No jos noin (“kenellekään”) on sanonut, ei pidä paikkaansa. Sen kyllä tiedän itsekin että hiilarivapaa (erityisesti sokerivapaa) ruokavalio poistaa makeanhimoa ja ehkä himoa myös päihteisiin, mutta alkoholistit ovat takuuvarmasti oma lukunsa.
Mutta hyvä idea kenties juomista lopettaessa välttää sokeria, jolloin olo on muuten mukavampi. Ainakin verensokeritasoltaan herkille ihmisille. Ja mistäs minä tiedän, voihan se oikeasti auttaa, mutta en kokeillut silloin kun lopetin.
iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 … k-trm-kaik
Tipaton loppui, dokaus alkoi?
“Muiden muassa Mukkulan leirintäalueella nuoriso oli kokoontunut useamman kymmenen hengen voimin juhlimaan viikonloppua.”
Tulee vain mieleen, että sitä pienet perässä, mitä isommat edellä. Kai toi “tipatonkin” nyt sitten on niin tärkeä esimerkki aikuiskulttuurista, että siihen on kersojen maailmassakin jotenkin tähdättävä.
Alkoholistille tyypillisiä juttuja, kun ei uskalla eikä pysty olemaan oma itsensä, niin on aina pakko pyrkiä manipuloimaan todellisuutta. Olisi aika raskasta elää ilman todellista vapautta olemalla huonompi kuin on ja tai kuvitella itsestään liikoja sekä vain sairastaa, jotta edes jollain lailla huomattaisiin.
Kuuntelin/katselin molemmat Sarasvuon ja Edelmanin ohjelmat. Molemmat mielestäni oikein hyviä ja niitä olisi syytä myös vaikkapa vähentäjien puolella kuunnella ja tietysti oikeastaan kaikkien muidenkin ihmisten.
Kunnioitettavaa rohkeutta molemmilta kertoa omasta elämästään ja ongelmistaan.
Edelmania en ole koskaan tavannut ja tunnen hänen elämäänsä vain lehtien otsikoista. Pari kertaa olen ollut tilaisuudessa kuulla Sarasvuon esiintyvän ja vaikka minulla oli aluksi ennakkoluuloja ne puheenvuorot olivat mielestäni tosi hyviä erityisesti, koska ne poikkesivat yleisestä businessjargonista.
Pumpkin taisi olla minuun vähän närkästynyt kun tykkäsin, että menneisyyttä on turha loputtomiin jauhaa. Tottakai menneet pitää selvittää mutta ei siitäkään addiktiota saa tulla. Jos tulkitsin oikein, Edelmankin oli asiansa, ilmeisesti hoidossa, käsitellyt ja jättänyt ne melkolailla taakseen.
Se mitä yritin esittää oli asioiden tehokas käsittely mikäli mahdollista.
MUTTA.
Kuten jo aiemmin sanoin, en ole sellaisten mielenterveyden ongelmien ja asioiden asiantuntija, joita muutamat henkilöt ovat rohkeasti tuoneet esiin alkoholismin lisäksi ja ne todella saattavat vaatia pitkän käsittelyn ja jotain voi olla, josta ei toivu koskaan.
Voin katsoa itseni onnekkaaksi, koska minua ilmeisesti vaivaa ”vain” alkoholismi ja luultavasti se on aiheuttanut taipumuksen masennukseen. Edelman mainitsi nuo tunnelukot, joista täälläkin on kirjoitettu ja tein itsekin testin. No, se testi kertoi, ettei niitä juuri ole, mutta pari hyvin tuntemaani ystävääni teki testin myös ja heille tuli tulokseksi aika lailla tunnelukkoja. Omat havaintoni kyllä tukevat sitä tulosta, koska minusta heidän elämäänsä rajoittaa ja raskauttaa tuon tyyppiset asiat.
Molemmat toivat esiin, että alkoholin tilalle on tullut muuta tärkeää ja Sarasvuo jopa arveli, että jokin muu hyödyllinen addiktio on tilalle löydyttävä. Liikuntahan on yksi parhaita tapoja muutenkin pitää huolta paitsi kehostaan niin erityisesti aivoistaan. Näin kertoi viimeksi viime viikolla eräs arvostettu aivoasiantuntija samalla kun hän korosti hyvän ja riittävän unen merkitystä. Alkoholihan unen tuhoaa, joten se on siinäkin mielessä erittäin ikävä asia.
Tuosta korvaavasta addiktiosta tulikin mieleeni, että sehän selittää mm ikioman trollimme toiminnan. Hän on korvannut alkoholin aa- ym vihalla.Yhtälailla jokin fundamentalistinen kanta, oli se vaikka sitten AA-kannatusta, voi olla tuota korvaavaa addiktiota.
Ei kaikki kriittisyys tai kyseenalaistaminen ole närkästymistä. Minusta vain kannattaisi olla varovainen tuollaisissa kommenteissa varsinkin tällaisella palstalla. On nimittäin paljon niitä henkilöitä, jotka eivät lähde käsittelemään ongelmiaan, koska ajattelevat, että se menneiden “jauhaminen” on jotenkin tyhmää ja hävettävää. Tai että ei siitä jauhamisesta oo mitään apua. Tai että “kun monilla muillahan on vielä pahempia kokemuksia, niin eihän mulla oo varaa valittaa”. Kun eihän se niin mene, kokemukset ovat ihan omia ja se miten ne ihmiseen vaikuttavat, eivät ole valittavissa. En voi päättää, että kun naapurille tapahtui paljon pahempia, niin ei mulla nyt voi olla mitään ongelmia mieleni kanssa. Tämän takia halusin vain, että tarkennettaisiin vähän noita ajatuksia menneiden “jauhamisesta”. Minä kyllä tiedän, mitä tarkoitat. Olen nähnyt vierestä, että menneitä voidaan myös jauhaa vaikka 40 vuotta, asian etenemättä mitenkään.
Ja totta puhut tuosta addiktion korvaamisesta jollain muulla addiktiolla. En tiedä, onko siinä mitään kunnioitettavaa, jos onkin pystynyt jättämään alkoholin, mutta tilalle on tullut hirveä viha. Ojasta allikkoon.
Moi Dave ja kiitos pohdinnastasi. 
Siinäpä oli paljon pointteja, jotka ovat mietityttäneet minuakin. Ilmeisesti on juuri näin, että toisilla lopettaminen ei vaadi mitään erityisen paneutuvaa pään/tunne-elämän hoitoa ja tosilla taas päinvastoin. Jälkimmäiseen kuulun minä, kuten juttujani lukeneena tiedät. Mutta ilosanoma on se, että siitä huolimatta voi selviytyä, entistä ehommaksi ja kohtuullisen onnelliseksi eläjäksi, ennemänkin jopa. 
Tälläinen itseni kaltainen tapaus on ikäänkuin selkä seinää vasten lopettaessaan, asiat on selvitettävä, muuten pako jatkuu, tavalla tai toisella. Mikä aika siihen kenelläkin menee, on varmaan yksilöllistä. Omaa prosessia siivitti vankka HALU alkaa voida hyvin. Ehkä se auttoi eteenpäin.
Sarasvuon pointit tunteisiin addiktoitumisesta, jotka hän itsekin totesi ei niin tieteellisiksi, olivat mielenkiintoisia. Esimerkiksi kroonista vihaa kaikkea ja kaikkia kohtaan oli löydettävissä oman juoppouteni alta ja kokemusteni perusteella en ole ainoa. Jos en olisi asioille mitään tehnyt, olisin varmasti aika sietämätön raitis ihminen.
Addiktion korvaaminen addiktiolla voi olla joskus positiivistakin. Ainakin alkuun ahkera avantouinti, AAssa juoksu, urheilu, psykologisointi voivat olla jopa pakonomaisia, mutta antavat kaulaa tuhoisaan addiktioon. Pakonomaisuuden kanssa työskentely alkaa sitten, kun pää on tarpeeksi selvinnyt. Kaikkihan eivät siitä pääse koskaan ja silloin on hyvä juttu, jos addiktioista on saatu väännettyä vähän harmittomampia. Vaikka sinänsä olen Edelmanin kanssa samaa mieltä siitä, että kaikki pakonomaisuus on pakoa itsestä.
EDIT: Ah, huomenta myös Pum.
Palaan vielä senverran, että minusta, jos ei tuollaista kommenttia, kuin esitin, voi tällä palstalla esittää, niin ei sitten voi oikein mitään enää kommentoida vaan pitää olla kaikesta samaa mieltä. Täällä kuitenkin, valitettavasti, on noita vihaa, katkeruutta, törkeyksiä ja alatyylisyyttä uhkuvia kirjoittajia, joita heitäkin vaan on siedettävä.
En nyt kyllä ymmärtänyt. Jos minä halusin, että tarkennetaan asioita, niin olen kieltänyt sinua kirjoittamasta tänne palstalle kommentteja? Jos minä kommentoin kommenttiasi, niin eikö se ole keskustelua? Ja tarkoititko, että olen vihamielinen? Nyt meni oudoksi, tai sitten ymmärsin ihan väärin. 
Vai siis hetkinen, luulitko, että tuo loppuosa tekstistäni oli jotain sarkasmia ja koski sinua? Ei kuule todellakaan koskenut. Vaan ihan vakavasti olin samaa mieltä kanssasi näistä trolleista. Eihän se tarkoita, että jos olen eri mieltä kanssasi jostain, että olisin kaikesta. Tai että minun pitäisi sinua jotenkin näpäytellä sen takia. Enhän minä sinua vastusta vaan kyseenalaistin yhden väitteesi osittain.
Ymmärrän, luulisin.
Mutta uskokaapa että on rankkaa elämää myös pienestä pitäen oppia ettei tosiaankaan kelpaa mihinkään, eikä sitten tosiaankaan kelvata mihinkään.
Monilla syrjäytyminen alkaa jo syntymässä, suoraan periytyen, ja monella heikommilla korteilla elämään lähtevillä ei ole resursseja alkaa suorittamaankaan. Ei lahjakkuutta alkaa pinkoilemaan koulussa, ei lahjakkuutta tai edes resursseja stipidendeihin, loistaviin arvosanoihin, koulumenestykseen, urakehitykseen ja muuhun valtavaan succeehen, joka tuntuu meille tämän foorumin alkoholisteille olevan jokapäiväistä leipää.
Saman aikaisesti Suomeen on syntynyt ihan oma sosiaalihuollon varassa elävä yhteiskuntaluokkansa, jossa esim. ssosiaalihuollon asiakkuus näyttää periytyvän vääjäämättä suoraan alenevassa polvessa. Leipäjonosta jokapäiväisen leipänsä hakevien yhteiskuntaluokka!
Tästä aiheesta voisi poimia vaikkapa mitä mielenkiintoisia uutisia ja tutkimuksia tähän “Mediasta poimittua” ketjuun.
Tietenkään syrjäytyminen ja päihdeongelmat eivät liity vääjäämättä toisiinsa, ja köyhyysrajan alapuolella sinnittelee mm. yksinhuoltajia, työttömiä, opiskelijoita, velkaantuneita, maahanmuuttajia ym. joilla ei ole ollut mitään päihdeongelmaa. Samaan aikaan kun joitain päihdeongelmaisia ajelee Mersuilla ja kalliilla mopedeilla palaveriin Rolexit ranteessa kiiltäen. (Hyvä kuitenkin jos sentään palaveriin, mieluummin kuin vaikka Alkoon : )
Mutta kyllä silti päihdeongelmat ja syrjäytyminen jossain määrin menevät limittäin yhteiskunnassa. Kumpikin aiheuttaa joskus kumpaakin.
Nyt on muuten juurikin valmisteilla uusi sosiaalihuoltolaki, jonka esivalmisteluissa on kiinnitetty huomiota siihen että toimeentulotuen tarvetta pyrittäisiin vähentämään yhteiskunnassa.
Urallaan menestyneet alkoholistithan voisivat alkaa antamaan työllistymisvinkkejä työttömille, hieman niinkuin Sarasvuon linjoilla. 
Minusta tuntuu, että Rolex/Mersu-tyyppejä on aika vähän kuitenkin.
Työttömät kyllä tarvitsevat selvästi apua työllistymiseen. Minulla on parikin ystävää, toinen virallisella puolella ja toinen järjestöpuolella, jotka koittavat auttaa työllistymisessä ja aika synkkä on molempien näkemys. Olen joskus itsekin autellut näissä asioissa ja todennut kuinka avuttomia monet ovat kokonaan uudessa tilanteessa kun agressiivisesti ja itsevarmasti pitäisi itsensä myydä uudelleen työmarkkinoille. Moni helposti sitten pakenee päihteisiin ja sehän vaan pahentaa entisestään asiaa.
Tämä on yhteiskunnallisesti pelottavaa. Olemmeko jo tuhlanneet joistakin ikäluokista neljänneksen? Vaatii valtavia ponnistuksia nousta ‘vastuulliseksi ihmiseksi’, jos on kasvanut toisenlaiseen todellisuuteen. Vaikka kuinka hihkuisimme omaa vastuuta, on se joissakin tilanteissa lähes mahdotonta, kun vastuullisuuden esimerkkiä ei kerta kaikkiaan ole.
90-luvun laman jälkeen oli ‘ymmärrettävää’ että ihmiset joivat, kun oli vaikeaa. Yrityksiä kaatui valuuttavelkoihin ja ihmisiltä lähti työpaikkoja, koteja, puolisoita. Niinpä valtio löysäsi verotusta ja antoi mahdollisuuksia juoda lisää, että kansa pysyy hiljaa 
Sama laulu on nykyisenkin taantuman kynsissä - verotusta ei voi kiristää, koska ihmiset ostavat sitten Virosta, mainontaa ei voi rajoittaa, koska menee työpaikkoja. Miksei mitään tehty hyvinä vuosina? Ympäristö ja yhteiskunta vaikuttaa jopa enemmän kuin geenit ja pitemmän päälle lasku meille kaikille on paljon suurempi.
Harmittaa, että poliitikot pelkäävät oman nahkansa puolesta enemmän kuin koko kansakunnan tulevaisuuden puolesta. Ei ole vaikuttajia, jotka uskaltaisivat tehdä jotain pitemmällä tähtäimellä kuin vaalikausi. Kukaan ei halua olla epäsuosittu ja epäsuosio on taattu automaattisesti, jos puuttuu alkoholiasioihin. Vaalien välissä kansanedustajilla on heidän katsantokannaltaan vain pieni aikaikkuna, jolloin vanhat äänestäjät eivät pane lupauksista tilille ja uudet äänestäjät eivät enää muista äänestäessään seuraavalla kerralla. Joka paikassa alkoholihaitat vain kasvavat: terveydenhoidossa, kouluissa, työpaikoilla, perheissä. Huostaanotoista puhumattakaan.
Olisi tärkeää kaikille lapsille saada kasvaa sellaisessa ympäristössä, jossa yhteiskunnan sosiaalinen paine suuntautuisikin toiseen suuntaan - että kännääminen ei olisikaan itsestäänselvyys. Ettei sossu-pubi-akseli olisi väistämätön käsikirjoitus omalle elämälle.
Tämä laiva kääntyy valitettavan hitaasti, jos ollenkaan.
Ja aiheeseen liittyen lisää Sarasvuota: hs.fi/paivanlehti/tyoelama/J … 9788645472
Huokaus.
Te ette tajua mikä tässä pelissä mättää.
Olennaisin syrjäytyneiksi leimattujen työllistymisen este löytyy omista teksteistänne.
Älä nyt pidä meitä jännityksessä.
Arvoisa yhteiskunta:
Ensin te päätätte, että vääristä lähtökohdista tulevien työllistäminen on vaikeaa, ja sitten te itse jätätte heidät työllistämättä koska teidän mielestänne se on niin helkkarin vaikeaa.
No ei muuta kun firmaa pystyyn ja työllistämään, jos se onkin helppoa.
Yhteiskuntaan tässä kaikki kuulutaan, haluttiin tai ei.
Keitä ovat siis yhteiskunnasta “syrjäytyneet” jos kaikki kuuluvat yhteiskuntaan?
No kerroppa sitten selkeästi mitä tulee tehdä ?
Valittajia aina riittää.
Syrjäytyminen käsitteenä voi olla vähän monitulkintainen, mikä aiheuttaa näkemyseroja.
Syrjäytyminen (eksluusio, ulossulkeminen). Syrjäytymistä voidaan tarkastella hyvinvoinnin puutostilana, yksilöä yhteiskuntaan yhdistävien siteiden heikkoutena, normaalista sivuun joutumisena. (Raunio 2006)
(Tosin, mikä on normaali?)
Kaikki ilman työtä ja opiskelupaikkaa olevat eivät ole syrjäytyneitä, jos ajattelee viime vuosina jos ei ihan muodiksi niin ainakin puheenaiheeksi tullutta downshiftaamista, slow-elämäntapaa.
Toisaalta lähellä syrjäytymisen kriteerejä voi olla jokin hyvin pienipalkkaisessa ansiotyössä käyvä, jolle jää rahaa käteen hyvin pieni summa esim. velkaantumisesta tai yksinkertaisesti palkan pienuudesta johtuen.
Tietääkö joku mitä luokkaa on vaikkapa siivoojan peruspalkka?
Työllistymisen edistäminen on sitten siitäkin monipiippuinen asia, että kaikki köyhätkään eivät välttämättä halua mennä mihin tahansa suojatyöpaikkaan naurettavalla (itkettävällä) palkalla , eli sillä työllä olisi hyvä olla muukin merkitys ihmiselle kuin riipiä kasaan välttämättömin elanto.
Itselläni on kyllä kokemusta mm. siivoamisesta, hampurilaisten paistamisesta ja -tarjoilusta, ja jopa sanomalehtien jakamisesta. (yllättävän kiva duuni kesällä ihan kuntoilun ja ulkoilun kannalta, talvella en viittis : )
Eräs syrjäytymisvaarassa mielenterveysongelmien ja masennuksen takia ollut ystäväni tsemppasi hiljattain ja kouluttautui HSL:n lipuntarkastaksi! Nykysin käy mainitussa vaativassa duunissa ja pärjääkin ihan hyvin.
PS. Cricketin kirjoitus oli edellä hyvä.
Olen tässä ollut aika paljon tekemisissä ihmisten kanssa, joille hyvinkin pienipalkkainen, työllistämistukeen perustuva runsaan vuoden mittainen työsuhde -kovin vähän arvostetuissa hommissakin- on merkinnyt nousua pahimmasta syrjäytymisestä ylöspäin.
Pienikin palkka, ja se että on joka aamu aihe lähteä jotain tekemään, osallisuus jossain, vaikkei niin isoissa asioissa, joskus sekin on paljon.
Missä sitten ovat syrjäytyneisyyden rajat, en minä sitä tiedä.
Työtön ja rahaton, yksinäinenkin, omissa oloissaan viihtyvä oman polkunsa kulkija voi elää hyvinkin mukavaa elämää, eikä sitä voi suoraan syrjäytyneisyydeksi laskea.
