Mielenterveysongelmia ?

Me Lopettajat
1

Onko sinulla ollut ongelmia ilman alkoholiakin?

  • Minulla oli ongelmia jo ilman alkoholiakin.
  • Alkoholi on ongelmani.

0 voters

Minulle on syntynyt käsitys, että aika monella on ollut kaikenlaisia mielenterveysongelmia ilman alkoholiakin, joillain jopa ennen kun maistaneet yhtään.
Itse kuitenkin koen olleeni siinä onnellisessa asemassa, että vain alkoholi on ollut ongelma ja sitten aiheuttanut masennusta ym.
On varmasti paljon haastavampaa kamppailla alkoholia vastaan jos on muitakin ongelmia.

Tein nyt tällaisen kyselyn eikä se välttämättä edellytä muuta kommentointia kuin äänestämistä mutta tottakai näkemyksetkin ovat tervetulleita.

2

Hyvä aihe!

Mulla sama juttu, että juuri päihteet oli se ongelma. Lähinnä alkoholi siis. Käytin myös ajoittain bentsoja ja kannabista, mutta niihin ei kehittynyt koukkua onneksi.

Mun rakas ex-avopuoliso joka nykyisin on paras kaverini, sanoi kerran minulle hauskasti että “alkoholiongelmaa lukuunottamatta olen tervejärkisin ihminen jonka hän tuntee”! :smiley:

Olihan se tervejärkisyys kyllä pahimmissa vaiheissa vähän kiikun kaakun, kun kuutisen vuotta sitten pukkasi pahemmanlaatuista hypomaniaa yhdistyneenä vuorotteleviin päihdekierteisiin ja lyhyisiin kuiviin kausiin.
Oli muutaman kuukauden jakso kun kävin ihan psykiatrillakin jossa tutkittiin että voiskohan minulle lätkäistä bipolaari-diagnoosin, jota ei sitten onneksi kuitenkaan ehditty lätkäistä.
Kun väärinhän se ois mennyt. Pelkkä juoppo mikä juoppo. : )

3

Mun piti oikein miettiä tätä. Olin noin 16-vuotias, kun aloin kärsiä omituisesta alakuloisuudesta ja menetin vähän niin kuin mielenkiintoani asioihin, kuten koulunkäynti. Tällaisia vaiheita oli oikeastaan koko ajan, mutta vain vaihtelevasti. Intin jälkeen olin tyhjän päällä ja elämä sellaista liian nuorten miesten elämää, hakemista ja sekoilua. Siinä vaiheessa juominen alkoi tulla mukaan kuvioihin. Ja se sitten vei.

Kyllä minä masennusta lähdin aluksi hoitamaan ja kävin psykoterapiassakin noin 2½ vuotta. Juominen paheni koko ajan, mutta toisaalta opin kyllä ymmärtämään sitä, mistä alakuloissani ja muussa oli kyse. Tosin juomiseni oli sitten jo ihan itsetuhoista eikä mitään pikkuinhottavaa tissuttelua.

Vastasin tähän, että alkoholi on varsinainen ongelmani. En pidä nuoruuteni alakuloisuutta mielenterveysongelmana, vaan ymmärrän nykyään sen olleen monenkin asian summa. Sellainen hyöty terapiasta oli, että opin jotenkin ymmärtämään elämäntarinaani.

Mutta juominen aiheutti mulle kyllä rankkaa masennusta ja myös paniikkihäiriön. Masennus kaikkosi muutamassa kuukaudessa eikä varmaan sen aikaisella rakastumisella ja rakastamisellakaan aivan pieni osuus ollut sen taudin häviämisessä. Paniikkihäiriöstä ymmärsin kärsiväni vasta, kun olin ollut jo vuoden verran raittiina. Lähdin hoitamaan sitä ja paranin.

Minä en oikein voi tuota alkoholia juoda, koska se tekee minut masentuneeksi, TODELLA masentuneeksi. Ihan liian herkkä poika siihen hommaan.

4

Sama vika Rahikaisella. Alkoholi on munkin ongelmani. Terapiassa terapeuttitäti kyllä kovasti uskotteli mulle, en tiedä miksi, että olen ahdistunut ja masentunut ja juon siksi. Että syitä löytyy melko rankasta lapsuudesta ja nuoruudesta masennukseen. Ehkä niitäkin asioita oli hyvä kelata ja purkaa mielestään, mutta omasta mielestäni kaikki ongelmani johtuivat puhtaasi alkoholista.
Olen omasta mielestäni nyt tasapainoinen, nukun (yleensä) hyvin, voin hyvin,jaksan työssä ja kotona, nautin lapsista ja lapsenlapsista, yleensä elämästä.
Niin kauan kun en juo.

5

Niin minunkin tätini uskotteli minulle, mikä oli tavallaan aika ymmärrettävää siksi, että minäkin uskottelin hänelle tilastot vähän kauniimmiksi kuin mitä olivat :confused:

6

Mä olin ahdistunut ja varmaankin jollain tasolla myös masentunut jo lapsena ja nuorena ennen ekoja kännejä tai muiden päihteiden kanssa pelleilyä, joilla pitkään “lääkitsinkin” noita tunnetilojani, joskin tajusin sen vasta hiljattain :unamused: Molemmat ovat kyllä helpottaneet huomattavasti juomisen lopetettuani, enkä mä muita päihteitä varsinaisesti ikinä käyttänytkään nuoruuden blossitteluja yms. kokeiluja ja lääkkeitä lukuunottamatta. Alkoholi on kyllä hemmetin huono masennuslääke :confused:

7

Kymmenen vuotta sitten join tunteakseni edes hetken olevani jotenkin tyyni, rauhallinen, tavallinen, normaali… seitsemän vuoden alati kiihtyvä ja lopulta toistuviin deliriumeihin johtanut kova ryyppääminen olivat tehneet musta aivan raunion kypsään 26 ikävuoteen mennessä.

Ja ajattele, Grip: mun ainut huumeeni oli OLUT. En ole koskaan juonut juuri muuta, viiniä toisinaan. Ihan ruokajuomia! :laughing:

Mutta erilaisia lähtökohtia on ja jotkut alkoholisoituvat esim. masennuslähtöisesti ja toiset masentuvat alkoholilähtöisesti. Molempi pahempi.

8

Erään olutmerkin etiketissähän kerrotaan yhtiön historiasta, kuinka panimo perustettiin “juoppouden poistamiseksi”. Olen itse hiukan ajatellut, että ihan pelkällä keskioluella en olisi koskaan päätynyt överikänneihin, mutta olen ehkä väärässä. Omat ylilyöntini ovat kuitenkin tapahtuneet niin, että oluilla on saatettu aloittaa, mutta sitten on menty viinien kautta väkeviin. Juoppouteni loppuvaiheessa suhtauduin keskiolueen vähän niin kuin ykkösolueen, laimeaa limua. Jos tilasin ravintolassa olutta, niin halusin sen olevan vähintään 7-prosenttista, enkä ostanut olutta ruokakaupasta muuten kuin pakon edessä.

En nyt tiedä, onko minulla koskaan varsinaisia mielenterveysongelmia ollut, mutta jotain sensuuntaista kyllä. Pääasiassa näen ne alkoholin aiheuttamana. Toisaalta alkoholi on monesti rauhoittanut eräänlaista hermostuneisuutta ja kireää pinnaa, ja sen vaikutus on ollut usein jopa positiivinen silloin, kun on onnistunut pysymään kohtuudessa. Mutta vain silloin, eikä aina silloinkaan.

Nyt raittiina ollessani tuntuu kyllä välillä, että ikäänkuin päähän kasaantuisi vähitellen jotain sellaista ärsyttävää psyykkistä kuonaa, jonka saisi alkoholilla “räjäytettyä” pois. Tässä on varmaankin sama tausta-ajatus kuin paljon käytetyssä termissä “nollaaminen”. Ehkä se vielä vaikuttaa, että on tottunut tekemään tuon nollauksen viikon tai kahden välein, joskus useammin, ja aivojen pitää vain sopeutua siihen, että tätä nollausta ei enää tapahdu.

9

Niin. Kun alle 170-senttinen ja siihen aikaan vielä alle 60-kiloinen gorilla juo viikossa keskiolutta satakunta pulloa, ei syö eikä nuku, niin kyllä sillä jo pöhnään pääsee. Toiseksi: minä ilmeisesti vain EN kestä alkoholia. Lensin sillä litkulla kuuhun, mihin moni tarvitsee paljon stydimmätkin eväät. Hähä!

10

Mä tavoittelin myös tuota myyttistä “normaaliutta” humalan kautta pitkään ja hartaasti. Loppuaikoina se taisi vaatia n. 10-15 alkoholiannosta että oli tarpeeksi normaali olo, vaikken mä varsinaisesti mitään aamusta iltaan -ryyppyputkia tai edes jokapäiväistä tinttausta pahemmin harrastanutkaan. Varsinaisia delirium-tiloja en onneksi ikinä kokenut, vaikka useaan otteeseen tuntuikin siltä, että nyt lähtee kosketus todellisuudesta - luulen, että nuorena tutuiksi tulleet paniikkikohtaukset ja pari psykoottiseksikin luokiteltavaa episodia oli jotenkin karaisseet siihen, että tiesi että niistä selviää :unamused: Ja niinhän niistä selvisikin. Mä join enimmäkseen viiniä, vikoina vuosina tosin jo myös kirkkaita silloin tällöin, ja loppuillasta yleensä mitä vaan. Bissestä en ikinä pahemmin välittänyt jotain vahvoja erikoisoluita lukuunottamatta. On se jännä, miten erilaiselta koko normaalin olotilan käsite tuntuu nyt, tai se että ylipäänsä kykeni tempaisemaan kymmenkunta viinilasillista kitusiinsa ja välttymään suuremmilta fyysisiltä vieroitusoireilta seuraavana päivänä :open_mouth:

11

Huh, sulla on ollut kyllä aikamoiset setit :open_mouth: Oon ite about samaa kaliiberia mutta join “vain” 40-50 annosta per viikko viimeisen parin vuoden aikana. Safkapuoli jäi kyllä usein einespizza-darrakebab -asteelle, paitsi viikonloppuisin jolloin oikeutin viiniostokseni duunaamalla isot satsit ns. terveyssafkaa seuraavalle viikolle :unamused:

12

Niinpä :frowning: Olin aivan kusessa viimeiset ajat. Peruslauantait menivät aamulla aloitellen. Mäyriksestä sain jo pöhnät ja vapinan aisoihin. Sitten hakemaan toinen, jota unien päälle aloin vedellä illalla heräillessäni. Usein sammuin vasta viiden aikoihin aamulla. Tavallisesti dokailin viikollakin, mutta kun tuo ihan finaalivaihe lähti käyntiin, se oli ihan aamusta iltaan-menoa. Putket kestivät 7-9 vuorokautta, pisin taisi olla jotain vähän vajaat 2 viikkoa jollain lomalla. Huom! Lomalla! Tein koko ajan töitä. Tai “tein”.

Tohon en ole päässyt näinä viime vuosina - en lähellekään - vaikka putkiakin on ollut. Enkä halua enää vähääkään, en halua omaa juomistani. Vaikka pystyisinkin juomaan sen yhden, en pystyisi: mulla on siihen touhuun joka tapauksessa sellainen suhde jo pelkkien muistojen takia, ettei siitä tulisi enää mitään. Multa on ollut vähällä mennä henki siinä touhussa. Niin se vain on.

Mutta nyt mä painan pääni tyynyyn - raittiisti yötä :slight_smile:

13

Iiiiihhh mikä gorilla! <3 Mä voisin kantaa sua käsivarsillani! Oon sua isompi! :smiley:

Mä muistan hehkutelleeni jopa jossain ryhmässä just sillon kuutisen vuotta sitten, kuinka kuutamolle mä meen pelkistä miedoista alkoholijuomista. Enkä tarkottanut vain humalatilan voimakkuutta vaan ihan täydellisesti hulluksi tulemista. Niiku ihan viri viri tööt tööt!

Välillä nykyisin size=50[/size] hieman haasteellista samaistua sitten niihin päihdeongelmaisiin, jotka käyttävät tosiaan kaikki mahdolliset päihteet mitä katukaupasta löytyy, ja tökkivät niitä kaiken lisäksi neulalla suoneensa.
Tietysti perusajatus on että päihde kuin päihde, addikti mikä addikti… mutta on niissä sitten kuitenkin eroja; sekä aineiden vaikutuksessa että käyttökulttuureissa.
Alkoholi kylläkin on pään sekoitus-potentiaaliltaan ihan pahimmasta päästä.

14

No mä kyllä ainakin olen viime aikoina huomannut,että alkoholi aiheutti mulle masennusta.Sitä ei ole tullut kertaakaan kun en ole juonut.Vaikka ennen luulin,varsinkin paljon nuorempana,et olen masentuvainen ja perusnegatiivinen ihminen luonteeltani.Mut en ole!Vaan oikeastaan peruspositiivinen.Ja paniikkihäiriö mikä mulla myös oli nuorena,oli todennäköisesti alkoholin aiheuttama sekin.

15

Hyvää huomenta ystävät rakkaat. Minä elin vuosikymmenen luullen, että minun on juotava ja syötävä kourallinen lääkkeitä, voidakseni olla edes hetken normaali ihminen. Ilman noita annoksia, kun minusta kuoriutui esiin tutiseva ja vapiseva pelkojensa sekä paniikin tunteidensa vanki.

Minun päihdehistoriani on alun perin ollut varsin tavallinen. Olen pari senttiä pidempi kuin Antilooppi, mut alun perin melkein 10kg hoikempi. Aluksi en tarvinnut kuin pullon keskiolutta, ollakseni sekaisin. Reilussa 10 vuodessa toleranssi kasvoi sellaisiin mittoihin, että hieman isompikin mies olisi sillä ollut hengetön. Toleranssin kasvu on todella salakavalaa. Nyt jos ottaisin saman määrän lääkkeitä ja keskiolutta, tippuisin jo puolimatkassa kyydistä.

Paniikkioireilu minut opetti juomaan säännöllisesti. Koin nimittäin, että kännissä ollessani olin normaali. Tuntui hirveältä edes ajatella että minun tulisi luopua tuosta aineesta, joka sentään antoi hetkeksi tunteen että olen ihminen.

Ihmetellen mietin tänään aikaa taaksepäin. Lähinnä sitä, kuinka olen saanut kasvaa eroon ahdistuksista, paniikeista ja suunnattomista sosiaalisista peloistani. Ainoa mitä tuo kasvu vaati, oli luopua harhasta että tarvitsisin päihteitä tai lääkkeitä voidakseni olla normaali. Suostuessani myöntämään voimattomuuteni, suostuin matkalle itseeni jolla edelleen tänään päivä kerrallaan taivallan.

Tänään ymmärrän varsin hyvin sen, miksi alkoholisti tarvitsee tukea raittiuteensa. Niiden asioiden, jotka pakomatkalle alunperin ajoivat, läpikäyminen kun ainakin minun kohdallani yksinään olisi ollut tuhoon tuomittu yritys.

Laskin tuossa hieman omaa toleranssiani ja kyllähän Se melkoinen oli vielä reilu seitsemän vuotta sitten. Join päivittäin vähintään 12 keskiolutta. Maksimissaan kaksi kertaa enemmän. Lisäksi söin samalla 8kpl Xanoria, 2kpl Tenoxia, 12-15kpl Panacodia, 2-3kpl Lyricaa, 2kpl Remeronia, 2 kpl Seronilia ja lopuksi vielä kaikki mahdolliset napit, joita käsiini sain. Tosiaan kun en ole mikään Svartsennikkari ruumiinrakenteeltani, niin on noihin annoksiin tarvinnut hurjasti harjoitella. Eikä kyllä ole ollut ihme että on pelottanut niinä päivinä kun noita annoksia ei ole ollutkaan saatavilla.

Tänään olen kiitollinen siitä, että olen saanut uuden elämän, johon ei kuulu päihteet eikä pillerit. Kohdallani se vaati kokonaisvaltaisen remontin sisikunnassani, remontin jossa kaikki formatoitiin ja asennettiin uusiksi. Tämän päivän käyttöjärjestelmäni ei takkuile eikä kaadu, niin kauan kun muistan päivittää sitä säännöllisesti.

Tämän päivän raittius on kaikki.

16

Lupaat vain. Apina <3 Sun kannalta kiusallista, koska mä käyn kuumana MYÖS pitkiin tyttöihin :smiley:

Mä luulen voivani samaistua muissa itse siihen addiktioon ja tarpeeseen saada pää sekaisin, mutta toisaalta juuri ne tavat voivat olla jo alkoholistienkin piireissä niin moninaiset, että tiettyä vierautta voin kokea. Voisikin tosiaan puhua erilaisista alkoholialakulttuureista…?

Ja voisi kai puhua raittiuden kulttuureistakin, joista AA on tietysti yksi tunnetuimpia.

17

Huomenia. Viimeiseen lauseseen yhtyen heitän Davelle ketjun aloittajana impulssin. Itseäni kiinnostaisi myös raittiuden perspektiivinen näkökohta. Eli mitä ongelmia raitis elämä tuo mukanaan. Itselleni ainakin oli osittain hyvinkin vaikeaa herätä kestounesta ja kohdata realiteetit raakana. Oma ongelmani oli yksiselitteisesti alkoholi, muista aikaisemmista en ainakaan ole tietoinen.

PS. Davelle kiitos vinkistä lainausmerkkien suhteen. Piti sitäkin miettiä. Luultavasti jonkinlaista etäisyyden pitämisen halua- turhaa täällä. Ja sitäpaitsi toimimmehan muutenkin aliaksena. Vaikka minulla ei olisi mitään ongelmaa operoida myös oikealla nimelläni.

18

Hyvää päivää, Aldente :smiley:

Mulla oli tuolloin 9 vuotta sitten aivan samanlainen “hurahdus” menossa (käytän tuota sanaa, koska jotkut läheltä tilannetta seuraavat ystäväni ilmaisivat sen niin): aivan kuin olisin herännyt todellisuuteen, aivan kuin jokin ihmeen piru olisi vain otettu minusta pois. Mutta vaikka se oli heräämistä uuden elämän mahdollisuuteen, toivon kirkastumista epätoivossa, se oli myös hyvin haastavaa. Opettelin kai tavallaan ihan kaiken alusta, muistan kiinnittäneeni huomiota jostain syystä jopa kävelyyni. Olin niin tohjona, että ensimmäisen A-klinikkakäyntini jälkeen minun piti antaa mm. veitset kotoa evakkoon, koska terapeuttini mielestä olin silloin arvaamattoman itsetuhoinen. Olin valmis tekemään kaiken, mitä neuvottiin ja myös kokeilemaan ihan kaikkea, mitä käden ulottuvilla oli. Siitä sitten, pikku hiljaa, alkoi tie elävien kirjoihin. Minähän sain lievän rauhoittavan ja mielialalääkityksenkin, joka lopetettiin vasta vuoden päästä. Muistan, kun olin jossain alle vuoden raittiuden paikkeilla psykiatrin luona ja sanoin, että jotenkin tuntuu niin invalidilta elää yhä lääkkeiden tuella ym. Hän sanoi, että kovin oli invalidisoiva vaivakin ja nyt saadaan edetä vain ihan hitaasti, ei ole mitään kiirettä. Tuntui lohdulliselta ja ylipäätään muistan, että lohdun kokeminen oli noina aikoina sitä jotain, josta elin ja jota kai koin saavani osaksenikin melkein kuin ensimmäistä kertaa eläissäni. Tosiasiallisesti se ei ole aivan niin, mutta silloinpa aloinkin uuden elämäni.

Nykyinen tilanteeni ei ole aivan samanlainen, ei ole tullut samanlaista käännettä. Olen vain roikkunut hirressä kahden elämäni välillä: raitis elämä ei ollut kovin täyttä eikä tyydyttävää. Siinä kävi niin, että erinäisistä syistä johtuen hukkasin itseni. Juomiseen hukkasin sitten vähän lisää. Yleisfiilikseni on, että nämä vuodet menivät nyt näin eivätkä nekään olleet vain huonoja tai pahoja: kyllä paljon hyvääkin on elämässä ollut. Mutta se, millaiseksi haluan elämääni nyt rakentaa, on toinen juttu. Ja siihen aivan oleellisesti kuuluu se, että annan kaljojen olla ja kaiken muunkin vouhottamiseni ja sekoiluni ja pistän peliin tämän elämäni. Kyllä mun täytyy sekin tunnustaa, että paljossa on kyse myös ihan aikuistumisesta. Sitä en pidä yhtään negatiivisena asiana enkä myöskään perusluonnettani uhkaavana. On kuitenkin opittava uudelleen vastuuseen omasta elämästä noin kaikkineen muutenkin.

Mun uneni oli paha.

19

Jännä kysymys, johon en oikeastaan osaa vastata mitenkään selvästi. Lapsena ja nuorena olin ujo ja alemmuudentuntoinen, toisaalta sitten pyrin olemaan joukon johtaja. Alkoholi tuntui vapauttavan minut estoistani. Nousuhumala suorastaan tuntui sopivan minulle. Varsinkin naisten hyväksynnän hakeminen pisti viettielämääni vauhtia, jollaiseen en selvinpäin pystynyt. Hyväksynnän ja rakkauden saamisen tarve toisaalta, ihmisten hyväksikäyttäminen toisaalta ovat olleet vahvoja voimia ja saaneet aktiivisuuteni liikkeelle.
Raitistuttuani olen palavereissa ymmärtänyt, että enpä suinkaan ole kovin erikoistapaus eikä kohtaloni ole mikään maailmaa mullistava poikkeustapaus. Sairaita temppuja olen siis tehnyt sairaassa alkoholistisessa mielentilassani.
Ensimmäinen ehto toipumiseni tiellä on pysytellä erossa alkoholista. Siihen olen saanut ratkaisevaa tukea samoja kokeneilta tovereiltani. Heitä minulla on ollut tilaisuus tavata tälläkin viikolla.

20

Omasta puolestani on vastattava, että kyllä mulla oli selkeitä MT-ongelmia jo ennen alkoholin(tai muiden päihteiden) käyttöäkin. Vaikka aloitinkin “urani” päihteiden parissa, nimenomaan alkoholilla, jo nuorena(n. 12-vuotiaan), niin mulla oli jo pitkään ennen sitä, siis aivan pikkutytöstä lähtien, kaikenlaista probleemaa tuon pääkoppani kanssa ja näiden vuoksi olin myös lastenpsykiatrisen asiakas. Olin masentunut, äärimmäisen ahdistunut, eristäytynyt, kärsin suorastaan psykoottistasoisista pelkotiloista, univaikeuksista, syömishäiriöoireilusta jne. Lapsuudenkodissani ei päihteitä käytetty ja muutenkin mulla oli suorastaan erinomaiset kotiolot, joten niistäkään en osaa syitä ongelmilleni hakea. Rankasti koulukiusattu olin koko kouluaikani ja se toki jätti pahat arpensa :cry: , mutta oli mulla niitä ongelmia jo ennen koulun aloitustakin. Niiden vuoksi mua varmasti pitkälti kiusattiinkin, kun olin “outo”. Tällä en mitenkään puolustele kiusaajiani tai yleensäkään koulukiusaamista, mutta jonkinlainen selitys se kuitenkin on.

Alkoholi, huumeet ja väärinkäytetyt PKV-lääkkeet toivat toivat hetkellistä helpotusta olooni, kun pääsin pakenemaan todellisuutta ja sillä tiellä olen yhä :frowning: . Huonoja itsehoitokeinojahan nuo ovat, mutta kun parempiakaan ei tunnu löytyvän ja vähäksi aikaa pitää saada tuskaan helpotusta, niin mennään nyt sitten näillä, ainakin toistaiseksi :blush: .

Uskon kyllä, että sellaisia ihmisiä on, jotka saivat MT-ongelmansa vasta päihteiden käytön kylkiäisinä, mutta jotenkin mun on edelleen vaikeaa henk.koht. ymmärtää, miksi joku ihminen, jonka pääkoppa on muuten kunnossa, lähtee sille tielle, että ryyppää itsensä veneen alle(tai mikä se oma pohja kenelläkin on), eli käyttäytyy äärimmäisen itsetuhoisesti :confused: .

Äänestykseen laitoin kyllä molemmat vaihtoehdot, kun se kerran mahdollista oli, koska kyllä tuo alkoholi itsessäänkin mulla aikamoinen ongelma on.