Niinkuin Antiloopin tarina tuolla aiemmassa viestissään osuvasti toteaa, tämä Plinkki vaikuttaa tosiaan olevan “perfektionistien ja vaativien yliminujen kokoontumisajo”.
Itse olen kyllä yllätyksekseni huomannut, että pystyn aika pitkälti, tai ainakin jonkun verran, vaikuttamaan tietoisesti omaan ajatteluuni. Tuollaisten negatiivisten ajatusten tullessa mieleen yksinkertaisesti PAKOTAN itseni keskittymään johonkin muuhun. Eilenillallakin tein tehtäviä kielikurssin oppikirjasta (opiskelen siis kieltä työväenopiston kurssilla), kun tuntui, että ajatus harhaili muuten ihan typerissä asioissa. Saas nähdä miten tämä strategia toimii, kun PMS-oireet ja niihin liittyvät mood swingsit iskevät seuraavan kerran kunnolla päälle
andante: Jotenkin rohkaisevaa kuulla, että tällainen “rennompi” ja suuripiirteisempi ajattelumalli on kantanut sinut noin pitkälle! Retkahduksia tosin en tässä vaiheessa uskalla itselleni sallia, mutta muutoin koen kyllä elämäni olevan jo nyt tasokkaampaa, mitä esimerkiksi pari viikkoa sitten. Tällä raitistumiskerralla myös mielialani on ollut merkittävästi aiempia positiivisempi. Siitä syytän ensisijaisesti Plinkkiä ja teitä, rakkaat kohtalotoverit
Minä näin viime yönä omituista unta, vaikka nukuin yöni jälleen erittäin hyvin. Unessa olin erään kaverini kanssa baarissa ja retkahdin juomaan. Mielenkiintoista tuossa unessa oli se, että juodessani huusin päässäni kauhistuneena “NOOOOOU!”, enkä olisi siis ollenkaan halunnut kallistaa lasia. Kuitenkin keho toimi kuin itsekseen, enkä kyennyt sitä millään lailla kontrolloimaan. Jännästi kyllä alkaa tämä prosessi vaikuttamaan jo alitajuntaankin!
PS: Jos nyt pinnallisiksi ruvetaan, niin aamulla meikatessani tajusin, että minähän näytän ihan hyvältä nyt kun viinaturvotus on lähtenyt naamasta ja mieli on pirteä
Ajattelinkin käyttää juopotteluun aiemmin menneet rahat ainakin osittain itseni hoitamiseen ja hemmotteluun. Rakennekynsistä olen haaveillut jo kauan (tiedetään, turhuuksien turhuutta tuollainen ), kun omat kynnet ovat niin kurjan näköiset. Jospa sitä vaikka tänään varaisi ajan niiden laittoon!
Minäkään en ole hyötynyt raittiuden tulosmittauksesta millään muulla tavalla kuin saaden kertyvästä ajasta jonkinlaista itseluottamuksen fiilistä - joskus. Mutta ei sen varaan onnistu minultakaan minkään oikean rakentaminen: sitä paitsi, eilen oli eilen ja tänään on tänään; haaveilen paremmasta tulevaisuudesta ja pidän nokkani mieluummin siinä suunnassa.
