Olenko täällä Lopettajissa, vaikka en mitään lopullista ole päättänyt?! Näköjään olen. En ole paljonkaan ehtinyt käydä lukemassa täällä enkä tunne teistä vielä ketään, mutta eiköhän asia korjaannu, jos aion jatkaa tätä hyvin alkanutta (viikko kasassa!) tipattomuutta.
Hyvät ystävät ja kohtalotoverit: olen tarrautunut tähän verkkoon, koska tiedän, etten voi jatkaa tissuttelua enää. Fysiikka ei kestä. Audit-testi oli vahvasti punaisella, kun eilen kävin kokeilemassa. Vähän huijasinkin itseäni. Lisäpisteitä tuli iän perusteella ja siksi, että olen nainen. Olen tutustunut alkoholiin viitisenkymmentä vuotta sitten ja tullut sen kanssa kohtuullisesti toimeen. Tilanne on viime vuosina kuitenkin pahentunut, kun erilaisten kremppojen vuoksi olen alkanut käyttää kirkasta alkoholia särkylääkkeenä (en tykkää tableteista). Tehän tiedätte, että ei ole köyhä eikä kipeä, kun kumoaa puolen litran Tapiopullosta vähintään puolet reippaaseen tahtiin. Juon illalla kotona, en örvellä julkisesti. Kukaan, paitsi aviomies, ei edes tiedä, kuinka paljon minulta menee viikossa viinaa. Oluesta en perusta.
Onhan tässä matkan varrella tullut monta kertaa mieleen, että taidan olla riskikäyttäjä, mutta kun syön ja elän muuten terveellisesti, olen vakuuttanut itselleni, että liikakäyttö kuittaantuu sillä.
En millään myönnä, että olisin alkoholisti. Olenkin nyt aluksi kokeilemassa, ilmaantuuko fyysisiä tai psyykkisiä vieroitusoireita. Vielä ei ole tullut mitään, minulla on ihan hyvä olo. Kiva, kun ei tarvitse juoda. Olis tuolla kaapissa oluita ja taitaa isännältä löytyä vahvempaakin, mutta kiitos, ei mulle tänään.
Alku on ollut paljon helpompaa kuin tupakasta irrottautuminen viitisen vuotta sitten. Puoli vuotta oli ERITTÄIN vaikeaa, sitten alkoi helpottaa.
Liityn mielelläni seuraanne, jos sallitte. Arvelen, että kompastuskiviä löytyy kyllä edestä ja tarvitsen apua. Hyvää, raitista viikonloppua jokaiselle!
Tervetuloa Tapiontytär,
oma kokemukseni on varsin erilainen, kuin Metsämökin miehen, mitenkään hänen kokemustaan vähättelemättä, päinvastoin. Erilaiset tarinat ovat tämän palstan rikkaus.
Voi kun mielelläni kuuluisin siihen joukkoon runsaasti juoneita, jotka eivät ole kylväneet kärsimystä ympärilleen. Mutta en kuulu. En kuulu siihenkään joukkoon, joista tuli juoppoja hiljalleen juhlinnan kautta. Ei, minä olen alkoholistien lapsi monessa polvessa, suhtauduin elämään kuin alkoholisti jo ennen kuin olin juonut pisaraakaan alkoholia.
Itsesääli kuului juovaan aikaani, sillä ei ole ollut sijaa raitistumisessa. Sen sijaan rehellisellä itsetutkiskelulla on ollut keskeinen sija. Tärkeintä tässä omassa kuviossani on ollut myöntää olevani alkoholisti, heittää pyyhe kehään ja lähteä avun hakuun. AA ja terapia tukena jo vuosi kuljettu raittiuden tietä.
Kaikki tuki lopettamispyrkimyksellesi, hyvä päätös. Oma tie raittiuteen löytyy kyllä, kun rohkeasti, rehellisesti ja hippasen nöyrästi sitä etsii. 
