mistä tunnet sä ystävän

Me Lopettajat
21

Huhtikuussa laitoin sukset jalkaan ja rinkan selkään siellä pitkospuiden tietämillä. Edellisestä kerrasta ehtikin jo kulua sen verran aikaa, että monoista irtosi pohjat jo sadan metrin päässä Kiilopaan hiihtokeskuksesta. Kovasti oli väkikin vaihtunut tuvilla. Tunturin tuolla puolen on mukavinta se, että vastaan tulee pelkkiä ystäviä. Kaikilla on aikaa pysähtyä jutustamaan. Meno on siis hiukka eri mallista, kuin Stockmannin rullaportaissa.

Iän karttuessa ne mäet oli kasvanut korkeammiksi, kuin mitä ne oli silloin nuoremmalla kropalla kulkiessa. Saattoi olla sitäkin, että nuoskakeli. vesisade ja jäiset ladut olivat vähän hankalaa yhdistelmää. Kyllä se niin menee kuin laulussa sanotaan. Ei tiettömälle taipaleelle ihan kenen kanssa tahansa tule lähdettyä. Toisaalta - jos täällä plinkissä riittää innokkaita, niin miksipä ei ensi talvena taas :wink:

22

Ensinnäkin kun Kannel ottaa oman elektroakustisen luuttunsa esiin tulevat jopa eläimet kuuntelemaan ja sellaiset valdelmaiset näppäilyt vain häiritsevät tunnelmaa (oletan kyseessä olevan ignorattu trolli jonka metkuille nauretaan jo saunaa myöten).
Pahkakupeissa ei muuten Kanteleen toimesta ole koskaan mitään ylimääräistä mistä ei ole aikaisemmin sovittu (ja niin, että asia on mennyt perille jos jotain haluaa) ja laillisia lääkevalmisteitahan ei ole lupa tarjota jonka ymmärrän paremmin kuin hyvin mutta tosi paikka on tosi paikka ja jos valitusta tulee niin sitten laitetaan lekurit vaihtoon. Eikä niissä pusseissa (mitä ei tietysti ole olemassakaan) aina tarvi niiden firmojenkaan tuotteitakaan ehkä olla… :smiley:

23

En ole tehnyt suurinta syntiä ( tappanut lasta itsessäni.) mielikuvitus toimii. Näen itseni istumassa ja nojaamassa suureen kuuseen ja katselemassa muita. Metsänreunanmies ja vadelmamunkki tutkii karttaa ja väittelee suunnasta ja soikannel on vihainen kun keittoa on epäilty ja lomapuisto ja sica pitää salaista palaveriaan kiventakana kurkkii sieltä muita.Muut nukkuu että jaksaa aamulla lähteä eteenpäin. Hiki haisee ja kitarat soi.

24

.

25

Rupesin ihan miettimään, mitä kaikkien tuntemia lauluja osaisin akustisella näppäillä tältä istumalta… ja mieleen tuli jotkut ‘Love me tender’ ja ‘Jäähyväiset aseille’. :laughing: Siinäpä oikein tunnussävelet meille.
Mutta äkkiäkös sitä muitakin nuotiolauluja opettelisi.

Nuotiopiiri korvessa voisi olla kuin parlamentarismi pienoiskoossa: eri mieltä saa olla, mutta yhteiseen suuntaan yhdessä pyrittävä. Ja kaikkien kanssa tultava toimeen.
Rakkaudellista ja välittävääkin ilmapiiriä toki saisi olla, etenkin niille joiden sydän sellaista halajaa ja tarvitsee.

Ihana topic.

26

Kiitos vain! :slight_smile: Tuskin tulisi riitaa. Pahimmat ärisijät olisivat jo kääntyneet takaisin. Yleensä ne eniten ääntä itsestään pitävät jossain vaiheessa matkaa tulevat toisiin aatoksiin ja kääntyvät pitkospuilta varmasti takaisin. Varmasti tsemppailtaisiin toinen toisiamme. Ainakin itse voin nähdä itseni ja sinut kävelemässä tunturissa. Joen uomissa kalastelemassa. Silleen tsempata, että tuon tunturin toisella puolella on mukava paikka jne jne… Varmasti lapin erämaissa olisi niin paljon nähtävää ja koettavaa. Varmasti sitä muitakin uusia tulokkaita tsemppailisi samalla, että ei kannata vielä luovuttaa. Tuolla on ihana paikka nuotiolle missä voi sitten levähtää.

