Miten elämästäni tuli tälläinen?

Kotikanava
1

Hei!
Olen ihan uusi täällä, ja nyt on sellainen olo, että RÄJÄHDÄN jos en pysty avautumaan.

Mistäköhän aloittaisin… Jotta tämä teksti olisi jotenkin selvää, niin numeroin “kohokohdat”.

Vuodesta 2009 eteenpäin:

1.Tapaamme mieheni kanssa baarissa, kummatkin humalassa. Parin päivän päästä kävimme treffeillä, ja en ollut uskoa itseeni, minkälaisen miehen olin saanut! Komea ja huomaavainen, mitä muuta nainen voi toivoa :wink:

2.Seurusteltuamme 3kk, olimme lähdössä mieheni sukulaisen juhliin. Olin pukeutunut kauniiksi ja mies kehuikin ulkonäköäni. Hetki tästä eteenpäin ja mies tunnustaa minulle suudelleensa naista baarissa jossa oli ollut edellisiltana. Minulta meni jalat alta ihan totaallisesti, miten mies voi mennä tekemään jotain noin törkeää! Loukkannuin todella pahasti, mutta silti lähdin juhliin.

  1. Pari päivää tuosta, niin minun elämältäni putoaa pohja: mies tunnustaa, että se suutelu ei jäänyt pelkästään suuteluksi,vaan mies oli tuonut naisen kotiinsa ja he olivat menneet humalassa sänkyyn. menin tuosta jotenkin niin shokkiin, että en pystynyt tai tajunnut käsittelemään sitä. Ihan järkyttävä pommi. Mutta arvataa vaan, annoin anteeksi. Mies lupasi jättää terävät viinat pois, koska ne saavat hänen päänsä sekaisin. Arvatkaa vaan jättikö. Sanoin miehelleni, että hänen pitää mennä sukupuolitauti-testeihin. Mies ei mennyt, ja minä en alkanut kovempaa vaatimaan. Hävettää myöntää tuo… miten olinkaan niin…miksi en välittänyt tuon vertaa omasta itsestäni!!

  2. N. 1kk tuosta, muutan miehen luokse asumaan. (kyllä, luit ihan oikein…)

  3. Mies lähtee poikien kanssa yöelämään, normaalisti mies tulee kotiin aamuyöstä 4-5- aikaan. Kun miestä ei ala kuulua, hätäännyn; nyt on varmaan sattunut jotain. Soitan useaan kertaan miehelle, mutta aina menee vastaajaan. olen huolesta soikeana, en pysty nukkumaan. Kello on 8 kun mies kotiutuu. Helpotun. Aamulla kun pahin humala on nukuttu pois, kysyn mieheltä aika tuimaan äänensävyyn, että missä olit, olin aivan huolissani. Sanoo sammuneensa kaverinsa treenikämpälle. Jotenkin uskoin sen.

  4. Mies oli yöllä taas baarissa, aamulla näen jäljet kaulassa. Kysyn että mitä ne ovat? (arvaattekin jo varmaan?) Mies sanoo että kaveri oli raapaissut häntä. Uskoin sen.

  5. Odotan esikoistamme. Mies soittaa minulle umpihumalassa, että tulenko hakemaan baarista. Lupauduin. Sovimme, että mies kävelee kaupan pihalle. Saavun kaupan pihalle, mutta en näe miestäni missään. Soitan tuhannesti, mutta menee koko ajan vastaajaan. Taas hätäännyn. Mihin ihmeeseen mies on voinut siinä kunnossa lähteä?! Ihan sattumalta katson peruutuspeilistä - ja minkä näyn näenkään! Mieheni on sammunut kaupan oven eteen! Minä sitten maha pystyssä lähden herättelemään miestäni, joka ei edes kunnolla herää, ja en tiedä vieläkään, miten ihmeessä sain mieheni talutettua autoon asti, oli niin tolkku pois. Mies kai seuraavana päivänä lupasi, että ei enää juo noin, onhan meille lapsikin tulossa.

8.Saimme ensimmäisen lapsemme, miehen juominen rauhoittui.

9.Odotin toista lastamme. Oli kesä ja mieheni siskon häät. Kun virallinen osuus oli ohitse, alkoi viina virrata. Minä lähdin nukkumaan jo hyvissä ajoin vauvamme kanssa asuntovaunuun, joka oli aivan saunatuvan vieressä. Yöllä kuulin känniääliöiden möykettä, seurueessa oli miehiä ja naisia. Kuulin kun he päättivät alkaa lämmittää saunaa. Noh, jotenkin sain nukuttua pätkittäin. Aamulla menen vessaan saunalle, näen heti että siellä naiset ja miehet ovat saunoneet keskenään. Sitten menen lämmittämään velliä vauvallemme saunatupaan, ja sydämeni jättää muutaman lyönnin välistä: näen mieheni boxerit tuolin päällä ja mies nukkuu toisen naisen kanssa! En voi uskoa! Taasko tämä tapahtuu. En halua edes ajatella, mitä saunassa on tapahtunut…Tiedän sen, että mieheni ollessa humalassa hän vetkuilee naisten kanssa, mutta jotenkin en halua tiedostaa sitä. Jännä tunne: tiedän, mutta en halua niinkuin… uskoa siihen. Mieheni tietenkin väittää että mitään ei tapahtunut ja että hänellä oli boxerit jalassa, mutta en usko. Silti jatkoin yhdessä olo: olihan meillä lapsi ja toinen tulossa.

  1. Samana kesänä mieheni joutuu putkaan, koska on baarissa ollessan juonut itseltään jalat alta.

  2. Miehellä on työporukan keilaus-ilta. Mies soittaa keilauksen päätyttyä että lähtee käymään yhdellä. Tottakai luotan siihen, että se jää vain yhteen tai kahteen, koska olimme jo aiemmin sopineet, että mies jää aamulla pienen vauvan kanssa kotia, koska minä lähden isomman lapsen kanssa vauva-uintiin. Kun aamulla herään, en usko silmiäni: mies nukkuu alakerran sohvalla, eikä juominen todellakaan ollut jäänyt yhteen. Osaatte varmaan kuvitella sen kiukun määrää, mikä sisälläni oli. En silloin tajunnut, miten vakava onglema juominen on miehelleni, se näköjään meni lapsenkin edelle.

  3. Nukun lastemme kanssa yläkerrassa. mies jäi juomaan alakertaan. Jossain vaiheessa yöllä herään ja kuulen kun hän puhuu kovaa puhelimeen: “Minna, lähdetään jatkoille!”. Minna on siis mieheni ex-tyttöystävä. Mieheni perhe nukkuu yläkerrassa ja samaan aikaan mies haluaa lähteä exansä kanssa jatkoille. En halua edes kuvitella, mitä siellä olisi tapahtunut.

Tämmöinen tarina. Kun kirjoitin ja luin tuota, en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Siis onko tuo minun elämääni, olenko minä antanu tuon kaiken paskan tapahtua itselleni? Hyi yäk! Mies ei juo putkia, käy päivätöissä ja erittäin moni viikonloppu on selvä. Mutta se tapa, miten juo.

Nyt ymmärrän sen, kun miehen mummo seurustelumme alkuaikoina totesi, että kunpa mieheni ymmärtäisi pitää minusta kiinni. Olin silloin ihan ymmällä,tottakai pitää: minähän olen maailman herttaisin ihminen, ihana tyttöystävä, mm. en nalkuta ja siivoan j[size=50]a ah niin sinisilmäinen[/size]. Nyt ymmärrän mitä mummo tarkoitti. Monet ovatkin sitä ihmetelleet, miten mies on rauhoittunut. Miehen sisko on sanonut, että minä olen parasta mitä miehelleni on sattunut. Tämä hän sanoi n. 3 viikkoa sitten, kun itkin hänelle miehen pettäneen minua. Ja nyt ymmärrän senkin, kun miehen äiti on sanonut miehelleni, että “olet sitten nätisti”, kun hän on tai ollaan lähdetty juomaan/viettämään iltaa.

Mieshän on selvänä maailman ihanin ja herttaisin mies: huomaavainen, ihana isä lapsille, pusuttelee, tekee ahkerasti kotona ns. miesten töitä. Tuohon ihmiseenhän minä rakastuin. Mies ei ole ikinä ollut aggressiivinen humalassa, liimautuu vain kiinni ja pusuttelee.

Kävin muutama viikko sitten purkamassa sydäntäni psykiatrille. Olen käynyt hänen luonaan aiemminkin selvittämässä päätäni. En tajunnut mieheni olevan alkoholisti ennenkuin psykiatri sen sanoi. Minä kun olen aina luullut, että alkoholistit ovat niitä, jotka juovat monta päivää, monta viikkoa putkeen eivätkä kykene työhön. Alkoholismia on sekin, kun humalaisella käytöksellään satuttaa läheisiään. Ja nyt tiedostan senkin, että viina tosiaan menee perheen/lasten edelle, koska ei pystynyt jättämään yhteen olueeseen, vaikka aamulla piti hoitaa vauvaa.

Miehen isä oli alkoholisti, mies itse ei puhu tästä, kuulin hänen siskoltaan. Kuulemma 2 viimeisintä elinvuottaan olivat kauheita. Joten miehelläni on kai sieltä suunnalta taipumusta alkoholismiin… Taisi miehen isä lopulta kuollakin viinaan.

Olen yrittänyt puhua miehelleni mm. siitä pettämisestä. Mutta ei siitä tule mitään. Ja mikä hassua: aina kun puhemme, niin jotenkin yön yli, seuraavana aamuna miehen muisti nollaantuu, hän ihmettelee mistä olen myrtsinä, mikä saa naaman noin happamaksi :open_mouth: Luuleeko mies, että kun yö on nukuttu, niin eilistä ja eilisen puheenaiheita ei tarvitse enää miettiä. Paras oli se, kun n. viikko sitten sanoin miehelleni, että hänen käytös humalassa satuttaa minua.Hän myönsi. Sitten kysyin, että mitä hän aattelee siitä, että hänen humalainen käytös satuttaa minua. Mies vastasi turhautuneena: “En tiedä”. Ilmeestäni olisi varmaan saanut erittäin hyvän valokuvan,jäin haukkomaan henkeäni kuin kala kuivalla maalla. Tuon vastauksen halusinkin kuulla.

Minua koskee ja sattuu kun ajattelenkin, että miten monta kertaa mieheni on humalassa pelehtinyt selkäni takana. Ne jäljet kaulassa, sammuminen “treeni-kämpälle”, saunassa vehtaaminen toisten naisten kanssa ja sammuminen naisen viereen. Olen niin täynnä.

Mies ilmoitti n. 1kk sitten, että hänen työporukan pikkujoulut ovat laivalla. Ajattelin heti, että selvä homma, mies pettää. Pikkujoulut ovat ensi kuun alussa, ja mitä lähemmäs se ajankohta tulee, sen kireämmäksi minä tulen. Laivareissun jälkeen en halua mennä sänkyyn ilman kondomia. Minä en halua mitään tauteja.

