Sen verran kauan oli edellisestä kirjautumisestani jo vierähtänyt, etten meinannut enää millään muistaa salasanaani ja kone alkoi kysellä varmennuskoodia… Lopulta kirjautuminen kuitenkin onnistui, kun olin kokeillut tarpeeksi monta variaatiota salasanastani ja menestyksekkäästi tiennyt sekä Suomen lipun värit että Suomen toisen virallisen kielen… No, se siitä!
Omia kuulumisiani ehkä joskus myöhemmin, mutta tänään ajattelin aloittaa tällaisen ketjun, johon voi halutessaan kirjoitella raittiuden hyvistä puolista. Onhan näitä ollut täällä ennenkin (mieleen tulee esim. hiukan saman tyyppinen Mirtillon “Raittiina tänään”-ketju), mutta olkoon tämä nyt minun avaukseni positiivisen vertaistuen suuntaan. Itse koen, että kaikenlainen myönteinen ajattelu ja tsemppaus on aivan erityisen tärkeää varsinkin tähän pimeään vuodenaikaan, jolloin moni meistä lipsahtaa helposti alakuloon ja sitten taas juotattaa…
Eli tässä ensimmäiset “positiiviset”:
ei enää unettomia aamuöitä morkkiksineen, kun ajatus aamulla odottavasta töihin menosta krapulaisena hirvittää
ei rokulipäiviä töistä ja niiden tuomaa häpeän tunnetta
maanantai on vain yksi päivä muiden joukossa, ei enää mikään hirveä peikko
Olen kasannut listaa juomisen hyvistä ja huonoista puolista (hyvien puolien lista on tyhjä), mutta voihan sen kääntää tällaiseksi positiivisemmaksi ajatteluksi. Tässä muutama juttu.
rahaa säästyy ( omalla kohdalla ihan sievoinen summa joka viikko)
energiaa on tullut lisää ja saa taas asioita aikaiseksi
työteho on parantunut
pelkotilat jää pois ja ahdistus vähenee
ei tartte jatkuvasti suunnitella juomista ja keksiä siihen tekosyitä
ei aiheuta enää pahaa mieltä läheisille
muisti paranee eikä tartte hävetä kun unohtaa sovittuja asioita
ruoka maistuu taas ja pystyy syömään säännöllisesti
ei tartte pitää yllä kulisseja joilla peittelee juomistaan
Raittiuden positiivisa puolia:
-Ei enää häpeää juomisesta.
-Voi kokea tunteet aidompina koska raittiina ne eivät voi olla alkoholin aikaansaamia.
-Ei tule mokailtua kännissä.
-Ei stressaavia laskutoimituksia siitä paljonko voi ottaa ettei ole promilleja kun on joku tärkeä homma.
-Ei tule häirittyä tai loukattua läheisiä kännissä.
-Rahaa säästyy.
-Ei pelkotiloja.
-Ei (ainakaan niin karmeaa) unettomuutta
-Ei krapuloiden tuomaa ahdistusta ja häpeää loiventamisesta.
-Ei syyllisyyttä.
Tämä. Vaikka tulee vieläkin niitä kausia, kun ne vanhat ahdistukset pukkaavat päälle ja ihmisten kanssa oleminen on todella voimia vievää ja jää sinne päänsä sisään junnaamaan niitä älyttömiä ajatuksiaan. Ohi nekin kuitenkin menevät ja nykyään, kun sen tajuaa että se ei ole mitenkään vaarallista vaan kuuluu tähän kasvuprosessiin. Kun niitä kasvukipuja on nimittäin ihan meillä kaikilla ihmisillä. Ja nykyään sen itse jo näkee miten turhia ja älyttömiä ne omat ajatukset ovat olleet. Sekä sen miten vahingollisia ne ovat.
Voittaa ne omat pelkonsa ja ennakkoluulonsa, sitähän tämä nykyään on!
Kiitos kommenteista. Niistä löytyy monia minullekin tärkeitä pointteja, kuten itsetuntemuksen kasvaminen, syyllisyydestä vapautuminen, sosiaalisen elämän parantuminen…
Sillä niinhän se esimerkiksi on että sellainen ihminen, joka on juonut runsaasti vuosikaudet, ei oikeastaan tunne enää todellista minäänsä. Viina vääristä tunteet, muuttaa luonnetta / käytöstä, saa ärtyisäksi. Raitistumisen myötä alkaa siis pitkä ja hidas, mutta palkitseva, matka takaisin omaan minuuteen.
