Huh, olen lukenut eilisestä illasta saakka kirjoituksia täällä ja olen tosi iloinen, että näille sivuille tieni löysin, mutta samalla on ollut aika kivuliasta katsoa totuutta silmiin. En todellakaan ole pystynyt itselleni myöntämään, että minulla on alkoholiongelma, enkä haluaisi niin myöntää vieläkään. Mähän juon vain sivistyneesti jne. selityksiä todella riittää. Mutta täällä lukiessani teidän tarinoitanne tajusin, että täällähän on aivan samanlaisia ihmisiä kuin minä, samoine kamppailuineen, enkä voi enää olla myöntämättä itselleni tätä ongelmaa, vain koska en voi samaistua niihin puistonpenkille jo aamulla sammuneisiin ihmisiin.
Toistan varmasti itseäni, mutta koin sen hirmu tärkeäksi, silmiä avaavaksi, että tajusin olevani ongelmakäyttäjä, mä kun olen vielä eiliseen päivään asti kieltänyt sen itseltäni viimeiseen asti.
Niin… Mun tarinani. Millloin edes aloin juoda, en tarkalleen muista, pikku hiljaa siis. Ja miten olen saanut ns. salattua sen itseltänikin, niin tämä on tapahtunut lasten myötä, en käy missään kavereiden kanssa bilettämässä ja olenkin voinut siitä syystä ylenkatsoa ystäviäniäni, jotka yhä lasten synnyttyä bilettävät baareissa, pyh mähän en sellaiseen enää alennu. Ehei, mähän tissutan viiniä kotonani, täysin riippuvaisena siitä.
Arkipäivinä en juo, pienetkin määrät aiheuttaa mulle heti krapiulan, joten en voisi mitenkään käydä töissä jos joisin työpäivää edeltävänä päivänä. En myöskään juo päivisin, en siis ole pe tai la päivällä humalassa, ennen siis ihan alkuun join vasta lasten mentyä nukkumaan, mutta siitä olen viime vuosina alkunut lipsua ja iltapalapöydässä olen jo viinilasi kädessä. Ja sitä mä häpeän ja koen morkkista, että lapset näkee ja tietää sen, vaikka samalla esikoinen on siinä iässä, että hän kyselee alkoholista ja annamme valistusta asiasta, koulussa on käsitelty päihteitä jne.
Määrällisesti en myöskään juo paljon, alle puoli pulloa viiniä menee kerralla, mikä on saanut mut ajattelemaan ettei tämä ole ongelma. Ystäväni joille olen asiasta avautunut, on myöskin sanonut ettei noin pieni määrä ole ongelma, joten olen saanut hyvän syyn jatkaa. Mutta se on ongelma, minulle se on ongelma, koska se on PAKKO saada ja koska jo se aiheuttaa krapulaa, nukun todella huonosti, kun olen juonut, joten pilaan vapaapäivänä olemalla väsynyt, päänsärkyinen ja huono vointinen. Ja vihaan itseäni jokaisena sellaisen aaamuna, kun herään siihen vetämättömään oloon. En kykene mitenkään siinä olotilassa lähtemään lasten kanssa uimaan, talvella hiihtämään tai pulkkamäkeen ja miten olenkaan pettynyt itseeni sen vuoksi. En halua olla huono äiti, miten tuskallista tuo onkaan.
Se olotila on kamala ja olen kirjoittanut kalenteriinkin jokaisen edeltävän vapaapäivän kohdalle, että muista se olo, älä pilaa seuraavaa päivää. Mutta kun se tulevan vapaapäivän ilta koittaa, niin saan puhuttua itseni niin taidokkaasti ympäri; juon vain tipan, ihan rentoutuakseni, tämä ihana iltapala ei maistu eikä ole täydellinen ilman viiniä, ansaitsen sen ihanan olon, tulen hyvälle tuulelle, kun juon, saan mukavan hetken itselleni talon hiljennyttyä… Ja niin se pullo on jo auki.
Viiniähän meillä riittää, viinikaappi pursuilee täysinäisenä lahjapulloja ja itse ostettuja.
Minulla on kolme vapaapäivää viikossa ja olen yrittämällä yrittänyt juoda vain kahtena iltana, mutta tosi usein juon kaikkina kolmena. Eilen en juonut, vaikka tänään on vapaa, olin päättänyt sen mutta alkoholin himo oli valtava. Ja miten hullua, vappuna join ja todellakin enemmän kuin sen normisetin eli meni alkukuoharitm ruuan kanssa viinit ja. Loppuillasta siideriä, jopa ennen nukahtamista jonkun pöydälle jättämää viskiä. Keskiviikko oli kamala ja itseinho valtava… Vaikka vappuna tavallaan on lupa juoda, mutta eihän siinäkään ole järkeä, kun se juominen on jatkuvaa, ei se ole enää juhlimista, se on jatkuvaa elämää.
Hulluinta tosiaan se, että keskiviikkoa elämää suurempi krapula ja kävin lopettamista päässäni koko päivän, pidin tselleni kunnon puhutteluja jne. Ja torstai-illan koittaessa oli hirveä himo taas päällänsä, selityksiä taas löytyi… Onhan se viini muka terveellistäkin ja plaa plaa. No mutta en juonut, pitäisi kai onnitella itseään siitä.
Mutta sama kamppailu edessä taas tänä iltana, tiedän sen. Mutta en halua pilata itseltäni tätä viikonloppua ja mitä hauskaa siinä juomisessa loppujen lopuksi on, kun se aiheuttaa näin paljon tuskaa?
Ja tiedän, että nu määrät voivat kummastuttaa jotakuta, mutta olen tosiaan 50 kilonen ja alkoholinsietokykyni on aina ollut huono, nuorempana ajatelin ettei minusta koskaan voisi tulla alkoholistia, koska kesken baari-illan aloin aina oksentaa ja oksensin 12 tuntia putkeen, tämä jo viidestä siideristä. Niinpä lopetin sen baareissa käymisen, mutta miksi ja koska opinkaan sitten tämä tissuttelun? 
Onkohan tekstini ihan sekavaa, paljon kai jäi vielä sanomatta, mutta ajatukset vaativat jäsentelyä enkä ole ennen tätä näin suoraan myöntänyt missään. Kiitos jos luit! 
Ai niin, ja miksi lähes kaikissa tv-ohjelmissa ja leffoissa ihmiset juovat niin nautinnollisesi sitä viiniä? Tälläiselle kuin minä ne hetken tv:n edessä ovat lähes kestämättömiä ja suussa alkaa jo maistua viini, kuvitelma siitä miltä se lasi huulilla tuntuu… Sen huomasin, kun yritin olla juomatta ja viettää illat Netflixin parissa, huonosti kävi ( no tämä oli tälläinen “ei niin hauska- kevennys” tähän loppuun).
