Mahdollisuudethan aukeavat saman tien, kun keksii nimimerkin ja loggaa inessiiviin tähän yhteyteen. Ja tekee muitakin asioita. Itse olen velkaa jo paljosta Plinkille ja plinkkiläisille, jopa vuosien ajalta, ja olen saanut moneen kertaan todeta, että yksinkertaisesti oman pään aktiivinen hoitaminen on aivan se A ja Å koko touhussa. Itse en koe millään tavalla väkinäiseksi sitä ottamaani tapaa, että kun avaan koneen, tulen heti Plinkkiin, käyn kommentit läpi ja kirjoitan, kirjoitan ja kirjoitan auki tätä omaakin vyyhtiäni samalla. Kun jakaa omastaan toisille, saa samalla paljon itse. Minä en ainakaan yksin tykönäni päässä pyörittelemällä pääsisi ees en taas. Sitä paitsi tämä on aika hauskaa, tulet vielä huomaamaan :mrgreen: Sekinhän tässä kohtsilteviin selviää, että jatkuva murehtiminen ja mielen synkkyys kuuluvat siihen juovaan elämään: ei enää tähän uuteen. Kiperiä paikkoja tulee ja vanhojen tapojen pois-oppiminen on toisinaan mahdottomankin tuntuista touhua: mutta se ei ole lopullinen kohtalosi, se kuuluu asiaan ja tiettyihin vaiheisiin. Koskaan et voi tietää, milloin se päivä koittaa, kun palaset vain tuntuvat loksahtelevan paikoilleen. Juju on siinä, että tällä tiellä päädytään ennemmin tai myöhemmin tilanteeseen, jossa sitä juomista ei yksinkertaisesti enää tarvitse mihinkään. Mutta se tie on vaivalloistakin polkua, se kannattaa vain hyväksyä 
Oletpa tainnut jo merkittävän hyväksynnän tehdäkin, kun olet liittynyt joukkoomme!
Tervetuloa Lopettajiin minunkin puolestani Millanen! Hienoa, että olet tajunnut tilanteesi jo noin nuorena, ja sinulla on työpaikka ja terveys tallella. Itse olin absolutisti vielä ikäisenäsi, ensimmäisen kännin taisin juoda pari vuotta myöhemmin ja minulla alkoholisoituminen tapahtui hitaammin, mutta ehdin niiden vuosien aikana saada monenlaista skandaalia aikaan ja myös riskeerata terveyteni. Olen tarinaani kirjannut täällä Karkumatkalla -ketjuun.
Hienoa, että olet tunnistanut sudenkuoppia ja tehnyt suunnitelmia niiden välttämiseksi. Pari ehdotusta lisää: jos pidät lukemisesta, kirjasto on hyvä vapaa-ajan viettopaikka ja mukavan kirjan pariin on kiva tulla töistä. Minua auttoi raittiuteni ensi päivinä kirjastosta löytämäni Lilli Loiri-Sepän Selviämistarinoita hyvin paljon. Jotkut sen tarinoista luin useaan kertaan. Onko viikonloppuna asuinpaikkakunnalla tai lähikaupungissa jotain ei-alkotonta tapahtumaa, jonne voi mennä? Jotain kansalaisopiston kurssia tai vapaaehtoistoimintaa, joka kiinnostaisi? Liikunta on myös hyvä keino parantaa mielialaa.
Minun alkoholisoitumisessani yksi kiihdytin olivat juuri nuo yksinäiset tyhjät viikonloput uudessa asunnossa, kunnes kotiuduin, siinä vaiheessa minusta vain oli ehtinyt jo tulla riippuvainen. Sitten harmitti, kun en jaksanut enää siivota, pyykätä, laittaa ruokaa. En jaksanut lähteä minnekään muualle kuin lähikauppaan hakemaan kaljaa, vaikka olisi ollut ties mitä mielenkiintoista tapahtumaa menossa. Oletko muuten miettinyt, mikä yksinolossa pelottaa? Sekö, että tuntuu kuin ‘kaikki muut’ olisivat jossain ja itse on yksin kotona - minulla se oli teini-iästä jäänyt harha (olin myös koulukiusattu kiltti tyttö). Oletko tutkinut, kokoontuuko lähistöllä viikonloppuna jotain AA:n ryhmiä, joissa voisit käydä?