Olen tuhannesti ja taas tuhannesti kysynyt itseltäni, että miten ihmeessä olen saanut itseni tähän jamaan! Olen myös itkenyt sitä, että lapsemme eivät tule saamaan sellaista perhe-elämää, mitä olisin toivonut. Lastemme tekoa en kadu koskaan, he ovat parasta mitä minulle on sattunut. He tuovat elämääni sisältöä, naurua, iloa. He ovat elämäni. Siksi teen mitä vain, että lastemme ei tarvisisi nähdä huonoa perhe-elämää.

Joskus olen niin vihainen miehelleni, että se purkautuu lapsiin. En ole koskaan lyönyt enkä lyö, mutta pillastun nopeasti ja huudan heille, pinna on välillä erittäin kireä. Tässä kohtaa koen olevani huono äiti :cry: Miksi huudan lapsilleni, koska mieshän se tässä on se, jolle pitäisi huutaa :imp: Olen miettinyt eroa, asumuseroa, yksinhuoltajuutta, yhteishuoltajuutta… Pääni on sekaisin. Psykiatrini mukaan en ole vielä valmis eroon: olen vielä kiinni miehessäni. Ja se pitää paikkaansa. Mies maksaa laskut, pitää huolta että kodissa on lämmin, mies maksaa auton yms. Mies pettää, mutta olen täysin riippuvainen siitä! Hyi, yököttää :frowning:

Ehkä pahin tässä koko hommassa on se, että mies itse ei tajua satuttavansa minua. Se koskee. Monesti mies on sanonut, että ei halua menettää perhettään. Mutta entä jos kysynkin: perhe vai viina. Kumman jätät?

Miten selviäisin yksin, 2 lapsen kanssa? Minulla ei ole töitä, mutta tässä kuussa saan tietää, olenko päässyt opiskelemaan AMK:n. Vaikka pääsisin, niin siirrän vuodella, sillä nuorimminen lapsemme on vielä niin pieni. Minulla ei ole kovinkaan montaa kaveria, miehelläni on monia, sen takia varmaan alunperin jäinkin häneen kiinni: minulla olisi jotain elämää.

En halua elää elämääni näin. Sen tiedän. Jotain muutosta on tapahduttava. tiedän jossain sisimmässäni, että ero on se oikea vaihtoehto. Menee aikaa varmaan, ennenkuin todella hyväksyn sen. Minun on laitettava itseni ja lapseni etusiijalle.

Voitteko rakkaat ihmiset lohduttaa, sanoa jotain viisasta tai rohkaisevaa, ihan mitä vaan. Tunnen olevani niin yksin tämän kanssa :neutral_face:

2

Tervetuloo Pohjatar tänne kirjoittaan ! Olet ottanut ensimmäisen askelen matkalla parempaan elämään. Ei sen tarvi välttämättä olla ero tai sitten on. Anna ajan kulua ja lue juttuja täältä ja kypsyttele/kirjoita ajatuksiasi.
Kyllä ne ratkaisut sitten tulee ajallaan kun tunnet varmasti että olet valmis niitä tekemään.

3

Pohjatar, tervetuloa! Sanon samoin kuin Voimat loppu, tämä on ensimmäinen askel. Olet matkalla kohti parempaa tulevaisuutta! Asian tajuaminen vie aikansa, ratkaisuihin kypsyminen vie aikansa, ja se aika ihmisen pitää antaa itselleen. Olet kuitenkin alkanut käsitellä asiaa ja etsiä apua, ratkaisuja. Jonakin päivänä kaikki on toisin, sinä ja lapset olette ansainneet onnellisen tulevaisuuden, ja se toteutuu, kun uskot siihen ja pikku hiljaa alat löytää keinoja. Ensimmäinen askel tosiaan on, että tunnustat ongelman ja etsit tukea itsellesi. Tämä vertaistukipalsta on yksi henkireikä, täällä on meitä muita alkoholistin rinnalla erilaisia asioita kokeneita, tänne voit purkaa mieltäsi niin paljon kuin haluat. Tarvitset varmaan muutakin apua, mutta tästä se alkaa. Voimia :smiley:

4

Täällä on viisaita kirjoitettu…
Sä varmasti aikanaan huomaat et mikä on oikea ratkaisu! Askel kerrallaan! On mielestäni hienoa et olet käynyt psykiatrin kanssa keskustelemassa.

Kovasti voimia ja jaksamisia! Päiväkerrallaan, keskity arjen hyviin hetkiin! Lue näitä kirjoituksia, iloitse lastesi kanssa! Puhu miehelles, kerro suoraan tunteistas, miehet kun ei kiertelyä ja vihjailuja tajua…

5

Tervetuloa minunkin puolesta.

Itse sinä parhaat ohjeet pystyt lopulta itsellesi antamaan, mutta täältä saa hyvän kaikupohjan ajatuksilleen.

Vaikka neuvoninen on sinänsä turhaa ja tarpeetonta, niin kaksi asiaa sanon: älä uhkaile erolla (tai muullakaan) jos et ole valmis toteuttamaan sitä.

Toinen: jos olet sitä mieltä, ettet ole valmis lähtemään (minkä ymmärrän täysin) niin mieti tarkkaan millä ehdoilla jäät. Miehelläsi on ihan selvästi ongelma, ja alkoholi liittyy siihen.

Vaadit turvaseksiä, hyvä. Saatko muuten hyvittelyä törpöttelyjen jälkeen? Listaa ne hyvät asiat ylös ja mieti riittääkö ne kestämään sen huonon.

