Minun tarinani, joko olen valmis?

Me Lopettajat
1

Hei vaan,

mietin kovasti uskallanko tänne kirjoittaa, mutta ehkä tämä voisi toimia jonkinlaisena päiväkirjana uuden matkan alussa. Tänään on päivä 2 juomatta. Tavoitteena on lopettaa juominen kokonaan, se on enää ainoa vaihtoehto.

Olen vajaa 50-vuotias työssäkäyvä nainen, äiti, puoliso, tytär ja sisar. Olen myös alkoholisti.

Olen viimeisten vuosien ajan (noin 5-6? en edes muista tarkkaan) juonut koko ajan kiihtyvään tahtiin, pääsääntöisesti viiniä ja välillä lonkeroa ja viimeiset (ehkä 2 vuotta?) käytännössä päivittäin. Näihin vuosiin mahtunut muutamia ajanjaksoja jolloin olen yrittänyt olla juomatta ja onnistunut siinä viikon-muutaman kuukauden ajan. Ja olen jopa kerran hakenut apua, käynyt keskustelemassa kuntamme päihdetyön yksikössä muutaman kerran, mutta pysyvää apua siitä ei silloin ollut.

Nyt ollaan siinä pisteessä että en enää pysty, jaksa tai halua ikinä juoda tippaakaan. Viime syksyn aikana olen juonut päivittäin joka päivä n. kaksi pulloa viiniä ja viikonloppuna vieläkin enemmän. Töistä olen kuitenkin selviytynyt kunnon alkoholistin tavoin. Toleranssi on kasvanut huomaamatta ja pikkuhiljaa.

Mieheni tietää juomisesta, aiemmin yritin sitä piilotella mutta totesin että hän huomaa sen kuitenkin, niin sen jossain vaiheessa lopetin. Arvelen että vanhempani myös epäilevät että asiat eivät ole hyvin, mutta eivät ole sanoneet vielä mitään.

Fyysisesti olen voinut tosi huonosti pitkään, on vatsakipuja, vatsa löysällä, on äärettömän väsynyt, pienikin fyysinen rasitus saa puuskuttamaan ja tietysti niitä kiloja on kertynyt pikkuhiljaa liikaa. Unet ovat myös olemattomia, nukahdan (tai sammahdan) kyllä illalla kun on sopivassa sumussa, mutta herään aamuyöllä noin kolmen aikaan ja loppuyö menee pyöriessä tai katkonaisessa unessa.

Eniten minua hävettää juomani määrät alkoholia ja miten olen voinut kohdella itseni niin huonosti vuosien ajan ja pelkään että olen jo aiheuttanut itselleni ja terveydelle jo peruuttamatonta vauriota.

Olen viimeisen puoli vuotta ollut koko ajan sitä mieltä että en enää halua juoda, mutta lopettaminen ei ole onnistunut, koska riippuvuus pitää niin kovasti otteessaan. Juominen ei ole enää aikoihin tuonut minulle mitään hyvää oloa, en oikeastaan saa edes nousuhumalaa, ainoa lohtu on ollut että kun on juonut tarpeeksi, saa mieleensä sumun jossa ei tarvitse ajatella ikäviä asioita ja sitä että onko tässä mitään järkeä.

Mutta nyt tänään on siis toinen päivä kokonaan ilman alkoholia. Tätä ennen vähensin juomista pikkuhiljaa muutaman päivän ajan, joten tänään on oikeastaan pitkästä aikaa melkein hyvä olo. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulle on nyt aidosti ja oikeasti sisällä olo että en halua enää koskaan juoda, se tekee minulle pelkästään pahaa, enkä saa siitä yhtään mitään.

Tänään kävin kaupassa eikä juomahyllyjen tai Alkon välttäminen ollut ollenkaan vaikeaa, en edes oikeastaan ajattellut niitä, kun aiemmin, askel on vienyt tahtoen tai tahtomatta Alkon suuntaan valkkaria ostamaan.

