Miksi, oi miksi...

[sinjis]

Takana on pari päivää yli kuukausi ilman juominkeja. Juomattomuudesta on tullut enemmän ja enemmän arkea. Takana on nyt jopa häät pommac-maljan kera. Olen käynyt paljon ulkona edelleen. Eritoten kuskin roolissa ollessani olen tuntenut suuria onnen hetkiä. Olen katsellut juhlivien ihmisten tunnelman muutosta,ja tuntenut suurta riemua saadessani nousta auton rattiin. Olen tuntenut suurta riemua myös siitä, että iltojen kulku on ennustettavissa huomattavasti paremmin - väsymystä voin tuntea, mutta mieliala on yleisesti tasaisempi. Ei tarvitse pelätä, että yhtäkkiä vetää laskuhumalan puolelle.

Mielialojen kanssa muuten on ollut välillä haastetta. Silti ilman alkoholia pystyn paremmin vaikuttamaan mielialaan vaikuttaviin asioihin. Tajuan esimerkiksi syödä säännöllisemmin.

Tuo mitä Hill0munkki sanoit tyypeistä, jotka ajattelevat tipattoman vuoden olevan hukkaan heitetty vuosi, on varsin surullista. Ilokseni huomaan, että ajatukseen samaistuminen on älyttömän vaikeaa. Jotenkin olen miettinyt, että alkoholi on oikeasti antanut minulle paljon. Olisin monia kokemuksia köyhempi, sekä hyvässä että pahassa. Pikku hiljaa enemmän ja enemmän tajuan kuitenkin, että se on antanut minulle jo kaiken. Se ei tuo enää mitään lisää. Haluan jäädä paitsi tilanteista, jotka tapahtuvat vain alkoholin voimalla. Alkoholin generoimissa tilanteissa oleminen on ollut jo pidemmän aikaa enemmän tapa kuin halu.

[sinjis]

…tajusin äskeisen kommenttini lukiessani, että sehän kuulostaa paikoin suorastaan ylimieliseltä. Se ei ole tarkoitukseni, olen vain tällä hetkellä niin hämmentynyt ajatteluni muutoksesta, ja onnellinen siitä, että tällä hetkellä kykenen ajattelemaan näin (huomisesta en voi koskaan olla varma) että tekee mieli vähän hämmästellä.

[sinjis]

Lokakuu koitti, ja mieli alkaa olla sen mukainen.

Halua yrittää löytyy edelleen: olen yrittänyt käynnistellä liikuntaharrastusta ja kirkasvalolamppu ois hankinnan alla kans. Välillä olen hyvinkin positiivisella otteella liikenteessä.

Aika hyvin tuo kyllä meinaa taas sekoittaa tuo valon väheneminen ihmisen päätä. Samat vanhat ajatukset yksinäisyydestä ja päämäärättömyydestä pyörivät päässä. Kävivät ne välillä mielessä kesäaikaankin, mutta pääosin silloin oli paljon selkeämpää ja seesteisempää, juomisesta huolimatta.

Nyt siis selkeästi huomaa, että juomattomuus selkeyttää kyllä, mutta samat ongelmat ovat yhä olemassa joihin toivoin tulevan tolkkua juomisen loppumisen myötä.

Juomista itsessään en ole jaksanut enää ajatella niin intensiivisesti. Muutamia alkoholittomia oluita olen juonut tällä viikolla, kun on tullut niin väsähtänyt mieliala, että olisin entiselläni mennyt samoin tein baariin. Yleisesti ottaen olen kuitenkin aika hyvin tottunut ajatukseen, että juominen ei ole vaihtoehto numero yksi, eli arki ei rakennu automaattisesti juomisen suunnitteluun tai ajautumiseen juomaan.

Vielä kun tässä syksyn mittaan välttäisi sen sudenkuopan, ettei menisi pää niin sumuun että alkoholi alkaisi tuntua helpottavalta ajatukselta ja hetkittäiseltä kirkkaudelta sen keskellä, että joka tapauksessa mieli on synkkä. Ei siinä enää krapula paljoa paina.

[sinjis]

Kolme kuukautta tuli täyteen sunnuntaina. Pisin aika yli kymmeneen vuoteen ilman alkoholia.

Olen pohtinut niin monia juttuja niin monelta kantilta elämässäni viime aikoina, että itse juomisen pohtiminen on jäänyt taka-alalle. Välillä olen nähnyt unia, joissa huomaan vasta jonkin lasillisen juotuani, että join alkoholia, ja jään miettimään, että mitäs nyt tapahtuu. Uni luultavasti kuvastaa nykyistä tilannetta varsin hyvin: en koe alkoholia niin houkuttelevana, että joisin sitä tarkoituksella, mutta en toisaalta tiedä, olisiko sillä mitään vaikutusta mihinkään suuntaan jos vahingossa joisin yhden. Siis että nostaisiko jo yksikin juomishimon pintaan vai ajattelisinko vaan, että oho, menisipä tämä hiukan sumuinen olo äkkiä pois, niin saisi taas nauttia omasta tunnemaailmastaa.

Tunteet ovat asia, jonka olen pikkuhiljaa tässä elämääni löytänyt. Aluksi juomisen lopettamisen jälkeen olo oli edelleen aika sumea, pikkuhiljaa mielialojen skaala alkoi laajentua. Tällä hetkellä jo tuntuu, että minulla ei ole pelkästään mielialoja, vaan kirkkaita, vahvoja tunteita. Monet vanhat surut ovat palanneet mieleeni, ja olen oikeasti pystynyt itkemään niitä pois: itku on pitkästä aikaa tuntunut puhdistavalta, ei pelkästään matalan mielialan tuotokselta. Entäs riemu sitten: en edes muistanut, että maailmassa on näin paljon värejä! Että asiat oikeasti voivat tuntua joltain!
Viimevuotinen masentuneisuuteni alkoi hieman helpottaa jo kesällä. Silloin ajattelin, että ihan hyvä kai tämä näinkin on, nyt jaksaa jo vähän hymyillä. Vasta nyt olen kuitenkin tajunnut, miten sumussa olen parhaimmillanikin ollut!

Suorastaan huvittaa, miten täydeltä ja tasapainoiselta elämä voi pitkästä aikaa tuntua. Ja vielä keskellä pimeintä marraskuuta!

Ja ei, elämäni suuret kysymykset eivät ole vielä ratkenneet. En edelleenkään tiedä tarkalleen, miten aion saattaa opintoni päätökseen vai vaihdanko vielä alaa, mitä teen “isona”. Kaiken lisäksi tämän kaiken ajatusmyllyn takia opintoni etenevät paljon hitaammin kuin suunnittelin. En edelleenkään seurustele. Uuden tärkeän harrastuksen olen kyllä löytänyt.
Ja jotenkin juuri se, että oikeasti elämässäni ei ole mikään ratkaisevasti muuttunut, saa tajuamaan, kuinka iso merkitys juomisella onkaan ollut.
Juomisen lopettamiseen kyllä vaadittiin itsessään jo pieni käänne parempaan, sen verran, että välitin itsestäni sen verran enemmän kuin aiemmin, että päätin edes kokeilla. Mutta loput asiat ovat alkaneet tuntua toiveikkaammilta juomisen loppumisen jälkeen. Kyse ei ollutkaan siitä, että jokin yksittäinen itseni ulkopuolinen asia olisi keikauttanut kaiken paremmaksi, esimerkiksi että olisin tarvinnut kumppanin tai selkeän tulevaisuudensuunnitelman voidakseni paremmin. Vaan viinan tilalle vaihdoin itseni, löysin halun elää elämääni, ja innon katsoa, mitä tulevaisuudessa keksin, ja toisaalta kyvyn nauttia ihan jo tästä arjen sujumisesta ja mielenkiintoisista tunteista, tapahtumista, ihmisistä, väreistä, musiikista, jne.

[Iiris82]

Siis ihan mahtavaa sinjis! Onnea kolmesta kuukaudesta, se on hieno aika!
Olet suhteellisen vähän kirjoitellut, joten tuli kyllä täytenä yllätyksenä tämä, etenkin kun seuraan aika vähän tätä vähentäjien puolta enää.
Juomisen jäätyä on todella ne vaikutukset jotenkin ihan erilaisia kuin osasi odottaa. Hyvä, että olet saanut tuon aikaan ilman sen ihmeempiä ulkopuolisia asioita. Se on suuri muutos kuitenkin, ja suhteellisen lyhyessä ajassa. Älä siis soimaa itseäsi muiden asioiden kannalta vielä, ne aukenevat varmasti siitä aikanaan. Hitaasti muuttuvat asiat ja niille pitää antaa aikaa. Huomaan itsekin isojen pyörien alkavan kääntyä “vasta” nyt yli kahden kuukauden juomattomuuden jälkeen.
Olen onnellinen puolestasi. Tuolla lopettajien puolella on myös paikka auki, ja aktiivista tukea mikäli sellaista mielii. :mrgreen:

-Entinen Ei kiitos!

