Mielialalääkkeet: toimivatko vai ei?

Ajattelin avata tämmöisen ketjun. Toimivatko masennuslääkkeet, neuroleptit yms. sinuun? Onko hyviä vai huonoja kokemuksia? Mitä suosittelisitte vaikeasti masentuneelle tai henkilölle jolla on jokin muu mielenterveysongelma? Vai suosittelisitteko olemaan ottamatta mitään?

Se on aina vaikea sanoa, että toimivatko vaiko ei. Omasta puolestani voisin sanoa, että huonoja kokemuksia on SSRI-lääkkeistä, mutta mä olenkin bipo, eikä niitä pitäisi syödä ilman mielialantasaajaa. Tosin mut ne tekivät aggressiiviseksi mielialantasaajan kanssa käytettynäkin. Nykyisellään mun pitäisi käyttää Voxraa, joka ei ole tyypillinen masennuslääke, mielialantasaajan kanssa yhdessä. Siitä sen verran, että alkuaikoina tuntui tuovan virtaa, amfetamiinijohdannainen kun on, mutta syvässä masiksessa nykyisellään ei toimi mitenkään. Siksi en olekaan jaksanut sitä syödä.

Tasarit kyllä toimivat siihen mihin niiden pitääkin, eli pitävät pään tylsänä.

Neuroleptit auttavat psykoosiin varmaan vallan mainiosti, mutta ne kuuluu sitten todellakin jättää psykoosin hoitoon, eikä nappailla unilääkkeenä tai masennukseen, johon niitä mielellään myös nykyisellään määrätään. :unamused: Kyllähän niistä saa nuijanukutuksen itselleen, mutta haittavaikutukset painivat sitten jo jossain ihan omissa sfääreissään verrattuna muihin psyykenlääkkeisiin.

Kuten yllä mainitsin, niin toimivuus on niin kiinni ihmisestä, että eipä noita roippeita voi lähteä suosittelemaan. Esimerkiksi tiedän Sertralinin auttaneen joitain, mutta mulla sivuvaikutukset olivat aivan järkyttävät, eikä se edes auttanut. Se vaan, että neuroleptejä en suosittele syömään, ellei ole psykoosia ja tietystihän on hyvä olla ilman lääkkeitä, jos ilman niitä vain suinkin kokee pärjäävänsä. Kuitenkin avainasemassa on toimiva terapiasuhde paranemisen/oireiden helpottumisen kannalta.

Joillain toimivat, joillain eivät ja on ihan yksilöllistä, kuka saa millaistakin apua mistäkin lääkkeestä vai saako mitään. Moni masentunut on kehunut masennuslääkkeiden auttaneen suuresti, moni bipo pitää tasareita elämänsä pelastajina ja moni skitsofreenikko on tyytyväinen, kun pystyy neuroleptien avulla elämään elämisen arvoista elämää. Yhtälailla kaikissa ryhmissä on niitä, jotka eivät koe saaneensa mistään lääkkeestä mitään tai ainakaan riittävää apua.

Itselleni masennuslääkkeet(SSRI- ja SNRI) eivät sovi lainkaan. Lukuisat on kokeiltu ja ne ovat järjestäen pahentaneet oloani, eli pahentaneet univaikeuksiani, aggressiivisuuttani, impulsiivisuuttani ja tehneet musta todella levottoman, tunnekylmän ja jopa maanisen. Mirtatsapiini(NASSA, eräs masennuslääke) toimi mulla pienellä annokselle hyvänä unilääkkeenä, mutta lihotti jo siinäkin käytössä niin pahasti, että siihen en enää kuunaan koske :angry: . Suuremmalla annoksella sain siitä kutakuinkin samanlaisia sivuoireita, kuin SSRI- ja SNRI- lääkkeistäkin. Valdoxan(agomelatiini, jokin uuden ajan melatoniiniin vaikuttava masari) ei sanonut mulla yhtään mitään, paitsi sen, että maksa-arvoni pomppasivat taivaisiin :mrgreen: .

