Miten auttaa

Hei!
Olen aloittanut vapaaehtoistyön päihteidenkäyttäjien ja vankilasta vapautuvien parissa. Tehtäväni on ainoastaan olla seurana ja jutella ja auttaa arkipäivän asioissa. Olen vasta nuori (22 v.) joten minulla ei ole suurta elämänkokemusta eikä koulutusta alalle (ja tuskin koskaan tulen pääsemäänkään alan kouluihin), mutta minulla on vilpitön ja suuri halu auttaa! Ja siksi haluaisin tietää mikä olisi paras tapa auttaa? Miten SINÄ haluaisit, että SINUA autetaan? Mitä minun pitäisi tehdä, että saisit parhaan avun ja hyödyn seurastani?

Välitän todella ihmisistä, joita tällä hetkellä tapaan vapaaehtoistyössäni ja haluan heille parasta, mutta en tiedä mitä teen, siks haluaisin että te joilla on päihdeongelma tai rikos taustaa kertoisitte miten juuri teitä autettaisiin parhaiten, että voin sitten hyödyntää sitä :slight_smile:

voisiko motiivina olla ihan vaan auttamisen halu?

autettavaa löytyy ja varmaan sitä oppii käytänössä. jollekin kaupassa käynti voi olla ylivoimaisen vaikee jne. kyl se työ opettaa, jos sulla on vilpitön halu auttaa.

Voi toi on kyllä ihana. <3 :smiley:

Mut kyl se siltikin on niin että vasta silloin autetaan kun apua pyydetään. Jos apua pyydetään, kysytään millaista apua. Sitten kuunnellaan vastaus kysymykseen. ja vasta sitten jos on rahkeita ja mahdollisuuksia, vastataan avunpyyntöön mahdollisuuksien puitteissa.

Jos apua ei pyydetä, ei pidä mennä auttamaan.

Jos kuulut heihin, jotka ovat saaneet Jumalalta näyn päihde- ja vankilatyöstä, ja olet Jumalan johdatuksessa menossa kalastamaan ihmisiä Herran verkkoihin, kylvämään evankeliumin siementä, tai niittämään Jumalallista viljaa suomen vankiparkojen keskuuteenhallelujaa, ja fiilistelemään ihmisten rankoilla elämäntarinoilla, suosittelisin Jeesuksesta evankelioimattomuutta.

Ja sitten. Jos olet 22- vuotias vilpittömällä auttamishalulla varustettu täysin kokematon hyväntekijä, vilpittömyyttäsi ja myötätuntoisuuttasi tullaan käyttämään hyväksi ja naiiviudellesi tullaan nauramaan paskaisesti päälle. Päihdeongelmaisten kohdalla auttaminen on pelkkää ajantuhlausta, kirkasotsainen auttaminen syventää päihdeongelmia. Niin kriminellit kuin päihdeongelmaisetkin makaavat kuten ovat pedaneet, eivätkä ne sinun rakkaudellasi siitä parane, biliivmii. Jos kuitenkin koet pakonomaista tarvetta joutua narkkikriminaalien kanssa tekemisiin, ota nyt ensin vaikkapa yhteyttä tänne: kris.fi/?id=110 Niillä voisi olla ideoita sinunkin hyötykäyttöön. :slight_smile:

Jos haluat vaikuttaa ihmisten elämään jotenkin, suosittelisin mieluummin vaikkapa lastenkoteihin tai muunlaiseen lasten auttamistyöhön hakeutumista. Siellä taholla vielä pystyy vaikuttamaan ihmisen elämän kulkuun paljon paremmin kuin siellä missä on jo pidempi elämällinen sontaa takana.

Ehkäpä kuitenkin paras tapa parantaa maailmaa on lähteä itsestä. Kysyä itseltä; mitä omaa tarvettasi sinä täytät auttamisellasi? Oletko varma, että sinun auttamistasi tarvitsevat ensisijaisesti he joita pyrit auttamaan, vai sinä itse? Jokaisen auttamisvimmaa potevan tulisi kysyä itseltään “tarvitaanko minun apuani todella oikeasti, vai tarvitsenko minä itse autettavia tyydyttämään jotakin omaa tarvettani? Käytänkö minä itse siis hyväksi vaikkapa sitten päihdeongelmaisia ja kriminaaleja omien emotionaalisten (tai vaikkapa uskonnollisten) tarpeideni tyydyttämiseen?”

Noin. Tulipahan taas sanottua sana “emotionaalinen”. :slight_smile:

Tulee mieleen kaksi hyvää vaihtoehtoa, riippuen kauneusasteestasi
a) Tarjoa orgasmeja päihdevammaisille ja vankilasta vapautuneille
b) Tarjoa seksiä päihdevammaisille ja vankilasta vapautuneille

Handjobkin käy, kunhan ensin pistellään vähän ruskeeta sukraa ja mielellään vielä kunnon sauhut… :mrgreen:

Come with me, I’m waiting here…

Mun mielestä tuo on ihan punaisen ristin avustamis-työtä… Eli vapaa-ehtoistyötä. Ite ainakin katselin, et siellä pääsis auttamaan vankilassa olleita ja vanhuksia yms. Mä uskon et tuo on ihan kuuntelu-apua niille, kellä ei ketään oo odottamassa vankilan ulkopuolella; kunnes retkahtaa ja sit on taas yks ihminen lisää keltä pyytää rahaa…

Tosi vaikea se on auttaa kyl jos ei oo omaa kokemusta… Kuten joku tuossa sanoikin niin narkkarit käyttää helposti tilanteen hyväksi ja tahtoo rahaa tai ruokaa yms. Mä epäilen kyl et SPR valikoi aika tarkkaan ne ihmiset ketkä todella on yksin, en mä tiedä miten ne vanhuksista sen valkkaa mut… en tiedä… Tarkotus varmaan ois ettei uusisi rikoksiaan ja pääsis kuiville mut ettei mitään koulutusta asiaan anna; outoa!

