Iltaa vaan Tapsantytölle. 
Tämä oli jännä tapa kertoa retkahduksesta.
Vai oliko se sitä, kun et kai oikein ollut vielä päättänyt siitä lopettamisesta vai taisit sitten kuitenkin siihen päätyä?
No oli niin tai näin, eipä siinä mitään, moni on kokenut saman ja lähtenyt ponnistamaan uudestaan kohti raittiutta.
Kerrot, että lopettaminen tuntuu helpolta?
Semmoinen vaara voi kuitenkin olla olemassa, että alkaa helppouden harhassa kokeilemaan kolmen viikon välein, että millaista se viina taas olikaan.
Toivotaan, että seuraavasta kolmen viikon kynnyksestä menet yli niin, että heilahtaa… siinä tapauksessa että sitä itsekin toivot, siis lopettamista.
On totta, että näen elämän ilman päihteitä tavoittelemisen arvoiseksi asiaksi. Minulla ei ole selvää suunnitelmaa eikä aikataulua, milloin se mahdollisesti toteutuu kohdallani. Ehkä olen lähtenyt soitellen sotaan, mutta en todellakaan ole lähtenyt häviämään tätä taistelua. Olen vastikään tunnistanut vaaran, joka minua on vaaninut jo monet vuodet. Se tuli todelliseksi sinä hetkenä, kun täällä kerroin, että taidan juoda nykyään liikaa. En kuitenkaan vielä suostu tunnustamaan mitään “kuningas Alkoholia”. Minä määrään kaapin paikan.
Tällainen saanee ainakin jonkun toivomaan, että ylpeys kävisi lankeemuksen edellä. Ei minun vielä ole tarvinnut ottaa mitään erityisiä aseita käyttöön. Ei vain tee mieli juoda. Tuo viikonloppuinen oli harkittu teko, koe. Tiedän, että kaikki eivät voi eikä heidän pidä leikkiä tällä tavoin. En minäkään voi polttaa yhtään tupakkaa.
Olen niin paljon oppinut teiltä kaikilta. Sitä nöyryyttä en vielä.
Minä en ainakaan toivo kenellekkään suistumista syvemmälle alkoholismiin, enkä usko että täällä kukaan mukaan niin toivoo. Minä yritän vaan saada kiinni siitä mitä kerrot, siinä on vähän ristiriitaa. Erikoinen koe mielestäni, siis jos ei lainkaan tehnyt mielesi juoda? Ja toinen asia on se, että toteat että sinun ei tee mieli juoda. Kyllä minulle tulee mieleen, että ei tietenkään, kun vastahan joit. Jos sinulla ei ole aikataulua, suunnitelmaa eli päätöstä siitä, että nyt tämä on loppu, niin luulenpa että kokeet jatkuvat. Mutta mikäs siinä, jos se on hyvä ratkaisu sinulle. Tosin lopettamista se ei ole ja koe on vain peitenimi ryyppäämiselle, ei sen kummempaa.
Ehkä tämä paikka on sittenkin väärä areena pitää tätä “päiväkirjaa”. Ryhdyin tähän, koska tavoitteenani on täysraittius, joka siintää horisontissa. En olettanut, että minun on pitänyt päättää jostain tietystä hetkestä lähtien olla juomatta ja luvata olla tekemättä sitä enää ikinä. Ja kun sitten “retkahdan”, tulla tunnustamaan ja yrittää taas olla kiltti tyttö.
Oliko kokeeni vain peitenimi ryyppäämiselle? Ja jos jatkan “kokeita”, jatkuville sellaisille? Pitääpä oikein miettiä:
Yritänkö minä siis huijata? Ketä? Muita ei ole tarvetta huijata, en edes osaisi. Itsensä huijaaminen onnistunee jokaiselta. Siksikö yritin kirjoittaa jotenkin vitsikkäästi ja leikillisesti, itseä ivaten, viinan viehätystä ja valtaa vähätellen? Jatkan miettimistä.