Tasarit(Mulla on siis myös bipo ja siksi nuo masarit eivät kaiketi mulle sovikaan) eivät auttaneet mulla myöskään, vaan itse asiassa aiheuttivat samankaltaista levottomuutta ja muuta häröilyä, kuin perusmielipidelääkkeet, vaikka noiden pitäisi tasata bipoilta moista pois. Lisäksi tasareilla oli muitakin paskoja sivareita, voin todella huonosti niistä ja Deprakine aiheutti kaamean allergisen reaktion, eli turposin ylt’ ympäriinsä aivan sumopainijaksi ja tämä tapahtui siis yhdessä yössä ja hävisi melkein heti, kun lääkkeen toki lopetin, joten mistään lihomisesta ei todellakaan ollut kyse :open_mouth: .

Omasta puolestani voin sanoa hyötyneeni eniten neurolepteistä, mutta HUOM!: vain lyhyinä kuureina ja todelliseen tarpeeseen. Ihan hirveät sivuvaikutukset niilläkin on, eivätkä ne olostani hyvää tehneet, päinvastoin, mutta ovat olleet joskus äärimmäisen tarpeellisia, jotta psykoosini on saatu katkottua ja ilman leptikuureja tuskin näpyttelisin tässä. Niin hirveitä myrkkyjä kuitenkin ovat, että niitä ei missään tapauksessa kannata mennä syömään muihin vaivoihin, kuin siihen, mihin ne on tarkoitettu, eli psykoosin hoitoon. Silloinkin mieluiten vain sen aikaa, että vaara on ohitse, koska noihin jää pirun pahaan fysiologiseen koukkuun, jos niitä pidempään syö ja niiden haittavaikutukset voivat olla ihan tosissaan vaarallisia. Jos psykoosi uusii, niin sitten voidaan katsella leptilääkityksen tarpeellisuutta uudemman kerran.

Sitten ovat toki bentsodiatsepiinit. Ne ovat auttaneet äärimmäisen hyvin yleistyneeseen ahdistuneisuuteni, sosiaalisten tilanteiden pelkooni, paniikkihäiriööni, ahdistuskohtauksiini jne., mutta auttoivat niinkin hyvin, että innostuin liikaakin :mrgreen: . Reippaasti väärinkäyttöhistoriaa siis takana ja erittäin paha koukku ollut jo vuosia ja tulee luultavasti kestämään loppuelämäni :neutral_face: . Benzoilla on kyllä huomattavasti vähemmän haittavaikutuksia, kuin monilla muilla lääkkeillä ja ne ovat ehdottomasti paras täsmäapu ahdistukseen, tuskaisuuteen, pelkotilohin jne., mutta niiden kanssa kannattaa todellakin olla varovainen, jos vähänkin omaa addiktiotaipumusta ja kokee saavansa niistä oloja. Benzoja mieluiten vain tarpeen tullen, ei säännöllisenä lääkityksenä, mutta jos säännöllinen benzolääkitys on tyystin välttämätön, niin silloin kannattaa ehdottomasti pitäytyä lääkinnällisissä annoksissa, eli mahdollisimman pienissä, jotka jeesaavat esim. ahdistukseen, mutta eivät sinänsä “tunnu missään”. Hyviä lääkkeitä, mutta jos niihin jää kunnolla koukkuun ja nostaa vielä toleranssinsa aivan turhanpäiten taivaisiin, on kusessa :wink: .

Kaikki mahdollinen, itselle sopiva lääkkeetön apu kannattaa ehdottomasti ottaa käyttöön, koska se auttaa lopulta parhaiten. Lääkkeet hoitavat vain oireita. Silti esim. kovin intensiivistä terapiaa ei pidä aloittaa pahimmassa akuuttivaiheessa(Esim. psykoottinen masennus), koska silloin siitä voi olla enemmän haittaa, kuin hyötyä. Pahimmassa vaiheessa lääkkeet siis avuksi ja pahimman mentyä ohitse, terapiaa tmv. ei-lääkkeellistä apua kehiin.

Vituttaa ihan armottomasti, kun käväisin tuossa psykiatrin luona. Hän halusi tavata, kun ahdistukseni on lisääntynyt terapiassa käsiteltyjen traumojen takia (mikä on kai ihan normaalia). Hoitaja oli minulle ehdottanut ennen tapaamista, että voisi vaihtaa pitkäkestoiseen bentsoon, kun minulla oli se Oxamin. Mutta tämä psykiatri veti sellaisen ässän hihasta, että ahdistukseen määrätään ketipinor ja bentsot pois. Yritin selittää, että ketipinoria on kokeiltu niin monta kertaa, paskoin tuloksin (hirveät sivuoireet, mitkä kaikki neuroleptejä syöneet tietävät), mutta ei auttanut. Melkein itku pääsi, kun minua ei kuunneltu. Olisi pitänyt nauhoittaa se tapaaminen, oli nimittäin sellainen kiristysmeininki.

En tietenkään syö tuota ketipinoria, kun se vie kaikki tunteet. Mitä apua terapiastakaan enää olisi? Mutta nyt kun bentsot otetaan pois, niin en pääse enää ulos ollenkaan. Terapiaan päästäkseni pitää pyytää diapami puolisolta. Siis milloin ketipinoria on alettu määräämään johonkin ahdistukseen?!

Voi perkele, toi on siis tätä uutta lääkepolitiikkaa mikä on ollut vallalla useamman vuoden. Siis nimenomaan yritetään potilailta saada kaikki bentsot pois, jotta tilalle voidaan määrätä haitallisemmin vaikuttavia neuroleptejä. Toi Ketipinor on ihan helvetistä, eikä mulla kyllä vähentänyt ahdistuneisuutta pätkääkään. Mä olen pitkään miettinyt, että milloin tästä tulee valtakunnallisesti isompi juttu, koska noita määrätään ihan alaikäisille ja tavallaan off-label käyttöön. Eli ei psykoosin hoitoon, vaan yhtäkkiä ahdistuneisuuteen ja unettomuuteen.

Toi perkeleen lääke tekee ihan zombiksi monet, jotka eivät ole psykoosissa. Mä olen pahoillani Ees-Taas ja mietin, voisitko mahdollisesti vielä yrittää keskustella tästä jonkun toisen psykiatrin kanssa. Tai omasi. Koska joo, joillekin ne sopii, mutta haitat ovat kyllä kovat ja en ymmärrä miten näistä on yhtäkkiä muodostettu joku lääkeryhmä ahdistuneisuuden hoitoon. Vittu oikeasti, että tää asia pistää mulle vihaksi.

Mitä alkuperäiseen kysymykseen tulee, niin joillekin mielialalääkkeet (tarkoitan nyt masennuslääkkeitä) toimivat kaikille eivät. Itselläni ne pitävät huomattavasti paremmassa kunnossa. Kokeilemalla se selviää, mutta tosiaan, eivät ole mikään ihmelääke ja terapia niiden yhteydessä olisikin paras hoitomuoto.

Joo, oli meilläkin joskus, ei onneksi enää, osastonlääkärinä sellainen pelle, joka lopetti bentsot ihan joka ikiseltä. No, onnekseni mä sain ne takaisin sitten polin puolelta taas. Jos on vähänkin nuorempi lääkäri kyseessä, niin tosi monet niistä on ihan aivopesty bentsoja vastaan. :imp:

Ei mullakaan tosiaan Ketipinor mihinkään ahdistuneisuuteen auta, saatika paniikkikohtauksiin. :unamused: Ehkä pikemminkin lisää niitä, kun se turvottaa muodottomaksi ja sekös mua ahdistaakin entisestään. Onhan se zombiolokin melko ahdistava, että on sekin omiaan pahentamaan oloa vielä lisää.

Onko kyseessä, Ees-taas, yksityislääkäri vai julkinen? Julkisella se vaihto ei välttämättä käy helpolla, mutta yksityisellä takuulla tulee vastaan joku, joka niitä bentsoja määrää, senkun vaan sanoo adios, jos niitä bentsoja ei tipu ja siirtyy seuraavaan lääkäriin.

Julkisen puolen lääkäri on tämä. Olen miettinyt, että säästäisi rahat ja menisi yksityiselle. On vaan ihan justiinsa tulossa kuntoutustuen uusiminen ja terapiankorvauksien, joten vähän pelottaa alkaa tälle lääkärille mitään vastaan sanomaan. Sanoi vittumaisesti, että hän näkee kieltäytymiseni (näistä neurolepteistä), kuntouttamisen vastustamisena ja aikoo myös b-lausuntoon kirjoittaa sen. Eli se olisi sitten hei, hei Kelan tuille. Jos ketipinor ei toimi, niin sitten kuulemma ahdistukseen zyprexa (hyi helvetti) tai truxal (en ole kokeillut, mutta voin arvata, hyi helvetti).

Oli muuten jännä, että hoitaja oli aluksi bentsojen puolella ja neuroleptejä vastaan, mutta puhuttuaan lääkärin kanssa, tämä oli yhtäkkiä ihan eri mieltä. Yhtäkkiä bentsot on tosi vaarallisia ja aiheuttaa riippuvuutta. En vaan ymmärrä logiikkaa, kun olen syönyt aina ohjeiden mukaisesti ja aina välillä pitänyt pidempiä kausia ilman, että mikä minulla osoittaa riippuvuusriskiin? Alkoholia, enkä muitakaan aineita ole koskaan käyttänyt. Miten voi olla muka terveempää vetää joka päivä neuroleptejä, kuin tarvittaessa bentsoja?

Minulla tuli tuosta niin paha mieli ja ajattelin, etten jaksa enää, kun edes siellä ei olla minun puolellani ja syyllistettiin siitä, että annetut lääkkeet aiheuttaa sivuoireita. Itkin monta päivää. Sekin lisää vitutusta, että pikkulapsesta saakka ollut psykiatrien pyöriteltävissä ja 12-vuotiaana jo syötettiin kaiken maailman paskaa niiden toimesta. Terapeuttikin sanoi, että on ollut lähes rikollista miten minua on vaan lääkitty ja lähetetty takaisin perhehelvettiin. Sitä justiinsa ajattelin, että kuinka monia lapsia tälläkin hetkellä vaan lääkitään, kun paha olo voi olla oire vaikka kotioloista tai muusta. Niin sairasta.

Voi perseensuti, nyt tuli entistä pahempi olo puolestasi Ees-Taas. Mä en oikeasti osaa sanoa, mitään mikä lohduttaisi sua. Olisko mahdollista, että terapeuttisi puhuisi vielä lääkärisi kanssa? Tuo on todella kamala tilanne, että lääkäri alkaa ikään kuin kiristämään lääkkeillä, että jos joku lääke ei sulle sovi, niin se on muka hoidosta kieltäytymistä. Eihän se niin voi olla, kaikki lääkkeet kun eivät todellakaan kaikille sovi, niin ajatelkaapa tilannetta jossa munkin psykiatrini vaatisi mua käyttämään jotain lääkettä, joka ei auta ja tekee hirveät sivuvaikutukset. Siis ihan sairas tilanne.

Sun kannattaa nyt kokeilla sitä lääkärisi mieliksi tai ainakin ostaa se ulos apteekista, mutta voi närhen munat tuota tilannetta. Tähänkö se sitten menee? Että kunnallisella ei psykoosista kärsivät ihmiset pakotetaan syömään neuroleptejä kiristämällä että kirjoittaa muuten lausunnon, joka antaa kuvan että olet hoitovastainen. Ei herra jeesus, että piti tämäkin päivä nähdä.

Mä olen täällä järkyttynyt tilanteestasi Ees-Taas ja toivon sulle voimia ja halit lähetän vielä <3. Että tätä ihmisten kaltoinkohtelua tuntuu pahalta lukea. :cry:

Lucrezia:

Kiitos voimien toivotuksesta. Alan kyllä olemaan tuon kanssa tosi lopussa. Aion puhua terapeutin kanssa vielä tuosta, jos häneltä saisi jotain ohjeita/apua tilanteeseen. Mutta jokatapauksessa pitää käydä ne lääkkeet apteekista lunastamassa. Lääkärille pitää sitten sanoa, ettei ne toimi. Sitten saan taas kuulla niitä huokailuja ja minun sivuoireiden alasampumisia. Sitten varmaan taipuu ja sanoo, että sitten kokeillaan zyprexaa. Ja sitten koko tanssi pitää aloittaa alusta. Ja kun kaikki neuroleptit on käyty läpi, niin sitten alkaa epäilyt, etten minä sairas olekaan.

No voi vittu mitä paskaa, ihan kuin muka Ketipinoria voimakkaammat leptit eivät sitten aiheuttaisi sivuoireita. Zyprexa ja Truxal ovat ihan eri maailmasta ja kuvittelisin Ketipinorin olevan melko kesy myrkky noiden rinnalla. Sitä paitsi Truxal on vittu antiikinaikainen lääke tyyliin. Mun skitsofrenikko sukulaisenikin jopa nukkuu sillä vuorokauden putkeen, vaikka yleensä heitä eivät nuo leptit niin väsytä kuin ei-skitsofrenikkoja. Paskamainen tilanne tosiaan, minäkin täällä olen ihan kuohuksissa puolestasi ja toivottelen tsemppiä.

Mulle muuten on kirjoitettu B-lausuntoon, että on neuroleptivastainen, mutta kyllä se on mennyt Kelassa läpi. :laughing: Että ihan naurettavaa uhkailua ja kiristystä lääkäriltäsi. Voihan Kela sen niinkin tulkita, että olisit sairaudentunnoton. :wink:

Mutta joo. Mullakin on kokemusta noiden kanssa väännöstä ihan riittämiin, valitettavasti. En nyt toki suosittele kiristämään lekureita, mutta kerran joltain vittupäältä sain bentsot takaisin, kun totesin, että ihan se ja sama, määrääkö hän niitä vai ei, koska käyn sitten jostain muualta hakemassa ne ja piste, en lopeta niitä ja ota tilalle leptejä, enkä neuvottele asiasta. Tokikaan tämä nyt ei varmaan jokaiseen maailman lekuriin tehoa, mutta innostuinpa selittämään.

^ Mun lausunnoissani lukee, että olen yliherkkä monien lääkkeiden sivuvaikutuksille, eikä se ole haitannut Kelassa koskaan mitään. Eipä sillä, ihan tottahan se on.

Ees-taas: Olen todella pahoillani puolestasi :frowning: . Toivotan paljon voimia sekä jotakin hyvää/parempaa ratkaisua tuohon paskatilanteeseesi <3. Eipä oikein mitään oleellista lisättävää muiden jo mainitsemiin juttuihin. Kannattaa ehdottomasti vaihtaa lääkäriä, jos tämä nykyinen on vakaasti päättänyt myrkyttää sut neurolepteillä ilman minkäänlaista pätevää syytä :unamused: . Sulla kun ei ole mitään päihdetaustaakaan ja varsin maltillisesti niitä benzoja käyttelet, niin paljon vaikeammin ymmärrettävää, kuin jonkin sekakäyttäjähörhön kohdalla. Tosin, jos jossakin paikassa on otettu tuo linja(Kuten valitettavan monessa julkisen puolen paikassa on), että kenellekään ei missään tilanteessa anneta benzoja, mutta neuroleptit ovat muka joitakin kaiken parantavia ihmelääkkeitä, niin sittenhän se linja on otettu ja parempi tosiaan vaihtaa osoitetta.

Ketipinor, vaikka zombiuttavaa paskaa onkin, on kuitenkin suorastaan piriste verrattuna Zyprexaan ja Truxaliin :angry: . Tämä tosin on vain oma kokemukseni…

Boldasin. Mistäs tuon niin varmaksi tiedät sanoa? Olethan ollut kait viimeiset 10-15 vuotta kaiken aikaa jonkin mielipidelääkkeen vaikutuksen alaisena(???), joten mistä tiedät, millainen olosi ilman niitä olisi? Lisäksi masennuksesi on iän myötä ilmeisesti pahentunut tai ainakin pitkittynyt ja vienyt sulta työkyvynkin, vaikka ahkerasti olet lääkkeitäsi rouskuttanut :wink: . Älä nyt käsitä tätä niin, että moittisin sua lääkkeittesi käytöstä tai kehottaisin lopettamaan ne. Taatusti olosi huononisi, jo ihan vain vieroituoireidenkin tähden, jos lääkityksesi lopettaisit. En myöskään hetkeäkään epäile sitä, etteikö sulla olisi taustalla ihan oikea masennus, johon olet lääkitystä tarvinnut. Tarkoitan, että itselläni ainakin 17:n vuoden jatkuva bentsodiatsepiinien käyttö on kroonistanut ahdistuneisuuteni sellaiseksi, että ilman lääkitystä tuskin tulen koskaan pärjäämään, vaikka itse ahdistuksen syy saataisiinkin hoidettua, ts. vieroitusoireahdistus puskisi päälle joka tapauksessa tyystin sietämättömänä, vaikka alkuperäisen ahdistukseni olisinkin saanut selätettyä :frowning: . Mulla on taustalla ihan oikeaa, äärimmäisen pahaa ahdistusta, joka oli hyvin tuttua jo paljon ennen, kuin tiesin benzoista mitään ja ihan pätevään syyhyn mä aloin ahdistuslääkitystä käyttää. Terapian avulla olen päässyt tosi hyvin käsittelemään tuota ns. pohja-ahdistustani ja oppinut pärjäämään todella hyvin niiden juttujen kanssa, mutta sitten on erikseen tämä lääkeriippuvuus, jota pitää lääkitä, jotta pysyisin toimintakykyisenä, pystyisin elämään kutakuinkin inhimillistä elämää tai ylipäätään pysyisin hengissä :mrgreen: . Tilanne on nyt tämä ja tässä vaiheessa on myöhäistä rypistellä ja jossitella, mutta sitä meinasin, että monesti käy niin, että pitkäaikaiset lääkitykset kroonistavat sen vaivan, johon niitä aluperin alettiin syödä ja toki usein ihan syystäkin :confused: .

Editoitu typoja.

Ees-taas: Jos suinkin haluat ja jaksat jossakin vaiheessa kertoilla kuulumisiasi, niin olisi mielenkiintoista kuulla, miten tuo tilanteesi eteni/etenee. Hurjasti tsemppiä sille suunnalle edelleen <3.

Luin aluksi että “…tässä vaiheessa on myöhäistä ryypiskellä…” kaikkea sitä! :wink:

Niin no käytännössä en osaa sanoa mihin ne tällä hetkellä auttavat, mutta ainakin silloin kun mulla alun perin todettiin masennus ja paniikkihäiriö, niin lääkkeet auttoivat elämisessä: koulunkäynnissä jne. ja kolmivuotisen terapian avulla toivuin ns. ensimmäisestä masennusjaksostani. Myös paniikkikohtaukset helpottuivat lääkityksen kautta.

Eli aikanaan ne saivat minun oloni paremmaksi ja kykenemään “normaaliin elämään” sekä pitivät pitkään mut opiskelu- ja työkuntoisena. Sitä en tiedä mikä oloni olisi nyt ilman lääkkeitä, mutta useiden masennuksen pahenemisjaksojen ja lopulta totaalisen työkyvyn menetyksen takia kukaan lääkäri ei ole ollut missään vaiheessa sitä mieltä että lääkitys olisi kannattanut lopettaa.

Se miten tilani paheni johtui paljolti järjettömästä stressistä, joka aiheutui sukulaisen sairastamisesta (jolloin toimin käytännössä vuosikausia omaishoitajana ilman mitään “palkkaa” vaan velvollisuudentunteesta), työn ohessa kaikki alkoi vaan olla liikaa että oma psyykeni olisi kestänyt tilannetta. Tilanteeseen nyt liittyi aikanaan niin paljon muitakin tilannetta pahentavia tekijöitä ja menetyksiä, oman terveyden romahtaminen (jatkuvia fyysisiä vaivoja - ilman varsinaista selitystä mistä ne johtuivat). Syyllisyyden tunnetta, syyllistämistä muiden puolelta, viiltelyä jatkuvaa itkemistä. Kaikenlaista paskaa maan ja taivaan väliltä.

Nyt olo on parempi, koen olevani tällä hetkellä keskivaikeasti masentunut en enää vakavasti masentunut, koska tilanne on lopulta viimein korjaantunut (siis nuo stressiä aiheuttavat tekijät). Jos olisin osannut hoitaa asiat eri tavalla, voisi tilanteeni olla erilainen nyt, mutta tein ne ainoat ratkaisut, joihin tuossa elämäntilanteessa kykenin. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että alun perin masennuslääkkeet auttoivat minua terapian ohella. Sitä en tosiaan osaa, enkä voikaan sanoa auttavatko ne enää ja miten paljon. Silti en niistä luovu, eikä sitä kukaan lääkärikään suosittele.

^ Mä nyt tarkennan vielä, etten todellakaan tarkoittanut, että sun kannattaisi lopettaa lääkitystäsi tuossa tilanteessa, tai että lääkkeet olisivat syy sun masennukseesi. En myöskään epäile, etteikö niistä olisi ollut sulle paljonkin ihan oikeaa apua ja hyötyä. Kommentoin tekstiäsi, kun se mun huomioni kiinnitti, tarkoituksena keskustella ehkä yleisemminkin siitä, kuinka paljon vaikutusta pitkään jatkuvilla lääkityksillä saattaakaan olla siihen, että alkuperäinen vaiva kroonistuu. Olisi pitänyt mainita tuosta, mutta nytpä senkin tein.

Joo, tuohonkaan en osaa mitään sanoa. Mulla on paskat geenit jo sinänsä kun toisella vanhemmalla on masennusdiagnoosi, jonka takia jäi eläkkeelle ehkä n. 45-vuotiaana ja toisella bipo, psykoositaipumus ja bipoon liittyen siis myös masennusta. Hänkin on jäänyt eläkkeelle aikaisemmin mielenterveysongelmien takia. Sitten on se kuormittava, traumaattinen lapsuus, mikä on tutkimusten mukaan monilla masentuneilla taustatekijänä.

En siis ottanut tuota mitenkään hyökkäyksenä, en kyllä osaa yhtään sanoa miten suuri osa lääkkeistä liittyisi tilan kroonistumiseen. Masennushan on myös helposti uusiutuva sairaus, ne prosentit miten useilla se uusiutuu, jos kerran on masennuksesta kärsinyt ovat huimat. Toisen masennuksen uusiutumisen jälkeen prosentit vaan kasvavat. Tiedä näistä sitten.

Eestaas sulla on ihan hirveä tilanne. Jos se terapeuttis saisi puhuttua järkeä sun psykalles. Tai jos pääsisit käymään yksityisellä.

Mulle ei noista masareista sovi kuin Woksra enkä tiedä auttoiko se mitään, mut muista tulee huono olo. Sanoiko joku täällä, et Voksra ois amfetamiinijohdannainen?

Mut Peratsin on ihan paras harhalääke.

No, kävi justiinsa niin kuin ajattelinkin. Eli kun totesin lääkärille, ettei Ketipinor toiminut ahdistukseen ja oli vaan paskoja sivuvaikutuksia, niin nyt sitten pistetään Zyprexa. Pitää taas leikkiä mukana, vaikka hyvin tietävät, että se on ollut minulle yhtä hanurista kuin kaikki muutkin neuroleptit. Ja tämän kokeilun jälkeen sitten Truxal.
Samaan aikaan joutuu saatana kärsimään välillä ihan hirveistä traumatakaumien aiheuttamista kohtauksista. Enää vajaa paketti Oxaminejä jäljellä (joita koetan viimeiseen asti säästää) ja puoliso on pahojen kohtausten kohdalla antanut Diapamin.

Kyllä vähän tuntuu, että joudut käymään yksityisellä psykiatrilla tai ihan yleislääkärillä ja selittämään tuon tilanteen, jotta saisit hätäapuun ne Oxaminit. Se on kyllä niin mieto rauhottava ja jos sitä menee vaan silloin tällöin niin. En kyllä tiedä kun on nää nykyiset sähköiset reseptit, että mitä jos tuo hullu kunnallinen psykiatrisi saa tietää sun hakeneen lääkkeitä toiselta lääkäriltä (esim. kyttäämällä kantaa) en tiedä kuinka moni lääkäri sitä tekee yleensä. Sinänsä aivan naurettava tilanne, kun kyseessä ei todellakaan ole mikään väärinkäyttö ja sulla on vielä mennyt vähän niitä lääkkeitä. :unamused:

^ Joo, kyttää ne jotkut sitä. Esim. meillä terkka ihan silmä kovana. :unamused: Mut eipä sillä, mitä väliä, vaikka kyttäisivätkin, tai siis onhan sen joku toinen lääkäri ihan laillisesti sitten määrännyt, että turha jonkun kunnallisen ketipinorpellen siitä on sitten itkeä. Ehkäpä tajuais jopa, että niistä bentsoista saa paremman avun. En voi kyllä kans käsittää, että mitä pahaa voi olla satunnaisissa Opamoxeissa. :unamused: Se kun just on niin mietoa tavaraa.