Miksi, oi miksi...

Me Vähentäjät
1

Hei!

Alkoholi on aina pohdituttanut minua, ja ollut osa elämääni. Lapsena katsoin kosteita sukujuhlia ehkä hieman kummissani, mutta kuitenkin kadehtien. Noilla ihmisillä täytyy olla hauskaa, koska heillä on ilmiselvästi nyt jotain yhteistä, josta minä en pääse kärryille. Olisinpa itsekin pian aikuinen, että voisin harrastaa samaa.

Aikuisuus tuossa mielessä astui kuvioihin 12-vuotiaana, jolloin vetäisin kaveriporukassa kännit, joiden seurauksena myrkytys oli lähellä. Maatessani oksennuslammikossa ainoa selkeä ajatukseni oli, että olisipa äkkiä aamu, vaikka millainen krapula olisi, olisinpa selvinpäin.

Jälkikäteen ajateltuna kokemus oli kuitenkin hieno. Nyt minä olen aikuinen. Vuoden-parin päästä tästä ensikokeilusta alkoholi tuli mukaan kuvioihin jäädäkseen. Sen jälkeen join jo ysiluokalla ja lukiossa välillä viikoittainkin, välillä parina päivänä peräkkäin, välillä “jopa” useamman viikon taukoja pitäen, mutta join. Usein mietin juomisen oikeutusta eritoten liikkuessani tietyllä nuoruuden mustavalkoisuudella hengellisissä piireissä.

Yliopisto toi mukanaan omillee muuttamisen, ja tunteen siitä, että kukaan ei valvo tai huolestu, jos juon itsekseni tai en saavu reissuilta yöksi kotiin. Juominen lisääntyi. Tuolloinkin välillä oli paastokausia, lähinnä juuri hengellisistä syistä.

Opiskeluvuosien varrella elämä arkipäiväistyi alun juhlahumusta. Ystäväpiirissäni on tapahtunut pikku hiljaa tasaantumista ja humalahakuinen juominen on keskimäärin vähentynyt.

  • paitsi itselläni.

Omat ura- ja identiteettipohdinnat ovat ottaneet aikansa ja olen tuntenut lipuvani vain kauemmas itseni tuntemisesta siinä kohdin, kun monilla ystävilläni asiat pikku hiljaa loksahtelevat paikoilleen. Huomaan välillä etsiytyväni tarkoituksella niiden ystävieni seuraan, jotka ovat vähän hukassa, jotta en tuntisi itseäni niin outolinnuksi.

Mutta olin missä seurassa tahansa, alan olla lähes aina se, joka juo eniten. Siinä missä myös humalahakuisesti juovat hidastavat välillä, minä jatkan tietyn pisteen ylitettyäni kaksin käsin. Minä juon myös seurueessa, jossa kukaan muu ei juo. Minä juon yksin kotona. Minä juon. Olosuhteet, seura, tunnetila, mikään ei vaikuta.

En kärsi useinkaan krapulasta, mikä varmasti edesauttaa juomista. Kärsin ainoastaan saamattomuudesta ja alakuloisuudesta. Täysin en enää osaa sanoa, kumpi on muna vai kana - onko juominen lisääntynyt, koska mieliala on laskenut vai toisin päin.

Pitkään aikaan en ole enää tiennyt miksi juon. Päin vastoin. Koen tekeväni hidasta itsemurhaa hyökkäämällä itseäni vastaan asioissa, jotka ovat minulle tärkeitä: haluaisin olla tunnettu terävyydestä ja lukeneisuudesta, tasapainoisuudesta. Haluaisin olla riippumaton mistään. haluaisin löytää keinoja ilmaista itseäni paremmin myös fyysisesti, esim. tanssin, teatterin tai kamppailulajien tms. kautta, haluaisin kyetä käsittelemään tunteitani muutenkin kuin jatkuvalla analysoinnilla, joka varsinkaan sumeilla aivoilla suoritettuna ei johda mihinkään, ja mennä eteenpäin vaikeista asioista. Haluaisin suunnitella tulevaisuuttani.

Mutta juuri tämän minä itse pilaan. En jaksa keskittyä, hetket, jolloin edellä mainittuun pitäisi tarttua, menevät ohi menemällä baariin.

Keväällä katkaisin juomisen muutamaksi viikoksi, ja olin iloinen siitä, vaikka mukaan mahtui paljon hankalien tunteiden hetkiä. Kesällä lähti taas lapasesta. Juomapäiväkirja näyttää, että vapaapäivien ja viikkojen, jolloin vapaata on ollut, annosmäärät kiipivät kohti korkeuksia, aivan kuin pitämäni tauon jälkeen juomisasia olisi mustavalkoistunut entisestään, kun kerran juon, juon sitten kunnolla.