Usein myös sosiaalinen elämä supistuu juodessa pikku hiljaa, johtuen osittain häpeästä ja kiinni jäämisen pelosta, mutta myös siitä, että juominen ja sen mahdollistaminen menee lopulta kaiken muun edelle. Onneksi homma toimii myös toisin päin: kun lopettaa juomisen, on helpompi taas lähteä ihmisten ilmoille ilman häpeän tunteita. Itse ainakin koen, että se aito onnellisuus löytyy vain yhteydessä muihin ihmisiin.
Luin hiljattain eräästä perhelehdestä raitistuneen alkoholistin ajatuksen: “ennen saattoi olla vapaata töistä, mutta viinasta ei koskaan”. Jotenkin noihin sanoihin kiteytyy hyvin alkoholismin tragedia, mutta niihin sisältyy myös lupaus siitä vapaudesta, jonka raitistuminen tuo tullessaan. Minulle yksi raittiuden hyviä puolia on siis henkinen vapaus, riippumattomuus.
Itselleni viinan juomisesta tuli sairaanloisen pakonomaista. Kova jano oli aina ja piti juoda niin paljon kuin pysty ja silti se “jano” ei vaan lähtenyt. Jokainen juomiskerta päättyi ennemmin tai myöhemmin tilanteeseen, jossa jouduin lopettamaan juomisen vastentahtoisesti. Oli se kerta sitten ekana iltana tai vasta viikon päässä. Juominen oli epätyydyttävää.
+Kilpajuoksu kellon ja veren alkoholipitoisuuden välillä on lopullisesti ohi.
+Mielenrauha siitä, että huominen päivä on lähes tulkoon samanlainen kuin tämä. Tulevaisuus valoisampi.
+Energiaa keskustella ihmisten kanssa oikeista asioista.
+Mahdollisuus aloittaa uusi harrastus.
+Avopuolison onni kun en enää mokaile kännissä.
+Painon putoaminen, kropan kiinteytyminen.
+Kaikki seitsemän päivää viikossa ovat potentiaalisia urheilupäiviä.
…
Näitä riittää. Tuossa on päällimmäiset.
Ai niin, yksi hyvä puoli vielä:
+EI ENÄÄ KRAPULAA!!!
Mä olen joskus miettinyt, että pitäisköhän niille kunnon “oloille” keksiä uusi nimi, kun krapulalla moni tarkoittaa pään särkyä ja pahaa oloa. Mulla se oli useita päiviä sydämen tykytystä, rytmihäiriöitä, ahdistusta, pelkotiloja, liskojen öitä, vapinaa, morkkista ja kokonaisvaltainen kammottava olo.
Selvänä pikkujouluihin, selvänä kotiin. Siitä ei ole takuita päättyykö ilta hyvin, mutta ainakaan se EI pääty krapulaan, morkkikseen eikä (luultavasti) myöskään putkaan…
Oma viihdearvonsa on tietysti myös humaltuvien työkavereiden touhujen seuraamisessa. Ja kun siitä saa tarpeeksensa, on vapaa lähtemään kotiin omin jaloin, omalla autolla tai ihan miten vain parhaaksi katsoo…
Yksi raittiuden ehdottomasti parhaimpia puolia on viikonloppuaamut. Silloin eron entiseen elämään verrattuna huomaa parhaiten. Elämä on tasaisempaa, ei mitään niin valtavia high-lighteja (ja näin myöhemmin ajateltuna on kyllä aikamoista liioittelua kutsua nousukänniä sellaiseksi…), mutta ei niin kammottavia matalapaineitakaan. Just tänä vuonna olin aika kovilla pimeyden vuoksi, masensi niin pirusti, mut silti koko ajan tiesin että ohi se olo menee ja niinhän se teki.
Hyvin sama kuin mirtillokin. Se highlightien puute alkuun masensi, jotta jumalauta tämä on tylsää ja ikävystyttävää elämää ja ajatteli että toiset elää niin paljon mielenkiintoisempaa ja hauskempaa elämää, kuin itse.
Mutta sitä tasaisuutta on tosiaan oppinut arvostamaan. Kun todellakin niihin “highlighteihin” kuului aina vastapainona yhtä rajut laskusuhdanteet (ja lopulta ei ollut enää mitään highlighteja vaan pelkkää laskua), niin ei semmoisesta elämästä luopumisesta löydä kuin positiivista.