Toivon, että tämä olisi tällä kertaa erilaista, että viimeiset juomani olisi nyt juotu. Helppoa en taipaleesta odota, apua tuo teidän muiden kokemusten lukeminen sekä mm. kuuntelen äänikirjana Selvin päin kirjaa, josta olen saanut jo uusia oivalluksia.

Mitään varsinaista kysymystä minulla ei tällä hetkellä ole, kiitos jos jaksoit lukea tänne asti, kommentit ja lisäkysymykset ovat tervetulleita!

2

Moi!

Meinasin aloittaa oman keskustelun, mutta Tavallinennainen50 teki sen jo. Mukavaa, että löytyy muitakin heränneitä. Hieno suoritus myös sinulta olla jo kaksi päivää ilman alkoa. Se ei ole itsestäänselvyys ollut ainakaan minulle.

Täällä kirjoittaa 26-vuotias lopettaja. Vuosia on mennyt alkoholia liikaa, ja pisin tipaton jakso taitaa olla 2 viikkoa hetkellisen lääkityksen takia. Parin vuoden ajan olen potenut alakuloa, ahdistusta ja syyllisyyttä juomisesta sekä tiedostanut sen olevan ongelma. Samalla kuitenkin viinapiru juttelee ja kiellän tosiasioita kuten kavereiden kanssa syntyneiden ongelmien johtuvan alkoholismista. Kuitenkin, asian myöntäminen varmaan pelastaa minut osaksi lopulliselta tuholta.

Viime aikoina on tullut liian usein tilanne, että olen juonut itseni kykenettömäksi harrastuksiin tai töihin sekä vältellyt ulkomaailmaa. Samalla kuitenkin syytän vain ulkopuolisia ja ajattelen itse olevani jokin pyhimys. Käsittämätöntä. Uuden Vuoden juhlat menivät niin pitkäksi, että illalla vielä puhaltaessani promillen luokkaa, päätin, että nyt saa riittää. En ollut kuitenkaan juonut edes koko päivänä mitään, eli pitkäksi oli mennyt juhliminen.

Jälleen yhden päivän mentyä hukkaan, olen päättänyt lopettaa juomisen kokonaan. Ensimmäistä kertaa myös näen elämän ja erilaiset tilanteet myös ilman alkoholia. Tähän saakka on lähinnä ruvennut vituttamaan, jos jossakin tilaisuuksissa ei ole alkoholia, tai mitäpä esimerkiksi ulkomaan matka olisi ilman rajatonta viinan saantia? Ei ajatus edelleenkään ole täysin mahtava, mutta uskon, että kun pikkuhiljaa pääsen kokemaan normaalia elämää ilman alkoholia niin huomaan etten edes tarvitse kyseistä ainetta mihinkään. Viime yönä kun uni ei tullut, luin myös hyvän teoksen nimeltään Selvin päin. Se auttoi myös minua oivaltamaan asioita.

Tänään on menossa kolmas raitis päivä ja toivotaan, että tulee monta lisää. Tsempit kaikille lopettajille, toki myös vähentäjille jos täällä teitä käy!

3

Hei,
Katsoin Tavallinennainen50 viestiäsi ihan epäuskon vallassa… Olenkohan viime yönä unissani aloittanut uuden viestiketjun ? Viestisi on kuin minun elämästä.

Tässä minäkin alkumetreillä eroon alkoholista ?

4

Onpa tuttuja ajatuksia, ihan samoja itse käynyt läpi moneen kertaan. Et siis todellakaan ole tässä asiassa yksin! Itselläni tulee tänään täyteen 4 kuukautta juomatta joten jonkinlaiseen alkuun olen nyt raittiudessa päässyt. Tervetuloa joukkoon ja hirveästi tsemppiä!

5

Lohduttavaa kuulla että en ole yksin ajatusteni kanssa, on tai on ollut muitakin samassa tilanteessa.

