Musta tuntuu, että meidän pitää jossain vaiheessa ottaa ihan erityiseen tarkasteluun tuo koulussa kiusatuksi tulemisen kokemus. Se tuntuu yhdistävän todella monia ja ehkä erityisesti naisten kertomusten taustalla se vaikuttaa olevan yleistä. Haluaako joku avata ketjun sille? Itse en niin hirveästi kiusaamista joutunut kokemaan, yläasteella oli jotain, mutta se ei varsinaisesti tuhonnut minua. Olen kyllä muuten ollut aika paljon tekemisissä tuon ongelman kanssa.
Mua pistää vihaksi se asia!!!
Niin minuakin, Herra Tossavainen! 
Kiusaaminen on kamala asia, josta pitää keskustella julkisestikin. Päihde- ja mielenterveysongelmaisissa on varmaan paljon jo lapsena kiusattuja, jos varmaan myös kiusaajiakin. Usein(ei aina) kiusaajakin saattaa tulla ongelmaisesta kodista.
Niin, eihän addiktiivisella käytöksellä tai varsinkaan kemiallisella addiktiolla aina ole mitään “perusteita”, tai ainakaan sellaisia syitä jotka voisi diagnosoida ihan mielenterveysongelmaksi. Erilaisia tunne-elämän kipupisteitä ym. psykologeja kiinnostavaa kamaa voi kyllä kaikkien nupista löytyä paljon, mutta kyllä kemiallinen addiktio myös ihan itsessään aiheuttaa itsensä.
Miksi ihan tervejärkisiltä vaikuttavat ihmiset tupakoivat itselleen keuhkoahtauman, tai syövät itsensä niin lihaviksi että elämä vaikeutuu ja muuttuu tuskalliseksi? Tuskin ainakaan sen takia että se maistuu niin hyvälle.
Ensi kosketus päihteeseen voi puolestaan olla niin järisyttävän mahtavan ihana, että ihminen rakastuu siihen suin päin! Se kicksi voi saada ihmisen lumoihinsa täysin, vaikka nuoren ihmisen pääkoppa muuten olisi ihan kivasti kunnossa ja elämäkin kunnossa; olisi hyvä koti ja hyviä harrastuksia ja koulukin sujuisi.
Lainasin muuten äsken kirjastosta Mato Valtosen kirjan “Rakkaani alkoholi”, joka on sekä hauska että oivaltava. Itse kun näen aika paljon IRL syrjäytyneiden ja moniongelmaisten päihdeongelmaisten kohtaloja, niin on hyvä lukea välillä vaihteeksi myös elämässään menestyneiden ja kaikin puolin fiksuna pidettyjen alkoholistien elämäntarinoita.
Mato on lisäksi sangen etevä kirjoittaja. 
Off-topic: mulla on hyllyssäni Cheetahin muistelmat 
Se on kans aika hauska kirja ja siinä myös sivutaan päihteiden kanssa sinuiksi pääsemistä, kun vanhuuteen ehtinyt Cheetah lopettaa alkoholin käytön ja olikohan niin, että sikarintupruttelutkin jäivät tiehensä samalla
Topic: mä en ole aivan varma, tapahtuiko omalla kohdallani alkoholiin mitään poikkeuksellisen voimakasta täysihastusta, mutta tietyllä tavalla rajatonta humalakäyttäytymiseni oli aina. Itse asiassa, jotain kontrollintynkääkin tuli mukaan vasta nyt viime vuosina. Se tietysti vaihtelee yksilöittäin, mikä kenellekin on hurjaa, mutta omalla mittapuullani ylitin paljon rajoja, joita muuten pidin. Ja pidän.
Alkoholi ongelma minulla oli nuoresta asti, huipentuen pahimpina aikoina toistuviin Deliriumeihin. Sain niitä, kun joskus oli pakko jostain syystä lopettaa alkoholinkäyttö. Voisi sanoa, että varsinainen alkoholismi kesti 27 vuotta. Viisi vuotta sitten, kesällä 2008, raitistuin kokonaan.Se oli oikeastaan käänteen tekevää minun kohdallani. Olin nimittäin saanut vuosien aikana joitakin mielenterveysdiagnooseja, v. 2005 tehdyssä KELA:n laajassa työkyvyn arvioinnissa kaikki sitten “niputettiin” kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi. Lääkitystä sain siihen, kuten olin aiemminkin saanut muihin “vaivoihin”. Minulla oli ongelma, otanko lääkkeet, alkoholia vai molempia. Kun sitten muutamaa vuotta myöhemmin raitistuin, tuo ongelma poistui. Mutta “bipo” olen edelleen, juuri kuluneena kevättalvena sairastin masennusta. Raittiina ollessa on kuitenkin asiat sikäli paremmin, että on voitu keskittyä sairauden hoitoon ilman päihdeongelmaa tai vaikeuksia lääkityksessä. Mielenterveystoimistossa olen saanut mielestäni erinomaista palvelua. Lääkkeet, terapiaa ja erilaisia oheistoimintoja kuten kotikuntoutus ja ajanvietetoiminnat. Joten minulle raittius on kannattanut!
Vastauksen kirjoittaminen on vienyt aikaa, koska olen yrittänyt muistella mitä ongelmia olisi ollut mutta kun ei oikein löydy.
Kokonaisuuten ottaen minusta raitis elämä ei ole tuonut mitään ongelmia vaan elämän laatu on parantunut huomattavasti. Toki on ollut opittava uusia asioita tai oikeastaan poisopittava alkoholiin liittyvät asiat.
Lähinnä nuokin asiat ovat olleet vain tapoja, joista on ollut opittava pois. Olen oppinut, että voin hyvin tavat ystäviäni baarissa ja juoda kivennäisvettä kun muut juovat mitä juovat. Yhtä lailla olen taas oppinut, että rentoutua voi monella muulla tavalla kuin juomalla, josta yleensä seuraa vain entistä pahempaa stressiä tai ahdistumista. Liikunta, ystävien seura nauramisineen, lukeminen ja tietysti rakastelu ovat hyviä rentoutumiskeinoja.
Winstonin ihmettelyyn minulla ei myöskään ole oikein vastausta. Sikäli kun muistan, niin aloin juomaan hyvin nuorena lähinnä siksi, että lukemissani kirjoissa ja leffoissa aina sankarit joivat ja se jotenkin tuntui kuuluvan asiaan.
Vähän myöhemmin juomista sitten alettiin pitämään jotenkin hienona ja asiaankuuluvana kaveripiirissä. Olin nuorena hyvin ujo ja käytin alkoholia, jotta rohkaistuisin ottamaan kontaktia tyttöihin. Prosessi alkoholisoitumiseen oli kuitenkin pitkä eikä sitä huomannut, koska työ- ja muuhun kulttuuriin kuului rankka ryyppääminen. Näin jälkikäteen tietenkin merkit olisi pitänyt havaita jo paljon aiemmin mutta kyky pettää itseään on hämmästyttävä.
Vasta kun olin vetänyt usean päivän putken vaimoni olessa matkoilla niin, etten tiennyt yhtään mitä oli tapahtunut, myönsin,että olen alkoholisti, tuurijuoppo. Onneksi olin kotona vain enkä sekoillut missään maailmalla. Sen jälkeen olin neljä vuotta juomatta ja asiaa auttoi myös, että vaimoni oli tukenani eikä myöskään juonut. Tuo neljä vuotta oli ehdottomasti elämäni parasta aikaa, businekset sujuivat ja yksityiselämä kukoisti ja sain suoritettua töitteni ohella erittäin vaativan tutkinnon.
Eron jälkeen sitten aloin juoda taas murheeseeni ja siitä olikin sitten huomattavsti vaikeampi yksin päästä eroon. Monia retkahduksia tapahtui. Välillä join suruun ja ahdistukseen välillä iloon ja usein yleiseen tylsyyteen. Ongelma oli että olin menettänyt elämäni tarkoituksen ja -halunkin. Olin masentunut ja juominen tietysti pahensi asiaa. Yhdessä vaiheessa päätin kokeilla pystynkö juomaan itseni hengiltä. No ei onnistunut, tuli niin paha olo, että alas ei mennyt mitään. Silloin ajattelin, että kai minulla vielä on täällä vielä jokin tehtävä.
Menin sitten AA-kokukseen ja yllätyin iloisesti siitä äärettömän lämpimästä ja positiivisesta vastaanotosta, jonka sain. Yhtälailla yllätyin ja ilostuin siitä ahdistuksen ja stressin häviämisestä, jonka kokousten jälkeen koin. Vaati kyllä alkuun useamman kokouksen ajan totuttelua. Nyt en ole aikoihin käynyt, koska en halunnut siitäkään elämäntapaa mutta tottakai menen jos tarvetta ilmenee.
Tällä hetkellä hoidan itseäni rankalla liikunnalla, aktiivisilla ihmissuhteilla ja muulla yhteisöllisellä toiminnalla.
Olen juuri lukenut pari kirjaa, jotka, vaikka niiden focus on laajempi, mielestäni antavat ajateltavaa alkoholin kanssa painiskeleville. Ensimmäinen on Charles Duhiggin The Power of Habit ja toinen John F Baymeisterin ja John Tierneyn Tahdonvoima. Molemmat löytyvåt ainakin pk-seudun kirjastoista. Itselleni oli merkittävä havainto se, kuinka paljon juomisestakin on vain tapaa.
Vastasin, että ongelma oli jo ennen alkoholia. Mullakin on koulukiusatun tausta.
Olin jo nuorena sellainen, että maanisesti saatoin nyhertää jotakin ties miten kauan ja sitten seuraavassa käänteessä mikään ei kiinnostanut. Mutta nuorena aikuisena bipo kaiketi “puhkesi kukkaan” vakavan masennuksen myötä ja kun sitten alettiin tutkia, niin todettiin kaksisuuntainen. Itse en tuomiota uskonut lainkaan, vaan päätin, ettei minussa ole vikaa. Lääkitsin sitkeästi alkoholilla ja aiheutin suuren ahdistuksen tuon perussairauden lisäksi. En ymmärtänyt lainkaan, että minä join sekä masennukseen, että maniaan. Ja mitä vahvempana kukin vaihe, sen pahemmin kännissäpäiten törttöilin.
Kun lopetin juomisen, aloin jokusen viikon päästä vasta ymmärtää ja uskoa, että hyvänen aika: Mullahan todella ON kaksisuuntainen mielialahäiriö. Koin suurta masennusta ja menetin mielenkiinnon ihan kaikkeen. Olin tosi katkera ja kiukkuinen. Hain apua lääkäristä ja sain nostavaa lääkettä. No- hetken päästä nousi yli ja mania häämötti. Ei muuta kun toisenlaista lääkettä kaveriksi. Nyt sitten tasapainotellaan näiden kanssa, kunnes ihmetellään lisää.
Mulla on samanlainen kokemus. Kun aikuisikäni merkittävin rakkaustarina vähän äkillisesti päättyi, lähti juomiseni totaalisesti käsistä. Minusta tuli tuurijuoppo, joka ryyppäsi viikon putkia silloin tällöin. Bänksien jälkeinen elämä tuntui tarkoituksettomalta. Oli vaikeata löytää mitään suuntaa ja substanssia itsestään ja omasta elämästä.
Oikeastaan vasta nyt, kun tuosta on kulunut aikaa yli viisi vuotta ja tässä välillä on tullut vaihdettua maisemaa, etsittyä omanlaista tonttia työelämästä, tehtailtua penska ja koettua sellainenkin parisuhde, johon taisin alun pitäenkin ryhtyä vain parisuhteen itsensä vuoksi - mikä on aivan eri asia kuin ryhtyä siihen itsensä ja kumppaninsa vuoksi - alkaa tuntua, että tässähän on ollut koko ajan kyse vain omasta itsenäistymisestäni! En voi elää missään suhteessa niin, että ripustan sen varaan vähän enemmänkin elämäni tarkoituksesta kuin on tarpeen. Rakastuessa on tietysti luonnollista, että sellainen fantasia täyttää pään, että tässä nyt ollaan ihan toisilleen taivaassa valetut yms., mutta sittenkin kestävämpää on se, että ensin asettuu omaan minuuteensa ja sitoutuu sen kautta elämään ja jotenkin todellisempiin arvoihinsa ja yleensä siihen, minkä kokee elämässään hyväksi, arvokkaaksi ja ennen kaikkea totuudelliseksi. Vasta siltä pohjalta voi sitoutua johonkin toiseen ihmiseenkin ilman, että tekee hänestä tai siitä suhteesta sen koko elämänsä merkityksen.
No, mikään parisuhde ei ole aivan riippumaton, sekään ei ole mahdollista eikä edes tavoiteltavaa. Minusta täydellinen riippumattomuus edes riippuvuuden negatiivisessa merkityksessä ei parisuhteen tai ystävyyden ym. tasolla ole edes ihannoitavaa. Kyllä kai tarpeet rakastaa ja tulla rakastetuksi, hyväksytyksi jne. ovat aivan peri-inhimillisiä tarpeita siinä kuin ravinto ja lepo ja siksi on ihan selvää, että kun läheinen suhde päättyy, sitä myös kärsii läheisyyden häviämisestä. Itse en ehkä uskaltanut kärsiä sitä pois. Yritin ryypätä sen pois ja vuoroin etsiä vähän kuin väkisinkin sitä tarkoitusta kaikelle, jota ei kuitenkaan heti ollut näköpiirissä. Pitäisi vain opetella tässäkin suhteessa jonkinlaista hyväksymistä: senkin hyväksymistä, että välillä joutuu hukkaan, suruihin, kärsimykseen - mutta ei sekään ikuista ole.
Tervehdys Dave ja kiitti huomion kiinnittämisestä lainausmerkkien käyttöön. Ei minullakaan toki itse raittiuden kanssa merkittäviä ongelmia ole, tarkoitin lähinnä niitä kiviä joita siihen vievällä polulla on. Ympäristön paineet ja omat sisäiset oikeudenkäynnit tähän käsitteinä niihin tässä suuremmin puuttumatta.
Jälkikäteen ajateltuna mullakin oli jo vuosikymmeniä sitten tapahtunut avioero hyvin paljon suurempi tekijä juomiseni kehittymisessä kuin aikanaan tiedostin. En käsitellyt sitä millään lailla - ainoastaan uudesta “vapaudesta” nauttimalla. Johon sitten todella “nauttimistakin” tuli ylimittaisesti kuvioihin. Ja tähän liittyi tapoja, jotka johtivat syöksykierteeseen.
Tartun sanaan tapa, koska sen sisällöllinen selviäminen oli minulle käännekohta. Päihdeneuvojani avasi minulle tärkeän asian, jota sitten aloin pohtimaan ja rakentamaan elämääni sen valossa uudelleen. Dave, sinäkin mainitset kirjoituksessasi usein tavat. Mitä ne ovat? Ne ovat:
Säännöllisesti palaavia, sisäänopeteltuja käyttäytymis- ja toimintamalleja. Tähän sain helposti otteen. Jos jokin asia on sisäänopeteltu/ohjelmoitu, se on myös ohjelmoitava pois- työstettävä. Ei lähde automaattisesti. Jokaisella on tietyt rutiinit ja tottumukset joihin kannattaa kiinnittää suurennuslasin kanssa huomiota. Ja sitten muuttaa niitä tarvittaessa.
Dave hei!
Kirjoitit yllättyneesi iloisesti AA-kokouksien jälkeen kokemastasi ahdistuksen ja stressin poistumisesta.
Kirjoitit myös meneväsi uudelleen, jos tarve vaatii. Tarkoitatko tarpeen vaatimisella alkoholin juomista vai ahdistuksen tai stressin palaamista?
Minusta olisi hienoa, jos sinä myönteisiä muutoksia kokeneena kävisit kokouksissa tukemassa niitä, jotka ovat palavereissa ensimmäisä kertoja. He saisivat toivoa ahdistuksista ja vaikeuksista pääsemiseen.
Tarkoitin nimenomaan stressiä ja ahdistusta. Toivoakseni ei juomista mutta vannomatta paras.
Niin, voisinhan olla tosiaan ryhmässä tukena ja minulla onkin yksi ihminen, jonka tukena olen. Ryhmässäni kuitenkin vähän kyllästyin, niin mukavaa porukkaa kuin siellä onkin, samojen vanhojen juttujen jauhamiseen ja vanhahtavaan AA-jargoniin.
Minulla oli merkittävä asia lukea tuo mainitsemani kirja tavoista. Siinä ollaan vakaasti sitä mieltä, että huonon tavan tilalle tulee oppia jokin uusi tapa, joka antaa tyydytystä jos vanhasta aikoo eroon päästä.
Minusta on hyvin merkittävää tiedostaa, että hyvin usein on kyseessä todellakin vain tapa. Kirjassa mainittiin esimerkkinä, että nikotiini häipyy elimistöstä n 100 tunnissa. Sen jälkeen tupakoinnissa on kysymys enemmänkin tavasta kuin siitä, että elimistö vaatisi nikotiinia.
Yhtä lailla perjantaipullo tai lasilliset töitten jälkeen on tapa, jonka voi korvata jollain muula tyydytystä tuottavalla tavalla.
Niin, Dave!
Paljonhan niissä palavereissa joutuu kuuntelemaan ja itsekin jauhamaan samoja juttuja, koska palavereissa, sinä ja minä mukaan lukien, kerrotaan kokemuksista. Tietenkin joku kertoo niistä elävästi, joku toinen niin kuin grammarin levy olisi jäänyt samaan uraan. Tärkeää on lukemalla perehtyä ohjelmaan, toisten kertomiset saattavat kuitenkin valaista ohjelman toteuttamisen tapoja. Tarkoitan sekä selvinneiden että juomaan palanneiden tapoja.
Onnittelen sinua siitä, että olet toisen tukena, tukihan on kahdensuuntaista. Jonain päivänä tämä sinulta tukea saava voi osoittaa kiitollisuutensa olemalla tukena uudelle raittiutta etsivälle tulokkaalle.
Ajatella, että AA syntyi, kun ensimmäiset kaksi alkoholistia huomasivat pysyvänsä raittiina kertomalla avoimesti ongelmastaan ja juoppoudestaan toisilleen. Tämä tapahtui äitienpäivän aikoihin 1935. Nyt meitä on realistisen arvion mukaan 2,3 miljoonaa. Voimme kiitollisin mielin viettää 80-vuotissynttäreitä!
Huomasinpa laskuvirheen jutussani, mutta eiköhän silti ole hyvä päivä.
Minä olen ollut uskossa että nikotiini poistuu jo 24 - 48 tunnin kuluessa, ja kuten muissakin kemiallisissa riippuvuuksissa, fyysiset vierotusoireet ovat pahimmillaan silloin kun aine on juuri poistunut elimistöstä kokonaan.
Nikotiinin pitoisuushan alkaa kääntyä jyrkkään laskuun jo tunnissa, jonka takia monet tupakoijat polttavat röökin n. tunnin välein.
Myös alkoholi vesiliukoisena aineena poistuu elimistöstä hyvin sukkelasti: ankaran läträysputken jälkeenkin noin vuorokauden kuluessa. Tällöin myös vierotusoireet on pahimmillaan, mutta mm. deliriumin ja kramppien riski pysyy joitain päiviä tämän jälkeenkin.
Jonkin sorttisia vierotusoireitahan ilmenee alkoholistilla varmaan viikkokausia tai kuukausia kuiville pääsyn jälkeenkin: unihäiriöitä, mielialan heilahtelua, hermosto-oireita ym. ym.
Tämän takia jotkut lääkärit eivät tee psykiatrisia diagnooseja päihdeongelmaisille ennenkuin useiden kuukausien raittiuden jälkeen, jotta päihteiden vaikutus psyykeeseen olisi minimoitu.
Anteeksi off topic. Itse olen muuten sitä mieltä, että päihderiippuvuus on paljon muutakin kuin vain huono tapa. Huonoja tapoja ovat mm. nenän kaivaminen ja teinien suosima syljeskely julkisella paikalla.
Päihderiippuvuus on tietenkin paljon enemmän kuin tapojen ja tottumusten summa. Vaikka nämäkin ovat tilanteeseen johtaneet. Tapojensa ja tottumustensa tarkastaminen ja muuttaminen muodostavat vain yhden askeleen ongelmavyyhtiä purettaessa. Konkreettinen toimenpide uuden opetteluun. Rutiinit kuriin järkevän aikarakenteen saavuttamiseksi. Jokainen voi yrittää aloitusta ainakin tällaisella toimenpiteellä.
^ Da, da!
Päihderiippuvuudesta toipumisessa aika paljon on juurikin uuden opettelua; jopa ihan uudenlaisen elämäntavan opettelua. Se voi alkaa heti kun niistä pahimmista vierotusoireista on selvitty.
Onkin osuvaa että jossain yhteisöhoidollisissa hoitopaikoissa, kuten esim. Kiskossa, hoidokkeja kutsutaan oppilaiksi. 
Tottahan tuo, että päihderiippuvuus on paljon muutakin kuin tapa. On kuitenkin hyvä tajuta, että silläkin on merkityksensä ja että muuta palkitsevaa tekemistä on saatava tilalle. Ryhmissä käyminenkin voi olla sellainen asia.
Kiintoisaa, että Keto mainitsi syljeskelyn, joka minua kyl ärsyttää. Toinen asia on tuo, kumma juttu sinällään, nuorten tyttöjen puhetapa, jossa lähes joka kolmas sana alkaa vtu jne.
Tavat ovat aina kokonaisuuden osia, pienempiä ja isompia. Jos ajattelee juomista vaikka palkitsemisjärjestelmän kannalta, niin sen poisoppimisessa oppimista on tapahduttava kovin monellakin tasolla. On yhtäältä se toiminnallinen taso, toisaalta emotionaalinen ja kolmanneksi nyt ainakin laajemmin psyykkinen ulottuvuus. Varmasti niin, että tapaus ja asia kerrallaan voi mekaanisesti opetella ja oppia uusien toimintatapojen haltuun ottoa, mutta sitä sitten seuraa se kehitys, jossa tavallaan se emot./muu psyykkinen oppiminen tapahtuu ikään kuin jälkijunan tuntuisesti. Andante puhuu rataksista, isoista ja pienistä. Luulen, että ajatus soveltuu tämänkin hahmottamiseen.
Karkeasti ottaen ihmiset kai jaetaan kahden sorttisiin oppijoihin noin luontaisilta strategioiltaan (hiihtopomo Petäjän intonaatiolla korRrostan: hyvin karkeasti!): pinta- ja syväsuuntautuneisiin, eli holistisiin oppijoihin. Pintapuoliset opettelevat mielellään asioita ulkoa eivätkä välttämättä ole erityisen kiinnostuneita asioiden toisiinsa liittymisestä esim. syy-seuraus-suhteisesti. Holistinen oppija taas pyrkii ymmärtämään asioita kokonaisuuksina, sen osien suhteita toisiinsa sekä rakentaa - eli pro-kielellä konstruoi 
- uutta “tietoa” vanhan varaan ja sen avulla. Tieto lainareihin siksi, että meikäläisten kohdalla edellytettävä tieto sisältää niin paljon toiminnallista, taidollista ja psyykkistä “tietoa”, itsetuntemuksen tietoa - jos tuskin on erityistä haittaa ihan tiedollisenkin tiedon omaksumisesta ja sitä kautta asioiden ymmärrettäväksi itselleen tekemisestä.
Ja tosiaan: meissä on kaikissa pinta- ja syvätasoista oppijaa, se vähän vaihtelee asioittainkin. Mutta jotkut strategiat saattavat olla yksilöllisesti painottuneempia, ties mistä johtuen. Kaikenlaisia oppimisstrategioita tarvitaan, joten niitä voi tykönään pohtia, minkälaisissa asioissa mitäkin ajatusta kohdallaan soveltaisi.
Nyt täytyy luntata vanhoista oppimatskuista 
Joo, viisi erilaista perusviritystä on, eli:
Holistinen strategia (kokonaisuuksiin suuntautuva oppiminen, kokonaiskuvan luominen); meristinen strategia
(asiat hahmotetaan peräkkäisinä ja itsenäisinä kokonaisuuksina); atomistinen strategia (huomio kiinnittyy yksityiskohtiin, ei pyrkimystä kokonaisuuksien hallintaan); serialistinen strategia (pyrkimys jäsentää asiat jonkin oman periaatteen mukaisesti); transformaatiostrategia (opittavia asioita analysoidaan ja muokataan jatkuvasti, kriittisyys, asioiden tarkastelu jo valmiina olevan tiedon valossa).
Tuohan ei siis ole mikään oppimisstrategioiden paremmuusjärjestys enkä usko, että raittiudessakaan niin kannattaisi ajatella. Tommosista lähestymistavoista voi eri asioiden kohdalla olla kummasti hyötyä. Minä painotun mielestäni aika paljon tuohon holistiseen ja transformaatiostrategiseen puoleen enkä suinkaan ole niin atomistisesti, eli juurikin pintasuuntautuneesti virittynyt oppija. Pahaa ei tekisi senkään strategian vakavasti ottaminen, koska retkahtamisissani olen kyllä useammin kompastunut pieniin kiviin kuin niinkään vuoreen. 
Juu, kyllä minulla on ollut ja on ns. mielenterveysongelmia sekä alkon kanssa että ilman. Juuri saamani varsinainen diagnoosini tavis masiksen ja ahdistuksen pohjalla on sellainen että se ei kyllä synny mitenkään juomalla
Ei se kyllä paranekkaan juomalla.
Kun tajusin terapiassa mistä ongelmani johtuvat, katosi perimmäinen halu juoda ja tuhota siten itseäni…ainakin melkein. Loppuhalujen kanssa pitää tehdä töitä ja oppia niitä uusi tapoja ja toimintoja. Samalla tavalla olen aivoni totuttanut hakemaan iloa, lohtua, helpotusta alkoholista kuin sellainenkin juoja joka juo vain juodakseen. Pelkästään mielenterveysongelmat eivät ole tehneet minusta päihderiippuvaista, eikä päihderiippuvuus ole tehnyt minusta mielenterveysongelmaista.
Kaikki oli sekaisin kuin naulalaatikko…Nyt on sentään toivoa, kun itsekkin tietää, jos ei muuta niin ainakin sen että alkoholi ei ole tekemässä ja pahentamassa oireita.
Pääsenpä esittämään kysymyksiä- hyvä! Itseni pidän myös holistina ja transformoijana. Jostain olen napannut sellaista, että ajattelu ylipäätänsä on olevan tiedon järjestämistä ja soveltamista. Joten tiedon lisääminen lisää myös ajattelukykyä? Missä tulee kuormituskynnys vastaan? Miten sana alkoholisti liittyy holistiin? Henkilö, jonka ajatukset pyörivät kokonaisvaltaisesti aineen ympärillä? Sopisi.
Jos pitäisi arvottaa eri strategiat, niin transformaatio on kait pisimmälle kehittynyt. Entäs sitten analyysi-synteesi? Deduktiivinen tai induktiivinen lähestymistapa päihdeongelmassa?
Helkkarin laajoja ja osittain vaikeitakin asioita. Parempi kun kaataa viinakset vessanpönttöön eikä turvota päätään tällaisilla! :mrgreen:
