Näin kun alkutaipaleella olen: äsken soi ovikello ja mun ensimmäinen ajatus oli, että pullo / lasi / tölkki piiloon ennen kuin avaan oven 
No, ei ollutkaan sitä lasia tai tölkkiä nenän edessä 
Ja kun lapsi aikaisemmin tänään kysyi kyytiä loppuviikoksi, niin mielessä kävi, että moneltako sitten voi juoda. Apua! Paljon tässä on ajatusmaailman muuttamista. En siis juo tänään, mutta en kyllä ylihuomennakaan …
Harmi, kun täällä on (teennäinen?) jako vähentäjiin ja lopettajiin. En ole lopettamassa, joten vaikka tykkään lukea näitä tämän puolen tekstejä, niin arastelen kirjoittaa tänne.
Tuo pullojen piilottelu oli vain niin osuvaa, että ihan pakko kommentoida. Nostelin viimeksi tänään kaapista esiin kaksi pientä, tyhjää, nurkkaan piilotettua brandypulloa, jännittäen montako niitä sieltä löytyy ja kuinka paljon niissä on jäljellä.
Hulluintahan tässä on se, että asun yksin. Ei kukaan tule yllättäen edes käymään, saati availemaan kaappien ovia. 
Jep ja ihan hullun hommalta tuntuu jälkeenpäin ajatellessa. Mutta jos tuo tapahtunut nyt (tai myöhemmin, jos raittiutta vielä ei paljoa kasassa) tuntuu hauskalta, oli se silloin himon aikaan ihan jotain muuta. Muistan itsekin, kuinka joskus jemmasin pulloja paikkaan X oikeasti pahaa päivää odottamaan. Jotain väkeviä yleensä. Ja kun se paha päivä tuli, niin meinas järki mennä kun ei löytynyt sitä piilopulloa. Ja etsintä nimenomaan raivolla.
Jaa… Hemmentaali - niin asun minäkin yksin. Ja kun en mikään juhlienjärjestäjä/biletyyppi ole, niin vieraita ei usein käy. Silti vaan se/ne pullot piti piilottaa. Mutta nyt ei yli vuoteen ole alkoholijuomia huushollissa ollut, eikä ole tarvettakaan niille ollut.
Mitä mä teen? Uskallan lupaa kysymättä lainata tähän Dave’n kirjoituksen päivämäärällä 22.7.2015. Uskon, että hän on edelleen samaa mieltä ja niin olen minäkin:
"Muistutukseksi taas kerran. Palsta on määritelty näin:
Onko tavoitteenasi tai elämäntapanasi täysraittius? Me Lopettajat on keskustelupalsta niille, jotka jo seilaavat selvillä vesillä tai horisontissa siintää elämä ilman alkoholia.
Kun asia on näin, niin mielestäni palstalle ei kuulu kirjoitukset, joissa todetaan:
A) Oikeastaan joissain tilanteissa olisikin vaan hyvä juoda
B) Itse juon, en aiokkaan lopettaa, kunhan vaan käyn viisastelemassa
Alkoholismi on monelle niin tuhoisa asia ja siitä toipuminen niin vaikeaa, että tuollaiset näkemykset ja niitten esille tuominen on vastuutonta, moraalitonta ja erittäin vastenmielistä."
huomenta!
Nyt en ymmärtänyt viimeisintä viestiä. Tai ehkä sinä et ole ymmärtänyt lukemaasi. Tässä emme suinkaan kannusta ketään juomaan eikä ainakaan minun juomisessani mitään hauskaa koskaan ollutkaan, ei ainakaan viimeisinä vuosina.
Kauheaa se oli, epätoivoista ja pakonomaista. Jos et sitä ymmärrä, et ehkä kuulukaan tälle palstalle.
Se, että tässä on muisteltu näitä " hauskoja" pullonpiiloitusleikkejä, on varmasti meille keskusteluun osallistuneille totta ja siihen juomiseen niin kiinteästi liittyvää oman alkoholismin kanssa taistelua.
Itseni tunnistan monista jutusta muissa ketjuissa ja samanlaisuutta löytyy monen kanssakulkijan kanssa. Tämä on vertaistukea parhaimmillaan. Jos et käsitä sitä, ystäväni, ei voi mitään.
