Mitä mä teen?

Me Lopettajat
1

Heips!

Oliskohan siitä nyt yli neljä vuotta kun putosin pohjalle niin että ryskyi ja löysin tämän plinkin.
Olen yli viisikymppinen naisihminen, join ne viimeiset kymmenen vuotta melko tavalla kaksin käsin. Hoidin tietysti kodin ja työn moitteetta, nuorin oli vielä kotona ja hänenkin koulu-ja harrastusasiansa tuli aina hoidetua moitteetomasti.
Ei ollut töistä pois oloja, krapulassa olin tietenkin useinkin töissä.

Kaikenlaista sattui, ensimmäinen todellinen pysäytys oli kun otin viinaa ja lääkkeitä ja heräsin sairaalassa vatsahuuhtelussa. Varsinainen pysäytys tuli kuitenkin, kun mies sai henngenvaarallisen sairauskohtauksen ja olin itse kännissä. Se ei kuitenkaan vaikuttanut muuten kuin siten, että sain aivan hirveät itsesyytökset siitä asiasta.

Täällä en ole nyt pariin vuoteen kovinkaan usein käynyt, mutta vanhoja tuttuja näkyy vieläkin olevan, ilmeisen kuiville päässeitä: mies metsänreunasta, todellinen symppaaja, soi kannel, jonka tarinaa luin jännittyneenä, mirtillo, basi ja moni muukin.

Viimeksi täällä valittelin elämäni sen hetkistä vaikeutta; mies on useamman vuoden sairastellut. Parisuhteemme ei ole parhaalla mahdollisella tolalla, juomiseni oli yksi suuri syy siihen. Nykyään juon satunnaisesti, harvoin enkä enää silloinkaan holtittomasti. En silti ole mikään kohtuukäyttäjä, olen alkoholisti ja tiedän sen.
Parisuhde ei ole paljon parantunut. Olemme kuin kaverit, sisarukset, ehkä ei edes ystävät. Suurin ongelma mielestäni on täydellinen läheisyyden ja seksin puute. Tästä ei voi puhua kenellekään, ei tietenkään. Olen kuitenkin itse vielä terve ja normaalit tarpeet omaava - vaikka siis olen yli viisikymmentä, en koe olevani mikään mummo, sukupuoleton, vanha…mies ei sairautensa vuoksi kykene seksiin eikä sanojensa mukaan sitä kaipaa yhtään. Hän ei myöskään ilmeisesti kaipaa minkäänlasita läheisyyttä, ei suudelmia, hyväilyjä, ei mitään.

En oikein tiedä, mitä tehdä. Sairasta miestä ei voi jättää, enkä haluaisikaan. Kuitenkin haluaisin itse elää vielä täyttä elämää. Haluja saa tietenkin itsekin tyydytettyä, mutta kun kuitenkin kaipaa sitä läheisyyttä. Rakkautta.

Tälle palstalle vuodattelen siksi, että aina välillä kun oikein pinnaa kiristää, annan itselleni " LUVAN" juoda. Voin juoda pullon viiniä ja päälle pari lonkeroa, en kuitenkaan enempää ( entisinä aikoina tuo oli vasta alkulämmittelyä). Kuitenkin mielen sopukoissa on aina jonkinlainen holtti, nyt riittää, ei enempää.

En tietenkään tiedä, pystyisinkö olemaan täysin juomatta, jos asiat olisivat kutena haluaisin.
Olen kuitenkin välillä kuukausia juomatta. Nyt vain tuntuu, että näitä " lupia" itselleni heruu yhä useammin, jopa pari kertaa kuukaudessa. En halua enää siihen tilanteeseen, jossa olin eli saatoin juoda kuukausia lähes päivittäin - arkena 5-6 siideriä tai olutta, viikonloppuisin siihen päälle ainakin pullo viiniä, usein muutakin.

Pyörittelen asioita mielessäni, käyn lähes päivittäin, aina kun voin, salilla jumpissa, uimassa, juoksemassa, lenkillä, muuten tuntuu, että pää hajoaa.

En halua vaipua enää siihen alkoholistiseen jatkuvaan humalaan/krapulaan/itsesyytöksiin/masennukseen/unettomuuteen/kauhun kierteeseen.

En osaa mieheni kanssa enää asiasta puhua, vaikka kaikesta muusta voimme jutella. On kuin yksi huone olisi lukittu, enkä uskalla avata sitä, kun en yhtään tiedä mitä sieltä vyöryää.

Onko kellään muulla samantapaisia kokemuksia?

