua, tukiverkon. Sen kerääminen ei välttämättä ole raskasta ja väsyttävää, jospa keskittyisit siihen? Unohdat hetkeksi miehesi temput, ja alat systemaattisesti etsiä itsellesi “liittolaisia”. Kuuntelijoita. Ystäviä.
Cricket nosti ylös ketjun, josta löydät monia apukeinoja. Voimia!
Tänään sain kerrottua minun ja avokkini päihdeongelmasta ystävälleni. Aiemmin olin hyvin häpeissäni mieheni touhuista, mutta nyt olen miettinyt, että saa riittää. Ei ole minun häpeäni se, että mieheni ei osaa käyttäytyä kännissä. [size=50](Saas nähdä, milloin rohkaistun kertomaan omille vanhemmilleni…) [/size]Tuntui kyllä aivan ihanalle jakaa tuo asia, tuntui kuin suojamuuri olisi rikkoutunut. Kerroin kaiken, mitä mieheni on humalassa tehnyt. Ei tarvitse enää pitää hänelle kulissia yllä. Ihanaa
Minun on turha mieheni sukulaisille kertoa näitä kännijuttua, sillä hei eivät pidä sitä törttöilyä vakavana. Varmaan ottavat sellaisen asenteen että “sattuipas”. Silloin kun odotin esikoistamme, kerroin että mies sammui kaupan eteen kylmänä pakkasyönä: he vähän vain voivottelivat sitä. Varmaan ajattelivat, että ainahan se poika on ollut sellainen rämäpää humalassa.
Mietin aiemmin, että ottaisin ajan seurakunnan perheasiainkeskukseen. Mutta tänään nettailtuani tulinkin siihen tulokseen, etä otan ihan ensiksi ajana A-klinikalle, sillä sinnehän voi ottaa ajan jos läheisellä on päihdeongelma.
Alan säästämään rahaa, vaikka 50e joka kuukausi. Pistän pahan päivän varalle sukan varteen jemmaan, sillä koskaan ei tiedä miten asiat muuttuvat
Minullahan oli ja on 2 vaihtoehtoa:
a) jään tähän ja hyväksyn mieheni kännitouhut tai b) eroan. Olen miettinyt. Mietin tämän hetkistä tilannetta ja koenkin parhaimmaksi että otan tuon vaihtoehto a:n ihan ensiksi käytäntöön. Minulla ei todellakaan ole nyt voimia alkaa eroamaan. Ja niinhän se psykiatrikin sanoi, että en ole valmis eroamaan miehestäni. Niin minä koenkin. Mutta alan työstämään eroa, sillä se on jossain tuolla tulossa. Alan myös miettimään omaa käyttäytymistäni: koska olen hoivaaja-luonne, niin opettelen pikkuhiljaa pääsemään siitä tietoisesti pois. Käytännön harjoitusten avulla.
Olen niin väsynyt tähän tilanteeseen, että en jaksa olla enää edes vihainen Vihaisena olo syö vain omia voimavaroja! Ja turha minun on näyttää miehellin, että olen vihainen, koska ei se tajua että mistä. Ja vaikka sanoisinkin, niin ei mene jakeluun
Nyt on aika suunnata katse itseeni. Opettelen olemaan hyvällä tavalla itsekäs
Hienoa, useammat asiat alkavat sinusta itsestäsi.
Olen samansorttisessa tilanteessa kanssasi ja myös toteutan sitä a)-kohtaa eli pysyn toistaiseksi tässä, mutta olen saanut tarpeekseni ja olen todella kylmä miehelleni. En välitä enkä jaksa eikä muuten kiinnosta
Ei ole mitään muutosta tapahtunut. Ja en kuvittelekaan että olisi, koska en ole tehnyt mitään sen eteen että jotain tapahtuisi. Välillä vaan meinaan purskahtaa itkuun, kun esim. katson miestä leikkimässä lastemme kanssa ja mietin, että kaikki on melkein täydellistä. Kunpa mies ei olisi humalassa sellainen kun on. Koska selvinpäin hän on todella huolehtiva isä ja on hyvä minua kohtaan yms… Mutta sitten on vain se yksi iso mutta. Huoh.
En tiedä kuullostanko nyt hullulta, mutta oloni on helpottunut jollain tavalla kun olen hyväksynyt sen, että mieheni tulee pettämään minua kännissä tai muuten vaan lääppimään ja kähmimään muita naisia. Kun ennempää olen ollut vain TODELLA vihainen, mutta nyt huomaan oloni kevyemmältä.
Miehenihän on lähdössä sinne pikkujouluristeilylle parin päivä päästä… Sen jälkeen meillä harrastetaan seksiä ainoastaan kumin kanssa, koska minä en todellakaan halua mitään tauteja sen takia että miehelläni on mennyt taas vähän yli humalassa.