Ennakoin näiden ensimmäisten viikkojen olevan vaikeampia kuin ne ovat olleet. Siksi “petasin” tätä paikkaa tänne. Olen aikoinani kokenut verkkokirjoittelun korvaamattomaksi vertaistueksi tupakasta vierottautumisessa. Nyt vieroitusoireita ei ole ollut nimeksikään, joten en ole varsinaista apua tähän mennessä kaivannut. Omien vähäisten kokemusten ja tietojen vuoksi en ole myöskään kyennyt ketään täällä tukemaan enkä filosofisiin keskusteluihin osallistumaan.
Olen edelleenkin huolissani siitä, onko pitkään jatkunut ja liiallinen alkoholin käyttö aiheuttanut pysyvää vahinkoa sisuskaluille ja hermojärjestelmille. Siksi juomattomuuskokeilu jatkuu. Pikkuveljeni oli alkoholisti (ihan oikea) ja kuoli viinaan (ihan oikeasti).
Päiväkirjaa voi toki pitää itsekseenkin, mutta ei se jotenkin ole sama asia. Mies kyllä kannustaa ja kehuu, kun pystyn olemaan juomatta, mutta ei sekään ole sama asia. Jonkun sellaisen pitää tietää tästä yrityksestä, joka tosiaan tietää, mistä on kysymys. Jos en ole näille sivuille sovelias yksilö, voin mennä muualle. Löysin eilen tietoa joistakin juomisen itsehallintaryhmistä. Perimmäisenä tavoitteena on silti vieroittautua alkoholista kokonaan. Kaikessa rauhassa. Siinä tahdissa, jossa itse pysyn mukana.
No sehän on ainoastaan hyvä asia, jos raitistuminen on päämääräsi.
Vieroitusoireita? Fyysisiä ei ilmeisesti, eihän muita oireita ole voinut vielä ilmestyä kun olet ollut juomatta nyt muutaman päivän ja edellisellä kerralla vajaan kolme viikkoa. Yritän näyttää sinulle, että juuri se juominen tuossa välissä oli se oire!
Tottakai sinä voit kirjoittaa täällä ja mennä kohti raittiutta miten parhaaksi näet, mutta kyllä noista kokeiluista/retkahduksista voi täällä vähän palautetta saada. Eihän tämä muuten olisi mitään vertaistukea.
Nyt sanon sinulle ihan ystävyydellä ja omasta kokemuksesta: Tee päätös, tee sunnitelma, lyö päivämäärä lukkoon ja kaikkein parasta olisi, jos se päivämäärä olisi tänään. Jos se ei voi olla tänään tai et pysty sitä määrittämään, niin silloin sinulla on vielä juimatonta viina, koska nyt jätät tulevan täysin auki: raittius siintää siellä jossakin, mutta ei ala vielä tänään tai huomennakaan…
Ymmärrätkö mitä minä tarkoitan?
Erittäin lapsellinen vastahakoisuuteni sitoutua kenenkään ulkopuolisen ihmisen tai minkään tahon määrittelemiin rajoituksiin, jotka koskevat minun elämääni ja elämäntapojani lienee perua lapsuus- ja teiniajoilta. Vanhemmat ja opettajat rajoittivat tuolloin räikeästi oikeuksiani toteuttaa itseäni niinkuin parhaaksi näin 
Ei vastarannankiiskeys ei ole minusta vieläkään mihinkään kadonnut. Sorry 
Siitä tulee olemaan sinulle vielä paljon apua, sehän on mitä parhain voimavara. 
Joskus tosin vastarannan kiiskeily toimii itseään vastaan.
Toivon sinulle voimia hypätä näkymättömän kynnyksen yli, kukaan ei käske eikä pakota, itsesi vuoksi vain.
