^ Kiitoksia paljon, Reepu 
.
Niinhän siinä tosiaan kävi, että vanha rouvamme menehtyi tiistaina kunnioitettavassa 18 vuoden iässä. Toki tiesin, että yhteinen aikamme on käymässä vähiin, mutta tuli tämä silti aikamoisena shokkina. Hän oli kuitenkin oikein hyvinvoiva ja pirteä ikäisekseen, kun se lievä munuaisten vajaatoimintakin saatiin hallintaan ruokavaliolla. Jotenkin ajattelin, että hän alkaisi hiipua hiljalleen siihen ja olisi aikaa orientoitua viimeiseen piikkiinsä. No, nyt kävikin niin, että hänelle iski akuutti aivoverenkiertohäiriö. Siinä tiistai-iltapäivällä hän makoili sohvalla kaikessa rauhassa ja kun nousi ylös kaikki koordinaatio katosi raajoista yhtäkkiä ja pyöri vain ympyrää sen verran, kun ylipäätään tolpillaan pysyi. Hetken aikaa ihmeteltiin isännän kanssa, että mitä helvettiä ja sitten kiireesti eläinlääkäriin. Eipä siinä hirveästi muuta ollut tehtävissä, kuin päästää katti kärsimyksistään. Ei ainakaan mitään sellaista, mikä ei olisi vain pitkittänyt kitumista.
No, päivä kerrallaan tässä. Eipä sitä oikein muutakaan voi. Nyt tuntuu jo siltä, että pärjään ilman rauhoittavia. Niitä meni tuossa kolmena päivänä varsin reilulla kädellä, vaikka olin jo käytännössä päässyt irti niistä. Siitä en jaksa nyt todellakaan stressata. Tällaisia tragedioita vartenhan ne lääkkeet on keksitty.
Tänään taidan lähteä viimein uloskin. Meikäläisellä aika pirun huolestuttava merkki, jos jään sisälle käkkimään päiväksikään. Ehkä tässä taas joskus elämä voittaa, vaikka ikävä ja suru tulee jossakin muodossa jatkumaan aina 
.
2 tykkäystä
Eihän tästä tule nyt mitään. Sain benzot vedettyä nollille jo toistamiseen sen jälkeen, kun ylikunto iski ja sekoitti homman. Tosin lyhyeksi aikaa vain, mutta ihan kivuttomasti se meni. No, sitten kissa otti ja potkaisi tyhjää 
. Tuota yllä kertomaani en miksikään laske, kun siis kaikkiaan kolmena päivänä otin 4 mg klonatsepaamia per päivä. Se oli se akuutti kriisi ja alkoi lopulta vain vituttaa ja ällöttää olla siinä pöllyssä. Toleranssi ainakin laskenut hurjasti. Nyt jouduin kuitenkin palaamaan siihen, että otan joka päivä 5 mg diatsepaamia. Joo, ei ole iso määrä tälle vanhalle ryynien rouskijalle ja jos tuolla vähällä pysyn kasassa, pitäisi olla kai vain onnellinen. Tuntuu silti epäonnistumiselta ja hirveältä takapakilta, vaikka tiedän, että tässä on nyt oikeasti vaikea tilanne, eikä pitäisi tässä vaiheessa itseään ruoskia noin vähästä laillisten lääkkeitteni käytöstä.
Olen itkenyt AIVAN HELVETISTI 
. Ei itkeminen paha asia ole, enkä sitä pelkää, mutta se menee sellaiseksi hyperventiloinniksi, että vetää hermostoni ihan ylikierroksille. Sitten en pysty nukkumaan ja sen seurauksena puskee itsetuhoisia ajatuksia. Näin ollen parempi ottaa nyt vain kiltisti se vitosen Pami, kun se kerran rauhoittaa hermostoa sen verran, että pystyn nukkumaan. Kuten yllä sanoin, pitäisi olla lähinnä kiitollinen, että noin vähä riittää meikäläiselle. Mennään tällä nyt niin kauan kuin tarvitsee. Suru ottaa sen ajan, minkä ottaa, eikä sitä voi kalenterista kytätä.
Fyysisiä oireitakin tässä puskenut. Säännöllisen epäsäännöllisesti vaivaavat selkäkipuni ovat pahentuneet. Tuo on siis ihan normaali ilmiö minulla, että jos nukun liian pitkään samassa asennossa, selkä kipeytyy niin, ettei pysty makaamaan mitenkään päin. Se paranee heti, kun saa itsensä liikkeelle. Nyt tuo on herättänyt joka aamu, vaikken mielestäni ole edes niin sikeästi voinut nukkua, etten olisi tajunnut käännellä kylkeäni. Lienee kroppa vain niin jännittynyt. Sitten on ihme vatsakipuja, jotka tuntuvat siltä, ettei kyse ole mistään normaaleista IBS-väännöistä. Pistävät tietysti ajattelemaan, että mikäs syöpä se tällä kertaa on 
. Pistän nyt toistaiseksi kuitenkin psyyken ja surun piikkiin, enkä säntää taas lääkäriin tekemään kuolemaa.
Ihan toimintakykyisenä tässä olen onneksi pystynyt olemaan. Mitkään kummoisemmat projektit eivät hotsita, mutta perus ylös, ulos ja lenkille ja normi touhuni ja arkiaskareeni kotosalla hoituvat kyllä.
Nyt en valvo siksi, että suren. Perustäpinää vain, kun pitäisi vuotuiseen Puntala-rockiin lähteä. Jotenkin tuntuu nyt väärältä mennä bailaamaan punkkareiden kanssa, kun on suruaika, mutta menen silti, kun liput on ostettu jo aikaa sitten ja matkat ja kaikki järkätty ja maksettu. Saattaapi tuo vaikka piristää ja ei se kissa ainakaan henkiin herää, vaikka kuinka istuisin kotona itkemässä.
^ Oli oikein hauska ja antoisa Puntala-reissu 
. On sitä toki joskus parempikin festarifiilis ollut, mutta ei harmita yhtään, että lähdin.
Aika haikeat fiilikset tässä. Nyt on taas virallisesti syksy ja tuntuu jälleen, että kesä meni ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Kissan kuolema toki oli ja on edelleen suuri suru, mutta tuntuu, että tässä olisi jotakin muutakin eksistentialistista kriisiä päällänsä, vaikka oikeasti kaikki on ihan hyvin. Epäilen kyllä, että mulla on vaihde-/esivaihdevuodet meneillään. Kaikki oireet täsmäävät niihin, vaikka kuvittelin, että olisin lusinut moiset jo kolmekymppisenä johtuen syömishäröilyllä sotkemastani hormonitoiminnastani. Pitänee mennä lääkäriin kärttämään estrogeenikorvaushoitoa, josko sillä saisi elämän hymyilemään 
Huhut kuolemastani, uskoontulostani saatikka raitistumisestani ovat edelleen aiheettomia.
Olen minä edelleen seurannut tätä forumia, se vähä mitä on vielä seurattavissa.
Vanhalle käyttäjätunnukselle en enää pääse kun siihen linkitetty sähköposti ei ole enää käytössä.
Muilta osin ei mitään uutta tämän auringon alla.
^ Ihanaa, Korkkis! Yksi elämäni mies siis hengissä, kännissä ja ilmeisesti kaikki niin hyvin tai huonosti, kuin ennenkin .
Tänne kuuluu unetonta. Aina vain unettomampaa on alkanut kuulua tässä viime aikoina juuri, kun pääsin leveilemästä hyvillä yöunillani. Toki tiedän, mistä tämä johtuu. Ainakin vahvasti uskon tietäväni. On nimittäin muutenkin aika pirun klassiset oireet. Hartaasti myös toivon, että saan apua hormonikorvaushoidosta, kunhan se lääkäriaika tässä nyt pian on.
Ensi viikolla meille on tulossa kaksi uutta, nuorta kissaa 
. Olisi pitänyt tulla jo tällä viikolla, mutta homma siirtyi sijaiskodin päädystä johtuvista aikataulumuutoksista. No, ei se mitään haittaa sen enempää, kuin minua yleensäkään haittaa aikataulujen kuseminen 
. Innolla kyllä jo odotan, mutta vähän kauhullakin. En minä sitä pelkää, ettenkö osaisi kissoja hoitaa ja niiden kanssa pärjäisi, vaikka olisivat arempiakin tapauksia. Tunnepuolella tässä vain aikamoista kissanhännän vetoa, heheh. Sen verran pahasti kirpaisi se vanhuksen kuolema . Uskallanko kiintyä? Tahdonkokaan edes kiintyä? Toki olen nuo pitämässä ja hyvin pitämässäkin ja käytännön tasolla kaikki mennee mallikkaasti, mutta pään sisällä kaikenlaista ajatusta ja fiilistä. Eiköhän näistä taas yli mennä, kuten aina ennenkin.
Luin myös noista kissojen poismenosta ja ymmärrän että koti tuntuu nyt kovin tyhjältä.
Annan siis forumin ohjeistuksen vastaisesti käyttösuosituksen uusille kissoille.
^ Kiitos, Korkkis .
Nyt ei tunnu koti enää tyhjältä. Uudet perheenjäsenet saapuivat maanantaina ja minä olen jo aivan myyty 
. Ei ollut huono idea ottaa uusia kissoja näin pian, vaikka toki edelleen kaipaan edesmennyttä vanhusta niin pirusti.
Tuo tyttökissa on vielä varsin arka, mutta kuulunee asiaan ja eiköhän hän tuosta reipastu. Ihan kehityskelpoiselta yksilöltä vaikuttaa. Poikakissa sen sijaan ei ole tippaakaan arka, vaan suorastaan ylisosiaalinen tapaus 
. Ei ole huono luonteenpiirre sekään.
Olen nyt aloittanut sen estrogeenikorvaushoidon. Heti viikon sisällä yöunet paranivat. Se luonnollisestikin parantaa jaksamista liikuntaharrastuksissa ja yleensäkin kaikessa, mikä puolestaan parantaa mielialaa. Muita vaihtarioireita on vielä toistaiseksi, mutta ehkäpä ne siitä, kun hormonitasot asettuvat kohdilleen tai lääkitystä saadaan säädettyä lisää. Tuo unten paraneminen on toki se tärkein asia.