Olenkin teidän Mirella ja Marjaterttuleppäkerttu tarinoita täältä lukenut ja pystynyt hyvin paljon samaistumaan niihin.

Mirella sinulla on jo hieno jakso juomatonta elämää takana, onneksi olkoon!

Kedonkaunein, tunnistan hyvin tuon ulkomaailman välttelyn, olen sitä tehnyt jo pitkään onnistuneesti. Töissä käyn, mutta muuten kaikki sosiaaliset kontaktit ovat jääneet pikkuhiljaa pois, koska ne ovat häirinneet juomista.

En ole pitkään aikaan halunnut juoda muiden seurassa tai käydä juhlimassa vaan haluan “nauttia” juomani omassa rauhassa, koska en halua kenenkään tietävän kuinka paljon juon. Jos juon vain yhden seurassa, se saa minut vain huonolle tuulelle kun se on liian vähän.

6

Täällä myös 40+ äiti, puoliso, tytär joka haluaa lopettaa kokonaan alkoholin. En juo päivittäin, enkä edes viikottain mutta sitten kun juon se on yleensä kaveri porukassa tapahtuvaa remuamista mistä seuraa järkyttävä morkkis. Juon muistin pois ja en osaa hallita itseäni. Uutena vuotena meni 2 päivää juodessa ja sen jälkeen en ole pystynyt mitään muuta kun sitä valtavaa morkkista miettimään.
Toisiamme tukien pystymme varmasti lopettamaan tämän viinankirouksen.
Tsemppiä sinulle ja muillekkin.

7

Hei Tavallinennainen50!
Tekstisi olisi voinut olla kuin minun kynästä. Niiiiin tuttua. Ikää himpun yli 50 ja tällä palstalla olen jossain määrin pyörinyt vuosia… niin karulta kuin se kuulostaakin. Joskus kirjoittelinkin nimimerkeillä Iltaoluet ja Rooibos ainakin. Aloitin keski-ikäisten naisten ketjunkin joskus. Mutta täällä siis edelleen pyörin. isona toiveena edelleen raitistua. Ulkopuolista apua en pysty hakemaan sattuneesta syystä. Asiantuntijat ovat varmasti sitä mieltä, että ilman asiantuntija-apua en enää pystykään. Mutta päätin vielä yrittää tämän palstan avulla. Ei ole raittiita päiviä kasassa, muutaman oluen aion tässä juoda. Mutta huomenna.

8

Oli mukavaa herätä aamulla ilman sitä niin tuttua kohmeista oloa ja pystyä nousemaan suhteellisen pirteänä. Kolmatta juomatta päivää mennään ja minkäänlaista himoa juomiseen ei ole vielä tullut. Tämä on erilaista aiempiin yrityksiin, jokainen juomaton päivä on ollut hammasten kiristelyä ja pienikin harmi tai ilo on oikeuttanut kaatamaan itselleen lasillisen (ja sen jälkeen toisen, kolmannen jne…). Nyt tunnen lähinnä iloa että mun ei tarvitse miettiä lähdenkö Alkoon ja koska lähden.

Fyysisesti olo alkaa myös hieman parantua. Vatsa on edelleen välillä sekaisin, mutta olen pystynyt syömään ihan oikeaa ruokaa ja juomaan runsaasti vettä sekä teetä. Olen huomaavani myös että iho on ehkä hieman kirkastunut tai ainakin punoitus on hävinnyt ja katse on kirkastunut. Olen käynyt joka päivä ulkoilmassa pienellä kävelylenkillä, tässä täytyy tosin ottaa rauhallisesti, koska olen aivan rapakunnossa.

Vielä tämä ja huominen vapaata kunnes alkaa taas työt ja arki. Tavoitteena päästä aloittamaan työt virkeämpänä ja ajatus kirkkaana.

Olen tehnyt paljon ajatustyötä sen suhteen miten juomisurani on ajautunut tähän pisteeseen, mutta kirjoitan siitä vähän myöhemmin.

