mistä tunnet sä ystävän

https://www.youtube.com/watch?v=WnK42s_pf2E

Hyvä kysymys.
…kun päättyvät pitkospuut…
minkälaisen ystävän haluan vierelleni? Ruikuttajan?Narsistin?Alkoholistin?Pyrkyrin?Valehtelijan? ei varmaan mutta täydellistä ei ole kuin mielikuvituksessa.
jos tunturiin joutuisit kuukaudeksi sinne missä päättyvät pitkospuut ja alkaa maailma jossa kaukana kaikki muu

kenet plinkistä ottaisit ystäväksi sinne? Kenen kanssa uskot selviytyväsi? Miksi?

Itseensä voi tutustua näinkin.

Moi,

mun mielestä koko biisin idea on siinä, että …kun on vaikeaa, kun tarvitset auttajaa, kuka viereesi jää? Siitä tunnet sä ystävän…
Ei siis niin päin, että ystäviään voisi valita…

Minusta se on juuri näinpäin. Ystävänsä ihminen voi valita, sukulaisiaan ei.

Ajatusten leikki sallittakoon?
Jos joutuisin “sinne missä päättyvät pitkospuut” (oikeasti en varmaan uskaltaisi lähteä) ja joku plinkistä olisi mukaan niin taidan tietää kask-kolme vaihtoehtoa joiden kanssa siellä selviytyisi luonnosta ja toisistamme. Ajatusleikki on niin hyvä että mietin iltaan asti ja kerron sitten jos muutkin uskaltautuvat leikkiin. Ei aina niin totista tarvitse olla. Ei lähdetä oikeasti!

Valitsisin (ehkä hieman yllätyksekseni) vain Metsänreunan miehen, mutta vain jos poltettaisiin ensin savut yhdessä ja kätellään koska muuten emme yksinkertaisesti juuri hänen kanssaan voida tulla toimeen silloin kun on tosi tilanne ja voi tulla “härkäpaikka”.

Eli aika tiukka on seula Plinkin suhteen tälläisessä kuvitteellisessa skeenaariossa. Toinen vaihtoeho voisi olla Narkkis mutta mitä siitä tulisi niin sitä ei taida tietää kukaan :mrgreen: Vettä ainakin pitäisi saada miehen kitusiin eikä yhtään mitään ylimääräisiä epämääräisiä virityksiä…

Jassoo… pitkästä aikaa joku ajatusleikkikin. Hyvä juttu.

Kyllä täällä löytyy niitä joiden kanssa vaeltaisin pari viikkoa -jos joku varmaan sellainenkin jolle yrittäisin nätisti esittää että jospa nyt harkittais vielä, ehkei me kuitenkaan ihan kovissa paikoissa pärjätä…

Mutta, enpäs nyt hosu, antaapas ajatuksen nyt hiukan muhia pääkopassani. Nautitaan nyt sitten hetki tästä leikistä.

Niin, annetaanpa ajatusten kypsyä hetki.
Kanteleelle nyt pitää vastata, että eiköhän me sieltä metsästä hengissä molemmat tultais, (niin, perhana, sinähän tunnet ravinnoksi käytettäviä kasvejakin jopa paremmin kuin minä, siitä olisi iso apu) .
Mutta, eikö siellä metsässä muuta tekemistä tekemistä olisi kuin väitellä pilvenpoltosta? Jos toinen polttaa ja toinen ei, niin ei siinä ihan tappelun aineksia ole?

ehto oli mielenkiintoinen. Pitääpä oikein miettiä. Jos asia olisi niinpäin, että me jo olisimme jossain tiettömien ja yhteydettömien taipaleiden takana, ja ainoa vaihtoehto selviytyä olisi just se parin viikon pöhkiminen korpimaita pitkin toinen toistamme sietäen… ja sinä sitten ehtona olisi sauhujen vetäminen… niin, jos selviytyminen siitä olisi kiinni, (yksin selviytyminen on aina vaikeampaa) niin luultavasti voisin ne savut kiskaista. Ei siinä minulle kuinkaan kävisi. Ei kai minulle mikään tämmöinen asia sentään ole henkiinjäämistä tärkeämpi periaatekysymys. Mutta, eihän se yleisemmin mielipidettäni minkään aineen käyttämisestä kai mihinkään päin muuttaisi. Luulisin.

