minä myös! eli vanhoja kaavoja purkamaan

Me Lopettajat
1

Minäpä liityn joukkoon ja yritän oman raitistumispyrkimyspäiväkirjan aloituksen hajanaisesta päästäni pinnistää. (Tämä piti tehdä jo syyskuun alussa, tai keväällä, tai viime vuonna, tai… Mutta parempi myöhään ja niin edelleen.)

Sain tässä syksyllä yli 2kk, tarkalleen 66 päivää, raittiutta kasaan (edelliset ennätykset ovat kuukauden paikkeille aina jääneet), sitten tuli neljän päivän sivuraide ja nyt olen jälleen päivässä numero 1.

Hieman harmittaa, tuntuu että tuo retkahdus olisi ollut ihan helposti vältettävissä, tuntuu etten kunnolla edes yrittänyt, menin liian helppoon lankaan jne. Harmittaa että piti sen “varsinaisen” juomareissun jälkeen noin monta päivää ottaa täysin turhia loiventavia, joita ei edes tehnyt mieli. Ihan kuin olisi jotain vanhaa, vastenmielistä rutiinia suorittanut väkisin, kun uusi rutiini alkoi tuntua liian jännittävältä. Toisaalta mitään kamalaa tuskamorkkiskrapulaa en tullut hankkineeksi, sen verran aisoissa onnistuin juomamääräni pitämään, ettei sentään ihan nollatilasta tarvitse itseään taas kokoon keräillä. Ajattelenkin pikemmin jatkavani siitä mihin viime viikolla jäin kuin aloittavani täysin alusta. Olkoon päivä numero mitähyvänsä, pääasia ettei tarvitse ottaa eikä ees arpoa.

Sitä paitsi, olen virnuillut itselleni jossain voitonriemun ja vahingonilon välimaastossa siitä hyvästä, että tämä juomiskerta oli alusta loppuun täysin vailla minkäänlaista hauskuutta: nousuvaiheessakin tunsin vain levottomuutta ja hermostuneisuutta, ja sitä sitten seurasi pitkä, semiahdistunut “plääh”. Seurakin oli huonoa ja olut pahaa :laughing:

Olen siis juonut alkoholistisesti koko aikuisikäni (ikää nykyään 35 v). Pääasiallisena tyylilajina on ollut päivittäinen ahdistuksen, masennuksen ja ylikuormituksen itselääkintätissuttelu, mutta kausittain myös ihan kunnon itsetuhoryyppäjäiset. Kaikki perinteiset mokat olen suorittanut, ja häpeä on ollut alituinen seuralainen. Viimeiset viitisen vuotta olen sitten kamppaillut vähentely- ja lopetteluyritysten parissa, milloin a-klinikan, antabuksen tai muiden lääkkeiden tuella, milloin vain itsepintaisesti kaikesta eristäytymällä. Ns. lopetus- tai kohtuukäyttöyritysten tuoksinassa jäi pitkään hiffaamatta, että se annosten laskeminen, juomisenhallintastrategioiden kehittely ja juomataukojen pitäminen lopulta teki musta vain entistäkin onnettomamman, ja alkoholi pääsi hallitsemaan ajatuksia jollain aivan uudella ja rasittavalla tavalla, vaikka sainkin elämää ulkoisesti vähän parempaan kuntoon.

Väitin jo vuosia sitten (ihan itselleni vain) että haluan lopettaa. En vissiin halunnut oikeasti tai riittävästi, mutta onpahan tullut ainakin harjoiteltua :unamused: . Tämä syksy on tuntunut erilaiselta, ja kuluneen viikonloppuerehdyksen jälkeen halu jatkaa elämistä selvin päin vasta vankka onkin. Ehkä sopivahko kuvaus tälle uudelle tunteelle on [i]totaalinen tympääntyminen[i] koko hommaan. Pois se minusta kuitenkin, että mitenkään itsevarmana tässä pyllistelisin. Päivä kerrallaan -ajattelu olisi tärkeää oppia, mutten tiedä lainkaan kuinka kaukana vielä olen sen kunnollisesta sisäistämisestä.

