Akiras, sinulle tekee mieleni sanoa, että elä täysillä nyt, äläkä mieti “entä jos…”. Ota siis vastaan se, mikä sinulle on tulossa. Jos se on ihastuttava uusi mies, niin nauti siitä Minä jotenkin muistelen (en jaksa nyt lukea taakse päin), että olet jo eronnut entisestä, siitä alkkiksesta.
[b][/Vedestä nouseva usvab] taas kirjoittaa asiaa, jonka voin itsekin hyvin allekirjoittaa. Minäkin elän yksin, jo kolmatta kesää, ja nautin valtavasti. Lähes joka päivä tulee tilanteita, joissa ajattelen, että onneksi ei tarvitse kuunnella toisen huomautuksia tai miettiä, voinko nyt itse lähteä tänä iltana konserttiin vai johtaako se siihen, että mieskin lähtee sitten omille teilleen… Voin myös syyttää vain itseäni, jos nurmikko jää leikkaamatta moneksi päiväksi, kun en ehdi kaikilta keikkajuoksuiltani sitä leikkaamaan Niin, ja vaikka ehtisinkin, niin voi olla, ettei ole puhtia .
Mutta tosiaan, nautin siitä, että saan elää itseni näköistä elämää, kutsua vieraita meille vaikka grillaamaan (tosin harvemmin kutsun, kun on helpompaa olla omissa oloissa) tai lähteä, mihin mieli tekee. Osa teistä varmaan muistaa, että aikuiset tyttäreni asuvat vielä kotona, mutta aika usein ovat omissa menoissaan, joten todellakin olen paljon ihan itsekseni.
Nyt ei muuta, kuin ihanaa kesäviikonvaihdetta jokaiselle!
No todellakin, kun tarkemmin luin akirasin tilannetta niin näin se on miten hemmiina kirjoitti, että olet eronnut.
Toisaalta saattaa olla hyvä hypätäkin suhteeseen, toisaalta myös miettiä, että muistuttaako tämä entistä kaavaa jollain tapaa… Siis usein prinssi paljastuu sammkoksi… mikä tuntuu liian hyvälle ollakseen totta, usein onkin… Kun narsistit kai varsinkin on nimenomaan alkuun hyvinkin hurmaavia ennenkuin tämän persoonallisuushäiriönsä kaavan mukaan alkavatkin halveksia ja alistaa… Oliko edellisissä epäonnisissa suhteissa aikalailla samantuntuinen alku? Itse olen useamman kerran alkanut hyysätä eli äidiksi avuttomalla ja kaikesta paitsi jääneelle ja sitten “huomannut” olevani TAAS samassa tilanteesta, josta jo eri ihmisen kanssa selvisin… Huoh. Usein me ihmiset toistamme samaa kaavaa… Milloin sitten loppuu voimat ja on pakko miettiä, mikä tässä mättää. Aika hajottavia ovat monesti nämä toistuvat ihmissuhdeongelmat ja aina enemmän on rikki. Särkyneet särkee toisiaan lisää, vaikka alunperin aikeet on hyvät.
No mutta en halua latistaa tunnelmaa, omia kokemuksiani pohdin, kun tuntuu, etten voi tuntemuksiini luottaa, kun ne aiemminkin on aikalaillla harhaan vieneet. Kiintymyssuhdeteoriaa olen lukenut, että aukeaako jotenkin asia sillä… Toisaalta tieto ei tässä auta kovinkaan paljon. Olen kuin konsultti; teoriassa tiedän miten homma pitäisi tehdä, mutta en osaa sitä itse. Oikeastaan aika ärsyttävää tajuta tämä ihmissuhde-invaliditeetti itsessään.
Olen lukenut tuskaista tarinaasi ja jossain vaiheessa jotain kommentoinutkin. Sinun suurin pelkosi on ollut, että etsit taas uuden vaikean suhteen, kun entinen loppuu. Minulle tulee voimakas tunne, että hiljennä nyt. Olet päässyt terapiaan. Anna se aika kokonaan itsellesi. Käy läpi, mitä sinulle on tapahtunut, ja miksi etsit tuhoisia suhteita. Käy läpi myös sitä, onko sinun vaikea olla yksin. Mitään katastrofia ei tapahdu, jos annat tämän uuden orastavan ihastuksen odottaa. Ei ole mielestäni vielä sen aika. Niin rikki entisestä suhteesta olet varmasti, paljon taakkaa harteillasi.
Yritä tyynnyttää itseäsi ja olla vain hiljaa. Vaikeita tunteita tulee, mutta älä pakene niitä. Toivon, että terapiasi on tiivistä ja terapeutti tuntuu hyvältä sinusta. Etsi nyt ennenkaikkea eheytymistä itsellesi.