Mukavaa tiistaita kaikille!

9

Kuulostaa aivan loistavalta! Siellä ilmeisesti siis paljon positiivisia tuntemuksia. Täällä myös, tosin ei vielä mitenkään kovin paljon, kun aika samanlaista viikkoa vietän kuin ennenkin. Erona ehkä se, että yritän ajatella kaikki tulevat tilanteet ilman alkoa. Kuten huominen vapaapäivä, ja kaupunkireissu, ilman viiniä. EI viiniä. Ei viiniä myöskään tänään vaikka huomenna vapaapäivä. Ajatus ei itseasiassa ole edes niin paha kuin kuvitella voisi. Mutta himo, sitä on ollut. Viimeksi eilen kaupassa, joka korjaantui onneksi syömisellä. Tänään lounaalla, kun näki viinipulloja. Mutta, yritän ajatella sitä kammottavaa henkistä pahaa oloa mikä juomisesta tulee. Kyllä tämä tästä.

10

Heippa ja kovasti tsemppiä kaikille!

Niin tuttuja ajatuksia ja tilanteita. Olen myös 40+ ja pikkuhiljaa vuosien varrella juominen on muuttunut määrääväksi elämässäni. Muut kuin mieheni ei tiedä asioiden todellista laitaa. Ulospäin elämäni näyttää todennäköisesti aivan erilaiselta. Kulissien ylläpitäminen vie kaikki voimat, koko ajan pelkään sitä että joku huomaa. Mikään
ei oikein tunnu miltään. Olen jo pitkään myöntänyt ongelman, mutta sinnikkäästi yrittänyt uskotella itselleni, että minusta voisi tulla kohtuukäyttäjä. Nyt viimein olen hyväksynyt sen etten voi ottaa siemaustakaan, koska siihen se ei ikinä tule jäämään. Toinen päivä juomatta. Eilinen oli aika raskas ja tunteikas, tuntuu kamalalta myöntää itselleen missä tilassa on ja mitä kaikkea on laiminlyönyt vuosien varrella. Tänään on mennyt jo paremmin.

11

Varmaan moni meistä täällä voi yhtyä ajatuksiisi.
Mulle alkoholin juominen on 1 tai 0, näin tietokone kielellä. Mitään välimuotoa ei ole(lue=kohtuukäyttö).
Mutta miten luopua rakastajasta ja parhaasta ystävästä samaan aikaan. Siihen mä vielä etsin vastausta.

12

Ei tämä helppoa ole, ja itselläkin on tosiaan monta epäonnistunutta lopettamisyritystä. Tällä kertaa oma motivaatio on vaan aiempaa suurempi ja toivon siitä olevan apua.

Tähän saakka tunne on ollut suht positiivinen, mutta nyt illalla ensimmäistä kertaa nousi hirveä ärsytyksen tunne ihan ilman mitään syytä. Yritän säästää perhettä siltä. Vaikka ärsyttää niin silti ei erityisesti tee mieli juomista, mikä olisi ollut ennen “parannuskeino” tähänkin tunteeseen. Ja onneksi en edes ehdi enää kauppaan vaikka haluaisinkin. Mutta nämä mielialan vaihtelut kuuluvat varmasti alkoholin poistumiseen elimistöstä, täytyy yrittää ajatella sitä positiivisena asiana.

Tsemppiä kaikille omaan tilanteeseensa!

13

Hei. Tuohon ärsytykseen, siis omaan hankalaan oloon minulla auttaa liikunta, ihan leppoisa kävely riittää, saattaa siinä itkukin tirahtaa. Mikä on varmaankin hyvä asia sekin.
Jos en pääse just silloin ulos ja meinaan räjähtää ? viattomille, niin pyrin poistumaan muuten paikalta. Siis kotonahan tätä tapahtuu, niin sanon että nyt otan aikalisän. Teini provosoituu niin herkästi, jos äiti käyttäytyy samoin kuin pahainen teini ? Varmaan ymmärrätte mitä tarkoitan.