Pitkästä aikaa kirjoitteluareenalla. Muuten olen lähes addiktoitunut päihdesivuille. Olen seilaillut täällä monia tunteja päiväkaudet, lukenut tarinoita ja etsinyt tietoja. Tuossa yhtenä päivänä löysin Päihteen käyttäjän Jellinek -sivun selityksineen. Tunnistin sieltä oman polkuni kiemurat ja vaiheet. Sen mukaan olen ainakin suurkulutuksen 1. asteella. 2. asteen oireita en näe (en suostu näkemään??). Sen sijaan varhaisen riippuvuuden oireista bongasin sydämen ajoittaiset rytmihäiriöt (yleensä aamuöisin) sekä sen, että juomisen mieliteko on viime vuosina ollut lisääntymään päin. Myös Malmö Must -testi kertoi alkoholinkäytön olevan riskitasoista ja vakava varoitus kehittymässä olevasta riippuvuudesta.
Havahduin tehtyäni taas kerran tavallisen Audit-testin. Motivoivana kriisinä voidaan pitää huolestuneisuutta alkoholin aiheuttamista terveydellisistä haitoista. Olin yhden viikon juomatta jonka jälkeen aloin kirjoittaa tänne. Siitä kahden viikon kuluttua testasin, pystynkö ottamaan vain vähän. Pystyin. Mieli ei alkanut edelleenkään tehdä eikä ole senkään jälkeen tehnyt.
En ole siis kokenut keskivaiheen enkä kroonista riippuvuutta. Mahdollisesti siis myös toipumiseni polku on lyhyempi kuin jos olisin käynyt kaiken läpi. En tiedä, voiko minusta tulla vastuu- tai kohtuukäyttäjä, mutta se ei ole tämän päivän asia. Tämän päivän asia on olla juomatta.
Koen, että olen ollut muutaman askelen päässä kuilun reunalta. Jätän toiseen kertaan sen pohtimisen, oma järkikö minut pysäytti vai joku muu asia. Tahdoin vain kertoa, missä kohdassa omaa polkuansa tämä vanhus tällä hetkellä taapertaa.
:mrgreen: Sielunsisko!
Mä kiiskeilen tätänykyä yhteiskunnan “voihan sitä nyt yhden ottaa”- ja “punaviini ja kohtuujuominen on terveellistä”-mantroja vastaan. Kummasti vain aloin katsella maailmaa ja tämän yhteiskunnan käsitystä sen hyväksytyimmän ja yleisimmän hermomyrkyn terveellisyyden suhteen toisesta vinkkelistä puolison sairauden luonteen ymmärtämisyritysten myötä.
Muilla elämän alueilla tuo nuoruuden kiiskeyden kiihkeys on kuitenkin lieventynyt, mielestäni hyvällä tavalla. Ihmisenä olemisessa nöyryys antaa näin vanhemmiten enemmän, silti miehen sairauden tuoma elämänkriisi on avannut “mun elämäni on mun, eikä kenenkään muun”-biisin perimmäiselle tarkoitukselle uuden, vähemmän kiihkeän mutta yhtä kiiskeän tulkintamahdollisuuden. 
Älysin tuon periaatteellisen vastaan panemisen älyttömyyden tupakoinnin lopetuksen yhteydessä. Vielä kuusi vuotta sitten vannoin, että poltan aivan varmasti niin kauan kuin joku jaksaa tupakoinnistani nalkuttaa. Rehvastelin, että ennen tupakka minut lopettaa ennenkuin minä tupakoinnin. Kävin läpi pitemmät ja lyhyemmät lakot, terveyskeskuksen vieroituskurssit, hypnoosit ja jos mitkä konstit. Lopettaminen lähti ylenpalttisesta kyllästymisestä savuavaan ja haisevaan kyykyttäjään. Halusin siitä eroon. Olin valmis päästämään (ja pääsemään) irti.
Vieroitusoireiden keskellä tuskailin, mistä ihmeestä löydän sen ihmisen, joka minun pitäisi olla. Kuka se on? Olin Tupakkatapion tunnollinen tytär. Miten ihmeessä olin pärjännyt ilman tupakkaa viisitoista ensimmäistä elinvuottani? En voinut ymmärtää kuka olen ja mitä minun olisi etsittävä. Löysin minä jonkun ja olen sen kanssa hyvin toimeen tullut, vaikka sen uskollisimman(!?) ystävän ja tukikepin hylkäsin ja elämästäni pois jätin.