2

Hei Marina!Ainakin tulee tunne että jäät liian yksin tuon tilanteesi kanssa jos et voi kenellekään puhua.Onhan meillä kuitenkin kaikilla oma elämä elettävänä ja olen sivusta seurannut muutamia omaishoitajia ja minusta on väärin jos joutuu "uhraamaan"elämänsä hoitaakseen Vain puolisoa.En tarkoita että sinä olisit omaishoitaja…mutta itseäni auttoi avioeron aikoina kun jo naimisissa ollessani hommasin “kirjeenvaihtokaverin” miehestä joka oli myös naimisissa ja asui tarpeeksi kaukana,ettei mitään suhdetta syntyisi :wink: meidän kirjoittelua kesti 1,5 vuotta ja kerran eroni jälkeen tavattiinkin,ihan ystävänä.Minua ainakin se ystävyys auttoi vaikean vaiheen yli ja piristi aivan hemmetisti!Sähköpostilla kirjoiteltiin ja lopussa jo soiteltiinkin.
Tuntemattomalle on helpompi puhua,ja eipä se pieni viritys yhtään haitannut kun avioliitto oli jo mitä oli…Ja jos toinen ei enää suostu seksiin niin ei kai sinun ole pakko olla ilman?Itse kyllä hakisin muualta,mutta se on vain minun mielipide :smiley:
Entä jos lähtisit selvinpäin autolla vaikka tansseihin?Sieltä löytyy seuraa,ja tanssiminenhan on tosi hauskaa jo itsessään…nämä nyt tulee mieleen,voimia ja iloa,sitä ainakin toivotan!

3

Juomisen ihanuus on siinä, että voi olla hetken aikaa toinen, rohkea ja viisas ihminen.Ei paina murheet, elää täysillä tässä ja nyt. Mitä siitä, että kaikki palaa entistä pahempana huomenna, nythän on tänään.
Miksi pitää kiusata itseään juomattomuudella, kun kaikki ihanuus on vain parin ihanan viinilasillisen takana?

Tää elämä on joskus niin helvetin paskaa.

4

Heippa hei, tuli mieleen aatoksia tuosta viisaudesta ja rohkeudesta.

Itse havaitsin joku aika sitten ns. afterworkilla, että en ole juodessa erityisen viisas tai rohkea. En minä mitään tyhmääkään silloin onneksi tehnyt, mutta huomasin että kun oli tarkoitus keskustella viisaasti kaverin kanssa suurista asioista, en saanut siideripäissäni muotoiltua ajatuksiani kovin fiksuiksi lauseiksi. Ulos tuli vain lyhyitä töksähtäviä one-linereita, jotka kapakan melussa kuulostivat varmasti vieläpä jankkaavilta.

Kaiken lisäksi vieressä virnuili itse työpaikkani esimies, että “näistä kannattaa keskustella vaan selvinpäin”. (Yritimme käydä debattia uskonnosta, btw).

Noloistuin ja havaitsin kohtuuden olevan lähes ylitetty, ja lähdin kotiin nukkumaan, vaikka ilta oli vasta nuori.
Metkaa kuitenkin, että olen käynyt toistuvasti työkaverien ja jopa pomon kanssa baarissa, ilman että he tietävät alkoholismi-menneisyydestäni. :bulb:

5

Hei Marina56. Mieleeni tuli se vanha elämä jota elin ennen raitistumista kun luin kirjoitustasi. Sitä en enää haluaisi takaisin, koska siitä oli tosi työläs päästä irti. Minullakin meni kauan aikaa ennekuin tajusin kuinka väärin elin ja ajattelin elämästä.
yritän vain kertoa että etsi ja rukoile oikeaa ratkaisua, viinahan ei sitä sinulle anna. Jos voit niin kannattaa olla juomatta, koska alkoholi tietääkseni ja tutkimustenkin mukaan ja oman kokemuksenikin mukaan vain kiihottaa viettielämää ja korostaa seksin tarvetta, vaikka se pukeutuukin läheisyyden tai jopa rakkauden valepukuun? Alkoholi teettää ihmiselle aika paskoja tekoja joita sitten kun alkaa tuntemaan oikeita tunteita niin kaduttaa kun on moista edes tehnyt.
Ja ikävä kyllä jos on pitkään juonut niin alkoholistinen ajatusmaailma, tunne-elämä, jatkuu vielä kauan aikaa raitistumisen jälkeenkin. Siksi sanotaan ettei raitistumisen alussa kannata tehdä mitään hätiköityjä ratkaisuja. Minulla läheisyyden, rakkauden ja turvan kaipuu meni överiksi.
Mutta minulle ero antoi potkua raitistumiseen, kun elämä meni juovana eron myötä vielä hullummaksi, kun ei ollut enää miestä joka olisi edes vähän katsonut perään tekemisiäni. Jotenkin ehkä olen kiitollinenkin siitä että menin niin alas että raitistuin. Mutta sieltä rämpiminen ylös oli työlästä. Varsinkin kun ei vielä ymmärtänyt että ajatusmaailma oli kaikkea muuta kuin terveen ihmisen ajatuksia.
Ajatuksistahan se lähtee, kaikki paha ja hyvä. Jos ruokit jotain ajatusta niin se vain vahvenee.