Olen päättänyt ja olemme keskustelleetkin tämän uuden ihastukseni kanssa tilanteestani, että en aio rynnätä suhteeseen, sillä taustani on se mitä on. Olen kuitenkin tässä nyt näiden viikkojen aikana, mitä olemme yhdessä hengailleet, en oikein osaa keksiä muutakaan sanaa, sillä kun ei oikein voi sanoa seurustelustakaan, mutta ei nyt täydellisestä kaverisuhteestakaan, niin olen tehnyt havaintoja itsestäni.
Olen huomannut kuinka oikeasti ruokitsen toisen viinan juomista, ihan kuin olisi itselle vaikeaa tutustua selvään ihmiseen. Toisin sanoen olen huomannut kuinka houkuttelen toista juopottelemaan, sillä itsekkinhän juon jonkin verran. Ihmekkään, että löydän alkoholisteja ihmisiä rinnalleni, sillä normiviinan käyttäjä tuskin jaksaa sitä tahtia mitä pyydän toista juomaan. Tämän uuden ihastukseni kanssa tosin kävi niin, että hän sanoi suoraan, että eikö tehtäisi jotain muuta. Mutta jollain tasolla kai se tuo terapiakin auttaa, koska en aiemmin ole edes tälläistä huomannut omasta käyttäytymisestä. Sinänsä saan olla onnellinen tämän hetkisestä ihastuksestani, sillä hän ymmärtää tilanteeni todella hyvin. Hänellä on taustallaan kokemusta narsismista sekä alkoholismista. Aionkin nyt toimia todella hitaasti asioiden kanssa. Ja tosiaan siitä onko tämä samanlaista kuin muiden suhteiteni alussa voin vastata ettei ole. Tästä puuttuu se ruusuilla tanssiminen ja kaikki heti nyt -fiilis joka on ollut aiemmissa suhteissa. Eli kun tunne on ollut se, että toinen on vannonut rakkauttaan heti muutaman päivän päästä ja on haluttu muuttaa heti kun mahdollista yhteen.
En tiedä tuleeko tästä jotain, mutta en aio huolehtia asiasta sen enempää vaan ensi kertaa elämässäni aion mennä sen mukaan mitä tapahtuu. Niin ja tosiaan ero on meillä tullut tuon alkoholistin kanssa. Täysin eroon en ole kuitenkaan hänestä päässyt ja tässä on yksi syy miksen halua aloittaa suhdetta kenenkään kanssa.
Eilen asiat lähivät hiukan käsistä, joten oli pakko tulla purkamaan tänne. Ex-alkkikseni nimittäin yltyi soittelemaan eilen illalla. Lopulta vastasin, kun hermot meni. Mies oli mennyt vetämään xanoreilla päänsä sekaisin ja uhkasi tappaa itsensä. Lopetin puhelun, mutta uhkailu jatkui muiden viestimien kautta. Lopulta soitin ambulanssin hänelle. Vaikka hetkittäin jopa vihaankin tätä ihmistä, en voi mitään sille, että tällä hetkellä tuntuu todella pahalta. Jokin minussa kuiskailee, että ota se takaisin, ettei se tee itselleen mitään. Pahinta on kuitenkin vielä se, että hän on alottanut tämän ota minut takaisin rumban. Tämä tulee olemaan minulle todella vaikeaa varsinkin kun kyseessä on vielä itsetuhoinen ihminen. En ole varma, että miten selviän tästä
Hyvä Akiras, vaikkei oikein olekaan suotavaa neuvoa toisia suoraan, mun neuvo silti on:
Älä ota sitä takaisin, vaan juokse ja lujaa pois toisiin suuntiin. Olet - niin kuin kuka tahansa - “ansainnut” parempaa kuin itsemurhalla uhkailijan ja/tai sen toteuttajan. Omalla kohdalla itsetuho-orientoituneista ei ole tullut/seurannut mitään hyvää.
Hoida ja helli ennenkaikkea itseäsi, ja koita armeliaasti ymmärtää itseäsi. “Sivuvaikutuksena” siitä tulee oikeanlaista myötätuntoa muitakin kohtaan.
Tiedän, ettei missään nimessä uhkailijan luokse saa palata. Ja olenkin hyvin pitänyt itseni tähän asti poissa. En kuitenkaan voi olla tuntematta jonkinlaista hoitoviettiä tai sääliä tätä ihmistä kohtaan. Todellisuudessa minun pitäisi varmaankin kaikki yhteydenpito tähän ihmiseen, mutta en vain osaa, joten olen nyt yrittänyt tätä ihmistä saada hoitoon ja lupaillut, että kaikesta huolimatta pysyn tukena. Takaisin en tule, mutta en aio täysin hylätä. Pakko onkin ihmetellä miksi teen tätä. Mikä henkinen yliote tällä ihmisellä voikaan olla, että en edelleenkään osaa päästää lopullisesti irti.