Uskon, että moni käy saman taistelun alkoholin kanssa. Minulle alkoholi ei ole koskaan ollut niin tärkeä juttu, että olisin kokenut sen osaksi persoonallisuuttani. Sen käyttö on vain pikkuhiljaa lisääntynyt, niin että pääkopassa on alkanut naputella Varo vaaraa -merkki.
“Tule siksi, mikä jo olet.” Lause sisältää jonkin syvällisen viisauden, jonka ymmärrän omalla tavallani. Kai se meinaa, että me olemme viattomina ja syyttöminä syntyneet ja että meillä kaikilla on omat lahjamme ja ansiomme. Lapsen viattomuus ja vilpittömyys on aina löydettävissä kaiken sen kuonan alta, joka maailmassa meihin itse kuhunkin tahtoo tarttua.
Täällä on alkamassa monia hyviä, uusia ketjuja. Onnea kaikille uusille ja entisille lopettajille! Täällä on hyvä meininki. Älkää riidelkö! Toki asiat välillä riitelevät, mutta suvaitkaa toisianne silti.
Toivoo mummo
“Tule siksi, mikä jo olet” on hyvä lause. I really like it.
Tuli mieleen yks ikivanha Veltto Virtasen biisi, jossa lauletaan jotenkin että "Ne kieltää sinut mutta älä kiellä itseäsi / anna lapsen itsessäsi tulla tykösi / Ala olla sitä mitä tosiaan olla voit / ainutlaatuisuuttas älä kiellä jonka tänne toit "
Tupakan vierotusoireet oli ihanaa läpikäydä. 
Ne oli hieman tukalat, mutta ei kuitenkaan luhistavan tukalat. Ne oli sellaista makeaa pientä kipua, suloista tuskaa, puhdistavaa kärsimystä.
Minäkin luulin ennen oivallusta, että ei tupakasta voi päästä irti, tai jos voi niin koko loppuelämä on hirveää kärvistelyä tupakantuskissa.
WTF, minäkin olin elämäni ensimmäiset 15 vuotta tupakoimaton ihan ilman mitään kärvistelyä. Noin vain! Siihen lapsenkaltaiseen, puhtaaseen tilaan on ihana palata.
“Ei polta eikä juo, siis parempaa et saa, On tyttö täydellinen” -Tiktak
Olen lukenut kymmenittäin p-linkin keskustelusivuja sieltä alkupäästä ja muistan seuranneeni niitä jokunen vuosi sitten ahkerasti. Muistan nyt senkin, minkä vuoksi en ikinä kirjoittautunut sisään ja lopetin vihdoin koko lukemisen. Ahdisti niin kovasti se joutavanpäiväinen riitely ja kukkotappelu. Osaan jo olla ahdistumatta ja tiedän, että aina välillä myrskyää, salamoi ja leimahtelee, mutta tulee välillä tyyntäkin ja on rauhallista.
Mukava, kun täällä on monenlaista seuraa. On tilaisuus oppia. Kiitoksia kaikille!
Feisbuukissa klikkaisin “tykkäämistä”.
Asioista voi keskustella kipakastikin ja mielipiteet voivat poiketa toisistaan, mutta kiperäkin debatti voidaan käydä hyvässä hengessä ja käytöstapoja noudattaen.
Jos joskus vähän roiskahtaa turhan tulinen kommentti, sen voi kukin itse tunnustaa että nyt lähti vähän lapasesta ja myöntää virheen.
Samalla voimme toteuttaa askelta nro 10.