Kyllä jos kunnon psykedeeliset savut saisi matkan ajaksi, niin taitaisi loppua aika lyhyeeen maailmankaikkeuden virityksiä pohtiessa! Lisäksi jos sopivia sieniä löytyisi matkan varrelta, niin kaikkien pientä kulkijaa hämmentävien viritysten kausaalisuhteet loksahtaisivat paikoilleen in no time! :laughing:

Nimenomaan me pitäisimme lähinnä suumme kiinni siitä ruohosta. Minä polttelen sen pitä polttelen (sinua höyrystämättä) ihan niinkuin jotkut käyttää diabetes-kynää. Kysysmys onkin asenteestasi ja siitä mitä oman sairauteni vuoksi kykenen näkemään sinusta kun olet savuissa. Todennäköisesti kaikki on ok :slight_smile:

Eli aihepiirit liikkuisi minun puolestani ihan missä vaan, eipä juuri tabuja löydy josta ei keskusteltavaa voi löytyä.

Hieno topic, ja jotain mitä ei ole ennen ollut. :slight_smile: Jos laittaisikin aiheen muotoon että “kenet ottaisit mukaasi autiolle saarelle”, niin ilman muuta ottaisin Metsänreunan miehen jolla on vene, jolla soutelisimme pois sieltä saarelta ja kalastaisimme matkalla.
Tai jos emme pääsisi pois, voisimme aikamme kuluksi käydä poliittista debattia jossa aika kuluisi kuin siivillä.

Haastavaa ja inspiroivaa keskusteluseuraa siis kaipaan aina. En sättijää, tölvijää tai riitelijää, vaan asialliseen debattiin kykenevän.

Joitain muitakin nimimerkkejä tulee Plinkistä mieleen, mutta kumma kyllä en nyt muista heidän nikkejään edes, eli eivät ole viime aikoina foorumilla käyneet. Olihan täällä yksi puoluetoverikin, siis Vihreistä, joskus.

Oikeassa elämässä paras ystäväni on ex-puolisoni, joka on parisuhteen lisäksi olllut uskottu ystävä, työkaveri, bändikaveri ja jopa koulukaveri. Ei ihme että olemme olleet kuin paita ja peppu. Meillä on jopa sama horoskooppimerkki, joihin tosin mina en enää nykyisin usko.

Koettelemukseen menisin metsänmiehen kanssa mutta soikanteleenkin kanssa voisi olla jännää. Vanhoista kirjoituksista olen smokki ja sikaria kaivannut tänne enemmän, häneen luotan myös. PianO, jvb,Tms 72 olis hyvää seuraa. Punatulkku, ilman muuta! osaisi piristää kun voimat kortilla. ja Toista sukupuolta olevan kanssa olisi omat jännitteensä mutta rauhallisina ja viisaina ja luulen hyväkuntoisinakin ja ilman viinaa pärjäävinä ainakin vadelmamunkki, krisse, basi, fernetti olisivat mahdollisia. Sitten extremeä, jos nimimerkin lomapuisto takana on muualla kuin ryhmässä elävä ihminen eikä vain aa-sanoman levittäjä niin saisiko kahdessa viikossa esille sitä ihmistä mainospuheen takaa? Hän voi olla julkisivunsa alla oikein mukava ja auttava ihminen sitä ei voi tietää mutta kaksi viikkoa metsässä paljastaisi mikä on miehiään. Narkkis on minulle kaukainen maailmansa kanssa vaikka varmasti jollekin hyvä seuralainen kovassakin paikassa. On monta muuta joiden kanssa uskaltaisin lähteä mutta myös niitä että epäröisin. Minulla ei kunto ole enää niin hyvä että sanonkin ettei minun kanssani kannata lähteä ,parempi voi olla mennä yksin useaan vaikeuteen. Harvassa asiassa osaan enää muita auttaa.

Näinhän se on. Jos laulun sanomaa ajattelee.
"
…Kun on sinulla vaikeaa Ja kun tarvitset auttajaa
Silloin ystävyys punnitaan
Menee muut menojaan
Siitä tunnet sä ystävän :
Kun on vierelläs vielä hän
Turhat tuttavat silloin ois
Hävinneet pian pois…

"

Voihan noiden pitkospuiden loppumisen metafora olla se, että tosiaan nyt on paha paikka. Kenen käteen sitä uskaltaisi pahassa paikassa tarttua? Siitä tässä kai loppujen lopuksi on kai kyse…

Plinkissä on sekä on ollut ihmisiä jotka on tavallaan koskettaneet minua - tavalla tai toisella. Tosiaan boldauksesta tunnistan sen plinkki-ystävän… Muut menee tosiaan menojaan. Kaippa minä olen myös toiminnallani tehnyt selväksi jollain tapaa kenen viereen sitä hakeutuu… Tosin paljon jää sanomatta ja kokematta kun ihmisiä täällä on niin paljon. En halua ketään unohtaa ketä on minua jollain tapaa koskettanut. Enkä ole unohtanut jos joku niin kuvittelee. Sitä silleen toimii magneettina ja rautana molempiin suuntiin. Tilanteesta riippuen. Joskus toimin magneettina jollekin ja joskus rautakappaleena…

Vaikea valinta.

ps. Kiitos Jartsille sanoista! :slight_smile:
pps. Päivällä kirjoittelin yllä olevan…
Ottaako tuosta nyt kukaan selvää mitä ajan takaa ja ketä tarkoitan… Matkani varrella niin monia täällä plinkissä…

Kuukautta tunturissa pelkään.
Liian pitkä aika olla siellä missä on “kaukana kaikki muu”.
Omakseni tunnen kohdan

[b]anna meren se selvittää
kuka viereesi jää

ja jos silloin kun myrsky soi
vain sun kumppanis vaikeroi

vene lähimpään rantaan vie
jääköön pois -mikä lie.[/b]

Ystävältä kaipaan vahvuutta olla valittamatta kun on väännettävä ruoria (sekö se veneen ratti on?) myrskyn heitellessä.
Elävässä elämässä minulla on sellainen ystävä. Hänen rauhallisuuteensa luotan. Paljon nähnyt ja ei hötkyile.
Täältä? M.Miehen veneeseen uskaltaisin nousta. Ehkä joidenkin muidenkin kun täällä opin tuntemaan. Monen viestit ovat anteeksi sanani pinnallisia joista ei ihminen itse tule paljon esille. On myös täällä naisia joihin luottaisin . Myrskyssä minun mielikuviini kuuluu miehekäs käsi ruorissa. Anteeksi sisaret, se on mielikuva vaikka joku teistä voi olla kilpapurjehtija tms.

Onpas mielenkiintoinen topic.

Suoraltakädeltä vastaaminen on lähes mahdoton tehtävä… asiaa tarkemmin pohdittuani päädyin metsänreunasta vaelluskaverin hakemaan. Kirjoitustensa perusteella uskallan olettaa, että hän kantaisi oman “rinkkansa” nurisematta ja laavun tekokin yöpuuksi onnistuisi. Iltanuotiolla riittäisi jutunjuurta, mutta tarpeentullen voisi istuskella ihan hiljaisuudessakin tulta tuijotellen. Ja metsän ääniä kuullostellen.
Mäkärä-aikaan en kyllä reissuun lähtisi, ruska-aikaan kylläkin. Ja sadepäivien varalle ottaisin pienen kaasukeittimen mukaan, jottei ihan pelkillä marjoilla ja juurilla tarvitsisi elellä :laughing:

Tämä nyt tuli ensimmäisenä mieleen.

Ps. minulla tuli viimeviikolla 100 päivää raittiina täyteen :smiley:

.

Pillahdin pateettiseen krapulaitkuun, kun kuuntelin tuon Saijonmaan biisin. Ja liikutuin kai vähän siitäkin, että minut mainittiin (vai olikohan se kirjoitusvirhe). Itselläni on aina ollut vaikeuksia ymmärtää, miksi joku viihtyy seurassani.

Olen sen verran lyhyen aikaa Plinkissä hengaillut, että “tunnen” teistä vain kourallisen. Olen alkanut viihtymään hyvin, vaikka useimmissa ryhmissä kärsin ulkopuolisuuden tunteesta.

Lähtisin mielelläni sinne tunturille. Voisin tehdä monta reissua. Itsensä tunturin takia ja siksi, että saisin teistä hyvää matkaseuraa. Yhden kanssa voisi haastella verkkaisesti viisaita ja edetä välillä vaitonaisena, toisella olisi kitara mukana ja paljon mielipiteitä yhteiskunnallisista asioista, kolmannen kanssa availisin omia tunnesolmuja hänen osoittaessaan ajatteluni epäloogisuuksia, neljännen seura olisi villin boheemia, viidenneltä oppisin tärkeitä ravintoasioita, kuudes sulattaisi jäisen sydämeni empatiallaan, seitsemäs olisi mielettömän mielenkiintoinen mies ja kahdeksas terävän älykäs nainen. Olisi niitä monta muutakin hyvää seuralaista. Voisi taas toisaalta mennä ihan metsään oma valinta ja siinähän olisit korpihelvetissä, entistä ahdistuneempana, kun ymmärrykset menevät tuhatta ja sataa toistensa ohi.

Niin tai näin, saattaisi sillä reissulla oppiakin jotain ja palata uudistuneena takaisin.

Hauska ajatusleikki. Lisää reissuja mielen maisemiin!

Eh, no tuota biisin sanomahan on, ettemme me täällä lintukodossa ja yltäkylläisyydessä lekotellessamme vielä tiedä kuka on ystävä tiukan paikan tullen. Vaikka saahan sitä potentiaalisia ehdokkaita silti poimia esiin jo mutu-tuntumallakin, en minä sillä… (Ja sitähän ketjun aloittaja kysyi.)

Jolon saarelle mahtaisin ottaa S&S:n (jos lähtisi, jota epäilen). Hän jos kuka osaisi selittää terroristipäälliköille mustan valkoiseksi ja hankkisi meille puhtaat lakanat ja moskiittoverkot ja pelit ja vehkeet, notta mikäs olisi ollessa… (Tätä ei varsinaisesti kysytty mutta vastasin silti.)

Jaaha…
Mukavaltahan se tuntuu, että muutama ihminen luottaa selviytymis/kaverinhelppaamiskykyihini tuonkaltaisessa tiukassa paikassa niin paljon että uskaltautuisi korpivaellukselle tai karikkoiselle tuulenpieksämälle meren selälle jos tilanne sitä vaatisi.

Elämässä on monenlaisia “tiukkoja paikkoja” ja monessa muussa kurimuksessa toki jokaisella meistä voi olla ihan erilaiset valinnat sen suhteen kenen kanssa elämän konkurssiuhan tai tapahtumien umpisolmun kimppuun olisi viisainta käydä.

Mutta lupasin myös harkita asiaa, missä seurassa sinne tuntemattomaan taivallukseen (tai sumuiseen aallokkoon, miten vaan) mieluiten lähtisin.

Useammankin plinkkiläisen kanssa sieltä selviytyisin, niin hyvin kuin yleensä parin ihmisen voimin mahdollista olisi.
Kanteleen luonnon/kasvituntemuksensa kanssa jo mainitsin, ja uskon että kummallakin myös psyyke kestäisi toistemme olemuksen. Vadelmamunkin kanssa olisi varmasti mielenkiintoista taivaltaa olosuhteissa joissa ei ihan varmuutta olisi mitä seuraavan tunturin tai ryteikön takaa löytyisi, ja varmasti siinä myös aivojumppaa riittäisi -kukaties sieltä palattaisiin jotain toisiltamme oppineina.

Krisse, Pian’O, Hasso, Jartsi, joiden kanssa olen täällä vähän lyhyemmän ajan ehtinyt tutustua ja vaihtaa ajatuksia, taisivat myös mainita minut … uskon että jokaisen kanssa meillä on niin yhtäläinen käsitys rauhallisen etenemisen ja ongelmanratkaoisussa luovuuden suhteen että hätäkös meillä siellä olisi. Punatulkun kanssa ei riitaa tulisi, hyvinkin voisimme osata tsempata toisiamme jaksamaan aina vielä sen puuttuvan kilometrin tai poronkuseman tai millä missäkin päin päivämatkoja sitten mitataan.

Vanhoista plinkkiläisistä varmasti minä sulattaisin matkaseurana useammankin, eri asia riittäisikö heillä rohkeutta heittää rinkka selkään ja marssia kanssani tuollaiseen reissuun. Mielenkiintoisia kavereita olisivat smokki ja sikari, basi, fernetti, (perhana kun se Hannu aikoinaan lähti plinkistä, olisi joko vietetty riemukas metsäläiskuukausi tai sitten kyllästytty toisiimme jo ennen ensimmäistä evästaukoa…) Fyysinen kunto ei tuossa ole muuten lainkaan se ratkaiseva tekijä, sen verran olen joskus metsässä pöhkinyt, että tiedän jo muutaman päivän jälkeen kovemmilla olevan psyykkisen kestävyyden.
Ja jos olisi tosiaan kysymys tuntemattomasta reitistä, jossa olisi enemmän omin neuvoin kuin valmiin reitin palveluiden nojalla pärjättävä, niin siinä on todella tärkeää se, ettei sen kaverin naama ja puheet ala ärsyttämään heti alkuunsa.

Ja moni asia jota tuossa tarvittais, on tarpeen konkreettisemmissakin selviytymistilanteissa. Voimilla ei asioita ratkaista, eikä ihan silläkään, mitä on tullut opittua erilaisita selviytymiskonsteista. Vielä vähemmän kaikkein tiukemmissa tilanteista on apua mistään tiukoista kaavoista joiden mukaan pitäisi toimia.
Ehk tärkeintä sittenkin on se luovuus, kyky soveltaa kaikkea oppimaansa ja näkemäänsä kaikkeen, hyödyntää sitä mikä käsillä on ja kyky pitää päänsä kylmänä, harkita silloinkin kun tuntuu ettei tässä enää ole aikaa miettiä vaan rynnätä ja kokeilla riskillä olisko suunta oikea…

Joustavuus, kyky luopua opituista tavoista ja kaavoista kun ne menoa jarruttavat, valmius siihen että vauhti sovitetaan hitaimman kulkijan mukaan, taitoa soveltaa monista eri lähteistä elämän aikana kertyneitä niksejä, rauhallisuutta ja uskoa siihen että jonkun mutkan takaa taas näkyy jotain parempaa… ja ilman muuta, halua keskustella ja pohtia asioita yhdessä, niin senhetkisiä työkaluja selviytymiseen kuin maailmaa laajemminkin.
Semmoisia seikkoja tietysti arvostaisin siinä matkakumppanissa. Yhteiskyökykyä ja realistista tietoa sen suhteen ettei silläkään reissulla kumpikaan voi joka asiassa olla se viisaampi ja oikeassaoleva, vaan että ihan henkiinjäämisen takia on parempi kun aivan sovinnossa asetamme epäilyksenalaiseksi niin omat kuin toisenkin otaksumat.

Ja toivottavasti se kaverikin ymmärtäisi, että harvemmin tuollaiselta reissulta tullaan takaisin sen perisuomalaisen tyyppikuvauksen mukaan, eli koskemattomaan korpeen lähetetty suomalainen kaikestaselviytyjä, taskussaan puukko ja tulitikkuaski, pussi suolaa ja repussa villapaita, ilmestyisi muutaman viikon kuluttua jonkun metsäautotien varteen taskut hirvensuolia pursuten, parta kellertävää karhunihraa roikuen, kymmenen kiloa lihoneena ja veristä nahkanippua olkapäällään roikottaen, valmiina uusiin ja kovempiin haasteisiin… parempi kun jo lähtiessä tietää että naarmuilla ja vereslihallakin voidaan olla, ja ehkä on taas opittu tuntemaan niin nälkä kuin vilukin, eikä lähtiessä puhtaista vaatteista ole enää ainakaan työpaikkahaastatteluun, resuisempana sieltä yleensä tullaan. Mutta, voipa olla hyvä ymmärtää sekin, että sellainen yhdessä koettu onnistuminen, selviytyminen, se voittajan olo ja itsetunnon loikka aivan uudelle tasolle… siinä voi olla jotain arvokasta koko loppuiäksi.

… oliskohan minulla enää missään jäljellä saapasrasvaa ja karkeita suoloja… puukko on, ja tahko teroitukseen, kompassi repussa ja jokunen sikanautapurkki (raavaanlihaa ei tahdo enää näin syksyllä saada pyykkinarulla kuivattua, menee uunihommiksi) … kai tästä on ainakin laitettava kamppeet valmiiksi, tiedä koska joku tosissaan kysyy että mennäänkös me…

Minulla voisi olla kyllä akustinen kitara mukana. Osannen näppäillä sitä sen verran vienostikin, ettei se ärsytä tunnelmallisen leirinuotion ääressä. Ainakaan jos yritän pitää suuni kiinni. :mrgreen:

Fernetin ja hannu11:n minäkin voisin ottaa mukaan. Siitä voisi tulla hyvinkin jännä retki meille.

Jes!
Kitara olis ihan ehdoton iltanuotioita ajatellen.

Siinä olisi haastetta… Fernetin ja Hannun kanssa umpimetsään… houkutteleva ajatus. Sit ei heti kovin proovosoivia kappaleita ettei adrenaliini alkais virtaamaan liikaa… joutuisit aloittamaan jollain “meill on metsässä nuotiopiiri” tai jollain muulla yltiörauhallisella veisuulla ja sit vasta vähitellen irrottelemaan.

Ihania ihmisiä!
Näen sieluni silmin ilta-auringon laskun vuoren rinteelle.
Metsänreunan mies veistää uutta kirvesvartta , Vadelmamunkkin näppäilee kitaraansa, .Osa juo pahkakupista Soikannelin herkullista yrttikeittoa. Itseni näen syrjemmällä pajukoria punomassa
Voitko nähdä itsesi joukossa?

No juu, aivan helposti. Eihän tässä tarvitse kuin sulkea silmät ja antaa mennä…

Karhunkaadossa katkesi kirveenvarsi, mutta onneksi noilla nuoremmilla kolleilla oli niin hurja into päällä että keihästivät sen kolmesataakiloisen mörrikän ennenkuin se ehti antamaan minulle kunnolla selkään. sai olla viimeinen kerta kun alan tuollaisilla vehkeillä isoa elukkaa tappamaan. Tehdään joku ansa tai loukku tai eletään vaikka pelkällä kalalla loppureissu, en minä rupea enää noin vaarallisiin hommiin.

Soikanteleen keittoa sais kyllä joku tiukempilinjainen hiukan pitää silmällä. Sinne voi eksyä joukkoon mitä vaan dopingia… minä en niin välitä, mutta siitä tulee sit kumminkin sanomista porukan kesken jos illalla alkaa kaikkia liian kovasti laulattamaan.

Vadelmamunkin kitaraan on jo tehty uusia kieliä hirvenjänteistä ja ties mistä häntäjouhista punotuista siimoista -mutta kyllä se siitä vaan irrottelee ja on nytkin sen näköinen että kyllä se jonkun irvailevan räpin on sanoittmassa siitäkin kun karhua pakoon juoksin niin helvetin lujaa ettei siinä olis afrikan aavikkoeläimetkään kiinni saaneet.

Tuohivirsujen teko on niin unohtunut taito, että kun matkalle lähtiessä uutuuttaan narisevat maiharit oli melkein kaikilta risoiksi lauenneet, ei noilla hätäisesti kyhätyillä tollukkailla ole ilman kamalia hiertymiä selvinnyt kukaan. Jotain mokkasiineja tarttis alkaa hirvennahasta ompelemaan, mutta siitä olis kyllä neuvoteltava noiden naisten kanssa, ei ainakaan minun ompeleitani katsele kiljumatta sysmän susikaan. Onneksi ne kanteleen yrtit tehoaa vallan hyvin hiertymiin ja ruhjeisiinkin, mitä lie ratamoa ja näljäisiä rohtoraunioyrttejä repussaan laahannut.

juu, kyllä tässä voi yöunet mennä tään virtuaalivaelluksen kanssa. Sinne on niin helppo tämän porukan kanssa luikahtaa.