On miljoona syytä ja reittiä päihdeongelmiin. Tämä yksi niistä, ei varmaan edes yleisin, nousi esiin tänä aamuna kaiken maailman asioista jutellessani hiukan turhautuneen kaverini kanssa.
Kaveri on ihan ok kaveri, eikä kai sen kummemmin alkoholisoitunutkaan, mitä nyt sattui krapulassa olemaan ja väsynyt.
Ja turhautunut.
Sanoi väsyneensä. Elämän alkupuoli pinnistelemässä opinnoissa -juu, insinööriksi valmistui, kelvollinen titteli.
On perhe, tai vaimo nyt kumminkin, lapset jo elämässä omaa elämäänsä. Ei puutetta mistään. Iso talo, autoja kaksin kappalein. Fiksuja ystäviä. Urheiluseuran johtokunnassa paikka, palkintokaappi olohuoneen seinällä.
Mutta ei sittenkään sitä mitä piti.
Kun piti olla onnellinen, kun on tämä tai tuo saavutettu.
Vanha mainoskin lupasi että tiilitalossa asuu onnellinen perhe.
Sitten sitä olen minäkin onnellinen kun olen valmistunut tähän tai tuohon, kun saan tuon viran tai työn, kun minulla on uusi auto, kun meillä on tuollainen talo, kun jaksan juosta maratonin tai kun nostan sata kiloa suorille käsille, kun voitan karaokekisan…niin, sitten, sitten…
Siihen tiilitaloon ja sen edustustimmissä pitämiseen on mennyt aikaa enemmän kuin isninööriopintoihin.
Ja kelpaa toki sitä näyttää vieraille. (Mutta kiinnostaako niitä perkeleitä? kohteliasuuttaanko vain kehuvat uusia jalopuupaneleita saunan seinässä?)
Kun ei tunnu sittenkään riittävän. Lasikattoterassilla ilta-aurin lämmössä ei sittenkään ole ihan niin taivaallinen olo kuin piti, kaiken sen vaivan jälkeen. Ei sittenkään, vaikka vaimokin siinä pöydän toisella puolen on ihan edustuskelpoinen, ei edes pahasti nalkuta, ymmärtääkin samat asiat kuin itse.
Mutta silti, siihen kaivattuun fantasiaan auvoisesta elämästä pääsemiseen tarvitaan viiniplänikkä ruokapöytään, siideriä kurkkua vilvoittamaan, kuohoviiniä milloin minkäkin kunniaksi. Muuten ei tunnu -oikein miltään.
Ja kun sitä viiniä siideriä kilistettävää ryyppylasia tarvitaan vuosi vuodelta hiukan enemmän jotta mielikuva hyvästä hetkestä olisi edes samanlainen kuin viime kesänä…
Semmoisia se mietiskeli.
Ja myönnän. on se usein semmoista.
Kun olen suuren osan elantoa hankkinut rakennushommilla, niin tottahan sen tiedän. Ei siinä useinkaan asiakkaalle asumisen välikappaletta myydä, kun suunnitellaan uutta tai vanhaa kunnostetaan. Just sitä mielikuvaa hyvältä tuntuvasta ja astetta paremmasta elämänlaadusta siinä kaupataan. Ja sillä se vähän kalliimpi parketti tai tapettien vaihto kaupaksi saadaan. Ja paljon muuta.