Luottamuksen menetys: Pettäminen?!

Kotikanava
1

Eli mieheni on alkoholisti. Sillon tällöin pitkiäkin aikoja suht normaalia alkon käyttöä, ja sitten tulee repsahduksia… Muutama kalja kotona, seuraavana päivänä 6 ja lähtö kaverille, siellä pari päivää, pariksi päiväksi kotiin, ja taas mennään. Mutta nyt kuvioihin tuli jotain “uutta”. Eli, mieheni oli vaihtanut jonkun naisen kanssa numeroita. Ja viestitellyt muutamat viestit. Sain eilen tietää puheluerittelystä, ja auki jääneen Facebook sivun kautta. Kuin vahingossa. En edes epäillyt mitään… Meillä on mennyt ihan hyvin, olen näihin ryyppyreissuihin jo “tottunut”. Päättänyt jaksaa. Mutta nyt tämä.

 Mies ei suostunut näyttämään viestejä! Sanoi vain ettei niissä ole mitään; ihan vain kännikavereita ovat ja kuulumiset (krapulan suuruuden) vaihtoivat... Uskonko? Miksei voinut sitten näyttää niitä viestejä?! Heitin ukon ulos. Tänään sovittiin viestien ja puheluiden kautta, lopulta... Mutta mies oli aloittanut juomisen taas, kun luuli etten anna tulla kotiin. Joten ei voinut lähteä ajamaan kotiin. Sanoin että hankkii kyydin tai itse tulen hakemaan. Hän sanoi nyt tämän illan juovansa kun kerran aloitti. VOIKO ALKOHOLISTI OLLA NÄIN ITSEKÄS??! Kun kuitenkin sanoo rakastavansa, ja pelkäävänsä että menettää minut tapahtuneen (väärinkäsityksen???) takia, vannoi että tulee huomenna. (ja uskon sen todella) Mutta mikä ratkaisu? Jää sinne, sen jälkeen kun minä olen antanut anteeksi tämän epäselvän numero/tekstari häslingin...

Toivottavasti saatte jotain selvää tästä tekstistä. Huh. On niin yksinäinen olo, kun kaikki on niin epäselvää. Voinko luottaa ettei mitään tapahtunut? Ja nyt kuitenkin istun kotona yksin, vaikka annoin anteeksi…Ääh! On niin säälittävä olo. Tekisi mieli soittaa ja sanoa, että jääköön niille teille… Vai teenkö tässä nyt kärpäsestä härkäsen? Huomenna selviää paljon, kun ukko kotiutuu, mutta nyt on hävinnyt olo!

2

eikö se ollut niin että alkoholismiin liittyy moraalin rappeutuminen?
kyllä mua ainakin petettiin suhteen aikana…
ensinnäkin oli kuulema normaalia suudella siellä kapakassa kavereita, sitten oli kans normaalia olla niiden luona yötä…
ainut mikä oli epänormaalia oli se, että mä olin mustasukkainen, se oli kuulema sairasta.
Mutta toivotaan että sun miehesi ei ole ihan näin sika – jospa se oli vaan väärinkäsitys.

3

Hei ja osanottoni tapahtuneesta!

Alkoholistin kanssa tuli tutuksi se, että aina minä ylireagoin ja hän oli se, joka ei ollut tehnyt mitään väärää. Otti vain rennosti (ja kaljaa) ja nautti elämästä ja öistä bilettämässä ja kavereilla (missähän lie luuhannut). Erosta neljä vuotta, nyt ihana ja selvä mies rinnalla. Sen voin sanoa, että jos hänellä näkisin noita epämääräisiä viestejä ja sössöttäisi jotain, niin aivan varmana lähtisin menemään. Mun elämä ja itsetunto ei ole enää kaupan! Ja se tietää sen. Ja mä tiedän sen, että se lähtis, jos mä täällä puuhastelisin ja viestittelisin jollekin enempi vähempi romanttista. Mä kutsun sitä molemminpuoliseksi kunnioitukseksi. Se oli vieras käsite mun ja retkun suhteessa - puolin ja toisin. Nykyiseen mieheeni luotan. Mulla ei ole minkään maailman tarvetta kytätä sen puhelinta ja vahdata kuka viestittää. Jos se joskus harhautuu (sen menetys kylläkin), niin mä nostan kytkintä.