Tiedä sitten ketä mukana tuon reissun jälkeen olisi nuotion nyt jos sammuneen. Silleen siristää silmiään niin näkeekö siellä Metsänreunan miehen lisäksi muita. Näkeekö vaikka Lintuannan, Bim Koskenkorvan, Maria-Magdaleenan… Mahdollisesti Piilojuopporouvan. Mietin tosiaan mahtaako Mankikapseli, Mitrillo, Pumpkin olla lähistöllä. Ehkäpä Kynsilaukkakin jossain on. Liekkö ehkä Heliseekin. Onkohan Lukijatar lukemassa kirjaa jossain puunjuurella… Ehkä joku Winstonkin kömpisi jonkun erämaamökin saunasta ulos… Enkä tiedä olisiko Korkkari jossain myös. Luultavasti Andantekin jossain lähistöllä olisi. Myös voisin Lomapuistonkin nähdä. Ketähän niitä muita sitten… Tundratyttö ja joku Pandakarhu mieleeni muistuu. Myös Nainen-25(?)… Rahvas, Grip alkutaipaleelta muistuu mieleeni myös. Totuus ja Tequila… Uusista Memesti olisi kiva nähdä liikuskelemassa jossain. Sai tuossa hymyn huulille ja melkein taas heittäytyä tarinoimaan urakalla ilman turhaa sensurointia. Mutta joo… Vadelmamunkki, Soikannel, Narkkis ja jne on paikalla myös kuten tarinoista voi lukea. Kanteleen voisin hihasta nykästä kortille, myös Arkkitehdin nyk. Narkkiksenkin. Onhan näitä Prossa, ikzu, Dave… 1970, Tapsa… Lizzy… Akseli, TMS72… Fernetti vielä mieleen tulee… Saattaa siitä joku puuttua, kun ei kaikkia muista… Punatulkku ei ehkä jaksa tappeluita katella. Jos semmoisia ilmenee, niin katoaa tunturien lumoihin, koskien kuohun pauhuihin, tuuliin…

" Ihminenhän menee lukkoon tommosesta", sanoo yksi hahmo yhdessä elokuvassa. Kaverin nimi on Keijo. Hän haluaa mustaa makkaraa, mutta lippalakkiselle kaverille äyskäistään pahasti, että “… Et sinä saa mitään… … Apina!”. Itse pyrin silleen pitämään kaikista lähtökohtaisesti. Olemaan ennakkoluuloton ketään kohtaan. Huomannut ihan livenäkin, että kun viitsii morjestaa ja hymyillä kaikille, niin joku voi pysähtyä rupattelemaan. Hiukan ujostelen ehkä alussa, tunnustelen… Taitaa olla, niin että joskus humalassa selitellyt teineille hurjia tarinoita, niin eipä nekään vittuile enää. Huutele, että “Bööö!”. Aikaa on kulunut. Huomannut varmaan muutoksia. Vähän tulee ihmisiä tarkkailtua, mutta humalaton hymyilevä Punatulkku saa hymyn takaisin. En minä jaksa kenenkään kanssa alkaa riitaa kehittelemään tai tappeluita järjestämään. Ei ole mun juttu. Ei vaan ole. Rauhaa ja rakkautta vaan kaikille tasapuolisesti. Omistan lehmän hermot, niin kun mietit semmoista otusta laitumella. Voi sen otuksen sisällä olla kyllä pantterikin. Mene ja tiedä. Eteenpäin. En minä ehtoja tai rajoitteita ihmisiä kohtaan aseta. Jos tosiaan alkaa juttu luistaa, niin voi unohtaa tosiaan tittelit, heikkoudet muut menneet jutut pois. En minä jaksa mielessä maalata kenestäkään mitään kuvaa etukäteen. Joskus kadunmiehen kanssa vielä itse täysissä sielun ja järjen kunnossa rupateltiin niitä näitä. Lopuksi sitten saattelin pysäkillä kovassa humalassa olevan tyypin. Joka tosiaan joi sitä vinettoa, niin että litran pullo kauaa kestänyt. Vatupassissa. Huomasin ihmisen silmissä jotain, olisin saanut pullon kouraan mutta se särkyi maahan. Hän sanoi, että se olisi ollut minulle. Taisin rauhotella, että semmosta sattuu kun oli pahoillaan tapahtumasta. Mutta vanha kauan aikaa sitten tapahtunut juttu. Luulin tosin, että kaikki menisi omassa elämässä putkeen. Kaippa sitä jossain vaiheessa huomasin, että ykkösellä se vodkapullokin parveella salaa juotuna hupeni. Nyt tosiaan voi todeta, että pullossa on enää vissyä, eikä muuta.

