Ahdistus on sanoinkuvaamaton. Kerron mahdollisimman lyhyesti tarinani. Lähinnä kaipaan moraalista apua…
Olimme siis uusperhe. Yhdessä ehdittiin olla kolme vuotta molemmilla lapsia, mutta ei onneksi yhteisiä, vaikka sekin meinasi tapahtu,
Avomieheni alkoholismi alkoi paljastua minulle n 1.5 v seurustelun jälkeen jolloin olimme jo ehtinyt muuttaa yhteiseen kotiimme. Mies selvinpäin sellainen valioyksilö,mutta kännissä sellainen että kaikki mahdollista…
Nyt ehdin jo ennen uudenvuoden yötä olla pikkuhiljaa kannalla että eroan , mutta silti järkytys oli aivan sikamaisen sisälmyksiä syövyttävä. Useita uhkaavia tilanteita ennen uudenvuoden yötä oli tapahtunut, ja kerran jouduin soittamaan ollessamme kahden jo poliisit kun mies riehui fileerausveitsen kanssa. Onneksi ehdin lukkojen taakse piiloon ennen poliisien tuloa.
Mutta siis uutenavuotena mieheni oli juonut jo kirkkaan lekan puolikkaan kl 17.00 siinä vaiheessa ei kovin isoa voinut huomata. Menimme pesulle ja mies jäi 4 vuotiaan tyttäreni kanssa kylppäriin kun alkoi kuulua kammottavaa huutoa; älä kurista. Menin tarkistamaan tilannetta ja vein lapseni turvaan joka huusi ja parkui. Kaulassa ei ollut jälkiä. Mies seurasi meitä ja otti 4 vuotiasta lastani (joka ei siis ollut hänen lapsi) kiinni käsivarsista ja ravisteli ja huusi etten minä kuule saatan sua kuristanu… Nooh siinä järkytyksessä sain jotenkin molemmat rauhoittumaan. Jatkoimme apeissa tunnelmissa uudenvuodenjulhaa ja aloitimme ampumaan raketteja mieheni alkoi j´huutamaan ulkona uudelleen nelivuotiaalle hävyttömyyksiä ja menimme koko sakilla sisään. Siinä vaiheessa miehen käytös kaikkia 4 lasta kohtaan muuttui hyvin uhkaavaksi hän halasi pakolla ja puhui puuta heinää. Menin lasten kanssa lukkojen taakse ja soitin poliisit. Mies yritti siinä välissä tiirikoida itseään huoneeseen jossa olimme siinä onnistumatta.
Onneksi poliisit tulivat nopeasti, mutta koska mieheni siinä vaiheessa rauhoittui ja lupasi mennä nukkumaan poliisit lähtivät… Nooh lasten kanssa ajattelin sitten että nyt lähdemme autolla jonnekin kun mieheni sitten sai totaalisen raivokohtauksen repi nuorimmaista lastani yhdestä kädestä ilmaan ja lopulta ravitseli. Kaikki hyökkäsimme miehen kimppuun jottei tapahtuisi mitään lopullista. Menimme lukkojen taakse, kun samalla huomasin että 2 keskimmäistä lastani olivat livahtaneet ulos sukkasiltaan. Pakkasta huom 28 astetta. Paniikissa juoksin heitä etsimään ja löysin. Lukkiuduimme uudelleen koko lapsikatraan voimin huoneeseen puhelin ehti unohtua jonnekin ja olimme neuvottomina lukkojen takana. Mies tiirikoi oven auki ja sanoi että nyt tekee itsemurhan ja lähti autollani kaatokännissä ajamaan. Löysin puhelimen ja soitin poliisit.
Lastensuojeluilmoitus tehtiin ja nyt sossun kanssa selvitetään asiaa. Hain lähestymiskiellon avomiehelleni. Vaihdoin heti oviin lukot kun se oli mahdollista. Tänne en miestä enää päästä.
Myöhemmin sain selville että edellinen liitto oli ollut samaa helvettiä 15 v. josta syystä ero sitten lopulta oli tullut. Minä en katso enää yäyä pätkääkään.
Huomenna soitan lakimiehen itselleni omaisuuden jaossa kun on totaalinen ongelma. Vaikka olemmekin avoliitossa.Mies ei suostu myymään osuuttaan (joka on 99% pelkkää lainaa) minulle ja vaatii minun maksamaan hänelle kaiken tämän aiheuttajana rahaa.
Nyt avomieheni kuitenkin ensimmäisen kerran elämässään on hakeutunut a-klinikalle, työterveyteen ja aloittanut antabuksen. Tiedän että 1% mahdollisuus on raitistua, mutta minulla ei TODELLAKAAN ole mitään halua , toivoa saati jaksamista elää hänen kanssaan jatkuvassa pelossa koska päihtyneenä hänen käytöksensä menee äärimmäisyyksiin.
Eroan siis, mutta miksi minulle tulee siitä niin syyllinen olo…?