Kirjoittelin kuukausia sitten tuonne Vähentäjiin, mutta en oikein pysynyt kärryillä
Eikä siitä vähentämisestäkään pidemmän päälle tullut yhtään mitään. Olen juonut - jaa - eka kokeilusta/koukkuun jäännistä taitaa ollakin reilut 30 vuotta!!! Siis hyvänen aika, melkein 35 vuotta olen itseeni eri vuosien aikana eri määriä alkoholia tunkenut. Yhteensä kun laskisi, niin jo sillä rahamäärällä pääsisisn komeasti reissuun ja ostaisin uuden asunnon ja vaikka mitä…No mennyt on mennyttä, opiksi olisi pitänyt jo ottaa ja uudet tavat opetella.
Jäin koukkuun alkoholiin heti. Se helpotti elämää monin tavoin. Nuorena ei vielä juomisesta tullut sellaisia ongelmia kuin nykyään. Juominen oli jollain tavalla hanskassa raskausaikoina ja lasten ollessa pieniä. Mieskin joi ja siihen lopulta menikin.
Lukuisia vähentämis- ja lopettamispäätöksiä on tullut tehtyä. Viimeksi olin helmikuun juomatta ja olo oli jo aika mahtava. Tallinnan työmatkalla sitten homma karkasi käsistä. Vähän vain piti ottaa, mutta kolmen päivän komea putki siitä syntyi. Sitten taas pari viikkoa ilman ja pe-su putki! Kun en osaa ottaa vain yhtenä päivänä.
Nyt siis 2. päivä menossa kohti raittiutta. Taas kerran. Raskainta on tämä “ottaako vai eikö ottaa”. Ja kun viina ei kerran minulle sovi! En ole koskaan pahemmin mokannut, työni olen hoitanut (välillä kyllä rokulipäivillä ) ja kodin pitänyt kunnossa. VIHAAN masennusta ja niitä kaameita ahdistavia aamuöitä, jotka juomisesta seuraavat. Enkä voi sanoa, että työkuntoni ja -vireeni olisi normaaliin verrattavissa ryyppäilyn jälkeen.
Olen käynyt A-klinikalla ja saanut asiantuntevaa apua. Nyt päätin kokeilla Reviaa. Tiedän, että moni on sitä mieltä ettei mitään lääkkeitä kannata käyttää eikä niistä ole pysyvää apua. Mutta haluan kokeilla, miten on. Taivaanrannassa siintää raittius ja terve, normaali elämä. Kun vaan ne voimat löytyisvät…koitan pysytellä täällä palstalla. AA tuntuu ainakin vielä vähän kaukaiselta/vieraalta vaihtoehdolta (vai enkö uskalla tai kehtaa mennä?)
Mutta yhdessä eteenpäin, päivä kerrallaan. Uskon saavani täältä ainakin vähän voimavaroja.
AA se oli minustakin mahdoton vaihtoehto. Kunnes olin kaikki muut kokeillut. A-klinikat, papit, lääkärit, psykiatrit ja mitä näitä onkaan. Lopulta, hoitopaikan kautta “jouduin” AA:n toimintaan mukaan. Alussa mätti niin hitosti. Luulin joutuneeni jonkin lahkon porukkaan. Oli tosi vastenmielistä. Siis aluksi.
Nyt, kun olen saanut olla raittiina hitusta vaille vuoden, voin todeta, että AA:sta oli jotain hyötyä. Se pelasti henkeni.
En tullut uskoon, eikä AA uskonnollinen olekaan. Hengellinen on, ja se on ihan eri asia. Hengellinen tai henkinen kehitys, miten vaan, on ollut ja tulee olemaan se voima, jonka avulla minullakin on mahdollisuus selviytyä. Raittiuspilleri kun on vieläkin keksimättä.
Kysyit, että mistä ne voimat löytyisivät. Hyvä kysymys, mutta pelkäämpä, että lopettaessa alkoholin käytön, niin ne voimat on löydyttävä itsestä, koska itse ne myrkyt tulee kaadettua kurkusta alas ja itse ne pitää myös olla kaatamatta.