Ei ymmärrä.

Nyt olen ollut muutaman päivän juomatta. Ensimmäiset päivät ahdistivat todella, pitkälti siksi, etten kokenut löytäväni mitään syytä olla juomatta, vaikka miten tiedostan syyt, miksi ei kannattaisi juoda. Aika sitkeän seuralaisen kanssa olen tainnut kasvaa siitä 12-vuotiaasta lähtien. Nyt vain ymmärrän, ettei niillä aikuisilla välttämättä ollut vain hauskaa silloinkaan.

2

Kattava juttu. Tsemppiä tähän päivään, kommentoin enemmän kun saan jostain energiaa. Vaikka huomenna. Moni asia johtuu juurikin siitä juomisesta, vaikkei sitä huomaa kun juo. Eli ensin pitäisi olla vähän aikaa juomatta. Tähän pyritään tänään.

3

Kiva, kun tulit tänne ja kerroit taustasi. Kuulostaa hyvin tutulta.
Juominen aiheuttaa masennusta ja alakuloa, se vielä pahenee, mitä enemmän juo. Mutta, se myös menee vähitellen pois, jos lopetat juomisen (tai rajoitat vaikka kertaan viikossa). Esimerkiksi minulla kunnon urheiluharjoitukset tekee ihmeitä. Ehdotan siis, että menet sinne tanssiin tai kamppailusalille (esim. säkkiä lyömällä saa hyvin tunteet purettua). Aluksi voi tökkiä, mutta se on uskomaton tunne, kun on itseensä tyytyväinen ja haluaa jatkaa. Kokeileppa, et pety. Se alakulokin lähtee.
Kirjoittele tänne tuntoja, äläkä nyt viikonloppuna lähde baariin. Minäkään en mene, eikä tainnut Ei kiitoskaan.
Tsemppiä!

4

Kiitoksia kommenteista!

Joo, ylipäätään oletan, että yksi syy, mikä on juomiselle antanut tilaa, että lapsuudesta lähtien kuvioissa ollut aikaa ja treeniä vaativa musiikkiharrastus on ollut nyt parin vuoden verran vähän katkolla. Se on jäänyt sinne syystä että halusin muutakin kun huomasin, etten sillä hetkellä ollut kauhean motivoitunut. Ainut vaan, että sitä muuta ei ole samanlaisella intensiteetillä tullut. Olen harrastanut jotain satunnaisia jaksoja sitä sun tätä, mutta tavoitteelliseen harrastamiseen tottuneena niistä ei ole oikein ollut korvikkeeksi. Vähän olen sitten huomaamattani lipsunut juuri tuohon, että kun pitäisi oikeasti miettiä, mitä haluaisi tehdä ja mihin ylimääräisen energiansa laittaisi, alan juoda, koska se on nopein ratkaisu.

Tunnelma ei kyllä ole kaksinen tällä hetkellä. Kiristää tosissaan. Tässä olen muutaman tunnin tuijottanut telkkaria tai sitten vain eteeni, ja toivonut, että vanne pään ympäriltä hölläisi. Tiedä sitten, onko syynä ihan vaan väsymys, pari hoitamatonta asiaa vai kaljan puutos.

5

Iltaa vaan kaikille

Aika samoilla mennään täällä myös. Elämältä ollut suunta hukassa jo pidemmän ajan ja viinaa siihen ongelmaan vedetty. Vuodet kuluu samassa kaveriporukassa mitä tuntuu enää yhdistävän päämäärätön elämä ja halu juoda aina kun mahdollista.

Olen itsekin opiskelija, eikä onneksi ole mitään sen vakavempia velvotteita hoidettavana kuin opiskelu, mutta voin kokemuksesta kertoa että on aika ajoin todella ahdistavaa suorittaa samoja kursseja vuodesta toiseen kun tenttiin ei pysty krapulassa lukemaan…

Ongelmani on juuri se että kun otan, otan liikaa. Krapulat kestää sopivasti siihen seuraavaan viikonloppuun millon voikin sitten taas kokeilla josko sitä osaisi fiksummin olla. Melkoinen puupää täällä siis kyseessä.

Kesän ajan juominen vähentynyt tosi paljonkin kun oli haastava ja ihan ok kesäduuni minkä halusi hoitaa kunnolla, ja hoidinkin. Kiitosta tuli, mutta se vaati veronsa. Ei meinaan halunnut juoda viikonloppuisin että sai levättyä rasittavan duuniviikon jälkeen, ihan hyvä siis niin :smiley:

Duunit tosin loppu viime viikon perjantaina ja siitä sitten lähdinkin vanhoja kavereita tapaamaan ja lopun arvaakin… Tentti olis tossa kuun lopussa, sama missä käynyt ehkä kuus kertaa aikaisemmin…, nyt olen kyllä jo vähän toipunut viikonlopusta ja lukenutkin, kunpa menis nyt läpi!!