Eräs kerta sanoin miehelleni, että minusta tuntuu siltä että sinä et ole kokonaan minun oma. Koska minusta tuntuu oikeasti siltä. En siis tarkoittanut sillä että haluaisin omia hänet mutta ehkä tiedätte mitä tarkoitan(minulla on olo että minun pitää jakaa hänet). Ja kuvitelkaa, mieheni ei halunnut puhua tuota asiaa läpi, sanoi vain jotakin. Tuli aika paha olo, koska tuo tunne on jatkuvasti (ja varmaan syystäkin) minulla eikä hän halua selvittää, että mistä se voisi johtua.
Mietin asian toisinpäin,siltä kantilta, että jos mieheni sanoisi minulle, että hänestä tuntuu että hänen pitäisi jakaa minut, että en ole hänen oma, niin totta helvetissä haluaisin puhua sen asian läpi, että mistä tuo tuommoinen tunne oikein tulee. Että näin meillä
Ei kuulosta ollenkaan hullulta. Voin kuvitella että tunne on sama kuin silloin kun hyväksyy sen että toinen on alkoholisti eikä enää käytä energiaansa turhaan omiin raitistamisyrityksiin. Voi hengittää vihdoin vapaasti ja keskittyä pitämään omasta hyvinvoinnista huolta sen sijaan että kerää sisälleen vihaa.
Hyvä että laitat omat rajat että et suostu ilman kumia seksiin sen jälkeen kun epäilet että on käynyt pettämässä.
Siitä onkin aikaa, kun viimeeksi olen tänne kirjoitellut. Joku joskus täällä jossain keskustelussa sanoi sen, että jossain vaiheessa tulee ns.merkki, kun on aika kääntää uusi sivu, tai että nyt on aika tehdä asioille jotain. Minulle se merkki tuli viikonloppuna. Kerronpa: Mieheni kaverilla oli 30-vuotis bileet. Mies niihin lähti, enkä estellyt, tottakai hän saa juhlia. Olimme sopineet (ja mies lupasi) että hän juo niin, että seuraavana päivänä pystyy vahtimaan esikoistamme sen aikaa, kun käyn nuoremman kanssa vauva-uinnissa.
Aamulla herätän mieheni sohvalta ja vamistan vielä että pystyy varmasti vahtimaan lasta. Hän sanoo, että pystyy.
Kun tulin vauvauinnista, ja tulin sisälle, haistoin vahvan kahvin tuoksun. Ajattelin heti että mies on päätänyt keittää itselleen vahvat kahvit. Arvatkaa, oliko niin käynyt?
Vahva kahvin tuoksu tuli siitä,että lapsemme (jota mieheni piti vahtia) oli tuolin avulla kiivennyt kaapeille ja tyhjenänyt ne, mm. kahvinporot oli viskelty ihan jokapaikkaan. Koko kämppä oli IHAN sekaisin, ihan kuin pommi olisi räjähtänyt. Mieheni oli sammuneena maannut koko ajan sohvalla.Se tuska, mikä minut valtasi… Miksi viina meni taas lapsen edelle? Miten se VOI mennä? Ja mitä kaikkea lapsellemme olisikaan voinut sattua! En ymmärrä, en ollenkaan ymmärrä. Ja tuntuu että mieheni ei ole moksiskaan tilanteesta.
Tuo oli se ratkaiseva juttu, mikä laittoi tälle asialle pisteen i:n päälle. Mies on humalatilassa tehnyt minua loukkaavia asioita ja pitkään olen niitä jaksanut katsoakin. Minua mies saa kohdella vaikka miten, pettäkööt miten huvittaa, mutta lapset ovat sellainen asia, että heitä hän ei tuolla tavalla enää kohtele. Ennenkuin lähdin uimaan, mietin kaksi kertaa että jätänkö krapulaisen miehen ja lapsen keskenään. Mutta jotenkin minun piti tehdä se, minulla oli sellainen tunne että minun on pakko nähdä miten mies tilanteen ja vastuunsa hoitaa. Ja aavistukseni meni oikeaan. Minua YÖKÖTTÄÄ tuollainen toiminta. Mieheni käyttäytyy humalassa kun olisi sinkku ja lapseton. Haluanko elää tälläistä elämää 10 vuoden päästä? haluanko nähdä, miten mieheni humalakäyttäytyminen pahenee? ENENENENEN!!!
Rankkaa tämä on, en voi muuta sanoa. Varasin ajan seurakunnan perheasianneuvottelukeskukseen, sain ajan helmikuun alulle. En yksin pysty näitä asioita kääntämään enkä vääntämään päässäni. Tekisi mieli muuttaa heti omaan asuntoon, mutta kun se ei vain onnistu tuosta noin vain eikä kivuttomasti.