Lopettamista en ainakaan aio lopettaa ennen kuin onnistuu.

…

Ilta tuli - jee, kammottu ensimmäinen päivä meni kivuttomasti (ehkä takana oli riittävän pitkä selvä kausi ja siihen nähden riittävän lyhyehkö juominen, kun mitään tavanomaista kitkuilua ja tuskailua tänään ei juuri ollut, pääsin ikään kuin vauhdista heti takaisin kärryilleni?) ja edessä on päivän juhlavin hetki: pääsen selvän pään kanssa sänkyyn!

2

Hyvä et tulit!
Kirjoittele lisää kun kerkeät :slight_smile:

Hyvää selvää yötä :slight_smile:

3

Mielialan ailahtelut! Näihin on tavallaan tottunut, tai ei mitään tavallaan, tottunut piste. Jolla tarkoitan sitä, että en enää hätäänny kun yhtäkkiä väsyttää/masentaa/raivostuttaa, tunnen kuvion ja tiedän että se menee ohi. Silti tuntuu jotenkin epäreilulta herätä aamulla johonkin aivan muuhun kuin innokkaaseen reippauteen - ihan kuin joku olisi käynyt vaihtamassa mun pääni unen aikana.

Tämän syksyn raitisteluun on mahtunut todella paljon alakuloa ja väsymystä, mutta juoma-asioiden kaikotessa viikkojen taa menneisyyteen siihen alakuloon tuli jonkinlainen tasaisuus ja rauhallisuus mukaan, ja se oli aika upea tunne. Että kykenin loikoilemaan kirjojen ja teeveeviihteen parissa ilman sitä hulluksi tekevää levottomuutta ja vihaa ja kostonhimoa - ja kaikkea sitä seuraavaa hinkua “nollata pää”.

En vain aina tiedä, milloin mikäkin toimintatapa olisi paras. Jos masentaa ja annan itselleni luvan vain olla ja levätä, niin kauanko sitten sopii levätä? Helposti käy niin etten kaikelta lepäämiseltäni ehkä edes huomaa, että olisi jo aika nousta ja toimia.

Toisaalta, asun kaksin koiran kanssa, joten vääjäämättä tulee ulkoiltua ja siinä sellaiset 3-4 kertaa päivässä suoritettua reippaus- ja ärsytystasojen testaus.

:exclamation: Ai niin, kiitos Koheltajainen tervetuliaistoivotuksesta, meinaan tässä heti aamusta ajautua tajunnanvirtaiseen yksinpuheluun :slight_smile:

Tulin aloittaneeksi kirjoitteluni nyt sellaisessa vaiheessa, että tästä jäi puuttumaan se “krapulan kauhut” -osio. Oikeastaan mulla on ainakin tänään niin välinpitämätön olo koko alkoholin suhteen, että on vaikea muotoilla aiheesta sanottavaa. Olen kyllä pitänyt jo vuosikaudet koneella jonkinlaista päiväkirjaa, jonne on dokumentoitunut aika seikkaperäisesti koko homman kuvottavuus: sivukaupalla tekstiä aiheesta “pitäiskö vai eikö pitäis”, “mitä hankkisin, paljonko nyt jois, voinko vielä ottaa, pitäiskö säästää aamuksi pelastustölkki”, aamuöiset istunnot turvonneena ja pää kipeänä ja oksennellen ja miettien kestänkö yhdeksään asti vai hakisiko jo seitsemältä pilsneriä.

Mulle suurin järkytys oli nimenomaan huomata, missä määrin olen pakkomielteillyt asian ympärillä. Kun kirjoitustyylini on ollut sellainen, että obsessiiviset ajatusmyrskyt siirtyvät kymmensormijärjestelmitse suoraan sellaisenaan päiväkirjaan, lopputulos on kaukana runollisesta.

4

Juomisen loppuvuosina ja -aikoina minulta livahti usein suusta alas useampi annos kuin päivään olin etukäteen sopinut itseni kanssa strategiasta ja taktiikasta huolimatta. Taktiikkaani kuului ottaa vain tarkka summa rahaa mukaan, mutta joskus oli pakko poiketa himaan hakemaan, ellei sattunut lainaushalukasta seuraa.

Tänään meillä on oikea päivä olla ottamatta ekaa huikkaa. Vaikuttaa siltä, että tympääntymisesi on sinun pohjasi, jolta ponnistat ylöspäin. Oma raittiuteni alkoi sinä iltana, kun raittiuden merkeissä kokoontuneille alkoholisteille sanoin ääneen, että minäkin olen alkoholisti. Se oli vapauttava kohtaaminen, koin että en ole yksin. Tunsin kuuluvani joukkoon.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

5

Olen miettinyt (suorastaan suunnitellut) aa-ryhmiin hakeutumista. Oikeastaan mulle kelpaisi mikä hyvänsä raitis seura, enkä oikein keksi mistä muualta sellaista löytäisin. Mun on vaikea tutustua ihmisiin - ehkä yksi niistä syistä jotka ovat tehneet juopottelusta houkuttelevan elämäntavan aikanaan - ja olen aika erakoitunut nykyisin.

Mulla on myös melko jäykkä päivärutiini, hoidan asiat aamuisin, ja iltaisin on todella vaikea ryhtyä mihinkään, varsinkaan mihinkään uuteen. Usein harmittaa että kaikki harrastukset, leffat, sun muut tapahtuvat vasta illemmalla, jolloin mun koko toiminnanohjaus tuntuu olevan ihan horrostilassa. Tämä on siis laaja-alaisempi ongelma, jota yritän ratkoa raitistumispyrkimyksen ohessa. Olisi kiva nyt ensiksi saada selville, kuinka paljon mun (naurettavan kapean) mukavuusalueeni rajat voivat venyä pelkästään juomattomuudella. Viikko sitten tilanne oli aika lupaava, nyt ihmettelen paljonko otin takapakkia viikonlopun juomisella.

6

Hei ja tervetuloa aatonpässi! :slight_smile:
Tarinasi kuulostaa tutulle ja samankaltaiselle kuin omani. Lainasin tuohon yhtymäkohdista osuvimmat. Oma viimeinen amok-dokaukseni kesti kai 3-4päivää päätyen putkaan ja siinä ei ollut oikeastaan yhtään hyvää hetkeä.

Lopetusyrityksiä on monia, samoin on ollut eri keinoja. Sama homma ollut, että halusin lopettaa ja en kuitenkaan. “Pois dokaamisen ikävät haittavaikutukset ja jäljelle tuudittava pöhnä, johon pyrin”. Siis että saisin raittiuden hyödyt ja voisin silti “käydä” välillä juomassa. No eihän se niin mene. :mrgreen:

Nyt on jo 2kk sujunut aika hyvin, tosin mieln pohjalta noudee kaikkea, komposti siellä muhii… Kauankohan sen pöyhiminen sitten lopulta vie… Lapsuus, tietyt ongelmat ym on nyt paljaampana, mutta toisaalta niiden kanssa pääsee paremmin eteenpäin raittiina.

Voimia taipaleellasi kohti raittiutta! Ja joo selvä pää on paras sänkyseura… Tai miksei jos siellä on 2 selvää päätä, niin meneehän se sekin… Ja ei tarvitse nostaa ämpäriä sängyn viereen, kuten jo aika automaattisesti itse tein. :wink:
Aamu on myös niin mukava ilman kankkusta.

7

AA-ryhmä sopii erittäin hyvin raittiutta haluavalle, vaikka olisi vaikea tutustua uusiin ihmisiin. Jos et halua puhua mitään, voit istua, juoda kahvia, katsella ja kuunnella muita. Monilla paikkakunnilla ryhmiä on myös päiväsaikaan, jopa aamuisin. Niiden kokoontumiset löydät googlesta kun katson Suomen AA:sta.
Mitäänhän et menetä kun astut kokoontumispaikan kynnyksen yli ja otat vastaan juomisen taakseen jättäneiden tovereiden avun. Jos nimittäin palavereista ei saa tukea raittiudelleen, voi etsiä muita keinoja tai palata takaisin vanhaan tuttuun.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

8

(blaa blaa)

9

Kokeillaans osaanko lainata. Tämän plinkin (ja monien muiden vertaistukipalstojen) hieno puoli on se, että usein viedään sanat suusta juuri täydellisesti silloin kun ei itse niitä meinaa millään saada ulos ja järjestykseen. Mä en ole tuntenut monia omia ajatuksianikaan ennen kuin olen ne täältä jonkun toisen kirjoittamana lukenut.

Minäkin olen putkan kokenut, ja viime perjantaina itse asiassa oli hiuskarvan varassa etten lähtenyt TODELLA vaarallisille vesille. Baareissa istumisen aikanaan lopetin juuri siksi, että siellä se liian kova juomistahti ja “bilettämisen” meininki on helposti temmannut mukaansa, ja tietyissä promillemäärissä musta tulee ihan sietämätön ylidramaattinen sekoilija. Kotona tasaisen tappavaa tahtia siemailu oli sentään vähemmän vaarallinen vaihtoehto, vaikka johtikin sitten masennukseen, yksinäisyyteen ja mielen tylsyyteen.

10

Toisen päivän ilta saapui, eikä ole ehtinyt juomaa tehdä mieli. Iltapäivästä alkoi kyllä aika paha levottomuus, ja jonkin rauhoittavan olisin varmasti syönyt jos olisi ollut. Mutta tavoite on niistäkin pysyä erossa, ja kunhan en juo, pärjään kyllä ilmankin. Levottomuus sai minut suorittamaan jotain vimmaisia siivouseleitä, en oikein edes hahmota mitä kaikkea tein, se oli sellaista ympäri kämppää riehumista ja roskalta toiselle sinkoilua. Krapula- ynnä muiden katumussiivousten jälkeen ei koskaan tiedä mistä esineitään tulee myöhemmin löytämään.

Olo on jo rauhoittunut. Myöhäisillat keskimäärin ovat paremman olon aikoja, ja näin kaamoksena pimeys rauhoittaa mut aloilleni jo sangen varhain. Päivän vaikeimpia tunteja on selvästi vähemmän, kuin keväällä/kesällä. Silloin miettii joskus vielä viittä vaille yhdeksän, että ehtiskö juosten. Tähän vuodenaikaan olen jo viimeistään viideltä kirja, kynttilä ja kamomillatee -moodissa. :smiley:

Hyvää ruokaakin tuli syötyä, ja sopivasti. Hyvin mä syön juopotellessakin, mutta hätäisesti kokattuna ja liian suuria annoksia ahnehtien. Tietysti, kun on koko päivän pantannut, ettei juominen syömisestä häiriintyisi.

11

Jos valitset raittiutesi tueksi AA:n palaverit, huomaat raittiuden lisäksi saavasi kaupanpäällisinä luontevan mahdollisuuden tutustua ja tukeutua raittiisiin ihmisiin, jotka jokaikinen ovat kärsineet juomisestaan.
Saat myös helposti tiedon, miten aa-laiset ovat jo 80 vuoden ajan pitäneet yllä raittiuttaan päivän kerrallaan. Raittiina voi sitten hätäilemättä harkita, mitä haluaa tehdä elämässään ja mihin suunnata vapautuvan energiansa.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

12

Vähän v-mäinen olo tänä aamuna. Maha sekaisin ja turvottaa, naamakin turvoksissa ja punoittava, ihan kuin iho olisi pari päivää myöhässä tajunnut että “hei, me ryypättiin”. Tai ehkä on vain se aika kuusta taas tulossa. Onneksi tuli eilen pyykättyä ulkoilu- ja oleiluhousuja, en halua edes yrittää äheltää farkkuja jalkaan. Jos tänään olisi joku meno, peruisin. Ilmeisesti palasin lähtöpisteeseen ainakin siinä mielessä, että nyt en jaksaisi sietää mitään epämukavuutta, heti tulee hinku ottaa jotain, korjata olo mukavaksi keinolla millä hyvänsä.

Toisaalta en ole arpomassa edelleenkään ja mieli siltä osin rauhallinen.

Ja nyt kun aloin valittaa, huomasin että itse asiassa on myös kurkku karhea ja nenä tukkoinen, olisikin mahtavaa jos olisi jossain oikeassa nuhataudissa eikä tarvitsisi ahdistella ja ruoskia itseään oletettuja vieroitusoireita tarkkaillen.

13

Tänään olen vähän jaksanut miettiä retkahdustani (tai miksi sitä nyt missäkin raittiusfilosofisessa linjassa kutsutaan).

Viime viikon alussa oli tosi vahva olo. Kymmenes viikko, vähän oli väsymystä mutta juoma ei enää juolahdellut mieleen minään ratkaisuna, rauhoittavia olin syönyt ensimmäisen kuukauden, lopettanut sitten, ja päivät alkoivat jo olla melko ahdistuksettomia ilman, ja yötkin välillä jopa 7h katkeilematonta unta.
Sitten alkoi tulla joka päivä jokin epätavallinen, outo, yleensä ikävä tapahtuma. Kurjaa postia, epämiellyttäviä yhteydenottoja, sen sellaista elämän pientä sälää, ja murphynlakimaisesti tietysti yhteen syssyyn. Perjantaina oli jälleen rasittava aamu, ja kaupassa menin juomahyllyä katselemaan. Ihan rehellisesti myönsin itselleni että nyt tekis mieli ottaa, ja samalla päätin että enpä ota. Mielikuvaharjoituksetkin toimivat tosi hyvin, ja lopulta koko juomisen ajatus puistatti. Kotiin löntystelin väsyneenä, mutta jokseenkin tyytyväisenä, että näin sitä kuulkaas ensimmäisen kerran elämässä otetaan kurjia juttuja vastaan rohkeasti selvin päin!

Jep, ja sitten soi puhelin ja ehdotus lähteä kapakkaan. Ja vastasin oitis että joo. Puhelun jälkeen iski melkein paniikki, mutta jostain syystä en osannut tehdä mitään. Ajatukset olivat aivan jumissa, mietin viimeiseen hetkeen asti, kun oltiin jo baaritiskillä, että miten mä välttäisin tämän, mutta yhtäkkiä oli kuin kaikki työkalut olisivat luisuneet käsistä. Mä vain menin ja join.

Mulla yleensäkin on vaikeuksia reagoida yllättäviin tilanteisiin, varsinkin jos pitäisi saada suustaan sana “ei”, ja päädyn usein tekemään itselleni epämieluisia asioita. Silti mietin, että tapahtuiko tässä nyt kuitenkin klassisen retkahdusprosessin mukainen petaaminen jo aiemmin, niin että odotin vain sopivaa hetkeä, joka sitten oli tuo baariinkutsu, ja sen jälkeen vain uskottelin itselleni etten muka halua juoda.

Onpa uuvuttavaa pohdiskella, kun tapahtumat, ajatukset, tulkinnat ja tulkinnantulkinnat menevät sekaisin.

–

Tänään on ollut melko aikaansaamaton ja kurja päivä. Onneksi ei tarvitse juomalla siirtää ja lisätä kurjuutta huomiselle.

14

Aikainen herätys, koska heti aamusta on riennettävä psykologin tapaamiseen. Olen hieman pihalla miksi siellä edes käyn, en ainakaan älyllisen keskustelun takia, ilmeisesti on selvitetty jotain tarkkaavaisuushäiriöpiirteitäni ja yritetty tarkentaa diagnoosia - miksi ne terveydenhuollon ammattilaiset aina muuten panttaavat sitä tietoa, että mitä tässä oikeasti tehdään ja mihin sen on tarkoitus johtaa? Saati että kertoisivat edes jotain teorioita tai hypoteeseja siitä, miten ja miksi tietyt aivoilmiöt syntyvät. He vain vuodesta toiseen kuuntelevat, ja mikä pointti siinä on, jos kerran eivät koskaan aio esittää omaa, rakentavaa puheenvuoroaan?

Löysin vanhasta päiväkirjasta vanhan nimimerkin ja kävin katsomassa mitä olen joskus Vähentäjiin ja sittemmin Lopettajiinkin kirjoitellut kauan sitten. Aluksi aika soopaa, sitten vähän järkevämpää, mutta vielä oli tuolloin moni perusasia väärällä tolalla. Oli mukava nähdä että olen joskus ollut paljon pahemmin eksyksissä kuin nyt, mutta toiste en ehkä halua tehdä (ainakaan samaa) retkeä menneisyyteen. Tai oikeastaan en tunne olevani nyt lainkaan eksyksissä, ihan oikealla polulla, vaikka hankalaa onkin.

Joskus lukiessani omia vanhoja juttujani eläydyn niin voimakkaasti että menetän kosketuksen nykyitseeni, ja kestää pitkän tovin ravistella pois ne VANHAT ahdistukset, jotka uudelleen pesiytyvät päähän. Kerran unohdin mennä töihin, kun olin lukenut vanhaa päiväkirjaa ja elin niin voimakkaasti jotain mennyttä, työtöntä krapula-aamua.

Juoppotuttava on jatkanut juomista, vaikka kovasti ja varmaan sävyyn (taas kerran) kertoili aikomuksestaan lopettaa (=pitää taukoa). Aiemmin hermostuin ja loukkaannuin pahasti, kun juomakaverit eivät lopettaneetkaan, vaikka muka oli yhdessä sovittu synkronoitu selviämiskausi. Ollaan sovittu raittiille lenkille lähtöä yms. Sitten ollaankin mun ovelle tultu kaljakassin kanssa huojumaan tai soiteltu “käytiin ostamassa viinaa tuu tänne!” -puheluita. Sitten olen kuulemma ylimielinen ja huono ystävä kun en kykene selvänä heidän kanssaan seurustelemaan.

Pah.

15

Ryhmätilanteessa, kun on kiertävä puheenvuoro ja käsitellään jotakin teemaa, jonkun puheenvuorosta saattaa saada juuri sen oivalluksen, mitä on kaivannut omalle kohdalleen jostain mieltä vaivaavasta asiasta. Useimmiten sen kertoo ihan vaan maallikko, joskus se tulee raitistuneen terveydenhoitoalan ammattilaisen omasta kokemuksestaan kertomana.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

16

No niin, ryhmissä varmasti näin, mitä raitistumiskysymykseen tulee. Nyt puhuin toisenlaisista kysymyksistä, joiden ratkomiseen taas AA ei ole erikoistunut :smiley:

Käsittääkseni aika moni tällä palstalla on ollut samassa tilanteessa, eli alkoholiongelman ohella joutuu ratkomaan mielenterveys- tms. ongelmaa, ei vain juomisen aiheuttamaa masennus-ahdistus-unettomuus -oireyhtymää, vaan jotain sellaista joka on ollut ennen juomista, juomisen aikana ja jota on juomalla lääkitty (ja pahennettu) ja jota pitäisi jaksaa alkaa hoitaa uudelleen heti saman tien kun viinapuudutus hälvenee.

Se on ihan hienoa, että rohkaistaan kokeilemaan myös aa:ta raitistumistyökaluna, mutta en mä ainakaan voi aa-kokouksilla korvata muihin ongelmiin liittyviä tukitoimenpiteitä.

:unamused:

Käytänpä tällaista hymiötä kun en muuta keksi.

17

Oikeassa olet, Eräs aa:ssa yleinen sanonta on: Suutari pysyköön lestissään, parempi tehdä yksi asia hyvin kuin monta huonosti. AA on joukko käytäntöjä, joilla alkoholisteille on ollut mahdollista raitistua ja pysyä raittiina. On kuitenkin selvää, että raittiina alkoholisti yleensä voi saada paremman hyödyn esimerkiksi terapiasta, perheneuvonnasta tai muista hoidoista. Alkoholistilla on samat oikeudet päästä yhteiskunnan tarjoamaan hoitoon kuin ei-alkoholisteillakin, kukin vuorollaan.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

18

Moikka!

Mä olen varmaan just sellainen moniongelmainen jonka pitää tässä ratkoa mielenterveyden-probleemia ja isoa kasaa haudattuja murheita jotka eivät johdu juomisesta vaan tosiaan juomalla olen lääkinnyt ja turruttanut itse elämää ettei mikään joka on yrittänyt nouse pinnalle käsiteltäväksi.

Ja aluksi olinkin aivan shokissa ja kauhuissani kun ajattelin mitä olen juomalla mennyt tekemään. Paras neuvo jonka avulla selvisin alusta oli olla miettimättä liikaa menneitä. Ei sitä pysty lopettaessaan ottamaan vastaan sellaisia itseinhon tunteita vaan alettava kasaamaan itseään pala palalta. Tai puhun siis omasta puolestani. Kaikkihan kokee asiat omalla tavallaan ja toipumisen myös.

Olen menossa kokeilemaan AA:n kunhan oma terapia asia saadaan alkuun ja kohdilleen. Mä luulen etten tällä hetkellä vielä muuta jaksaisikaan.

19

Tällaista ajatusta minäkin olen nykyään yrittänyt hautoa. Entisissä lopetusyrityksissä kyllä toistelin itselleni kaikkia “rauhallisesti, päivä kerrallaan, hissun kissun eespäin” -taikasanoja ja -lauseita, mutta mitään konkreettista en tehnyt enkä kuviota ymmärtänyt. Kaikki ahdistus tuli kerralla, ja sitten viikon juomattomuuden jälkeen olin raivona itselleni kun koko elämä ei ollut jo oitis muuttunut.

Pidin myös ihan hölmönä kaikkia rakentavia pikkumuutosehdotuksia, kuten klassiset “käytä kaupassa eri reittiä”, “istu kotona jossain muualla kuin juomapaikassasi”. Tällaisia juttuja olen nyt alkanut toteuttaa. Hyvin pieniä, mutta hyvin konkreettisia muutoksia - sen sijaan että odottaisin jotenkin mystisesti vain syntyväni uudelleen täydellisenä ihmisenä kunhan jokunen viikko juomatta on sinnitelty.

Samalla rajuistakin masennus&ahdistuskohtauksista alkoi hieman hälvetä se “maailma kaatuu, elämäni on peruuttamattomasti pilalla” -tunnelma.

Vielä pari vuotta sitten saatoin leikitellä aa-ryhmä tms. -ajatuksilla, mutta jotenkin tiesin etten pysty. Ongelma on ollut ihan siinä kotoa pois lähtemisessä ja vieraaseen paikkaan menemisessä. Nyt aion jo pystyä, vaikka mulla sanoista tekoihin siirtyminen ottaakin vähän enemmän aikaa kuin itse haluaisin.

Hmm. Yritin kai siis sanoa, että “pala palalta itseäni kasaamalla” olen saanut tolkkua sekä alkoholiongelman että psyykenongelmakokoelman yhtaikaiseen ja saumattomaan hoitoon.

20

Kovin on hiljaista.