Itse olen omalla tielläni sellaisessa vaiheessa, että vaikka periaatteessa pystyn katsomaan viime vuosieni jatkuvia retkahteluita joinain kasvunpaikkoina tjms., niin en HALUA millään tavalla asennoitua retkahtamisen mahdollisuuteen kauhean “rennosti”. Rento retkahtelu vei jo aika monta vuotta enkä ole meinannut päästä siitä kierteestäni eroon sitten millään. Koska retkahdusteni syklikin oli viime aikoina 4-6 kk, niin en siksikään jaksa paljoa antaa arvoa viikoille tai kuukausille, jotka juuri nyt olen ollut raittiina. Annan arvoa vain sille, että juuri tänään olen saanut mainion mahdollisuuden elää parempaa ja onnellisempaa elämää
Juuri näin minäkin tämän asian ajattelen, vaikken kuukausien raittiusjaksoja olekaan saavuttanut. Jos suhtaudun retkahtamisiin “rennosti” ja tavallaan alitajuisesti annan itselleni luvan retkahtaa, tiedän, että kauniisti sanottuna pylly edellä puuhun mennään ja pahasti
Ennen töistä lähtöä kävin läpi ärsyyntymisfiiliksiä, jotka usein ovat kohdallani johtaneet juomiseen. Noiden ärsyyntymisfiilisten aikana alan monesti rakentamaan mielessäni ns. roikkuvien asioiden listaa (pitäisi imuroida, pitäisi siivota vaatekaappi, pitäisi tehdä lihaskuntotreeniä jnejne.), jolloin elämä alkaa tuntua suorittamiselta ja maistua puulta. En kuitenkaan turvautunut tuttuun rentoutumiskeinooni alkoholiin, vaan tulin kotiin, laitoin pyykit pyörimään ja istuin tähän koneen ääreen. Ja kas, enää ei tunnukaan niin vakavalta, vaikka vaatekomero onkin mylläkkä enkä juuri tänään jaksa edes imuroida. Loppupeleissä nuokin “vaatimukset” ovat olemassa vain omassa päässäni
Soitin muuten kauneushoitolaan varatakseni ajan kynsien laittoon, ja ilokseni sieltä kysyttiin, sopisiko minulle lauantaina. Joo, siis todellakin sopii ja hyvin muuten sopiikin :mrgreen:
No ni, näin se menee! Jonakin päivänä voi sitten ehkä katsella menneitä silläkin mielellä, että kaiken on täytynyt mennä niin kuin on mennyt, mutta tässä vaiheessa - jos ja kun kerran intuitio niin sanoo - kannattaa vakavat asiat ottaa vakavasti ja vähemmän vakavat vähemmän vakavasti. Omalla kohdallani tuo tarkoittaa juuri sitä, etten ota omia tunneoikkujani, ajatuksiani tai esim. vastaavanlaisten to do-listojeni mahdottomuutta liian vakavasti. Tunnen myös tuon tekemättömien hommien raskauden ja sen helposti teettävän juotatuksen voiman. Nyt mulla on himassa työhuoneen ikkunassa tarralapuilla jutut, jotka pitää tehdä ja perässä on kulloisenkin asian deadline: en täytä lappujani enempää, jollei ole aivan pakko tai jollen saa jotain sellaista tehtävää, joka oikeasti innostaa niin paljon, etten malta olla tekemättä sitä. Jutuille, jotka tuntuisivat vähääkään tervanjuonnilta, sanon vain ei - koska voin sanoa ei… alkaa jo tuntua liian helpolta
Ja sitten jätän joka päiväksi tyhjiä hetkiä, jolloin vain huilaan. Ja varaan aikaa Plinkille, itse asiassa mä otan sen! En edes kysele. En stressaa tekemisillä, joita ei vielä tarvitse tehdä, vaan teen vain niitä juttuja, jotka ovat ajankohtaisia. Jos alan liikaa summailla mielessäni roikkuvia asioita, uuvun vuorinäkymieni edessä, vaikka oikeasti vuoreen ei kompastu. Pieniin kiviin kompastuu, jos johonkin ja se tuntuu olevan tässä raittiuden tiellä hyvä muistaa. Näin vain päivästä toiseen ja hissunkissun, hyvä tulee.
Tämä on Antiloopin paluu varmasti sanottu sinulle satatuhatta kertaa, mutta osaat kyllä ajatella tosi syvällisesti ja pukea vieläpä taitavasti ajatuksesi sanoiksi. Minua ainakin inspiroit valtavasti tässä raitistumisprosessissa
Nyt kuulostan totaalisen höperöltä, mutta olen alkanut nähdä viinapirun mielessäni pienenä, mustana ja ilkeännäköisenä mörkönä, joka tulee nojailemaan olkapäähän ja kuiskuttelemaan korvaan yrittäen houkutella uhrinsa tarttumaan pulloon. Sitten alkaa huvittaa kun kuvittelee, miten se kiukkuaa ja polkee jalkaa, kun ei enää onnistukaan yrityksissään :mrgreen: Niin hullulta kuin se tuntuukin, tosta mielikuvasta on minulle oikeasti apua.