Minun kaverini miesystävä on täysi alkoholisti, juo pitkiä putkia. Ja kun tästä tapahtumasta kaverilleni sanoin, niin hän vain tokaisi että ehkä on parempi juoda harvoin ja pää ihan täyteen kuin se, että joisi putkia En tiennyt, että mitä vastaisin, suu jäi varmasti minulla auki.
Hyviä miehiä on maailma pullollaan, ja sinä olet nuori ja kaikki on vielä edessäpäin, jos nyt vain uskallat irrottautua, ja lähteä eteenpäin. Pidä huolta lapsistasi ja itsestäsi, ja ota se kipu vastaan mitä on tulossa, ei sitä karkuunkaan pääse. Se että hyväksyt pettämisen ja huonon käytöksen itseäsi kohtaan, kertoo että et paljoa arvosta itseäsi. Tarvisit apua, ystäviä, tukiverkkoa, ja paljon rakkautta itseäsi kohtaan! Itsetunto paranee vähitellen, kun opettelee kohtelemaan itseään arvostavasti ja välittävästi. Olet tärkein ihminen lapsillesi, ja myös tärkein ihminen itsellesi. Yritä saada apua, ja yritä jaksaa irroittautua.
Hei Pohjatar,
tervetuloa. Olet vaikeassa tilanteessa enkä haluaisi aiheuttaa enempää huolta mutta oman kokemukseni perusteella (tarinani olisi alkanut melkein samopin kuin mitä sinä kerroit alustanne)
kuitenkin huomautan, että on olemassa myös vaihtoehto c) että miehesi jättää sinut.
Ikävää mutta jos sekstailee toisten kanssa niin ymmärrät itsekin että siitä ei ole kuin pieni matka siihen, että joku toinen on raskaana … tai villi sinkku tai mitä vaan… jollakin muulla mahdolllisella tavalla parempi.
Ja se jos mikä on helvetti!!!
Voimia sinulle! Pidä itsesi ylpeänä ja hyvänä äläkä anna tilanteesi polkea sinua maahan.
Niin, ikävä kyllä nuo asiat usein kulkevat käsi kädessä; juominen, pettäminen ja näistä seuraava vastuuttomuus jopa omia lapsiaan kohtaan. Olet kestänyt juomisen ja pettämisen, mutta vasta nyt kun seuraamukset ovat konkreettisesti kohdistuneet lapseen olet herännyt huomaamaan, että vastuuttoman ihmisen kanssa elämisestä voi seurata todella kohtalokkaita seuraamuksia, jollei ole itse koko ajan varuillaan. Ei oikeesti sinunkaan tarvitse sietää huonoa kohtelua tai joutua oleen koko ajan varpaillasi puhumattakaan siitä että sinun tarvitsisi elää ihmisen kanssa johon ei voi luottaa. Usein ikävä kyllä tarvitaan sen huonon kohtelun kohdistuminen johonkin itselle rakkaaseen ennenkuin silmät lopullisesti aukeavat. Vastuuttomasta käytöksestä kärsii aina koko perhe, et vain sinä. Erittäin huolestuttavaa minusta on se että miehesti ei itse ollut lainkaan huolissaan omasta käytöksestään, jättää huolehtimatta lapsesta.
Kiitos kommenteistanne <3
Meillä on mennyt vähän vajaa viikko todella huonosti.Tuskin puhumme toisillemme mitään.Tuntuu niin järjettömän pahalta lapsia aatellen tämä koti-tilanne…Vaikka esikoinen on vasta parivuotias, niin varmasti vaistoaa jo jotain, että vanhempien välillä ei kaikki ole kunnossa. Huoh… Onneksi heti maanantaina on aika perheasiain neuvottelukeskukseen ja saan purettua tätä tilannetta sinne. Ehkä maanantaista lähtien jotain alkaa tapahtumaan. Toivottavasti.
Voisin muuten kertoa mieheni äidille tästä tilanteesta, mutta en jotenkin jaksa uskoa, että hän ottaisi minua tosissaan ja että minä liioittelen; onhan mieheni se ihana poika, joka ei voisi tehdä kenellekkään pahaa, mummostaankin pitää niin hyvää huolta.Äiti ei varmasti usko mitään pahaa pojastaan.