Samoja fiiliksiä itsellä ollut myös ton identiteetin kanssa. En ole nyt se ihminen joka oikeasti olen. En tunnista itseäni ja kaikki ketä minut tuntevat tuskin muistavat edes sitä millainen olen ollut ja haluaisin olla.

Nuorena oli paljon harrastuksia mistä nautin suunnattoman paljon. Nään edelleen unia niistä vanhoista ajoista ja olen aina unissani onnellinen. Välillä aidosti harmittaa herätä tähän omaan nykyiseen elämäänsä. Vihasin silloin juomista ja aina kun oli pakolliset bileet yms. ne tuntuivat täysin pakkopullalta. Menin koska käytännössä oli pakko. Joinkin jo sillon aina porukasta eniten, se ei ole mihinkään muuttunut. Tuntuu että täytän elämäni tyhjiötä alkoholilla.

Tavallaan haluaisin osan “vanhasta elämästäni” takaisin: harrastuksia, juttuja kavereiden kanssa ilman alkoholia sekä jotain uutta: haastavan uran, parisuhteen, perheen, talon, koiria… Se perussetti siis, ei mitään ihmeellistä. Silti olen jotenkin kykenemätön ottamaan askelia päämääriäini kohti. En tiedä täysin miksi. Tiedän vain että elän täysin huomista varten.

Olen myös huolissani siitä mitä alkoholin aivan tajuttoman suuret ja jatkuvasti toistuvat kerta-annokset ovat tehneet aivoilleni. En ehkä ole vielä täysi puupää, mutta alkoholi on se asia mistä saan mielihyvää, enkä enää siitäkään kuten ennen, on siis juotava aina vain enemmän kerrallaan. Kroppa ei kyllä kestä enää enempää. Nyt jo jatkuvaa muistin menetystä ja sammuilua ja huolellista mokailua… Kuitenkin itse olen se joka haluaa että alkoholi on osa jokaista tapahtumaa missä mukana on. Leffassakaan ei voi käydä ellei lähetä sen jälkeen dokaamaan. Taitaa olla jotain alkoholiperäistä masennusta menossa täällä päin, luulen.

Viikonloput on siis se kaikista pahin aika mulle, tänäänkin oli aivan tajuton polte alkaa soittelemaan kavereita läpi. Onneksi en tehnyt niin. Pakko lukea siihen tenttiin…

Sellainen sekava kirjoitus tuli tällä kertaa täältä, taitaa olla kolmas postaus tälle palstalle :smiley: aika satunnaista siis tämä oma aktiivisuus, luettua näitä juttuja tulee kuitenkin melkein joka ilta. Lohduttavaa tietää että on muitakin :slight_smile:

6

En tiedä, onko meille Mietteliäs sitten käynyt vähän niin, että entinen harrastustentäyteinen arki on jossain kohdin ruvennut vähän väsyttämään, ja on tullut halu höllätä, mutta oikeasti sitten on niin kasvanut olemaan jatkuvassa liikkeessä, että nyt se liike tehdään alkoholilla sitten…

Opiskelijaelämässä on tuo hienous sekä kirous, että ei usein ole velvotteita ulospäin samalla tavalla kuin työelämässä. Tarkoitan siis sitä, että jos ei mene tenttiin, sitten tentti uusitaan joskus, ja ainoa joka kärsii, on opiskelija joka ei mene tenttiin. Tentti ei myöskään katoa mihinkään. Töissä useimmiten asiat vaan menevät eteenpäin, ja niitä on tehtävä tiettynä aikana, tai joku muukin kuin tekemättä jättäjä kärsii. Näin siis ainakin alalla, jolla itse olen kesätöitäni tehnyt.