Tervetuloa vaan porukkaan. Palstan nimihän on “Me lopettajat”, eikä esimerkiksi “Me rappioalkoholistit”. Ei minullakaan juominen minkään tilastokäyrän mukaan määrällisesti eikä ajallisesti täyttänyt “kunnon alkoholistin” kriteereitä. Minulla on hieman sellainen tunne, että kaikki kauniit tilastot ja käyrät alkoholismin kehityksestä ja eri asteista saattavat olla vahingollisia. Kun rupeaa vertaamaan niihin omaa ryyppäämistään, niin herää epäilys, että olenkohan minä sittenkään alkoholisti. Vaikka sillä nimityksellä ei yksilön kohdalla ole merkitystä. Totesin vain, että en enää henkisesti kestä ryyppäämistä, enkä saa siitä sitä tyydytystä ja iloa, mitä ehkä aikaisemmin, ja niinkuin jotkut. Silloinhan oli täysin järkevä päätös lopettaa kokonaan. Minulla se useista yrityksistä huolimatta onnistunut muuta kuin AA:n kautta, mutta eihän se ole ainoa keino kaikille. Joka tapauksessa kannattaa ottaa apua, mikä on tarjolla esimerkiksi täällä palstoilla. Ja täällä kuulee niitä katkeria kokemuksia, miten joku on ollut xxx viikkoa/kuukautta/vuotta ilman viinaa ja sitten ajatellut, että kyllä tässä nyt voi taas vähän ottaa. Ja kertovat, miten siinä sitten kävi - ei tarvitse itse lähteä kokeilemaan.
Tervetuloa vaan joukkoon kummaan. Mielestäni ei ole olemassa mitään absoluuttista totuutta tai tarkkaa määritelmää sittä että missä vaiheessa on alkoholisti. Minun mielestäni esim. viralliset rajat päivä ja viikko annoksille on aika sallivia määrien suhteen, kun taas jonkun toisen mielestä ne on tosi tiukat. Tärkein on kuitenkin se miten juomisensa itse kokee ja jos kokee että ykskin alkoholiannos päivässä on liikaa niin silloin se on, olivat muut mitä mieltä hyvänsä.
Itse join pääpiirteittäin vain kerta viikkoon periaatteella ja vain yhden päivän kerrallaan. Nuoruudessa olin asian kanssa sinut, mutta kun ikää rupes pukkaamaan, niin tuntemukset muuttui. Nykyään jos juon niin masennun ja tämä masennuskohtaus tulee vaikka joisin vain kerta kuukauteen tai harvemminkin, joten tein itselleni tilanteen selväksi ja lopetin juomisen. Oma tieni lopettamiseen on ollut aika mutkikas ja risteyksiä täynnä, mutta kyllä se matkakin on minua opettanut ja olen itsestäni ylpeä siitä etten luovuttanut vastoinkäymisistä huolimatta.
Onhan päihderiippuvuudelle tietyt diagnostiset kriteerit ihan virallisesti, mutta niistäkin kriteereistä suurin osa on vähän tulkinnanvaraisia tyyliin “toistuva halu käyttää päihdettä”, “aineenkäyttö hallitsee ajatuksia jatkuvasti” yms.
Harvat niistä virallisista kriteereistäkään on oikeestaan tarkasti ja kliinisesti mitattavia, lukuunottamatta toleranssin muutoksia ja fyysisiä vierotusoireita.
Yksi hyvä kriteeri on kyllä aina se, että aineenkäyttö jatkuu sen aiheuttmista jatkuvista haitoista huolimatta.
AA:ssa sanotaan, että olet alkoholisti jos itse niin sanot. Ei ole olemassa “oikeaoppisuutta” eikä “ristiretkiä”, vaan me täällä olemme joukko alkoholismista toipuvia ja toipuneita ihmisiä.
Itselleni muuten tupakoinnin lopettaminen oli mitättömän helppo juttu, varsinainen piece of cake verrattuna alkoholinkäytön lopettamiseen. Tupakoinnin lopettaminen oli helppoa, nopeaa ja hauskaa. Raitistuminen sen sijaan polveilevampi ja kiemuraisempi ja etenkin pidempi kasvuprosessi.
Tervetuloa Tapiontytär.
Kiitos kaikille tervetulotoivotuksista! Huh, olipa helpotus, että pääsi vihdoin puhumaan asiasta. Tai siis uskalsi puhua tai jotain sinne päin. Joskus vuosia sitten soitin johonkin auttavaan puhelimeen ja pelkäsin kamalasti, että vastaaja tunnistaa minut. Kun ei sitä kukaan usko, että minulla mitään viinaongelmaa on. Kunhan puhun.