Tästä ketjusta voi sattua silmiin kans jotain sopivan tuntuista: viewtopic.php?f=42&t=31578
Kiva kun laitoit viestiä Kynsilaukka, mukava tutustua sinuun 
Pidän tosi paljon lukemisesta (täytyykin metsästää jostain tuo vinkkaamasi kirja), ja täällä kirjasto on auki lauantaisinkin. Olisi siis eräs vaihtoehto vierailla siellä aina lauantaina arkipäivän sijasta. Saisi samalla ohjelmaakin illalle: lenkki, sauna ja hyvä kirja on aina toimiva yhdistelmä! Lenkkeilyn lisäksi tykkään myös uimisesta, ja uimahallireissun voisi myös ottaa viikonlopun “traditioksi”. Lisäksi esimerkiksi elokuvissa käyminen on mielekästä ei-alkotonta vapaa-ajan tekemistä.
Minä en yksin ollessani oikeastaan ajattele sitä, että “kaikki muut” ovat jossain ja itse istun kotona, enemmänkin kyse on tyhjyyden tunteesta ja juttuseuran puutteesta. Kuitenkin: mikä voisi olla sisällöltään tyhjempi viikonloppu kuin sellainen, jona toiminta rajoittuu sidukanhakureissuihin lähikauppaan, pullon/tölkin/lasin kallisteluun ja krapulassa makaamiseen?
Antiloopin paluu: Kiitoksia linkistä! Tuolta löytyykin paljon sijaistekemistä juomiselle ja samalla apuvälineitä retkahduksen välttämiselle
Kävin tänä aamuna puoli seitsemän aikaan uimahallin aamu-uinnilla. Vitsit oli kyllä mukavaa pulahtaa altaaseen pitkästä aikaa! Lounaan jälkeen meinasi kyllä alkaa silmä luppasemaan töissä, eli ei tuota joka-aamuiseksi tavaksi ehkä kuitenkaan viitsi ottaa :mrgreen:
PS. nykyisin muuten kirjaudun ensimmäisenä koneen ääreen istuessani tänne Päihdelinkkiin aiemman “riippuvuuden” Facebookin sijasta 
Terve Millanen! Heititkin kommentin tuonne minun ketjuun niin ajattelin että jos tässä aloittelisi varovasti nakkomaan kommenttia pikkuhiljaa myös muiden ketjuihin. Kuten hyvin monet täällä tuntuvat kommentoivan, niin itsellekin tuntuu olevan jotenkin uskomattoman vahvistavalta lukea muiden tarinoita aiheesta. Monia muita keskustelupalstoja välillä hyvinkin ahkerasti seurailleena, tullut ensivaikutelmana mieleen että alkoholistithan on kummallisen mukavaa ja riidatonta porukkaa. Siis ihan oikeasti ilman mitään sarkasmia. Muilla keskustelupalstoilla törmää tämän tästä käsittämättömiin k**päihin…
Minä olen puppu huomannut aivan saman tällä Päihdelinkissä pyöriessäni! Ei lainkaan sellaista nimimerkin takaa ilkeilyä, kettuilua ja toisten lynkkaamista mihin monilla muilla keskustelupalstoilla jatkuvasti törmää. Fiksua ja syvällistä keskustelua sekä toisten tukemista harrastetaan sitten senkin edestä
Itselleni tärkein nyrkkisääntö lienee se, että tee mitä tahansa, mutta ÄLÄ juo! Älää ei tarvitse tuossa pitää muuna kuin lempeänä kehotuksena kaikkeen sen suuntaiseen toimintaan, joka merkitsee irti repiytymistä juomiskierteestä, riippuvuudesta ja kaikesta siitä, mitä siihen liittyy. Yhä paremmin tunnistan itse, ja pystyn sitä käsittelemään, että myös ajattelu on toimintaa: ota kiinni ajatuksistasi, jotka johdattelevat juomiseen, mielen synkkyyteen, kaikinpuoliseen ahdistuneisuuteen ym., mikä on omiaan ruokkimaan riippuvaisuuttasi. Oscar Wilde oli täysin väärässä siinä, että ainut tapa vaientaa kiusaus, olisi tyydyttää se välittömästi 
Tää vain vaatii toistoa ja toistoa ja toistoa ja huomaan omalla kohdallani, että moni asia tuntuu olevan ihan oikeasti kiinni juuri oppimisesta: samalla, kun opettelee pois juomisesta, opettelee juomatonta elämää. Se tuntuu aluksi tyhjältäkin, mutta se on pieni riesa kaiken sen hyvän ohella, mitä alkaa kuitenkin jo pian saada tilalle. Nuo viikonloppustretagiasi vaikuttavat tosi fiksuilta ja aamu-uintisihan jo osoittaa, että olet aikaansaavaa sortimenttia, kun olet ryhtynyt toteuttamaan parempia halujasi. Juttuseuran ikuista puutettakaan ei kannata pelätä, ei se ole mikään lopullinen kohtalo ja toisaalta on hyväkin löytää itsensä kanssa olemiseen tasapaino ja hyvä mieli. Kyllä ne kaikki asiat elämässä sitten alkavat ajallaan järjestyä, kun vain ottaa aikaa ja on ihan rauhassa.