Sieppaa niin kovasti se [size=85](tätä olen varmaan täällä jo jankuttanutkin)[/size] että selvinpäin mies on mitä ihanin ja mahtava. Mutta niinhän se psykiatrikin sanoi, että alkoholistit ovat selvinpäin todella herttaisia ja ihania, mutta sitten se viina saa näyttämään oikean puolen
Tiedän, että ero on paras vaihtoehto. Mutta ne tunteet. Ehkäpä sen vuoksi tässä suhteessa jatketaan eteenpäin, koska pelkään ottaa vastaan sen tunteen ja kivun ja tuskan, mitä ero tuo tullessaan. Ja lapset. On niin kamalaa rikkoa lapsilta perhe Mutta toisaalta,olenhan jo muutamaan otteeseen nähnyt, miten se alkoholi menee lasten edelle.
Tunnen syyllisyyttä (vaikka ei pitäisi) siitä, että jätin lapsemme miehen hoiviin silloin mieheni ollessa krapulassa, vaikka minulla oli sellainen olo, että mies saattaa sammua.
Hei Pohjatar,
ajattelin muutaman sanan vastata sinulle, kun tulivat niin vahvasti mieleen kirjoituksestasi. Huoli lapsista on usein äidillä, tai sillä selväpäisellä vanhemmalla, kova. Lapset ovat kuitenkin siinä mielessä sisukasta tekoa, että kun heillä on joku huolehtiva ja läsnäoleva vanhempi/aikuinen, joka rakastaa, he turvautuvat siihen. Mikäli ei ole ketään, johon turvautua, saattaa syntyä turvattomuuden tunne, jolla on omat vaikutuksensa elämässä. Siksi olisi hyvin tärkeää huolehtia siitä omasta jaksamisesta. On niitä hetkiä, kun oma ja lasten jaksaminen on laitettava muun edelle, ja jätettävä huoli, pelko ja ahdistus toisen käytöksestä toissijaiseksi. (en sano, että tämä on helppoa) Lapset tokenevat monista asioista.
Mietin myös, kun kerroit, että miehen äidille voisi kertoa, mutta et usko sen välttämättä auttavan. Näinhän se on, näin voi hyvinkin olla. Sen kertominen voi kuitenkin vapauttaa sinulta voimavaroja, kun saat puhua asiasta avoimesti: huolimatta siitä, mitä hyötyä siitä sinulle on. On tärkeää olla avoin tilanteesta, ei ole tärkeää se, että kerrot niille valikoidusti, joiden ajattelet voivan vaikuttaa asiaan. Myöskään äiti ei voi tilannetta muuttaa, mutta kertomisella sinä muutat sinun tilannetta, jossa joudut salaamaan isoa osaa elämästänne hyvin tärkeältä ihmiseltä.
Alkoholistien kerrotaan olevan ihania puolisoita selvin päin. Muuten niin rakastavia perheen isiä, mutta viina tekee miehestä toisen. Onhan se niinkin, viina vaikuttaa käytökseen ikävällä tavalla. Kuitenkin se ihanuus on usein silmänlumetta, se on sitä normaalia selvää arkea, jota myös ne ei-alkoholistit elävät ihan joka päivä. Raitistuminen ei takaa riidattomuutta tai täydellistä parisuhdetta, vaan siihen se normaali suhde on vasta vara rakentaa ( sen jälkeen vasta aletaan miettimään, sovitaanko me toisillemme).
Normaalin arjen eläminen alkoholistin kanssa on pääsääntöisesti mahdotonta, toisen osapuolen on joustettava tilanteessa ihan kohtuuttomasti, aivan täysin riippuen sen toisen juomisesta/juomattomuudesta.
Koko ketjua lukemattomana en sen enempää uskalla neuvoa, mutta sanoisin tärkeimmäksi asiaksi, että mieti omia toiveitasi elämästä ja parisuhteesta. Älä tyydy vähään, jos voit valita enemmän. Voimia!
Kiitos “vieras**” rohkaisusta, ehkäpä hyvän tilaisuuden tullen avaudun elämästämme miehen äidille. Eihän siinä mitään menetettävääkään ole, ja saan tuotua tätä asiaa hieman päivävaloon.
Minulla on huomenna perheneuvontaan aika. Odotan sitä melkein samalla tavalla kun lapsi odottaa karkkipäivää. Jo pelkkä ajatus sinne menosta saa mieleni tuntumaan kevyemmältä, pääsen purkamaan tämä ison, mustan möykyn sisältäni. Olen niin täynnä tätä… Nyt olen saanut silmiäni vielä enemmän auki, nyt olen tajunnut, että eihän minun täydy tyytyä tälläisen kohtelun uhriksi! Miksi ihmeessä vapaaehtoisesti jäisin tähän loppuelämäkseni, koska voin saada elämältä paljon enemmän kuin vähän väliä p*skaa niskaan?