“Millanen”, mielikuvat ja vertaukset ovat hyvinkin tärkeitä eikä suinkaan höperöitä. Vaikean asian saa sillälailla havainnollistettua ja siihen saa lisää tarttumapintaa.
Sitten yleinen selvennys: minä taisin levitellä kerettiläisiä ajatuksia “rennosta” asenteesta retkahduksiin. Meni kai jotenkin pieleen, koska niitten kanssa ei luonnollisestikaan kannata leikkiä. Tarkoitin “tyyntä” asennetta mahdollisuuteen. Pöh!
Hehe, minäkin olen nähnyt samanlaista unta. Että olen ollut tuhannen kännissä ja kauhea olo. Unessa olen myös ajatellut että “voi eiiiiiiiiiiiiiiiiii…miksi olen juonut”. Sitten herään ja huokaisen helpotuksesta Alitajunta tekee töitä myöskin. Yli 2,5kk raittiutta nyt takana.
Ei hätää andante! Ja miksei tuollainen ajattelumalli voisi jonkun kohdalla toimiakin (vaikket sitä itse siis viestissäsi tarkoittanut). Tyyni asenne mahdollisuuteen on muuten loistava lausahdus, täytyy laittaa korvan taakse pohdiskeltavaksi.
Satamamestari: Minä näin hieman edellisenkaltaista dokausunta myös viime yönä! Hetken aikaa herättyäni jopa kuvittelin olevani krapulassa, ONNEKSI niin ei kuitenkaan ollut. :mrgreen:
Tämä viikonloppu on minulla se, jona aiemmilla raitistumiskerroilla olen tyypillisesti retkahtanut. Rehellisesti sanottuna varmasti retkahtaisin tälläkin kertaa ilman Plinkkiä ja muita “uusia” tukikeinoja. Heti aamusta, kun aurinko paistoi ja olo oli virkeä, valkkaripullo ja ihana viininousuhumala käväisivät mielessä. Sitten aloin miettiä juomisen seurauksia: jos hakisin valkkaripullon, mulla olisi sitä ihaninta nousuhumala-aikaa ehkä kolme(?) tuntia. Selväähän on, ettei juominen siihen jäisi, vaan viimekertojen mallin perusteella jatkuisi sunnuntai-iltaan saakka, siis yhteensä reilut kaksi vuorokautta ja noin 50 tuntia. 50 tuntia, joista hauskoja kolme ja tuhlattuja/sumuisia/huonovointisia loput 47! Siihen vielä päälle alkuviikon krapulaiset olotilat ja huonosti nukutut yöt.
Jep, viinapiru voi ihan rauhassa yrittää tehdä työtään - ei nimittäin tule kauppoja!
Andanten tyyneyden ajatus avautuu minullekin jo vähemmän pelottavasti Tosta virkkeestä, Millanen, tulee mieleeni se, että ainakin itse yritän ihan tietoisesti jo sanoittaakin juomishalujani ja yleensä kaikkea, mikä siihen ryyppäämiseen on liittynyt, tavallaan uusilla ilmauksilla: ymmärrän, mitä ihanalla tarkoitat, mutta se, mitä juominen todellisuudessa sinulle merkitsisi, on varmaan jotain aivan muuta kuin “ihanaa”. Olen huomannut, että omiin ilmauksiini vaikuttamalla, voin jotenkin ajan kanssa vaikuttaa myös ajatteluuni ja noihin mielikuviinikin, siihen, miten ne esiintyvät minulle ja miten otan ne vastaan. Ehkä se on jotain itsesuggestiota tai jotain
Moikkis “Millanen” ja kiitti vastauksestasi! Huh! Viimeistä lausettasi lukiessani mulle nousi pieni näytelmäkohtaus mieleen. Jos ja kun viinapiru taas koputtaa jonkin kaupistelijana ovellesi, niin miten olis, jos sallisit sen astua tupaasi? Se kun tulee joka tapauksessa (tai ainakin suurella todennäköisyydellä) tavalla tai toisella (vaikka oven läpikin) ajatuskotiisi. Sitten sallit sen mennä sohvalle istumaan ja näytät miten huono emäntä käyttäytyy. Et nimittäin tarjoa sille sitä mitä on tullut hakemaan. Jos et juota sitä, niin se huomaa, että sinun kanssasi ei tosiaan tule kauppoja. Turhautuu aikansa kököteltyään ja lähtee ulos!