Palataan tuijottamaan nuotiota. Samalla voisin hörpätä kuksasta pannussa muhineen aamukahvin loput ja nousta jalkeilleen. :slight_smile:

…

Edit. Katsos vaan! :slight_smile: Löydän itseni tekemässä sitä mitä ihan in real lifessä… Muistelemassa, miettimässä ja sitten tosiaan havahdun kuten tässä. Palaan takaisin nuotion äärelle havahtuen aatoksista. Noitahan ihmisiä mietin tosiaan tässä nuotiolla ja lisää nimiä tupsahtelee muistin lokeroista. Hyviä muistoja.

Jos osaatte kuvitella semmoisen hahmon tuijottelemassa nollat taulussa nuotion äärellä hyvin hiljaa. Saatan hymyillä siinä, tirauttaa pari kyyneltä… Mitä sitten mieleeni muljahtelee milloinkin… Näen itseni haaveilemassa siinä… :slight_smile:

27

Hyvinkin näen itseni remmissä mukana. Aamulla saattaisin tosin nousta ennen muita kulkemaan yksin lähimaastossa, fiilistellen ympäröivän maailman ja yksinäisen mielen kauneutta, turvallisen matkan päässä muusta retkueesta. Istumassa kivellä luonnoslehtiön kanssa - ja kas, utelias kettuhan siihen tupsahtaa toista luontokappaletta ihmettelemään.

Palatessa raahaisin pöllejä metiköstä nuotiolle. Vielä en alkaisi halonhakkuuseen, että muut saavat nukkua. Keittelisin hiljaa kahvit. Jatkaisin piirtämistä ja tarinankirjoittamista. Kertoisin kirjalleni oloistani ja kirjaisin kuvakertomukseeni huomioita muista ihmisistä, elämästä, luonnosta, matkasta.

Jos välillä täytyykin pyytää metsää lievittämään sosiaalisuuden tuottamia paineita, toisinaan tulee laulettua yhdessä leirinuotiolla, riekuttua ja räkätettyä kakaramaista nauruaan, heitettyä levotonta läppää ja ehkä jokunen viisauskin johonkin keskusteluun. Lapin alkuperäiskansan uskomuksista ja Suomen kansan mytologiasta keskuskteltaisiin vilkkaasti.

Sitten voisi hetken istua yksin mättäällä veistämässä kuvioita puukeppeihin ja suunnitella maalausta noitarumpuun. Tekisi mieli lähteä etsimään seitakivi ja jättää sinne lahja. Lähdetään patikoimaan, tulen perässä, klompsklompsklomps, antaa muiden johtaa - kyllä ne jo tietää, minne minä haluan, ottavat huomioon, jos ottavat, välillä on vaan kivaa, kun muut päättävät ja tarjoilevat uusia näkymiä, eteenpäin hop. Ajatukset kehittyvät ja ongelmat ratkeavat liikkuessa. Kyllä näillä jaloilla kulkee ja helposti tulee kannettua mukana yksi tyhjä pää ja täysi reppu.

28

Ei tarvinne montaa päivää yhdessä kulkea, kun alkaa väki tuntemaan toisensa aika hyvin.
Jokainen on hyvä jossain, muuten. Se on vaan saatava esille ihmisestä, se osaaminen. Ja sitähän on kovin monenlaatuista.

Pian’O houkutteli esiin kansanperinteen loitsuineen ja uskomuksineen, eipä tuota aihetta voisikaan kiertää syyspimeän metsän keskellä, nuotion tai vaikka rakovalkean vierellä, metsän puhuessa vuosituhantista kieltään.
Ajan suhteellisuus voi siinä olla hyvin läheinen asia.