Tukia ja opastusta varmaan kannattaa ottaa vastaan tarvittaessa itselle sopivalta taholta.
Luulen, että Reviasta voi olla tukea aluksi. Se muistuttaa konkreettisesti siitä, ettet halua juoda. Koska ethän toki halua, vaikka juotkin. Näin ainakin minulla oli. Alkoholia oli vaan kaadettava kurkuunsa, vaikkei halunnutkaan. Skitsoa.
On saatava vähän etäisyyttä viinaan. Siis reiluhko aika. Pari kuukautta voisi olla hyvä. Eikä niin, että ottaa 60 vrk tavoitteeksi ja sitten juo, vaan että sen jälkeen on tarkoitus jatkaa kauivalla linjalla. Se voi onnistua. Nyt, kun olet sillä tiellä, se on mahdollista ja jopa todennäköistä.
En halua kinata kanssasi asiasta. Kerron vain oman kokemukseni. Kyllä omat voimat oli niin finito, että oli pakko tunnustaa hävinneensä kamppailun viinaa vastaan ja oli otettava kaikki mahdollinen apu vastaan. Takki oli niin tyhjä, että en jaksanut enää yksin tapella juoppoutta vastaan. Miten kenelläkin, vaihtoehtoja on, mutta mitään vaihtoehtoa ei kannata sulkea pois. Ei edes oman ylpeytensä takia. Saattaa käydä niin, että henki menee, ainakin ymmärrys. Noita vihanneksia näkee ihan tarpeeksi. He kulkevat tsombien lailla, ymmärtämättä mistään mitään. Lääketokkurassa.
Reviasta ei minulle ollut mitään apua (lääkkeenhän pitäisi poistaa alkoholin tuoma mielihyvä), joten join vain enemmän saadakseni vaikutuksia aikaan. Älyttömän kallis ja tehoton lääke. Voihan tietysti olla, että joillekin on siitä apua.
9 kk sitten kaamean putken jälkeen päätin ihan itse, etten halua enää juoda. A-klinikka on ollut tukenani, AA:ta olen kokeillut sen verran, että tiedän, ettei se sovi minulle.
Lueskelin viime viikolla jostain tiedettä käsittelevästä lehdestä tutkimusta juuri tuosta aiheesta.
Tutkijat olivat melko yksimielisiä siitä että ihminen selviytyy ja pärjää parhaiten juuri silloin kun hän arvioi omat voimvaransa ja kykynsä pikemmin hiukan yläkanttiin. Masennuksesta kärsivät usein taas ovat kovasti realisteja, näkevät selkeästi kaikki pieleenmenon mahdollisuudet.
IRL ohen konkreettisestikin mukana tukemassa kavereita voimaantumiseen ja uskon palautumiseen omaan selviytymiseen.
Omassa elämässäni olen kaikenkaltaisista murheista selvinnyt nimenomaan etsimällä vahvistusta niihin terveisin puoliin ja voimavaroihin joita niin minulla kuin muillakin ihmisillä on, oikeastaan niin kauan kuin henki pihisee.
“Ei minusta mihinkään ole”, En pysty mihinkään"," Ei minulla ole voimia eikä kykyjä mitään tehdä edes omille asioilleni" -tuttuja juttuja, joo. Liian moni kavereistani on noiden asenteiden myötä poistunutkin joukostamme, osa taas omaksunut rähmälleenheittäytymisen niin totaalisesti elämänkäsikirjoituksekseen, että paljon tarvittaisiin, ammattiapua, ystäviä, vertaistukea, kannustusta että vielä jaloilleen nousisi.
Siis tuki ja omat voimat eivät ole ristiriidassa. Tuki voi auttaa ihmistä löytämään voimavaransa, voi antaa työkaluja niiden voimien käyttämiseen, ja myös kutistaa ongelmia “kokoisikseen” tuomalla elämään muutakin sisältöä.
En oikein jaksa ymmärtää tuota kaikkitietävyyttä ja paatoksellista julistamista jolla jopa ainoaksi oikeaksi tavaksi elää nostetaan oppi rähmälleenheittäytymisestä.
Itsekidutus ja itsensä vähättely voi olla jollekin joskus hyödyllistä, mutta usein se on myös suoranaisesti vahingollista.
No, jokainen tekee omalle elämälleen mitä haluaa, mutta yllyttäminen omien voimiensa mitätöimiseen ja torjumiseen ei tunnu hyvältä. Olisiko kohtuullista edes myöntää ettei ainakaan aivan kaikkien kannata julistaa itseään mitättömäksi ja paskakasaksi joka ei mihinkään pysty eikä tule pystymään.
tuttua tuo surkeuteen käpertyminen ja se on pakko tunnustaa pakokeinoksi,
mutta tuossa luopumisessa ei tarkoiteta tietenkään tuota,vaan tunnustamista,
että yksin omin voimineni en selviä(tai noin tuon tällä kertaa ymmärrän)…
täysin oikein on se ajateltu, että itse voi tehdä paljonkin ja positiivinen ajattelu
auttaa, kunhan se pysyy mahdollisuuksien rajoissa(ei mene itsen suurenteluksi
ja toiveajatteluksi, josta saa taas äkkiä maksaa kovan hinnan).
tuosta helposti ainakin itse olen hyvä kehittämään ristiriidan, jota ei osaa ylittää,
mutta, mutta, elämässä vaan on asioita joita en voi käsittää…
eivätkä ristiriidatkaan edes täysin pahasta ja tarpeettomia ole, hauskoja jopa,
kun ne osaa oikein ajatella…
hyviä ja maltillisia kirjoituksia olet mielestäni tuottanut ja haluan niistä kiittää,järjen
ääni on aina tervetullut, se kun tahtoo itselläni olla ajoittain hukassa suhteellisuudentajun
kera…
kyllä vaan ja enää en oikein tajuakkaan, mistä tässä ollaan niin kovin erimielisiä
tällä kertaa,hieman ehkä eri sanoilla kukin sanoo kai aikalailla saman asian…
liekkö syynä tämä ymmärtäväisyyspuuskani?
sen verran vielä lisään,kun ei nukutakkaan kerran, että siitä korkeampi voima,jumala
asiasta voi ainakin minun mielestäni olla mitä mieltä haluaa tai vaikka tietää, jos
on niin ollakseen…jokatapauksessa se on monille hyvä keino koettaa saada jonkinlainen
ymmärrettävä selitys elämälle ja sen käsittämättömille puolille.
joku toinen ei taas tuollaista ymmärtämistä kaipaa ja voi elää ilman tuollaista selittävää
voimaa.
totuushan tuossa asiassa lienee se, että oli tuollainen korkeampi voima olemassa tai oli
olematta, niin ei se lakkaa olemasta tai muutu olemassaolevaksi riippuen siitä, satunko
minä tuohon uskomaan tai en.
joillakin on kokemuksia, jotka heidän mielestään todistavat tuollaisen voiman olemassaolon
ja ei minun ole syytä heitä epäillä.
jokatapauksessa psykoloogisessa mielessä pitäisin johonkin korkeampaan uskomista ja
myönteistä ajattelua samankaltaisena toimintana jossain määrin,eli omien hyvien puolien
vahvistamista ja hyviin arvoihin pyrkimistä.
eri asia tietenkin, jos uskoo johonkin korkeampaan rankaisijaan ja tuomitsijaan ja helvetti-
löpinöihin,ja,ja onhan tuokin tietysti sallittua kullekkin omalla kohdallaan vaan toisten
pelotteluna aika lailla kyseenalaista touhua mielestäni.
taas tuli mieleen, että EHKÄ nimim. hannu 11 puhuu aivan samasta
asiasta käyttäen omaa kieltään ja omanlaistaan ilmaisua.ehkä kiivaasti
painottaen joitakin asioita,eli pyrkii sanomaan, että kannattaa etsiä vaikka
jotain korkeampaa voimaa kuin luottaa itsepäisesti itseensä ja toisiin vaikka
tietäisikin olevansa täysin väärällä tiellä täysin väärään suuntaan,ja luulisin,
että liki jokainen juoppo tuon ainakin silloin tällöin tajuaa,että itsetuhon tie
ei voi olla oikea…
jos kerran myöntää olevansa juoppo ja tekevänsä täysin väärin ja silti
jatkaa juomista ihmisten auttamispyrkimyksistä huolimatta, jää usein
jäljelle luovuttaminen eli lakkaaminen olemasta kaikkitietävä ja -voipa
oman elämänsä mestaroija ja todella pyytää apua vilpittömästi niin muilta
ihmisiltä ja mahdolliselta korkeammalta voimaltaan,sillä on merkitystä, millä
mielellä apua pyytää,onko vilpitön.
toisaalta se ehdottomuus, että kukaan ei voi juomisesta selvitä, kuin pelkästään
jonkin yhden metodin avulla on näilläkin palstoilla osoitettu paikkaansapitämättömäksi:
esim. mies metsänreunasta ja muistaakseni mirtillokin(ja moni muukin) ovat onnistuneet selviytymään
ilman sen kummempaa hoitoon hakeutumista tai jonkin tietyn avun avulla.siis lähinnä
omin avuin kai?
Mun mielestä tää asia sanotaan kauniisti ja osuvasti tässä:
[i]Me olemme täällä siksi, että yksin emme jaksaneet sellaisina kuin olimme
Haluamme voittaa pelkomme ja kohdata menneisyytemme
Haluamme rakentaa itsemme ehjiksi ja tunteviksi ihmisiksi
Tarvitsemme toisiamme nähdäksemme todellisen itsemme
Käsittelemme menneisyyttä kasvaaksemme kohti tulevaisuutta
Todellisuus avautuu edessämme ja mahdollisuudet ovat käsissämme
emmekä yritä elää liian vahvoina
sillä elämän kuuluukin koskettaa[/i]
Vuosia jatkuneen haahuilun jälkeen löysin voimat AA:sta. Ensin piti kyllä tajuta, että alkoholi on suurempi voima kuin minä.
Nykyään muistan joskus tyyneysrukouksen, ja käytän sitä erottaakseni mikä minulle on mahdollista omien voimien varassa ja mihin haluan tai tarvitsen apu- tai tukivoimia.
Minä taas tänään poikkesin yhdessä A-killassa.
Jonkinlaista voimaantumista varmasti tapahtui, kun pystyin pieneen asiaan oman panokseni antamaan, minunkin osaamistani ja voimiani tarvittiin yhteisessä tekemisessä.
No, ei nyt mainosteta liikaa, samaa voimien lisääntymistä olen kokenut monessa muussakin paikassa. Ja olen jossain A-killassakin tuntenut päinvastoin; huomannut että tämä yhdistys ei tarvitse minua mihinkään, kovin ovat itseriittoisia ja kaiken valmiiksi jo suunnitelleita. Silloin olen poistunut ja se siitä.
Kysymys kuului, mistä voimat löytyisivät? . Minulla ne löytyivät lopulta itsestä.
Ehkä juominen oli paljon sitä etten uskonut itseeni, enkä voimiini.
Nousuhumala antoi hetkellisen voimaantumisen tunteen jolloin pääsin haluamaani olotilaan itseni arvioinnin suhteen. Krapulassa se sitten kostaantui.
Se selviytymiseni alkoi, ensin siitä että aloin uskoa omiin voimiin. Päätin uskoa, halusin uskoa ja sitten uskoinkin että vaikka elämäni on pullollaan asioita joille en juuri mitään mahda, niin juomisen suhteen voin tehdä juuri niinkuin itse haluan.
Ja kun uskoin itseeni nimenomaan selvin päin, uskoin voimiini ja kykyihini paremmin ja realistisemmin kuin ennen humalassa, näin ne mahdollisuudet ja olemassaolevat omat voimat, sieltä ne löytyivät, kenties itse tukahdutettujen voimavarojen joukosta omasta päänupista!
Huopmasin että alkoholin suhteen voin tehdä kuten itse haluan. Kenenkään muun haluamisesta ei ole väliä.
Ja sitten tein kuten halusin… Halusin lopettaa, ja kun halua riitti niin kyllä ne voimatkin riittivät, aivan hyvin.
Nyt en enää epäile hetkeäkään voimieni riittämistä tässä asiassa.
Pakko on myöntää, että moni asia elämässä ei riipu yhtään siitä mitä minä haluan. Ne on sitten käsiteltävä eri tavalla, usein sopeutumalla vallitsevaan olotilaan, joskus voi jonkun asian muuttaa toisenlaiseksi porukalla ( se tuntuu maukkaalta, voimien yhdistäminen!) ja joskus voi avun saada vaikka joltain ammattilaiselta kuten lääkäri tai putkimies, pankinjohtaja tai tietokoneenkorjaaja. Mutta ne ovat eri juttuja sitten ne.
hmm… menee minulta hiukan yli. Saisiko tuon kansankielellä, tuon alkoholismin joka ei ole mitenkään alkoholin (viinan ) kanssa tekemisissä? Mitä se siis silloin on yksinkertaisilla sanoilla sanottuna?
Eikä tällä koulupohjalla auennut lauseen alkuosankaan logiikka.
Onko ihminen jotain pelkästään siksi että hän sanoo olevansa.
?
jos sanon olevani kolmemetrinen riippukorvainen vihreä lisko, niin sanomisestani huolimatta ainakin peili väittää toista.
Luullakseni ulkopuolinen tarkkailijakin.
Semmoista se. Kuka haluaa vain itselleen jotain (ja mieluumin heti, joo…) ja kuka taas haluaa osallistua ja jotain yhteisten tavoitteiden eteen.
Kaukana ovat toisistaan ajattelutapamme. Todella kaukana.
Ensimmäinen muistamani kokemus vapaaehtoistoiminnasta on tapahtuma pikkupoikana ollessani.
Metsäpalo.
Kaikki kynnelle kykenevät kyläkunnan miehet lähtivät sammuttamaan, vaikkei omaa metsää ollut lähimaillakaan, eikä oma mökkikään vaarassa. Se vain oli selvää että autetaan, kun tarvitaan, eikä omaa etua kysellä. Metsäpaloa kun ei yksi mies sammuta,. se on niitä juttuja joihin ei omat voimat ja työkalut riitä. Silti, ei siinäkään alettu korkeampia voimia kyselemään eikä puheita pitämään. Hosa käteen ja metsään. Saarnamiehistä en varma ole, viitsivätkö vaatteitaan nokeen tahria vai suunnittelivatko palosta palopuhetta omana sankaritarinana kerrottavaksi… siinä kohdassa muistini jo pätkii.
Kysymykseeni et vastannut, perusteluna “ei helmiä sioille”.
Saako täällä muuttaa nimimerkkiä? Täällä vilpittömällä mielellä(vertaistukena?) annettu kuvaava nimi voisi toki olla parempi ja jotenkin luonteenomaisempi kuin itse ensimmäisen viestin yhteydessä keksitty.
Kyllä Sika minulle nimeksi kelpaa. Jos kerran siltä nämä kirjoitukseni tuntuvat.
Ainoa asia jonka jotenkin ymmärsin viimeisestä viestistäsi oli se, että jos haluaisit niin joisit.
Niin tottakai minäkin.
Mutta kun en halua.
Ja kun en halua niin en juo. Koska voin tässä asiassa menetellä oman tahtoni mukaan. Sanokoon joku ulkopuolinen voima asiaan mitä tahtoo.
laitan lusikkani taas tähän soppaan…
käydä itseni vuoksi hoidossa(missä kukin käyköön) tai raitistua itseni takia
on luultavasti hyvin totta,oma haluni oman itseni vuoksi…
taas toisten tukeminen raittiuteen ja tukeminen yleenssäkkin elämässä
on tärkeimpiä asioita aa-ohjelmassa(sekin kyllä sanotaan, että pysyäkseni
raittiina on autettava muita,)
taas toisaalta sanotaan selvästi ilmaiseksi olet saanut, ilmaiseksi myös anna
apuasi…(lainaukset omin sanoin)
siis itsekäs ohjelma ja samalla täysin epäitsekäs.
toisaalta tuo ihmisten yhteistyö on yksi esimerkki korkeammasta voimasta:
samaa asiaa yrittävä ihmisryhmä on voimakkampi kuin yksi ihminen.
se kysymys tietenkin herää aina, että mikä pahantekijä itsekseen raitistunut
oikein on?viekö hän minulta jotain, vaikken itse olekkaan omin nokkineni
kyennyt juomisongelmaani ratkaisemaan?ei kai kuitenkaan?
ja miksi aa:ta ei saisi miettiä kriittisesti?sen tajuan, että jotkut pitävät sitä
aivan yhtä pyhänä paikkana kuin toiset kirkkoa konsanaan, vaan kun ole
huomannut miehen metsänreunasta kommenteissa mitään tarkoituksellista
pahantahtoisuutta…kai sitä nyt asioita voi miettiä vaikkei ole ihan kaikesta
omaa kokemusta ja eiköhän sitä jonkinasteista omaa kokemusta jokaisella
liene, kun on puolenkin vuosisataa tätä elämää katsellut…
Kiitos Foo,
Jos asiaa oikein halutaan joka puolelta katsoa, niin miksei tosiaan yhteistyössä toisten kanssa tekemistä, yhteisen tavoitteen toteuttamista voisikin pitää “korkeampana voimana”
On se enemmän kuin minä itse ja tavoite on enemmän kuin oma hyöty.
Ja kyllä se antaa ihmiselle, vaikkei välitöntä omaa hyötyä olekaan, eli ei mene hommaan itsensä ja oman etunsa takia…
Muuten kuulin joskus tarinan parista kaverista jotka naputtelivat kiviä isolla työmaalla sopivan muotoisiksi.
Ohikulkija kysyi toiselta mitä hän tekee?
kaveri sanoi että tässä minä vaan hakkaan näitä perkeleen kiviä neliskanttisiksi.
Kysyi toiseltakin, varmuuden vuoksi.
Tämä katsoi hiukan ylpeänkin näköisenä ja sanoi
-Minä olen mukana rakentamassa kaupungin hienointa rakennusta!
Omien voimien ja arvon tuntemisesta siinäkin kysymys oli.
Ja joteski tuntuu siltä että’ se joka ei ollut hommassa vain itsensä takia viihtyi paremmin…
omat vååimanii lååyssin skååååånesta…
åååååuuuuu wauuuutsi,retkilin kerranskåååånen alpeilla ja huåmashin
maasshhhha palan voimapeippperriä ja våimalehden numerån vuåelta
neljä(jåkin pillipiipertäjien oma tuherrus ja ähinä-pumiskainen) bööh aattelin ma,
laps korven, nut mullån wåimaa ja peipperiä, eikun housut pålåwiin ja asialle…
-en minä muutoin ja tarkoin ole aivaan tyystin varma noista aa-jutuista lainkaan,
olen saattanut vahingossa lukea sudenpentujen käsikirjaa ja siitäkin lausunut
täysin ja yksinomaan oman vajaan ja vaillinaisen käsitykseni
-terv.få
+hyvä tarina tuo kivenhakkajan ja toisen moisen asennoituminen
) ja kodin pitänyt kunnossa. VIHAAN masennusta ja niitä kaameita ahdistavia aamuöitä, jotka juomisesta seuraavat. Enkä voi sanoa, että työkuntoni ja -vireeni olisi normaaliin verrattavissa ryyppäilyn jälkeen.