Ainakin toistaiseksi. Siinäpä se kolmas neuvo. Jos ja kun nyt päätät jäädä, niin pidä siitä kiinni. Pidä kiinni siitä, että myös jääminen on päätös. Voit muuttaa mieltäsi myöhemmin, mutta älä elä siinä tilassa jossa et tiedä mitä haluat. Se syö ihmistä.

Itse sanon näin, koska valitsin monta vuotta, joka aamu sanoin itselleni ‘tämä on minun elämäni. Teen tästä päivästä hyvän’.

Ei se sitten loputtomiin toiminut. Mutta antoi pari hyvää vuotta.

6

Kiitos teille,kun otatte näin lämpimästi vastaan <3 Tuntuu aivan uskomattoman ihanalle puhua asioista ihmisille, jotka ymmärtävät mistä puhun. Huojennus Toivottavasti en näytä itsekkäälle, kun nyt alkuun jaarittelen vain itsestäni, pitää vain päästää tää kaikki shitti ulos…

Nyt jälkeenpäin kun miettii niitä asioita, mitä annoin anteeksi hänen juomisensa takia, niin se saa tuntemaan itseni erittäin TYHMÄKSI. Silloin ja siinä hetkessä ei vain näe sitä karkeaa totuutta, haluaa vain uskoa parempaan ja että se ei tule toistumaan enää, hänhän rakastaa minua. Olin niin liimautunut mieheeni, että päätin unohtaa hänen törttöilynsä kännissä. Ja samalla tavallaan unohdin oman itseni.

Silloin kun mieheni joutui putkaan juomisen takia, niin seuraavana päivänä otin kihlasormuksen pois sormesta. Halusin näyttää miehelleni jotain. Mutta ei aikaakaan, niin mieheni sai puhuttua minulle “järkeä” ja sovimme. Tuli vain tuo mieleen, että nyt en todellakaan uhkaile erolla tms, ellen ole valmis siihen.

En ole saanut hyvittelyä tai hellyyttelyä kännitörttöilyjen jälkeen lukuunottamatta sitä, kun hän petti minua: mieheni vei hyvitykseksi minut kiinalaiseen ravintolaan syömään- ja minä tyydyin siihen! :open_mouth: Ei mitään sen suurempaa tyyliin: “tein todella suuren mokan, en todellakaan halua menettää sinua, olet minulle koko maailma”. Voi luoja olen ollut typerä!!

Eroa mietin silloin pettämisen jälkeen ja eroa mietin nytkin. Silloin kun mieheni petti minua, minua ahdisti ajatus erosta, sillä olisin jäänyt todella yksin. Mutta nyt minulla on 2 ihanaa lasta, eikä eroaminen tunnu niin pahalta ja ahdistavalta ajatukselta kuin silloin. Minulle jää ihmiset, jotka ovat minulle koko maailmani <3

Psykiatrinikin sanoi että minulla on 2 vaihtoehtoa: joko lähdet tai jäät ja hyväksyt sen, miten mieheni käyttäytyy kännissä. Tuo jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu kuvottavalta. Ainut ehto, minkä tähden voisin jäädä, on se, että meistä tulee ns. kämppikset. Olemme 2 ihmistä, joita yhdistää vain lapset. Ja samalla voisin työstää pikkuhiljaa eroprosessia ja kun sopiva aika tulee, niin minä lähden.
Olen vasta 25-vuotias ja enkä todellakaan halua elää tälläistä (välttävää) elämää loppuun saakka. Täällä ei eletä kuin kerran ja jos jään tähän mieheni kynnysmatoksi (noin karkeasti sanoen), olen varma että myöhemmin minua kaduttaa. Helpomminhan tuo on sanottu kuin tehty, mutta nyt se on ainakin sanottu :slight_smile:

7

Jotenkin hassulla tavalla naurattaa se miehen siskon kommentti, että minä olen hänen veljelleen parasta mitä hänelle on tapahtunut. Ihan kuin minä sen takia jäisin huonoon suhteeseen, kun olen vain niin hyvä avovaimo miehelle. Mutta se onkin hassua, että mies ei taida itse sitä tiedostaa.
Mies on useaan otteeseen kysynyt, että milloin mennään naimisiin. Voitteko kuvitella, tuo kysymys saa hengitykseni salpaantumaan, enkä nyt tarkoita että ilosta. Ihan ahdistaa kurkkua. Ajatus että olisin hänen kanssaan naimisissa, tuntuu melkein kuin joutuisin vankilaan. Tässäkin on ihan tarpeeksi kestettävää.

Päätäni sotkee hyvin paljon se, kun mieheni on selvinpäin todella hyvä mies ja isä.Siis ihan täydellinen. Ja se että hän juo hyvin harvoin. En haluaisi jättää sitä selvää miestä. Se selvä mies on niin… ah. Noh, minun mieheni. Mutta kun en jaksa enää niitä hänen temppujaan kännissä. Vaikka niin rakastaisinkin sitä selvää miestä, niin se känni-mies pilaa kaiken. Ja eihän mieheni kai mitään sille voi, että kännissä hänellä menee touhut todella yli. Ja useimmat ihmiset sen tietävätkin, siskokin vain totesi että miehelläni sattuu joskus vaan menemään kännissä lujaa ja örveltää ja äiti varoittelee että älä tee mitään tyhmää humalassa. Niin kauan se lupaus pitää kun saadaan pää täyteen. Sen jälkeen ei ole mitään väliä, onko perhettä, lapsia tai avovaimoa ollenkaan.