Sama se on vähän joka asiassa. Vaikka nuorena ja vähän vanhempanakin olin vuosikausia ihan oikeasti masentunut, en voinut sitä edes itselleni tunnustaa, koska minullahan piti olla kaikki hyvin, hyvä koti ja perhe jne. Jos edes yritin jollekin marista, niin heti sanottiin, ettei sinulla ole mitään valittamísta, aattele, miten huonosti joillakin muilla menee. Kysymys oli kuitenkin siitä, miltä MINUSTA tuntuu. Niinkuin se aina on, ei kukaan toinen voi tietää, miten toinen asiat kokee.
Jopa reuma ja keuhkoahtaumatautikin ovat liian lieviä, että saisin sympatiapisteitä ja tuntisin olevani oikeutettu kuulumaan joukkoon. Kyllä minä silti olen sekä reuma- että hengitysyhdistykseen jäsen. 
Käynpä täällä päivittelemässä omaa tilannettani. Viime yön nukuin huonosti, sillä mielessä kummittelivat ja mieltä liikuttivat teidän tarinanne, joita eilen ahkerasti lueskelin. Olen minä, totta mooses, päässyt kovin vähin kolhuin näinkin korkeaan 
ikään. Tulee mieleen taas tuo, että minulla ei ole mitään oikeutta valittaa ja olla tyytymätön osaani. Nurkkaan häpeämään siitä!
Vaan eihän se näin mene. Minun velvollisuuteni on olla huolissani omasta terveydestäni, hyvinvoinnistani ja käytöksestäni. Vain siten voin olla (ehkä) avuksi ja hyödyksi kanssaihmisilleni. Jokainen voi elää vain omaa elämäänsä.
Nyt on siis mennyt yhdeksän päivää ilman alkoholia. Ei pienintäkään mielitekoa. Vesijumpalta tullessani mielessä kyllä kävi, että tässä kohdassa minulla on ollut tapana palkita itseni ja antaa lupa avata korkki illalla viiden jälkeen. Ehdottomasti ei ennen sitä. Lähikaupassa oli mukava lonkerotarjouskin. Kävin kyllä kaupassa, mutta ostin vain salaattia ja vessapaperia. Oman kasvimaan salaatit on jo syöty.
Entä onko hyötyjä jo näkynyt? Onpa hyvinkin. Verenpaineeni tuppaa huitelemaan pilvissä (on lääkityskin), mutta tänä aamuna se oli täysin normaali. Reuman takia käyn lääkekontrollissa aina kolmen kuukauden jälkeen. Maksa-arvot ovat olleet aina normaalit, mutta hemoglobiini tuppaa olemaan turhan alhainen. Se taas vaikuttaa muihin veriarvoihin. Vastikään luin, että alkoholin liiallinen käyttö saattaa aiheuttaa anemiaa. Kuinka olen voinut säästyä tältä tiedolta tähän asti?
Täällä on paljon vertailtu, kumpi on helpompaa, tupakoinnin vai juomisen lopettaminen. Se on varmasti aivan henkilökohtaista. Minulle mikään asia ei ole ollut niin tärkeää kuin tupakointi. Melkein 50 vuotta sitä kesti ja vasta sitten sain itseni siitä irti. Ei yhtään nolota myöntää, että olen nikotinisti enkä voi koskaan sytyttää enää. Ei kyllä harmita yhtään Rohkein ja levollisin mielin jatkan nyt tällä tiellä. Katsotaan, kumpi on vahvempi, minä vai joku kemiallinen aine.
Kuherruskuukausi Euforian kanssa taitaa olla ohi. Tämä kymmenes päivä on ollut hieman tikkuinen. Aamusta asti olen saanut muistuttaa itseäni siitä, että äläpäs nyt hermostu, ei ole mitään syytä. Mieleen on tullut, että enhän minä ole luvannut itselleni enkä muille, että ei ikinä enää, se on loppu nyt, slut. Minähän vain kokeilen, kuinka kauan pystyn olemaan ilman alkoholia ilman että on aivan pakko avata tai repäistä korkki eli tölkki auki. Jouduin muistuttamaan muutaman kerran itselleni, että “tämä menee ohi”. Se on mantra, jota hoin tupakantuskan yllättäessä. Tiedän aivan varmasti, että himo ja halu menee ohi, kun malttaa mielensä, ei sytytä sitä sätkää (= avaa korkkia). Tupakan kanssa olikin helisemässä, kun tupakkaa olisi pitänyt saada aina tunnin päästä.
