Hyvinvointi|Riippuvuudet hs.fi/hyvinvointi/art-2000009533043.html
Mistä tietää, että lomajuominen on riistäytymässä käsistä? Nämä merkit ennustavat alkoholisoitumista
Lomajuominen voi luisua salakavalasti alkoholismiksi, ja usein hälytyskellot soivat ensin muilla kuin ongelmakäyttäjällä itsellään.
Siinä itse asiaa. Itseasiassa nämä jutut toistuvat joka vuosi useimmisssa lehdissä. Maassa tässä perinnettä jalostunutta pitkälle on se.
→
HS, huomenna
[i]Mielipide|Kolumni
Luusereiden lyhyt historia
Keksin kesäloman hätävaraksi uuden käsitteen kuvaamaan kaltaistani toipuvaa luuseria.
Sami Itani
2:00
OLEN toipuva luuseri. Ehkä sinäkin olet tai joku läheisesi on.
Meitähän riittää – esimerkiksi ihmisiä, jotka burnoutiin asti yrittivät ylittää itsensä ja muiden asettamat korkeat odotukset. Omat odotukset saattoivat olla epärealistisia ja muiden odotukset kuviteltuja, mutta sillä ei ole merkitystä. Saati sillä, että tuskin kukaan muu kuin me itse olemme alkujaankaan pitäneet itseämme luuserina.
Mikä sitten tekee toisesta luuserin ja toisesta menestyjän? Vastaus ei ole ”menestyksen” saavuttaminen tai epäonnistumisten välttäminen vaan paljon yksinkertaisempi: se on tämä kieli, jota käytämme, ja merkitykset, joita sanoillemme annamme. Jokainen voi olla luuseri siinä missä menestyjäkin.
IHMISEN kyky abstraktiin ajatteluun on lähes olematon. Jokainen ajatuksemme rakentuu kielemme logiikan ja sen rajallisen sanavaraston varaan, joka meille on suotu. Tämä on usein riippuvainen kulttuuristamme, minkä vuoksi eri kielissä on paljon monipuolisemmin käsitteitä erilaisille asioille, joita kulloisessakin ympäristössä tarvitaan.
Ymmärrettävästi arabiassa on lukuisia sanoja hieman erilaiselle hiekalle, mutta jäälle ja lumelle on yksi yhteinen sana. Meille suomenkielisille hiekka on vain hiekkaa, mutta lumelle meillä on vaihtoehtoisia käsitteitä, riippuen siitä, millaista tarkoittamamme lumi on. Emme pystyisi näkemään asioita, joille ei ole sanoja.
Kielemme myös rakentuu vastinpareja hyödyntäen. Jos ei ole luusereita, ei voi olla menestyjiäkään. Huomiotaloutemme janoaa menestyjiä siinä missä etelä tarvitsee pohjoisen, musta valkoisen, ilo surun ja elämä kuoleman.
SANA ”luuseri” on lainattu aikamme lingua francasta, englannista. Luusereita ei ole ollut olemassa pitkään, vain jokusen vuosikymmenen. Hieman armollisempi sana, epäonnistuja, on sekin tuore. Esimerkiksi englannin substantiivi ”failure” ilmestyi sanakirjoihin 1870-luvun syvän laman Yhdysvalloissa. Sitä ennen englanninkielinen ihminen pystyi epäonnistumaan tekemissään asioissa, muttei voinut ihmisenä olla epäonnistuja, saati luuseri.
Kielemme hyödyntää vastinpareja.
Lisäksi ollakseen olemassa luuseri tarvitsee kodikseen persoonapronominin ”minä”. On lukuisia muinaisia kieliä, joissa sitä ei ollut, ja osaan nykykielistäkin sen arvellaan ilmaantuneen verrattain lähihistoriassa. Jos en voi olla ”minä”, olen olemassa vain oman yhteisöni kautta, enkä siitä erillinen yksilö. Yhteisö ei voi olla luuseri.
Kaiken kukkuraksi luuseri tarvitsee kukoistaakseen yhteiskunnan, jossa ihmisen välinearvoa arvostetaan ja tarvitaan siinä missä hänen itseisarvoaankin. Ihminen pitää voida alistaa näennäisloogiseen analyysiin, esimerkiksi palkkansa, arvosanojensa tai someseuraajiensa avulla, jotta luuseriudessa olisi mitään mieltä.
Me suomalaiset pidämme yhteiskuntaamme varsin tasa-arvoisena. Se on kaunista. Mutta tasa-arvon määritämme lähtökohtaisesti materialistisen tai mahdollisuuksien tasa-arvon kautta. Kohtaamisen tasa-arvoa ei voi mitata, joten sitä emme ajattele. Vahva kohtaamisen tasa-arvo poksauttaisi ilmat pois luuseriudesta.
Luuserille ei ole juurikaan sävyeroja. Räntää, sohjoa, tykky- tai puuterilunta. Luuseri on käsitteenä totaalinen ja kaappaa koko ihmisen persoonan.
KUTEN huomaat, strategiani toipumiseeni ei ole enää tehdä enemmän ja paremmin, olla hyödyllisempi tai pidetympi, vaan yrittää järkeillä ja etäännyttää itseni ulos luuseriudesta.
Pakoreittejä on loputtomasti. Sama pätee kaikkeen muuhunkin, mitä en millään haluaisi olla.
Tämä strategia ei kuitenkaan auta. Siispä keksin kesäloman hätävaraksi uuden käsitteen kuvaamaan ihmistä, joka toimii tällä tavoin. Olen nykyisin hohhoijattelija – hän, joka kelpaa itselleen ja toisille.
Ole sinäkin.
Kirjoittaja on työelämäprofessori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.[/i]
→ HS, 17.7.23
→
Ensin tulee hilpeä hiprakka. Alkoholi rentouttaa, vähentää estoja ja auttaa jopa ongelmien ratkaisussa. Keskushermosto on kuitenkin jo ajautumassa kaaokseen.
Etanoli sujahtaa yksinkertaisena molekyylinä verenkierron kautta kaikkiin elimiin. Kännin voimakkuus riippuu muun muassa iästä, painosta, ruuasta, lääkityksestä ja sietokyvystä.
Vähitellen iskevät lamaannus, pahoinvointi ja sekavuus. Kokematon voi menettää tajuntansa kolmen promillen humalassa, kun suurjuomari saattaa pitää sitä vielä miellyttävänä tilana.
Tämä laaja tiedejuttu kertoo, miten alkoholi meihin vaikuttaa, miksi miehillä on kehossa luonnostaan enemmän lantrinkia ja miten krapulaan voi jopa kuolla.
Petri Forsell, teksti
Petri Rotsten, grafiikka
SPL/MVphotos, Getty Images, kuvat
Humala alkaa muutamassa minuutissa
Aivojen mielihyväradat painavat lisää
kaasua ja päähänpistot lisääntyvät.
Ensin tulee hilpeä hiprakka. Alle promillen nousuhumala tuo tyypillisesti hyvää oloa. Estot vähenevät ja itseluottamus lisääntyy.
Alkoholi alkaa vaikuttaa hermostossa jo muutaman minuutin kuluttua ensimmäisestä hörpystä, jolloin käynnissä voi olla puolenkin promillen humala, tutkimukset ovat osoittaneet.
Mutta mitä alkoholi tarkalleen ottaen tekee elimistössämme?
Etanoli kulkeutuu aluksi mahalaukkuun ja erityisesti ohutsuoleen, josta se imeytyy suoraan verenkiertoon. Eteneminen on nopeaa: terveellä aikuisella alkoholi kiertää läpi kehon vain reilussa minuutissa. Pienenä ja yksinkertaisena molekyylinä alkoholi sujahtaa verenkierron kautta kaikkiin elimiin, maksaan, munuaisiin, keuhkoihin ja aivoihin.
Aivoissa alkoholi kiihdyttää välittäjäaine gaban toimintaa, joka puolestaan hillitsee hermosolujen toimintaa. Sen vastavaikuttajan glutamaatin toiminta taas heikentyy. Näin hermosolujen toiminta hidastuu ja humaltuminen alkaa.
Hyvä olo on peräisin aivojen mielihyväradoilta. Ne kytkevät eri aivoalueita toisiinsa ja palkitsevat nautintoa aiheuttavasta käytöksestä. Kun alkoholi jarruttaa keskushermoston toimintaa, elimistö vastaa haasteeseen painamalla aivojen mielihyväradalla lisää kaasua.
Mielihyväradoista tunnetaan parhaiten mesolimbiseen mielihyvärataan kuuluvat osat. Rata alkaa keskiaivoista, missä mielihyvähormoni dopamiinia vapauttavat hermosolut välittävät viestejä accumbens-tumakkeeseen, hajunystyröihin ja aivokuoren etuosaan.
Radan aktivoituminen lisää dopamiinin vapautumista accumbens-tumakkeessa, mikä kohottaa mielialaa ja tuottaa mielihyvää. Samainen tumake säätelee myös aivoja ohjaavaa motivaatiota. Kun sen toimintaa häiritään, lopputuloksena voi olla niin sanottuja humalaisen päähänpistoja.
Dopamiinin lisäksi alkoholi vauhdittaa serotoniinin ja endorfiinin eritystä. Serotoniini nostaa vireystilaa. Endorfiinit puolestaan rauhoittavat stressiä, vähentävät ahdistusta ja vahvistavat muiden välittäjäaineiden toimintaa.
Hiprakka ruokkii luovuutta
Pari annosta vähentää itsekontrollia,
mikä voi auttaa ongelmanratkaisussa.
Alkoholi on päihteenä hyvin kokonaisvaltainen. Siinä missä lääkkeet ja moni huume vaikuttavat täsmällisesti johonkin tiettyyn molekyyliin tai reseptoriin, alkoholi horjuttaa koko keskushermostoa. Etanoli läpäisee solukalvon ja häiritsee solun kaikkia ominaisuuksia. Solujen yhteispeli häiriintyy ja keskushermosto ajautuu kohti kaaosta.
Aluksi hermoston hidastuminen rentouttaa ja vähentää itsekontrollia. Vuonna 2012 julkaistun yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan se voi jopa lisätä luovaa ajattelua: pari alkoholiannosta nauttineet koehenkilöt pärjäsivät ongelmanratkaisussa paremmin kuin täysin selvät verrokit.
Jos juominen jatkuu ja veren alkoholipitoisuus kipuaa yli promillen, rentouttava vaikutus alkaa vaihtua lamaannukseksi. Alkoholi vaikuttaa kehonhallintaan ja reaktionopeuteen, mikä näkyy ulospäin liikkeiden hidastumisena, sammaltavana puheena ja huomiokyvyn heikkenemisenä.
Parin promillen päihtymystilassa alkoholin miellyttävät vaikutukset hautautuvat huonompien alle. Ensin ilmaantuu pahoinvointia ja sekavuutta. Kolmen neljän promillen alkoholipitoisuus voi aiheuttaa näköhäiriöitä ja tajuttomuutta.
Viisi promillea on tavallisesti jo tappava annos: silloin alkoholi lamaannuttaa hermot, jotka säätelevät hengityskeskuksien ja sydämen toimintaa.
Miehillä on luontaista lantrinkia
Mitä enemmän kehossa on vettä,
sitä laimeampi on myös humala.
Alkoholin vaikutukset ovat hyvin yksilöllisiä. Sama määrä alkoholia johtaa esimerkiksi naisilla voimakkaampaan humalaan kuin miehillä.
Tämä johtuu siitä, että alkoholi leviää elimistön vesipitoisiin nesteisiin: mitä enemmän on vettä, sitä laimeampi seos ja matalampi alkoholin määrä veressä. Naisten kehon vesipitoisuus on noin 66 prosenttia, miehillä 75.
Myös iän karttuessa elimistön vesipitoisuus laskee, koska vesipitoinen lihaskudos korvautuu osin rasvalla. Lisäksi ikä heikentää yleisesti keskushermoston kykyä kestää alkoholia.
Toleranssi sitä vastoin parantaa alkoholinsietokykyä ja siten hidastaa humaltumista. Kun dopamiinijärjestelmä ylikuormittuu, aivot alkavat karsia sen reseptoreja, jolloin saman olon saavuttamiseksi tarvitaan enemmän etanolia. Niinpä kolme promillea voi olla suurjuomarille miellyttävä humala, kun kokemattomalle sama määrä tarkoittaa tajunnan menetystä.
Kännin voimakkuuteen vaikuttaa myös se, kuinka nopeasti alkoholi poistuu kehosta. Muutama prosentti poistuu uloshengityksen, virtsan ja hien mukana, mutta suurimman työn tekee maksa. Siellä etanoli kohtaa ADH-entsyymin, joka muuttaa alkoholin myrkylliseksi asetaldehydiksi. Sitten ALDH-entsyymi muuttaa sen myrkyttömäksi asetaatiksi.
Maksa polttaa alkoholia noin gramman tunnissa kymmentä painokiloa kohden. Keskiolutpullon polttamiseen menee 60-kiloiselta aikuiselta siis kaksi tuntia, 80-kiloiselta puolitoista. Mitä nopeammin juo, sitä korkeammaksi veren alkoholipitoisuus ehtii nousta.
Krapulaan saattaa
jopa kuolla
Pahimmillaan ryyppyputki johtaa
hengenvaaralliseen juoppohulluuteen.
Kun juominen loppuu, hilpeä hiprakka vaihtuu laskuhumalaksi. Humalan haihduttua noin 80 prosenttia kokee ainakin toisinaan krapulan. Se on yhdistelmä vieroitusoireita ja fyysistä pahaa oloa, mutta myös ahdistuksen, katumuksen ja masennuksen kaltaisia henkisiä oireita.
Krapulan tarkkaa syytä ei tunneta eikä myöskään sitä, miksei se iske kaikille eikä aina.
Yksi selitys on alkoholin keskushermostoa jarruttava vaikutus ja sitä seuraava kiihdytys. Kun alkoholi häviää elimistöstä, jarru katoaa mutta vauhti jää päälle. Hermoston yliärsytys voi selittää päänsärkyä, pahoinvointia, hikoilua ja vapinaa.
Toinen tekijä on maksan tuottama myrkyllinen asetaldehydi, joka voi aiheuttaa ahdistusta, sydämentykytystä sekä iho-oireita. Monet krapulan oireet ovat juomisen johdannaisia: väsyttää koska valvoi, oksettaa koska limakalvot ärtyivät viinasta, päätä särkee koska syöminen unohtui ja verensokeri laski.
Juodun alkoholin määrä ei suoraan vaikuta kohmelon voimakkuuteen. Voimakkaan krapulan mahdollisuutta lisää se, että juo runsaasti alkoholia muttei välissä alkoholittomia juomia. Tällainen kuuri kuivattaa kehoa, jolloin solujen alkoholipitoisuus kasvaa. Myös tyhjään vatsaan juominen kasvattaa veren alkoholipitoisuutta, sillä ruoka hidastaa alkoholin imeytymistä.
Jos juominen jatkuu pitkään, siitä ei selviä enää pelkällä päänsäryllä. Ryyppyputki voi johtaa kouristuksiin, kramppeihin ja harha-aistimuksiin. Pahimmillaan kehittyy delirium tremens eli juoppohulluus, johon kuolee hoidettunakin joka kymmenes potilas.
Yksikin annos
voi olla riski
Toisaalta suurkuluttaja saattaa elää pitkään ilman huomattavia haittavaikutuksia.
Valtaosa suomalaisista käyttää alkoholia niin, ettei siitä synny heille mainittavaa haittaa. Osalla väestöstä alkoholi aiheuttaa kuitenkin vakavia ongelmia niin terveydelle kuin sosiaaliselle elämälle.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n vuonna 2016 keräämien tietojen mukaan vähintään 13 prosenttia suomalaisista eli yli 560 000 henkeä käyttää alkoholia siinä määrin, että pitkäaikaisten terveyshaittojen riski on kohonnut.
Riskirajana pidetään naisilla yhtä annosta päivässä ja seitsemää viikossa, miehillä kahta annosta päivässä ja 14:ää viikossa. Suurkulutuksen raja kulkee naisilla 12–16 viikkoannoksessa ja miehillä 23–24:ssä. Yksi annos on esimerkiksi 0,33 litran pullo keskiolutta, 12 senttilitraa viiniä tai 4 senttilitraa väkevää alkoholia. Ne kaikki sisältävät 12 grammaa sataprosenttista alkoholia.
Humalajuomiseen liittyvät riskit lisääntyvät, kun kerralla juodaan vähintään viisi annosta. THL:n Juomatapatutkimuksen mukaan noin 60 prosenttia aikuisista juo tällaisen määrän ainakin kerran vuodessa.
Lähde: THL 2021
Alkoholi on kansanterveyden ongelmana ainutlaatuinen. Sen aiheuttamat haitat vaihtelevat yksilöiden välillä runsaasti riippuen esimerkiksi siitä, onko juominen jatkuvaa vai kuluuko suurin osa alkoholista kerta-annoksina. Jo yksi rankka ryyppyilta voi johtaa vakavaan tapaturmaan.
Toisaalta käyttömäärät voivat olla pitkäänkin suuria ilman havaittavia vaikutuksia terveyteen tai toimintakykyyn. Työssä käyviä alkoholisteja arvioidaan olevan Suomessa 300 000–400 000.
Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan alkoholi aiheuttaa yli viisi prosenttia maailman sairaustaakasta. Se vaikuttaa noin 200:n eri sairauden syntyyn ja oireiden pahenemiseen. Joukossa on suuria kansansairauksia, kuten verisuoni- ja sydänsairaudet, masennus, refluksitauti, mahahaava, unihäiriöt ja muistisairaudet.
Pitkäaikainen alkoholin käyttö kasvattaa myös useiden syöpäsairauksien riskiä. Etanoli muuttuu elimistössä myrkylliseksi asetaldehydiksi, joka vahingoittaa dna:ta ja estää soluja korjaamasta vahinkoja. Asetaldehydin tekemät vauriot aiheuttavat ainakin pään ja kaulan alueen syöpiä sekä suolistosyöpiä.
Juomisen vuoksi soluissa muodostuu haitallisia, happea sisältäviä ros-molekyylejä. Hapettuminen voi vahingoittaa solujen perimäainesta, mikä lisää syöpäriskiä. Alkoholi lisää myös estrogeenin määrää elimistössä, mikä nostaa rintasyövän riskiä. Lisäksi se ärsyttää suun ja kurkun kudoksia, mikä voi aiheuttaa alueella solumuutoksia.
Suurkulutus näkyy myös aivoissa. Toistuva käyttö pitää aivot jatkuvassa ylirasitustilassa ja johtaa keskushermoston matala-asteiseen tulehdukseen. Lisäksi etanoli estää B1-vitamiinia imeytymästä ruoasta, mikä pitkään jatkuessaan heikentää tärkeiden entsyymien toimintaa keskushermostossa.
Aivojen valkean aineen määrä vähenee, mikä näkyy muistin, päättelykyvyn ja motoriikan heikentymisenä. Vaurioita voi syntyä myös pikkuaivoissa, jotka säätelevät koordinaatiokykyä ja tasapainoa. Seurauksena on katkokävelyä, tasapainovaikeuksia sekä ongelmia käsien yhteistoiminnassa ja puhelihasten toiminnassa.
Aivojen palautuminen voi kestää vuosia, ja toisinaan vauriot ovat pysyviä.
Lähde: Käypä hoito -suositus
Perimä suojaa riippuvuudelta
Itä-Aasiassa yleinen geenimuunnos
tekee juomisesta epämiellyttävää.
Lukuisista haittavaikutuksista huolimatta moni tarttuu pulloon yhä uudestaan. Tutkijat rinnastavat halun käyttää alkoholia haluun syödä, juoda ja lisääntyä. Keinotekoisena mielihyvän lähteenä se on vielä luonnollistakin nautintoa voimakkaampi. Juominen palkitsee aivoja vielä silloinkin, kun se on muuttunut pakonomaiseksi ja ihmisen omastakin mielestä ilottomaksi.
Alkoholiriippuvuus on krooninen sairaus, jossa mieli ja elimistö tulevat riippuvaisiksi alkoholin saannista. Usein siihen liittyy fysiologinen riippuvuus, jossa ihmisen kyky sietää alkoholin vaikutuksia, siis toleranssi, on kohonnut. Silloin lopettaminen aiheuttaa vieroitusoireita, jotka saavat ihmisen jatkamaan käyttöä.
Vaikutusta on myös psyykkisillä tekijöillä ja sosiaalisella ympäristöllä. Jos juominen on omassa lähipiirissä tavallista ja humaltuminen palkitsevaa – esimerkiksi helpottamalla sosiaalisten tilanteiden aiheuttamaa ahdistusta – on alkoholiongelman synnylle otollinen ympäristö.
Oma osuutensa on myös geeneillä. Yhtä alkoholismigeeniä ei ole löydetty, sillä todennäköisesti sadat tai jopa tuhannet geenit vaikuttavat siihen, kehittyykö alkoholiin riippuvuus. Varsinkin ne geenit, jotka vahvistavat alkoholin synnyttämää hyvän olon tunnetta, syventävät addiktiota. Kaksostutkimuksista on päätelty, että geenien osuus alkoholismiin sairastumisessa on noin 50 prosenttia.
Toisaalta jotkin geenit myös suojelevat riippuvuudelta. Varsinkin Itä-Aasiassa tavataan geenimuunnosta, jonka vuoksi elimistöön kertyy juodessa tavanomaista runsaammin myrkyllistä asetaldehydiä. Sen seurauksena juominen aiheuttaa euforian sijaan sydämentykytystä ja pahoinvointia. Maailman ihmisistä noin kahdeksan prosenttia on perinyt kyseisen geenimuodon.
Alkoholiriippuvainen ei usein itse tunnista terveysongelmaansa. Juomatapatutkimuksen mukaan ihmisistä, joilla on korkea pitkäaikaisten terveyshaittojen riski, lähes 60 prosenttia on mielestään kohtuukäyttäjiä.
Duodecim-lehdessä lääkärit kuvaavatkin, että ihminen, jolle juominen aiheuttaa ilmiselvästi haittaa – avioeron, työttömyyttä, hengenvaarallisia sisäelinsairauksia – toimii ”ikään kuin tahdostaan riippumatta ja kaikkia järjellisiä tosiasioita vastaan”.
Raitistuminen on tunnetusti vaikeaa, jos alkoholin käyttäjä ei itse tunne tarvetta lopettaa. Korkean riskin käyttäjistä 40 prosenttia oli tutkimusta edeltäneen vuoden aikana yrittänyt vähentää käyttöään vaihtelevalla menestyksellä. ”Tipaton tammikuu” tai ”nenänvalkaisuviikko” voikin olla oikea hetki tarjota tietoa ja terapeuttista neuvontaa.
Olut on hyväksi suolistolle
Käymisen yhteydessä syntyvät mikrobit vaikuttavat suotuisasti bakteerikantaan.
Viime kesänä otsikoihin nousi tutkimus, jonka mukaan yksi olut päivässä voi olla terveydelle hyvästä. Olueen syntyy käymisen yhteydessä hyödyllisiä mikrobeja, jotka tekevät ihmisen bakteerikannasta monipuolisemman. Se pienentää muun muassa sydänsairauksien ja diabeteksen riskiä.
Journal of Agricultural and Food Chemistry -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa koehenkilöt joivat kuukauden ajan yhden oluen päivässä, ensimmäinen ryhmä alkoholillisen ja toinen alkoholittoman. Ulostenäyte paljasti, että suoliston hyvinvointi parantui kummallakin ryhmällä.
Alkoholin terveysvaikutuksia on tutkittu maailmalla runsaasti. Tutkimusten perusteella enintään pari annosta päivässä käyttävien riski sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin on alhaisempi kuin niiden, jotka eivät käytä alkoholia lainkaan. Myös kuolleisuusriski on kohtuukäyttäjillä pienempi kuin raittiilla tai suurkuluttajilla.
Lähde: sciencedirect.com
Siitä ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä, johtuuko pienempi kuolleisuus alkoholista vai henkilön muista ominaisuuksista. Tutkimuksissa ei ole otettu huomioon elintapoja tai geenejä. Niinpä ne ovat keränneet runsaasti kritiikkiä.
On totta, että yksi annos alkoholia laskee verenpainetta, mutta vain lyhyeksi aikaa. Lisäannokset eivät auta, vaan ne saavat paineet pelkästään nousemaan. Kohtuukulutuksen on havaittu nostavan veren HDL-kolesterolitasoa eli niin sanotun hyvän kolesterolin määrää. Tutkimuksissa on myös löydetty alustavia mekanismeja, joiden kautta pieni määrä alkoholia voisi suojata diabetekselta.
Toisaalta runsasenerginen alkoholi lisää ylipainon ja siten myös diabeteksen riskiä, jolloin myönteinen vaikutus vesittyy.
Yhä useampi tutkija onkin sitä mieltä, että suositusta turvalliselle alkoholinkäytölle ei voi antaa. Jonkinlainen yhteisymmärrys on siitä, että korkeintaan yksi annos vuorokaudessa ei usein aiheuta vakavaa haittaa terveydelle. Silti kannattaa pitää mielessä, että pienikin määrä alkoholia häiritsee yöunia ja vaikeuttaa palautumista.
Ja päiväannos on nimenomaan päiväannos: viikon kuivilla olon jälkeen ei siis voi kiskoa viittä annosta ilman riskiä.
Avaruudessa syntyy alkoholipilviä
Maapallolla etanolia pitää sen sijaan valmistaa. Sitä tuottavat useat eri eliöt, jopa ihminen.
Alkoholi on yksinkertainen yhdiste, joka koostuu hyvin yleisistä alkuaineista, hiilestä, vedystä ja hapesta. Ei siis ihme, että sitä esiintyy maailmankaikkeudessa viljalti: viinanhuuruisia pilviä syntyy jopa itsestään sellaisissa avaruuden kolkissa, joissa näitä atomeja sattuu olemaan runsaasti.
Maapallolle ei muodostu viinalammikoita, vaan etanoli täytyy valmistaa. Hiivasienen lisäksi alkoholia tuottavat jotkin monisoluiset eliöt, kuten puut ja kalat.
Esimerkiksi suomalaisissa järvissä uiskenteleva ruutana on varsinainen kännikala. Talvisin sen elimistöön alkaa hapettomissa oloissa kertyä haitallista maitohappoa, jota se muuttaa alkoholiksi. Kala voi elää koko talvikauden täysin hengittämättä, jatkuvassa puolen promillen humalassa.
Pohjimmiltaan alkoholi on tismalleen samaa tavaraa kuin muutkin ravintoaineet, sokeri, voi ja öljy. Niinpä se on monille eliöille tärkeä energianlähde.
Osa selkärangattomista elämistä käyttää ravinnokseen käyneitä marjoja ja hedelmiä. Myös jotkin nisäkkäät ja linnut syövät käyneitä kasviksia.
Yksi alkoholiin mieltynyt hyönteinen on monen keittiön tuttu vieras, banaanikärpänen. Se pystyy imemään ravinnokseen kasvin käynyttä mehua, joka vastaa ihmisen mittakaavassa väkevää viiniä. Tutkimuksen mukaan alkoholi on kärpäsen aivoille samantapainen palkinto kuin parittelu. Jos kärpäsen parittelumahdollisuuksia rajoitettiin, ne ratkesivat useammin juomaan.
Banaanikärpänen on mieltynyt kasvin käyneeseen mehuun.
Banaanikärpänen on mieltynyt kasvin käyneeseen mehuun.
Myös ihminen saa alkoholista runsaasti energiaa. Juodusta etanolista osa hajoaa jo vatsassa solujen käyttöön, ja ylimäärä varastoituu tukevoittamaan rasvakerrosta. Yllättävää kyllä, etanolia valmistuu ihmisen elimistössä jopa itsekseen: sisällämme asuvat yksisoluiset eliöt erittävät vereen ja uloshengitykseen pieniä määriä alkoholia.
Itse tuotetulla etanolilla ei tosin ole ihmiseen merkittävää vaikutusta. Muutaman kerran on raportoitu tapauksista, joissa pikkulapsi on menehtynyt hiivan aiheuttamaan suolen repeämään. Usein taustalla on runsas hiilihydraattipitoinen ateria ja geenimuunnos, jonka vuoksi alkoholi hajoaa elimistössä huonosti.
Viina on viljelyä vanhempaa
Väkijuoma valmistettiin samalla menetelmällä kuin muinainen silmämeikki.
Ihmiskunta on hyödyntänyt hiivasienen käymisprosessia jo tuhansia vuosia. Arkeologit ovat löytäneet todisteita, joiden mukaan nykyisten Israelin, Palestiinan ja Syyrian alueella valmistettiin alkoholia noin 13 000 vuotta sitten.
Niin sanotun Natufi-kulttuurin edustajat elivät osittain paikallaan pysyvissä yhteisöissä, osittain paikasta toiseen liikkuvina metsästäjä-kerääjinä. He eivät todennäköisesti tunteneet maanviljelyä, joten alkoholi valmistettiin villikasveista. Säilyneistä kiviastioista on erotettu villin vehnän, ohran ja öljypellavan jäämiä.
Maanviljelyn yleistyessä yleistyi myös alkoholin valmistus. Sekä Lähi-idästä että Kiinasta on löydetty astioita, joita on käytetty oluen käymiseen ja säilömiseen noin 9 000 vuotta sitten ja viinin valmistamiseen noin 5 000 vuotta sitten.
Vahvan alkoholin valmistaminen on hieman tuoreempi keksintö. Alkoholia tuottava hiivasieni kuolee viimeistään silloin, kun sen asuttaman liuoksen alkoholipitoisuus kasvaa noin 8–12 prosenttiin. Jos haluaa tujumpaa alkoholia, täytyy tislata, eli höyryttää miedon nesteen sisältämä etanoli erilleen vedestä.
Tislaaminen itsessään on ikivanha menetelmä, sillä nestettä kuumentamalla ja höyryä lauhduttamalla tehtiin lääkkeitä ja muita kemikaaleja jo tuhansia vuosia ennen väkijuomia. Mesopotamiassa tisleitä käytettiin kuolleiden palsamointiin, ja Egyptissä tekniikalla valmistettiin silmien ympärille levitettävää väriainetta.
Hiiltä ja lyijyä sisältävä seos suojasi silmiä hyönteisten levittämiltä taudeilta ja auttoi tulehduksia paranemaan, mutta samaan aikaan se oli kantajalleen vaarallista myrkkyä.
Silmävärin tislaamista kutsuttiin monissa kielissä sanalla al-kohl tai al-kuhul, joka myöhemmin laajeni tarkoittamaan kaikkea tislaamalla valmistamista.
Nykyisessä merkityksessä sanaa alkoholi alettiin käyttää 1600-luvulla. Samoihin aikoihin alkoholista tuli yhä merkittävämpi kauppatavara, kun kolonialismi, vaurastuminen ja kansainvälisen kaupan kasvu lisäsivät sen kulutusta ympäri maailmaa.
Viini, konjakki, rommi ja viski tulivat tutuiksi myös suomalaisille, jotka olivat tottuneet panemaan oluensa ja tislaamaan paloviinansa kotona.
Lähde: WHO, European Health Report 2021
Lähde: WHO, Global Health Observatory 2021.
Petri Forsell on vapaa toimittaja. Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2023.