Sama juttu minulla, että Plinkki on se ensisijainen foorumi ja Facebook nyt vasta huomattavankin toissijainen. Ainakin suhteeni siihen on muuttunut oleellisesti. Huomaan muutenkin, että osa kaiken maailman muistakin riippuvuuksista ja yleensä tyhjänpäiväisistä tavoista alkaa putoilla vähän kuin itsestään pois kuvioista, kun alkaa tehdä tämän pääongelman kanssa hommia ihan tosissaan. Ja se tosissaan ottaminen ei todellakaan sulje pois sitä mahdollisuutta, että tämä voisi olla hauskaakin
Tuota samaa “aivan sama mitä teen, kunhan en juo” -mantraa olen Antiloopin tarina tässä itselleni koittanut myös tolkuttaa. Jännästi huomaa kyllä, että nyt selvinpäin ollessa alkaa harmittamaan sellaiset juomisen ja epäterveellisen elämän aikaansaannokset, joista ei huuruisessa olotilassa pahemmin jaksanut välittää. Olen esimerkiksi alkanut kaivata entistä timmiä kroppaa, ja eilen soimasin itseäni, kun käsi kävi vähän väliä merkkaripussissa. Sitten totesin kuitenkin, että turha tässä vaiheessa olla itselleen liian ankara - mitä muutamasta karkista, pääasia ettei kädestä löydy siideritölkki.
Minä olin ennen alko-ongelmaa hyvinkin aikaansaava; hoidin opinnot/työt kunnialla, liikuin paljon (jossain vaiheessa liikaakin) ja olin kiinnostunut terveellisestä ruokavaliosta. Tuo ruuanlaittoharrastus on yksi sellainen, jonka aion myös elvyttää nyt kun intoa ja energiaa taas löytyy.
Oikeastaan en edes vapaa-aikana mitenkään pelkää juttuseuran puutetta. Olen aina viihtynyt hyvin itsekseni(kin) ja esimerkiksi parisuhteessa ahdistun, jos “pitää” nuhjata toisen kanssa tyyliin 24/7. Pohdin sellaistakin mahdollisuutta, olenko viikonloppujen tyhjyyden ja tylsyyden varjolla jotenkin “perustellut” itselleni juomista - eihän vapaa-aika kuitenkaan ole tylsää, jos vain kehittää itselleen järkevää tekemistä! Ja kuten tuolla aiemmassa viestissäni totesin, ei mikään loppupeleissä paljon sen tylsempää/yksitoikkoisempaa voi olla kuin juominen, juomisen haku ja krapulassa makaaminen viikonlopusta toiseen.
