Mitähän tapahtuisi jos menisi ihan paikalliseen terveyskeskukseen ja sanoisi että ei nyt oikeen nappaa… Harvemmin on hyvä fiilis. Ei nyt juuri jaksa innostaa. Määräisikö mitään ja mitä määräisi jos määräisi ja mitä se tekisi ja niin pois päin…
SSRI-lääkkeet heittäs heti tiskiin, tuntuu olevan aika höllässä noiden määrääminen kaikkeen masikseen. Lääkärit oikeen rakastaa määrätä noita…
Kokeile, sil kaitse parhaite selviää.
Kokeile ihmees ja raportoi tänne… toi ssri kuulostaa niin tavalliselta et saletisti heittävät sut resepti kädes ulos sieltä 
Tuskin sentää pistävät suljetulle, vaik kyl se niil mielessä käy kuitenki
Kannattaa käydä tarpeeksi aikaisin lääkärin kanssa puhumassa, ettei löydä itteänsä sängynpohjalta niin ettei jaksa enää liikkuu tai narun jatkeena. Masennuslääkkeet on hyviä kuhan löytää oikean ja jaksaa odotella sen 3vkoo ennenkuin ne vaikuttaa.
No yritä jaksaa ja hae apua. olin itse 2,5 vuotta sohvan pohjalla ja laihduin 15kg, eristuin kavereista jne…
Syönvieläkin 8v jälkeenkin, koska olen ns kroonisesti masentunut eli se uusii tietyn väliajoin.
Voimia
Kyllä terveyskeskuksesta tippuu SSRI:ä. Suorastaan tyrkyttävät. Tai näin ainakin oma kokemukseni kertoo. Ehdin ehkä kaksi minuuttia kertoa mikä minua vaivaa kun lekuri alkoi nyökyttelemään sen näköisenä että ei enää kuuntele: depressiodiagnoosi oli jo valmiina.
Itse tein niin kun halusin kokeilla aivan tiettyä lääkettä (Efexor) että sanoin syöneeni pari kk kämppiksen ylijäämänappeja ja että ne tuntuivat hyvältä (mikä oli itseasiassa totta, mutta eihän hän sitä voinut tietää). Määräsi niitä sitten. Osaavathan ne tietty itsekin määrätä jotain sopivan oloista, mutta jos tuntee noita lääkkeitä tarkemmin ja haluaa itse valita niin tuo toimi minulla.
Siihen kannattaa varautua ettei tk-lääkärillä ole kauaa aikaa sinua kuunnella. Ellet kokeile varata tupla-aikaa taijotain.
Kokeilkaas sellaista uutta lääkettä nimeltä IXEL (milnacipran). Se on 2-vaikutteinen kuten efexor, mutta se vaikuttaa enemmän noradrenergisesti kun efexor taas vaikuttaa enemmän serotonergisesti. Sivuvaikutukset ovat myös vähäisempiä.
Heh heh, mulle valkattiin lääkitys ihan siltä pohjalta, että lekuri luetteli koneeltansa eri roppien nimiä ja hintoja… Mä sitten huutelin väliin, että tosta oon kuullut pahaa ja toi on kyllä liian kallis. Päädyin sitten Fevariniin.
mulle tuttu psykiatri määräs pameja…mut siitä on jo hellllvetin kauan.
D-vitamiinia aloin taas syömään, vasta muutaman päivä sit ni ei se vielä varmaan toimi. Ruokaa syön mielestäni kyllä ihan hyvin. Tai no, sokeria menee kyl ihan liikaa. Aamulla jugurttia, marjoja ja pähkinöitä, ja pävällä jotain safkaa, joka kasvissyöjänä on vihannesvoittoista. Muut ajat sitten ravitsenkin itseni suklaalla, jätskillä ja joulutortuilla…
Omahoitsu-keskusteluissa ollaan puhuttu paljon tosta mun opparin tekemisestä, miten vaikeeta mun oli päästä siinä alkuun, ja miten vaikeeta mun on nyt saada sitä eteenpäin, kun koko ajan vaan väsyttää. Vaikuttaiskin siltä että mun uupumukseni johtuis aika pitkälti opintojen, erityisesti opinnäytetyön tekemisen aiheuttamasta stressistä. Mun itselleni asettamat vaatimukset on niin korkealla, et se lamaannutta täysin. Vaikka oon yrittänyt takoa päähäni et tästä ei ole pakko saada mitään huippuarvosanaa, arvosanalla ei itse asiassa ole niin mitään merkitystä, koska kukaan ei koskaan tule lukemaan työtä, se tule kiinnostaa ketään, niin pääasia ois nyt vaan saada se tehtyä ja siirtyy eteenpäin. Mut ei, jostain alitajunnasta puskee läpi sellanen itsensä ruoskinta, et mikään mitä mä teen, ei riitä. 
Tajusin aamulla et tänään on taas se piirustuskurssi. Sen sijaan et oisin iloinnut siitä et pääsee taas piirtää viikon tauon jälkeen, mietin vaan et “Mitä, onko muka viikko taas mennyt, taasko sinne pitää lähteä? Voiskohan sen jättää tällä kerralla väliin…? Jäisin kotiin kattoo vaikka jotain leffaa ja syömään jätskiä…” Helvetti!! Mä en kestä itteeni!
Mulla on kans joku henkinen ongelma kandini kanssa, tai oikeastaan kaikkien opintojeni kun en oo pitkään aikaan niihin kunnolla paneutunut. Tentit nyt on sinänsä “helppoja”, kunhan häipyy kirjastoon pänttäämään, kyl niistä yleensä on läpi päässyt jos on vaan lukenut kirjat jotenkin läpi, mut toi kandi… Mulle sinänsä riittäis aivan hyvin että se menis vaan läpi, mutta atm en saa siihen mitään ohjausta vaikka haluaisinkin, en oikeastaan tiedä mitä haluan sanoa enkä myöskään sitä, miten pääsisin siinä yhtään eteenpäin. Koko aiheen ajatteleminen stressaa, joten helpompi olla ajattelematta 
Sitä D-vitamiinia kannattaa ottaa vähintään 50 mikrogrammaa per päivä, pienemmillä annostuksilla en ole itse havainnut mitään vaikutusta. Joku viikko-pari mulla meni viimeksi kun sen aloitin et huomas mitään eikä se nyt sinänsä “toimi” mutta nostaa ainakin itelläni pikku hiljaa vireystasoa. Sokerit ja muut tärkkelyspitoiset jutut kandeis kyl jättää pois, oon huomannut et niillä on suora yhteys omiin mielialanvaihteluihin jos koko ajan vetää nopeeta hiilaria naamaan… Tummaa suklaata oon kyl itekin silloin tällöin vetänyt 
voxra on ollu paras massari mitä oon syöny, ei ollu mitään sexuaali häiriöitä eikä muutakaan paskaa paitsi unettomuus alussa ja vähän ahdistus kynnys aleni mut melatoniini ja tenoxauttaa nukkumaan
mä menin eilen päivystykseen sanomaan et tapan itteni,soittivat kellikselle ja kusipää apulais ylilääkäri sano että ei silllä mitää masennusta ole se on vaa nisti.ymmärrän että päihteet aiheuttaa kaikkea mut mulla oli ennen pillereitä paska olo että pillerit ei oo aiheuttanu pääasiassa mulle masennusta jne.syön pillereitä pahaan oloon ku en kestä tätä oloa.tukala ja ahistava olo enkä saa mitää apua. porukat ihan paskana musta.mut pakotetaa sosiaalisairalaaan. ku kuulemma pääongelma lääkkeet vaikka mulla on epävakaa persoonallisuushäiriö johon liittyy voimakasta ahdistusta ja masennusta unettomuutta.lievää psykoottisuutta.masennus oli se minkä tasosta tahansa tekee toimintakyvyttömäks ja äreäks. ahistus päälle ni ai että
^ Joo on se kumma, mitenköhän ne selittää itselleen sen että päihteet aiheuttaa meille niitä oireita, joita alunperin ollaan alettu niillä päihteillä lääkitsee? Miten ne ei hiffaa et toi kuvio ei ole ihan looginen?? Ei varmaan auta muu ku lopettaa douppaaminen ja sit mennä sanoo et ei oo oireet hävinny mihinkään. Että saisko sitä apua nyt. Se nyt ei tietenkään käytännössä ole ihan niin helppoa. Mut jospa sä saisit apua siellä sairaalassa. Miksi sä et sit ite haluis mennä sinne, kun kuitenkin tiedostat olevas avun tarpeessa?
Ei Järvenpään Sosiaalisairaalaan ketään voi oikeasti pakottaa. Toki ihmiselle voidaan pakkohoitolähete kirjoittaa tahdonvastaisen hoidon kriteerien täyttyessä, mutta silloin sinne osastolle lähdetään heti ja usein vielä poliisien saattamana, eikä todellakaan odotella hoitoon menoa jossain jonossa viikkoja tai jopa kuukausia.
Siis hetkinen. Menit päivystykseen uhkailemaan itsemurhalla, että saisi kovempia nappeja? Juuh okei. Ei asioita näin saa eikä pidä hoitaa. Kyllä, mä olen empatiakyvytön paska, mutta jotenkin tuntuu, että tuollasia samankaltaisia tapauksia olis kymmenittäin joka päivä kun joku nisti käy itkemässä itselleen tehokkaampia nappeja uhkailemalla. Joo tietty “mulla on helppoa”, kun uusin kaikki reseptit sähköpostilla. Mukaanlukien xanorit ymym.
Mikset yrittäis vähentää niitä nappeja ja ehkä jopa menis sinne sosiaalisairaalaan? Varmasti itsekin tiedostat, että syömällä niitä nappeja joudut vaan pahempaan jamaan.
Ei kai se kuitenkaan ihan noin mustavalkoista oo. Kyseessä on kuitenkin ammattilaiset jotka on ehkä jopa vuosikymmeniä tehneet työtään. Joo on niitä huonojakin lääkäreitä ja hoitajia, mutta väittäisin että pääasiassa kuitenkin hoitaisivat työnsä hyvin.
^
Mä taas sanoisin että ainakin terveyskeskuksissa mennään siitä mistä aita on matalin ja monet lekurit on siellä vaan siksi kun eivät ole muualle päässeet. Eikä suurinta osaa kiinnosta potilaan itsari paskan vertaa, varsinkin jos kyse on “jostain vitun nististä”. Surullista sinänsä.
No joo, mut onhan ne päihteiden aiheuttamat ahdistukset ja muut paljon pahempia, ku ne alkuperäiset. Ja kun vedät päihteitä, niin minkään lääkkeen tehoa on vaikea arvioida, plus et sivuvaikutukset on vaarana. Ei vaan kantsi olla nisti.
Ei sinänsä, kyl mäki oon sitä mieltä, et nistejä kohdellaan ku roskaa. Mut kyl mä ymmärrän, et masaria ei aloteta, jos dokaat jne.
Yritän nyt kertoa pikkasen itsestäni tässä,jos tämä jää vähän lyhyeksi niin joskus varmasti pitempää versiota tulossa.Yritän parhaani mukaan kirjottaa niin hyvin ja pitkästi kuin tällä hetkellä on mahdollista.Noniin,siis mulla on todettu masennusta ja mielialahäiriöitä jo kauan aikaa sitten,joskus 14-vuotiaana ekan kerran.Noh,silloin vähän aikaa joutui popsimaan puoli väkisin mielialalääkkeitä,kun oli laitoksessa.Siinä sitten piristyin ja elämä oli ihan hyvin raiteillaan,kunnes alkoi tulla huumeet kuvioihin.Tää on ollu tosi vaihtelevaa nyt etenkin ehkä n. viimeisen vuoden aikana.Oon alkanut kelailee paljon vanhoja asioita,jotai jotka olisi saannut jättää tekemättäkin.Sitten vielä noi univaikeudet siihen päälle ja subu koukku.Nyt oon tässä viime aikoina kelaillut paljon sitä ja huomannut,että olen nykyään tosi usein allapäin ja masentunut.Itsetuhoisia ajatuksia ei ole.Itse en myöskään tykkää mistään psykiatrille juttelemisesta,varmaan sen takia kun sitäkin joutu joskus väkisin nuorena tekemään.Haluaisin kyllä oikeasti jollekkin puhua.Mulle on kertynyt niin paljon mun sisälle,että välillä tuntuu että en selviäisi,jos en oikeesti pääse puhumaan jonkun kanssa.On tietysti muutamia hyviä ystäviä,mutta niin…Jollekkin päihdetyöntekijälle voisin mielellään varmaankin puhua,jos semmonen järjestyisi.En ole tuosta subustakaan pitkään aikaan enään paljon mitään kiksejä saannut,pakko vaan ottaa,että pääsee sängystä edes ylös.Lisäksi kun vauhtikin on tullut takaisin mun kuvioihin.Olin vuoden ottamatta yhtään,mutta tässä viimeisen 3-4kuukauden aikana käyttö on lisääntynyt joka kuukausi vain enemmän ja enemmän.Eilen tota asiaa mietin ja luulisin,että osa syy siihen voi olla se,että vauhtipäissään on helppo puhua jollekkin hyvälle kaverille asioista.Siitä tulee kyllä hetkeksi se hyvä olo,mutta äkkiä taas palaa ‘‘todellisuuteen’’.Tässä kirjottaessa unohin jo,mikä tarkotus mulla oli tätä alkaa kirjoittamaan. 
Toivottavasti tuosta nyt jotakin selvää saa,täytyy varmaan sitten kun pää selviää,niin tulla parantelemaan tätä.Ainiin vielä se,että en olisi ikinä uskonut että plinkistä olisi tullut mulle näinkin tavallaan tärkeä ja hyvä paikka keskustella. En mä nyt välttämättä täällä hirveästi pintaa syvemmälle päästä,mutta täällä ainakin tietää että ei ole yksin ongelmiensa kanssa.Noh,yritän pitää pään pystyssä ja lipun korkealla. Aina välillä mietin,että voisi olla asiat paljon paskemminkin.
Tää oli varmaan mun pisin viesti. 
Pitempi kun noi mun edelliset reilut 400 yhteensä. Kiitos jos jaksoit lukea kaiken.
Se on hienoa ettet sentään niin syvällä ole, että miettisit elämäsi lopettamista. Ois varmasti tosi hyvä, jos menisit puhuu jollekin muulle kuin kavereillesi. Siis toki on hyvä, jos sulla on kavereita joille puhua ja jotka jaksavat kuunnella! Mutta ammattilaiselta saisit asiantuntevaa apua, plus se että puhuu jollekin, jolla ei ole suhun hlö-kohtaisia siteitä, kykenee antaa objektiivisen näkökulman. Käytkö vinkissä? Mitä jos aloittaisit vaikka ihan sieltä, puhuisit siellä henkilökunnan kanssa asioista? Ehkä he voisivat sitten neuvoa sua jonnekin eteenpäin, jos alkais näyttää siltä et oisit valmis johonkin säännölliseen keskusteluapuun.
Vaikutat niin iloiselta ihmiseltä noiden hymiöidesi kanssa. 
En ollu tajunnu että oot noin masentunut. Mutta sulla on kuitenkin hyvä asenne, et vaikuta miltään periksiantajalta. Jatka liputtamista vaan, siitäkin on varmasti jo suuri apu, että jaksaa edes yrittää ajatella positiivisia asioita. Ettei anna itsensä valua syvemmälle. Tsemiä!
Kämppä on ihan pölynen ja sotkuinen, mut ei jaksa ees ajatella siivoomista.
Tukka paskanen, mut ajatus suihkusta ei vois tuntua luotaantyöntävämmältä.
Selkä aristelee edelleen, mut ei jaksa evääkään liikauttaa sen kuntouttamiseks.
Kämppä täynnä kiinnostavia kirjoja, keskeneräisiä ompeluprojekteja, erilaisia piirustusvälineitä ja -pohjia, keskeneräisiä sisustusprojekteja… Ei vaan nappaa yhtään mitään!
Istun vaan tässä koneen äärellä, nettailen ja katon sarjoja tai leffoja, ja syön.
Ruuasta on tullut mun uus riippuvuus. Yhden aterian kun saan syötyä, alan jo odottaa et koska seuraavaks ois taas “ruoka-aika” ja mitäs sitä seuraavaks sitten söis. Mieli piristyy siksi aikaa kun suunnittelen mitä syön, kun valmistan sitä, ja sen syöminen on nautinnon huippu. Ja kun oon syönyt, iskee tyhjyys ja ahdistus…