Mä oon kyl valitettavast aika samaa mieltä et sun kannattais valita joku muu kohde, esimerkiks vanhukset tai lapset… Käyttäjillä on niin paljon ongelmia et sä tuut todennäkösest saamaan vain sen fiiliksen et sä et osaa auttaa ku teet mitä tahansa niin käyttäjä käyttää ellei halu lopettaa lähde itsestään ja motivaatio oo todella korkea… Mikäli oikeasti tahdot juuri tuota ryhmää auttaa niin kysele kuitenkin tarkkaan asioista, koska jos entinen (?) käyttäjä retkahtaa ja sillä on sun numerot tai osoitteet ni pahimmassa tapauksessa sä et saa olla rauhassa edes öisin etenkin jos oot menny aiemmin tarjoamaan jotain tai antamaan rahaa vaikka lainaksi… Itse oon miettiny kans vapaa-ehtoistyötä mut mä menisin vanhuksille seuraa pitämään, ne sentään osaisi sitä arvostaa… Tosi hienoa kuitenkin että tahdot auttaa muita, se on nykyään ihailtava piirre… :slight_smile:

Ei se ole välinpitämättömyyttä jos ei auta silloin kun apua ei pyydetä. Se on yksilön oikeuksien kunnioittamista, hänen aikuisuutensa kunnioittamista. Sen kunnioittamista että yksittäisellä ihmisellä on AINA oikeus omaan elämäänsä ja valintoihin oman elämänsä suhteen.

Ihmisellä on oikeus myös pilata elämänsä niin halutessaan. Sitäkin oikeutta pitää kunnioittaa.

Aika pirun moni narkki on narkki nimenomaan siksi, koska heitä autetaan niin vitusti koko ajan. :slight_smile:

Edit: Millä oikeudella kukaan puuttuu toisen ihmisen elämään yhtään minkään syyn varjolla?

En haluaisi kuulostaa liian jyrkältä, mutta pakko on sanoa, että se auttaminen ei ole ihan niin helppoa kuin monet kuvitelmissaan luulevat. Monilla on esim. elokuviin perustuva käsitys siitä, miten avun tarjoaminen ratkaisee huolet. Moni ihmettelee, miksi tiettyjä tapauksia ei auteta. He ihmettelevät potentiaalisten auttajien moraalittomuutta ja samalla omaa paremmuuttaan.

Moni, joka ei ole ollut vaikeiden tapausten kanssa tekemisissä, on kuitenkin auttamattoman naiivi. He eivät ymmärrä sitä maailmaa, jossa moni elää. He eivät ymmärrä sitä, että moni vaikea tapaus näkee heidän lampaina, joita voi käyttää omiin tarkoitusperiin.

Olen seurannut yli 20 vuotta eräänlaisten ongelmatapausten elämää. Näitä tapauksia on yritetty auttaa noin 20 vuotta, mutta oikeastaan minkäänlaista muutosta ei ole tapahtunut. Toisinaan auttaminen on tuonut lyhyeksi aikaa helpotuksen, mutta aina on päädytty taas samaan pisteeseen.

Olen nähnyt miten suuretkin summat rahaa kulutetaan todella nopeasti vain jotta päästäisiin taas samaan pisteeseen, josta lähdettiin. En puhu satasista, en edes tonneista vaan paljon suuremmista summista. Sellaisilla rahasumilla moni “normaali” ihminen eläisi pitkään, mutta ei erikoistapaukset. Epäilen, että edes miljoonat eurot eivät asiaa ratkaisisi, ne katoaisivat noin vuodessa ja sen jälkeen oltaisiin taas katuojassa.

Yksi rasittavimmista piirteistä on kuitenkin se, että todellisuudessa auttajalle ei satele kiitoksia (ei niin kuin elokuvissa), vaan häntä pyritään käyttämään hyödyksi monella tavalla. Kun auttajan auttamishalu rapisee karun todellisuuden edessä, niin siinä vaiheessa autettava saattaa ruveta vetoamaan auttajan omaantuntoon ja siihen, että “miten hän voi tuhota autettavan elämän”. Toisinaan autettava saattaa ryhtyä suoranaiseen uhkailuun, johon liittyy ensin haukkuminen, sitten väkivallalla uhkaaminen. Tyypillistä on myös se, että autettava uhkailee itsemurhalla. Tarpeeksi pahan tapauksen ollessa kyseessä, autettava uhkaa auttajaa (ja jopa hänen läheisiä) kaikin mahdollisin keinoin ja saattaa jopa toteuttaa joitain uhkauksistaan.

En tarkoita, että kaikki apua tarvitsevat olisivat tällaisia, ei sinnepäinkään. On varmasti monia, joita voi auttaa. Kuitenkin sekaan mahtuu myös niitä, jotka purevat aina ja systemaattisesti auttavaa kättä. Ja nämä tapaukset osaavat manipuloida ihmisiä, he ovat tehneet sitä koko elämänsä laitoksissa, koulukodeissa, psykologien vastaanotoilla, lääkärien vastaanotoilla, poliisien kanssa tekemisissä ollessaan, sossussa ja mahdollisesti vankilassa. On surullista nähdä miten esim. lääkäreitä vedetään kuin pässejä narussa. Nämä lääkärit sitten määräävät kadut täyteen pameja yms.

En tunne auttamisasiaan liittyviä tilastoja sen kummemmin, mutta tiedän omasta kokemuksesta, että tällaista on ja että parin vuosikymmenen auttaminen ei ole tuonut muuta kuin lisää surua, ahdistusta ja pelkoa.

Koittakaa siis jotenkin katsoa ketä autatte, että ette itse menetä omaa elämäänne ja pilaa samalla myös autettavan elämää. Auttaminen on pääosin hyvästä, mutta on myös tapauksia, joissa auttaminen voi aiheuttaa lisää ongelmia.

Ehkä offtopic, mutta liittyy kyllä näihin auttamisen kohteisiin.

Oletteko miettineet miksi niitä pameja yms. on niin paljon suomessa, miksi sekakäyttäjiä on niin paljon? Mistä ne pamit yms. tulevat? Useasti ne tulevat suoraan lääkäreiltä, jotka vain haluavat eroon asiakkaistaan. Olen nähnyt miten lääkärit ovat kirjoittaneet järjettömiä määriä rauhoittavia ihmisille, joilla on monien vuosien sekakäyttöhistoria. Nämä sekakäyttäjät sitten sekoilevat ja tekevät väkivaltarikoksia mömmöissä. Lääkärit puolestaan nukkuvat huoletta kotonaan.

Lääkärit ovat osasyyllisiä. Lääkäreiden antamat lääkkeet ovat viinan kanssa pahempia kuin monet huumeet. Miten on mahdollista että lääkärit toimivat käytännössä huumediilereinä?

MIKSI LÄÄKÄREILLÄ EI OLE YHTEISTÄ TIETOKANTAA, JOSTA HE NÄKISIVÄT SEKAKÄYTTÄJIEN SEKAKÄYTTÖHISTORIAN?
Tämä saattaisi estää monta väkivaltarikosta.

Jotenkin hassulta ja surulliseltakin tuntuu tämä, että joku kyselee auttamiskeinoja yms. ja saa vastaukseksi epäilyjä auttamishalusta ja motiiveista, pyynnön että kannattaa olla auttamatta… Jos tää ketjun alottaja on oikeest vaikkapa SPR:n kautta alottanu tällasen avustamistyön, on varmasti häntä koulutettu siihen, mutta kyselee erinäkökulmia käyttäjiltä itseltään täältä, jotta osaisi auttaa parhaalla mahdollisella tavalla. Mulle tuli ekana mieleen tollanen vaihtari, mutta mä oonkin tällanen hyväntahtonen höpsö, joka luulee kaikkien haluavan muille hyvää; näemmä muut päihteiden kanssa sekoilleet ovat kyynistyneet täysin, kun auttajakin heti tuomitaan. Raskasta tuo auttaminen on varmasti, kun tällaista epäilyä kohtaa jo täälläkin. Ihmekään ettei vapaaehtosia auttajia paljon ole, palkalliset työntekijätkin lomailevat paljon… :frowning:

Niinno, totta varmaan tuokin. Kuitenkaan en voinut olla huomaamatta tota hirmukriittistä ja suorastaan kyynistä asennoitumista tähänkin potentiaaliseen auttajaan.
Jossain toisessa ketjussa (oisko ollu katko-ketju) puhuttiin just siitä, miten päihteidenkäyttäjät mollaa auttavia tahoja hirveesti, ja esitetään vaatimuksia ja ukaaseja, ollaan tyytymättömiä kaikkeen… Voisko osaksi olla kyseessä tuo ilmiö? Itse ei pystyty muuttumaan, niin helppohan se on syyttää auttavia tahoja, kun eivät tarjoa oikeanlaista apua… Olen huomannut itsessänikin sen, että helposti tulee ylireagoitua epäjohdonmukaisuuksiin ja mielestäni epäreiluun kohteluun auttavilta tahoilta, esim. klinikalta. Toisaalta olen hirmukiitollinen hoidostani ja saamistani mahdollisuuksista, tiedän että hoitavalla klinikalla on moni asia erittäin hyvin, mutta silti ne epäkohdat saa kiehumaan tosi helposti. Lieneekö osa syynä se, että narkkarit ovat monella tapaa lapsenomaisia; auttavasta tahosta tulee tavallaan vanhempi, jonka auktoriteettiä vastaan tekee mieli kapinoida? Voisko olla?
On se päihdehoitajan työ kyllä melko epäkiitollista varmasti, huhhuh.

Voisiko tuo ilmiö liittyä auttamiseen itseensä liittyvään problematiikkaan? Siis tuohon epätasa- arvoiseen auttaja/autettava- asetelmaan. On helppo nähdä se autettava kiittämättömänä jumpittelevana kakarana kun se vaan kritisoi kaikkea mitä hänen hyväkseen yritetään tehdä. Ja onhan se niin että jos menee itse hakemaan apua on aika idioottimaista sitten vain valittaa kaikesta. Turha valittaa jos itse vapaaehtoisesti on hakenut apua.