Mutta tämä meidän ikä huomioiden… noin 50v voi myös vaikuttaa ärsytykseen? Tsemppiä tsemppiä!
Mies on työreissulla ja teinin kanssa katselimme Netfliksiä, oikein sopuisasti soffalla pötkötimme, nyt lähti kaverilla käymään. Onnellinen tällaisista hetkistä, selvin päin?

14

Olen miettinyt tässä alkutaipaleella ja jo ennen tätä paljon omaa juomishistoriaani ja miten olen tähän päätynyt. Ajattelin kirjoittaa sen tänne itselleni muistiin ja muutenkin ajatukseni jäsentyvät kun niitä kirjoittaa ylös.

Teini-ikäisenä en juuri juonut alkoholia tai liikkunut porukoissa joissa sitä harrastettiin, muutamia kokeiluja oli, mutten erityisesti pitänyt juomisesta, joskus jopa näyttelyn olevani enemmän humalassa kuin oikeasti olin, jos oltiin jossain luokan kemuissa.

Kun lähdin opiskelemaan ja muutin omilleni, opiskelu elämään toki kuului juhliminen ja juominen, mutta silloin juominen pysyi hyvin hanskassa, vaikka sitä useasti tehtiinkin, en juonut koskaan itseäni niin humalaan että esim. muisti olisi mennyt tai olisin sekoillut niin että seuraava päivänä olisi ollut morkkista.

Kun tapasin mieheni ja siirryin työelämään, elämään kuuluu ystävien kanssa illan istujaisia sekä työkavereiden kanssa juhlimista. Näihin aikoihin juomisen määrä alkoi lisääntyä juhlimiskerroilla ja huomasin että välillä en muistanut kaikkia loppuillan tapahtumia. Juominen jäi kuitenkin aina näihin illanviettoihin, kotona ollessa en koskaan juonut.

Tuli raskaus- ja imetysajat, silloin olin tietysti juomatta pitkät ajat ilman mitään ongelmaa tai edes ajatusta alkoholista.

Joskus sen jälkeen kun lasten pikkulapsiajat olivat takana, elämässä oli raskas vaihe ja stressaavia tilanteita, huomasin että jos silloin tällöin juon illalla lasillisen viiniä, se rentouttaa mukavasti ja auttaa stressissä. Näinä aikoina, jos oli jotain illanviettoja, aloin myös olemaan se henkilö, joka oli viimeisenä paikalla ja valmis lähtemään vielä yhdelle.

No kuten arvata saattaa, toleranssi alkaa kasvaa, jonkun ajan päästä ei riittänyt enää yksi lasi silloin tällöin illalla, pikkuhiljaa juomiskerrat ja -määrät lisääntyivät ja vuosien saatossa toleranssin koko ajan kasvaessa ja riippuvuuden saadessa koko ajan tiukemman otteen, ajauduin siihen pisteeseen missä nyt olen ja mihin haluan nyt myös stopin.

Yksi alkoholiriippuvuutta edistävä asia minulla on vielä varmasti ollut se etten ole ikinä kärsinyt pahoista krapuloista. Päätä on saattanut särkeä vähän ja väsyttää, mutta ikinä ei sellaista oloa etten pääsisi sängystä ylös. Toki juominen on vaikuttanut mielialaan negatiivisesti pitkällä aikavälillä, ja yleinen olo on kehno varsinkin pitkäjaksoisen juomisen jälkeen, mutta jos mietin noita aiempia vähemmän juotuja vuosia, niin krapulat ovat olleet melko lieviä. Usein kaverit olivat niiden jälkeen aivan maansa myyneitä ja saattoivat viettää päivän sängyssä pahoissa morkkiksissa, minä heitä lohduttelin, että meillähän oli vaan hauskaa. Ei kovin hyvä ominaisuus tämän riippuvuuden kannalta…

Näillä mietteillä mennään tänään neljättä päivää.

Mukavaa loppiaista!

15

Kuudes päivä menossa juomatta. Suhteellisen helposti on mennyt tähän asti, ei ole ollut mielitekoja. Nyt kun perjantai iltapäivä on käsillä, tuli olo että olisipa kiva juoda illalla vähän viiniä. Tämäkin varmasti enemmän tottumuksesta kuin halusta. En aio kuitenkaan tätä toteuttaa. Huomisen jälkeen tulisi viikko täyteen ilman alkoholia, en muista koska olisi ollut niinkään pitkää taukoa.

Unien kanssa on myös haastavaa edelleen, ensimmäiset yöt osasin odottaa että uni ei tule kunnolla, sitten nukuin jo pari yötä ihan ok, mutta viime yö meni taas pyöriessä ja valvoessa.

Tahtotila on raittiuteen edelleen hyvin vahva, sudenkuoppia täytyy yrittää välttää ja kestää kaikki pintaan nousevat tunteet ilman puudutusta.

16

Viikko ilman alkoholia! En olisi vielä hetki sitten ikinä uskonut pystyväni tähän.

Mulla on sellainen olo, että mulla se kuuluisa pohja tuli nyt sitten joulun /uuden vuoden maissa vihdoin vastaan. Silloin ei edes tapahtunut mitään erityistä, join niin kuin ennenkin mutta ei mitään sekoiluja, ei edes enää kummoista humalaa vaan turrutusta. Viime syksystä lähtien join vaikka en enää halunnut ja maistui pahalle. Iltaisin ja viikonloppuisin kittasin väkisin löytääkseni helpotuksen ja joka yö heräsin kolmen aikaan ja ajattelin etten enää halua juoda.

Tällä hetkellä olo ja ajatus on edelleen sen suuntainen että onneksi mun ei tarvitse juoda. Ei tarvitse miettiä lähdenkö Alkoon tai mihin kauppaan kehtaan lähteä juomista hakemaan.

Mielessä on myös pyörinyt paljon aiemmat omat kännimokailut ja välillä hirveä häpeä täyttää mielen. En tiedä, ehkä sekin on hyvä asia että niitäkin muistaa, niin pysyy juomishalut aisoissa, mutta ei kai sitä liikaa pitäisi itseään piiskata ja piinata vanhoilla asioilla?

Uusia juomattomia viikkoja kohti (mutta päivä kerrallaan)!

17

Hei tavallinennainen50,

Onnea viikosta - loistavaa! Täällä myös unet hieman parantuneet jo, mutta unen tarve on jotenkin valtava. Nyt viikonloppuna kun sai selvänä nukkua niin nukuin molempina öinä melkein kellon ympäri. Toivottavasti ensi viikko on töiden suhteen jo virkeämpi ja saan nukuttua paremmin.
Itselläni tulee tänään yhdeksän päivää tipatta pois lukien siiderin maistaminen ystävältä. Sitä en laske, eikä se laukaise mitään juomishalujakaan. Perjantaina oli kovat himot päällä, mutta kun selätin ne syömällä ja juomalla kokista, olo oli kuin voittajalla!!

Tsemppiä kaikille!

18

Tervehdys TavallinenNainen ja muut ketjussa kirjoittavat!

Ja Rooibokselle AKA Clipper: terve vanha kamu, olen Mrs.MiddleAge juurikin mm. sieltä keski-ikäisten naisten ketjusta! Jollainen tämäkin nyt vähän näyttää olevan yhtään ketään sukupuolen suhteen diskriminoimatta, luonnollisestikaan.

Kirjoittamasi TavallinenNainen olisi voinut olla minunkin kynästäni - tai siis keyboardista. Olen samanikäinen, käytännössä koko aikuisikäni liikaa alkoholia käyttänyt naiseläjä. Lopetusyrityksiä on niin monta, että turha yrittääkään laskea. Ja kuten Clipper, minäkin olen pyörinyt tällä foorumilla vuosikausia, salasanat unohtuen. Nyt olen ollut joitakin vuosia välillä pois täältä, mutta en suinkaan löytyneen raittiuden takia. Uusi nimimerkkini Kuumatka kertoo symbolisesti oman raitistumismatkani tarinan: tiedän, että se on mahdollinen ja jotkut - harvat - ovat jopa onnistuneet siinä. Moni haaveilee, mutta haaveeksi jää. Osa lähtee toiveikkaana tuolle matkalle, mutta se päättyy katastrofiin. Minä olen taas kerran lähtötelineissä, päivä 1 on nyt. Alkoholin käyttö on muuttunut tavaksi, niin arkena, kuin juhlissa ja pyhinä, toleranssini on ollut jo kauan aivan järkyttävän suuri. Myöskään minä en kärsi krapuloista juurikaan, päinvastoin, herään aikaisin ja olen valmis samaan rundiin uudestaan. Mitään iloa ohikiitäviä nousuhumalan hetkiä lukuunottamatta en ole kokenut aikoihin. Juuri sitä epämääräisen pahan olon turruttamista ja itsensä kanssa olon siedettäväksi tekemistä se suurimman osan aikaa on.

Muutamien kuukausien raittiuksiin olen parhaimmillaan päässyt. Olen työelämässä, joskin olen masennuksen takia ollut pitkähköillä sairaslomillakin välillä. Eipä varmasti alkoholi ole osaton tuohonkaan oireiluun…

Rauhallista yötä ja voimia kaikille teille raitisteluun. Ei ole helppoa, mutta aivan varmasti kaiken vaivan arvoista. Ollaan armollisia ja koetetaan levätä ja ottaa iisisti.

19

Kiitoksia kaikille kommenteista ja tsemppiä jokaiselle omaan raitistumiseen!

Mulla on nyt 10 päivää takana. Tuntuu oudolta ja uskomattomalta miten odottamattoman helpolta tämä on tähän asti tuntunut. On toki ollut mielialan vaihteluita ja eilen mm. kun aloin töiden jälkeen tehdä ruokaa, mieleen nousi ajatus että nyt lasi viiniä, mistä alkoi aina ennen “rentoutuminen” työpäivän jälkeen. No ajatus tuli ja meni kuitenkin melkein yhtä nopeasti ohi ja onneksi kotona ei ole mitään juomista mihin olisi epähuomiossa voinut tarttua.

Mulla tämä 10 päivää on ollut jonkinlainen rajapyykki, muistelen että Selvin päin kirjassa (tai sitten luin jostain muualta) kerrottiin että pitkäaikaisessa alkoholin käytössä 10 päivän jälkeen pitäisi fyysisen vieroituksen alkoholista olla aika lailla takana, toki jäljellä on se vaikeampi henkinen riippuvuus ja uusien tapojen oppiminen. Toinen rajapyykki mitä tässä hetkessä odotan on kaksi viikkoa, joka tulisi täyteen lauantaina, siinä ajassa pitäisi maksan GT -arvon puolittua ja noin kuukauden jälkeen olla normalisoitunut jos ei ole tullut pysyviä vaurioilta maksaan.

Kunhan saan tätä raittiutta pidemmälle, aion käydä mittauttamassa arvoja ja ottamassa verikokeita, vielä en siihen pysty, koska en vielä pysty “julkisesti” myöntämään edes lääkärille ongelmani syvyyttä. Kun tänne lähdin kirjoittamaan, päätin olla täysin rehellinen omasta tilanteesta mutta oikeassa elämässä en siihen vielä pysty.

20

Kuumatka! Törmäsin siis vanhaan tuttuun :slight_smile: . Tämän asian suhteen ei tietty kiva, että täällä vielä hengaillaan, mutta oikeasti kiva kuulla sinusta! Kirjoiteellaanpa nyt taas tänne ?