Minulla alkaa syksyllä koulu toisella paikkakunnalla, n.40km matkaa suntaansa. Ja ihan tässä kävelymatkan päästä kotonta avautuu syksyksi juuri 2 paikkaa perhepäivähoitoon, jonne haluan lapset. Koulu kestää 3,5 vuotta. Omaa asuntoa en voi etsiä nyt, koska samassa rytäkässä todella tiiviisti tulisi niin monta uutta muutosta pienille lapsillemme - ja samoin myös minulle. Ehkä on viisasta ottaa asia yksi iso muutos kerrallaan käsittelyyn.
Odotan niin huomista. Kysyin mieheltäni, että haluaako hän lähteä toisella käyntikerralla mukaan perheneuvontaan keskutelemaan ongelmistamme. Olin räjähtää raivosta, kun kuulin hänen vastauksen: kun eihän mies edes tiedä, että mikä meidän ongelma on Ynähdin vain jotain vastaukseksi, koska minulla ei ollut voimia sanoa tätä: Sinun humala-törttöilyt ovat meidän ongelma: Sinä et arvosta minua. Ja sen vuoksi minä en arvosta sinua, ja minun rakkaus sinua kohtaan on laimentunut, koska tuntuu että en ole sinulle kovinkaan arvokas, koska kerta kerran jälkeen loukkaat minua. Ja nyt sinun humalakäytös vaikuttaa lapsiemme turvallisuuteen. On hyvin vaikea ajatella, että sinä et enää pettäisi minua, koska kun alat juomaan, unohdat lapsemmekin.Tuollasta ihmistä on hyvin vaikea rakastaa palavasti.
meidän seksielämämme on kuihtunut ihan minimiin, koska haluan käyttää kondomia, sillä en voi luottaa siihen, että mies osaa olla kännissä “nätisti”. Ja koska hän unohtaa lapsemmekin olleessan kännissä, eiköhän hän unohda siinä samalla minutkin
Pohjatar, voimia vaan sinne toivottelen. Onneksi pääsit perheneuvolaan, ja onneksi olet niin rohkea, että uskallat vähitellen avautua tilanteestasi. Muistan miten itse olin nuorempana jotenkin niin ylpeä, että valehtelin mieluummin kaikesta, kuin että olisin tunnustanut miten huonosti menee, ja miten veemäistä elämä oli. Siihen valheeseen alkoi sitten lopulta uskoa itsekin. Sinä näet tosiasiat, ja uskallat kertoa niistä, sen täytyy olla hyvä asia, ja yksi voimavaroistasi on varmasti rohkeus! Olen hengessä mukana, tsemppiä!
Noniin, ensimmäisen kerran käyty perheneuvonnassa ja ensi viikolla uusi aika Aiemmin kysyin mieheltäni, että haluaisiko hän lähteä myös tuonne perheneuvontaan (tuli ympäripyöreä vastaus), mutta enää en häneltä kysy, vaan ensi viikolla kun minulla on se oma aika,niin otan meille yhteisen ajan. Ehkä mies vihdoinkin näkee, että mitä hänen alkoholinkäyttö perheelleen tekee - tai sitten ei. Mutta ainakin huomaa, että missä mennään, ja että en aio enää katsella hänen känni-örvellyksiään.
Huomenna kotiimme tulee käymään neuvolasta 2 perhetyöntekijää, ja heille myös puhun tästä tilanteesta. Ajattelin aluksi, että en mitenkään pysty sanomaan heille, että mies sammui sohvalle jättäen 2-vuotiaan lapsen yksin, koska ajattelin että “herranjumala, hehän ottavat lapsemme huostaan!”. Mutta onneksi tulin järkiini ja sanon sen huomenna, koska heidän tehtävänäänhän on nimenomaan auttaa lapsiperheitä ongelmien keskellä. Taas kerran nähtiin,miten puoliso (eli minä) yrittää “suojella” miehen alkoholin käytöstä johtuvia tekoja.
Lainasin kirjastosta kirjan “irti läheisriippuvuudesta” ja hyvä kirja on! Todella paljon asiaa juuri minulle.
Ajattelin kirjoittaa miehelleni kirjeen, jossa kerron tunteistani ja mistä minun mielestäni meidän suhteen ongelmat johtuvat (pieni esimaku siitä, mitä siellä perheneuvonnassa sitten puhutaan). Olen kauhulla ajatellut sitä, että jos meidän tilanteemme ei muutu mitenkään, niin vuosien päästä poikamme ottaa mallia isästään, hänen juomatavoistaan. Aivan kamalaa Minä en todellakaan anna alkoholiongelmaisen isän pilata poikaamme.