Olen miettinyt näitä asioita paljon ja todellisuudessa kun tarkemmin miettii näin on tapahtunut myös muiden exieni kanssa. Ihminen joka pahoinpiteli ja kuristi minua piti minua myös samantyyppisessä yliotteessa. Takaisin en koskaan palannut, tunteita ei ollut, mutta en voinut lopettaa tukemasta häntä. Yksi näistä aiemmista existäni pitää minua vielä pahemmin yliotteessaan, hänellä on siihen omat keinonsa ja hän osaa kyllä hyödyntää niitä. Koskaan en suostu näitä ihmisiä näkemään, mutta jokin heissä saa minut aina vastaamaan ja lohduttamaan, kun heillä on paha olo.
Tukeminen on inhimillistä, mutta niin, ettei se saa susta otetta.
He, jotka omalla kohdalla ovat itsemurhalla uhkailleet / siitä puhuneet, jälkeen päin ajatellen koittivat jotenkin kiristää ja pitää otteessaan. Mutta toisaalta puheet voi muuttua teoiksikin, ja sellaisiakin tapauksia tiedän.
Itsemurhauhkailuun pitää aina suhtautua vakavasti, mutta itsemurhauhkailuilla manipuloimiseen ei kannata alistua!
Jos ihminen on itsetuhoinen, ei siinä maallikko voi auttaa. Sitä varten on olemassa ammattiapua. Se mitä voit tehdä, on ohjata ihminen hakemaan sitä apua.
Minun exäni kanssa ryyppyputkien aikana uhkaili itsemurhalla. Jossain vaiheessa tajusin, että kyseessä on vain minun emotionaalisesta kiristämisestä. Sen jälkeen otin melko kovan linjan. Ehdotin hoitoonlähtöä ja ambulanssin tilaamista, mutta kun tämä ei kelvannut, niin totesin, että en pysty auttamaan. Ihmisellä on kuitenkin vastuu ottaa apua ja viime kädessä jokainen on vastuussa vain omista valinnoistaan. Myös itsemurhan suhteen. Aika nopeasti nuo jutut sitten loppuivatkin.
Kuten muutkin ovat todenneet, älä vaan ota miestä takaisin tuon uhkailun takia. Jos miehesi on oikeasti itsetuhoinen, ei siitä ole edes mitään apua. Ohjaa hoitoon tiukasti ja omat rajasi asettaen. Ei muuta.
Kiitos vastauksista. Olen saanut miehen hakemaan apua, mutta en tiedä ottaako hän sitä tosissaan. Kuulemma on menossa A-klinikalle ja luvannut soittaa saman tien ambulanssin jos itsetuhoisia ajatuksia vielä ilmaantuu. Itse olen taas päättänyt, etten aio astua jalallanikaan samaan tilaan hänen kanssaan, ennen kun tilanne on helpottunut, ihan hänen sekä itseni takia. Kovasti on edelleen pyyntöjä, että tulisin takaisin ja välillä jopa tuntuu, ettei hän edes tajua kunnolla etten ole enää takaisin tulossa. Olen luvannut olla hänen tukenaan, mutta vain ystävänä.
Tässä kaiken keskellä häntä edellinen mies on alkanut aiheuttaa ongelmia, vaikka erostamme on jo pidemmän aikaa, hän päätti alkaa pyytämään minua takaisin. Tämä mies on sama jonka kanssa omistan asunnon. Hirveä lupailu, että aikoo auttaa minut rahallisesti jaloilleen (mies on todella hyväpalkkaisessa työpaikassa ja pankkitili taitaa lähennellä jo 15 000 euroa). En tiedä mistä näitä nyt sikiää oikein todenteolla. Välillä tekisi mieli kadota johonkin erämökkiin ja sulkea kännykkä kokonaan. Olen itsekkin kuitenkin suhteellisen hauraassa tilassa nyt ja kaikki tuntuu todella vaikealta. Tuntuu, että oman elämän järjestäminen on vaikeaa, vaikka kovasti sitä haluankin. Ehkä siinä on yksi syy miksi hyppään suhteesta toiseen ja muutan pikaisesti yhteen. Ei tule sitä vaikeutta, että se oma elämä pitäisi järjestää kuntoon.
Onneksi olen saanut hengähdystauon äitini luona ja minun ei tarvitse miettiä sitä omaa elämää ihan heti.Toki en aio jäädä äitilleni asustelemaan vaan tarvitsen sen oman itsenäisyydenkin.
Minä jotenkin muistelen (en jaksa nyt lukea taakse päin), että olet jo eronnut entisestä, siitä alkkiksesta.
Niin, ja vaikka ehtisinkin, niin voi olla, ettei ole puhtia 
.
Oikeastaan aika ärsyttävää tajuta tämä ihmissuhde-invaliditeetti itsessään.