Merkintöjä kuljetulta polulta

[Metsanpoika]

Päivä 167. Tärkeä havainto, en tiedä kuinka kauan näin on jatkunut, mutta nyt hoksasin. Töissä pari tooosi vituttavaa päivää verenpaine tapissa, pää kipeä ja teki mieli lähteä ja ottaa lopputili… mutta EI TEHNYT YHTÄÄN MIELI JUODA!!! Ei tullut mieleenkään, että otanpa pullon pari viiniä helpottamaan oloa, ei. Eli eteenpäin on tultu, aivot ja toimintamallit puhdistuu kokoajan Kun huomasin, olin siitä iloinen, kiitollinen, onnellinen. Hyvä minä Kylmässä järvessä toki kävin viilentämässä tunteita töihin mennessä, sieltä tullessa (yks pahin päivä kahdessa eri järvessä paluumatkalla ) ja vielä illallakin, ja saunassa heitin löylyä niin pirusti, että isäntäkin lähti tupaan.

Viikonloppuna huomasin myös kaupassa käydessä, että alkoholijuomapullot, kaljat ja lonkerot, eivät kuiskineet eivätkä huudelleet yhtään, eivät herättäneet tunteita. Olin vieraalla paikkakunnalla, vieraassa kaupassa ja hyllyt oli järkätty niin, että vissyt ja alkoholit oli jotenkin yhdessä sekaisin, niin jouduin sinne hyllyväliin pidemmäksi ajaksi tutkimaan. Hyvät vissyt löytyi

Nyt on aikomuksena hiukan keskittyä painon hallintaan ja että suunta olisi alaspäin… hitaasti ja hallitusti, tavoite vaikka joulussa… Saa nähdä, en ole tähän kovin paljon valmis tässä vaiheessa uhraamaan, raittius on tärkeämpi. Jotenkin mulla on ruokahalut vaan niin kohdillaan ja herkkuja olen raittiina jonkin verran syönyt. Ei mitään överiä, mutta kuitenkin. Paino on laskenut raittiina vain ehkä pari (2) kg. Katsotaan.

Syksylle ilmoittaudun seuraavaan isoon kisahaasteeseen ja viikon kuluttua alan treenata sitä kohti. (Niinkun nyt vanhat ihmiset treenaavat )
Tämän viikon olen levännyt ja ensi viikko vielä kevyttä palauttelua menneestä kovasta rutistuksesta.

Mutta tärkein, ettepä usko miten onnellisena ja iloisena odottelen tulevaa kesää Mahan pohjassa kuplii ja hymy on korvasta korvaan, kun mietin mitä kaikkea saan kokea raittiina, aistit avoimina.

((Olen miettinyt, että onko sopivaa tästä asiasta kertoa ja hehkuttaa. Mutta nyt ajattelin, että jos se sattuisi motivoimaan jotakuta toista. (Olemme vanha pari, yhdessä 18 vuotta.) Seksi on aiemminkin meillä sujunut loistavasti, ei valittamista, mutta näin raittiina sekin on ihan eri touhua. Jotenkin kun on niin satasella läsnä ja aistit avoimina, niin sekin on taivaallista, saman tutun ihmisen kosketus onkin täynnä sähköä. Vähän on liian siirappista ja hunajaista, mutta tällaista se nyt raittina on, sekin… olkaa huoleti, ei tule nämä tarinat toistumaan… Pyydän anteeksi mielensä pahoittaneilta. ))

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Raitista, hyvää ja toiminnallista torstaita kaikille
Kiitos teille tästä yhteisestä matkasta kohti raitista elämää, kiitos tuesta ja kokemusten jakamisesta.

[Reepu]

Vaikka itselleni seksi edustaa lähinnä kuvotusta ja ahdistusta, pelkoa, niin osaan olla iloinen muiden puolesta. Pystyn ymmärtämään millainen kaunis elämän osa-alue ja voimavara se VOI olla, vaikkei itselleni olekaan.

Olen joskus ehkä ollut katkera asiasta. Tai ei, en niinkään katkera vaan enempi surullinen. Joskus sanoin vanhimmalle siskolleni, että kaikkien muiden syiden ohella luulen täyttäväni päihteillä sitä tyhjyyttä, korvaavani sitä mitä te muut saatte intiimistä läheisyydestä. Minähän olen meidän 7 henkisestä lapsuuden perheestä ainoa, jolle kaikkien elämäntapahtumien jälkeen lopulta kehkeytyi paha alkoholiongelma.

Mutta onnistuin kuitenkin olemaan jossain kohtaa niin onnellinen kissojeni, musiikin ja kaikkien luontoretkieni kanssa, että koin eläväni kaunista ja omannäköistä elämää enkä kaivannutkaan mitään muuta. Kun kissat otettiin pois yhtälöstä, niin huomasin ettei minulla oikeastaan ollutkaan mitään muuta kuin nuo ihanat pikkuiseni… Sellainen elintärkeä tukikeppi nuo karvakasat ovat olleet, yhteyteni muihin eläviin olentoihin. On mennyt kauan että ilo ja tunne musiikista on alkanut palautua, ihanaa että on kun se on itselleni niin kaunis ja tärkeä asia tässä elämässä <3

No nyt tuli tällainen avautuminen @Metsanpoika sinun ketjuusi, anteeksi Nousi vaan ajatuksia kirjoituksestasi. Mukavaa helatorstaita kaikille, muistakaa silitellä tai halata rakkaitanne <3

[Metsanpoika]

Eläpä suotta anteeksi pyytele. Lämmin halaus rutistus Meidän ihmisten elämät ovat niin moninaiset.
Uskon, että kissat voivat olla kaikki kaikessa Parille kaverille koirat ovat koko elämä. Se on ihanaa. Minulla on sen verran allergiaa, että sisälemmikkiä en ole voinut koskaan ottaa ja ulkona asusteleva lemmikki ei mielestäni ole sama asia, niin en ole halunnut ollenkaan. Joskus se teki minut todella surulliseksi, mutta vuosien mittaan olen hyväksynyt elämän näin, ilman kotieläimiä, mutta kovin toisenlainen olisi elämäni siltä osin terveenä ollut, tiedän sen.

[Metsanpoika]

Valmistujaisjuhlapäivä.
Edellisessä elämässä olisin ottanut pienet (reilun puoli pulloa viiniä tms) pohjat, että saan fiiliksen mennä juhliin. Ehkä juhlissakin olisin ottanut pienen viinahuikan.
Ai että, siellä on exää ja xää, ja puolison exän nyksää ja ilkeää anoppia ja monta hyvää syytä vetää pää täyteen… (viinapiru kuiskii)
Mutta monta mukavaa ihmistä, joita on ilo nähdä ja päästä vaihtamaan kuulumiset. Päivän sankari, ylioppilas, on juhlansa ansainnut Tiedän jo etukäteen, että juhlan tarjottavat ovat huippua, odotan että pääsen maistelemaan.
Lisäksi minulla, joka vihaan juhlapukeutumista, on hyvissä ajoin hankittu, ihana kesämekko ja muut asusteet isäntäkin meni ihan sekaisin, kun näki oman metsänpeikkonsa sitä sovittelemassa eräs päivä.

Minulla on fiilis, että tästä päivästä tulee kiva vähän jännittää…

[Metsanpoika]

Olipa raskas päivä.
Hyvin meni kaikki. Tunteita oli laidasta laitaan.
Lakitustilaisuus, paljon omia muistoja koulujen päättäjäispäiviltä. Liikutuin, kyynel kihosi silmänurkkaan. Oppilaiden kauniit musiikkiesitykset liikuttivat lisää. Hmm, mietin, että en oikein pidä siitä että liikutun, ainakaan ihmisten ilmoilla. Mutta kai se on hyvä, että koen tunteita, tiedän ja tunnen eläväni.
Maljojen kohotukset sujuivat huomaamattomasti, nappasin vain holittoman. Isäntä näytti muuten myös ottavan vain holittomia. Harmitti jonkun toisen puolesta, kun siitä tehtiin iso numero, kun hän otti holittoman. Itse en ehkä olisi osannut suhtautua huumorilla moiseen, olisin luultavasti vaivaantunut kovasti.
Tarjolla oli myös boolia ja juhlakansa humaltui pikkuhiljaa. Toisten juominen ei minua näköjään vaivannut yhtään. Minun oli ihan hyvä olla, kun sain rauhassa olla raittiina
Tapasin muutamia mukavia ihmisiä joiden kanssa oli aidosti mukava jutella. Nautin myös pöydän antimista.
Poistuimme alkuillasta ja pidempään en olisi halunnut ollakaan, kun muu porukka selvästi siirtyi juomapuolelle, unohtaen pikkuhiljaa kiinteämmät tarjottavat.

No joo, kai se on loppuun sanottava, että itseä helpottaa. En taida olla juhlaihminen.

Entisessä elämässä olisin tällaisen päivän jälkeen, kotiin päästyä, juonut jo kaksin käsin. En enää edes muista (tai jaksa muistella) milloin se juominen lipesi sille mallille, johonkin pohjattomaan itsekeksittyyn ahdistukseen juomiseen vai alkoholi itsessäänkö sen ahdistuksen aiheutti .
Voi kyllä pidän nyt itsestäni paljon, paljon enemmän tässä makaan tylsänä, henkisesti uupuneena, sohvalla. Sytytin itselleni takkaan tulen. Kuuntelen sen ritinää. Isäntä ja aikuinen lapseni seuranani. Kerään voimia ja sitten menen pihasaunan lämmitykseen…

[Metsanpoika]

Päivä 170. Raittiiden ihmisten ehkä eniten hehkuttama hetki menossa. Sunnuntai aamu. Aamukahvi tuoksuu ja maistuu hyvälle. Ikkunasta kevät, vai kesä, näyttää kauniilta. Käytin nokkaani hiukan ulkona, keli on sen verran viileä, että en mennyt ulos kahviani nauttimaan. Hyvä olo raittiudesta.
Olo on vieläkin jotenkin turta eilisestä. Itsetunto ja mieliala jotenkin romahti eilen… Ei tätä ihmisen mieltä voi olla ihmettelemättä. Vaikka olin ihan nätti juhlavaatteissani, nyt tunnen oloni vanhaksi ja väsyneeksi. Vierailu juhlatalossa sai aikaan tunteen, että oma koti on remontin tarpeessa (niin se toki onkin, mutta odottaa oikeaa hetkeä). En ole kateellinen, kai. Enkä ole tyytymätön elämääni. Mistä tämmöinen olo kumpuaa. Minulla oli puoliso ja lapseni “turvana ja tukena” juhlissa. Eikä siellä sattunut mitään ihmeellistä, uutta, asiat ovat niin kuin ne ovat olleet jo lähes 20 vuotta. Jotenkin tollaset juhlat ovat niin teatteria, ihmiset esittävät parastaan…vai kuvittelenko niin…
En nyt osaa jalostaa tätä oloani edes kirjoittamalla. Paska olo menee varmaan ohi päivän mittaan. Lapsi puolisoineen nukkuu vielä ja aamupäivällä tulee toinen lapsi puolisoineen. Kiva. Mutta pitäisi innostua ruuan tekoon yms. Tekisi mieli vain lähteä poluille juoksemaan…
Kyllä se tästä.

Olipa sekavaa, aioin poistaa koko jaarittelun, mutta jätän sen tähän, jos joku toinen hetki saan kiinni näistä mietteistäni. Nyt tekis mieli vaan itkeä tai huutaa, mutta juon kahvia ja katselen kaunista maisemaa.

[Setämies]

Hyvää huomenta @Metsanpoika.
Ei noissa sinun fiiliksissäsi ole minusta mitään kummallista, itse saatan kokea hyvin samankaltaisesti tuollaisen sosiaalisen suorituksen jälkeen.
Olen monesti myös miettinyt hyvin monien juhlien (häiden, ristiäisten ynm) järkevyyttä, mutta päädyn aina siihen, että elämä olisi aika lailla tyhjää täynnä, jos minä saisin päättää, että mitä täällä tehdään ja mitä ei.
Hyväksyn sitten sen, että myös noihin täytyy tässä elämässä tiettyyn rajaan asti osallistua (nykyisin jo todella vähän), ja siitä seuraa hyvin todennäköisesti myös negatiivisia fiiliksiä, mitä en täysin ymmärrä.
Mutta nykyään voi olla tosiaan kiitollinen siitä, että ei tarvitse enää kännätä noita kestääkseen, vaan kokonaisuudessaan nekin menee huomattavasti kivuttomammin selvin päin.
Hyvää sunnuntaita sinulle ja kaikille muillekin plinkkiläisille!

[Riikinkukko]

Tunnistan täysin tuon sinun tämän aamun tunteen. Viimeisen päälle juhlia varten puunattu ja rempattu koti, kauniit vaatteet, kampaukset ja meikit… ne ovat kuitenkin todennäköisesti siellä juhlakodissakin “hetken huumaa”.

Meillä naapurin kanssa on samaan aikaan rakennetut talot ja tunnistan tuon saman, että kyllä meillä on vanhan näköistä heidän kotiinsa verrattuna jne mutta lie se vain omassa silmässä se vika Tai ihan sama. Omassa kodissa on värit valittu oman mieltymyksen mukaan sen sijaan, että kaikki on valkeaa.

[Metsanpoika]

Voi hittolainen @Setämies ja @Riikinkukko
Ymmärsitte minua täysin! Jälleen kerran sanoititte ajatuksiani! Näiden fiilisten kanssa painin…
Heti piristi, sydämessä tuntui heti hyvältä, että en ole ainut maailmassa joka miettii näin ja ajattelee, että parempi kun mitään juhlia ei ikinä olisikaan, ainakaan tällaisia luokkaa: perhejuhlia.
Joku muljahti mielessä ja sielussa toisin päin, alkoi hymyilyttää!
Lämmin kiitos Teille ehkä pelastitte päiväni
Raitista ja hyvää Sunnuntaita! Kesäkuun eka, kesä on alkanut

[Riikinkukko]

Saatikka kaikki (no, ainakin tosi monen tutun) somekuvat ja -päivitykset… ihme esitystä elämä monella nykyään taitaa olla. Sinun ajatukset ja elämä ovat aitoa ja rehellistä elämää - siitä voit olla ylpeä

[Metsanpoika]

Juuri tämä… Kaikki päällisin puolin niin viimeisen päälle kunnossa, kroppa, vaatteet, talo ja auto, niin tikissä ja tiptop…
Siinä oma elämä, joka on vähän vinksin vonksin ja heikun, keikun, haalenee vieressä koti on kun huvikumpu ja auto lahoo pihaan, tukka on pystyssä ja vaatteetkin mitä sattuu
Näillä mennään tätäkin raitista ja hyvää päivää… aurinkokin alkoi paistamaan

[Irial]

Hei, minäkin ymmärrän täysin tunteen josta kirjoitat! Olen uusi täällä, vaikka olen lukenut ahkerasti ketjuja ja saanut aivan valtavasti täältä henkistä tukea ja lohtua omaan tilanteeseen. Kerron joskus kunhan olen valmis, enemmän ja teen oman ketjun kun aika on oikea.

Mutta siis, minä kipuilen ihan hirveästi riittämättömyyden tunteen kanssa, joka korostuu juuri kuvailemissasi tilanteissa. Ja se on osaltaan ollut iso syy miksi minun Alkon käyttö on lähtenyt käsistä (nyt tasan kuukausi ilman alkoa). Itselläni on tuoreempi uusi suhde johon kuuluu exiä ja teini-ikäisiä lapsia. Pelkään jo valmiiksi tulevia isompia juhlia joissa kaikki paikalla, koska jo olleet tapahtumat on vaikeita koska puolisoni ja hänen exänsä suhteesta paljastui minulle jotain noin vuosi sitten, eli että jotain lämmittelyä ja sutinaa oli meneillään vielä silloin, kun me ollaan jo tavattu ja meidän suhde oli jo alkanut. Minulle siis valehdeltiin ja matto vedettiin alta ihan kunnolla.
Tämä ja monet muut tähän liittyvät seikat aiheuttavat valtavaa kipua, riittämättömyyden tunnetta, kateuttakin. Nämä kipuilut on valuneet vähän elämän joka osa-alueelle, parisuhteeseen, työhön.

Ja juuri eilen olimme yo juhlissa puolison ystävän luona, ja tunsin että kyllä, minut on toivottu paikalle ja kaikki ovat minulle ystävällisiä mutta minä olen silti ulkopuolinen, vieras ja hulppeassa ympäristössä (oikeasti) jotenkin nukkavieru ja jotain liikaa tai liian vähän vaikka luultavasti kukaan muu ei oikeasti niin ajattele. Hirveän vaikeaa, mutta onneksi (haha) olen todella mestari piilottamaan tunteet ja kärsin niistä sisälläni. Kärsin ahdistuneisuushäiriöstä, ja voi pojat että mitä kaikkea osaankin sisimmässäni kärsiä!

No, jos en olisi tätä raittiusmatkaani aloittanut ja vaikka prosessi on täysin alussa, niin aiemmin olisin varmaan jo kotimatkalla aloittanut lääkitsemään ja turruttamaan sitä pahaa oloa-ja todennäköisesti purkanut sen haastamalla riitaa puolisoni kanssa ja kaivanut humalassa esille taas kerran kaiken sen, mitä minulle selvisi silloin noin vuosi sitten ja päälle vähän extraa.

Olipa pitkä avautuminen! No, jokatapauksessa tarkoitus oli myös sanoa, että et ole todellakaan yksin ja vastaavia tunteita koetaan varmasti. Mikä lohduttaa myös minua tosi paljon, että me kaikki kannetaan jotain kipua sisällämme ja yritetään urheasti rämpiä eteenpäin ja se on jo jotain mistä pitää olla ylpeä.

[metsänpeitto1]

Metsänpoika ja muut, uskoisin että meitä, joilla sukujuhliin liittyy hankalia ja ristiriiraisia tunteita, on paljonkin. Aihe vaan on niin arka, ettei siitä avoimesti puhuta…
Jo lapsuudenperheiden ihmissuhteet voi olla kivuliaita ja mutkikkaita, saati sitten, jos on eroja ja uusperhekuvioita.
Minulla pelkkä vanhempien luona vierailu sai aikaan useamman päivän alakulon. Meillä on lapsettomia ihmisiä muitakin kuin minä ja sukuhaaroja loppumassa, niin minun ei ole ollut tarpeen juuri sukujuhliin pitkiin aikoihin osallistua.
Tietysti jos nuorta polvea on, on ihan järkevää tarpeen mukaan osallistua ja olla provosoitumatta ja pitää jälkeenpäin jonkun luottoihmisen kanssa debriefing. Onhan moinen melkoinen sosiaalinen ponnistus ja tärkeintä on olla ratkeamatta juomaan.

Kevennykseksi Kauko Röyhkän Sukujuhlat- biisi, joka kuvaa oman sukuni kekkereiden tunnelmaa mainiosti.

Leppoisaa ja selvää sunnuntaita!

[Metsanpoika]

Kiitos Teille @Irial ja @metsänpeitto1
Minä tarvitsin todellakin tämän vertaistuen ja myötä elämisen. Lohduttaa kovasti teidän muiden kokemukset ja tieto että ei ne perhe- ja sukujuhlat muillakaan ihan helppoja rasteja ole. Omasta lapsuuden kodista tiedän, että eipä se juuri helpompaa tavallisessa perhekuviossa ole ja kylläpä nämä uusperhekuviot aiheuttaa lisää haastetta. Vaikka meidänkin tapauksessa parhaansa kaikki varmasti yrittää, eikä tahallaan hämmennä kuin anoppi. Hän kyllä pystyy edelleen osoittamaan suoraan, vaikka millaisessa porukassa, kumpi miniä on enemmän mieleen, entinen vai nykyinen. Olemme puolison exän kanssa välillä tälle keskenämme nauraneetkin. Mutta onhan se vähän noloa.
Näistä saisi (ja on joskus saatu) puolison kanssa helposti suuren riidan aikaiseksi, jos omaa tympääntymistään purkaisi häneen. Siinä menisi sitten mukavasti kireässä ilmapiirissä viikkokin.

mutta en juonut ja selvisin hengissä. Se siitä. Kohti uutta viikkoa.

Kiitos teille kaikille

Hyvää yötä

[Räpistelijä]

Hei,

liityn mukaan perhejuhlien ahdistuksesta kärsiviin.

Minä olen juuri se nukkavieru juhlavieras, joka tuntee usein ulkopuolisuutta kauniissa, siisteissä juhlakodeissa ja jotenkin toisten lapsetkin aina käyttäytyvät paremmin kuin omani. Jotka sentään ovat ihan hienoja, viisaita lapsia kaikki.

Pahimmilleen saan perheahdistuksen silloin, kun olen se juhlien järjestäjä itse. Vaikka periaatteessa pidänkin juhlien järjestämisestä, juuri se lähisuvun astuminen sisään oman kodin ovesta on jollain lailla kauheaa.

Se liittyy ehkä arvioiviin katseisiin, joita tavaroista ja menestyksen ulkoisista tunnusmerkeistä kiinnostunut sukuni ympärilleen aina luo. Eikä kukaan oikeasti kysy toisilta: kuinka voit?

Minä olen juonut tähän kaikkeen aina. Kaikissa sukujuhlissa. Ja aina enemmän kuin muut.

Tunnistan siis hyvin sen epämääräisen, sanattoman ahdistuksen ja nimenomaan riittämättömyyden tunteen kaikkien kivojenkin juhlien jälkeen.

Itse asiassa kärsin siitä itsekin toissayönä kotiin tullessani, vaikka ilta oli ollut mukava ja vaikka kyseessä eivät olleet oman sukuni juhlat.

@Metsanpoika

mutta en juonut ja selvisin hengissä. Se siitä. Kohti uutta viikkoa.

Hengissä selviäminen on uroteko ja juomattomuus toinen. Onnea ja mukavaa uutta viikkoa!

[Metsanpoika]

Kiitos
Allekirjoitan tuon kaiken. Nyt uskallan tähän kirjoittaa…
Lapsuuden jälkeen en ole juhlista pitänyt. Kun nuorena äitinä nimen omaan jouduin järjestämään ristiäisiä, ihmettelin ja kirosin, että kuka tämänkin on keksinyt. Vasta synnyttänyt äiti, jolla olisi muutakin hommaa, kun leipoa ja laittaa, siivota jne koko suvulle, joutuu järjestämään perhejuhlat. Meillä kaikkiin perhejuhliin tuli monta kymmentä vierasta ja matkojen päästä, joten piti olla ruuat ja kakut jne. Vihasin ristiäisiä, kun olin niin väsynyt, että ei olisi vähempää voinut kiinnostaa. Ja kukaan ei auttanut.
Enkä sen enempää tykännyt rippijuhlista ja valmistujaisista. Synttärijuhlat ovat olleet vähän pienempiä ja rennompia, en niistäkään ole nauttinut, mutta ne on menny.
Jotenkin olen mieltänyt, että lapsille oli tällaiset järjestettävä. Enkä vieläkään keksi miten siitä olisi voinut välttyä.
Pistää miettimään, että kenelle näitä juhlia oikein järjestetään, kenen mieliksi, kun tuntuu, että aika harva niistä pitää. Usein ei edes juhlittava itse. Odottaa vain rahakirjeitä ja siinä se.

[Fincoco]

Itsekään en kuulu sukujuhlien rakastajiin. Niitä on ollut ihan riittävästi tässä 41 vuoden aikana. Yhteenkään niistä ei tosin kuulunut alkoholi. Jostain syystä meidän juhlissa ei tarjota alkoholia vaikka monella onkin jonkinlainen alkoholi ongelma.
Lapsena raivostuttavinta oli ne kyselyt että ” jokos se fincoco on löytänyt tyttöystävän?” Se kysymys tuli kuin nakutettuna ja inhosin sitä kun tiesin olevani siinä suhteessa pettymys suvulle. Ikinä ei ole seurustelu kiinnostanut vaikka väkinäisesti olen kahdessa suhteessa ollutkin. Mutta ne loppui lyhyeen kun en vain viihtynyt suhteessa.

Myöhemmällä iällä juhlat on olleet lähinnä siskon perheen tapahtumia ja ne on ollut yhtä epämukavia. Pönötystä ja sitä hölmöä gruisailua kahvin kanssa. ”kahvi on nyt valmista tulkaa juomaan… kaadoin kahvin kuppeihin tulkaa juomaan niin ei jäähdy. KAHVI ON NYT KUPEISSA!” Ja sit joku huokaisee ja toteaa että ”jos sitä nyt joisi” ja nousee ähisten ylös sohvalta. Ja sit kun pää aukeaa niin syntyy jono.
Minä olen niin kyllästynyt siihen ja yleensä nykyään olenkin ekana kahvilla kun muut vasta arpoo.
Ja kun sitä gruisailua tekee siskon porukka kun tulee meille kahville…

Mut tunnen itseni juhlissa aina siksi joka nyt on kutsuttu velvollisuudesta. Se seko veli josta ei ikinä tiedä mitä dosiaalisia normeja rikkoo ja mitä milloinkin tekee

[Metsanpoika]

Kiireistä meinaa töissä olla, kun joka sektorilla valmistellaan kesää ja kesälomakautta, kuin maailma loppuisi siihen. Se ei ole hyvä juttu.
Melko vakiintunutta tämä raittius. Tuntuu siltä. Silloin tällöin tulee pieni tylsyyden hetki, mm.sitä olen alkoholilla vaientanut. Nykyään siinä hetkessä ei käy juominen mielessä ja vaihtoehtona. Tunne menee nopeasti ohi.
Liian kiirettä meinaa olla, pitää oikein pinnistellä, jotta ehtii pysähtyä kokemaan kesän alkua. Kaikenlaista pientä harmia ja haastetta ollut arjessa ja tavallisessa elämässä. Ylimääräisiä hommia. Mutta eikö se siitä. Loput tulevan talven polttopuut pitää lappaa liiteriin vielä tällä viikolla. Sopivaa iltajumppaa.
Odotan jo kovasti kesälomareissua, sitä ajatellessa ja suunnitellessa mieli pysyy toiveikkaana.
Vähän tökkii ajatus tulevan viikonlopun häistä, sitä seuraavan kaverisynttärikesäjuhlista ja sitten juhannuksesta… nyt kun listasin, hoksasin, että tuntuu vahvasti suorittamiselta…minulla on päällimmäisenä ajatus, että velvollisuuden tuntoisena suoritan ne läpi tätä pitää miettiä, saisinko näihin positiivisemman sävyn…

Raitista ja hyvää torstaita kaikille

[metsänpeitto1]

@Metsanpoika

nyt kun listasin, hoksasin, että tuntuu vahvasti suorittamiselta…minulla on päällimmäisenä ajatus, että velvollisuuden tuntoisena suoritan ne läpi

Varmaan se työpuolen kiire ja suorittaminen raskaammassa tilanteessa jää jotenkin päälle, menee suorittamismoodiin 24/7 . Silloin ei niin osaa pysähtyä tähän hetkeen ja nauttia siitä. Se sitten vähän “pilaa” nekin hetket, joissa suorittamista ei välttämättä tarvita.

Iso askel on tunnistaa se. Minäkin hiomaan joskus, että ärtyneenä tai stressaantuneena suoritan syömistäkin; on muka kiire, lapan ruokaa kitaani, jauhan ja nielen nopeasti ja ajatuksissa pyörii joku seuraava tehtävä. Toki minun elämäni on aika rauhallista, mutta joskus on liikaa kaikkea, ainakin omaan jaksamisern nähden.

Mukavaa raitists päivää!

[Metsanpoika]

Olipas hyvä pointti, voi olla pitkälti näin
Alkoi naurattaa, kun tunnistan tuon saman. Kun alkaa suorittaa syömistäkin tahattomasti. Lappaa vaan vimmatusti ruokaa naamariin ja miettii jo seuraavaa ja sitä seuraavaa siirtoa…
On huono merkki muutenkin jos huomaa, että aina miettii tehdessään jo seuraavaa tehtävää ja sitä seuraavaa.

Kuullostaa huvittavalta, mutta tästä on hymy kaukana. Täytyy yrittää katkaista tätä kiireen kehää, rauhoittua.