Mukavaa on se kitaransoitto ja laulu iltahämärissä, mutta sen hiljentyessä voi suuren laavumme havupatjoilla loikoessa olla hyvä tarinankertojakin paikallaan. Luulenpa että useammallakin on tietoa ja muistikuvia juuri noista ikiaikaisista tarinoista ja hiukan historian totuuttakin hipaisevista kertomuksista. Mikäs sen mukavampaa kuin täällä laavun nurkassa hiljalleen torkahdella lempeänleppoisan tarinankertojan johdatellessa meitä kauas menneisyyteen ja sukupolvien ajan kiertäneiden tapahtumien ja uskomusten maailmaan.

29

Jo toki. Voin nähdä itseni mukana vaeltamassa, leirissä. Kalastamassa ja jokia puunrungoista rakennetuilla lautoilla laskemassa. Kuinka olla, kuten muutkin se iltapimeän leiri ja nuotio lämmittämässä se on tärkein mielikuva minullakin.
Varmasti opin tekemään mitä nyt leirissä tarvitaan. Ruokaa osaan laittaa jos aineita on. Lihan ja kalan kanssa tulen toimeen kun terävä puukko annetaan.
Tarinoita en taida osata kertoa mutta kuuntelen mielelläni ja keskustelen niistä.
Mitä muuta haluaisitte minun tekevän?

30

Aurinko on taas noussut kuusenlatvijen yläpuolelle. Taitaa tulla ihan kaunis päivä.
Aamun kosteus ja viileys metsässä, näin syysaikaan, voi olla yllättävän rankka kokemus. Jos varusteet eivät ole ihan viimeisen päälle, voi herääminen olla aika viluinen.
Jos vielä ravintopuoli on jonkun päivän ollut heikompaa, ja väsymys on levinnyt lihaksiin, voi just se aamukasteessa hytisevä pelkkää kylmyyttä uhkuva hetki olla paha.
Joskus on joku metsään eksynyt ja viime tipassa löydetty kertonut että hän oli siinä jo valmis luovuttamaan, ajatellut että nyt ei askeltakaan, tähän jään. No, kun kylmyys sitten valtaa ihmisen ja hypotermia iskee, ihmisen ruumis tulkitsee olotilan ihan päinvastaiseksikin, heittelee vaatteet päältään kun tuntuu kuumalta. Alastomia eksyneitä löytyy silloin tällöin, outo on ihmisen elimistö.

Mutta joo, siinähän sitä ystävää tarvitaan, rohkaisemaan ja torjumaan sen alkavan luovuttamisen, vaikka sitten hieromaan verenkiertoa sen verran liikkeelle että lämpenee… tai vaikka puhaltelemaan eilisillan nuotion liehuviin lieskoihin ja laittaa nokisen kahvipannut kepin nokkaan, lämmin juoma auttaa kummasti.

ja kun tämmöinenkin aamu on, aurinko noin kirkkaana, niin kohta siinä joukko taas jalkeilla on ja valmiina päivän touhuihin.

31

Itse voin sen verran valottaa, että hommasin joku aika sitten gps-paikantimen, halvin mahdollinen. Semmoiseen kun merkkaa sen tienvarren missä vielä ihmisiä on, niin ei eksy enää. Tosiaan merkitsee reittipisteitä. Vaikka näin 1,2,3… Sitten takaisin käppäilee 3,2,1… Kartta ja kompassihan on tietty hyvä olla mukana. Näistä paristoilla käyvistä ja ladattavista jutuista loppuu joskus virrat. Sitten voipi tosiaan eksyä… Mutta nähtävästi kokeneita eräihmisiä on matkassa, niin pärjätään. Monen tarinoista kokemus ja varmuus paistaa ihan selvästi läpi. :slight_smile:

Voin hiljalleen jollain pikkusella lipalla yrittää narrata jotain tammukkaa iltapalaksi. Saatampa nähdä jonkun teistä pitävän kädessään perhoa. Kuvittelenkohan vain. Minä en osaa moista otusta tehdä, mutta jonkun kädessä se vilahti. Toshiaan kokenutta porukkaa nähtävästi on, niin tuskin eksytään kovin helposti jänkhällä… Alan tuntemaan tervaskannon tuoksun. Porojen kauloissa nähdä kelloja, jotka kilkattaa. Nähdä tunturien jylhät muodot. Vaivaskoivun. Joen virtaavan silmieni edessä. Kiskaisen pienellä napakalla käsien heilautus liikkeellä vieheen veteen. Joku tyyppi selosti jossain minulle, että otahan tämä. Äläkä unohda “Offia”-hyttysmyrkkyä… Voin aistia sen pistävän tuoksun nenässäni. Se hiukan peittää luonnon raikasta aistielämystäni, mutta se kuulunee asiaan. Näen sen lipaksi kutsuttavan vieheen loiskahtavan veteen. Pieni välähdys käy silmissäni vielä ennen kuin kullankimalteinen kaunista korvakorua muistuttava pilkullinen esine antautuu virran vietäväksi. Alan hiljalleen kelaamaan sitä luokseni. Pitelen peukalon sekä etusormen välissä nipukkaa. Suljen sen pään vielä keskisormen kyljellä. Alan suhteellisen varmoin ottein liikuttamaan sitä tietyllä pyöritysliikkeellä. Silmäisen veden pintaa missä näen virtausten tekevän kuvion. Kuvioita kuvioiden perään.

Oho, nyt alkoi vapa väpättämään. Taipumaan hiljalleen kaarelle. Yht’äkkiä kuulen kun avokelasta lähtee ääni mikä kuulostaa niin tutulta… Se tietty soiminen korviini tulee siimasta mikä liikkuu pois, ulos härvelistäni… Saatan nähdä sen kyljessä vilahtavan täpliä, kun se mulkaisee minua. Loiskauttaa takapyrstöllä itsensä ilmaan niin taidokkaasti, että suuni loksahtaa auki… Näen sen nousevan ilmaan kuin hidastetussa elokuvassa… Minuun iskee adrenaliini, kuin ensimmäistä kertaa treffeille olisin menossa… Jännitys iskee koko kehoon. Mikähän se mahtaa olla… Oliskohan se… se… Taitaa olla… kala! :laughing:

32

Mainiota kuvausta, punatulkku. Onko välillä kalastaminen tärkeämpää kuin kalansaalis? Huvi ja hyöty on yhdistetty. Kuka lie joukon paras kalan käsittelijä kun siitä pitää ruokaa tehdä? Itse olen aika tumpelo. Perata osaan ja keittää, en paljon muuta.
Perunat voin kuoria ja kantaa vettä pataan.

33

Suurperheen äitinä olen oppinut aika hyvin tekemään ruokaa, mutta eräolosuhteissa ei ole tullut kokkailtua paljon. Mitä nyt trangialla jotain soppaa Nuuksiossa tai tulen päällä ritilällä ohuita lihaköntsiä, vartaita tai makkaraa, eli siis perusgrillikamaa. Ei kai kala voi olla kovin vaikea pala, paitsi se perkaaminen…

34

Hienoa, Punatulkku!
Kala on yksi varmimpia eloonjäämisaineita kun luonnosta aletaan ravintoa hankkimaan.
Näköjään tunnet homman hyvin, ja kalastusvehkeetkin on sen mukaiset.

Niin, se eksymisen välttäminen, tärkeä homma sekin.

Saivat minulle myytyä taannoin tabletin, en sitä juuri ole tarvinnut, semmoista pitsinnypläyksen tuntuista on sillä yrittää edes tekstiä kirjoittaa tai kuvia käsitellä millään lailla. Mutta, akku siinä riittää pitkään, paljon pitempään kuin läppäreissä, ja se gprs toimii.
Viime kesänä se oli veneessä paljon mukana, ja kyllä se sijainnin näytti, samoin metsässä. niin kauan kuin virtaa riittää, sillä selviää hyvin. Kehitysmaihin tehtiin joitakin vuosia sitten ihan oma tietokonemalli, alle 100 dollarin vekotin jossa oli kyljessä veivi virrantuottamista varten. Mistähän sellaisen saisi?

Kartta ja kompassi, joo, onhan ne varmat välineet. Paitsi että kartalta ei itseään välttämättä löydä jos pääsee eksymään, ellei nyt sitten ole näkyvissä jokea, järveä tai muuta tunnistettavaa kohdetta. Sumussa muuten eksyy jo tutulla järvenselälläkin yllättävän helposti, meren rannikosta puhumattakaan. Ovat ne saaretkin usvan seassa jököttävinä möhkäleinä kaikki niin toistensa näköisiä…

Kompassi minulla on jopa sienimetsässäkin mukana, kun siinä nenä maassa pyörii jonkun tunnin, niin ei pilvisenä päivänä tiedä mistä on tullut. Parempi on vähän metsään lähtiessä vilkaista mihin ilmansuuntaan se tie jäi.