En tiedä, olisiko eroaminen helpompaa jos mieheni olisi jokapäiväinen juoppo, eikä välittäisi perheestään yhtään.

8

Hei Pohjatar!

Elät kurjassa tilanteessa, totta tosiaan… Se on ihan totta, mitä itsekin tuossa tuumit, että ansaitset paljon parempaa. Samoin pienet lapsesi ansaitsevat.

Kannattaa miettiä, mikä aikanaan laittoi sinut “antamaan anteeksi” ja rakastumaan noin päättömästi… Löytää ne syyt itsestäsi. Miksi koit itsesi niin arvottomaksi, että hyväksyit miehesi pettämisen, ja annoit sen anteeksi? Miestäsi et valitettavasti pysty muuttamaan, mutta itseään voi muuttaa, loputtomasti, ja sitä kautta parantaa omaa elämäänsä. Kuullostat tosi ihanalta, rakastavalta äidiltä, joka ajattelee lastensa parasta. Mikä on mielestäsi paras tilanne lapsillesi? Lapset voivat hyvin, kun äiti voi hyvin. Miten voisit lisätä omaa hyvää oloasi? Tee vaikka lista asioista, joista nautit, ja jotka tuovat sinulle hyvää oloa. Tuo, että käyt psykiatrilla, on ihan loistava juttu. Se kertoo siitä, että olet vastuullinen, aikuisesti ajatteleva ihminen.

Neuvoisin sinua kasvattamaan tukiverkkoja. Kertomaan asioista avoimesti, omille ja miehesi sukulaisille. Ystäville. Hankkimaan uusia ystäviä, koska kuullostat myös vähän yksinäiseltä. Seurakunnat auttavat tuollaisessa tapauksessa, siellä on keskusteluapua. Täällä Kotikanavalla voit purkaa tunteitasi ja ajatuksiasi. Minulla on ollut alkoholistimies, josta erosin. Silloin oli tosi rankkaa, ja selvisin al-anon ryhmän avulla, sitä kannattaa harkita.

Voimia, paljon!

9

Minun mieheni taas juo päivittäin, mutta ei ns. mokaile muuten kuin terveytensä kustannuksella. Ja minä ajattelen, jos hän löisi kerrankin, pettäisi kerrankin, hajoittaisi paikkoja tms - silloin kyllä lähtisin heti. Eli ehkä se onkin niin, että kaikille meille läheisille se kumppani on kuitenkin omalla tavallaan tärkeä, ja eroa punnitessa, jos siihen ei oikein vielä ole valmis, yritetään miettiä mikä siinä toisessa on hyvää. Yritetään löytää takaportti, ettei lopullista ratkaisua tarvitsisi tehdä.

Ehkä pitäisi kääntää ajatukset kokonaan toisin päin, lakata miettimästä mikä on hyvää tai huonoa miehessä, ja miettiä sen sijaan “Mitä minä haluan tulevaisuudelta? Millaista haluan elämäni olevan 10 vuoden kuluttua (tai 5 vuoden/ 1 vuoden…)? Millaisena näen lasten elämän?” Omaan itseen (ja jolla on lapsia, heihin) kohdistettuna päätöksenteosta saattaisi tulla helpompaa, koska se on myös se asia mihin voi vaikuttaa. Tulevaisuus omissa käsissä! Paasaan tässä nyt itselleni, minunkin pitäisi toimia näin, ja olen asian vasta tajuamassa. Mutta voi olla että päätöksenteko näin päin olisi helpompaa, riippumatta siitä millainen mies on, keskittäen ajatukset siihen millaista elämää haluaa itse elää tulevaisuudessa. Asettaa jokin tavoite, ja alkaa sitten pikkuhiljaa tekemään asioita sen tavoitteen eteen. Omalla tahdilla, omien voimien mukaisesti.

Juuri näin! Tulevaisuus on sinun ja olet jo askelen lähempänä sitä :smiley:

10

Hehee, mä niin moneen otteeseen voivottelin sitä, että voi kun ukko pettäisi. Tai olisi väkivaltainen. Tai pelaisi - antaisi SYYN erota. Mutta ei, se ‘vaan’ joi.

Ja vaikka se miehes ei pysty itsellleen mitään kännissä, niin on olemassa sellainen aikuismainen piirre kuin viisaus. Tajuaa sanoa etukäteen “mulle ei viina sovi, mä otan vissyä”. Minä tiedän, tunnen sellaisia ihmisiä. Mutta se on myös valinta, joka jokaisen pitää itse tajuta.

Alkoholi ei ole tässä maassa laiton aine. Jokainen joka sitä haluaa kurkustaan alas kaataa, saa sen tehdä, kunhan on täysi-ikäinen. Joten tietysti asiasta voi mainita, jos on huolissaan läheisen käytöksestä kännissä, mutta päätöstä juomattomuudesta ei voi toisen puolesta tehdä.

Mulla miehen äiti sanoi, että tuota samaa, ihmetteli miten jaksan hänen poikaansa ja miten teen hyvää (siis suunnilleen ilman mua se olisi jo juonut itsensä hengiltä). Mutta eipä ollut minustakaan sellaiseksi voimaksi, joka olisi miehen ja viinan väliin asettunut.