Ymmärrän hyvin pointtisi, Antiloopin tarina. Minä olen kuitenkin suunnitellut yrittäväni päästä noiden “kiusaustilanteiden” yli ensinnäkin reilusti hyväksymällä sen, että nousuhumalaan liittyy vahvasti positiivisia fiiliksiä. Kuitenkin samalla tiedostaen juomisen seuraukset, jolloin hyötyjä ja haittoja punnitessa vaaka kallistuu ERITTÄIN selvästi haitan puolelle. Toisin sanoen kyllä, juominen kokonaisuudessaan on ollut tapauksessani kaikkea muuta kuin ihanaa.
Mulla oli nuorempana erittäin kuluttava on-off -suhde mieheen, johon olin todella rakastunut (varmasti vieläkin vatsassa muljahtaisi, jos hän yllättäen astuisi ovesta sisään). Tuolloin koitin pitkään päästä eroon miehestä ja suhteesta, mutta loppupeleissä aina palasin takaisin hänen luokseen. Lopullisen ja pitävän eropäätöksen sain tehdyksi, kun hyväksyin sen, että minulla on hänen kanssaan alussa ihania hetkiä, jolloin tuntuu kuin leijuisi taivaissa (aiemmin olin erotilanteissa uskotellut nokka pystyssä itselleni ja muille, että kyseinen k*usipää on minulle muka täysin yhdentekevä). Kuitenkin noita hyviä hetkiä seurasi väistämättä pitkässä juoksussa sydänsurua, ahdistusta ja pahaa mieltä.
Samalla lailla koitan siis suhtautua nyt tuohon alkoholiasiaan: vaikka alussa onkin hauskaa ja saa unohtaa hetkeksi kaikki arkielämän realiteetit, loppupeleissä tästäkin suhteesta on minulle pelkkää harmia. Saas nähdä, onnistuuko viinasta ja miehestä eroon pääseminen osittain samoin metodein. :mrgreen:
antande: Kiitos mielikuvasi jakamisesta! Minulle tekee todella hyvää suhtautua viinapirun vierailuihin pienellä huumorilla - aiempien raitistumisyritysten aikana ne ovat aiheuttaneet minulle hirveää ahdistusta, vaikka kuuluvatkin tässä vaiheessa ns. asiaan. Tekisi kyllä mieli viskata koko otus saman tien niskaperseotteella pihalle, mutta ehkä siihen tepsivät paremmin kärsivällisyys ja tuollaiset pehmeämmät konstit
…Pakko vielä todeta, että mua alkoi huvittaa ihan tuhottomasti kun kuvittelen, mitä eksäni tuumaisi jos kuulisi, että rinnastan tätä nykyä meidän suhteen alkoholiongelmaan ja hänet viinapiruun Taitaa olla perjantai-iltapäivän huumaa ilmassa (sillain tervehenkisessä mielessä), kun ajatukset kiertää ihan omituisia reittejä :mrgreen:
Heippa! Oliskin hyvä jos mokoman saisi jollain tekniikalla lempattua peninkulmien päähän! Mulla vaan on sellanen tutina, että meitä yhdistää jokin näkymatön kuminauha joka sinkauttaa sen luotettavasti aina takaisin!
Kröhöm! Kunnia sille jolle kunnia kuuluu! Andante on napannut ajatuksen vuosituhansia vanhasta stoalaisesta filosofiasta jonka hedelmiä AA on sitten tyyneyslauseen muodossa tehnyt tunnetuksi. Tuhkaa päälleni, viittani riekaleiksi! En ole perehtynyt oppiin sen kummemmin- ehkä pitäisi. Tai sitten ei.