Niin, miten se kalansaalis? Tosiaan, kukahan sen laittaisi?
Kyllähän minäkin kalan perkaan, jotenkuten fileeraankin, soppa tietysti syntyy, ja olen aika alkeellisilla vehkeillä retkioloissa savustanutkin -ja loimutuskin onnistuu. Mutta, eiköhän porukasta löydy kokin hommaan osaavampiakin, mielelläni jätän muille tuon onnistumisen elämyksen.

35

Keräsimme kaverin kanssa rastimerkkejä pois suunnistuskilpailun jäljiltä. Sovimme että kumpikin suorittaa keräystä tahollaan ja tietyssä vaiheessa soitellaan ja sovitaan millä rastilla tavataan ja milloin. No, hikikin tuli kun hölkkäilin pitkin metsiä. Sovittuna aikana otettiin yhteyttä ja todettiin että hyvin menee, jatketaan vielä ja sovitaan kohtaamispaikka vartin päästä. Sitten varttia myöhemmin ilmeni kuitenkin että kännykkä oli kastunut edellisen soiton aikana, eikä kännykkä halunnut nyt ottaa yhteyksiä minnekään. (Tämä nyt vaan satunnaisena tietoiskuna vaellusretki-skenaarionne lomaan – joka muuten näyttää olevan menossa metsään – mutta niin on kai tarkoituskin.)

Itse olen jo nähnyt tunturit, kävin kuukausi sitten Nordkapissa, en tosin paarustamalla vaan moottoripyörällä, jonka käsittelyn opettelin alkukesästä.

Syökää iljetystä, se on kullankaivajien taattua sapuskaa. Nötköttiä ja makaroonia kattilaan, ja jos jotain muutakin sattuu olemaan, niin sinne sekaan vaan…

Kukin on hyvä jossain, mutta omaa vahvuuttani vaellustapahtumassa en suoralta kädeltä oivalla. Armeijan yösuunnistuksissa ja muissa koitoksissa paarustin osaavampien perässä. Ehkä joutuisin kysyttäessä turvautumaan samaan oljenkorteen jonka eräs kaveri mainitsi eräässä illanvietossa, kun vahvuuksia kyseltiin: ”Minä olen nopea väsymään.”

Jotta näillä evästyksillä toivotan hyvää vaellusta ja varjeltukaatte julmetuilta härkälaumoilta ja muilta vitsauksilta.

36

Paarustajalle kiitos hyvistä pointeista ja erityisesti siitä, että nostit ujosti sulkulauseessa esille sen, mitä luultavasti jokunenkin rekisteröitynyt ja rekistöröitymätön Plinkin lukija (hihitellen) kelaa: “(Tämä nyt vaan satunnaisena tietoiskuna vaellusretki-skenaarionne lomaan – joka muuten näyttää olevan menossa metsään – mutta niin on kai tarkoituskin.)”

Metsään mennään. Livenä tai virtuaalisesti. Tai sitten sanonnan mukaisesti.

Aikuinen on terve, kun se leikkii. Tämä on ajatusleikki. Tää on kivaa. Joskus leikillisistä ideoista syntyy todellisuutta - jos ei tässä ja nyt, niin toisessa kohtaa, muissa maisemissa, eri tavalla kasattuna. Ei kai tää mielikuvamatka vie keneltäkään pois mitään?

37

Mitenköhän nälkä pitäisi olla että pystyisi syömään nötköttiä. Kun ajattelen sitä hajuakin joka tulee purkkia avatessa, niin hyh. No, ehkäpä joku erätaitoinen osaisi loihtia siitäkin nuotiolla tai jossain kasarissa maistuvaa metsä-gourmeeta.

Ei sen puoleen, en minä kalojakaan ehkä osaisi perata ja suomustaa, joten senkin voisi joku etevämpi minulle opettaa. Ah, nyt huomasinkin että Metsänreunan mies tuolla aiemmin lupautuikin jo. :slight_smile:

Nuotion osaan sytyttää, ja tiedän miten sitä pitää yllä. Olin sentään pentuna seurakunnan (!) järjestämällä kesäleirillä naapurin pojan kanssa. Isoisäni oli puolestaan ihan puoliammattilainen kalastaja, Saimaan rannoilla kun asuttiin.
Omenat putoilee joskus kauas puista.