Täälläkin joku sanoi taianomaisten lauseen, mantran, joka valkeni minulle tupakkataistelun aikana. Alkuvaiheessa säälii kovasti itseään: - Voi minua raukkaa, kun en saa polttaa, vaikka niin tekee mieli." Ajatukset pitää kääntää sille raiteelle, että alkaa oikeasti ajatella: - Saan polttaa, jos tahdon, mutta kun en tahdo. MINUN EI TARVITSE!
Se on niin vapauttava käännös, että jos yöllä herään, niin ajattelen vieläkin: - Ihanaa, minun ei tarvitse enää polttaa. Nyt voin lisätä: - Hyvä, ettei minun tarvinnut tänäänkään juoda.
Kymmenen yön kokemus osoittaa, että unen laatu on todella parantunut. Painajaisista ei tietoakaan eikä jatkuvista heräilyistä. Tämä taitaa toimia!
Piipahdin mensänreunan miehen tuvassa ja luin sieltä viiimeisimpiä kommentteja. Löytyi avaria ja avartavia näkökulmia ja mielipiteitä. Kiitos kaikille kirjoittajille niistä!
Kirjoitukset rohkaisivat minuakin jatkamaan näitä omia tunnustuksia/tuntemuksia täällä, vaikka tunnen olevani kovin “erilainen”. Enhän ole edes vielä päättänyt mitään. Saattaahan olla, että sivuja haahuilee lukemassa joku kaltaiseni, joka haluaa ottaa selvää itsestään ja suhteestaan alkoholiin ja alkaa miettiä näitä juttuja.
Kun aloin tänne kirjoittaa, valitsin epäröimättä Lopettajat enkä Vähentäjät. Minulle on täysin selvää, että ihmisen elimistö ei tarvitse alkoholia. Sen käyttö olisi paras lopettaa. Tähän asti olen hakenut sitä hyvää oloa, jonka muinoin saavutti yhden huikan siemaistuaan. Oikein tunsi, miten se rämpi päähän niskaa pitkin. Vasta nyt alan tajuta, että ei se olo sen paremmaksi muutu, vaikka nakkaa kurkkuun koko putelin yhtä kyytiä.
Olen aina juonut humalahakuisesti. En ymmärrä viinin tai shamppanjan lipittelyn hienoutta. Miksikäs niistä muka tulee, paha olo korkeintaan, kun pitää vetää niin paljon. No, joku punaviini jonkun tietyn ruoan kanssa kyllä synkkaa, sitä en kiellä. Mutta sen pitääkin sit olla just eikä melkein.
Koko tämän päivän olen raivannut rojuja nurkista. Kumma juttu, ennen aina piti ottaa tarpeeksi monta, että raatsi heittää mustaan jätesäkkiin vaatekappaleita, joita ei ole vuosiin, kenties kymmeniin vuosiin käyttänyt. Mitähän tämäkin kertoo? Jotain uudistumisen tarpeesta kai.
Yksi asia ihmetyttää: Kun jätin alkoholin pois juomavaliosta aloin myös vähentää syömisiäni. Uimassa ja kuntosalillakin olen käynyt, mutta paino ei ole laskenut yhtään. Mahtaa elimistö olla sekaisin ja ihmeissään, kun tiettyjä myrkkyjä ei tule ollenkaan. Huomasin saman tupakanpolton lopetuksen yhteydessä, aineenvaihdunta jotenkin sekosi vähäksi aikaa.
Kiva, kun saan kirjoittaa tänne!
Taitaa olla hyvä sauma lopettaa toistaiseksi tämä yksinpuhelu. Kaksi viikkoa on mennyt ilman viinan tippaa ja ilman viinan himoa. En missään tapauksessa aio kohtakaan katkaista tätä hyvin alkanutta putkea. Arvattavasti jossain vaiheessa kokeilen, onko minusta siihen, että otan korkeintaan kaksi annosta/vrk ja pysyykö määrä korkeintaan seitsemässä annoksessa/vko. Audit-testin mukaan nuo ovat jokseenkin haitattomat määrät minun ikäiselleni (lähes 70 v) naiselle. Sama, jos kaataisi suoraan maahan! Mitä niitä juomaan, on sitten suosiolla kokonaan juomatta!
“Onko tavoitteenasi tai elämäntapanasi täysraittius? Me Lopettajat on keskustelupalsta niille, jotka jo seilaavat selvillä vesillä tai horisontissa siintää elämä ilman alkoholia.” Tämä oli mielessäni, kun Lopettajiin kirjauduin. Olen käynyt lukemassa myös Vähentäjissä, ja fiksua porukkaa sielläkin on. Täysraittius on tavoitteeni, en vain tiedä, onko sinne vielä pitkäkin matka.
Nukun edelleenkin hyvin ja ilman painajaisia. Reumalääkekontrolli näytti, että muut veriarvot ovat kunnossa, vain hemoglobiini on taas alentunut. Olen jälleen alkanut syödä rautatabletteja.
Toivon, että keskustelut jatkuvat hyvässä hengessä ja ilman suurempaa riitelyä. Niitähän keskustelupalstoilla väistämättä aika ajoin syntyy.
HYVÄÄ JATKOA MEILLE KAIKILLE!
´
Sait minut miettimään, ff. Kiitos siitä. Ihan tosissani olin hetken aikaa sitä mieltä, että olen vain pahennukseksi täällä, ja että jokainen tietysti odottaa, että nyt se alkaa kännätä, kehuu oloaan ja suosittaa kaikille vähintään kohtuullista viinan juontia :mrgreen: . Tai että tietysti ne toivovat, että TT sortuu pahemman kerran ja luikkii sitten häntä koipien välissä takaisin, jos kehtaa. Ei varmaan kehtaa.
Uskon, että edustan aika isoa osaa Suomen aikuisista kansalaisista eli olen kaappijuoppojen mannekiini. Tää on niin laaja forum, etten ole ehtinyt tarkistaa onko täällä moniakin laisiani. Nolo minun on sivuilla vierailla poimimassa rusinoita pullasta, olen niin mahdottoman paljon ehtinyt oppia teiltä kaikilta tämän runsaan parin viikon aikana. Mietiskelen siis edelleenkin omiani, ellei se haittaa ketään. Riitely tekee minut sairaaksi!
Niistä rusinoista pullassa, tässä pari: Jäi mieleen esimerkiksi Wikan (onko nimim. oikein?) lausahdus, että alkoholisti, harvoinkin juodessaan aina suunnittelee jo seuraavaa kertaa. Siinäpä mulle yks oja, johon en halua kompastua. abcdef123:n teksti pysäytti miettimään, miksi juon. Siis MIKSI MINÄ JUON? Herrajjestas, eihän minulla ole minkäänlaista syytä! Kyllä minusta hyvinkin ehtii vielä tulla kunnon alkoholisti, jos jatkan entistä tahtia. Tietysti voisi ajatella, että mitäs tuon ikäisellä mummonruppanalla on väliä, kuoli tuo tai eli. Olen minä tärkeä! Kyllä minusta tykätään!
Jatkan siis edelleenkin juomattomalla linjalla ja voin entistä paremmin.
´
Juu, näin on, ja ei ne määrätkään eikä edes kerratkaan, vaan mitä se alkoholi kullekkin tekee. Minut se tekee sekopäiseksi, ihmiseksi jollainen en tahdo olla. 
Ei tarvitse olla “tavan” juoppo lopettaakseen, kaikilla on oikeus olla juomatta.
Paljon olen taas käynyt täällä opiskelemassa ja kultajyviä noukkimassa. Pitääpä välillä merkata omia tuntoja ylös. Kun tätä tietä lähdin kulkemaan, merkkasin ylös neljä asiaa, joita tavoittelen:
- säästän rahaa
- voin laihtua
- pysyn terveempänä
- nukun (ehkä) paremmin.
Listasin myös pahimmat fyysiset oireet: - anemia
- korkea verenpaine
- lihasten surkastuminen (lihaskrampit)
- voimattomuus.
Rahan säästöä ei huomaa, vaikka tietysti se alle tonnin kuukausieläkeläisellä on pakko tuntua. Enemmän säästin, kun lopetin tupakinpolton.
Laihtunut en ole hiukkaakaan. Saattaa olla, että elimistö meni säästöliekille, kun alkoholista saadut helpot kalorit lakkasivat tulemasta. Kroppa tuumaa, että nälkätalvi on uhkaamassa eikä lähde polttamaan rasvavarastoja. En nyt jatka tiukkaa karppausta, mutta yritän syödä järkevästi.