Hyvää selvää, lämmintä syyspäivää meille kaikille!
Marina, huomenta.
Uskon, että Tapsan viesti viittasi ylempänä olevaan Hemmentaalin kirjoitukseen. Kompaan Tapsan ja kaikkien niitten linjaa jotka käyttävät palstaa tarkoituksen mukaisesti. Mielestäni kuulut myös näihin/meihin. Käsittääkseni olet Lopettaja. Vähentäjille ja muiden aineiden kanssa kamppaileville on omat fooruminsa.
Hyvää päivän jatkoa. 
Koska mainitsin olevani vähentäjä, keskusteluun osallistuminen ilmeisesti tarkoitti, että:
A) Oikeastaan joissain tilanteissa olisikin vaan hyvä juoda
B) Itse juon, en aiokkaan lopettaa, kunhan vaan käyn viisastelemassa
Itse en löytänyt omasta tekstistäni kumpaakaan kannanottoa mutta fine, pysyn poissa. Myös lukemasta, koska en koe mielekkääksi seurata keskusteluja, joihin en saa halutessani osallistua.
Hemmentaali, tuskin sinua kukaan muu kuin ylläpito voi jostain kieltää. Mulle vain jäi epäselväksi mitä ajat takaa. Mikä sinun toiveesi juomisen suhteen on? Sanoit selvästi, ettet halua lopettaa. Ja sitten “arastelet” kirjoittaa tänne. Ei todellakaan mitään syytä arasteluun, erittäin hyvä että ylipäätänsä käsittelet asiaa jollain tasolla.
Tee tämä “taso”, eli juomiseesi liittyvä ensin itsellesi ja sitten muille selväksi. Ja pysy ihmeessä jollain palstalla, vertaistukea on moni täältä (joko vähentäjien puolelta tai lopettamosta) saanut enkä minä ainakaan näe mitään syytä jättää sinua ulkopuolelle.
Nettituki vain on siitä hankalaa, että moni asia menee helposti väärään kurkkuun ja nopeasti myös väärille raiteille.
Toisten ajatusten leimaaminen “viisasteluksi” on minusta hieman ikävän tuntuista, jos oma anti foorumille koostuu lähinnä motkotuksesta muiden “vääränlaisia” viestejä kohtaan.
Tämän taisinkin Davelle sanoa jo silloin heinäkuussa.
Miksei täällä saisi motkottaakin. Täällähän voi itkeä, nauraa, viisastella, ilkeillä, murjottaa, vittuilla, ihan mitä vaan.
Mä olen nyt ärsyyntynyt siitä, kun meillä olis kivat pikkujoulut, joissa ehdottomasti haluaisin juoda kaikki ruokajuomat ja lähteä aikaisin kotiin ja pistää johonkin himan nurkille valmiiksi lähtiessä vaikka sen ihanan pikkulikööripullon ja ottaa sen siellä ennen kotiin menoa ja varmuuden vuoksi vielä johonkin ( vessaan, pyykkikoriin tai uimakassiin, arvon vielä kumpaan) joku rakasrakas pikkuhyvä, ihan vaan mieheltä piiloon jos, siis JOS haluaisin sen vielä juoda.
Tietenkin juon ne kaikki.
Sen sijaan otan antabusta, juon vissyä ja vituttaa.
Olisko muita vaihtoehtoja?
Olenko siis lopettaja, vähentäjä, juoppo, raitis,vaiko pelkkä unelmoija?
Tää on nyt ehkä kymmenes päivä sen viimeisen narahduksen jälkeen, en oo enää aikoihin laskenut päiviä. Silloin eka kerralla laskinkin hyvin visusti. Osaan ja voin elää näin selvin päin, mutta kuinka kauan haluan?
Minkähän v uoksi tuo pikkujouluasia alkoi nyt rasittaa? Tässähän on ennen sitä yhdet naistenjuhlat ( tilaisuus juoda), syntymäpäivät ( ei, niillä ei voi juoda), pääkaupunkireissu ( ryyppäämään ryyppäämään…)
Kahteen päivään ei ole ollut mahdollisuutta lenkkeillä/ käydä salilla, oliskohan tämä nyt sitä?