Tahallinen, järjestelmällinen loukkaaminen ja toisten kiusaaminen ei kuulu kyllä missään nimessä foorumille (eikä muuallekaan!) ja onneksi toisten kirjoittajien tahalliset vahingoittamis-yritykset ovatkin jääneet pois ajat sitten. [size=50] Siihen on syykin, jonka tiedän mutten sano. : )) [/size]
Kiitos raittiista päivästä ja raittiuden tuesta. 
Mun mielestä Hanski on jotenkin niin hellyttävä. 
Ei tullut mieleenkään mikään naisasia, kun kukkotappelu-vertausta käytin. Kyllä naiset nykyään pärjäävät miehille niin viinanjuonnissa, tappelemisessa kuin autohurjastelussakin. Justiisa lehest olen lukenu tällasta. Jonkun ravintolan eessä vastikään rähinöivät kuin parhaat taistelukukot.
Esimerkki tosielämästä: Joissain vaiheessa olen kirjoittanut ihan työkseni. No, istuin nurkassani juttua naputtelemassa tai ainakin miettimässä mitä kirjoittaisin, kun kevyen seinäsermin yläpuolelle ilmestyivät erittäin vihaisen miehen kasvot. Punottava naama alkoi huutaa ja syyttää minua uskonnon pilkkaamisesta ja uskovaisten loukkaamisesta. Saatuaan syytöksensä heitetyksi mies poistui.
Minä ihmettelemään, että mistä se nyt noin pillastui. Opettajaihminen, kunnanvaltuutettu ja kaikkea. Tarkistin vasta ilmestyneestä lehdestä, mistä moinen purkaus mahtoi johtua ja löysin syyn. Olin käynyt tekemässä juttua koululaisten discossa ja kuvailin, mitä kaikkea siellä näin ja mitä tapahtui. Salin hämärillä penkeillä nuoret parit olivat syventyneet puhumaan kielillä. Käytin nimenomaan tätä kielilläpuhumistermiä, kun en viitsinyt käyttää tavanomaista suudelma-sanaa. Kielari-nimitys olisi saattanut tuohon aikaan olla hepreaa joillekin lukijoille.
No, asianomainen herra tuli myöhemmin pyytämään anteeksi. Hän oli lukenut jutun tarkemmin ja ymmärsi, mitä olin tarkoittanut.
Tarinan opetus: Turha tarttua yksittäisiin sanoihin, ne voivat olla pelkästään väärin ymmärrettyjä.
Jos minulta kysyit, niin joo, olin seitsenvuotias kun sinä synnyit.
Huomenia
Täällä toinen AA-lainen, jonka elämään mahtuu muutakin kuin vain hampaidenkiristelyä tyyliin “tänään en juo jne.”.
Kahden kuukauden päästä saan omalta AA-ryhmältäni viirin vuosipäivän kunniaksi, sen olen päättänyt. Katsonut jo paikankin sille.
-Kannusaarinen, selvä päivä nro 200
Vanha ja nuori on niiin kovin suhteellisia käsitteitä. Hanski, minun isäni olisi nyt 61 -vuotias, jos eläisi. Siis vuoden sinua nuorempi. Hänkin oli AA:lainen alkoholisti, mutta myös viinaan kuollut alkoholisti.
Mutsi täyttää kohta 60, elää ja voi hyvin ja käy töissäkin yhä. Sanonko terkkuja? Hänellä ei ole tuulipukua.
^ Hanski, mihinkäs sitä terve mies hoitajaa tarvitsis!
Ei, älä suotta sano pojalles terkkuja. En viitsi tässä nääs sentään kertoa oikiaa nimeäni jonka hälle voisit kertoa, eikä muutenkaan tartte.
Mähän kerroin kerran siitä, kun tapasin AA:n kevätpäivillä 2007 Dipolissa vanhoja AA-ruunia, jotka oli mun faijan entisiä ryhmätovereita! Oli hassu ja vähän aavemainen fiilis.
“Joo toki me isäs tunnettiin”, loihe lausumaan waka wanhat minulle pullakaffilla Dipolin hienossa aulassa. Se on sukuvika tuo toveriseuralaisuus. : ))