Mut tällaiset kliseet…

… paljastaa sen millä tavalla auttajat yleensä asennoituvat heihin joita yrittävät auttaa. Koko kuvio on jo lähtökohtaisesti pielessä silloin kun puhutaan auttaja/autettava- suhteesta. Tuo asetelma laittaa automaattisesti osapuolet epätasa- arvoiseen asemaan. Auttaja ryhtyy vanhemmaksi ja autettavalle lankeaa tietysti lapsen rooli. Turha ihmetellä jos ne autettava- “raasut” sitten käyttäytyvät kuin keskenkasvuiset kakarat kun heihin asennoidutaan keskenkasvuisina kakaroina. Päihdeongelmasten “henkinen kehityshän on pysähtynyt” ja sillee. Ihmisen aikuisuuden voi laskea ihan numeroilla; kun ihminen täyttää 18- vuotta hän on silloin aikuinen. Jos auttajaksi itsensä mieltävä asennoituu “autettavaansa” lapsenomaisena keskenkasvuisena kakarana, se on aika perkeleenmoista loukkaamista ja halveksuntaa. Silloin kun asetelma on epätasa- arvoinen, kuvioon tulee mukaan vallankäyttö. Tuossa kuviossa “vanhemman” valtaa käyttää auttaja. Autettava puolestaan saattaa sitten alkaa manipuloimaan auttajaa ja kontrolloimaan sitä kautta tilannetta (=itseään ja omaa elämäänsä johon auttaja on tunkeutunut) jos auttaja on tarpeeksi naiivi. Tämänkaltainen auttaminen on invalidisoivaa, ja se on myös äärimmäisen loukkaavaa “autettavaa” kohtaan. Loppujenlopuksi auttamien on pohjimmiltaan autettavan alistamista, emotionaalista hyväksikäyttöä, nöyryyttämistä, ja pahimmillaan (tilanteiden pitkittyessä) suoranaista hymynaamaista halveksuntaa ja palvelee auttajan tarpeita, ei autettavan.

Jos auttamiseen liityy ajatus kiitollisuudenveloista, taas mennään metsään.

Monet auttajat ottavat sen henkilökohtaisena loukkauksena jos autettava ei heidän Oman Mahtavan Apunsa ansiosta pääsekään jaloilleen. Auttaja luo autettavalle huomaamattaan itsekkäitä odotuksia, että autettavan pitäisi tehdä omalla elämällään sitä ja tätä auttajan vuoksi. Monille auttajille heidän auttamistyönsä on egoismia. Keino yrittää olla erityislaatuinen, spesiaali yksilö. Autettavat ovat välineitä, objekteja, joiden kustannuksella auttaja itse pääsee pätemään ja olemaan tärkeä henkilö. Autettaville luodaan kauheita paineita tervehtyä ja päästä jaloilleen, jotta auttaja olisi tyytyväinen omiin mahtaviin saavutuksiinsa. Huomaamatta autettavan henkilökohtaisesta elämästä tuleekin auttajan omaisuutta. Auttajat uskovat omaavansa erityislaatuisia auttamistaitoja jolloin auttaminen on heille itselleen keino pönkittää omaa Suuren ja Mahtavan Auttajan egoaan. Hän saa sen fiiliksen itselleen että hän itse on hyvä ihminen, ja välittää muista ihmisistä niin liikuttavan paljon. Auttaja/ autettava- asetelmassa auttaja on turvassa auttaja- imagoon liitetyn hyvyyden takana. Auttajaa on uskaliasta mennä kritisoimaan koska heidät mielletään hyviksi ihmisiksi. Autettavasta tulee ennenpitkää pahis, taakka, joka tekee auttajapyhimyksen elämästä kamalaa koska autettava ei pääse jaloilleen, eikä hänestä näin ollen tulekaan elävää todistetta auttajan mahtavista auttajankyvyistä. Sitten kun autettavan kohdalla on kyse päihteidenkäytöstä, tuollaiset kuviot tulee itsessään niin raskaaksi taakaksi päihdeongelmaiselle että on pakko vetää päihteitä kestääkseen sitä helvetin auttajahirviötä josta on tullut elävä painajainen päihdeongelmaisen elämään. :slight_smile:

Jokaisen auttamistyötä suunnittelevan pitäisi ensin kokea millaista on olla autettava. Auttamisterrorin kokeminen on silmiä avaavaa.

Ääk .

Ihmiset eivät ole mitään tapauksia. :angry:

Pitäisikö auttajalle sadella kiitoksia? Mitä se kertoo auttajasta jos auttaminen tapahtuu kiitosten toivossa?

^^Miten joku voi saada niinkin hienon asian, kun toisen ihmisen auttaminen, noin ikävään valoon ja väärän kuuloiseksi? Mä ainakin haluan auttaa ihmisiä, koska haluan niille parempaa elämää. Mä oon itse huumekuntoutuja, ja mua autetaan monelta taholta, niin klinikan työntekijöiden kun mun läheistenkin kautta; koen sen hyväksi. Siis olen itse viime aikoina tajunnut, kuinka naurettavasti välillä tulee suhtauduttua näihin hoitaviin osapuoliin (koen sanan auttava tässä kohdin helposti väärinymmärrettäväksi, sillä yleensä jos joku läheinen konk.auttaa, on siihen helpompi suhtautua “oikein”.

Oman rautaisen elämänkokemuksen tulosta ovat nämä näkemykset. Tietystii’i! :sunglasses:

Auttamishalun (varsinkin voimakkaan, pakonomaisen auttamishalun) taustalla olevat syyt voivat olla auttajilta itseltäänkin pimennossa. He eivät itsekään tajua auttamisensa motiiveja. Monien auttajien toiminnan taustalta löytyy esim. sellaisia motiiveja kuin:

  • Kiinnostus dramaattisiin elämäntarinoihin; monet hakeutuvat aloille joiden toimenkuvaan kuuluu vapaa pääsy ihmisten elämään/elämänhistoriaan (esim. potilastietoihin ym). He ovat suunnattoman kiinnostuneita toisten ihmisten yksityisasioista ja erityisesti traagisista elämänkohtaloista. Itse olen tavannut jokusen kerran psykiatrisen- ja päihdehoidon piirissä työskenteleviä ihmisiä joiden tarve mässäillä kamalilla elämänkohtaloilla on yököttävän silmille hyökkäävää. Yksi tuntemani tyyppi sai jopa kenkää tämätyyppisen käyttäytymisen vuoksi. Tietyt alat vetävät puoleensa ihmisiä jotka menevät sinne samaan tyyliin kuin leffaan mennään katsomaan jännitysdraamaa tai kauhuelokuvaa. Itseäni iljettää tämäntyyppiset toisten ihmisten kauheilla elämänkokemuksilla runkkaajat.

  • Pätemisentarve; monilla auttamistyöhön hakeutuvilla on suuret kuvitelmat itsestään (ainakin syvällä sisimmässään vaikka eivät ääneen sitä toisikaan esille). He ovat messiassyndroomaisia jotka uskovat omaavansa häikäisevän mahtavia auttamiskykyjä. He ovat ihmisiä jotka menevät auttamistyöhön “pelastamaan” kaikki potilaat niiltä muilta kauheilta kollegoiltaan jotka vaan kiduttavat potilaita. Sitten ovat vielä pyhimysoireyhtymäiset. He ovat vakuuttuneta omista hämmästyttävistä ihmistuntemustaidoistaan. He omivat sellaiset käsitteet itselleen kuin “tunneäly”, “empatia” yms. Jotkut uskovat omaavansa suorastaan yliluonnollisia selvänäkö- sun muita kykyjä joiden avulla he kykenevät ratkaisevasti muuttamaan ihmisten elämiä samaan tapaan kuin Jeesus paransi sairaita vain sillä että joku hipaisi hänen viitansa tupsua. He ovat ihmisiä joilla on omasta mielestään terminaattorin läpivalaiseva röntgenkatse jonka avulla he tietävät kaikesta kaiken kahdessa sekunnissa. Näkevät jonkun tilanteen ja uskovat tietävänsä heti mistä on kysymys. Tai vieraan ihmisen kohdatessaan he tietävät kaiken tämän elämänhistoriasta sikiöaikaa myöten vain puolella silmällä vilkaisun perusteella. Tämäntyyppistä narsistista pätemistä on auttamistyö"kentät" täynnä.

  • Tarve hoitaa oikeastaan itseä; joidenkin auttajien auttamisen taustalla on toive saada itse apua. Tai sitten he käyttävät autettaviaan omien ongelmiensa käsittelyvälineinä. He ulkoistavat omat ongelmansa autettaviinsa ja korjaavat nämä omat ongelmansa niissä ihmisissä joita he auttavat. Lisäksi jotkut hakevat tällä tavalla salaa vertaistukea itselleen. He ovat kokeneet jotakin ja etsivät auttamistyön avulla toisia samaa kokeneita, ja korjaavat itse kokemiaan vääryyksiä toimimalla mielestään heidän kohdalla oikein. Sitten käykin ilmi ettei se autettava ehkä kaivannutkaan samanlaista apua mitä auttaja itse olisi samassa tilanteessa halunnut.

Tossa nyt vain muutama esimerkki itsekkäistä motiiveista auttamisvimman taustalla.

Täsmennän sen verran että mulla ei ole tietenkään mitään vaikkapa SPR:n kaltaisten auttamisjärjestöjen toimintaa vastaan. Jos lillun korviani myöten mutavyöryliejussa jossain katastrofialueella, varmasti olen vilpittömästi kiitollinen SPR- ihmisistä jotka tulee jeesimään. Ja monet muutkin auttamisjärjestelmät toimii hyvin ja saa hyviä asioita aikaiseksi. Nämä mun näkemykseni koskevat nimenomaan yksilötason auttajaihmisten auttamismotiiveja. On tosin olemassa järjestäytynyttäkin auttamista, kokonaisia instituutioita joiden auttamistoiminta on luonteeltaan invalidisoivaa tai ongelmia ylläpitävää. Tätä nykyä itse uskon oikeastaan vain vertaistukiperiaatteisiin pohjautuviin auttamismuotoihin ja sellaiseen auttamiseen joka on konkreettista käytännön apua.

Oikeastaan auttaminen on huono sana. Jeesiminen on parempi. Siihen ei liity sellaista melodramatiaa kuin auttamis- ajatukseen. :unamused:

On se hyvä kun joku sanoo noitakin asioita ääneen. Itse olen ollut kiitollisuudenvelan takia “löysässä hirressä” niin monta kertaa, että kärsin nykyään mieluummin käytännönongelmista kuin siitä tunteesta, että musta tulee sen auttajan omaisuutta. Ja tämä siis ei liity mitenkään päihdeongelmaan vaan muuhun vammaisuuteen.

Hoitotahot on vielä ihan oma lukunsa. Pikkumaailmoita, joissa henkilökunnalla on kaikki valta, koska “tämähän on vain sinun parhaaksesi, et vaan näe sitä vielä kun olet niin sairas.” Siellä joutuu jollain jännällä tavalla lapsen asemaan. Ei saa rakkautta (kuinka voisikaan), pelkkiä rajoja vain. Menettää vapauden eikä kuitenkaan saa sitä mitä oikeasti etsii.
Tai sitten voi saada sen ihan odottamatta joltain muulta.

Aikoinaan olin kaksi ja puoli kuukautta pakkohoidossa. Ainoa, jolta oikeasti koin saaneeni tukea ja ymmärrystä, oli sen paikan laitosapulainen. Sellainen lempeä vanhempi nainen, joka ei kuulunut niihin vallankäyttäjiin. Hänen tavassaan kohdella mua kuin lasta (jollainen iänkin puolesta vielä olin) oli jotenkin niin lempeä ja armollinen sävy, että se tuntui järjettömän hyvältä.

Mulla on ollu kaks tukihenkilöä ja molemmista jäi jotenkin tosi huono maku; etenki tästä viimeisestä. Molemmilla oli lapsi käyttäjä ollut; toista ei saanut puhelimella kiinni (poika oli lähteny toiselle paikkakunnalle velkojia pakoon eikä numbaa voinu antaa mulle eikä IH:lle) ja toinen ei ymmärtänyt vaitiolovelvollisuudesta mitään! Aika paha saada tukea mailin välityksellä jos vaikka on retkahtanut ja tarvis heittää kamat pöntöst alas… Tästä toisesta tapauksesta puhumattakaan, sillä on tapana puuttua ja juoruta kaikkien asioita eli jollain sairaalla tavalla kuvittelee omistavansa kaikki käyttäjät! Vaikka ei olisi edes nähnyt henkilöä, mikäli siitä jotain kuulee ni se leviää vaikka sitten kampaajalle :unamused: … Tätä toista tukihenkilöä ei edes virallisesti ollut olemassa kun pyysin hävittää paperit ni muiden nähden heitti ne grilliin :laughing: … Sairas tapaus eikä kyl sääliksi käy kun lapsia kun tämä mummeli on niin traumatisoitunut siitä että hänen eka aviomies hakkasi häntä ja lapsia eikä uskaltanut lähteä; nyt toinen lapsista linnassa ja toinen haudassa! Itseään miettii mut ei lainkaan muita; tulis ikinä mieleen puhua nimiltä muiden ongelmista ääneen ympäri kaupunkia!

Mulla kyl mun eka klinikan hoitaja on tosi symppis, hän todella osaa auttaa ja en tajua miten pystyy jättämään työt “työpaikalle”. Mä en tossa ammatissa välttämättä osais… Meil oli aikoinaa yks hoitaja kuka oli ite käyttänyt, mut lopetti(?) klinikalla; en sit tiedä oliko liian raskas työ… Ite en ainakaa pystyis ihan ammatiksi tekemään ku osais jättää ihmisiä mielestä päivän jälkeen… Mut monet näistä auttajista on ite vielä toipumis-vaiheessa jolloin auttaminen on täysin objektiivista… He peilaavat kaiken omiin tuttuihinsa ja eivät osaa katsoa et ihmiset ovat erilaisia ja eri tilanteessa… Mun mielest tuohon tarvis ehdottomast kunnon koulutuksen ettei joudu ite kuseen tuon takia…

Mut kyl mä ite voisin auttaa jossain vaiheessa elämää jotain kuiville tahtovaa käyttäjää, koska koen et mun kokemus vois auttaa jotain muuta… Kuitenki ku ite pysty muuttamaan käsityksen vetämisestä ja tuntee nuo vaiheet ni monesti edes se tieto et joku on selvinny; auttaa toista. Entisenä käyttäjänä osais myös vetää rajat tiukille ettei käytettäis hyväks. Toisaalt vielä en todellakaan siihen alkais, koska en tajua mikä hemmetin narkkari-aalto mun lähistölle on pesiytyny ku parina päivänä on oven takana ollu jengiä kolkuttelees ja silloin oon todellakin hiljaa ettei tarvi edes käydä kattoos kuka ääliö siellä oven takana on tuomas “hyviä uutisia”. Tuntuu ettei kaikki tajua vuodenkaan jälkeen et mä en osta enkä myy mitään; kaiken kukkuraks ku toissapäivän laitoin avokin kertomaan etten oo kotona ni raahataan jotain täysin tuntemattomia mukana mun ovelle :imp: … Mut ite joudun ainakin välillä olemaan “sairaanhoitaja” joillekin kavereille, esimerkiks eilen sain yhen kaverin soittamaan katkolle; toisaalt se ei sinne sit menny mut jos ei raitistu ni en mä sitä aio jeesaa ennenku on kuivilla alkosta. Tietty ammattiapua käskin hakemaan… Tuohon jeesaamiseen ei todellakaan naivi maallikko mun mielestä kykene…

Lisää esimerkkejä itsekkäistä motiiveista auttamistyön taustalla:

  • Omien tuskallisten läheisenäolemiskokemusten käsitteleminen autettavien kustannuksella. Kun ei sitä omaa läheistä kyennyt auttamaan, he yrittävät korjata tämän kokemuksensa toisen autettavan kautta. Huomiotaherättäviä ongelmia omaavien ihmisten (esim. päihdeongelmaisten) läheisillä on yleensä tarve kontrolloida tilannetta. Sitten kun joutuu tavalla tai toisella huomaamaan ettei toisen ihmisen kontrolloiminen tuonutkaan toivottua tulosta, tulee avuton fiilis että täällä elämässä ollaan vain ajelehtimassa luonnonvoimien armoilla vailla mahdollisuutta kontrolloida yhtään mitään asioita. Sit sitä juostaan pitkin ja poikin maailmaa etsimässä uusia autettavia joita kontrolloida, joille esitellä omaa läheisenäolemisen tuskaansa sillä periaatteella että etkö sinä autettava ollenkaan tajua miten paljon tuskaa ja kärsimystä aiheutat läheisillesi. Katso nyt minua miten minä kärsin ja silti olen niin hyvä ihminen että yritän vain auttaa suakin. Taustalla on silloin oman tuskan esiintuominen ja moralisointi.

  • Jonkin oman traagisen kokemuksen/kohtalon/oman traagisen elämäntarinan esiintuominen. Auttamiskentät luovat oivallisen areenan jossa esitellä omaa elämäntarinaansa ja omaa häikäisevää "elämänkokemus"repertuaariaan. Auttaja hakee tosiasiassa yleisöä oman elämänsä draamoille. Hän nostaa jalustalle oman minäminäminä “kokemusammattilaisuutensa” jolla joko brassailee täysin estoitta pahimmillaan autettaviensa kokemuksia väheksyen (lopettajissa on paljon esimerkkejä tämäntyyppisestä asennoitumisesta vaikka siellä ei pitäisikään olla auttaja/autettava- asetelmia), tai sitten naamioiden elämänkokemusbrassailun sellaiseen muotoon että “haluan antaa oman kokemukseni hyötykäyttöön” jospa oma traaginen kokemukseni auttaisi jotain toista ihmistä.

Kumpikin noista liittyy tuohon pätemisentarpeeseen.

Pyyteetöntä auttamista ei ole olemassakaan. Se on aina pohjimmiltaan itsekästä.

Ehkä tuo on totta siitä johtuen että kaikkia ihmisiä ohjaa toimintaan motivaatio, motiivit, tunteet yms. Yleensäkin kaikki asiat joita ihminen tekee johtuvat jollain lailla siihen että tahdotaan itseä miellyttävä tulos omaan elämään. Kuka kävisi töissä ellei motiivina olisi raha tai oma itsearvo? Miksi narkkari-kaveri antaa kuivilla olevalle kaverilleen kamaa, vaikka hän on päässyt eroon? Miksi kaikissa mainoksissa vedotaan ihmisen johonkin ominaisuuteen kuten sääli, myötätunto, oma hyvinvointi, parempi elämänlaatu yms.

Kuitenkin on olemassa auttajia, kellä ei ole päällimmäisenä oma tarve päteä! Luin haastattelun ihmisestä joka oli jakanut vapaa-ehtoisesti leipäjonossa yli 10v leipää. Häntä motivoi nähdä että ihmisiä voi kongreettisesti auttaa, työkaverit ja hän myös koki että ellei hän ole kongreettisesti auttamassa muita ihmisiä, hän ei saa tarpeeksi omaan elämäänsä tunnetta että olisi toiminut toisten ihmisten auttajana. Onhan tuossa omat arvot ja motiivit kysymyksessä, mut tuskinpa nämä leipäjonon ihmiset hänen kanssaan juttelisivat mikäli hän katsoisi heitä alaspäin olkansa yli!

Mä itse taas koen että on äärimmäisen tärkeää että saa tukea tarvittaessa! Klinikka on ollut todella tärkeä paikka mulle vuosikaudet, nykyään ei oo enää niin tärkeä, mut sieltä ainakin tietää saavansa tukea. Myös vertaustuki ja tieto että joku voi selvitä, on auttanut mua. Monet käyttäjät ketkä tahtovat eroon kamasta kokevat itsensä todella yksinäiseksi lopettamis-vaiheessa. Tottakai jos silloin on seuraa joka ei vedä, on helpompi pysyä kuivilla! Vaiti-olovelvollisuus sitoo pitämään asian muilta salassa, joten ainoa asia jonka siitä saa on mielihyvä että pystyy olla avuksi! Itselläni usein myös se, että pystyn saamaan jonkun toisen hyvälle mielelle omalla tekemiselläni (auttaminen vaikka siivoamisessa tai muksun vahtimisessa) antaa hyvän mielen.

Mä en tajua kuinka Fernetti aikoo sit saman tyylin avulla vaikka vanhemmuutta käsitellä! Kaikki vanhemmat vertailee omaa kasvatustaan ja lapsiaan toisten lapsiin ja mikäli heillä menee paremmin kuin naapurin Pirkolla ja Pekalla ni tottakai siitä ollaan ylpeitä vaikka ei menisikään yhtä hyvin kuin Tiinalla ja Tonilla! Ihmisluonne kun on vain omaan etuaan ajava. Ihminen tarvii muita ihmisiä pystyäkseen itse muodostamaan itsestään omakuvan (peilaaminen) ja toimintansa suutautumiseen. Ihminen tarvii myös palautetta omannasa toiminnastaan.

Tähänkin topicciin on tullut niin paljon negatiivia vastauksia, että olisi kenties hyvä laittaa esiin nämä ihmisen arviointimenetelmät arvioitaessa toisten ihmisten toiminnan syitä.
Arviointi perustuu.

  1. miten tavallista yksilön toiminta yleensä on ihmisille
    2)miten tyypillistä tietty toiminta on nimenomaan tälle yksilölle
    3)kuinka tyypillistä toiminta on yksilölle myös esimerkkitilanteen ulkopuolella?

Täällä kirjoittajaa ei tunneta IRL joten suurin osa tekee arviointinsa oman kokemuksen perusteella. Useimmat ovat törmänneet ihmisiin kenen asenteet ovat ylimieliset käyttäjiä kohtaan. Mulla on useampia tuttuja ketkä ovat hemmetin huumevastaisia mutta kun kysytään että saavatko he huumeita hommatuksi niin yllättäen ovat ekana näin väittämässä! Eiväthän he ole vaivautuneet edes kysymään antaisinko heille mitään, mutta monet vain uskovat että kamaa saa kun menee kysymään! Mullakin tuo yks alkkis-tuttu sanoo jopa klinikalla et vois antaa lääkkeitä (rauhottavia), koska vahvempia tuolta saa todella helposti kun vain menee kysymään; kokemusta tästä ei ole! Yllätys että hän kokee itsensä parempana käyttäjänä kuin alkkikset tai narkomaanit…

Mut laitanpa vielä nämä asenteiden ja stereotypioiden tehtävät… Stereotypiat ovat tunnevaltaisia, laajoja asennekokonaisuuksia jotka pohjautuvat usein uskomuksiin, virhepäättelyyn ja virheelliseen yleistäminen.

