No itseasiassa se miltä se “kuulostaa” varsinkin näin netistä luettuna, on hyvin pitkälti riippuvainen lukijasta itsestään sekin. 
Noh eiköhän kaikki ole vastuussa itse omista tunteistaan. :mrgreen: J[size=85]a tuo oli sitten varmasti ihan oma “suuri ajatukseni”, koskaan ei ole kuultu tuotakaan aikaisemmin. [/size] 
häiritseekö teitä muita se, että kotivalo-nimimerkkisen kaikissa jutuissa (johon törmäsin selailuni aikana) oli pelkkä lamppu jäljellä? miksi? voisiko esim ylläpitäjä poistaa moiset turhuudet? kurja selailla ja lukea. eikö kotivalo enää seiso sanojensa takana? miksi? haittaa lukemista moiset tyhjiöt.
No en tiedä häiritseekö, mutta askarruttaa kyllä. Näyttää olleen yhden yön päähänpisto korvata viestit idea-lampulla. Kuvakin on vaihtunut - tämä on minusta aika kiva. Mutta ei, en käsitä mikä tämän kaiken takana on ja olisi kiinnostavaa kuulla. Sanookohan kotivalo enää mitään koskaan?
Toivottavasti. Kommentit olivat minusta suorasanaisuudessaan usein aika säälimättömiä mutta helkkarin teräviä.
kotis on saanu idean? siks idealamppu 
mut olis ollu kyl ideaa jättää jo kirjoitetut kommentit paikoilleen. ne on niinku askelmina seuraaviin. vähä vaikea seurata ketjuja (nousta portaita) kun askeleita puuttuu, eikö?
kotis haluskin, et kiinnitetään häneen huomiota. nyt sait kotivalo mitä tilasit. toivott sul on hyvä mieli 
onnee ja iloo kaikkeen, mihin olet saanu idean!! toivotaan, et se onnistuu!
kotis on saanu idean? siks idealamppu
mut olis ollu kyl ideaa jättää jo kirjoitetut kommentit paikoilleen. ne on niinku askelmina seuraaviin. vähä vaikea seurata ketjuja (nousta portaita) kun askeleita puuttuu, eikö?
kotis haluskin, et kiinnitetään häneen huomiota. nyt sait kotivalo mitä tilasit. toivott sul on hyvä mieli
onnee ja iloo kaikkeen, mihin olet saanu idean!! toivotaan, et se onnistuu!
no voi rähmä, enpä tässä minäkään näköjään ole viksu ketjunkäyttäjä, kun tällään samaa viestiä pariin otteeseen. se oli vahinko! vielä piti kehaista kotivalon uutta kuvaa. sehän on kiva! toivottavasti on sun oma kuva
Olen pitkään kärsinyt alkoholistin ketkuilusta. Tähän lainaamaani kommenttiin on pakko sanoa, että rinnallasi on ollut harvinaisen kypsä ja kärsivällinen ihminen!
Lapsiperheellisenä totean, että on täysi mahdottomuus säilyä “viilipyttynä” ja antaa miehen vaan juoda silloin kun juotattaa. Ei onnistu! Se tarkoittaisi sitä, että selvän ihmisen täytyisi korvata kokonaan se juoppo kun juoppo on ryypätessään pelistä pois. Työtaakka voi tulla aivan liian raskaaksi. HUH
Kyllä aikuinen avioliitossa elävä jossa on yhteisiä lapsia juopon kanssa, odottaa toiselta osapuolelta myös hänen panosta lastenhoidossa, kodinhoidossa ym yhteisissä asioissa. Ei tällaista toisen ihmisen polkemista ja hyväksikäyttöä voi mukisematta niellä. Varmasti tulee sanottua sitä sun tätä.
Moni varmasti eroaa ettei tarvitse enää sitä juoppoakin hyysätä muiden velvollisuuksien lisäksi.
"tänä aamuna juoppo tunkeutui sänkyyn tultuaan kapakasta klo 5.30 ja herätti tietysti takki oli jäänyt kapakan narikkaan rahapussi onneksi löytyi melko tyhjänä kuitti kertoi ostetuista drinkeistä masentava päivä taas jälleen lasten isä on “kuollut” tänään viinapaska haisee vessassa ja makuuhuone haisee viinalle onko tässä jotain juhlan tuntua "
[quote=“pääskynen”]
Olen pitkään kärsinyt alkoholistin ketkuilusta. Tähän lainaamaani kommenttiin on pakko sanoa, että rinnallasi on ollut harvinaisen kypsä ja kärsivällinen ihminen!
Lapsiperheellisenä totean, että on täysi mahdottomuus säilyä “viilipyttynä” ja antaa miehen vaan juoda silloin kun juotattaa. Ei onnistu! Se tarkoittaisi sitä, että selvän ihmisen täytyisi korvata kokonaan se juoppo kun juoppo on ryypätessään pelistä pois. Työtaakka voi tulla aivan liian raskaaksi. HUH
Kyllä aikuinen avioliitossa elävä jossa on yhteisiä lapsia juopon kanssa, odottaa toiselta osapuolelta myös hänen panosta lastenhoidossa, kodinhoidossa ym yhteisissä asioissa. Ei tällaista toisen ihmisen polkemista ja hyväksikäyttöä voi mukisematta niellä. Varmasti tulee sanottua sitä sun tätä.
Moni varmasti eroaa ettei tarvitse enää sitä juoppoakin hyysätä muiden velvollisuuksien lisäksi.
quote]
Tuli ihan samanlaiset fiilarit. Kun on lapsia, niin ei voi odottaa, että toinen taas “palaisi perhe-elämään”. Kyllä siinä hitto vie täytyy olla koko ajan. 
Eipä kai äitiäkään aina huvittaisi, mutta ymmärtääkö lapsi, jos sille sanoo, että “äityli häippää elämästäsi nyt tunniksi tai pariksi päiväksi, mutta ole reipas ja äiti sitten taas äiteilee, kun palaa”?
Kyllä parisuhteeseen tarvitaan pari. Ilman paria se yh-juttu ja se onkin sit taas ihan eri asia.
Nih!!
Olette varsin oikeassa sen suhteen, että lapsiperheessä ei pitäisi sietää moista käytöstä ja vastuuttomuutta. Mutta toisaalta sitä sitten miettii, että onko oltava lasten takia yhdessä, jotta lapsilla olisi “ehjä” perhe? Siis olisi isi ja äiti saman katon alla, mutta todellisuudessa kuinka “ehjä” perhe sitten onkaan?
Meillä miehellä alkaa pikkuhiljaa mennä tajuntaan, että olen tosissani. Nyt hän oli muutaman päivän reissulla “miettimässä” asioita eli juomassa. Löysi kavereistaan ymmärtäjiä ja kuuntelijoita, joiden mielestä mies on aivan ihana, mutta minä olen kamala akka ja vaadin mahdottomia, kun en anna toisen juoda yhtään. Eihän sitä nyt sellaista voi vaatia, pitäähän miehen saada välillä ottaa edes muutaman rentoutuakseen ja käydä kavereiden kanssa ulkona. Minä olen siis se ikävä ihminen. Minussa on kaikki vika. En edes lauantaina antanut miehen tulla kotiin nukkumaan, kun hyvä kun pystyssä pysyi, sanoin, että et tule humalassa kotiin, tule kun olet selvinnyt. Eilen sunnuntaina se sitten aneli päästä kotiin nukkumaan ja minä en ollut tarpeeksi luja kieltääkseni. Siinä se sitten haisi ja oli, ei kuitenkaan enää juonut kotona, kai?. Lapset olivat ikävöineet isäänsä ja hyppivät innoissaan isänsä ympärillä, voi että tuntui pahalle. Iskä oli vähän pökkyrässä. Sanallakaan en nalkuttanut asiasta, en jaksa enää. Sanoin vaan, että ala kysellä itsellesi sitä asuntoa. Mies kysyi, voisiko hän asua tässä yhdessä meidän kanssa vielä kesäkuun ajan ja muuttaa heinäkuun alussa? Ensin ajattelin, että ei, haluan hänet mahdollisimman pian pois, jotta saadaan elämä raiteilleen ja aletaan opetella uusia kuvioita. Sitten myöntelin, eihän tässä nyt ole kuin reilu kuukausi aikaa, eihän asuntoakaan välttämättä niin nopeasti saa. Yöllä taas valvoin ja mietin, että olisiko sittenkin parempi, jos mies muuttaisi pois heti, kun vaan mahdollista. Olisi aikaa lapsilla sopeutua isän pois muuttoon. Toisaalta esikoisella alkaa koulu elokuussa ja jos muutto tapatuu heinäkuun alussa, ei jää kovin paljoa aikaa sopeutua ennen koulun alkua. On tämä vaikeaa, mitenkähän olisi parasta toimia?
Sen kun tietäisi. Sitähän ei voi kukaan toiselle sanoa.
Meillähän nyt miehen “tällä kertaa muutun oikeasti” linja on taas käynnissä. Antabukseen on resepti haettu, mutta pillerit itse maksaa noin 25e kuulemma, joten niihin ei ihan vielä ollut varaa. Ei jaksa nauraa edes tuolle suhteellisuuden tajulle. Nettipeleihin on varaa tunkea 20 000e, kaljaan on ollut varaa aina vaikkei rahaa olisi ollut laskuihin tai ruokaan, 95e:n farkut on varaa ostaa työttömällä vaikka laskutkin oli maksamatta. Antabuksiin ei nyt siis ole varaa, ehkä sitten myöhemmin kun tulee ensimmäinen tili töistä.
Jos annat periksi kuukauden, oletko samassa tilanteessa taas silloin? Annatko taas kuukauden lisäaikaa? Luotatko siihen, että miehesi hakee oikeasti sitä asuntoa ja muuttaa sitten kuukauden päästä? Vai odotatko, että mies tällä kertaa ymmärtäisi sinun olevan tosissaan, tajuaisi mitä menettää ja parantaisi tapansa?
Paljon kysymyksiä, eikä niihin oikein voi vastata ennenkuin on eletty se kuukausi, eikö niin? Minä annoin aikaa 6 viikkoa, sen jälkeen kuukauden ja edelleen ollaan tässä samassa jamassa. Nyt on määräaikaa kesän loppuun ja sitten taas ratkaistaan miltä tuntuu ja kannattaako jatkaa vai mitä tehtäisiin. Ei kai tässä auta kuin edetä hitaasti mutta varmasti. Mikäs kiire tässä… Onhan tuo mies ollut taas parisen viikkoa juomatta ja eilen se jo kyseli, että eikös meillä mene taas ihan hyvin? 
Mun tulee järjetön dejavu olo, kun luen teidän viestejä!!
Paitsi että meillä on se vaikeus, että mies ei aio muuttaa mihinkään kotoaan (jonka hän on rahoittanut), koska HÄNELLÄ ei ole alkoholiongelmaa. Ja mikä ongelma MINULLA ikinä onkaan, hän kuulemma vilpittömästi toivoo, että pääsisin siitä ylitse… Just.
En saa miestäni känniöinä edes sohvalle nukkumaan (toisinaan kävi järjetön tsäkä, että sammui siihen itse… tai ulkorapulle tai huvimajaan…), saati sitten, että saisin sen ulos juopottelu/krapulapäivinä. Ei tod tule meillä kuuloonkaan, koetettu on. Joten siitä saat auringonkukka olla tyytyväinen, jos teillä uskotaan sinua.
Meillä meni jokunen vuosi siihen, että kun lapset olivat pieniä, niin vain minä sain heitä nostella/kantaa. Sitä ennen mies humalaisen rehvakkuudella nosteli vauvoja (kun itkivät tai tultiin jostain autolla yöllä tms). Tilanteessa ei ehkä ollut vaaranpaikkaa, mutta minulta se nosti tukan pystyyn. Eikä meidän humalaiselle miehelle mene perille mikään kännissä. Joten tämäkin asia piti vääntää rautalangasta selvistäpäin. Mutta sitten se onnistui ja aina jossakin vaiheessa iltaa vain minä sain koskea vauvoihin (miehelle tietty helpotuskin ).
Nyt mun pinna alkaa olla täynnä. Vauvat ovat kasvaneet isoiksi, mutta ehkä tätä elämää olisi vielä minullakin jäljellä…?
Sekään ei ole aina ihan päivänselvää… 
Niin, vähän mietityttää tuo, että onko tuo kuukauden pitkitys sitä, että mies olettaa minun muuttavan taas kerran mieltäni ja että hänen ei tarvitsekaan muuttaa mitään vaan jatkamme “onnellisina” yhdessä. Ja ehkä myös tuo tapojen muuttaminen voi olla itsellä jossakin aivojen perukoilla toiveissa. Mies sanoi kyllä tänäänkin suoraan, että alkoholista hän ei luovu. Minä kuulemma kiristän häntä, eikä hän voi sen takia suostua kiristykseen ja lopettaa juomistaan. Ja eihän se onnistukaan minun vuokseni, vaan hänen pitäisi ihan itse haluta raittiutta. Mutta kun pullo menee perheen edelle, niin eiköhän minunkin ole jo aika uskoa tilanne, eikä odottaa ikuisesti muutosta parempaan.
Haluaisin, että mies muuttaisi pois vaikka heti kesäkuun alussa, jos vaan asunto löytyy. Hän itse tuskailee sitä, että sitten ei jää mitään käteen, kun joutuu asumaan omassa asunnossa, maksamaan vuokran ja elarit. Voi voi. Mutta kun minä pakotan siihen. Minä voisin vielä miettiä asiaa jonkun aikaa, eikö pitäisi vähän hiljentää tahtia? Voi V… Minä kun en ole yrittänyt mitään. Kummallista, että muiden mielestä minä olen tehnyt paljon töitä ja yrittänyt saada tämän suhteen toimimaan.
Tuo on tyypillistä Tigera, että mies on pari viikkoa juomatta ja ihmettelee, että mistä muija oikein vielä jaksaaa murjottaa? On se vaan älyttömän pitkävihainen ja kaivelee vanhoja ikiaikoja sitten tapahtuneita asioita. Kun nyt mies on ollut jo NIIN kauan kiltisti (=tuo pari viikkoa). Ajantaju on hieman erilainen, minusta tuo parin viikon aika ei todista vielä yhtään mitään.
Nyt sitten jännätään millaiset keskustelut tällä viikolla on asiasta. Toivottavasti pystymme puhumaan asioista rauhallisesti ja molemmat voisivat olla aikuisia ja vastuuntuntoisia vanhempia. Minä teen oman osani, toisen tekoihin en tässäkään asiassa voi vaikuttaa. Päätä särkee tämä miettiminen. Saa nähdä miten jaksaa olla töissä. kun yöt valvoo asioita pohtien ja päivällä yrittää jotakin saada aikaan, vaikka ajatukset on oman elämän kiemuroissa. Töissä en ole näistä asioista juuri puhunut, pelkään, että romahdan, jos kerron. Ehkä romahdan muutenkin.
Minä romahdin. Kaiken yrittämisen, peittelemisen, valehtelemisen ja “neuroottiseksi akaksi” epäilyn jälkeen.
Romahdin niin etten koskaan aiemmin. Luulen, että pohja on saavutettu. Minun pohjani. Tästä ei siis ole kuin ylöspäin menoa?
Minun mieheni on myös sanonut aikanaan, ettei luovu alkoholista. Ja lisännyt, että jos HÄN lopettaa, kyllä MEILLÄ on sitten ankeaa, kun ME emme voi osallistua kavereiden yms kosteisiin bileisiin. Oho? 
No mutta… meillähän on ihan sama ongelma. Ei miehellä mitään ongelmaa ole. Hän haki antabusreseptin siksi, että minä pystyisin luottamaan häneen paremmin. 
Ja mulla on katos se 40 kriisi nyt. Onneksi on niin ymmärtäväinen mies, että hän antaa mulle aikaa toipua tästä. Siitä se kaikki johtuu… ikäkriisistä, ei mistään muusta. Kunhan minä opin suhtautumaan hänen kaljoitteluunsa “normaalisti”, annan lämpöä 4 kertaa viikossa ja lakkaan muistelemasta yli viikon vanhoja asioita, niin meillä on kaikki taas hyvin. Kyl tää tästä lutviutuu… viimeistään sitten kun täytän 41.
Oikeastaan tuo pitäisi muuttaa muotoon, että äityli häippää elämästäsi nyt tunniksi tai pariksi päiväksi, mutta ole reipas ja äiti sitten taas äiteilee muutaman päivän kuluttua palattuaan takaisin kotiin, kunhan on ensin levännyt kuolleena pari päivää sängyssä liikkumattomana ja puhumattomana. Sitten äiti yrittää olla hyvä äiti, kunnes äidin taas täytyy löytää pienikin syy, että voisi taas kadota sinun elämästäsi. Äiti kyllä järjestää tilanteen niin, että se syy varmastikin löytyy sinusta, lapseni tai sitten iskästä. Mutta voitteko te, perheeni, olla niin julmia, ettette anna minun nauttia elämästäni ja tavata ystäviäni? Haluatte selvästikin pitää minut vain vankilassa, koska olette niin itsekkäitä! Mitään kivaa ei sais ikinä olla.
Kyllä mullekin tuli deja vu -fiilikset, kun teidän viestejä luin. Osittain naurattaa, kun tajuu ettei ole yksin näiden asioiden kanssa ja sitten taas ei naurata, ku muistaa, että se tuo on oikeesti ihan totta.