Käväisin tänään paikkakuntani psykipolilla juttelemassa, ja vierailusta jäi todella positiivinen fiilis! Joskus on sattunut sellaistakin, etteivät kemiat ole kohdanneet ammattilaisen kanssa keskustellessa, mutta tällä kertaa ei tuota ongelmaa onneksi ollut. Sain reseptin aiemmin omatoimisesti lopettamaani mielialalääkitykseen ja sovimme uuden keskusteluajan parin viikon päähän. Mikäli tämä raittiina olo ei pidemmän päälle onnistu pitää tietysti alkaa harkitsemaan antabusta yms. “radikaalimpia” keinoja, mutta yritän nyt näillä jo olemassa olevilla välineillä eteenpäin
Illalla olisikin ohjelmassa vielä yksi työhön liittyvä palaveri, eli retkahtamisvaaran osalta pitäisi olla helppo ilta tiedossa
Kaikesta näkee, Millanen, että olet todella lähtenyt liikkeelle ja kuulumisistasi välittyy kuva, että olet vilpittömästi ja rehellisesti rakentamassa uutta elämääsi. Ja onhan siinä varmasti tähänkin asti ollut paljon hyvää, mutta tällä tiellä me kaikki kai olemme avautumassa hiljalleen sillekin mahdollisuudelle, että alkaisimme elää ja nauttiakin siitä hyvyydestä, mitä elämällä on tarjottavanaan. Juominenhan tosiaan turruttaa mielen sellaiseksi hällä väliöijäksi ja tekee pitkälle ehtiessään aivan mahdottomaksi edes tajuta sitä, mikä elämässä voisi jo nyt olla aivan hyvin, jopa paremmin kuin olisi toivonut. Silmät aukeavat uuteen aamuun, pikku hiljaa
Juu, miten on kun ei yhtään tunnu uudelta asialta: minä mukaan lukien Plinkki tuntuu olevan juuri perfektionistien ja vaativien yliminujen kokoontumisajo 
Todella on niin, että monen persoonaan liittyy tämä jännittävä ristiriita, että yhtäältä olemme joutuneet ongelmiin olevinaan selkärangattomuuttamme alkoholin takia ja toisaalta monilla tuntuu olevan selkärankaa vähän turhankin tanakasti. Se voi olla niin, että me meikäläiset olemme usein sellaisia persoonallisuuksia, jotka suhtautuvat vähän kaikkeen ikään kuin kaikki tai ei mitään-mentaliteetilla, on-off Minussa on paljon noita piirteitä ja opettelen tulemaan niiden kanssa toimeen: itsearmollisuuden ja tietynlaisen fuck it-asenteen opettelussa lienee savottaa loppuelämäkseni :mrgreen:
Mutta hei: otetaan raittius ja koko elämä ihan vain nokka pystyssä sillä samalla meiningillä, joka meille monille saattaa olla jotenkin luonnollisinta; kaikki irti, mikä ikinä lähtee!
Mä olin ainakin kosteimpina juopotteluaikoinani täysin selkärangaton vetelys, joka ei saanut aikaan juuri yhtään mitään. Bändihommat ja musiikkiharrastuksen sentään hoidin mutta aika paljon kaverien tuella, vähän niinku perässä vedettävänä.
Duunitkin meni vähän niinkuin vasemmalla kädellä ja puolivaloilla silloin kun töihin jaksoin ylipäätään mennä.
Meitä on siis moneksi tämänkin asian suhteen. Opiskelut ja oikeasti hyvät harrastukset kuten liikunta yms. mä liitän omassa elämässäni vasta toipumisvaiheeseen, joka on tosin ollut myöskin kiemurainen ja kuoppainen mutta kuitenkin koko ajan nousujohteinen.
Ruuanlaitto on tosi kiva harrastus minustakin, vaikken omia pöperöitäni ehkä jollekin Gordon Ramsaylle kehtaisi tarjotakaan. : )
Ilo irti elämästä; silleen terveellisesti! \o/
Puolivaloilla minäkin oon mennyt vähän kaikessa, vaikken olekaan juonut koko ajan: olen kuitenkin ollut vähintään huolissani juomisestani koko ajan, jollain tavalla kiinni siinä kaiken aikaa. Mitä enemmän olen yrittänyt pinnistellä elämääni ja oloani kasaan, sitä pingottuneemmaksi olen tullut. Ilon kosketuspinta on jäänyt aika ohueksi.