Mieti asiaa myös siltä kannalta, että tekeekö hän noita asioita sulle vain siksi, että voi? Koska tietää, ettet kuitenkaan lähde? Alkoholistit on maailman parhaimpia puhumaan, mutta tekoja niiltä puuttuu senkin edestä. Kyllä ne rakastaa, pelkää menettävänsä, ikävöi, mutta tekojen tasolla ainoa mitä ne rakastaa, pelkää menettävänsä ja ikävöi on se pullo.

4

Hei,

Et ilmeisesti ole lukenut vielä muita ketjuja :slight_smile: ? Ei se sinällään siis haittaa, se ei ole mikään edellytys oman ketjun aloittamiselle. Itseasiassa mitä enemmän tänne kirjoittaa auki pohdintojaan sen parempi.

Lue ihmeessä muiden ketjuja täällä. Huomaat niistä, että vastaus kysymykseesi on: Alkoholisti on loputtoman itsekäs. Se johtuu alkoholiriippuvuudesta eli siitä, että alkoholi on elämän tärkein asia. Jos juova alkoholisti on vielä töissä, niin sitten järjestys on ehkä 1. työ 2. alkoholi [size=85] (tässä on tarkoituksella väli) [/size] 3… muut asiat vaihtelvassa järjestyksessä

Oletko ajatellut, mitä tämä kohdallasi tarkoittaa? Ethän vain petä itseäsi ajattelemalla, että tilanne olisi jotenkin vakio?

Alkoholismi on etenevä sairaus. Eivät esimerkiksi rattijuopumukset, juoppohulluuskohtaukset, maksakirroosi tai alkoholidementia tule yllättäen, ne tulevat pitkällisen työstämisen tuloksena: jos parikymppisenä alkoholistia ei erota muusta porukasta vielä kukaan, kolmikymppisenä alkaa jo näkyä (lähipiirissä) se että riippuvuus on kehittynyt ja parhaimmillaan (pahimmillaan) nelikymppisenä on juotu rahat, työ, perhe ja terveys. Toisilla kestää pidempään, suunta on silti sama.

Tämä on vaikea, vaikea asia hyväksyä omalle kohdalle, ja useimmilla meistä sen hyväksyminen ottaakin pidemmän tovin.

Lyhyesti sanottuna: mielestäni sinun suurin ongelmasi eivät siis ole satunnaiset tekstiviestit eikä edes suhteet niin paljon mielipahaa kuin ne tuottavatkin, vaikka ymmärrän kyllä että tähän ongelmaan on näennäisen helppo tarttua.

Ellis

5

Voi apua! Mutta juuri näin meillä!

6

Pakko oli lainata sama kohta kuin Ellis79… eli voin vastata suoraan, voi olla ja on!!! ja Olen todella pahoillani puolestasi, luulenpa että pelkosi on tosi… jotakin on varmasti tapahtunut kun puhelinnumerotkin on jo vaihdettu…
Meillä tuli samankaltainen juttu kolme vuotta sitten, mies normisti lähti “muutamalle” ja tuli aamulla 5-6 aikaa kotiin… kaula purtuna… mitään ei kuulemma ollut tapahtunut, ei varmasti, joku “tuttu akka” oli kuulemma roikkunut kaulassa… minä pöljä halusin uskoa, mutta luottamushan siinä meni… en olisi ikinä uskonut että näin käy…luotin tapahtunutta ennen 100% mieheen vaikka ei niin saisikaan… nyt aina epäilen suoraa kun lähtee johonkin ja olen niin väsynyt siihen pelkoon että toivon jo että joku nappaisi sen itselleen niin pääsisi rentusta eroon suosiolla… :angry:

näin se on, tai voi olla ettei koskaan pysty hyväksymään… ikävä kyllä :unamused:

7

Voi, oon mä lukenut täällä ketjuja… Ja tiedän että Alkoholisti ON niin per****leen itsekäs. Ahdistaa vaan tunnustaa tämä kaikki. Ahdistaa tajuta, kuinka se syyllistää mua kaikella, kuinka mä yritän, yritän ja yritän SULKEA SILMÄT KAIKELTA… Olen onnellinen kun se on reissussaan, kävin tänään jo Kelassa ottamassa selville voisinko jäädä lasten kanssa nyk. asuntoon. Olo oli niin vahva! Mies pelkäsi tosissaan, että nyt tulee ero. (koska ennen en ole noin “pitkälle” mennyt) Ja mikä kauheinta/ihaninta, mä jo hetken luulin että oikeesti nyt tämä on loppu. ( ja ehkä sitten se hakeutuis hoitoon…) Mutta sitten aloin taas murtua, sain nätin viestin… Ja aloin huolestumaan/miettimään: selviäisinkö edes yksin kahden pienen kanssa? kuitenkin rakastan miestäni… se rakastaa meitä… ja meneehän meillä hyvin… välillä.

Ja niin soitin, ja sanoin että saa tulla kotiin. (ja sitten se r**nkku sanoo tulevansa huomenna, kun alkoivat luomaan) Luomaan!! Juuri noin sanoi! Luoja, mitä se kännikala alko luomaan! Ja heti alkoi kaduttaa, että annoin anteeksi, annoin luvan tulla kotiin. Olin niin pettynyt itseeni (ja olen edelleen!) Olisin vaan pysynyt kovana ja ollut soittamatta, olisin odottanut että tulee kotiin ja olisin lyönyt paperit käteen. Niin mä olisin tehnyt, jos olisin vahva. Ja sitten olis mies saanu päättää, että erotaanko vai helvetti sentään tekeekö asialle nyt jotain… Mutta kun mä olin heikko. :frowning: Ja juu-u, voi olla että mies pitää mua itsestäänselvyytenä, en mä lähde, en mä jättäis sitä… (vaikka väittää kyllä muuta)

Ja TIEDÄN ettei ongelma pohjimmiltaan ole edes tämä numeroidenvaihto ym häslinki… Vaan nyt alkaa olemaan mitta täysi, ihan vaan. Mä en ehkä sittenkään jaksa näitä ryyppyreissuja. Mutta mä en ole valmis häntä jättämään (ainakaan vielä), haluisin sen hakeutuvan hoitoon. Haluavan eroon juomisesta, mutta kun se ei halua. Tää on raastavaa. Ja mä olen niin väsynyt, huomenna katsotaan mihin tää elämä johdattaa…

8

jos ehtisit muina miehinä lähteä kotoa ennen kuin se tulee? Aikalisä. Jos vähän pelästyisi? tai tee jotain muuta odottamatonta. Eihän sillä juominen tietysti lopu, mutta jos sun kiltteys vaikka loppuis???

9

No juu ei paveke… toivottavasti toi oli vaan haihattelua, ei IRL

10

Juu juu.
tai jos vaikka hän maalaisi makuuhuoneen seinät bordellinpunaiseksi… tai jotain vois tehdä itsekin…
Miten se menikään, et jos haluaa muutosta niin…

11

Tuo tilanne kuulostaa ihan siltä, missä oli noin vuosi sitten. Meillä vain mun nalkutukseni juomisesta ja mustasukkaisuuteni muille lähetetyistä viesteistä ja muiden naisten lähentelemisistä (mitä tapahtui myös mun nähteni) sai miehen vähitellen inhoamaan mua ja suhtautumaan muhun lämpimästi kuin ruttoon. Miehen mielestä ihan tyhjästä nalkutin, hän hallitsi juomisensa ja moni muu jou vielä enemmän ja noista tekstiviesteistä/lähentelyistäkään hän ei muistanut mitään, kun oli niin humalassa, joten minä luultavasti vain liioittelin asioista. Vaatimuksestani hän oli kuukauden juomatta, minä aikana hermot kiristyivät niin paljon, että vakuuttui siitä, että minä siis olin se, josta kaikki ongelmat johtuivat ja josta pitäisi eroon päästä. Tässä nyt odotan, joko saisi oman kämpän hommattua, lasten takia en tästä lähde itse.

Meillä ei onneksi ollut noita useamman päivän putkia ja mies on aina tullut yöksi kotiin (vaikkakin välillä vasta aamuyöllä). Meillä siis mies ei koskaan juonut noita parin päivän putkia, mutta joka kerta, kun oli mahdollisuus juoda, se mahdollisuus voitti perheen.

Meillä oli (ja on osin vieläkin) samaa, miehen mielestä epänormaalia tai sairasta on vain mun mustasukkaisuuteni.

Tätä sitä odotan minäkin. Kun saisi vain varmuuden, että miehellä on toinen, niin voisi heittää sen pihalle hyvällä syyllä ja saman tien. Eikä tarvitsisi miettiä, mihin se yöksi menee.

Tästä olen ehdottoman samaa mieltä! Itsekkyys on loputonta!
Vaikka välillä epäilenkin, että onkohan mieheni sittenkään alkoholisti, niin siitä ei mulla ole epäilystäkään, etteivät miehen elämän tärkeimmät asiat olisi 1. työ 2. alkoholi ja sitten jossain pitkän välin päässä muut asiat. Vaikka tiedä, että rakastaa lapsia, niin aina mahdollisuus lähteä juomaan voittaa mahdollisuuden viettää aikaa lasten kanssa. Kuulema lasten kanssa saa olla milloin vain, mutta tilaisuuksia lähteä jonnekin on harvemmin. Ja kaikkein tärkein on työ, sillä niin kauan kuin on töissä ja hoitaa sen hyvin, ei kukaan voi tulla sanomaan, että juo liikaa. Juoppoja ovat ne, jotka eivät töihin pysty! Sitä paitsi, kun tekee kovasti töitä, ansaitsee sitten kyllä jotain virkistymistä ja rentoutumistakin, kuten vaikka baarissa käymisen tai pullollisen hyvää viiniä.

12

On nää niin samanlaisia tarinoita – ihan kuin jossain olisi lausepankki, mistä alkkis nappaa näitä kommentteja. meillä oli niin, että mun kanssa saa olla milloin vaan mutta kavereita (jotka tarjoaa juomat) pitää tavata silloin kun tilaisuus siihen on. Sen takia on keskeytetty reissuja ja hän on ajanut tuntikausien matkat kantabaariin.
Mulle tää pettämiskeskustelu on tuonut pintaan ällöttäviä muistoja, joista haluaisin vuodattaa tänne yhden esimerkin:
Maksoin eksän pienelle hotellilomalle, mulla oli siellä työkeikka, eksä jäi hotellin ravintolaan “mene sinä vaan nukkumaan”, jossain vaiheessa aamuyöllä heräsin eikä se ollut tullut, hotellin ravintola jo kiinni ja eksä siellä pihatiellä kävelee käsikädessä karaokekaverin kanssa niiden kämppää kohti. Eksästä tuli samana yönä maailman valo tälle uudelle kaverille, olivat kuulema sielunkumppaneita. Mulle ilmoitettiin, että he aikovat olla juhannuksen yhdessä. Joo´kyllä: ei tapahtunut mitään halailua kummempaa mutta kyllä mä silloin jo ihmettelin että onko tää oikeeasti kaikki ihan normaalia.
Hulluinta oli, että eksä siihen aikaan inhosi mun lasta, ei halunnut mua tavata jos lapsi oli kotona, mutta tän toisella puolella Suomea olevan sielunkumppanin lapset olivat hänestä äärettömän reippaita, kivoja ja mielenkiintoisia, mikä oli yksi syy sielunkumppanuuteen.

Joo. Ei se tähän kaatunut, tämä ei ollut maailmanloppu. Mutta monta vastaavaa maailmanloppua peräkkäin ja mä vaan rakastin mun eksääni.

13

Siis ihan oikeasti… lukekaapa nyt mitä olette kirjoittaneet! En siis tarkoita sitä etteivätkö asiat olisi niin kuin olette kirjoittaneet, vaan sitä että onhan nuo nyt ihan älyttömiä asioita, ei kyllä kukaan tuollaisia sulattaisi ns. normaalissa, terveessä ja tasapainoisessa parisuhteessa!

Miettikää nyt: Aikuinen mies on itse ja omalla päätöksellään ollut myötävaikuttamassa siihen että jälkikasvua syntyy. Silloin pitää pystyä kantamaan myös vastuu ja seuraukset siitä että elämä muuttuu pakollakin toisenlaiseksi. Ja hei haloo, sen on tarkoituskin muuttua. Sehän osoittaa että kehitystä on tapahtunut! Ei kai meistä kukaan oikeasti haluaisi jämähtää johonkin 20 -tasolle? Ja tuo vapauden menetys… nykyaikana vapautta on sekin että on lapsia. Ei lasten saaminen ole mikään itsestäänselvä asia, ja toisaalta ei myöskään pakko. On siis vapaus valita.

Tuo raskas työ-raskaat huvit on se klassinen selitys juopottelulle niidenkin osalta, jotka ei ole alkoholisteja. Lopulta ne on kuitenkin aina ne samat ihmiset jotka porukassa on liian kännissä, muut ottaa pari lasia ruoan kanssa ja lähtevät kotiin.

14

Sehän tämän palstan parasta antia onkin, että kun asiat kirjoittaa ja lukee sitten itse, tajuaa, miten vääristynyt kuva parisuhteesta ja normaalista ja omasta itsestä sitä onkaan. Toisten kirjoituksista ajattelee, että “herttinen, tuo on ihan sairasta” tai että “tuota ei kyllä tarttisi kenenkään sietää”. Mutta kun miettii vähän, niin huomaa, että vaikkei oma tilanne ole täsmälleen samanlainen ollutkaan, niin aika lailla vastaava kuitenkin. Sitä vain on pitänyt normaalina, kun ei ole muusta tiennyt ja puoliso on niin vakaasti ja päättäväisesti pitänyt sitä normaalia ja omaa itseä jotenkin epänormaalina nipottajana. Ja kun sitä tarpeeksi kauan kuuntelee, alkaa siihen itsekin uskoa.

Minä olin ihan ihmeissäni, kun kävin lounaalla erään puolitutun miehen kanssa ja hän ei juonutkaan ruoan kanssa olutta, ei ainoatakaan. Mieheni oli saanut mut uskomaan, että kaikki muut paitsi minä ja muutama mun “vähän erikoinen” kaverini juovat olutta myös lounaalla, vähintäänkin kaksi, yleisimmiten neljä.

Samoin hämmästyin, kun mieheni kaverit eräässä illanvietossa yksi toisensa jälkeen kieltäytyivät juomasta lisää alkoholia. Vetosivat siihen, että olivat jo tarpeeksi humalassa. Mulle tämä käsitekin oli ihan vieras: oma puoliso ei ole vielä koskaan ollut ollut “tarpeeksi humalassa”, jotta olisi kieltäytynyt tarjotusta alkoholista. Sitten jälkikäteen kyllä saattoi puhua ottaneensa liikaa edellisenä iltana. Yleensä “se viimeinen taisi olla liikaa”, ne sitä edelliset eivät. Olin aina luullut, että olen itse jotenkin poikkeava, kun lopetan juomisen jossain vaiheessa, kun tunnnen olevani tarpeeksi humalassa.

15

Kyllä joo sen takiahan sitä kirjoittaa ja lukee toisten kirjoituksia kun on niin ihana tajuta monen vuoden jälkeen, että mullakin on “kaveripiiri”, ihmisiä jotka ovat samalla aaltopituudella. Kun monta vuotta on vapaa-aikansa pääasiassa istunut kapakassa katsomassa sitä riekkumista ja ollut se ainoa joka ei tajua, mikä tässä on niin valtavan hauskaa… on ihana olla kerrankin sellaisessa “porukassa” jotka ajattelee jotakuinkin samoin, eli että jatkuva päihteidenkäyttö on ällöttävää.
Ja “kaveripiiri”, joka ymmärtää vielä senkin, että rakkaus on sokea ja siksi sitä bailaamista on tullut kuitenkin siedettyä ja kaiken lisäksi on tosi vaikea päästää irti ko suhteesta. Nimittäin tätä jälkimmäistä ei tosiaan tajua oikeastaan kukaan!
Onneksi tänne kirjoittaessa ei tarvi olla kovin älypää kun pitää vaan tietää minkä värinen on aurinko tai mikä eläin haukkuu :smiley: :smiley:
kun kieltämättä näitä asioita miettiessä ei kovin fiksuksi itseään tunne.