On vain niin harhauttavaa se, että mies on selvänä todella hyvä isä ja huomaava puoliso. Tuntuu, että eihän tässä mikään ole niiin pahasti pielessä. Tiedän, tuo on vain jonkinlainen vääristymä päässäni… Mutta meillä todellakin on kaikki pahasti pielessä: En pysty rakastamaan miestäni enää niin paljoa. Tottakai ajattelen häntä lämmöllä, onhan hän lasteni isä, mutta sellainen intohimo ja etenkin se luottamus puuttuu aivan täysin. Miten voisinkaan rakastaa palavasti miestäni kaiken tapahtuman jälkeen? Kun katson nykyään miestäni, näen useimmiten vain inhottavan ihmisen,joka satuttaa rakkaitaan. En halua tälläistä elämää. En todellakaan. Poispääsy tästä tilanteesta tuntuu vain niin äärettömän vaikealle. Ehkä pitäisi ajatella elämä vuoden päähän, ja pikkuhiljaa alkaa tekemään asioita muutoksen eteen (erittäin helposti sanottu kuin tehty).
Siitä on 1,5v aikaa, kun olen viimeeksi tänne kirjoittanut. En ole sen jälkeen täällä käynytm ja eilen luinkin omat kirjoituksen yli vuoden takaa. Voi että… se 2 vuotta nuorempi Pohjatar on ollu niin hyväuskoinen,täynnä toivoa tulevasta. Tekisi mieli antaa rutistushalaus sille nuorelle tyttöselle.
Suoraan sanoen, minua alkoi puistattaa, että olen noin joskus kirjoittanut Miten minä olen voinut olla niin alhaalla, niin lyöty henkisesti, että en välitä itsestäni tuon taivaallista. Huhuh.
Minulla ja miehelläni on mennyt viimeinen vuosi hyvin, olen voinut hyvin. Mies ei ole käyny kovinkaan montaa kertaa juomassa, ja jos oli, niin mitään kummemoaa ei sattunut. Aloimme jo puhumaan naimisiinmenosta. Elämä näytti ja tuntui ihanalta
Mutta viikko sitten matto vedettiin jalkojeni alta oikein rytinällä. Mies oli muutamana viikonloppuna käynyt kavereiden kanssa juomassa ja ihan ok oli mennyt. Viikko sitten lauantaina miehen työkaverin tuparit olivat saaressa (hän oli rakentanut mökin). Pieni huoli tuli pintaan, että mitenköhän käy, kun veneellä menevät ja humalassa ovat…
Yöllä 2 aikaan kuulin kun mies rönysi kotia. Oli siis yhtenä kappaleena. Aamulla mies makasi sohvalla ja näin aika inhottavan näköisen naarmun miehen naamalla. jossain vaiheessa mies käänsi kylkeään ja sanoi hukanneensa puhelimen ja lompakon yöllä. Siitä jotenkin raivostuin, sillä miehen kännykässä oli paljon kuvia mm. lapsista. Miten ihmeessä ei saa omaisuudestaan pidettyä huolta…? Iltapäivällä miehen äiti tuli käymään meillä. Mieskin sitten kömpi ylös sohvalta. Kysyin mieheltä, että onko ollut tappelussa kun naama on sen näköinen, mutta sanoi kaatuneensa satamassa. Käsikin oli hiukan ruhjeilla
Lähdettiin pihalle. Jossain vaieessa mies tuli pyytämään anteeksi sitä, että meni hiukan yli juominen. Minä vain tuhahdin jotain ja lähdin pitkälle juoksulenkille. Miehen äiti varmasti huomasi, että minulla ei ollut kaikki hyvin…
Alkuillasta olin keittiössä ja mies tuli aika katuvana taakseni. Ja sitten hän sanoi: “eilen hävisi jotain paljon arvokkaampaa”. Tajusin heti, mitä hän tarkoitti, katsoin vasempaan nimettömään: ei sormusta. Minä räjähdin! revin siltä samalta seisomalta omani pois sormesta, heitin raivolla pois ja käskin mieheni painua v*ttuun. Huusin miehelleni. En voinut uskoa sitä todeksi!! Mies oli KÄNNISSÄ hukannut kihlasormuksen! KÄNNISSÄ!!! Oli kuulemma siinä samassa rytäkässä, kun hän oli “kaatunut” niin lähtenyt pois sormesta. En voi uskoa, miten se voi tehdä taas näin?!!!
Minulle se ei ollut pelkkä sormus. Minulle se oli rakkauden-osoitus. Menimme kihloihin samana päivänä, kun pidimme pojallemme nimiäis-juhlan. Muistan, kuinka yläkerrassa pujotettiin sormukset toistemme sormiin ja luvattiin rakastaa. Ja nyt SE sormus on jossain maassa. Tuntuu, että suhteemme meni sen sormuksen mukana. Joku saattaa ajatella, että suurentelen asiaa, mutta tämä on minulle tosi kova paikka. Ensinnäkin se, että mieheni humalassa hävittää sen.
Mieheni olisi kuulemma mennyt samana iltana baariin, mutta ei päässyt sisälle, oli niin kovassa kunnossa…
Tuntuu hirveältä. Minun ja mieheni suhteen ongelma ei ole hävinnyt. Se on vain ollut takavasemmalla. N. vuosi meillä on mennyt hyvin. Se oli hyvää aikaa, ihanaa aikaa. Nyt olen valmis kohtaamaan se tosiasian, että tämä ei voi jatkua näin. Pitkään siihen meni, monta itkua se vaati. Minut on revitty auki 5 vuoden ajan, epäsäännöllisen säännöllisesti. olen aina koonnut sirpaleeni kokoon ja toivonut, että jokin muuttuu. Minulla oli toivoa tuon viimeisen vuoden aikana. Niin paljon oli toivoa, että suunnittelin tulevaa innolla. Mutta sitten taas mieheni vetäiseen minut syvään, mustaan kuiluun. Mikään ei ole muuttunut.
HETKONEN! Tai oikeastaan minähän valehtelen. Jokin suuri on muuttunut, ja se olen MINÄ.
1,5 vuotta sitten en ollut tarpeeksi vahva eroon, koska olin niin paljon miehessäni kiinnni. Olen käynynt yli vuoden psykoterapiassa, ja se on ollut minun pelastukseni. Olen voimaantunut. Minusta on tullut vahvempi. Mieheni äiti soitti minulle viime maanantaina, hän alkuhöpinöiden jälkeen kysyi että miten minä jaksan, kun olen näyttänyt aika apealta. Mietin mitä sanoisin. Sitten sanoin: “jaksan muuten,mutta en jaksa mieheni juomista enää” ja tiedättekö, sitten minun esteeni lähtivät, padot aukesivat ja minä aloin itkemään kurkkusuorana siihen puhelimeen, mieheni äidille, että en jaksa enää. Sille henkilölle, jolle en aiemmin uskaltanut sanoa asiasta, koska ajattelin liikaa hänen reaktiotaan. Minä yllätyin aivan täysin, kun miehen äiti oli todella ymmärtäväinen ja lämmin siinä puhelimessa. Hän ei ollutkaan minua vastaan ja ennenkaikkea, hän välitti <3 Hän sanoi että hän tietää. Ja että heillähän suvun geeneissä on alkoholismia. Oli niin ihanaa puhua miehen äidille tästä, tunsin kuinka oloni helpottui, kun sain jakaa tämän raskaan asian niinkin läheiselle ihmiselle.
jatkan tätä tarinaa vähän myöemmin lisää, tässä ei ollut kaikki. mutta tämän kirjoittaminen veikin niin paljon voimia, että hengähdän hieman.
Tuo miehesi käytös on ihan luonnollista käytöstä alkoholistilta. Paljon pahempaa on luvassa, jos et nyt saa eroa puheita pidemmälle. Sua ehkä auttaisi kun näkisit todellisuuden rehellisesti ja faktat selkeästi. Tuollainen isä kuin miehesi on, ei ole hyvä isä. Tuollainen mies kuin miehesi on, ei ole hyvä aviomies. Tuhlaat elämääsi, voimiasi, energiaasi, luottamustasi ja lapsesi elintärkeää lapsuutta jatkamalla tuossa suhteessa. Alkoholistit eivät parane jos eivät lopeta juomista kokonaan, ja silloinkin eheytyminen on tosi hidasta ja epävarmaa. Sulla taas on maailma avoinna ja jotakin paljon parempaa odottaa siellä!
Olen kirjoittanut tänne ensimmäisen viestin muutamaa päivää vaille 2 vuotta. Hassu olo, kaikin puolin. Olin 2 vuotta sitten niin sekaisin tästä kaikesta. Taitaa olla, että juuri 2 vuotta sitten aloin pikku hiljaa näkemään ja tajuamaan, että miehelläni todella on alkon kanssa ongelmia.
Muutama viikko sitten olin lasten kanssa käymässä hyvällä ystävälläni kun mies soitti minulle (lauantai), että lähtee käymään kaverillaan saunassa ja tulee sitten takaisin kotiin. Ilta meni eteenpäin, mutta miestä ei kuulunut. Hänenhän piti käydä VAIN saunassa. Menin nukkumaan, ja kuulin n. 4-5 aikaan römyämistä. Siinä oli se sauna-reissu. Mies heräsi krapuloissaan 4 aikaan iltapäivällä ylös. Ja ihmetteli että mikä minulla oli. Siinä sitten sanoin miehelle, että a) olisi voinut edes ilmoittaa, että jatkaa baariin ja b) tajuaako, miten olin huolissani, kun en tiennyt yhtään että missä mies on tai että onko miehelle sattunut jotain.