Jos lohduttaa, tuo juomisen miettiminen hiipuu mielestä ajan mittaan. Tulee itsestäänselväksi ettei ainetta kaipaa- tapahtui mulle jossain vaiheessa automaattisesti. Jotta en unohtaisi, olen kehittänyt sellaisen “hard-core”- menetelmän. Simuloin mielessäni eri juomatapahtumia ja niihin liittyvät aineet. Ihan tahallani provosoin- siis vain mielessäni. Toimii aika hyvin. Tarvitaan vain sairasta mielikuvitusta ja pelimannihenkeä! Pelkkä päässä pyörivä leffa riittää vakuuttamaan aikeen älyttömyydestä. :mrgreen:
Hei Millainen
Hienoa ett olet löytänyt tiesi tänne plinkkiin. Tarinasi kuulostaa miltei pelottavan tutulta, näen itseni sinussa todella monella eri tavalla. Olen sinua kymmenisen vuotta vanhempi mutta taustoiltani olen todella samalainen kuin sinäkin. Ja kärsin samasta sairaudesta eli päihderiippuvuudesta. Olen jo vuosikausia taistellut tätä tautia vastaan mutta vasta nyt OIKEASTI olen valmis nöyrtymään tämän sairauden edessä. Olen tässä vuosien varrella kirjoitellut tänne plinkkiinkin mutta aina siirtynyt välillä takavasemmalle kun olen repsahtanut. Vuosi sitten hain ensimmäistä kertaa ns. live-apua tähän päihderiippuvuuteen A-klinikalta, missä olenkin säännöllisen epäsäännöllisesti vieraillut viimeisen vuoden aikana. Viime kesänä tuli yhden tosi pahan retkahduksen jälkeen käytyä ensimmäistä kertaa AA-palavereissakin mutta eipä ollut vielä silloinkaan tarpeeksi nöyryyttä ja palasin ns. kentälle. Nyt tammikuussa pääsin Avomylly-hoitoon, joka päättyi viikko sitten. Hyvä kurssi kaiken kaikkiaan, tuli kyllä tarkasteltua omaa päihderiippuvuutta monelta eri kantilta. Mutta, mutta… Viime viikonloppuna tuli sitten taas ruopattua pohjamutia taas kerran tosi syvältä eli retkahdin todella pahasti. Nyt on tilanne sitten se, että tänään aamulla hirvittävässä morkkiksessa ja tuskassa etsin ensimmäisen mahdollisen AA-ryhmän ja raahasin itseni sinne. Tänään onkin sitten tullut istuttua kahdessa ryhmässä ja olo on paljon helpottuneempi. Vihdoin ja viimein tajuan, että en tätä sairautta pysty yksin selättämään ja tarvitsen apua. Tämä on nyt sitten elämäni tärkein tehtävä tästä eteenpäin, pysyä raittiina hinnalla millä hyvänsä. Olen siis kohdannut oman pohjani ja nöyryys tämän hirvittävän taudin edessä on toivottavasti vihdoin ja viimein löytynyt.
Tuota itsearmollisuutta minunkin tulisi nyt opetella. Se on kyllä kummallista, että muiden ihmisten mokailuihin ja puutteisiin suhtaudun todella empaattisesti ja ymmärtäväisesti, mutta itseni ruoskin helposti henkihieveriin vähäisemmästäkin virheestä. Olen myös kamala stressaaja, saatan huolehtia etukäteen tyyliin kuukausien päästä edessä olevista asioista 
Tätäkin asiaa työstän nyt hetkessä elämisen ja ajatusmaailman muuttamisen kautta - raittiinaolon ohella koitan olla tässä hetkessä stressaamatta sellaista, mihin en juuri nyt voi vaikuttaa, ja jonka turha vatvominen syö voimavaroja tärkeämmiltä asioilta. Kaiken kaikkiaan eräs alkoholisoitumiseni perimmäisistä syistä on varmasti ollut halu saada lomaa omasta päästä edes hetkeksi :mrgreen:
Myös minä olen ajoittain ollut huolissani juomisesta/mahdollisesta retkahtamisesta. Siitäkin olen yrittänyt päästä pois, yhtä lailla kuin sen miettimisestä, onko tämä raittiuteni alku ollut liiankin helppo ja olenko ollut jopa liian hyvissä fiiliksissä välillä(?!). Toki tiedän, että retkahtamisen mahdollisuuteen täytyy varautua ja säilyttää nöyryys tätä prosessia kohtaan, mutta tuollainen vatkaaminen ja huolehtiminen ei tasan tarkkaan tue tavoitteisiini pääsyä millään lailla.
On muuten ollut taas tänään ihana huomata, kuinka tykkäämistään asioita (musiikki, ulkoilu, ruoka, leffat jne.) saa selvänä paljon ennemmän irti, mitä juopotteluaikoina! Töissäkin pärjää paljon paremmin - kun kostean viikonlopun jälkeen pelkäsi töihinlähtöä ja mietti, kuinka selviäisi päivästä mahdollisimman helpolla, nyt nauttii tekemisestä ja haasteista.