Nukkuminen on parantunut, vaikka joku yö saattaa välillä olla hieman levoton. Näin kunnon painajaisenkin. Eräs muinoinen julkkisnainen yritti kuristaa minut. Koetin tosissani huutaa apua, mutta pihaustakaan ei kurkusta lähtenyt. Tärkeitä seikkoja unen tulkitsemisen kannalta oli, että minun piti ensin tunnistaa tämä nainen ja hänen piti myös varmistua henkilöllisyydestäni. Vasta sen jälkeen alkoi kurkusta kuristaminen ja avun huutaminen. Niin paha uni ei ollut, että siihen olisi ollut pakko herätä. Todellinen painajainen on sellainen, ettei sitä uskalla katsoa, vaan pitää herätä ja pelätä loppuyö. Sellaisia en ole vuosiin nähnyt. Jotenkin miellän, että nämä ovat sittenkin vain pahoja unia, eivät totta. Tämä uni oli helppo tulkita.
Verenpaine on tasoittunut, mutta vieläkin pohje- ja reisilihaksissa on kramppeja aamuöisin, ei kuitenkaan niin pahoja kuin aikaisemmin.
Nyt on nopsasti lähdettävä uimahallille, kaveri odottaa! Tänään on kaunis päivä täällä, toivottavasti myös muualla Suomessa ja ulkomaillakin, siellä missä kukin teistä oleilee!
Oletkos kokeillut magnesiumia niihin ramppeihin? Minua neuvottiin täällä niin tekemään kun lopettelin ja hyvin ovat rampit häipyneet, todella harvoin muistuttelevat itsestään. Lisäksi otan B-vitamiinia, tupla-annoksen C:tä, E-vitamiinia ja kalaöljyä ainakin näin aluksi, katsotaan miten jatkossa teen kunhan olo on tasaantunut paremmin.
Magnesiumia tosiaan kannattaa nauttia, jos lihaskramppeja tai suonenvetoja tms. Usein kyse magnesiumin puutteesta. Lisäksi kalaöljyä ja vitamiineja toki.
On ihanaa, miten huomattavasti fyysinenkin terveys voi kohetua raitistumisen myötä. Ihmisen kehon kyky korjata itse itseään on ällistyttävää, kunhan vain lopetamme tekemästä pahaa itsellemme.
Itse oon kans huomannut, että fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia edistää ruokavalio joka pitää verensokerin tasaisena. Jos ei ihan tiukinta linjaa karppaakaan, niin hyvä tarkkailla ainakin sokerin ja tärkkelyksen määrää ruokavaliossa.
Itse kyllä meen tiukalla ketoosi-linjalla, mutta en suosittele sitä kaikille varauksetta. Mulle se sopii.
Meni tosiaan melkeinpä kolme viikkoa, kun sitten perjantaina päätin muistella, minkälaista se olikaan, se viina. Ostin pikkuisen putelin kirkasta, alc. vol. 32. Otin esille mittalasin, tiedättehän sellaisen, mihin on merkitty naisten annos 2 cl ja miesten 4 cl. Kun lasin kaataa täyteen, se on sika-annos eli 8 cl. Mittasin 4 cl ja kaadoin sen juomalasiin, jonka sitten täytin hanavedellä (ettei tule nääs niitä kaloreita makeista lantingeista). Ja eikun nauttimaan. Kahden tunnin kuluttua neljän cl:n annoksia oli mennyt viisi, ja sitten olikin ruoka valmista eikä tarvinnut enää koetta jatkaa. Kaksi ja puoli annosta jäi seuraavaksi illaksi, ja siinä se autuus sitten oli. Uutta putelia en ole hakenut.
Huomasin, että tahti minulla on aivan entinen, en edes yrittänyt harventaa. Äkkiä vain päähän, että joltain tuntuis. En ollenkaan kokenut että nyt “siivet selkääni saan ja pyllyyni pitkän pyrstön”, Tämä on tietysti kovin lyhyt aika tehdä mitään johtopäätöksiä, mutta nyt tuntuu siltä, että juomattomuus on pelkästään mukavaa. Ei tarvitse kerätä sen paremmin keljutuksen kuin juhlimisenkaan aiheita, elämä on tasaista, tavallista ja niin sen pitääkin olla. Tervettä.
Minusta tuntuu, että tämä on tuttu juttu. On vain paljon helpompaa kuin viisi ja puoli vuotta sitten, kun tuskittelin nikotiinivieroitusoireiden kanssa. Silloin oli kyllä taustalla vahva päätös ja alkuaikoina tukena lääke, jonka tosin varsin nopeasti saatoin jättää pois.
Hyvää Aleksis Kiven päivän iltaa teille kaikille!
Niinpä,
3vk on se ensimmäinen kynnys,johon osa kompuroi.Silloin on sopivasti jo hyvä olo.