…vaikka ei sillä, itselläni kesä meni kyllä mukavasti työrupeamien ja niiden välissä olevien juomisien kanssa. Eli raskas työ vaatii raskaat huvit, vaikka vähän enemmän rajaakin arkea kuin opiskelijan rytmi… :stuck_out_tongue:

Fiilis on vähän parempi. Kävin kuuntelemassa vähän livemusaa, katsoin riekkuvia ihmisiä - ja haistoin heidät myös. Voi että osaa viina haista voimakkaalle kun ei itse ole ottanut. :smiley:
Selvinpäin juhliminen tuo kaksijakoisia ajatuksia. Toisaalta oloni on ihan luonteva selvänä vaikka baariympäristössäkin. Hetket, jolloin fiilis tuntuu lattealta ovat myös usein sellaisia, jotka tarkemmin ajatellen voisivat tuntua ihan yhtä latteilta vaikka tuoppi olisikin edessä. Sitten vain tulisi juotua lisää, jos se fiilis vaikka viinalla paremmaksi…Mutta selvinpäinkin fiilis kyllä nousee jos on noustakseen kun vaan malttaa odotella, mihin tilanne etenee.
Toisaalta kuitenkin olo on niin kuin olisi taantunut jonnekin ala-yläasteen vaihteeseen. Olemisessa on jotain hyvin absurdia. Aivan kuin olisi jotenkin…eri maailmassa kuin ympäristö, tavallaan fiilis on ihan hyvä, mutta tavallaan tuntuu kuin jotenkin “joutuisi” olemaan ilman kaljaa, vaikka miten näkee ja tietää ja muistaa, että juuri se ilman oleminen on se mitä haluaa. Siihen joko tottuu tai sitten unohtaa jossain vaiheessa, et miksi muka pitäisikään olla ilman…

7

Opiskelijatko muka laiskoja, täällä me kirjotellaan jo ennen klo 7 aamulla! :smiley: Mukava löytää samankaltaisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä. En puhu pelkästään opiskelusta: itse harrastin myös todella aktiivisesti aina muutamaan viime vuoteen saakka, kunnes opiskelut veivät senkin ajan ja pikkuhiljaa kaikki harrastaminen jäi pois. Yhtenä suurena porkkanana onkin uudelleen aloittaminen. Olen päättänyt, että vaikka siihen ei olisi kunnolla aikaa tai rahaa, oma hyvinvointi on niin tärkeä että ne on saatava jotenkin järjestymään.

Aloin miettimään sitten tätä harrastamista, ja ainakin 75 juo kun ei käy harjoituksissa (mitä sitten lienevätkään :laughing: ). Olen lukenut sellaista kirjaa kuin Mihály Csíkszentmihályin Flow. Voin lämpimästi suositella. En ole ihan vielä lukenut sitä loppuun. Kirjassa eritellään aineksia, mistä flow-tila syntyy. Esim. toiminnan tulee olla tarpeeksi haastavaa, mikä on huomionarvoinen seikka. Sitten esitellään erilaisia flow-tiloja. Päihteillä saatava tila muistuttaa flow:ta, mutta on “dervissimäinen”, ilman haastetta. Siis kuin pienenä pyörittiin niin kauan ympyrää että alkoi huimata. Voisiko olla niin, että kun sellainen tavoitteellinen, haasteellinen ja onnistumisia tuottava kokemus on viety pois, sitä voisi myös joutua paikkailemaan. Jos olette lukijatyyppejä, kannattaa tutustua tähän.

Toisaalta sitten jokainen meistä on tässä näemmä miettinyt, että kun mikään ei tunnu miltään ilman alkoholia, että kumpi oli ensin, muna vai kana. Siis masentaisiko vaikka ei ottaisi alkoa masennukseen (tai tyhjään oloon) ja onko alko “lääke”. Vai johtuuko kaikki alkosta. Mitä enemmän näitä juttuja luen, sitä enemmän tulen siihen tulokseen, että 1. asian selvittämiseksi ei ole muuta keinoa, kuin olla juomatta ensin jonkun aikaa. Ja se aika onkin ainakin yleensä paljon pidempi, kuin mitä “toivoisi”. Riippuen tietysti juomamääristä. On se kuitenkin mielestäni ennemmin kuukausia kuin päiviä. 2. Johtui masennus ja tyhjä olo alkosta tai ei, joka tapauksessa se vain pahentaa asioita.

Minulle on kuitenkin ollut helpotus tajuta, että alussa on tärkeintä vain olla juomatta. Kaikki keinot sallittuja. Syntyjä syviä ja syitä voi miettiä myöhemmin. Ensin olisi päästävä päivien laskemisessa alkuun.

8

Joskus kun harrastukseni lopetin jotenkin kai ajattelin että tämä on vain väliaikaista. En tarkkaa syytä edes osaa sanoa miksi lopetin. Osa syytä oli että kylältä alkoivat pelaajat loppua, tosin eipä olisi ollut pitkä matka mopolla kulkea harrastusten perässä eli se ei se syy ole.