  • asenteet ja stereotypiat toimivat myös minäkäsityksen puolustusmekanismeina. Yksilö voi käyttää asenteita suojana itseään kohtaan tuntemiaan kielteisiä tunteita vastaan
  • Yksilö voi toteuttaa myös asenteillaan maailmankuvaansa liittyviä arvoja. Arvolla tarkoitetaan jotain abstraktia tavoitetta johon ihminen pyrkii tai pitää hyvänä. Asenne johonkin kohteeseen määröytyy sen mukaan, miten tämä kohde edistää arvojen saavuttamista. Niinpä yksilö joka uskoo syvästi ihmisarvoon, vastustaa jyrkästi kuolemantuomiota.
  • Asenteen muodostamisperustana voi olla myös hyödyn tavoittelu. Yksilö saattaa omaksua uusia asenteita, jos nämä auttavat saavuttamaan jonkin konkreettisen tavoitteen.

Kyllä tämä silti on todella outoa että nykyään auttavia mollataan näin paljon, että tekevät sen vain itsensä tähden! Tässä vielä samasta psykan kirjasta huumeista ja käyttäjistä : Usein näyttää siltä, että huumeiden käyttäjät hakevat eräänlaista psykologista varaosaa, jonkinlaista korvaavaa tai tasa-painoittavaa elämystä poistamaan normaali-elämässä koettuja puutteita tai riittämättömyyksiä… Niistä haetaan samoja tyydytyksen lähteitä kuin työstä ja ihmissuhteisa, tai vaikkapa koskaan saavuttamatonta itsetuntoa. Huumeet antavat käyttäjälleen usein valheellisen >>suuruuden>> tunteen, josta haetaan vastapainoa arkitodellisuuden turhuudelle ja mitättömyydelle. Huumeriippuvuuden synnyn taustalla on aina syviä psykologisia tarpeita.

Vielä kun ottaa huomioon että ihmisen minän rakenne syntyy lapsuudesta alkaen ja koostuu häntä itseään koskevista tiedoista ja tunteista. Minäkäsitykseen ja maailmankuvaan kuuluu myös mm. asenteet, uskomukset ja odotukset siitä kuinka ihmisen tulisi käyttäytyä. Yllättäen käyttäjällä nuo asenteet, uskomukset ja odotukset ovat ristiriidassa sen alkuperäisen opitun mallin mukaan jossa tarkoituksena oli olla jotain muuta kuin addikti… Tässähän on selvä tiedollinen ristiriita. Kaikille on kuitenkin opetettu että päihteet ovat terveydelle vaarallisia ja mikäli päihteitä käyttää; tuo tiedollinen ristiriita on poistettava tietoisuudesta joko muuttamalla tosi-asioita (lopettamalla käytön) tai kieltätymällä uskomasta tieteellisiä tuloksia. Mikäli ihmisen asenteita yritetään muuttaa uudella tiedolla, joka on hänen asenteidensa vastaista, hän tavallisesti torjuu uuden tiedon ja säilyttää entisen asennoitumisensa. Koska ihmisen asenteet muodostavat osan hänen minärakenteestaan ja monet asenteet liittyvät hänen arvomaailmaansa, asennemuutos voidaan saada aikaan vain sellaisella tiedolla, joka saa aikaan myös tunnetason muutoksia.

Eli kyllä myös tuota avusta kieltäytymistä voi perustella sillä, että ihmisen omat ennakkokäsitykset auttamisesta, omasta avuntarpeestaan (ei koe olevansa avun tarpeessa) tai odotuksesta että AINA auttajan perimmäinen tarkoitus on saada itselleen paremmuuden tunne, johtuvat kyllä myös psyykkisistä syistä jonka tarkoituksena on yllättäen myös saada itselleen parempi tunne. Tässäkin tapauksessa ihminen joka on nöyrästi kysynyt kuinka hän voi auttaa, on teilattu aivan täysin ja kenenkään mielestä hän ei ole kykenevä auttamaan. Asenne auttajan perimmäisestä syystä auttaa on nostettu suurimmaksi ongelmaksi jolloin avuntarve on mitätöity; samoin henkilö joka apua tarjosi. Tässä on kyllä molemmilla osapuolilla, sekä auttajalla että “autettavalla” oma lehmä ojassa. Autettava ei apua tahdo omien asenteiden ja ennakkoluulojensa perusteella; toisaalta välttämättä hän ei koe apua tarvitsevansa, jolloin hän puolustautuu mitätöimällä auttajan “halun auttaa” faktoilla ihmisluonteesta! Kyllähän tässä huomaa, että omaa elämäntapaa puolustetaan mitätöimällä ne ketkä tahtovat tuosta elämäntavasta pois auttaa; eli “pidä huoli omista asioistas ni mä pidän huolen omistani ja turha tulla tänne puolelle itteäs nostamaan toisten yläpuolelle”. Mua ihmetyttää vain se, että kuinka nuo ihmiset kellä ole mitään kama-historiaa tahtovat itsensä tänne huonommalle puolelle väkisin tunkea; ongelmien keskelle? Kaikki eivät sitä tee vain kokeakseen itse paremmuuden tunnetta, vaan osa oikeasti tahtoo tietää elämästä muutakin kuin vain sen pinnallisen “kultalusikka”-maailman; tosin tämäkin halu lähtee yllättäen omista tavoitteista elämässä ja päämääristä… Mut niinhän kaikki toiminta ja tavoitteet ihmisen elämässä lähtee… Elämässä kuitenkin kun on kysymys saavuttaa ne päämäärät jotka itse on katsonut omille arvoille ja asenteilleen sopivan; harva lähtee Intiaan nauramaan katulapsille, useampi lähtee oppimaan minkälaista on elää ilman tavaraa ja ruokaa jotta oppisi arvostamaan omaa elämäänsä enemmän! Mikä siinä on niin väärää?