38

Nötkötti on hyvää. Tosin aika raskasta herkkua. :smiley:
Kyllä sen kalan paistokuntoon saan joo… mutta näyttää tosiaan ruuanlaittajia olevan mukana. Hieno juttu!
Enemmän se tunnelmointi siinä kalastelussa, kuin se itse saalis. Sanoin minä joskus jollekin hiljattain, kun osoitin auringonlaskua, että “Tämä on koko homman idea.”. :sunglasses: :slight_smile:

Puukolla kärjellä voi tosiaa nötkötti-paloja suuhun viskellä, kun katselee horisonttiin laskevaa aurinkoa. :slight_smile: Hitsi kun ei älynnyt ostaa. Tosin paremmalta tuollainen raskas ruoka maistuu, kun on liikuskellut pitkin maita ja mantuja. Mielellään tosin hyvin valmistetun kalan sitä missä muodossa tahansa syötäväksi ottaa. Kalakeitto, ruisleipä. Loimulohi. Savukala. Ai,ai… Niillä saa masun täyteen, niin voi köllähtää laavun perukoille kuulemaan vaikka kuusen kuiskuttelua tai jos jollain joku tarina kerrottavana, niin sitä mielellään palan painikkeena kuuntelisi. :slight_smile:

En kyllä tiedä kullanhuuhtojista… Osaako joku?

39

Säilykkeissä on se hyvä puoli, että ne säilyvät. Kevyempää kamaa kannettavaksi olisi eräretkeilijän pussiruuat, joihin lisätään neste vasta kokkailun yhteydessä.

Ite varmaan hamstraisin mukaan erilaisia papuja ja pähkinöitä, kun en oikein luota valmisruokien lihoihin. Sian syömistä välttelen muutenkin, yksi syy siihen on tuotantoeläinten kohtelu.

Riista ja tuore kala olisi parasta, mutta mulla on ongelmia tappamisen, nylkemisen ja perkaamisen kanssa. Jaiks, tarttis varmaan ryhtyä vegaaniksi…

40

Tähän aikaan vuodesta löytyy sen verran marjoja, ettei nälkäkuolema metsässä uhkaa. Ja vähän muita kasveja siihen joukkoon, niin pärjäähän siellä. Sienten ravintoarvosta en oikein tiedä, mutta kyllä ne vatsaa täyttävät.
Nokkonen on oikein hyvä ravintokasvi, joskin sitä on revittävä melkoinen määrä että ravinnontarve on tyydytetty.

Kala on helppo juttu, jois joku vesistö on lähellä. Perkaamisen oppii äkkiä kun nälkä tulee.
Riistan metsästäminen on hiukan vaikeampi juttu.

Jousipyssyn voisin saada aikaan, mutta epäilen saisinko sillä ensimmäistäkään elukkaa todellisuudessa kellistettyä.

Ansalangoilla voisin ehkä jonkun linnun kiinni saada. En juurikaan syö noita kanoja, en koipia enkä broilereita, mutta jos hengissäselviäminen sitä vaatii, niin ihan varmasti kelpaa.

Niin, suolaa on hyvä olla repussa, ilman sitä on kaikki ruoka hiukan semmoista, kun kerran on suolaan tottunut.

Ruuan lisäksi on kyllä toinenkin juttu, johon täytyy varautua. Oikeastaan niitä on vain nuo kaksi, jotka uhkana metsässä ovat : nälkä ja vilu.
Se lämpimänä pysyminen on ihan yhtä tärkeä homma, eli villasukkia ja villapaitaa mukaan, minulla on jossain repun sivutaskussa varoilta vielä kevyt avaruuslakanakin, siihen kun kääriytyy niin sehän heijastaa ruumiinlämmöstä niin suuren osan takaisin että helppaa paljon asiaa… Ja kun ne tulitikut tietysti on mukana, niin nuotio, illan tullen… sen laittaminen semmoiseksi että kestää aamuun asti, se onkin sitten kyllä toinen juttu. Rakovalkea tai pinovalkea siihen tarvitaan, ja pieni opettelu on niissäkin.