11

Mä olen tullut siihen tulokseen että juopostahan kannattaa aina erota, miehestä välttämttä ei. Ja jos mies kokee että viina on osa häntä, niin sitten hän itse jättää jo itsensä, eli tekee valinnan. Ei siinä läheisen tarvitse (jos ei halua) miettiä että eroanko…se erohan tapahtuu jo henkisesti. Saattaa olla ettei eroaminen riipukaan MINUSTA, vaan se toinen eroaa minusta ihan itse, juomalla.
Poistaa niinsanotusti itsensä. Silläaikaa kun mietin että eroanko, ja olen vihainen kohtalolle että minut laitettiin tätä asiaa miettimään eikä hyvää ratkaisua ole, niin se ratkaisu tehdään minun puolestani joka tapauksessa. Siksi se on ihan sama ottaako ohjat elämäänsä käsiin samantien vai vasta sitten kun ratkaisut on tehty minun puolesta. Use it or loose it. Eli käytä sinulle annettua päätösvaltaasi omassa elämässä, tai sen voi menettää.Tai ainakin tunteen voi menettää että olisi olemassa mitään tehtävissä.

Kännitemput on niitä pahimpia. Juuri kun luulee että kaikki on hyvin, tuleekin pommi niskaan. Itselleni se oli lähes sietämätöntä…tai siis täysin sietämätöntä. Koskaan ei voi täysin luottaa, etteikö se seuraava temppu olisi vieläkin tulossa. Mutta toimintasuunnitelma on. Yhtään temppua en siedä, se on pihalle vaan kunnes oppii olemaan. Mutta annan anteeksi, mikäs minulla on ollessa. Enhän minä edes juo, joten en myöskään anna toisten juoda MINUN elämääni.

Alkoholin liikakäyttö parisuhteessa haitoista huolimatta on jo sitä itteään, ei se tarvitse lisäksi pettämistä tai lyömistä eikä suunsoittoa. Se pelkkä alkoholi riittää jo. Ja sitten kun on alkoholisti, niin mulle ainakin riitti jo se yksi kalja, en voinut sietää että se yksi ihminen haisee edes oluelle, vaikka olisi haissut alkoholittomalle bisselle niin näytin ovea samantien kun tuli lähelleni haisemaan.Se on inhottava temppu, että laittaa toisen miettimään että pitää erota mielekkääksi kokemastaan suhteesta…minun pitää erota, koska toinen tekee sietämättömiä temppuja. En olisi halunnut erota. Sen voi sanoa ääneen…
Miksi kukaan haluaisi erota. Toisen käytös voi ajaa toki siihen, että eroaminen on ainut millä sen käytöksen saa loppumaan omalta kohdalta.

12

Alkkismiehen tai vaikkapa ei diagnosoidun humalassatörppöilijän sukulaisilta tätä kuulee…
jotenkin paistaa taustalta että sama mies on loukannut muitakin kuin sinua, ja he ovat joutuneet aikansa läheisriippuvaisuuden pyörteeseen ja ovat nyt tyytyväisiä että heidän tilallaan on joku muu kärsijä…siis tiedostamattta, ei tietenkään niin että he oikeasti toivovat sitä kohtaloa kenellekään…
Kahdet kommentit yleistyy “miten sä jaksat sitä” ja toisaalta “voi onneksi sillä on sinut”–

mä kun kuulin näitä kommentteja suhteen alkuvaiheessa, tunsin itseni hieman hölmistyneeksi että miten niin jaksan? ai miten niin onneksi sillä on mut=)?
No selvisihän se sitten…
alkoholin pauloissa olevalla on taipumus satuttaa läheisiään…oli ne ketä tahansa…äitiä hän satuttaa satuttamalla itseään, tyttöystävää hän satuttaa esim pettämällä tai syömällä energiaa…muita sukulaisia satuttaa vaikkapa pettämällä lupauksen tai muuta…
kaikille on pukin kontissa jotain, se on aina se mitä se ihminen eniten pelkää ja vähiten kaipaa.

13

Niin ja tavallaan se on toisen hyväksikäyttöä että kannustetaan olemaan suhteessa tai voimaan huonosti. Ja miksi kannustetaan. no koska kenes luo sitten mennään tekemään kännitemppuja…no heidän itsensä.
He ei ole hoitaneet asiaa, tai ongelmaa itsensä kanssa, vaan ovat vaan saaneet lomaa kun riippuvaisella on joku toinen uhri…

14

…hmm mutta positiivisena kommenttina sen voi ottaa myös sikäli, että pitävät sinusta ja näkevät että mies rakastaa oikeasti…se on mahdollista, se rakkaus vaan jää niiden käytösvaiheiden alle. koska ihminen on semmoinen, että vaikka kuinka toista rakastaa, niin hänelle tekee silti kaiken mitä toinen antaa vaan tehdä.

15

Tein juuri itselleni listaa muistutukseksi siitä että en palaisi exän luo hetken mielijohteesta kun ikävä yllättää (läheisriippuvaisena kun tämä on todellinen pelko).

Näin kirjoitin itselleni:

Jos palaat muista…

-että sinun on hyväksyttävä että mies juo niinkuin ennenkin (toista kun ei voi muuttaa tai elää toivossa että toinen muuttuu)

-että sinun on hyväksyttävä että mies edelleen jättää sinut yllättäen määrittelemättömäksi ajaksi ilmoittamatta kun lähtee juomaan

Mieti miten tulet kestämään…

Tuskan, ahdistuksen, henkisen väkivallan, tunteittesi mitätöimisen, alistamisen, epätietoisuuden, turvattomuuden ja luottamuksen puutteen

Mieti kannattaako ikävälle antaa periksi !