Raitistumisessahan on kyse kokonaisvaltaisesta elämänmuutoksesta, jossa toiminta- ja ajattelutavat ynnä muu pitää laittaa uusiksi. Siinä joutuu monesti astumaan omalle epämukavuusalueelle ja totuttautumaan uudenlaisiin asioihin. Eka vuosi on varmaan vaikein noiden tottumusten kannalta. On pikkujoulua, joulua, uuttavuotta, pääsiäistä, juhannusta, saunailtaa, lounastreffiä sun muuta. Kun on elänyt tavalla, jossa alkoholi on enemmän tai vähemmän kiinnittynyt kaikkeen tekemiseen, on poisoppiminen ja uuden mallin löytäminen noiden tilanteiden kohtaamista. Ja ne on vaan kohdattava. Ja kyllähän se välistä voi hammastenkiristelyksikin mennä - silloin kun ollaan oikein epämukavassa paikassa, siis tilanteessa, jossa ei mieleen tule mitään muuta kuin, että saispa alkoholia. Mutta jos/kun tilanteesta pääsee yli, on se palkitsevaa ja antaa onnistumisen kokemuksen, jolla seuraava vastaava tilanne onkin helpompi.
Itse skippasin suosiolla viime vuonna pikkujoulut ja muut juomistapahtumat ihan vaan “varotoimena”. Mulla on tosin se helpote, että olen sinkku, eikä ole siis parisuhteen kannalta “hyvä” osallistua kaikkiin kinkereihin. Keväällä ja kesällä tutustutin sitten paremmin itseäni noihin tilanteisiin, joissa sosiaalisessa ympäristössä valtaosa muista ihmisistä nautti alkoholia, kuka enmmän, kuka vähemmän. Ei ne joka kerta miellyttäviä kokemuksia olleet, mutta ihan hyvin meni. Ja todettakoon, että ei tunnu kyllä oikein ketään kiinnostavan, onko siellä lasissa alkoholia vai ei, jos saa mielen sopivasti vapautumaan.
Kysymykseen, oletko lopettaja, vähentäjä vaiko mikä, tietänet itse parhaiten vastauksen. Epämukavuusalue on kuitenkin se, jonne on mentävä, jos haluaa muutosta aiempaan. Mulle se ensimmäinen loikka epämukavuusalueelle oli meno päihdehoitajalle. Sittemmin niitä loikkia on tullut jos mihinkin tilanteisiin 
Hei. Luin tuon tekstin jossa marinalla jo polttelee juomisen aloittaminen. Pikkujoulut yms sellaiset ilman viinaa ovat kai monelle järkytys.
“Osaan ja voin elää näin selvin päin, mutta kuinka kauan haluan?”
Tuostahan se lähtee jos hellii moista ajatusta. Ikävä kyllä ajatuksista se lähtee.
Muistan etten päässyt koskaan irti ajatuksesta, jos päähän oli tullut ajatus juomisesta, tai muusta addiktista. Se oli pakko tehdä.
Mihin se pakko hävisi kun raitistuin? Koin eräänlaisen hengellisen heräämisen siinä vaiheessa, olin valtavan kiitollinen etten tarvinnut juoda, ei tullut päähän ajatusta juomisesta.
Jos olisin vielä juova ihminen, minua ärsyttäisi suunnattomasti tällainen “tekopyhä” teeskentely ja hurskastelu. Vihasin kaikkia jotka yrittivät todistaa jotain muuta kuin mitä minä ajattelin. päähäni ei tosiaan mennyt muiden oppisuunnat, hengellisyydet, eikä mikään muukaan sanominen. Suuttuminen oli minun keino ajaa pois sellaiset jotka yrittivät minua auttaa pääsemään pois juomisesta, ja muusta väärästä tavasta elää joka vain tuhosi minua ja läheisiäni. En ymmärtänyt millään sitä, mitä se kenellekään kuuluu miten elän ja olen.
En halunnut tietää mitään alkoholismista enkä juopoista. Kun olin selvänä vihasin juoppoja, en halunnut olla missään tekemisissä juoppojen kanssa. yritin kaksinverroin olla ja elää “kunnolla”, ja taas retkahdin juomaan. Pieni ajatus tuli päähän että: mitä se haittaa jos otan vain vähän. Nyt en ota kuin vain vähän…
Olen joutunut käymään saman taistelun muitakin addiktioitani vastaan kuin viinan kanssa, vasta pakon edessä myönsin että olen väärässä. Antaudun. Menetin kasvoni kun pyörsin sanani ja sehän kait se pahin on. Myöntää että on väärässä ja muut tai ehkä osa ihmisistä oikeassa. Ärsyttävää!
Raittiuden alussa olin tosi innokas kokeilemaan kaikkea henkistä ja hengellistä juttua, että pääsisin tasapainoon itseni kanssa. Sekin on vaarallista minulle, liian innokkaasti mennä liian syvälle johonkin. Sekin oli pakenemista tästä arkisesta tavallisesta elämästä joka on mitä on. Yritän nykyään jo elää ihan tavallista elämää. Se on oikeastaan kaunista ja hyvää, kun sen oikein oivaltaa. (vaikka se kuulostaakin teennäiseltä joidenkin mielestä).
Hyvää tekopyhää ja teennäistä elämää kaikille jotka lopettavat juomisen 
, sillä niin minulle jotkut sanoivat kun raitistuin.
Ehtoota taas
Noo toi oli vähän ehkä provosoiva tuo mun viimeinen kirjoitukseni. Kertomus siitä, millaista se elämä on kun juo. Karua, ällöttävää, salailevaa, täynnä poltetta, kiihkoa, himoa, helpotusta, hetken täydellistä.
Sen jälkeen tulee taas se kaikki muu.
Selviän selvin päin pikkujouluista ja muistakin, JOS HALUAN. Ehkä. Todennäköisesti. Mistä sen vielä tietää. Siksi kai pitääkin ottaa vain päivä kerrallaan ja päätää että tänään en juo, ainakaan päivällä. Illalla on päätettävä taas uudestaan.
Jos kaikki olisi vain tahdosta kiinni, aika harva täällä joisi kaiken, omaisuutensa ja terveytensä tai tekisi saman huumeilla.
Suurin osa tupakoitsijoistakin haluaa lopettaa. Onko siis luonteen heikkoudesta kysymys. Ei. Jos olet eri mieltä, olemme kyllä eri linjoilla.
Ei se silti sitä tarkoita, että pitää juoda/käyttää huumeita/tupakoida koko ikänsä. Kaikille lopettaminen ei vaan ole helppoa tai edes mahdollista. Luulisin.
Lopetin tupakanpolton jo vuosia vuosia sitten, monen yrittämisen jälkeen. Silloin se kertakaikkiaan loppui kuin seinään eikä ikinä sen jälkeen ole tullut mieleen, että polttaisin. Alkuvuosina näin unta että poltin. Herätessä oli aivan hirveä kauhu, että olinko polttanut ja mikä helpotus huomata, että se olikin unta. Samanlaisia unia olen nähnyt pitkän raittiudenkin ( mun laskuissani siis kuukausia kestäneen) aikana ja sama suunnaton helpotus, että unta, unta vain.
Tuo hengellisyys on mulle vierasta. Uskon vain tieteellisesti todistettuun enkä siis henkiolentoihin tai kuoleman jälkeiseen elämään tai muihinkaan sen kaltaisiin juttuihin. En voi siis turvata muuhun kuin itseeni, tähän plinkkiin ja antabukseen tässä raittiusasiassa.
Haluaisin kyllä, koska se olisi niin helppo antaa vastuu jollekin muulle, jonka tahdon mukaisesti elämä menee.
No joo, semmosta tänään. Jumppa teki hyvää ja siivous sen päälle, Sipilän puheidenkin jälkeen ehkä tulee uni. Saas sitten nähdä, kaatuko hallitus yön aikana.
Hei Marina!Minä yritän pyristellä myös tupakasta eroon,kuulostaa hyvältä että pääsit siitä noin hyvin .Aika sama juttu sen kanssa on kuin juomisenkin,omien korvien väliin kun se päätös tulee niin sitten onnistuu.Löytysiköhän netistä vertaistukea tupakoinnin lopettajille,täytyy alkaa googlaamaan
Dorikselle vinkki
Tutustu stumppi.fi-sivustoon ja sen keskusteluihin
Kiitos vinkistä Abelline!
minä käytin tupakan lopettamisessa samaa keinoa kuin alkoholin suhteen. ihan vai n hetki kerrallaan olin sytyttämättä, en taaskaan lopettanut enkä vähentänyt en muuta kuin etten vielä sytytä. tupakkaa oli kotona, varalla. Ihan vain sen vuoksi ettei tulisi sitä himoa, kun ei ole tupakkaa.
Se on kumma juttu kun tuon oivaltaa ettei ole pakko sytyttää tupakkaa, eikä ottaa ryyppyä. Luulenpa että tuo keino käy varsin moneen addiktioon.
Minulle kaikki mikä pitää lopettaa pakolla, etten saa jotain mitä haluan, on vaikeaa luopua, mutta kun käännän sen päässä että en tarvitse enää sitä, en halua niin jopa on paljon helpompi olo.
Kylllähän minullakin oli ihan samat vieroitusoireet alussa sekä viinasta että tupakasta, kuin muillakin, en niistä säästynyt vaikka uskoinkin Korkeimpaan Voimaan, sain vain tavallaan voimaa joltain itseä suuremmalta.
Tästäkin viikonlopusta selvitty selvin päin. Isänpäivän lounaskin sujui vissyveden voimin, vaikka mies joiki puoli pulloa punkkua. Onneksi en ole koskaan punkkua juonut ( paitsi joskus kun ei ole mitään muuta ollut, suoraan
hanasta olen lorottanut menemään)
Jostain syystä nyt on rasittanut kaikki aikaisemmin tehdyt töppäykset, isommat ja pienemmät, nekin, joista kukaan muu ei tiedä.
Toisaalta taas ärsyttää sekin, että mitä hittoa tässä oikein koittaa esittää selvin päin olemalla. Mies ei oikeasti edes huomaa, jos juon vaikka pullon viiniä ( salaa) illan aikana. Niin lähekkäinkään ei olla, että haistaisi mitään.
Ajoittain jonkinlainen katkeruus saa vallan, miksi elämän tällaiseksikin piti muuttua. Tiedän vallan hyvin, että monella on paljon huonomminkin.On töitä, ei ole rahahuolia, lapset pärjäävät hyvin, itse olen muuten terve ( paitsi että olen alkoholisti). Miehen sairauskin olisi ainakin tällä hetkellä hyvässä mallissa, mutta täällä vain poraan sitä läheisyyden puutetta. Kosketuksen ja seksin puutetta.
Ei kuulemma ( sanoi mies n. vuosi sitten, kun asiasta riitelimme) tämän ikäisen ihmisen kuuluisi enää seksiä ajatella. Olen oikeasti nyt juuri täyttänyt 55 . Mummo kyllä, suht. hyvässä kunnossa paljon liikkumisen vuoksi , vähän ylipainoinen, ihan tavallisen näköinenkin. Raivostuttaa ja kauhistuttaa ajatus, että kaikk i seksuaalinen kanssakäyminen on ohi suhteessamme, erota emme voi, jättää en voi, vuosikausia tätä…
Tekosyy korkin narahtamiselle, tiedän. Koetan tsempata itseäni ajattelemalla kaikkea sitä hyvää, mitä juomattomuuteen kuuluu ja usein onnistun, tyynnyn, alistun, olen tyytyväinenkin. Mutta jos ei pääse lenkille moneen päivää, alkaa niin pipo kiristämään, tuntuu, että päässä naksahtaa.
Nyt on onneksi lapsi kotona eikä ole itsellä mitään juotavaa, miehen juomia en ole katsonutkaan. Kaivan taas antabuksen kassista, ainakin lykkään sitä onnetonta hetkeä ja koetan jatkaa päivä kerrallaan, kohti pidempää raittiutta.