[Hill0munkki]

Suunta on oikea sinjis. Kulje samaa polkua pitkin askel kerrallaan äläkä anna ympärillä olevien asioiden johtaa sinua valitsemaltasi polultasi harhaan. Eheytymistä/voimaantumista alkaa tapahtua kun aineen riippuvuudesta alkaa pääsemään eroon pidemmän käyttämättömän ajan jälkeen. Täytyy olla kärsivällinen. Näin itse olen asian kokenut.

Liiikaa ei kannata murehtia tulevaa ja mitä tekee “isona”. Meille nuorille opiskelijoille on suunnattu liian isot paineet siltä osin. Kaikki järjestyy aikanaan eikä sitä tarvitse tietää nyt mitä tekee useiden vuosien päästä. Tekee mitä tekee kunhan jotain tekee eikä vaan makaa laakereillaan. Työstä asioita pikku hiljaa eteenpäin omien resurssien mukaan ja aseta päähäsi omannäköisesi unelma, jota kohti kuljet askel askeleelta. Huomaamatta saavutat sen kun vuodet vierivät eteenpäin.

Maailmassa on paljon kauniita asioita kuten esimerkiksi revontulet, joita voit käydä ihailemassa alla olevasta linkistä jos et jouda Lapissa käymään:
vimeo.com/29568236

Toivotan sinulle kaikkea hyvää tulevaisuuteesi.

[sinjis]

Aivan, pikkuhiljaa.

Kiitos tsempistä!

Juuri niin olen asian järkeillyt, että siinä missä ennen odotin kuin kuuta nousevaa jonkin yksittäisen asian ratkeamista ajatellen, että se pelastaisi elämäni kaikilta osin, nykyään ajattelen, että on tärkeä koittaa pelastaa se elämä huolimatta siitä ratkeaako asiat.

Siinä on se juomisen ja masennuksen yhteistyön sudenkuoppa, ettei ole motivaatiota lähteä sitä elämän pelastamista kokeilemaan.

En ole oikeastaan yhtään huolissaan sellaisista asioista, joihin voin vaikuttaa ja jotka selvinnevät ajan kanssa, esimerkiksi juuri opiskelun ja ammatin suuntaviivat. Sen sijaan esimerkiksi seurusteluasiat saavat minut usein ahdistumaan, juuri siksi, että mikään raitistuminen tai elämänsuunta tai mikään ei voi taata sitä, että joskus löydän kumppanin. Siinä on asia, joka ei vain ole omissa käsissäni. Varsinkaan nyt, kun tiedän etten jaksa kantaa siihen mahdollisesti liittyviä pettymyksiä, ja sillä kentällä niitä pettymyksiä on kyettävä ottamaan vastaan monessakin kohdassa. Silti tuo on asia, jota korvaamassa alkoholi on pitkälti ollut. Monena baari-iltana olen saatellut itseni vahvaan humalaan sen ajatuksen siivittämänä, että minua ei edelleenkään kotona odota kukaan.

[sinjis]

Krääh.

Juomattomuus vapautti hirveästi energiaa ja uusia ideoita. Hommasinkin osa-aikatöitä, järkkäsin keväälle järkevät aikataulut nykyisille opinnoilleni, ja olen ilmottautunut pääsykokeisiin uuteen koulutusohjelmaan, joka johtaa alalle jonne oikeasti haluan työllistyä. Muutin hyvällä sijainnilla olevaan yksiöön kämppiksen luota.

Noiden muutoksien tekemisestä on nyt aikaa puolisentoista kuukautta. Nyt tilanne on se, että yksinasuminen ahdistaa. Tilannetta ei helpota se, että naapurin puolelta kämppääni tulee jonkin verran tupakansavua, joka saa välillä elämään sen sortin kapakkatunnelmaa, että en kotonani välittäisi kohdata. En ole nyt yhtään varma, kumpi ahdistaa enemmän, se että on ilmennyt omien vaikutusmahdollisuuksieni ulkopuolella oleva ongelma vai se, että tunnen oloni yksinäiseksi, jolloin kiinnitän huomiota tuohon ongelmaan enemmän. Tänään katselin jo kommuunien asuntoilmoituksia, mutta toisaalta ajatus muuttamisesta jälleen ahdistaa.

Arki rullaa sinällään hyvin. Työt ovat lähteneet käyntiin, liikun, tapaan ihmisiä enemmän kuin ennen. Lukemiseen keskittyminen on vaikeaa, mutta välillä olen onnistunut siinäkin.

Silti olen ahdistuneempi kuin pitkään aikaan. Aivan kuin mielialan nousu olisi tuonut mukanaan myös kunnon ylikierrokset. Elämä tuntuu suoritukselta, rintakehää puristaa usein, tuntuu, ettei elämässäni ole mitään pysyvää.

Muutama päivä sitten tilanne johti siihen että vedin melkein puolen vuoden tauon jälkeen kännit. Sinänsä kokemus oli mielenkiintoinen, että pitkän tauon jälkeen sen vaiheet hahmotti hyvin: nopea rentoutus, tunne että kaikki on hyvin tässä ja nyt, seurallisuuden ja yhteisöllisyyden kasvun tunne baarissa, seuraavan aamun ahdistus ja tunne siitä kuin olisi täysin omassa kuoressaan ihmisten ympäröimänä, paska fiilis töissä, kun tajusi olevansa pitkästä aikaa tämän olon kanssa, ja vielä ottanut typerän riskin juomalla työpäivää ennen. Kokemuksen myötä muistin pitkästä aikaa sekä syyt, minkä takia olen juonut että syyt, minkä takia juominen on niin lyhyt tie.

Tänään olen saikulla osittain flunssan, osittain sen takia, että ahdisti. Pelkään, että tämä ahdistuneisuuden kasvu tässä joulusta alkuvuoteen sysää minut uudelleen juomaan jos tällaisena jatkuu, vaikka tiedänkin, että se toisi vain lisää toivottomuutta tullessaan.

Yritän kovasti järkeistää asioita ja rauhoittua, meditaatioiden yms. avulla, mutta välillä tämä olo vyöryy todella pahasti yli.

[sinjis]

Paljon on tapahtunut välissä.
On ollut sairaslomaa, oman alan uudelleen löytämistä, nämä juomatta.
Kesä, jolloin jäi turhan yksin, jonka seurauksena juomisen aloitus.

Sen jälkeen, olen käyttänyt jälleen alkoholia. Pitkälti se on ollut kohtuullista. Nyt viime aikoina muutamia ylilyöntejä on tullut, sen takia nyt taas aion pitää pientä taukoa.

Merkittävä havaintoni on, että vaikka nyt alan pitää taukoa samanlaisten juomamäärien jälkeen kuin silloin n. 1,5 vuotta sitten, jolloin tauko jatkui 10kk, ajatukset ovat täysin erilaiset.

Nyt en enää koe jääväni tyhjän päälle kuten silloin, elämässäni on rakenteet olemassa. Toiseksi nyt en ole enää juonut yksin kotona, vaan ainoastaan lähibaarissani, jolloin baarissa käynnin vähentäminen tai päätös juoda siellä se kokis, riittää.

Viimeksi pääsi ns. yllättämään se, että ahdistus nousi niin vahvasti juomisen lopetuksen jälkeen esiin ja sai puskemaan itseni sairaslomalle asti. Nyt ei ole näköpiirissä mahdollisuutta, että ihan samoissa määrin ainakaan niin kävisi.

Juominen on nyt vain yksi osa elämääni, jota nyt haluan vähentää. Nyt ei tunnu siltä, että juomisen lopetuksen myötä elämään ei jää mitään. Tämä on hyvä fiilis.

Ja tämän haluan tuoda esiin ennen kaikkea siksi, että olen tajunnut, että todella jaksot jolloin miettii juomistaan, eivät koskaan ole turhia, vaikka niiden jälkeen vetäisi jälleen miten paljon. Elämä on eteenpäin menevä asia, sen takia siinä on ennen kaikkea eteenpäin menoa asteittain ennemmin kuin etenemistä ja sen jälkeen retkahduksia ja takapakkeja. Retkahdusten jälkeenkään ei koskaan ole lähtöpisteessä, vaikka siltä tuntuisi, vaan tasanteella seuraavaan rakentavaan vaiheeseen. Näin minä olen taipuvainen ajattelemaan nyt.