En voinut uskoa korviani, kun seuraavana päivänä kuulin kaveriltani (jonka mies on alkoholisti) että heitä oli ihan iso porukka, kun lähtivät baariin, mukaan luettuna tämä kaverini. He istuivat iltaa meidän kaveripariskunnan luona. Minua suututti aivan äärettömästi ja tunsin pettymystä, koska olisinhan minäkin halunnut olla pitämässä hauskaa! Mutta siis mies oletti automaattisesti, että kyllä minä lapset hoidan kun hän lähtee juomaan (vaikka piti käydä vain saunassa). Mutta ehkä se loukkaa vielä eniten, että mies edes vaivaudu ilmoittamaan että ei ole tulossa kotia. Tähänkö pisteeseen tämä alkoholi-ongelma on edennyt; mies vain häviää?
Mies on luvannut jättää väkevät viinat pois, lupasi sen jälkeen kun petti ja lupasi sen jälkeen kun hävitti humalassa kihla-sormuksen (eli noin 1kk sitten). Noh, siskoni oli ollut “katoamis”-iltana samassa baarissa kuin mieheni ja jutellut mieheni kanssa ( ja siskon sanoin mies oli aika sekaisin). Tuon tapahtuneen jälkeen sitten ihan vaan totesin miehelleni, että olit vissiin nähnyt siskoanikin baarissa. Mies sanoi, että ei ollut. Minulla alkoi heti hälytyskellot soida… Jos mies juo pelkkää lonkeroa/kaljaa, meneekö muisti niin, että ei muista illan tapahtumia? Tai vaikka olisikin juonut pelkkää kaljaa, niin miten sitä pitää juoda niin paljon että muisti lähtee?
Olen lukenut paljon samankaltaisia kokemuksia ja keskusteluja omaan tilanteeseeni liittyen. Haluan pelastaa lapseni, en anna ikinä itselleni anteeksi jos he myöhemmin sairastuvat sen vuoksi, että jäin suhteeseen, missä alkoholi on ongelma ja alko menee kaiken edelle.
Meillä on ensi viikolla aika perheneuvontaan, olemme tässä syksyllä käyneet siellä muutaman kerran ja se on kyllä auttanut meitä. En ole vielä miehelleni puhunut mitään ero-ajatuksista, sillä haluan lasten vuoksi tämän viikon pysyvän hyvänä ja rauhallisena. Ensi tiistaina meillä on aika, ja siellä otan asian esille. Kun puhun miehelleni hänen alkoholi-ongelmasta, hän puolustautuu sillä, että eihän hän juo putkia tai muutenkaan käy juomassa useasti. Olen hänelle sanonutkin, että ei se määrä vaan se tapa, mitä tapahtuu kun hän on humalassa; hänhän on kerran jopa vaarantanut esikoisemme hengen. Hänelle se alko ei vain yksinkertaisesti sovi.
Olen hakenut paperit asunnonhakua varten. Tiedän jo alueenkin, missä haluan asunnon sijaitsevan, ja olen valmis jonottamaan että saan asunnon tietyltä alueelta (tämä alue sijaitsee lähellä nykyistä kotiamme ja asunnon vieressä on lastemme päiväkerho-paikka, jonne voin lapset kävellen viedä).
Olen lukenut kokemuksia, miten mm. miten lapset selviää erosta, miten pärjää autoton perhe, miten pärjää rahallisesti jne.
Tällä kertaa olen tosissani eron suhteen.
Nyt vain miehelle kysymys: alkoholi vai perhe? Minä en voi vaikuttaa siihen, lopettaako mies juomisen, mutta minä voin vaikuttaa siihen, jäänkö sitä katsomaan.
Lapsemme synttärit ovat tulossa lähiaikoina, ja olenkin tajunnut että suurimmaksi osaksi päivää pohdin vain minun ja mieheni tilannetta, vaikka pitäisi suunnitella lapsemme synttäreitä! Herranjumala mikä äiti 
Pitäisi varmaan laittaa hetkeksi tämä suhdesoppa jäihin ja kunhan kaikki isommat/tärkeät juhlat on vietetty niin sulatellaan soppa uudestaan.
Vihaisena olo syö vain omia voimavaroja! Ja turha minun on näyttää miehellin, että olen vihainen, koska ei se tajua että mistä. Ja vaikka sanoisinkin, niin ei mene jakeluun 
haluaisin puhua sen asian läpi, että mistä tuo tuommoinen tunne oikein tulee. Että näin meillä 
En tiennyt, että mitä vastaisin, suu jäi varmasti minulla auki.
Onneksi heti maanantaina on aika perheasiain neuvottelukeskukseen ja saan purettua tätä tilannetta sinne. Ehkä maanantaista lähtien 
Miten minä olen voinut olla 