Kiitos parveke.
Juu.uu en tiä lapset on eläny narsisti isänsä vaikutuspiirissä ensten sen alkuelämänsä ja sitten tän väkivaltasen alkoholistin sen 2 v 8 kk. Niin eikö siinä ole mallioppimista kerrakseen. Ja nyt todellakaan en tohdi riskeerata yhtään enää. Ja vaikka lapsia etupäässä ajattelenkin niin myös itseäni…
Eilen käytiin perheneuvolassa yhdessä. Mua alko itkettään lapset oli yrittänyt suojella mua,uutenavuotena…Ex avokki oli ollut suusanallisesti kuitenkin mua kohtaan kaikista kauhein ja lapset sano et se oli viskelly mua pitkin seiniä. Mulla on muistikuvat niin hatarat ja sekavat loppuillan tapahtumista etten oikein osaa laittaa niitä paikoilleen. Ajantajukin on hämärtynyt. Katsoin kelloa kl 18.00 johon asti muisti ihan toimi , mutta sen jälkeen kaikki on mylläkkää…seuraava muistikuva on kun katsottiin Helsingin ilotulituksia koko katraan kanssa televisiosta eli luultavimmin 00.00. Ja ex avokki oli silloin putkassa jo…Mulla ei ole mitään muistikuvaa siitä että se olis mua heittänyt seiniin. Muta lapset sano et eka kerran vessan ovea päin ja toisen kerran makkarissa niin että menin polvilleni jonka jälkeen se tarttu nelivuotiaaseen ja sen mää kyllä muistan kun kävin avokin kimppuun kuin leijona että päästäs irti mun nelivuotiaasta…
Lapset on käynyt läpi tän helvetin ilman omaa syyt’ään.Miten voi olla niin sairas ihminen että käy pikkulapsen kimppuun…Mää en käsitä. Että mikä siellä päässä viiraa niin pahasti. Vaikka mää ite en kovin paljoa juo, mut sillon harvon kun juon niin ei mulla koskaan tuu mieleen alkaa riehumaan, ennemminkin alkaa väsyttää, ,et mikä sen alkoholistin päässä oikein napsahtaa, 
No perheneuvolassa sitten puheltiin koko katraan kanssa ja käytiin läpi tapahtunutta. Mulle selkis missä järjestyksessä mikäkin asia on tapahtunut ja olin todella yllättynyt miten mun keskimmäinen 10 vuotias on niin viisaan oloinen ja fiksu,äiti jää kakkoseksi selkeästi…Mää olen sanoinkuvaamattoman ylpee mun lapsista ettei ne mennyt ihan psykoosiin tai johonkin muuhun tilaan tossa tilanteessa tai sen jälkeen.
Nuorimmainen alkaa nyt traumaterapian ja ensi viikolla eka aika. Vanhimmainenkin halus käymään pari kertaa. Keskimmäinen sanoi; minä harkitsen, nyt en toistaiseksi tarvitse mutta ilmoitan jos niin käy
…Äitinä katselin vierestä että mistähän tuo tuonkin tempas, kun en itsekän olis kyenny puhelemaan noin rauhallisesti ja selvästi koko 2 tuntisen session jälkeen 
Jännittää, käyköhän se ex avokki nyt oikeesti siellä lakimiehellä ,vai pissiikö silmään ja antaa mun odotuttaa,
Löysin vanhoja kuitteja. Kävi selville että minä olen omalta tililtäni maksanut herran auton KOKONAISUUDESSAAN. Asianajajani sanoi että tämän summan tulee herran hyvittää minulle. Riippumatta siitä kenen nimiin auto on rekisteröity…JESS. En joudukaan perikatoon. Voi se kuitti on saanut monta kuivaa pusua. Se on kuin 8000 tuhatta voittanut ässäarpa tosite 
Ex aviomieheni soitti. Poliisit olivat ottaneet yhteyttä. Sanoi miettivänsä mitä vaatii 4 vuotiaansa pahoinpitelystä korvauksia,otti samalla puheeksi että jos nyt jään tähän taloon ja alkaa näyttämään hankalalta rahallisesti niin hän tarjoutuisi tämän ostamaan
,kyllä nyt painetaan,arrgghhh
Myöhemmin illalla näin että ex aviomieheni oli laittanut asuntonsa myyntiin. Tyylilleen uskollisena yli 50 000 ylihintaisena…Siinäpä sitten myy,
. Alkaa selvästi valmistautumaan OIKEASTI ostamaan tätä taloa ja jos vanhat merkit yhtään paikkaansa pitää niin aloittelee hissukseen ,kyselee, sitten ainavaan isompaa vaihdetta kehiin ja jos ei muutoin niin sitten lopuksi pakolla…Toivottavasti tuo vanha skenaario ei toteudu,Ja minu ei enää pakoteta sitäpaitsi
Myyn ennemmin kenelle tahansa muulle kun sille 
Siinäpä sitä taas tätä ajatuksen virtaa…On se muuten käsittämätöntä miten mää olen alkanut heräämään näin aikasin,neljään nukun mut sitten ei sen jälkeen enää onnistu, kaikki vaan alkaa heti pyöriin päässä kun silmät aukasee… 