Tossa että on väsynyt olemaan jatkuvassa liikkeessä varmasti on perää. Itselläni on vähän sellainen on/off-mentaliteetti - joko tehdään täysiä tai ei ollenkaan. Pitemmän päälle varmasti saa stressin niistäkin asioista mistä olisi tarkoitus nauttia kun kaikki lipsahtaa suorittamisen puolelle. Toi flow-tila on kanssa hyvä käsite, minä tiedän tarvitsevani sitä. Ja humala varmasti sellaisen tarjoaa, tai ainakin sellaisen korvikkeen. Voi sanoa että olen elossa/liekeissä kun lähdetään bailaamaan. Helppo ymmärtää miksi tarvitsen sitä koko viikonlopun jatkuvaa menemistä ja kovilla kierroksillä käymistä jos ensin koko viikon makaa himassa tekemättä mitään. Kuitenkin sitä vähän elää sellaiselle suoritukselle. Pitäisi saada energia kohdistettua oikein ja jopa löytää jonkunlainen tasapaino. Tosiaan kun on on/off-tyyppiä niin se on helpommin sanottu kuin tehty.

Miettinyt aikaisemminkin että ton koulun kanssa mennään varmaan sen takia käsijarru päällä että jotenkin jo valmiiksi stressaa se hirveä työmäärä mikä siinä on. Ehkä pelkään laittaa kytkimen ON-asentoon. Tai jotain.
On niin helppo pitää se kytkin off-asennossa opiskeluiden suhteen kun et pääse muille hallaa aiheuttamaan kuin itsellesi.Töissä taas olen ylitunnollinen ja semivouhottaja, se välillä rassaa kanssatekijöitä, mutta ainakin tiedän sen joten sitä voi koittaa kehittää. Eli kun olen vastuussa jostain asiasta jollekin muulle kuin itselleni, hoidan vastuuni hyvin.

Olen täysin varma että omat ongelmat juortaa jostain paljon syvemmältä kuin alkoholista. Silti ei ne asiat ikinä niin huonosti ole etteikö niitä viinalla huonontaisi, en muista kenen sitaatti, mutta hyvin sanottu mun mielestä.

Mulle toi bailaaminen ilman alkoholia on ehdoton ei. En usko että kestäisin olla baarissa ilman tajutonta humalaa. Sekin jo kertoo kuinka vääristynyttä toi oma bailaaminen on. En edes kestä sitä saati nauti siitä ellen ole aivan pelti kiinni. Silti polttelee näin viikonloppuisin juomaan lähteminen. Näkee ainakin kaikkia kavereita ja alkuilta onkin yleensä ihan hauska. Se yökerhovaihe on vaan aina jotenkin niin hirveetä. Onneksi on jo siinä vaiheessa niin kännissä että se menee ihan ok, toisaalta ei mua kotiinkaan saa ennen kuin tarjoilu loppuu. Onpa vaikeeta! :smiley:

9

Juuri tuota flowta sitä helposti yrittää viinalla. Mutta se täytyy sanoa myös, että soitto- yms. esiintymishommista on tuttua myös adrenaliinihuuruissa vedetyt kännit. Jos alkoholi on mielessä ja aktiivisena tapana, se ei lähde muun elämän flow-kokemuksilla pois se halu ilman tietoista muutosta. Ollaan jossain keikkajatkoilla, ja tavallaan on niin nosteessa ja innoissaan, että juo huomaamattaan kaksin käsin. Tämä on ollut yksi puoli, jonka kautta olen tajunnut, että juominen on se mikä jää, vain tunnelmat muuttuu. Ja enemmän kuin alakuloisena juominen, minua on nimenomaan alkanut kyrsiä juhlavaan fiilikseen juominen. Kerrankin kun olisi oikeasti ja aidosti voittajafiilis, siitä tunteesta ei pysähdy nauttimaan ja oikeen tunnustelemaan miten hyvältä tuntuu, vaan kiskoo kaljaa, ja tasoittaa huomaamattaan sen nosteen ihan tavalliseksi nousuhumalaksi ja lopulta känniksi.

10

…hups, meinas tulla tuplana. :slight_smile:

11

Päivien laskemista, kyllä. Tässä suhteessa aika mataa kyl jotenkin tosi hitaasti. Mä oon nyt tähän hätään ollu kuus päivää selvillä vesillä, ja tuntuu monelta viikolta. Toivottavasti tämä kääntyy siihen suuntaan, että asiasta tulee pikku hiljaa enemmän arkea. Nyt nimittäin pelkään vielä sitä, että kohta alan ajatella, että olen minä nyt niin pitkään jo ollut kuivilla, että kyllä nyt voi jo taas kerran riipasta. Oma tavoitteeni tässä kohdinhan on se, että pääsisin eroon ajattelutavasta jota alkoholi hallitsee, ja tilanteeseen, jossa voin halutessani “riipaista” muutaman kerran vuodessa ilman että siinä on sen syvällisempää pohdittavaa siitä, mihin tämä johtaa. Että alkoholista tulisi minulle niin yhdentekevä, että voisin käyttää sitä joskus ilman että se on tapa ja itsestäänselvyys.