Mieti onko tunne siitä että sinua rakastetaan, läheisyys, ilon ja onnen hetket sen arvoisia että joudut kärsimään säännöllisin väliajoin toisen käytöksestä

Tää voi nyt kuulostaa aika julmalta, mutta Pohjatar sun listalle täytyis lisätä vielä että:

  • sinun on hyväksyttävä että miehesi tulee sinua mahdollisesti edelleen pettämään

Toista kun ei vaan voi yrittää muuttaa vaikka miten ikäviä asioita toinen tekis. Sit jos toinen muuttuis; raitistuis tai lopettais pettämisen niin se olis vaan plussaa, mutta sen varaan ei kannata laskea omaa elämäänsä, koska silloin koko elämä menee toisen elämän elämiseen, ei oman.

16

voimat loppu, sulla oli hyvä lista. Sellainen realistinen.

Pohjatarkin on miettinyt, että suostuisi jatkamaan suhteessa, jos se olisi kaveripohjalla. Hyvä yritys. Koska te olette olevinanne perhe ja parisuhde, onnistuuko yksipuolinen ilmoitus aiheesta?

17

Minusta on hienoa Pohjatar, että olet tajunnut sen, miten olet ansainnut kunnioittavampaa ja arvostavampaa kohtelua kumppaniltasi. Jokainen meistä on ansainnut sen parisuhteessaan, ja myös toisinpäin, meidän tulee itsekin kyetä kunnioittamaan ja arvostamaan puolisoamme. Minulla tuo kunnioitus miesystävääni kohtaan lähestulkoon katosi, ja se kyllä söi suhdetta. Nyt olen onneksi löytänyt sitä uudelleen, ja suhde tuntuu huomattavasti mielekkäämmältä. Voimia sinulle!

18

Kiitos vastauksistanne <3 Paneudun näihin keskusteluihin päivällä, lasten päikkäreiden aikaan, saan sitten ihan rauhassa lueskella ja vastailla.
[size=85]

[/size]
Tätä olen miettinyt useasti. Suurin syy taitaa olla se, että olin vain jotenkin niin yksin, että minä vain takerruin häneen uudelleen kiinni. Minulla ei ole koskaan ollut montaa ystävää, joten ajattelin että ainakin hänen kanssaan saan “elämää”. Kyllä, hävettää myöntää tuo :frowning: Minä jos kuka taidan olla läheisriippuvainen…

[size=85]

[/size]Tätä olen alkanut itselleni hokea, kerralla en pysty itseäni muuttamaan, mutta pikkuhiljalleen, askel askeleelta kohti parempaa. Olen ns. hoivaaja-luonne. Se on hyvä luonteenpiirre lapsiani kohtaan mutta aika petollinen luonteenpiirre miestäni kohtaa. Hänellähän on oikein makoisat oltavat (siis tähän päivään asti!) kun kännissä voi tehdä mitä haluaa, mutta nainen hoivaa ja tekee olon hyväksi. Tuo asia tulee muuttumaan.
[size=85]

[/size] Olin muutama vuosi sitten sellaisessa harrastajateatteri-ryhmässä, se oli todella pieni ryhmä ja sen vuoksi pidinkin siitä. Sitten tauon jälkeen se alkoi kasvamaan ja se ei tuntunutkaan enää niin hyvältä. Mutta nyt olen alkanut miettimään, että jos aloittaisin sen uudestaan, harjoitukset ovat kerran viikossa 3h kerrallaan. Siellä on varmasti niitä omia porukoita/kuppikuntia, mutta perhana, kyllä minä siellä selviän! Minulle tuli jopa hymy huulille kun ajattelin aloittaa uudestaan teatteri-harrastuksen :slight_smile: ja sehän on mainio paikka harjoitella ihmisten kanssa toimeen tulemista :wink: Olen aikaisemmin ajatellut niin että yksinäisyyteni johtuu siitä, kun kukaan ei tule puhumaan minulle tai ota minuun kontaktia. Mutta ehkä minun pitäisikin katsoa itseäni peiliin ja miettiä että jospa minä ITSE tekisin muiden kanssa tuttavuutta.

[size=85]

[/size] Tätä olen miettinyt erittäin paljon. Olen miettinyt, että minkälaisen esikuvan ja mallin mieheni lapsille antaa, kun kännissä tapahtuu ties mitä. Ja se on minulle sellainen asia, että sitähän mallia lapseni eivät saa eikä näe. Jos minulla on valta vaikuttaa siihen, että lapseni eivät perisi isänsä alkoholinkäyttöä (alkoholismihan taitaa olla aika periytyvää?) niin se valta minun pitää käyttää.

[size=85]

[/size]Allekirjoitana tämän, todellakin. Se aika ennen niitä kännitemppuja on ihan luksusta, kun on päässyt siihen ajatukseen ja olotilaan että nythän meillä menee hyvin! Kunnes taas putoaa korkealta ja kovaa ja ollaan siinä aloituspisteessä. Se on rankkaa, todella rankkaa.

Eilen se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tajusin sen. Siis tottakai miehen sisko on onnellinen sen takia, että ollaan miehen kanssa yhdessä, mutta siis tajusin SEN että ehkä siksi miehen sisko sanoi minun olleen parasta mieheni elämässä sen vuoksi, että mies ei ryypiskelisi niin paljoa, että se miehen meno on rauhoittunut. Meidän ex- naapurimmekin sanoi (keski-ikäinen rouva), että meno on muuttunut sen jälkeen miehen asunnossa, kun minä sinne muutin. Millaistakohan elämää se mies on viettänyt ennen minua? :open_mouth:

[size=85]

[/size]
Tää on niin totta… Taisin alunperinkin laskea elämäni toisen ihmisen (mieheni)varaan. Ripustauduin kiinni ja unohdin itseni.

Uskoisin, että riittää. En jaksa uskoa, että mies näkisi vaivaa suhteemme eteen niin pahalta kuin tuo kuullostaakin. En varmaan täällä kirjoittelisi jos mies olisi alunperinkin ollut valmis tekemään jotain suhteemme eteen. Ja minun olisi varmaan pitänyt olla lujempi.

Normi meno taas… En ole jaksanut puhua oikein mistään miehelleni, hänhän kuvittelisi että meillä on asiat paremmin kuin hyvin (koska kuvittelee nytkin vaikka en puhu juurikaan). Olen muutaman kerran aloittanut puhumaan ongelmistamme, mutta kun se ei etene mihinkään, kuvitelkaa: mieheni möksähtää/suutahtaa minulle kun otan arat aiheet esille. Sen vuoksi en yksinkertaisesti ole jaksanut ottaa enää ongelmiamme puheeksi, koska tiedän että se ei etene mihinkään suuntaan. Korkeintaan siihen, että MINÄ joudun olemaan pahoillani siitä, että toin ongelmamme päivänvaloon.

Mutta miten ihmeessä mieheni voi olla niin… ettei, tajua mikä minua vaivaa vaikka olen ottanut asioita muutamaankin otteeseen esille. Kun en jaksa enää vain toistaa itseäni. Mieskin voisi välillä tehdä aloitteen puhumiseen. Mutta… jos minä vielä kerran yritän tässä lähiaikoina :unamused:

Taas on menossa se vaihe, kun kuvittelen että tästä voisikin tulla jotain. Tämä on kamala vaihe. Voisin vain unohtaa ongelmamme ja olla vain. “Nauttia” elämästä. Mutta kun tiedän sen, että tämä vaihe ei kestä ikuisesti, korkeintaan sinne asti kun mieheni lähtee laivalle. On vaan niin ihanaa ja helpottavaa irrottautua näistä ongelmista, elää niissä vaaleanpunaisissa unelmissa. Ja miettiä: mitä jos. Se ei koske niin paljon. Mutta tiedän, että se tulee koskemaan. Tuntuu rankalle menettää tämä parisuhde, hyvä (selvä mies). Se koskee ihan hel*etisti.

19

Pohjatar, ihan hyviä asioita olet pohtinut, tuosta se lähtee! On hyvä herätä todellisuuteen nyt kun olet nuori, ja lapsesi ovat vielä pieniä. Vaikutat lämpimältä, välittävältä ja älykkäältä ihmiseltä. Tulet kyllä pärjäämään, mieti vaan mitkä ovat tavoitteesi, ja sitten rohkeita tekoja kohti niitä. Askel kerrallaan.

Olen varma että saat kyllä ystäviä, mene vain rohkeasti ja avoimelle mielellä juttelemaan ihmisille. Etsi mieleisiä harrastuksia, ja sellaisiakin, joissa voi pienten lasten kanssa käydä. Itse olen saanut paljon uusia ystäviä esim. al-anonista.

Alkoholistiseen ajattelutapaa kuuluu voimakas kieltäminen, eli jos miehesi on alkoholisti, hän tulee kieltämään sen hyvin hyvin sinnikkäästi. On suuri ihme, jos sen myöntää, ja alkaa muuttaa toimintatapojaan. Alkoholistille ainoastaan kokonaan lopettaminen, eli täysraittius ja absolutismi on ainoa apu, ja keino sairauden pysäyttämiselle. Se on ristiriitaista, koska juominen on toisaalta kaikkein rakkainta mitä alkkis tietää. Elämänsä rakkaimmasta asiasta joutuu siis luopumaan, harva pystyy tähän. Sen vuoksi ei kannata kauheasti odottaa näiltä tulevilta keskusteluilta, mutta itsesi vuoksi niitä varmaan on sinun käytävä.Eli kerrottava, miltä sinusta tuntuu. Laitettava rajat itsellesi. Miehellesi niitä ei voi laittaa, mutta itselleen voi. Mitä on valmis kestämään, ja mitä ei.

Tiesittekö muuten, että maailmassa yli 50% miehistä on täysin absolutisteja? Eli joka toinen maapallolla kävelevä ihminen ei juo koskaan, ikinä elämässään alkoholia. Minä kuulun näihin onnellisiin :laughing: Juomattomuus ei siis ole mikään ihmeilmiö, vaan se ihmisen normaalitila.

20

Tosi upeita tsemppauksia ja viisauksia oot saanu vastaukseksi, niistä oli mullekin paljon luettavaksi. Voin samaistua tohon “sä oot parasta mitä sille on tapahtunut”-juttuun. Mun mieheni äiti sanoi, että hän oli jo hyväksynyt sen, ettei hän siltä taholta saa koskaan lapsen lapsia, ettei kukaan tulisi “pärjäämään” hänen poikansa kanssa…kunnes tapasi mut. Pakko on vaan muistaa ajatella, että tämä on mun elämä, eikä työ. En ole tekemässä täällä muita terveiksi taikka onnelliseksi. Eikä pitäisi ottaa tollaista kohteliaisuutena.

Toinen tyhmä juttu on myös se, että aina kun ajattelen muuttavani pois yhteisestä asunnostamme mietin, etä "Ei olla saatu edes kattolistoja vielä paikalleen tässä asunnossa, ja kuinka viitsisin pyytää ystäviäni taas muuttoavuksi ja hirveä vääntö käytiin noistakin tapeteista, että ei niitä nyt voi jättää tänne…yms…“käytännöllisyyksiä” aika naurettaavaa.eikö?