Metsänpeiton myöhemmät vaiheet

Me Lopettajat
21

Moi Putkis!

Ehkäpä teltanpohja kestää tosiaan parvekkeella. Onhan se aika tukevaa pressun tapaista materiaalia. Tuon retkipatja pitää kyllä hankkia, muita varusteita ensi hätään onkin. Kengiksikin kelpaa alkuun näihin maastoihin lenkkarit tai kumisaappaat.
En siis riennä ostoksille :laughing: ennenkuin tiedän, millaiset kengät tarvitsen. Linkolan Penttikin taisi aika pitkälti talsia nokian tukkimustissa.
Luin aiemmin kevytretkeilystä mahdollisimman kevein varustein. Moinen grammaviilaus ei ole ehkä oma juttu, eikä varusteiden paino ole päiväretkillä muutenkaan niin oleellinen asia, kun niitä tarvitsee mukaan aika vähän. Tosiaan kuten aiemmin mainitsitkin lähinnä eväät ja juotavaa.

Itse asiassa täälläkin on lyhyehkö pyhiinvaellusreitti, siitä oli aiemmin juttua seurakunnan lehdessä, oliko pituutta n. 30km. Suotta olen jämähtänyt yksille ja samoille poluille ja koiran lenkitykseen. Hyvää treeniä ja ajakulua on lyödä reppu selkään ja koiran kanssa ja ilman koiraakin taivaltaa osin metsiä myöten toisiin kaupunginosiin. Samalla voin testata suuntavaistoani ilman isompaa eksymisvaaraa ja ongelma- ja väsähtämistilanteessa hakeutua bussipysäkille ja kotiin.
Katselin, että entisille lempipoluilleni on n. 7km matka ja vähän enemmän, jos käyn mennessä katsomassa yhden ympäristötaidepolun. Lähden sille reissulle lopummalla viikkoa.

Koira suhtautui telttaan hyvin. Ehkä siitä yöpymiskaverin saa pienellä harjoittelulla.

Vajosin kesäksi ikävään olotilaan, vielä toukokuussa pyöräilinkin enemmän ja nyt onneksi näyttää syksyä kohden tahmeus vähenevän ja kulku on kepeämpää. En nähnyt, enkä osannut tarttua käden ulottuvilla oleviin mahdollisuuksiin.
Jos luoja suo, täyttyy syyskuussa 8 vuotta raittiutta.

22

Moi,
Nyt kuulostaa hyvältä nuo suunnitelmasi. Ei todellakaan tarvitse olla ostamassa ensimmäisenä ultrakevyitä retkeilyvarusteita. Kumisaappaat on ihan ok.
Kaverin koira oppi aikoinaan kulkemaan mukana kalastusreissuilla. Niin hiljaa ja salaa ei onnistunut kalavehkeitä autoon viemään etteikö tuo hännänheiluttaja syöksynyt vaikka täydestä unesta paikalle.
?.

Minulta on muutaman kerran kysytty mikä on ollut paras vaellukseni. Hieman nieleskellen olen vastannut:
Kaikkein paras ja tärkein vaellukseni on ollut se ensimmäinen vaellus kesällä 2017.
Vaelsin tuolloin kaljalaukkuni kera katkolle! Tuossa kaljalaukussa matkasi silloin myös tölkki joka nyt lepää Haltin huipulla.
(ja taas tuli itku). ?

Putkis

23

Kirjoitit Metsänpeitto: ” Niin totta tuo. Ostelu/tilailukin on toiminnallinen riippuvuus pahimmillaan. Moni vaihtaa riippuvuuden aina uuteen… Minullakin oli syömishäiriö, alkoholiriippuvuus ja sitten tuo tuhlailu. Joillakin juomisen tilalle tulee porno tai liiallinen liikkuminen. Pako vaan jatkuu.”
Minullahan on juuri ongelmana, että kun lopetan juomisen ja aloitan esimerkiksi liikunnan, niin siitä alkaa muodostua riippuvuus, jolloin siitä alkaa kadota ilo ja rentous. Lopulta liikunta on pakkosuorittamista. Itse asiassa minulla menee helposti suorittamiseksi kaikki tekeminen. Mieleeni tupsahtaa jotain ihme tavoitteiden asetteluja, oikeanlaista tekemistä jne. Pitäisi siis opetella vain olemaan ihan rennosti ja jotenkin vain nauttimaan hetkestä ja vaikka eräretkestä. Toivottavasti sinä saat nauttia retkeilystä ja nimenomaan hetkeilystä.

24

Onneksi tuo hetkeily tosiaan nykyään onnistuu.
Minullakin oli aikoinaan aikamoista suorittamista kaikki, olin itselleni armoton ja julma. Kouluaikoina hyväksyin itseltäni vain 9 ja 10. 9- oli jo eponistuminen, kun se on teknisesti 8.75. Eväsin itseltäni ravinnon ja pakotin lenkille, pakotin palelemaan. Bulimia ja ryyppäämisvaihe taas oli itsetuhoista kaksi käsin ahtamista kuin olisin yrittänyt tappaa itseni siirtymällä niukkuudesta toiseen ääripäähän. Oli usein paha olla kaikin tavoin ja kävelin öisin ulkona, kun en kestänyt oloani.

Asiat ovat monellakin tavalla muuttuneet vuosikymmenten saatossa (olen viisissäkymmenissä nyt). Ehkä se siis on mahdollista sinullakin ja muillakin. Siis löytää jonkinlainen armollisuus itseään kohtaan, jopa jonkinlainen hyväntahtoinen huvittunesuus ja huumori, joilla omaan itseensä ja tekemisiinsä suhtautuu.
En tarkallaan ottaen tiedä, mistä omalla kohdallani tuo vaativuus ja armottomuus kumpusi. Ehkä lapsuudenkodista; yksin jäämisestä ja arvottumuuden kokemuksesta ja yrityksistä saada hyväksyntää ja rakkautta.
Oliko se suorittaminen jotenkin istutettu ulkoapäin, vanhempien toimesta sieluuni vai oliko riippuvuuskäyttäytyminen jonkinlaista pakoa pahasta olosta. Vai molempia? Se kaikki on ollut koko ajan muotoaan muuttava möhkäle tai uusia päitä kasvattava lohikäärme; kun yhden ilmentymän saa kuriin, kasvaa pari uutta tilalle.

Nykyisin saatan kyllä välillä tehdäkin paljon asioita, ajautua sellaiseen hyvään flow-tilaan ja joskus siinäkin huomata uupuneeni liikaa. Asiat ovat muuttuneet helpommiksi, kun en väkisin purista mitään. Lopetin itseni punnitsemisen kauan sitten ja vaatteiden perusteella olen pysynyt suunnilleen samanlaisena. Minulla ei ole kunto-ohelmaa paitsi että yritän venytellä ja tehdä liikkuvuusharjoituksia (mm. keppijumppaa) ja välillä nostella kahvakuulaa. Lenkilläkään ei ole ollut mitään mittareita, enkä tiedä lenkkieni pituutta tarkalleen. Hyötyliikuntaa tulee jonkin verran ja koiralenkkejä. Saattaa tulla ihan sellainen olo kuin lapsena, että haluan lähteä ulos ja ulko-ovelta alkaa vapaus; menen minne huvittaa, spontaanisti, kävelen tai istun kivellä, mukan aei ole kelloa, eikä puhelinta.

Suorittamistaipumus voi olla ihmisessä syvällä. Voisiko siitä ottaa alkuun edes lomaa hetkeksi? Elämäntilanteen mukaan pieniä hetkiä tunnin tai päivän “vapaata oleskelua” jotka käyttää vain siihen, mikä sillä hetkellä huvittaa. Tai mitä haluaa. Lähtee ulos, murjottaa metsässä ison kuusen alla, makaa sohvalla, on ihan sillä päällä millä on yrittämättä väkisin piristyä.

Häpeästä ja mokailusta sen verran, että ehkä myötätuntoisia ihmisiä on enemmän kuin itse tajuaa. Osa tietysti tuomitsee, niin on aina. Mokasin kännissä monesti. Niistä puhutaan hetki ja sitten on seuraavat puheenaiheet.

25

Ehkä minulle tärkein vaellus on ollut taivaltaminen kotiini viimeiseltä putkareissulta, vaatteet oksennuksessa ja tavarani hukanneena. Sisään päästäkseni piti vielä pyytää naapuria soittamaan huoltomies, kun avaimiakaan ei tietenkään ollut. Häpeän tunne oli suunnaton, mutta en enää tunne tuostakaan häpeää vaan myötätuntoa itseäni kohtaan. Tuo henkisesti lopussa ollut ihmisraasu rähjääntynenä taittamassa omaa via dolorosaansa. Sen jälkeen join jääkaapista puoli tölkkiä väljähtänyttä kaljaa ja siihen se jäi.

En ole ihan sillä tavalla eteenpäin päässyt kuin jotkut muut. Luin hiljattain lehtijutun parikin kirjaa kirjoittaneesta miehestä, joka on ollut raittiina himpun verran itseni pidempään, kouluttautunut tänä aikana lähihoitajaksi ja toimii päihdetyössä.
Jokaisella on omat lähtökohtansa ja oma polkunsa ja niitä on turhaa verrata. Näin on alkoholiongelman kanssa kamppailleilla/kamppeilevilla samoin kuin ilman sitä elävillä. Muiden tarinoista ja tekemisistä voi poimia jotain sovellettavaksi omaan elämään ja saada voimaa ja inspiraatiota tavoitella omia unelmiaan.

Itäkairan prinsessa on elänyt kiinnostavaa elämää, luin myös kirjan Erakot, sinunkin tarinasi Putkis on varsin mielenkiintoinen.
Olen lukenut myös matkustelevista diginomadeista, paketti- tai retkeilyautossa asuvista, Jantso Jokelinin kirjan "Joutoretket, juttuja urbaaneista löytöretkeilijöistä. On monenlaisia tapoja elää, eikä tavallisessakaan elämässä tavallisine toiveineen ole mitää pahaa.
Minullakin on ollut oma elämäni osin marginaalissa jo tähänkin asti ja ennenkuin on perälauta vastassa, haluan kokeilla vielä jotain, pienempiä ja isompiakin asioita. Suuntaa voi muuttaa, jos jokin ei ota onnistuakseen.

26

Ajelin jonkinmoisen pyörälenkin ja lihakset ovat mukavan väsyneet. Illalla taidan katsoa Areenaan tullutta Syöksykierre-sarjaa.

Ajellessani mietin kaikenlaista. Elämää ja luopumista ja suruakin. Tunne haikeutta, ettei minulla ole oikein yhteyttä kummankaan puolen sukuuni. Jollain merkillisellä tavalla samat ongelmat ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Vanhemmat olivat riidoissa sisarustensa kanssa, joten en koskaan oppinut tuntemaan kummankaan puolen serkkujani tai oikein muitakaan sukulaisia. Huonot parisuhteet, huonot välit omiin lapsiin ja vanhempiin, riidat ja kyvyttömyys selvittää niitä toistuvat joka sukupolvessa niin pitkälle kuin tiedän.
Kun tuota vertaa ystävien tai tuttujen tilanteeseen, tuntuu käsittämättömältä, miten näin voi olla. Toki oma sukuni ei ole ainoa riitainen suku.

Isä hiipui muistisairauteen ja joutui luopumaan aisioista yksi kerrallaan. Alkoi eksyä, menetti ajokorttinsa, ei osannut enää soittaa puhelimella, sitten ei enää puhuakaan, ei käyttää kahvinkeitintä tai tv:n kaukosäädintä, ei tuntenut enää ihmisiä tai tuttuja paikkoja. Eläkepäivien piti olla palkinto raatamisesta, silloin oli tarkoitus toteuttaa lykättyjä haaveita. Oli riiipaisevaa kuunnella epärealistisia toiveita toipumisesta… josko hän paranisi kun söisi niin tai näin tai kuntoilisi.

Eläkepäiviä ei siis välttämättä tule sellaisena kuin kuvittelee, riitaisa parisuhdekaan ei muutu auvoksi itsestään samana päivä kun eläkkeelle jää. Elämä eletään nyt, kepeämmät ja raskaammat hetket ja taipaleet vuorottelevat. Ehkä ilman toista ei ole toistakaan.

Oman elämäni haluan olevan selkeää ja yksinkertaista. Olen yrittänyt selvittää ne ihmissuheet, jotka ovat selvitettävissä. Ne ihmissuhteet, joissa järkevää keskusteluyhteyttä ei ole, saavat jäädä. Voihan niidenkin suhteen joskus jotain tapahtua. En halua jatkuvaa riitaa, syyllistämistä tai joutua arvailemaan mitä joku haluaa tai tarkoittaa. Aikuisilla ihmisillä on kuitenkin vastuu omista tunteistaan ja vastuu hakea apua ongelmiinsa.

Elämän rajallisuuden tajuaminen tuo edes osaksi aikaa ymmärryksen arvostaa sitä mitä nyt on ja kiitollisuuden, vaikkakin nuo aika ajoin toviksi peittyvät ärtymyksen tai tyytymättömyden tai jonkun muun tunteen alle.

Risukeitin on ollut tutkittavana tänään. Malli on hankala kasata, kun olen ohjeenkin hukannut, enkä ole sitä muutamaan vuoteen käyttänyt. Tällä järjellä valitsisin jonkun muun mallin, mutta onhan tuo nopea ja mikä parasta, mahtuu retkikattilan sisään.

27

Tämä päivä on lähtenyt käyntiin hyvin. Nukuin hyvin; ehkä eilinen pyöräily auttoi asiaa. Sopivasti väsyneenä oli mukavaa käydä nukkumaan puhtaisiin lakanoihin. Ikkuna auki nukkuessa oli sopivan viileää. Syksy tulee.

Saan tänään käsiini uudehkon kirjan menehtyneestä laulaja Kikasta. Ja ilmeisesti myös Pekka Simojoen kirjan Ihmejuttuja 2.
Päivän työlistalla on koiran kynsien leikkaus ja korvien puhdistus ja hammaspesu. :smiley: Hän itse ei sitä tosin vielä tiedä.

28

Moi,

“Risukeitin”.

Todella hauska vekotin. Mullakin sellainen on. Mallia en voine mainostaa, mutta hymyilevä ja onnellinen kivi.

Mukavia hetkiä kirjojen parissa. Kikan tarinaa kuuntelin muutamilla vaelluksilla. Paljon hän oli muutakin kuin vain kaunis, meikattu nainen.

29

Moi Putkis!
Se sinun keittimesi on ehkä kätevämpi ja menee pienempään tilaan. Tiedän mallin. Omani on kaksiseinämäinen lieriö ja muutama irto-osa mm rei’ ällinen jalusta… mikä pysyy minkäkin päällä, riippuu miten päin niitä pinoaa. Keittää litran vettä äkkiä, mutta ehkä olisi itse suunnitellut tuon toisin, että tyhmempikin saa kasaam sen ilman miettimistä ja ohjeita.

Turkailinn muutamaa “perintöpuukkoa”, ihan tavallisia Moria, puu-ja muovikahvaisia, ei mitenkään erityisiä. Osasta terät jo aika kapeat ja ohuetkin käytöstä ja monista teroittamisista. Tästä ajauduin muistelemaan, että olin aikanaan useinkin tahkon pyörittäjänä.
Isällä oli ikivanha huonokuntoinen puukehikkö, jossa tahkonkivi metallikammella. Hommani oli sitten pyörittää tasaisesti ja valuttaa samalla kauhasta vettä kiven pälle, kun isä teroitti kirveensä ja puukkonsa.
Nuo puukot ovat terältään niin mainioita, terä on molemmin puolin sileä, niillä on helppo perata kaloja ja puuta vuollessa terä ei lainkaan jukerra vaan saa vedeltyä pitkiä lastuja.
Ei tuollaista lopputulosta veitsenteroittimella saa, hiomakivellä ehkä. Vanhat taidot alkavat olla katoavaa perinnettä. Isoisän viikatteen teroittaminen “tikkuaminen” oli suorastaan taidetta katsoa.

Kerroit ruisleivän leipomisesta. Sekin on hieno vanha taito. Jätätkö aina palan taikinasta seuraavan juureksi?
Minulla on mennyt vähän maku leipomisesta, kun en enää voi syödä gluteeniviljoja ja gluteeniton leivonta tuntuu niin työläältä, eikä lopputulos ole aina kaksinen. Tuntui helpommalta siirtyä leivästä puuroihin. :laughing: Hirssi ja tattaripuuroa on sitten mennyt runsaasti.

Olen lukenut jo yli 100 sivua Kikan tarinaa. Tämä on se viimeisin, sisarensa kirjoittama kirja, jos heidän äitinsä suuttui.
Kikka oli monitahoinen ihminen, lahjakas ja sinnikäs lähtökohdistaan huolimatta tai ehkä niistä johtuen.
Ja yksi meistä, joille päihteistä tuli ongelma.
Hänellä oli ilmeisesti hengellinenkin vakaumus jollain tapaa ja ehkä hänelle luotiin turhan kapea ja yksipuolinen rooli esiintyjänä ja hän jäi sen vangiksi.

Uutiset lintuinfluenssasta ja covidin mahdollisesta uudesta aallosta ja mastopaloista eri puolilla maailmaa vetävät vähän mieltä matalaksi. Tähän asti “kaikki” on ollut omalla kohdallani ihan kestettävissä, niin koronarajoitukset, sota ukrainassa, korkojen ja hintojen nousu, mutta alkaa hiipiä mieleen epäilys, että mitä kaikkea vielä onkaan tulossa ja mihin tahtiin kun ilmastonmuutos etenee ja ihmiset kuluttaa, matkustaa ja saastuttaa kuin viimeistä päivää.
Maailmanlopun meininki, sanoisin.

30

Moi,
Ruisleivän teen aina juureen, eli siis en käytä hiivaa. Minulla on useampi juuri pakastimessa. Tämä siksi, että jos vahingossa unohdan ottaa juuren talteen.

Ruisleivän leipomisellakin on yhteys raitistumiseni alkuaikoihin. Kävi nimittäin niin, että menetettyäni työni, en viinalle vaan kiinalaisille, riitautin asian ja jäin yllättäen täysin vaille tuloja puoleksi vuodeksi. Tuolloin jouduin tekemään paljon työtä saadakseni edes jotain syötävää. Ruisjauhoja minulla oli saatavilla, siitä sitten opettelemaan.

31

Järkevä systeemi, juuren talteen ottaminen helposti unohtuu.

Nuo niukat ajat ovat tuttuja minullekin. Ihmeesti sitä kuitenkin aina jotain keksii, että pysyy hengissä. Osa omista rahattomista kausista tietenkin johtui juomisesta, nyt raittiina oli ikäviä pätkiä, kun koiran eläinlääkärikuluihin meni hirvittävästi rahaa. Yritin hankkia monivitamiinitabletit ja edes jollain tavalla ravitsevaa ruokaa; soijarouhetta, perunoita, ruokaöljyä, riisiä ja pakastimeen sekavihanneksia. Selvityminen noista haasteista tuo kuitenkin uskoa tulevaan ja omiin kykyihin.

32

Luin tuon kirjan Kikan tarinasta sisaren kertomana yöllä loppuun ja valvon kolmeen. Kirjassa oli aika paljon raskaitakin teemoja ja Kikalle osin annettukin rooli jonkinlaisena povipommina tuntuu irvokkaalta, kun taustalla on ollut joutumista hyväksikäytetyksi lapsena kotona pyörineiden ryyppyporukoiden takia.
Surullinen kirja ja seuraavaksi luen jotain ihan toisentyyppistä. Ehkäpä tuon Itäkairan prinsessasta ja muista kulkijoista kertovan opuksen. Ja yritän käydä nukkumaan ajoissa. :mrgreen: Ei ole viisasta sotkea unirytmiä tämän enempää, ettei unettomuusongelmat ala palaamaan.

33

Musiikilla on ihmeellinen voima ja jollain merkillisellä tavalla jotkut biist liittyvät hirvittävän vahvasti tiettyihin ihmsiin, joiden kanssa niitä on kuunnellut tai joihinkin yksittäsiiin tilanteisiin; hyvässä tai pahassa. Joitakin kappaleita en sen takia pysty edes enää kuuntelemaan. Ne ovat menneet pilalle.

Muutama “kammoralli” niihin liittyvine ikävine alkoholinhuuruisine muistoineen olisivat kyllä tehokkaita poistamaan orastavankin juomahalun tai kuvitelmat, että juopottelu asiallisesti olisi kohdallani enää mahdollista. :mrgreen:

Musiikki siis toimii jonkinlaisena aikakoneena heittäen menneisyyden tiettyihin hetkiin.

Tämän YUP:n kappaleen kuulin ensimmäistä kertaa radiosta ihan hirvittävässä krapulassa aamuyöllä. Olin juopotellut runsaasti liki viikon.
YUP: Meitä odotellaan mullan alla
youtube.com/watch?v=Uy_zxvx954g

Muistan silloisen asuntoni ja oloni varsin hyvin. Köpöttelin heti aavamisaikaan A-klinikalle valittamaan tilannettani ja sain ns. avokatkaisun eli pahoinvointilääkettä ja diapameja mukaan. Kyseinen albumi on ilmestynyt 1999 eli paljon virtasi alkoholia vielä senkin jälkeen.

Tämä taas on pomminvarma mielialankohottaja (vaikka jättääkin sen oluen lounalla väliin)

Samea Koskinen: Hyvä päivä
youtube.com/watch?v=D45BnsLs4GM

34

Törmäsin tänään lauluun, jonka nimen ja esittäjän löytämiseksi jouduin tekemään hiukan työtä, mutta löysin sen ja se löytyy Laulavat tiedekysymykset-levyltä. Hesarin lasten tiedekysymykset palsta on innoittanut muusikot tekemään lasten kysymyksistä lauluja.

Näissä on kyllä kuunneltavaa minkä ikäisile tahansa. Varsinkin tuo lapsikuoron vetämä kertosäe on hieno, liikuttavakin oikeastaan.

Ovatko krokotiilit iloisia, kun niille syntyy poikasia?

youtube.com/watch?v=h_qUY0V8u1g

35

Tää on kiva… ja musiikki ylipäänsä on oiva ja upea tapa tuottaa tietoa etenkin lapsille! Toivottavasti jollain näillä tavoin saataisiin keinoja edesauttaa tulevia aikuisia tietoisemmiksi luontokadosta ja vähentämään eläinten kärsimystä

36

Tässä oli muutama varsin raskas päivä. Söin kai tietämättäni jotain, mikä ei minulle sovi ja IBS ärhäköityi taas. Nukuin huonosti ja tuskanhiki puski otsalle. Vatsa oli todella kipeä ja köpötellessäni varoen vatsaa kuin kihtipotilas pottuvarvastaan, sain selkäni jumiin.
Näissä pahenemisvaiheissa toistuu aina sama kaava. :mrgreen: En meinaa päästä sängystäkään ylös ja koirakin liimautuu kiinni kuin takiainen, kun on huolissaan. Raasu kantoi omia luitaankin lahjaksi ja lohduksi ja asetti niitä naaman viereen tyynylle.

Mutta pelkkä makoilu ei tässä vaivassa auta ainakaan minua, joten koitin liikuskella hiukan. Käytiin lähimetsässäkin ja hiljalleen käveleminen usein auttaa. Tänä aamuna oli ihanaa herätä selkeästi parempivointisena. Tätä normaaliolotilaa osaa arvostaa paremmin, kun sen on hetkeksi menettänyt. Täysin kunnossa en ole vieläkään, mutta tässä kohtaa kokemuksesta on aina apua. Kun saman setin on mennyt useaan kertaan läpi, tietää mikä auttaa ja ennenkaikkea, että vaiva rauhoittuu kyllä ajastaan.

No, tämän pakollisen paussin jälkeen voin taas jatkaa normaaleja puuhiani.

37

…

38

Got the message?
Ihanaa että voit hyvin!

39

Ylianalysoin itsekin välillä. Tai oikeesti usein. Se on traumataustaisille älyttömän tyypillistä. Inhoan sitä … Pitäisi päästä totaalisesti eroon tuosta tavasta.

40

…