Sitähän se ajattelu taitaa suurin piirtein olla. Soveltamispuolella toki arvoonsa nousee myös mielikuvitus, asioiden merkityksellistäminen, luovuus… tavallaan tämä leikkivä ihminen (homo ludens). Siitä en ole niin varma, lisääkö tieto automaattisesti ajattelukykyä sinänsä, koska kyky on kyky, taitoa - siis opittavaa toki sekin, mutta vahvasti sidoksissa kaikkeen muuhun kehitykseen: autisti voi osata luetella puhelinluettelosi ulkoa - hänellä on tietoa, mutta hän ei voi soveltaa sitä mitenkään, hänellä ei ole siihen kykyä. Ja kyllähän ajattelunsa voi myös ryypätä paskaksi. Mulla on jotenkin käsitys, että sisaremme rauhassa ja raittiudessa, neiti Pumpkin, ymmärtäisi tästä puolesta paljonkin.
Hirvaskankaan Essolla, Keski-Suomessa En minä osaa tuohon mitään sanoa muuta kuin sen, että informaatiota sinänsä voi paasata päähänsä vaikka millä mitalla, mutta se käsittelemättä se ei ainakaan hyödytä mitään. Ihminen on tiedon märehtijä, se pitää jauhaa monet kerrat sulavaan muotoon ja siinä varmaan on jokaisella oma tahtinsa. Sen tahtinsa voi kai oppia tuntemaan vain itse.
Niin, minä en ainakaan käsitä sitä niin, -ismi/-isti-päätteisyys tarkoittaisi tässä yhteydessä aineen ideologisoimista, jos tosin mielikuvamainonnan tasolla asiaa voi siltäkin kantilta tuumia. Mutta toisaalta: idealismikin tarkoittaa sitä, että jokin toiminta - esim. yhteiskunta - halutaan kokonaisvaltaisesti järjestää jonkin idean mukaiseksi (Neuvostoliitto <3 ). Alkoholisti on järjestänyt elämänsä kokonaisvaltaisesti alkoholin varaan. Jos ei tahallaan - käsi ylös, joka niin teki - niin sillä tavoin se elämä on usein kuitenkin järjestäytynyt.
Minä ymmärrän analyysi-synteesin idean olevan oikeastaan ihan sama asia kuin transformaatio: ehkä transformatiivinen strategia varmasti hyötyy tuosta analyysi-synteesin menetelmästä, pilkkomisesta ja uudelleen liittämisestä, eikö niin (?). Deduktiivinen ja induktiivinen lähestymistapahan tarkoittaa erilaisia päättelytapoja, eli sitä ajattelua. Varmaan molemmat ovat hyviä ja tarpeellisia. Hirveitä sivistyssanoja ne ainakin ovat! :mrgreen:
Holistina olen minäkin ainakin itse itseäni pitänyt. Uusisen asioiden oppimisessa minua hiukan jopa ärsyttää jos on pakko opetella yksityiskohtia joiden merkitystä kokonaisuudessa en ymmärrä. Jonkinlaista varmuuden kaipuuta, kenties. Ja ehkä siksi minusta ei missään asiassa ole ihan täydellisyyteen pyrkivää ole koskaan tullut… kunhan kokonaisuutena asiat menevät oikeaan suuntaan niin se yleensä riittää, nippelitasolla sitten ehtii nyhräämään -jos ehtii.
Sen olen huomannut että valitettavasti ikä hidastaa uuden tiedon omaksumista, työtä on tehtävä enemmän kuin nuorempana jolloin asiat painuivat muistiin paljon ketterämmin.
Toisaalta tietysti elämänkokemuksesta ja aivoihin kertyneestä tiedosta on hyötynsäkin, monet uudet asiat kun asettuvat myös helposti omien kokonaisuuksiensa osiksi, tukevat vanhaa tietoa, ja toisinaan myös oikaisevat vanhaa virheellistä tietoa.
Olen nyt törmännyt sellaiseenkin ilmiöön, että kun työssäni nyt niitä uusia asioita, aivan toisiinsa liittymättömiä tehtäviä, kaikenkaltaista pientä nippelitason sälää tulee kovin runsaasti, niin muisti alkaa valikoimaan mitä ottaa vastaan. Paljon jää ns. merkityksetöntä johonkin esikäsittelyn seulaan eikä kiinnity mihinkään tietokantaan, ja jos on vaikka muisteltava mitä ja missä olen tehnyt edellisviikolla jonain päivänä ja hetkenäniin kalenterista sitä on etsittävä, muistissa on vain muutaman laajemman “projektin” karkea kaavio tämänhetkisestä tilanteesta. Eli, kai niitä rajoja on… ja jokaisella erilaisia rajoja. Silti uskon siihenkin että niitä rajoja voi oppia venyttämään ja käyttämään aivojen kapasiteetista enemmän.
Mielenkiintoinen kysymys sitten olisi se, että miten ja kuinka paljon. Joskus oli yleisenä uskomuksena (jonka ei sitten koskaan osattu osoittaa perustuvan oikein mihinkään…) että ihminen käyttäisi aivojensa kapasiteetista vain yhtä tai kahta prosenttia ja että noinollen voisi jolain konstilla satakertaistaa ymmärryksensä määrän.
Kiehtova ajatus, mutta ehkä kuitenkin kuuluu sinne fiktiotarinoiden joukkoon. Totuus voi olla tuossakin asiassa jossain ääripäiden välillä.
Alkoholismi on yksi epämääräisimpiä ismejä joihin olen törmännyt. Jossain reumatismin ja idealismin välillä tai vieressä se lienee, eli voi tarkoittaa eri ihmisten käyttämänä yhtä hyvin tautia kuin maailmankatsomustakin.
Mutta, muuten nuo ismit… joskus muistan oppineeni sellaisen määritelmän, että kun jokaisella ihmisellä jonkinlainen kuva tästä maailmasta ja ihmiskunnan touhuista kokonaisuutena on, niin siinä on kysymys maailmankatsomuksesta.
Mutta kun se maailmankatsomus voi olla koostunut miljoonasta erilaisesta opinkappaleesta, joista osa on tosia, osa epätosia, osa epävarmoja ja monet osat jopa keskenään ristiriitaisiakin, niin osa ihmisistä kaipaa asiaan jotain järkeä ja selvyyttä.
Ja silloin, kun ihminen edes yrittää muodostaa maailmankatsomuksestaan sellaisen, ettei se ole itsensä kanssa ristiriidassa, ja sen osat perustella mahdollisiksi saman kokonaisuuden osiksi, niin silloin on jo kysymys filosofiasta.
Tuota siis on pidetty maailmankatsomuksen ja filosofian erona.
Ja kun minäkin mieluummin näen ajatusteni olevan sellaisia, etteivät ihan toisiaan kumoaisi ja sekoilis, niin kai sitten sille filosofian puolelle kallistun , siitäkin huolimatta etten mitään filosofiaa ole ehtinyt/päässyt koskaan päivääkään opiskelemaan.
p.s.
Piti tarkistaa sekin mistä tässä ketjussa on alunperin ollut kysymys.
Äänestyshän täällä. En voi vastat kun kysymys on mielestäni aseteltu taas kuin siinä vanhassa esimerkissä;“oletteko lopettaneet vaimonne hhakkaamisen?” eli ei ollut kuin huonoja vaihtoehtoja minulle.
Ongelmia on ollut aina, ja epäilen edelleen, onko täysin ongelmatonta (mielen- tai muunkaan terveyden suhteenkaan), edes olemassa.
Mutta, alkoholikin oli ongelma.
Äänestykseen ei kuitenkaan voinut osallistrua vastauksella “alkoholi oli ongelmani” , yksi niistä onnistuneesti ratkaistuista ongelmista.
Mulla taas on joskus tunne, että osa ihmisistä ei käytä edes noita muutamaa prosenttiaankaan!
Mitä tiedon karsimiseen tulee: Itsessäni olen havainnut samantapaista. Iän ja kokemuksenkin karttuessa olen paremmin oppinut erottamaan oleellisen epäoleellisesta. Nyt pitäisi vielä opetella elämään sen mukaan.
Se on varmaan niinkin, MM, että vaikka uuden oppiminen jollain tavalla iän myötä hidastuu, myös uuden oppimiseen motivoituminen korostuu. Motivaatiota pidetään tätä nykyä jo miltei tärkeimpänä oppimisen mahdollistajana. Esimerkiksi ns. luontaisesti matemaattisesti lahjakkaista oppilaista tiedetään jo, että vastoin vanhoja uskomuksia, heillä ei ole mitään älyllistä etulyöntiasemaa muulla tavoin suuntautuneisiin oppilaisiin nähden. Kaiken perustana näyttäisi olevan motiaatio ja opettajan tehtävän näkökulmasta sitten motivoinnin kysymys. Minullakin on työtovereita, joilla alkaa olla liian vähän aikaa eläkepäiviin eikä oikein huvita opetella sähköpostien ja muiden digivimpainten käyttöä: ennenkin on pärjätty. Tää on vähän se hankala asenne ja perustelevat sitä myös iällään yms. Toisaalta mulla on seitsemänkymppinen kaveri, jota ikä ei tunnu lainkaan estävän opiskelemasta uusia kieliä tai historiaa. Hän on motivoitunut niihin.
Tämä uskomus perustuu minun käsittääkseni ihan vakavaan tietoon, eli siihen, että ihmisen aivokapasiteetista jotain 3-5 % kuuluisi ns. tiedostavan aivotoiminnan piiriin. Esimerkiksi järjenjuoksummehan tapahtuu siinä aivojen pintaosissa ja se olisikin pitkälle siinä. Aivoillahan on monia muitakin tehtäviä kuin räknääminen ja monet niistä ovat yhä hämärän peitossa.
Totta.
Mielenkiintoisia juttuja ovat ne aivojen vanhemmat ja yksinkertaisemmat osat, pintakerroksen alla. Siellä ilmeisesti on aineksia todella kaukaa ihmisen esihistoriasta, henkiinjäämisen ja lajin säilymisen kannalta todella tärkeitä juttuja.
Josain ketjussa olikin juttua mm. hajumuistista, se kai on yksi vanhimmista ja samalla myös pitkäaikaisemmista muisteistamme. Sieltä voi nousta esiin tutuntutuinen juttu kuudenkymmenen vuoden takaa, yhtä tuoreena kuin eilinen.
Mutta, voiko noita yksikertaisemmille toiminnoille muokkaantuneita aivojen osia sitten käyttää korkeamman tason ajatteluun? Niihin tehtäviin, joihin pintakerros on erikoistunut. Siinä kai on se kompastuskivi joka estää sen valtavan reservissä olevan prosenttimäärän käyttöönoton?
Ilmeisesti silti niissä kehittyneemmissäkin aivojen osissa on tilaa ja resursseja paljon enemmän kuin yleensä käytetään.
Toi on tosi mielenkiintoinen ongelma! Nythän tämä on vähän sellainen kulttuurisidonnainenkin juttu, että me länkkärit jotenkin kovasti korostamme rationaalisen ajattelun merkitystä, eli tykkäämme tuumata, että järki on se, minkä varassa kaikki ylevyys saavutetaan. Se on kuitenkin aika ohuenlainen näky ihmislajin olemukseen, koska järki on noista henkisistä instrumenteistamme sittenkin vain yksi. Meillä on tosiaan paljon muutakin, mistä tosiaan todistaa sekin, mitä kerrot hajumuistista ja juuri siitä, että meillä on tuolla piilossa kovin primitiivinenkin luontomme. Ihmisen primitiviteetistä seksuaalisuuden kysymys tuntuu näinä aikoina olevan erityisesti pinnalla ja ainakin meillä länsimaissa kysytään kovasti yhä sitä, mitä seksuaalisuus noin kaikkiaan merkitsisi ihmiselämän toteutumisen kannalta. Jotkut tuntuvat olevan sitä mieltä, ettei ihmistä oikein millään muulla voi selittääkään kuin seksuaalisuudella, mutta seksologit eivät tätä kyllä ihan sellaisenaankaan osta, mitä sitä porukkaa tiedän. Tässä on vähän sekin, että se mikä meissä on salattua, on aika jännittävääkin ja siitäkös saa riemua revityksi
Onhan siellä ihmisen päässä alitajunnat ja lajimuistit ja kaikki. Esimerkiksi painajaisten merkityksestä olen lukenut joidenkin evoluutiobiologien tuumivan niin, että niiden avulla nykyihminen voi tuntea tunteita, joita hän ei enää luonnollisessa ympäristössään pääse juurikaan tuntemaan. Kauhuelokuvien terapeuttisuus ja viihdyttävyys - usein sama asia - perustuisi myös tähän: pääsemme kosketuksiin mm. pakokauhun kanssa ja voimme tuntea sitä, vaikkemme enää olekaan jatkuvasti sapelihammastiikereiden piirittämiä. Ihminenhän on geneettisesti sama Vääksyssä vuonna 2013 kuin oli savannilla noin 6000 vuotta sitten. Siihen aikaan, nimittäin, nykyaikaiset kulttuurit syntyivät. Jostain ihmeen syystä - ehkä ravintotieteellisesti ymmärrettävästä syystä - ihmiskulttuurit eri puolilla maapalloa alkoivat tuottaa KERTOMUKSIA. Syntyi myös kertomuksia ajan oloon, jotka avasivat näkyjä ihmisluonnon todellisuuteen. Mm. luomiskertomukset - joita on monia - kuuluvat tyypillisesti näihin: ensin oli kaaos, sitten tuli järjestys ja kaikella on mieli. Ennen kaikkea ne kertovat siitä, miten ihmiset alkoivat ymmärtää todellisuuttaan ja omaa osaansa siinä. Tämä ei siis johtunut vain siitä, että jonkun aivokuoressa välähti, vaan useista, myös ekologisista, tekijöistä. “Hyvä ruoka, parempi MIELI”
“Hyvä peppu, parempi mieli!” sutkautti eräs hölösuu radiossa kerran. Mutta niimpä tosiaan on, että ravinto on ollut yksi vaikuttava tekijä homo sapiensin aivojen kehitykseen, samoin kuin ravinnon hankintaan vaikuttavat jutut ovat inspiroineet useita alkuihmisen keksintöjä.
Solidaarisuutta, ryhmähenkeä ja yhdessä toimimisen taitoa tarvittiin myös jottei olisi jouduttu muiden olentojen ravinnoksi; esim. niiden sapelihammastiikereiden. Tähän sosiaalisuuteen perustuu myös sivilisaatioiden kehitys.
Raamatun luomiskertomus on muuten siitä jännä, että asiat tapahtuvat siinä jokseenkin samassa järjestyksessä kuin ne tieteen mukaankin tapahtuivat. Ensin on vain vettä, sitten mantereet kohoavat meristä, elämä syntyy meressä jne. Kirjoittajalla (jota on muuten epäilty naispuoliseksi : ) on ollut siis hyvä intuitio asioiden laidasta, kauan ennen tieteellisiä menetelmiä.
MM sanoi alkoholismin olevan epämääräinen ismi. Noo… onhan se vähän monimutkainen ja moniulotteinen, mutta minusta ei ihan epämääräisimmästä päästä ismejä. Hassua tosiaan, että -ismi pääte voi liittyä sekä ideologiohin että sairauksiin. Muita yhtäläisyyksiä en lähtisikään vetelemään esim. reumatismin ja sosialismin välille.
Alkoholismihan tarkoittaa kaikista näkökulmista katsoen ensi sijassa alkoholiriippuvuutta. Raitistuneelle alkoholistillekin on virallisessa tautiluokituksessa oma lokeronsa: vierottunut. F jotain, en muista numeroa.
Alkoholismin mieltäminen elämänkatsomukseksi liittyynee lähinnä raittiiseen elämäntapaan; aineesta vierottuneena pysymiseen, joka voi vaatia periaatteellisia ja määrätietoisia asenteita.
Samalla lailla tosin voidaan elämänkatsomukseksi mieltää minkä tahansa kroonisen sairauden itsehoito. Ihmisen oma motivaatio ja tsemppi on kaikissa tärkeitä, oli kyseessä sitten päihderiippuvuuden, diabeteksen, verenpainetaudin taikka lihavuuden hoito.
Ketostindellä on taas niin monta rautaa hehkussa, että johan tässä innostuu.
Näin on. Ei varmaksi tiedetä, mitä oikeastaan tapahtui noin 6000 vuotta sitten, mutta ilmeisesti juuri silloin ravinnon laatu parani ja dieettipuolikin moninaistui, kun alettiin viljellä. Maanviljelykseen tarvittiin tietysti maa-alueita ja näin syntyi myös tarve omistaa maata - ja saada sitä lisää. Syntyi myös tarve sotia. Sosiaalisuuttahan sekin on, jos tosin sen karummalta puolelta.
Vanhan Testamentit luomiskertomuksista - Raamatussahan niitä on kaksin kappalein - vanhempi ajoittuu juuri tuonne 6000 vuoden takaisiin aikoihin. Silloin ei kirjoitettu vielä yhtään mitään, mutta kerrottiin. Suuressa ihmismielen syntypamauksessa kommunikaatio kehittyi niin ikään valtavasti. On aivan varmaa, että myös naiset kertoivat tarinoita ja tarinathan kasvoivat tietysti pitkän ajan kuluessa. Sittemmin kaanoniin päätyneet kertomukset lienee varsinaisesti kirjoitettu nykyiseen muotoonsa neljännen vuosisadan paikkeilla, kun Raamattua kasattiin (sekinhän on vähän erisisältöinen eri kirkkokunnilla), mutta silloin ei naisia taidettu päästää asiaa lähellekään. Keskiajalle tultaessa naisten asema oli suorastaan mitätön ja varsinkin verrattuna alkukristillisiin seurakuntiin, jotka olivat oikeastaan naisten vapautusliikkeitä, jos niitä tutkii oman aikansa valossa. Naisten arvosta varhaisten kristittyjen keskuudessa kertoo jo sekin, että ensimmäiset ylösnousemuksen todistajat olivat haudalle rientäviä naisia: naisia, joilla ei siinä yhteiskunnassa ollut juridisia oikeuksia mm. niin, että naista oltaisiin kuultu oikeudenkäynnissä. Nuo 300-luvun varhaiset kirkkojäärätkin taisivat yhä pohtia vakavasti sitä, onko naisella ylipäätään oikeutta omaan sieluunsa. En ole ajoituksestani aivan varma, mutta sen tiedän, että tällainenkin keskustelu on käyty. Niin paljon meni sekaisin jo ensimmäisinä vuosisatoina.
Asiaan palatakseni, kiinnostavaa on sekin, miten mm. kvanttifysiikassa lähestytään näinä aikoina teorioita, jotka ovat olleet muinaisille luonnonuskonnoilla itsestään selviä jo tuhansia vuosia sitten. Yksi esimerkki on teoria rinnakkaistodellisuuksista. Shamaanit tunsivat yliset ja aliset jo tuhansia vuosia sitten.
Itse en näe pointtia oikein minkäänlaisessa luonnontieteellisen todellisuuden ja uskonnollisen todellisuuden vastakkain asettelussa. Raamattu ei ole fysiikan kirja eikä tähtitiede tutki kysymystä Jumalasta / jumalasta. Kovasti tällainen mustavalkoisuus vain tuntuu nykyihmistä kiihottavan ehkä siksi, että se tarjoaa meille niin helppoa totuutta ja varmuutta.
Se ismi-pääte tarkoittaa kirjaimellisesti suuntaa, aatetta tai virtausta. Virtaus on mun mielestä hyvä, kun pohtii alkoholismin todellisuutta: elämä asettuu alkoholin virtaukseen, pyörteeseen… puhumme tyypillisesti kierteestä.
Tää on todella hyvä ja haastava ajatus, joka taas avaa tuota HOLISMIN realismia: kyse on kokonaisvaltaisesti, kaikki elämän pinnat ja ulottuvuudet läpäisevästä kysymyksestä sekä sen ongelma- että sen ratkaisunäkökulmasta ajatellen. Siksi ei ole mitenkään ihmeellistä ehkä sekään, että päädymme tämän tästä raapimaan päitämme vaikka sitten alkumyyttejä ihmetellen kuin vatvoisimme loputtomasti vain yksiä ja samoja dogmejamme liittyen suoraan itse riippuvuusongelman ratkaisemiseen.
Minulle tässä kaikessa tuntuu olevan kyse myös ihan viihtymisestä. Viihdyn seurassanne ja tässä yhteydessä, näiden asioiden parissa jne. Vanhana semantikkona ja verbaalitärkeilijänä vielä sen verran, että englannin kielessähän viihteellä on sellainenkin sana kuin recreation, eli re-creation = uudelleen luominen. Kyllä tässä ollaan uusiksi luomassa ja luotavina, kun näin isojen kysymysten kanssa painitaan - ja silloinkin mennään siinä luomiskertomusten hengessä kaaoksesta järjestykseen ja jos hyvin käy, kaikella näyttää jossain vaiheessa olevan jokin mieli.
Katsoin erästä dokkaria, jossa etsittiin sitä ihmisen aivojen kehitykselle tärkeintä ravinnollista pointtia. Tähän asti monet ovat väittäneet, että lihan syöminen on kasvattanut aivojamme, mutta tästä ei ole löydetty sitä koko kuviota selittävää totuutta silti. Dokkarin mukaan tulentekotaidot ja ruuan kypsentäminen mahdollisti tarpeeksi suuren ravintomäärän syömisen, mikä mahdollisti sitten kyseisen kehityksen. Raaka ruoka vaatii elimistöltä paljon enemmän energiaa sulatukseen, joten ruuan kypsentäminen on tosi tärkeä taito. Mitähän tähän sanoisi nämä raakaruuan vannoutuneet kannattajat…
Olen ajatellut kauhuelokuvien kiinnostavuuden liittyvän katharsikseen, eli puhdistukseen, jonka arvon jo antiikin kreikkalaiset ymmärsivät.
Armahin Pumpkin! Luulen nähneeni saman ohjelman ja oli tosiaankin niin, että kypsentäminen oli tärkeä innovaatio! Sehän antoi myös tehoja kropalle, kun ruoan sulaminen jouduttui. Ruokauskovaisilla on ne omat omituisuutensa ja raakaravintolahkolaisilla tosiaan mielenkiintoiset teoriat myös. Mutta ihan perusvegaaninvegetaristimikäseon olen kuullut järkeilleen asiaa niin, että juuri lihan kypsentäminen osoittaisi lihan olevan ihmiskehoon kuulumaton mötikkä. Kuitenkin realiteetti on se, että ihminen on kypsentänyt KAIKEN ruokansa jo pitkään ja elimistömme sopeutunut siihen ihan purukalustoa myöten.
Minä oon kyllä huomannut lihaa vähennettyäni, että pollakin toimisi jotenkin liukkaammin. Aloin muutama vuosi sitten syödä lihan tilalla enemmän kalaa ja kanaa. Mutta näiden valintojeni taustalla ei kovin hurskaita ideoita ole. Ihan ittiäni aattelin vain
Katharsishan se on kauhuleffoissa keskeistä, mutta kyllähän täyttymyksen ja lunastuksen on toteuduttava kaikenlaisissa stooreissa, jotka länsimaisittain on sovitettu aristoteleläisen runousopin kaavaan. Katopa Die Hard!
Itsehän en ole raakaravintoon älyttömästi perehtynyt vihersmoothieita ja salaatteja lukuunottamatta, mutta mun käsittääkseni siinä on idiksenä syödä juuri niitä helpommin sulavia juttuja, jottei niitä tarvitse kypsentää. Lihaa kaiketi harvemmin kukaan raakaruokailija vetää, ja kalaakin vissiin tosi maltillisesti. Kasviksethan, soijaa ja palkokasveja lukuunottamatta, sulaa paljon nopeammin vatsassa raakanakin kuin mikä tahansa liha kypsennettynä…
Tässä viestiketjussa on nyt paljon monisyisiä filosofisia ja kvanttimekaanisia aiheita pohdittavaksi ja keskusteltavaksi, mutta aikani sallii minun puuttua nyt vain tähän. Samalla palautan keskustelun ruotuun, eli tämän foorumin aiheeseen.
Ehkä tämän näkemykseni voisi luokitella myös kuuluvan osittain katharsikseen, mutta itse näen kauhuleffojen erään merkityksen olen sama kuin alkoholistille on vielä pahempien juoppojen merkitys: voi helposti ajatella ja kokea, että itsellä asiat ovat sentään hyvin. Työpaineet ja riidat puolison kanssa voi asettaa oikeisiin mittasuhteisiin katsoessaan, kun zombit ovat valloittaneet maailman.
Olen joskus silmäillyt suhteellisen paksua kirjaa, tekijä amerikkalainen Joan Mathews Larson , “Raittiiksi seitsemässä viikossa” sopivaa ruokavaliota noudattamalla. Tunnetteko kirjan?
Täällä on ollut jokusia mainintoja koulukiusaamisesta. Minua kiusattiin koko yläasteen ajan. Mutta vain koulussa, mulla on ollut ekaluokasta asti hyvä ystävä, jonka kanssa kuljettiin kaikki vapaa-ajat. Joten se yläasteikäkään ei ollut ihan pelkästään pahaa aikaa. Ja jotenkin kai sen jo silloinkin tajusin, että se vika ei ole minussa, vaan niillä kiusaajilla on paha olo, joka pitää purkaa johonkin. Ja minä olin siihen sopiva, käytökseltäni erikoinen, enkä pistänyt vastaan.
Ekan kännin join 14-vuotiaana, ihan huvikseni, kun siihen tarjoutui tilaisuus. Mulle juominen on ollut alusta asti kännäämistä, en ole koskaan edes yrittänyt olla ns. kohtuukäyttäjä (joka sinänsä on jo ilmaisuna typerä). Ja hauskaa pitääkseni sitä tein. Silloin nuorena siis. Kun sitten sain juotua itseni riippuvaiseksi asti, juomisen syyksi kelpasi mikä tahansa. Meillä oli nuorena tapana kysäistä toisiltamme, että “lähetäänkö tänään ryyppäämään”. Jos huomenna oli jotain, ni sit ei lähetty sinä iltana, vaan sit seuraavana. Mut aina kuitenkin tavoitteena oli känni. Kavereillanikin, osalla se on sitä edelleenkin…
Myöhemmin, jo täällä (silloin vielä vieraassa talossa) asuessani, rupesin käyttämään humalatilaa jonkinlaisena “turvapaikkanani”. Kalja oli mulle seuraa.
Olin usein masentunut. Vielä useammin vittuuntunut ja kiukkuinen. Krapuloissa rupesi tulemaan paniikkihäiriön oireita, lasketaanko ne mielenterveyden ongelmiksi…? Jos, niin sitten aiheutin juomisellani mielenterveysongelmia itselleni.
Onhan se kiusaaminen tehnyt sen, että mulla on nuoresta asti ollut jonkinlaista syömishäiriön kaltaista, jonka olen vasta nykyään oikeastaan saanut aika hyvin “aisoihin”… Mutta kuitenkaan en koe, että olisin sen takia juonut. Sitä tehtiin huvin vuoksi. Vasta myöhemmin rupesin harrastamaan itkukännejä.
Olin/olen “rikki” jo ilman viinaakin, ihan diagnosoidustikin (persoonallisuushäiriö). Viina toimii helppona fiksinä, pakopaikkana, seurana (kuten Mirtillokin ylempänä totesi). Kun en kestä itseäni selvänä, juon itseni tilaan jossa en välitä, “muutun” (lainausmerkit koska enhän oikeasti miksikään muutu, vaan persoonallisuuteni toisenlaiset piirteet nousevat estojen poistuessa pinnalle).
Mielestäni Kojo kirjassaan “Eroon viinasta” kiteyttää (ainakin omani) syyn juomiseen aika hyvin yhteen lauseeseen: väärä asenne elämään.
Atomistit arvoon!
Mutta niimpä tosiaan on, että ravinto on ollut yksi vaikuttava tekijä homo sapiensin aivojen kehitykseen, samoin kuin ravinnon hankintaan vaikuttavat jutut ovat inspiroineet useita alkuihmisen keksintöjä.