6

Kävin välillä askartelemassa joulukoristeita ja siinä yhtäkkiä tuli mieleen, että mitä se minä taas innostun liikaa ja alan neuvomaan ketään mitä pitäisi tehdä.
Luultavasti jokainen sisimmässään tietää mikä on oikein, mikä väärin. Ja seurauksista vastaa itsekukin omassa elämässä. Enpä usko että kukaan oikeasti kenenkään neuvojen mukaan haluaa elää. tai edes uskoo että itselle käy siten miten toiselle.

7

Moi Huolestunut Läheinen. Kirjoitat hyvin ja osuvasti. Jäin minäkin hetkeksi ajattelemaan, miksi oikeastaan roikun vieläkin täällä kuin koiranpaska kengässä enkä lähde kulumallakaan?! :laughing:
Henkilökohtaisesti en halua enkä voikaan “neuvoa” ketään. Silti epäilen, onko ihminen joka aloittelee täysin uutta elämänjaksoa, eli raitistelua, aina tietoinen siitä mikä on oikein tai väärin. Itse en ainakaan ollut, vaan ennemminkin erittäin epävarma monestakin asiasta. Koin asiallisen opastamisen tervetulleena impulssien vastaanottamisena, en holhoamisena. Toki oma asiani, mitä näille teen.
Ja jos täällä jotakuta alkaa kommentointini nyppimään, niin voihan sen ilmoittaa. Pari tällaistakin tapausta on ollut. Nämä olen jättänyt rauhaan ja sillä selvä. Sana on vapaa - niin sinulle kuin minullekin. Olemme yhtaikaa sekä kuluttajia että tuottajia. Lopettajia eikä opettajia! :mrgreen:

8

Huomenta!

Ällöttää tänään tuo itsesäälissä pyöriskely.

Viime yönä valvoin ja taas mietin tätä elämää. Mihinkään ei ole tässä vuosien aikana muuttunut se asia, että kaiken takana, aina, on viina. Mitä pidempiä aikoja olen juomatta, sitä paremmin menee, noin yleisesti. Nyt juomista on taas jatkunut pitkään, melkein vuoden. Jonkun toisen kohdalla se olisi ihan kohtuukäyttöä, mitään övereitä ei ole tullut, mutta alkoholisti on alkoholisti.

Siinä sitten yöllä muotoutui päätös, että kyllä se taas on vaan sitä raittiutta tavoiteltava. Muutaman päivän päästä on syntymäpäiväni ja nyt koitan päästä siihen maagiseen raittiiseen vuoteen. Siihen en ole vielä yltänyt, vaikkakin kuukausin ja taisi parhaimillaan olla puoli vuottakin raitista aikaa.

Ehkä nämä parisuhdeongelmatkin avautuvat siinä, kun aivoista haihtuvat päivien ja viikkojen mittaan höyryt

Se auttaa, että sitä raitista elämää on tullut harjoiteltua, siihen luiskahtaminen ei ole vaikeata. Siinä pysyminen on. Toivottavasti saan taas täältä plinkistä kaipaamaani tukea. Silloin, kun olin tosi pohjalla, tämä oli mulle korvaamaton!

Ja Antabus on ollut aiemminkin apuna, kaivan ne taas kaapin kätköistä.

Ja taas tämä on se päivä yksi.

9

Huomenta marina56!
Täälläkin taas se päivä nro 1. Kirjoitin äsken tuonne keski-ikäisten naisten ketjuun. Tästä lähdetään taas yhdessä eteenpäin tällä kivikkoisella tiellä. Tsemppiä!

10

Ja saman päivän ehtoota kaikille!

Mun mielestä sää Andante oot ollut täällä ainakin yhtä kauan kuin määkin, eli neljä-viis vuotta, vai olenko väärässä? Kai se vaan osoittaa, että raitistuminen ei aina ja kaikille oo helppoa, ja ihanaa on se, että jaksaa ja viitsii rohkaista muita .

Jostain syystä tänään olen mietiskellyt sitä, kun sen lääke/viinasekoilun ja vatsahuuhtelun jälkeen menin ns. terapiaan. En oikein tykännyt siitä päihdesairaanhoitajasta enkä olisi millään halunnut mennä koko terapiin. Koin sen turhaksi, noloksi ja rasittavaksi.
Vieläkin muistan selvästi sen, että hoitaja hyvinkin selvästi oli sitä mieltä, että SYY juomiseeni oli lapsuus. Hylkäämisen ja häpeän tunne.Vanhemmat erosivat molemmat moneenkin kertaan, kumpikin joi, isäni kuolikin alkoholistina, äiti raitistui vanhoilla päivillään. Meidät lapset kyllä hylättiin moneenkni kertaan, heiteltiin sinne ja tänne, kukaan ei meitä olisi halunnut. Vanhemmat halusivat kummatkin uuden elämän ilman rasittavia kakaroita.
No monenlaista tapahtui, kuten kai lapsille yleensäkin. Olin kyllä ujo ja arka, vieläkin olen. Työssä kyllä olen kuin se kuuluisa toinen ihminen, kunhan vedän työpuvun päälleni.

Omasta mielestäni aloin juoda, koska tykkäsin oluesta, viinistä ja humalassa olemisesta. Oli jo nuorena kiva olla kännissä. Olin fiksu ja rohkea. Vanhempanakin tykkäsin olla kännissä, vieläkin tykkään, ainakin sellaisessa nousuhumalassa, kun tietää, että viinaa on jäljellä, se ei lopu ja sitä saa juoda.

Terapeutti sanoi, että vaikeudet johtivat juomiseen.
Minä sanon, että vaikeudet johtuvat juomisesta, tavalla tai toisella. Ongelmani on siis juominen eikä vaikea lapsuus.
Se, että AA-juttu ei ole mua varten, johtuu varmaan siitä, että en millään voi kuvitella itseäni puhumassa itsestäni yleensäkään enkä varmasti ainakaan juomisestani muille, vieraille ihmisille. En sen puoleen tutuillekaan. Ihmiset eivät tiedä, omaa perhettä lukuunottamatta, että olen alkoholisti. Olen aina juonut vain kotona.
Uskonjutut eivät myöskään ole mua varten, kun en usko. Luotan tieteeseen.

Siispä pitää, taas, yrittää selvitä yksin ja tämön plinkin avulla.

11

Hei marina56!
AA:sta raittiuteni saaneena voin kertoa, että palavereissa ei kenenkään ole pakko puhua. Riittää, kun on läsnä ja kuuntelee. Mukaan voi pyytää tai ostaa kirjallisuutta.

Mikään tiede ei osaa parantaa alkoholismiin sairastunutta. Uskoa voi yksinkertaisesti siihen, että kun ei ota ekaa huikkaa, ei tule humalaan.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

12

Tänään ajattelin sitä, että juominen on pakoa velvollisuuksista, siitä, kun ei osaa relata. Pitää tehdä sataa hommaa, joita ei tosin kukaan muu kuin itse vaadi tekemään. Pitää juosta ja jumpata ja pestä ja pyykätä, kääntää maata ja kantaa puita. Suorittaa. Kännissä ei tarvitse.

Huomenna on eräänlainen iltajuhla, jossa tarjotaan alkoholia. Autoilu on tietysti hyvä syy olla ottamatta, kukaan ei ihmettele. Oma reagoiminen jää nähtäväksi. En silti pelkää sitä, kun niin usein viime vuosina olen ollut kuskina erilaisissa juhlissa, mies on sitten muutaman oluen juonut. Eikä sellaisissa juhlissa edes niin paljon tarjota, että sen vuoksi paljon viitsisi vaivautua, parista viinilasillisesta kun ei iloa ole.

Ei ärsytä eikä harmita, toivottavasti hyvin nukutun yön jälkeen on hyvä aamu.

Antabusta otin aamulla, se on mulle ihan ok lääke. Nyt on ihan hyvä näin.

13

Moikka Marina!

Mulla vielä se vaihe, etten oikeen saa ittestäni irti kuin ihan välttämättömät…herään, lapset kouluun, töihin, kotiin, ruokaa ja peiton alle. En ole pahemmin nukkunu sunnuntain jälkeen…viime yö meni vähän paremmin. Tiedän kokemuksesta, että jossain vaiheessa, kun pahin on takanapäin, niin alkaa senpäiväinen touhutäti ottaa vallan. Kaikkee pitäis tehdä ja pysähtyä ei saa. Sitä odotellessa.
-Jose-

14

Huomenta Marina, kiva kun taas pomppasit tänne. Yksi lauseesi herätti aamuvirkun välittömästi! Kirjoitit, että kännissä ei tarvitse hoitaa velvollisuuksiaan. Tarvitseepas! Ei ne velvollisuudet mihinkään katoa, päinvastoin vain kasaantuvat. Ongelmansiirtoaineella saat sitäpaitsi vielä lamauttavat morkkikset ja muut kivat kaupanpäällisiksi. :wink:
Toivotan hyvää päivän jatkoa ja rentoa iltajuhlaa. Tsemppiä edelleen ja pysyhän täällä raportoimassa halusi mukaan. :smiley:

15

Ehtoota taas !

Iltatilaisuus meni ok, selvin päin eikä oikeastaan tehnyt kovasti mielikään sitä viiniä, konjakin tuoksu kyllä melkein pyörrytti, kun siitäkin olen aina kovasti tykännyt.
Tuli mieleen sekin yksi kerta, vuosia sitten, kun mies sai lahjaksi konjakkipullon. Taisin sitten olla yksin kotona illan ja avasin ja join sen koko ison konjakkipullon vai oisinko vähän laittanut siitä treenipulloon pahan päivän varalle…mutta mihin kätkeä muhkeaa tyhjää, salaa juotua konjakkipulloa? No metsään, sammalen alle.
Seuraavana päivänä oli kova tuska käydä ostamassa uusi pullo tilalle ennenkuin mies huomaisi sen hävinneen…

Ja samanmoisia temppuja on tullut tehtyä muitakin. Esimerkiksi jouluglögipulloja ostelin joulukukiksi sukulaisille varmaan kolmeen kertaan, kun aina join ne. Kylmänä, suoraan pullon suusta, salaa, yksin.

Nää mun kännäilytarinani ei oo kovin kauniita, häpeän niitä kovasti eikä tulisi mieleenikään niitä kenellekään kertoa. Paitsi täällä.

Huomenna otan taas Antabusta, joka toinen päivä yksi. Viikon jälkeen ei ainakaan viikkoon voi ottaa mitään ilman hengenahdistusta ja todella huomattavaa kasvojen punoitusta. Vaikka nyt on tavoitteena pysyä ilman viinaa pitkään, en ajattele kuin huomiseen asti. Onneksi on pari jouluakin vietetty selvin päin, niin ei sellaiset kovasti mietitytä.

Villasukan kutominen on aika terapeuttista, kun tekee kuviota, ei siinä kauheasti voi muuta mietiä. Paitsi samalla voi kuunnella kirjastosta hankittuja kirjoja, cd-versioina. Ja taas pitää lainata se Lilli Loiri-Seppä , vai mikähän sen nimi on, kirjoittama " Selviämistarinoita". Jos et oo lukenut, lainaa ihmeessä. Se on mulle ollut kyllä niin suureksi avuksi.

16

Salaa ja yksin - niinhän sitä on tullut monet kerrat tehtyä. Ja ei ne munkaan ‘kännitarinat’ kauniita ole - varmaan itse kullakin riittää niitä, joita ei kirjoihin ja kansiin sovi laitettavan. Konjakista ja glögistä tuli mieleen sellainen vsop glögi, jota tuli puoli pulloa kaljojen lomassa yhtenä uutena vuotena yksin parvekkeella kiskaistua. En muista mikä vuodenvaihde se oli, mutta ihan viiden vuoden sisällä. Muistaakseni toisen puolikkaan kaadoin vessanpönttöön, kun oli niin hirveän makuista. Kyseisestä yöstä ei kovin suuria muistikuvia ole, mutta taisin vessan lattialta herätä jossain vaiheessa.

Jouluissa sulla onkin sitten enemmän alkoholittomia kokemuksia kuin mulla. Sen jälkeen, kun aloitin juomisen, en ole ollut ennen viime joulua yhtenäkään jouluna ihan selvänä. Viime joulu meni ihan hyvin läpi, vaikka mielihaluja mieleen ilmaantuikin välillä. Silloinhan en ollut ollut juomatta kuin reilut 2 kuukautta.

17

Kännäämisessä vie energiaa ihan kauheasti se kaikkinainen valmistelu, salailu ja jälkihuolto.
Pitää salaa hakea juotavaa, piilotella sitä mitä uskomattomampiin paikkoihin ( pyykkikone on aika hyvä, samoin likavaatekori, treenipulloon kaataminen ja jumppakassiin, meikkipussiin menee hyvin pikku pullo…) ja sitten pitää käydä salaa juomassa ja vielä kerätä pullot poisja palautella, eri kauppoihin tietenkin.

Ja eri Alkoissa tietysti pitää käydä ja joskus vähän esittää: etsin tässä lahjaa ystävälle, hän pitää laadukkaista valkoviineistä…ja nyökytellä kun asiantunteva myyjä kertoilee.

Tietysti pitää myös juomisen jälkeen esittää että ei ole krapulaa, varsinkn jos on onnistunut aika salaa (!!) juomaan tai ainakin salaamaan määrän. On sekin ollut aika tuskaa joskus ( usein).

Ihanaa on herätä vaikka huonostikin nukutun yön jälkeen, pää selvänä, ajatus kirkkaana, uusi päivä edessä. Sen kaiken energian voi käyttää ihan kaikkeen muuhun kuin juomiseen ja sen valmisteluun ja kännissä olemiseen.

Tulevana viikonloppuna on lapsenlapsi tulossa ja ihanaa touhua tiedossa. Vähän leipomista, ulkoilua, satujen lukemista, leikkimistä. Antabus on varmistanut sen, että ei edes vierailun jälkeen tule turvauduttua rentouttavaan viinipulloon.

18

Totta,Marina,tuo salailu…itse olen nyt huomannut että on helppoa katsoa ihmisiä silmiin kun ei tarvitse häpeillä paljastuvansa “juoneen” näköiseksi :wink:
Fyysinen riippuvuus alkoholiin helpottaakin aika äkkiä ,psyykkinen kestää kauemmin…mutta nyt kun 2kk takana raittiutta,varsinaisesti alkoholia ei enää joka päivä ajattele,harmittaa vaan miksi piti niinkin kauan juoda…
Hyvää viikonloppua lastenlastesi kanssa,varmasti piristävää!

19

[quote=“marina56”]
Kännäämisessä vie energiaa ihan kauheasti se kaikkinainen valmistelu, salailu ja jälkihuolto.
Pitää salaa hakea juotavaa, piilotella sitä mitä uskomattomampiin paikkoihin ( pyykkikone on aika hyvä, samoin likavaatekori, treenipulloon kaataminen ja jumppakassiin, meikkipussiin menee hyvin pikku pullo…) ja sitten pitää käydä salaa juomassa ja vielä kerätä pullot poisja palautella, eri kauppoihin tietenkin.

Johan oli tuttua tekstiä … ja sitten joskus unohtaa piilottaneensa tyhjiä pulloja! Esiinhän ne tulevat!

Miten “järkevä” ihminen voi käyttäytyä näin? Tai siksi kai, kun on alkoholisti. Minulla kolmas raitisteluyritys alkamassa, pidetäänhän tällä kertaa korkki kiinni?!

20

Moips!

Kyllä vielä on korkki kiinni ja toivottavasti pysyykin. Pimeät illat tosin houkuttelevat tissuteluun, samoin kuin kyllä totuuden nimessä valoisatkin. Ainahan niitä syitä löytyy.

Lenkkeily ja salitreeni ovat kyllä aika hyviä viemään ajatukset pois juomisesta, kunhan vain muistaa juoda muita juomia tarpeeksi ja syödä riittävästi.

Noista piilotteluista tuli taas mieleen hauska tarina omasta elämästäni: Olin joulun alla ostanut aika satsin glögiä yms. muka joululahjoiksi ja varmuuden vuoksi pistänyt pahan päivän varalle muutaman, jonnekin. Paha päivä tuli, enkä millään muistanut, mihin olin niitä pulloja piiloittanut. Mutta kaapit tuli siivottua ja aika raivolla…lapsen harrastuslaatikosta löysin suureksi riemukseni joskus jo aikaisemmin piilottamani pienen vahvan likööripullon ja voi sitä iloa! En kyllä muista seurasiko siitä sen kummempaa putkea, joskus niistä seurasi, joskus ei. Mutta sen glögipullon löysin sukkalankalaatikosta vasta vähän ennen juhannusta! Arvatkaapa vain maistuiko se silloin…kyllä maistui.

Niin hauskaahan tämä on, eikö vain?