Viikonloppu aamuina tai yleensäkin viikonloppuisin, kun on jo pitkän aikaa ollut se tunne, että ei tosiaan tunne jäävänsä mistään paitsi, vaikkei sitä alkoholia tulekaan otettua. Koska tämähän se suurin pelko oli. Mutta paradoksaalisesti silloin kun dokasi, niin minä jäin ihan kaikesta paitsi koska se ryyppääminen täytti kaiken.
Ihan oikeasti tulee aina sisälle lämmin tunne, kun näkee ympäripäissään toikkaroivia ihmisiä, että on se vain melkoinen lottovoitto osunut omalle kohdalle kun ei enää tarvitse tuota tehdä. Kaiken sen ajan mikä tärvääntyy siihen, mikä itselleni edusti lopulta vain elämän hukkaan heittämistä, voi oikeasti käyttää kaikkeen muuhun. Eikä tämä ole mitään sellaista, että asettaisin itseni niiden yläpuolelle jotka juovat. Vaan koska minulle siihen juomisen ympärille nivoutui loppujen lopuksi pelkästään suunnaton määrä kurjuutta, eikä enää tippaakaan iloa, niin se on semmoinen asia minkä kokee ikään kuin saamanaan lahjana. Etenkin kun sen tiedostaa, kuinka monelle ihmiselle se juova elämä on ihan sitä samaa tuskaa.
Näin sunnuntaiaamuna on hyvä tuumailla tuoreen raittiuden (28pv) hyviä puolia…
Ei tarvitse arpoa itsensä kanssa, otanko aamuparantavat vai vastako iltapäivän oluset…
Ei tarvitse manailla ja surra huomista oloa ja potea ankaraa syyllisyyttä juomisesta.
Voi olla vain… ja lueskella plinkkiä/sanomalehteä ja antaa päivän valaistua.
Kun on alavireinen olo, voi olla varma, että laskuhumalasta se ei ainakaan johdu. ehkäpä juuri tuosta high lightien puutteesta “kärsin” minäkin, mutta jos se kuuluu asiaan, kärsin mielelläni.
Moro, en oo lukenu muita, kosken halua peesata ja vaikka oonkin sattumaraittiutunut säkäjuoppo ja tuuriselvistelijä, olen matkani aikana tehnyt joitain merkittäviäkin havaintoja tästä mainitusta aiheesta,
ensiksikin känninen ja päihteilevä tyyppi luulee elävänsä ja pelkää eniten selkiintymistä ja
merkittävä muutos tapahtuu hitaasti, eikä se ota jos ei annakaan.
joitain koettuja seikkoja:
Rapulat ja viekkarit loppuu, eivätkä vain ole tauolla
Morkkis on tuntematon tunnetila samoin rokulit
Pystyy tekemään kaikkea ilman rohkaisuja
Tajuaa, että muitten ongelmat on muitten ongelmia
Terveesti itsekäs, eikä pode henkisiä haamusärkyjä turhista
Massii on tonneittain, suuret tulot suorastaan rynnistävät tililleni
Energiatasot eivät tyhjene joka päivä
Myönteisyys kielteisyyteen
Saa nauraa aidosti ja
vaikka leijuminen ajoittain voikin olla orastava aivosyöpä tai serotoniinsyndrooma,
en tule näillä näppäimin delaamaan dokaamista johtuvaan tapaturmaiseen onnettomuuteen ja
tein itselleni asiat selviksi, jolloin on helpompaa ja miksi tekisinkään enää vahinkoa itselleni.
Yksi hyvä puoli lisää juolahti yhtäkkiä mieleen. Kännikuorsaaminen on jäänyt pois. Kurkku ei ole enää aamulla kuiva eikä kipeä. Eikä tarvitse pitkin yötä hörppiä vettä kuivaan kurkkuun. Puolisokin tykkää hiljaisista öistä
Raitis joulu on aina paras joulu myös läheisille, varsinkin lapsille. Eikä tarvitse joulupäivän aamuna yrittää muistella, että mitäs tuli taas mokailtua perheen ja sukulaisten edessä… Rauhallista joulua kaikille!
t.syystuuli
PS:
Tämä pisti kyllä naurattamaan. Voi kun tää pitäiskin paikkansa!
No, se siitä!