Riskihetki on tulossa ens viikolla, kun nään yhtä sukulaista useemman päivän ajan, ja se jo puhu, et pitää ny lähteä vähän kaupungille. Edelleenkin tiedän, että itse minä sitä viinaa kurkusta alas kaadan, mutta sukulaisuus ehkä tekee sen, että mietin tosissaan, miten selitän sen jos en juo. Kai pitää keksiä nyt joku stoori, että löin vetoa jonkun kanssa ja päädyin tipattomalle, tai jotain, kun en nyt heti haluaisi alkaa avautumaan mistään ongelmakäytöstä…

12

Ne on pitkiä nämä päivät, varsinkin kun sitä ajattelee yhtä ja samaa asiaa taukoamatta. Positiivista on sinun kannalta, että olet 2 päivää minua edellä. Toivottavasti pysytkin :slight_smile:
Kyllä se aika tulee, jolloin alkoholilla ei ole merkitystä. En tiedä milloin se tulee, mutta luultavasti menee viikkoja, kuukausia, joskus vuosia. Vaikea sanoa. Mitään ohituskaistaa ei ole ja se voi tuntua tai tulee tuntumaan hankalalta. Sitä niin tahtoisi, että aika menisi äkkiä, että olisi ollut jo kuukauden esimerkiksi selvillä. Mutta kyllä se siitä, hetki kerrallaan. Et ole kuitenkaan yksin tuntemuksissa, kaikki käyvät läpi samoja juttuja tietyissä vaiheissa. Ne kuuluu siihen ja on osa kasvamista pois alkoholista.
Minä en ole paras sanoja, kerran räpistelen edelleen, mutta vertaistuen saat, jos tahdot.
Tsemppiä!

13

Ihan totta muuten. Huomasin äsken kaupassa käydessäni
-paitsi että huomasin, että on tullut 1,5litran siideripulloja. Hyvä. Ne näyttää niin deekupulloilta, ja silti kun ajattelee että pari tuollaista saattoi hyvin vetäistä normaaliannoksena. Yök!-
että kun olen tässä miettinyt eräitä pippaloita mihin olen menossa syyskuun alkupuolella ja että juonko siellä nyt sitten vai en. Huomasin miettiväni, että mieluummin joisin yksin kotona joku päivä. Mielenkiintoinen huomio. Erittäin alkoholistista, kyllä. Mutta toisaalta huojentavaa. Olen löytänyt yhden syyn, tai ainakin vertailukohdan. Mieluiten nautin hyvästä olosta selvinpäin. Huonot fiilikset pitäisi sitten jotenkin opetella selvittämään muutoin.

14

Äh, käsittämätön olo.

Eilen illalla iski semmonen oikein kunnon itkukohtaus ja vanne tuntui puristavan päätä ja rintakehää. Syöminenkin oli hankalaa sen takia, ettei osannut tehdä sellaistakaan päätöstä, mitä jääkaapista eteensä kaivaa. Nyt se sellanen puristavuuden tunne vaan jatkuu.

Ehkä stressaan nyt muutamia syksyn alkuun liittyviä asioita. Ongelma vaan on nyt se, että en saa keskiyttyä tekemään minkäänlaisia päätöksiä niiden suhteen tai en voi tehdä niille juuri nyt sunnuntai-iltapäivänä yhtään mitään.

En varsinaisesti koe olevani akuutissa vaarassa alkaa juomaan olooni. Luulen kuitenkin, että ns. normaalitilassa olisin nyt vain ja ainoastaan krapulassa, ja ahdistus selittyisi sillä. Yllättäen onkin vaikeampi käsitellä se fakta, että en ole alkoholin vaikutuksen alaisena, ja silti ahdistaa.

Olen miettinyt tällä viikolla, että onko juomiseni ollut niinkin voimakasta, että osa näistä selittyy vieroitusoireilla? Vai olenko tosiaan tähän mennessä ollut niin taitava pitämään itseni sen verran turrassa tilassa, että päätöksen teon lykkäämiselle on ollut hyvä syy, jolloin se jollain kierolla tavalla ei ole ahdistanut niin paljon.

En ole koskaan mieltänyt juovani stressiin, mutta nyt alkaa tuntua, että kyllä olen.