Nti Kulaus: Nöyrtynyt olen minäkin tämän sairauteni edessä ja sinun laillasi myönsin sen, etten selviä tästä itsekseni. Onneksi apua ja tukea on saatavilla ja sinä olet astunut jo ison askeleen eteenpäin, kun olet sitä lähtenyt hakemaan. Täältä olen saanut hyvän ohjeen olla murehtimatta tulevaa ja keskittyä ainoastaan tähän käsillä olevaan hetkeen: kaikki on hyvin, kun juuri tällä hetkellä en juo Oikein paljon tsemppiä sinulle, koitetaan pysyä vahvoina tämän kamalan riippuvuuden kanssa painiskellessamme!
Mä kans muistan, miten vuosia sitten se juomisen ja juomattomuuden jatkuva miettiminen vain jäi - ja sen, miten helpottavaa se oli - - - ja vielä senkin, miten ällistyttävää oli yhtäkkiä se, kun jaksoi melkein mitä vain, kaikki pysyi kasassa, tunteet olivat täysiä, ajatukset kirkkaita jne. Kyllä kaiken tämän muistaminenkin lohduttaa, kun tietää, että edessä on elämä, jota totta vieköön ilkeää tavoitella Mutta omalla tielläni tosiasioiden muistaminen vielä silloinkin, kun juominen on jäänyt jo vuosien takaiseen historiaan, on koitunut kompastuksekseni. Kyllä siinä niin kävi, että kun sitten alkoi tosiaan KAIKKI toimia elämässä, niin minä ylpeyttäni ja suurine suineni kuvittelin juomisenkin olevan sitten hallinnassa. Että ottaisinko minä sittenkin nämä nyt kuluneet huolien vuodet vähän sellaisena kertausopintokurssina nöyryydestä
Se olisi taas työpäivä pulkassa, ja kotia palattiin poikkeamatta sidukkakaupan kautta nyt alkaa huomata selvistelyn positiiviset vaikutukset unenlaatuun, nukuin nimittäin viime yönä 8h putkeen heräilemättä kertaakaan ennen kellon soittoa! Nyt illasta ajattelin toteuttaa ikuisuusprojektini nimeltä leivonta- ja ruuanlaittoreseptien järjestäminen kansioon. Kansio ja muut tykötarpeet on jo hommattuna, pitäisi vaan uskaltaa käydä noiden kaoottisten paperilappukasojen kimppuun 
Mitenkäs monta viikkoa sulla nyt on alla, Millanen? Unenlaadun paraneminen on kyllä myhkä muutos, kun sitä seuraa sitten paljon muunkin laadun paraneminen: muisti, keskittyminen, levollisempi yleisvire, mielialojen heittelyn vaiheittainen laantuminen jne. Siitä vain itseä säännöllisesti hoitamaan, niin kehkeytyy melko varma perusta olemiselle pysyvästikin
Puolitoista viikkoa tässä nyt on raittiutta takana, eli alkutaipaleella ollaan edelleen. Oikeastaan olen yrittänyt olla laskeskelematta, montako selvää päivää on alla. Ensinnäkin, etten vaivu “puolitoista viikkoa, no onpas joo hirmuinen uroteko ja jossain vaiheessa retkahdat kuitenkin” tai vastaavasti “hyvinhän tämä sujuu, ehkä en olekaan niin alkoholisoitunut kuin aluksi luulin” -ajatuksiin.
Aiempien raitistumisyritysten aikana olen harrastanut noita molempia ajattelumalleja, ja turha varmaan sanoa, ettei siitä ole ollut ainakaan apua eteenpäin jaksamisessa…
Minulla on ihan sama ongelma! Muiden mokailuja tai virheitä en tuomitse millään lailla. Mutta itseäni kohtaan olen liian ankara. Saatan esim. kesken muuten hienon päivän ajatella jotain ikivanhaa kännimokaa ja miettiä että voi helvetti kun tuli silloin tehtyä sitä ja tätä 
Huomenta “Millanen”. Mulla on nyt vajaat 5 vuotta raittiutta takana. Siihen mahtui yksi retkahdus josta en saanut yhtään mitään ja joka toisaalta ei aiheuttanutkaan mitään seurauksia. Paitsi että tajusin ettei liika laskeminen ja suunnittelu tuota mitään “tulosta”. Keskeneräisenä, alkutaipaleella olevana koen itseni edelleenkin. Pointti on siinä,että taipaleeni on muuttunut toiseksi tasoksi. Paremmaksi.
PS. Tietoisesti valitsin suurpiirteisemmän, retkahdukset sallivan ajattelumallin koska sitä edeltävääkään raitista aikaa minulta ei kukaan voi ottaa pois. Tilitasekosmetikkaa, mutta miksei!