Ajatusten, tunteiden ja mielialojen sanoittaminen on todella hyvä keino käsitellä asioita. Sanoilla on uskomaton, ohjaava vaikutus. Voi kai liittyä itsesuggestioonkin. Joka tapauksessa liittyy oppimiskeinojen tehokkuuteen. Ei tule prosentteja lonkalta mieleen,mutta asiat jotka henkilö on työstänyt ja tulostaa kirjoittamalla, jäävät paremmin muistiin. Parhaan tuloksen saavuttaa muistaakseni kun vielä suullisesti esitelmöi hengentuotteensa.
Voisihan vaikka alkaa opiskelemaan semantiikkaa (tulikohan oikein?). Sanojen ja lauseiden merkitysoppia. Tai sitten ei.
Olet kyllä erittäin taitava havainnollistamaan sanomisiasi! Verbaalisesta lahjakkuudesta ei tässäkään rrrrrosessissa voi ainakaan haittaa olla Mitä muuten ajattelet, voisiko riippuvuutesi tuossa suhteessa olla tavallaan samaa riippuvuutta kuin riippuvuutesi alkoholiin? Minä oon ainakin huomannut heittäytyneeni suhteisiin vähän saman kaavan mukaan kuin juomaan. Kun taasen dokaaminen on ollut poissa kuvioista ja minä selvillä noin muutenkin itseni kanssa, olen kuin sattumalta löytänyt itseni tasapainoisemmista ihmissuhteistakin (noin yleensä).
Voi kiitoksia kehusta! Kuten olen aiemmin tullut maininneeksi tykkään kyllä kirjoittamisesta, ja tämä on minulle ns. luonteva tapa käsitellä ja purkaa asioita.
Näen hyvinkin paljon samaa suhde- ja alkoholiriippuvuudessani. Tuo suhteisiin heittäytyminen kuulostaa TODELLA tutulta, harrastin sitä jo ennen alkoholisoitumista. Minulla on aina ollut ongelmana se, että toimintaa ohjaavat helposti tunteet ja järki jää taka-alalle, olen siis ns. tuulella käyvä. Enkä mä tiedä, onko se miesmakukaan ollut aina mitenkään maailman helpoimpia seurustelukumppaneita suosiva (vaikka en kyllä millään mittapuulla ole sellainen itsekään) :mrgreen: .
andante: Niin minäkin vähän luulen, ettei siitä vierailijasta koskaan kokonaan eroon pääse. Tämän illan osalta tuntuu kuitenkin vaihtaneen osoitetta, josko käynnit ainakin harvenisivat kun aikaa kuluu
Niin se vain tahtoo olla, että vakka kantensa valitsee monessakin mielessä. Kyllä suhderintamallakin alkaa tapahtua erinäisiä liikahduksia, kun pääsee itsensä kanssa ensin selville. Kovin on ajankohtaista minullekin.
Jep. Tässäkin suhteessa mulla on parhaat mahdolliset kortit käsissäni. Olen nimittäin “ajatellut” niin, että 55 vuotiaana mun kiintiöön mahtuu hyvinkin vaikka kaksi 27- vuotiasta. Ihan hyväsydämisyyttäni mietin, että yhden naisen ei sitten tarvitsisi yksinään menettää hermojaan kanssani!
Sullahan andante hyvä suunnitelma on! Vaikka kyllä minä veikkaan, että saattais kahden naisenkin kanssa olla joskus hermot koetoksella
Joo, minä en kyllä omalle suhderintamalle tällä hetkellä edes kaipaa minkäänlaista liikehdintää. On tässä ihan tarpeeksi muutakin ilman, että tulisi joku ihastumishomma vielä päähän myllertämään. Ei kyllä pitäisi varmaan sanoa näin tällain “julkisesti”, eikös joku sääntö muka ole että silloin se nimenomaan iskee kohdalle kun vähiten odottaa/etsii. :mrgreen:
Alitajunta tekee töitä myöskin. Yli 2,5kk raittiutta nyt takana.