15

Tuollainen ahdistus ja itkukohtaukset ovat ihan normaaleja tunnetiloja alkuvaiheessa juomisen lopettaessaan.

Mielialat vaihtelevat suuresta ilosta suureen suruun, kaikkea siltä väliltä. Tasaantuminen tulee kyllä, usein melko piankin. Jokainen selvä päivä on parempi kuin eilinen, huomaat sen. Keskity päivään kerrallaan, tarvittaessa tuntiin tai vieläkin pienempään aikayksikköön.

Anna itsellesi aikaa ja ole itsellesi armollinen, turha syyttely menneistä tekemisistä ei auta mihinkään

Tee jotain sellaista joka saa ajatuksesi pois tilanteesta; ulkoile, urheile, käy leffassa, siivoa tai vaikkapa lepää ja nuku psyykkinen väsymys pois. Tärkeintä ettet lähde ottamaan edes yhtä olutta -tai mitä juomaa nyt yleensä olet ottanutkin.

Tsemppiä :slight_smile:

16

Alkoholin avulla on helppo lykätä ihan kaikkea. Itse käyttänyt sitä juuri tohon elämän rytmittämiseen, pakko saada jotain tehtyä elämässä ja dokaaminen on se helpoin valinta. Kunnolla kun dokaa niin viikonloppua seuraavat arkipäivät ovat sujuneet hyvin jos selviää hengissä ja saa vaikka kaupassa käytyä. Ne tärkeät ja työteliäät asiat voi jättää sitten myöhemmäksi. Sitten kun on taas sen sunnuntain ja viisi arkipäivää tekemättä mitään voikin jatkaa omaa hommaansa eli dokaamista. Mitä nyt välillä alkaa tosiaan ahdistamaan se että samat asiat löytää koko ajan edestää, mutta nekin on ollut helppo vaan unohtaa ja ajatella että myöhemmin. Parasta kai olisi vaan ottaa härkää sarvista ja hoitaa vaan ne tärkeät, isot ja työläät asiat pois, niin se elämä voisi johtaakin johonkin. On vaan niin helppo juoda ja unohtaa.

Itselläni noi lyhyet ahdistukset on tullut täysin selvin päin, darrassa olo on yleensä rento ellei ole ihan tosissaan edellisenä iltana mokaillut, sillon stressaa ihan eri asiat kun ne arjen askareet… Sun juominen on kuitenkin aika eri tyyppistä kun meikäläisen, uskon kuitenkin että kaikki omalla tavallaan juovat omaan stressiinsä, vähän näkökannasta kiinni.

Ei ehkä auta mitään, mutta ittelläni toimii kun ei noita hoidettavia asioita, mille ei vaikkapa viikonloppuna voi edes tehdä mitään, ajattele. Saa itteltään luvan ottaa rennosti päivän/pari ja palaa asiaan vaikka sitten arkena :slight_smile:

17

Rytmittämistä nimenomaan.

Mulla sellaisenkin arjen jossa on luentoja tms. aikataulutus on monesti säännöllisen epäsäännöllinen, eli keskellä viikkoakin voi olla päivä, jolloin ei ole aikaisin mitään, tai sitten siellä on vaan jotain, joka joutaa väistää juomisen tieltä. Siksi se juominen onkin huomaamatta lisääntynyt, kun on huolimatta siitä, onko viikko vai viikonloppu, ollut “pakko saada jotain tehtyä elämässä” kuten Mietteliäs asian ilmaisit. Ja ainahan sitä voi vähän viihteillä, jos on jo kolme päivää ahkerasti käynyt yliopistolla.

Yksi juomisen lisääntymiseen johtanut asia itse asiassa liittyy sinänsä hyvään pyrkimykseen olla itselleen armollinen. Kun lukion jälkeen hölläsin suorittamista, koin tärkeäksi ruokkia impulsiivista puoltani, että asioita voi tehdä myös hetken mielijohteesta. Ja onnistuin istuttamaan itseeni sellaista elämänasennetta. Jos luennon jälkeen tekee mieli mennä leffaan sen sijaa että menisi lukemaan, joskus voi ihan hyvin tehdä niin. Tai yhä enenevässä määrin, kaljalle. Ainut vaan, että nyt se on kääntynyt itseään vastaan - en saa rakennettua arkea ja rutiineja, vaikka tiedän, että ne auttavat voimaan paremmin monessa mielessä. Jaksan niitä yleensä muutaman päivän kerrallaan, sitten menee läskiksi. Jotenkin lapsellisella tavalla huomaan miettiväni, että ei minun tarvitsekaan olla missään rutiineissa kiinni, kun ei ketään kuitenkaan kiinnosta, miten elän tai en elä. Tuossa joku vuosi-puolitoista sitten kun alkoi mielialaongelmia tulla enenevässä määrin, homma vaan paheni, kun yritin etsiä asioita, jotka kiinnostaa, ja iloita siitä kun teen jotain - siksi kaljalla istuminen oli tavallaan voitto.

Ja oo, se ois tosiaan hieno taito, jos osais olla ajattelematta asioita, joille ei juuri tällä hetkellä voi mitään. Osittain sitä varmasti auttaa kun alkaa taas luennot, ja arki ja viikonloput erottuu sentään hiukan selvemmin, vaikka kuten yllä sanoin, arkenakin voi olla niitä päiviä, jolloin siis oikeasti pitäisi hoitaa se lukeminen, eikä itseään humalaan.
Kyllä mä oon nytkin saanut ajattelemisia hillittyä jotenkin, mutta päätä särkee (jota mulla ei yleensä tapahu ees krapulassa) ja välillä tulee sellainen ahdistusaalto. Toisin sanoen siis kun reagoiminen niihin asioihin tulee syvemmältä kuin ajattelusta, niin siksi ovat vaikeita hallita.

18

…ja ah, hirveen hienoo.

Nyt kun aloin pähkäillä tuota extempore kaljalle menemistä äskeisessä postauksessa, muistin myös sen tunteen, mikä on siinä toisen tuopin kohdalla: Kaljassa on edelleen makua (toisin kuin viimeisissä, joita ei paljon edes maistele) mutta rento fiilis on noussut.

Nyt jos ois jääkaapissa tai jos ei ois aamulla oikeesti aikanen herätys et vois lähtee lähipubissa käväseen, ni ois eka kertaa tän tipattomuuden aikana todella fiilis, et joko tämä jännä tipattomuusleikki loppuu ja pääsee taas juomaan.

Ainut vaan, että eihän tässä tilanteessa tainnut ollakaan mitään leikkiä mukana.

(Hmm, tää voi olla kyllä myös ihan puhdasta kaljanhimoa, ei hiprakan himoa, jolloin tilanne on siinä mielessä parempi, että jos huomenna viel jatkuu, meen kauppaan ja ostan holitonta olutta ja litkin sillä pahimmat maltaisen kaipuut veke.)

19

Kirjoitin kyllä edelliseen viestiini että anna itsellesi aikaa ja ole itsellesi armollinen. En kuitenkaan tarkoittanut sillä että mene vaan kaljalle kun kerran noin kovasti mieli tekee. Jos haluaa vähentää tai lopettaa juomista niin siinä kohtaa “aika ja armollisuus” ei ole oikeassa kohdassa. Toki on tehtävä kaikkensa ettei joisi alkoholia. “Armollisuudella” tarkoitin stressaamista menneillä, viinanhöyryissä tehdyillä mokilla ja retkahtamisista johtuvista itsesyytöksistä.

Myös sitä, kun juopotellessa jää kaikelaista tarpeellista ja tärkeää tekemättä (Kuten moni edellissä viesteissä kertoo), niin pitäisi nyt selvinpäin käydä niihin kiinni yksi kerrallaan ja hoitaa homma kotiin. Kaikkea ei voi tehdä kerralla ja monen asian yhtäaikainen tekeminen johtaa vain kaaokseen. Mutta kun saa asian kerrallaan hoidetuksi, tai vierähtämään pienemmänkin matkan eteenpäin, tuntee aitoa onnistumisen iloa eikä juominen ole koko ajan ajatuksissa. (Onnistuneen tekemisen palkitseminen alkoholilla ei ole hyvä idea. Keksi alkoholiton palkinto, jos pelkkä hyvä mieli ei tunnu riittäävän.)

Tuota ajatusta ihmettelen, että kun pitää jotain tehdä elämässä niin lähteepä vaikka juomaan. Onko juominen “oikeaa” tekemistä teidän mielestänne? Silloin kun itse join, vain tuhosin elämääni, ei se mitään tekemistä ollut.

20

Vielä noista tekemättömistä asioista, kun ne näyttävät viikosta toiseen jäävän edelleen tekemättä. Vaikka opiskelija onkin perin kyllästynyt lukujärjestyksiin; mitäpä jos listaisitte kaikki tekemättömät asiat paperille ja merkitsette niihin kiireellisyysjärjestyksen. Sitten vain asioiden kimppuun, tänään asia 1, huomenna asia 2, jos on pienempiä asioita niitä voisi hoitaa parikin päivässä. Tehty homma yliviivataan ja ollaan ylpeitä listan lyhenemisestä. Stressi vähenee ja mieli kohenee. :smiley: