Kuulostavatpas tutulta nuo hölmöt vinkit! Lieneekö minun perujani? Jos on, niin olen vain antanut oman neuvojani (ammattilainen) vinkkejä eteenpäin. Ihan tällaiset pienetkin ja arkiset asiat sementöivät tietoisuutta siitä, että toteuttaa jotain suurempaan kokonaisuuteen liittyvää omin askelin ja omaa tahtiaan mahdollisuuksiensa mukaan. Mihin muuhun muka pitäisikään pystyä? Emme me voi loppujen lopuksi vaikuttaa elämämme raamitekijöihin mullistavasti - ainakaan välittömästi. Ellei sitten satu olemaan sen verran täppiä takataskussa, että voi skipata kaiken ja muuttaa vaikkapa Karibian saarille miettimään omaa elämäänsä. Todennäköistä kuitenkin, että samat perusongelmat joka paikassa vastaan tulevat. Itse olen todennut hyväksi ja toimivaksi sellaisen, että yritän ratkaista ongelmat siellä missä ne ovat syntyneetkin. Puhtaalta pöydältä on helpompi aloittaa kokonaan uudelleen jos on tarvis.
Askel kerrallaan, pala palaselta tosiaan. Oman kaavan mukaan jos ei ole tarvetta tai halua valmiisiin konsepteihin.
En tiä, onhan noita ohjeita plinkissä pyörinyt, muistan kyllä ihan hyvää keskustelua sinunkin kanssasi joskus täällä käyneeni, aikoina jolloin en vielä ollut läheskään valmis tähän hommaan, mutten sitä itse tiennyt. Voi olla etten ole vieläkään valmis, mutta paremmalta näyttää.
Mulla meni todella pitkään siinä vastustelussa, että mitä hemmetin hyötyä on istua “väärällä” tuolilla tai kulkea kauppaa ympäri väärin päin. Saati että olisin osannut siitä analogisesti laajentaa. Muutosvastaisuus ja suoranainen muutosten pelko se ongelmani oli, ja kun en suostunut “hölmöjä pikkujuttuja” alkaa muuttamaan, eivät isommatkaan asiat suuremmin muuttuneet.
Tervehdys Aatonpässi!tutulta kuulostaa aatoksesi,sen mitä ehdin ketjuasi vilkaista kun täällä plinkissä pikaisesti piipahdan,itsekin olen päivässä 6 taas,että yhtä matkaa mennään 
Monta on yritystä mutta halu raitistua on jo hyvä asia,ja se onkin muuten ainoa pääsyvaatimus Aa;han,jos sitä harkitset?
Minutkin ovat aina ottaneet takaisin vaikka olen retkahdellut ja aloittanut usein…
Tsemppiä,nyt täytyy rientää eläimiä hoitamaan 
Kas, minäkin löysin tuon raittiuspäivälaskurin. Nyt kismittää että päiviä on niin vähän vaikka koko syksyn ollut MELKEIN juomatta
Tänään on tullut ulkoiltua ja puuhattua paljon. Olo on kärsimätön heti kun tulee tekemiseen tauko. Tavallaan siis hyvä l. aikaansaava ja reipas päivä, mutta huono merkki, että välttelen aloillani oloa. Ei keksi mitään sanottavaa, ajatukset pinnallisia ja keskittymiskyky huonohko, ja pikkujutut ärsyttävät. Tämä on just sitä levotonta energiaa, joka yleensä päättyy ikäviin laskuihin. No, saanpahan sitten maratoonattua kaikki rästissä olevat Silta-jaksot.
En ole viimeisimmän juomisen jälkeen tajunnut (malttanut?) pitää lainkaan nettitaukoa. Siis puuhaan kyllä puuhailut ja ulkoilen ulkoilut, mutta heti kun istahdan alas, ryhdyn siihen samaan vanhaan päättömään linkistä toiseen klikkailuun, jota aina juodessakin olen harrastanut. Huomenna voisi ryhdistäytyä ja palauttaa päiväjärjestykseen netitöntä aikaa. Aiheesta (netti ja miten se vaikuttaa aivoihimme) on parikin kirjaa luvun alla - kunhan tajuaisi olla poissa netistä jotta saisi luettua 
Oikeastaan, mitä mä sitä huomiseen lykkään, panenkin saman tien session päälle. (Käytän freedom-nimistä netinblokkausohjelmaa, muuten kuitenkin löydän itseni googlesta heti kun mieleen juolahtaa joku aivan sattumanvarainen “hetkonen…”)
No alkaahan niitä vaikeuksiakin tulla!
Yö oli todella hankala, melkein kuin viikko sitten krapuloissa, paitsi ilman krapulaa, jolloin se uneton pyöriminenkin on melkein siedettävää. Lievää levottomat jalat -oireilua jopa, tuskastuttava vaiva joka kausittain tulee ja menee, kaikenlaiset vieroitusoireet sitä tietysti pahentavat ja esiintymistiheyttä lisäävät.
Entisaikaan juuri tällaisina päivinä, pariin tuntiin jääneiden yöunien jälkeen, olen tavannut luovuttaa juomattomuuden suhteen. Nyt ei ole sellaisia ajatuksia.
Onneksi on ollut viime päivinä niitä siivouspuuskia. Kun koti on siisti ja puhdas ja kamat ojennuksessa, pystyy paremmin leikkimään sadepäivää jonkin unettomalle päälle sopivan ajantappopuuhan parissa. Vähän ulkoilua aamuun, ensin koiran kanssa, sitten sen verran kauppaan että jotain kivaa lisuketta eilen paistetuille maksapihveille. Kaappi-inventaari paljasti rasian LIKÖÖRIKONVEHTEJA. En tiedä mistä ja miksi, en harrasta makeisia käytännössä lainkaan, eivätkä kyseiset konvehdit kuulu alkoholinkäyttökuvioihinikaan. Liekö joku lahjaboksi. Häiriintykööhän niistä raittius? No jaa, oikeasti en aio syödä ihan vain siksi kun ne ovat pahoja
Olin aikeissa vinkata sulle jotain, mutta sähän ratkaisit asian hyvin jo omassa kirjoituksessasi . Rennosti vaan tää päivä siis. Toivon mukaan saat ens yönä nukuttuakin paremmin. Rauhassa vaan!
Moi! Luin tuolta jostain että uuvut päivien laskemiseen, harmittavat kun niitä ei ole vaikka olet “melkein” raittiina ollut. Niinhän se varmaan onkin, kun yrittää laskea ja olla ikäänkuin “pakolla”, yrittää sinnikkäästi saavuttaa jonkin maalin siinä.
Suosittelen että kokeilet olevasi selvänä vain päivän kerrallaan, ja et pakolla, vaan vapaasta tahdosta. Yhtäkkiä niitä päiviä tuleekin monta, viikkoja kertyy huomaamatta, ja kohta onkin kuukausia ja sitten vuosia.
Muistan kun vielä join ja silloin se oli päivien laskemista, kaiken laskemista ja räknäämistä voinko ottaa vai enkö saa?
Minäkään en ole ihan heti uskaltanut mennä AA-ryhmään vaan meni aikaa että uskalsin. Kiersin kyllä sitä taloa missä se oli, mutta en rohjennut mennä, vaikka tunsin niitä ihmisiä jo ketä siellä oli. Mutta eräänä päivänä tuli niin kauhea viinan himo, halutti lähteä hakemaan kaljaa ihan kauheasti, silloin nöyrryin ja sanoin että huomenna illalla menen sinne ryhmään vaikka miten pelottaisi. Ja heti helpotti tuska ja tuli rauha. ratkaisu tuli tehtyä, ei enää vastaan kamppailua.
Kun menin ryhmään niin tärisin sisältä, minulla oli jo paniikkihäiriötä ja masennusta joten ne oli rasitteena. Muistan kuinka ryhmässä minut otettiin vastaan heti ovella, käsi ojentui ja tervetuloa toivotettiin, istuhan siihen sanottiin, tuotiin kahvia, en kyennyt sitä juomaan kun ei käsi totellut. Olin kuin tikku siinä tuolissa, koko keho ihan hälytystilassa pelon takia, hämmennyksen ja häpeän vuoksi, kait, en tiedä, tänään ihmettelen mikä siinä niin pelotti. Enpä pelännyt yhtään hakea kaupasta viinaa, enkä ujostellut mennä baariin?
Niin minä aloin kulkea siellä ja olen kiitollinen kaikesta avusta mitä sain niiltä jotka olivat minua ennen raitistuneet.
Mielenterveys kyllä palautuu kunhan juominen loppuu, jos on terve muutoin. Viina aiheuttaa yleensä masennusta, ahdistusta, paniikkihäiriötä ja vaikka mitä. Joku on sanonut että paranemiseen menee noin kolme vuotta. Tai vammat jää loppuiäksi, silti raitis elämä on parempi kuin juova, näiden vaivojenkin kanssa. henkinen paine on minulla ollut se vaikein, jaksaa sietää itsensä selvinpäin. Häpeä ja itseinho on kova. Siihenkin löytää pikkuhiljaa rauhan, joku heti jollakin menee kauemmin.
Hyvää alkuviikkoa kaikille ja Korkeimman varjelusta, raitista päivää päivä kerrallaan!
Moi Lintuanna ja huolestunutläheinen!
Joo, tai oikeastaan mä märisen niistä päivistä nyt retkahduksen jälkeen, kun joutui panemaan laskurin nollaan, eli ei ne päivät sinänsä, vaan retkahdukseni harmittaa, kun olin jo niin pitkälle päässyt 
Aa:han tosiaan olen puhunut meneväni meininkiä katselemaan ja kuuntelemaan. Mä en varsinaisesti jännitä, ei ole sellaista sos.tilanteiden pelkoa, mutta kärsin toiminnanohjauksen ongelmista, eli on vaikea organisoitua tekemään uusia asioita, mä jään kaikessa helposti suunnitteluvaiheeseen, tai unohdan matkan varrella mikä oli määränpää, eksyn asiasta ja jään jumittamaan, jne. jne. Nyt onneksi alkoi pieni tauko psyk.hoitoasioideni suhteen, niin voisin kyetä keskittymään ja suoriutumaan jostain uudesta projektista.
Ja nyt täytyy kertoa, että iski todella akuutti juomahimo. Sain hyviä uutisia, tein pitkän kävelyn hienossa talvisäässä ja hoidin vähän asioita, ja tuntui että hyvä fiilis ja riemun tunne kasvoi vähän liian suureksi, vielä vähän sellaista unettomuusmaanisuuden oiretta joukossa. Tuli kammottava pakottava halu tasata oloa, turruttaa HYVIÄ tunteita, kun tuntuu että niihinkin tukehtuu tai pakahtuu.
Puuh, tulin reissulta kotiin ilman juomaostoksia, mutta paha levottomuus jäi. Voikohan tässä muuta tehdä kuin vain päättää että tänään en anna periksi ja toivoa että himo menee ohi. Tää tuli niin äkisti ja yllättäen että meni vähän ajatukset solmuun.
Mulla harvoin tulee tällaisia äkillisiä kovia juomahimoja, yleensä kyseessä on ollut hitaasti mutta varmasti hautuva juomahalu, jonka päätteeksi olen pikemmin päättänyt juoda kuin retkahtanut/lipsahtanut.
Hyvä olo ja onnistumisen kokemukset saattavat ohjata ajatusmaailman siihen suuntaan, että kyllä se parin siiderin ottaminen nyt onnistuu. Täytyy päättää ja toivoa, että ei anna periksi juomahimolle. Silloin voi juoda alkoholitonta nestettä, mehua tai vettä reilusti. tai pistää suuhunsa suklaata tai hedelmän. Ja hyvä on, jos kännykässä on numeroita, joihin voi soittaa. Jo tutun raittiin ihmisen ääni rauhoittaa.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Hitsi kun ei ole vielä saanut niitä raittiiden ihmisten numeroita hankittua. Onneksi on raittiiden ihmisten kirjoituksia täällä sentään ensiavuksi.
Joinkin jo mahan täyteen hanavettä, nyt yritän vain istuskella, odotan että kohta alkaa väsyttää ja viluttaa sen verran ettei yksinkertaisesti huvita enää pukeutua ja lähteä kauppaa kohti hiihtämään. Taisi se pahin hetki jo mennä ohi… Ehkä olisi parasta syödä nyt vaikka antabusta viikko tai pari, että pääsee ainakin näistä retkahduksen jälkeisistä ailahteluista yli. (Kaapissa on vanhan antabus-purkin pohjat, olen niitä hätätilanteisiin säästänyt.)
Vihdoin uusi päivä.
Eilinen oli aika kummallinen alusta loppuun. Tappelin vielä koko illan uudestaan heränneiden juoma-ajatusten kanssa, muutin mieltäni satoja kertoja, tai päässä oli kaksi mieltä koko ajan, kuljin ulkona siksakkia, kävin kaupassa ja pitkän sekavan pyörimisen päätteeksi ostin vain banaanin, sitten kuitenkin koiran iltalenkillä hain yhden kaljan, istuin sitä tuijottaen kotona ehkä vartin, ja kaadoin pois. (Nuuhkin sitä kaljan pistävää hajua ja mielikuvittelin juomisen jälkeisen levottoman olon/pöhnän.)
Jotain teki mieli, muttei juoda, sen älysin kai viime hetkellä. Tai ehkä en olisi pystynyt kaatamaan pois, jos niitä kaljoja olisi ollut viisi.
Pahinta eilisessä oli ajatukset, että en mä ikinä raitistu, että taas vain sinnittelen kuivilla, kun kerran näin kovasti tekee mieli, ei tällaiselta kuulu tuntua oikeasti raitistuvan ihmisen päässä.
Eilinen juomahimo sai aikaan ihan oikean syyllisyydentunteen, ja kovan sellaisen, siinä missä edelliseen retkahdukseen liittyi lähinnä vain ihan rehellinen v***tus.
Illalla piipahdin vielä väliaikaisesti juomatta olevien tuttavien luona. Jotenkin niitä juttuja kuunnellessa mulle selkeni oma tilanne ja omat ajatukset. Kirkastui se juomataukoitsepetoskuvio, kuinka pitkään siinä liejussa on tarponut, ja miksi haluan sen lopettaa.
Nukuin yöni melkein hyvin, tunteja tuli riittävästi, mutta hieman pätkien, ja unet olivat outoja ja ahdistavia. Huono fiilis hälveni kuitenkin jo viitisen minuuttia jalkeilla oltuani.
“Tiedostaminen” on muodikasta, joten tiedostanpa nyt vaihteeksi, että vaivaan itseäni aivan ?turhaan jäykän kaksijakoisella tulevaisuusajattelulla: joko edessä on ikuisuus ilman viinaa (liian iso asia käsiteltäväksi) tai sitten lukemattomia retkahduksia, niihin valmistautumista ja niistä toipumista.
Mietin, kuinka helposti muut ovat oppineet päivä kerrallaan -ajatteluun, kun minulta se onnistuu vain ajoittain, ja miten estäisin huonompanakin päivänä ajatuksiani leviämästä yltympäriinsä?
Tänä aamuna tuntuu taas loksahtaneen kohdilleen.
Taidanpa tänään kehittää jotain kivaa tekemistä ja pitää taukoa tämän koko juomisongelman pyörittelystä.
Kirjoitin eilen myös muistilapulle lompakkoon täkäläisten aa-ryhmien ajat ja osoitteet, luultavasti parhaiten pääsen perille jonkin muun lenkkeilyn/asianhoitoreissun yhteydessä, kun erikseen tapahtumaan x kello y kotoa lähteminen on niin vaivalloista.
Käyttämäsi sana juomataukoitsepetoskuvio on hymyilyttävän tarkka ilmaisu juomista odottavasta alkoholistisesta ajattelusta.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Hmm. Katselen karttaa ja ryhmäaikatauluja. Kovin ovat kaukana kaikki. Parin päivän ihanan talven jälkeen näyttää taas alkaneen monsuunikausi. Mietin saanko jostain haalittua joukkoliikennekolikot, vai kehtaisko kävellä 6-7 km ja hytistä kokouksessa läpimärkänä. Katselin myös NA-ryhmiä, muuan tuttava, jolla on pääasiassa juomaongelma, kertoi käyneensä NA-ryhmissä, oli kuulemma “rennompi meininki”, en ota siis tähän mitään kantaa ennen kuin itse menen ja näen. Sopiiko juopon mennä NA-ryhmään? Tosin olenhan minä ihan kiitettävästi sohlannut kolmiolääkkeidenkin parissa, mutta mielestäni se on ollut sekundaari-ilmiö, viinan tuskia olen niillä pyrkinyt lieventämään, juomattomina kausina en koe olevani ns. lääkehakuinen. (=ei liika-annostelua, ei reseptien kinuamista lääkäreiltä, mutta lipsun kyllä helposti tarpeettomaan napsimiseen silloin kun niitä kaapissa on.) Sitten kun ne loppuu, unohdan asian saman tien, enkä lähde mistään lisää metsästämään.
Yhdessä elämänvaiheessa maistoin kyllä melkein kaikkia saatavilla olevia mielenkieputusaineita, ja meno oli aika hurjaa jonkin aikaa, mutta se liittyi lähinnä autistiseen erityiskiinnostuksenkohteeseeni (psykofarmakologia/aineet/addiktiot yms.)
Ja toinen (tai kolmas tai neljäs) kysymys, että nyt kun hain taas viimeisimmän paketin rauhoittavia, niin sopiiko mun ylipäänsä mennä minnekään, ainakin olen kuullut huhuja että kovin nuivasti noissa ryhmissä suhtaudutaan kaikenlaiseen lääkitykseen - bentsoista nyt itsekin haluaisin eroon (tekevät olon aika masentuneeksi ja saamattomaksi), kipulääkkeitä (yhtä jos toistakin opioidia) puolestaan on mennyt kausittain jo kymmenisen vuotta (ihan tosiasialliseen ja perin kivuliaasti oireilevaan tukirangan valuvikaan), MUTTA olen niitä myös krapulalääkkeenä käyttänyt.
Voihan tuo mun kiinnostus lääkkeisiin hyvinkin olla alkoholismin etäpesäke, en siis suhtaudu siihen lainkaan kevytmielisesti, kai sekin on jo merkki ongelmasta että stressaan niistä hieman (kuten nyt kun pitkään välttelin reseptin noutoa apteekista). Varsinkin bentsoista - ne ovat jotenkin petollisia, aina huomaa syöneensä enemmän kuin on ollut tarve ja tarkoitus, osittain varmaan ihan amnesian takia, tulee otettua iltalääke kaksi tai kolme kertaa kun ei muista.
Taas varsinainen asiani hukkui kirjoitusripulin sekaan.
Osaisko joku valaista minua vähän? Onko se väärin jos otan rauhoittavan mennäksi kokoukseen?
On jokaisen oma asia, mitä lääkkeitä käyttää mihinkin sairauksiin. Alkoholismiin sinänsä ei ole mitään lääkettä, ja AA onkin joukko elämäntapojen muutoksia, joilla alkoholin tarve ja käyttö jäävät pois, usein myös lääkeriippuvuudesta pääsee irti. Palaverissa kuullun tietenkin ymmärtää selvinpäin paremmin kuin pää mömmöistä sekaisin.
Eikä ryhmässä tarvitse kertoa mitään muista sairauksistaan, tosin monet niistä kertovat. Mutta kuuleehan erilaisia sairauskertomuksia busseissakin ja kyläilyreissuilla. Jotkut viat tai sairaudet tietenkin näkyvät päällepäin.
Liikkumisongelma ratkeaa usein itsestään, kun huomataan, että hei, mehän asutaan samalla suunnalla!
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Ei oo väärin! Kun toipuu alkoholismista ja jatkaa elämänsä muuttamista parempaan suuntaan ohjelman puitteissa, tulee monelle myöhemmin tarve lopettaa muitakin lääkkeitä, joita on juoma-aikana tullut hankittua. Mä en raittiina ole tavinnut minkäänlaista bentzoa. Vaan tänkin raittiuden alun tukena oli bamit!
Ja aikaa myöten pääsee myös eroon siitä, että mitähän nuo muut ajattelee minusta?
AA on toveriseura jossa yritetään päästä viinasta erilleen päivä kerrallaan, eli voit vedota siihen tai sanot että jossain lukee että ainoa pääsyvaatimus AA:jäseneksi on HALU lopettaa juominen. Ei edes ole vaatimusta että on pakko lopettaa kerralla yms. Jokainen kohtalo siellä on erilainen, jokainen juomistarina on erilainen, määrät ovat erilaisia.
Jos mielesi yrittää luoda pelkoa että et voi mennä koska… niin muista että se on vain viinapiru joka kuiskuttaa sinulle ettet vain menisi hakemaan apua ja kaikenlisäksi raitistu. hups, sehän ei enää sinuun voi vaikuttaa kun et juo. Se jää työttömäksi, siis viinapiru.
Mutta ryhmissä on jos jonkinlaista juoppoa, pahamaineisia, tai siistiä porukkaa, tai kaikkea sekaisin. Monesti käy niin että tiettyyn ryhmään alkaa tulemaan tietynlaisia ihmisiä, kun löytävät vertaisiaan. Alussa minäkin kertaan järkytyin joidenkin sairaiden puheita. Mutta ei ollut varaa valita ryhmää, nykyään on jo. Ja nykyään jo kait toppuutetaan jos menee asiattomuuksiin jutut. Silloin minulle oli tärkeää että oli oma kummi jonka kanssa puida asioita, etten jäänyt pois ryhmästä vain sen takia kun joku sanoi jotain.
“Ei kannata nakata lasta pesuveden mukana” oli ryhmän “poikien” mietelause silloin kun joku meinasi lähteä pois jonkun ristiriidan takia. Se on jännä tunne kun tajuaa kuinka ryhmä on tiukkana rintamana auttamassa tulokasta pysymään raittiina, erimielisyydet ja omat mielipiteet ei ole tärkeitä, tärkein on viimeksi tullut ryhmäläinen ja ryhmän säilyminen. Niin, tämä on vain minun kokemus. Minulla nyt sattui olemaan hyvä tuuri, että pääsin hyvään toimivaan ryhmään. Mutta ei se aina ollut pään silitystä vaan aika kovia sanojakin sain, mistä olen ikikiitollinen että rehellisesti sanottiin että nyt kyllä menet ihan hakoteille, tai hae apua jostain tuohon ongelmaan.
Hyvää päivän jatkoa kaikille!
hei lomapuisto, helisee, huolestunutläheinen, ja muutkin ketä kiinnostaa
Mähän sitten kävin siellä ryhmässä.
Kirjoitteluni voi olla vähän sekavanoloista pohdintaa ajatusnyrjähdyksestä toiseen, mutta ei mulla tosiaan mitään jännitystä, kammoa, häpeää tms tms tähän aa-menoon liittynyt. Olen vain hidas toimissani, piti odottaa sopivaa hetkeä, ja tänään se tuli kun koiralenkin jälkeen oli sopivasti kengät jalassa, osoite mielessä, ja huomasin että nyt ois sekunti aikaa rynnätä ovesta ulos ja bussiin ja niin edelleen.
Ihan rentoa siellä mielestäni oli, mutkatonta ja hyvä vastaanotto. Arvostin saamaani edukaatiota. Sensorisen prosessoinnin kannalta tuollaiset tilanteet saavat mut kovan uupumuksen valtaan, mutta se on ollu elämääni aina ja tulee olemaan. Aivot joutuivat tekemään vähän ylitöitä (uusi paikka, puheensorinaa, kirkkaat valot, uusia sääntöjä…), mutta suurten positiivisten tunteiden vallassa kävelin kotiin, ja suunnitelmani on ottaa käynnit tavaksi. Olen erittäin tyytyväinen itseeni.
Oikeastaan vuorovaikutustilanteissa ainut ongelma on, että tiedän autististen piirteideni aina jossain määrin näkyvän päällepäin, siitä on tullut elämän varrella niin paljon (pääasiassa negatiivista) palautetta, tai väärinkäsityksiä. Sitten mietin missä kohtaa uuden tuttavuuden kanssa kannattaisi asiasta sanoa, kun aletaan ihmetellä miksen kykene katsekontaktiin ja kaatelen kahveja pitkin pöytiä ja unohdan/missaan/mokaan tervehdykset, kiitokset ja hyvästelyt, ja esitän loputtomasti kysymyksiä (jotka toisten mielestä ilmeisesti ovat asiayhteyden kannalta epäolennaisia 
)
Varmaan tämä on tuttu dilemma kaikille, joilla on jokin pitkäaikaissairaus, tai vaikka lyhytaikaissairaus, tai kehityshäiriö, joka vaikuttaa koko ajan ihan kaikkeen, ja johdonmukaista olisi ihmisiä siitä hienovaraisesti tiedottaa, mutta kuitenkin niin ettei vaikuta huomionhaulta tai tekosyyltä “oudolle käytökselle” tai erityiskohtelun vaatimiselle.
No mut, pääsen pitkästä aikaa merkkaamaan kalenteriin että tämä oli oikein hyvä päivä, ainakin ysipuol.
Mä olen sekakäyttäjä, ja apu on löytynyt sekä AA:sta että NA:sta.
NA on modernimpi versio AA:sta. Alkoholistit on tervetulleita NA-ryhmiin, ja ainakin meidän AA-ryhmään on solahtanut myös kaltaiseni opioidifriikki.
Ihan kaikki AA-laiset eivät kyllä tajua sekakäyttäjän juttuja, ja osa AA-laisista pitää kolmiolääkkeiden käyttöä ihan jees-juttuna. No, ehkä monelle alkoholistille ne kolmiolääkkeet ovatkin ok, vaikka mulle ne ei oo.
Tämän sepustukseni tarkoitus oli siis sanoa, että NA sopii myös alkkikselle.
Mun mielestäni NA on jopa kivempi paikka kuin AA.
Kiitos alkohollari2!
(Ja tähän perään piti tulla kovastikin asiaa, mutta nyt vaivuin ihan ajatuksiini, täytynee siirtyä iltapuuhiin toipumaan päivän jännittävistä tapahtumista ja antaa ajatusten järjestäytyä huomiseksi.)
Mutta nyt ymmärrän sitä riemua ja kepeää askelta, joita monet ovat raportoineet ekan aa-keikkansa jälkeen kokeneen!
Yleiskiitos vielä kaikille jotka ovat aa:n puolesta täällä puhuneet. Tämä oli suuri askel ihmiselle, joka ei ole viidessä vuodessa saanut aikaiseksi edes etsiä saunaa omasta taloyhtiöstään 