Onhan se tosiaan surkuhuoaisaa:
quote=“ei tunnusta”] Yleensä “se viimeinen taisi olla liikaa”, ne sitä edelliset eivät.
[/quote]
:smiley: :smiley:

Mun tavoitteeni tälle omalle “kirjoitusterapialleni” on palauttaa mieliin, millaisia pahimmillaan edelliset kesät olivat. Jos vaikka sitten pääsisi yli siitä ajatuksesta, että tämä ensimmäinen kesä kuuteen vuoteen ilman eksää ei välttämättä ole elämäni onnettomin.

16

Nostan tämän nyt vielä tähän kissaksi pöydälle! Alkoholismi on sairaus, mutta käännetäänpä tämä asia on niin, että jos miehellänne olisi diabetes tai syöpä, niin ovathan nekin sairauksia, mutta saisiko hän niiden varjolla pettää??? Koska insuliinin pistäminen on niin rankka juttu, siis siinähän täytyy PISTÄÄ ITSEÄÄN NEULALLA, niin pakko viestitellä muille naisille, jotta tätä elämää jaksaisi. Tai syöpähoidot ovat niin kivuliaita ja rankkoja fyysisesti ja henkisesti, että pakko välillä tekstaille muille naisille tai karata kantapaikkaan (jos pystyy) ja hankkia yöksi muuta seuraa. Menisikö teillä tuokin läpi??? Tuskin menisi. Vaikka ne ovat sairauksia, usein vielä sellaisia sairauksia, joita ei oikein millään mittarilla voi sanoa “itse hankituiksi”. Diabeteksesta ei voi parantua tahdonvoimalla, kuten alkoholismista. Eikä syövästä. Tämä oli siis siitä, että sairauden varjolla voi pettää.

Mikä tekee alkoholistin ja hänen puolisonsa suhteesta erilaisen kuin muiden sairauksista kärsivien suhteet, on se, että siinä ei puolisokaan ole ihan täysin terve. Läheisriippuvaisuus on se, mikä tekee teistä niin sairaita (ja allekirjoittaneesta aikoinaan), että ette pysty vetämään rajoja ja puolustamaan itseänne. Terve itsetunto on itserakkaus on kadonnut. Järkeilemällä järkeilette syitä, joilla alkoholistin pettämistä voi/täytyy sietää. Jokainen kerta on toiseksi viimeinen. Sitten lähdetään. Mä olen jälkeenpäin tajunnut, että jos olisin ollut terveen itsetunnon ja itsekunnioituksen omaava nainen, niin koskaan en olisi retkun kelkkaan lähtenyt. Kyllä niitä merkkejä oli olemassa alusta asti. Outoja kommentteja siitä etten juonut, rahan lainaamista, alituisia rahavaikeuksia, kosteita kavereita, kova tarve opettaa mut juomaan ja rentoutumaan/nauttimaan elämästä, lisää rahavaikeuksia… Mä kuitenkin olin valmis myymään itseni ja sieluni vain siitä ajatuksesta, että joku sairas retku edes vähän soisi huomiota mulle. Mä olin kuulkaa vähään tyytyväinen nainen. Mulle riitti huono mies, mitäs minä paremmalla. Mitäs sitä sporttisella kiltillä raittiilla vakavaraisella miehellä, jos voi saada karskin, epäsiistin, krapulaisen rahattoman retkun??? Jep jep…vaatimattomuus kaunistaa. Ja se rakkaus…jos se on pullojen keräämistä keittiön lattialta ja krapulakaljan hakua ärrältä sekä mustelmien peittämistä silmien ympäriltä, niin olihan sitä. Juu, oli sitä.

Mulla on nyt raitis mies ja terve ihmissuhde. Mun elämä nykyisin on niin ihanaa JOKA PÄIVÄ ilman niitä paskoja kausia, joita retkun kanssa joutui kestämään. Mä en joudu odottamaan joitain hyvittelyjaksoja, vaan mä saan elää hyviä päiviä joka ainut päivä!!! Välillä tuntuu, että meidän huonoinkin päivä on parempi kuin paraskin päivä retkun kanssa. Juu, tähän tilaan pääsy vaati töitä ja rankkojakin päätöksiä. Mutta vaikka ero oli rankka, niin päivääkään en ole katunut. Jos olisin silloin tiennyt, miten ihanaa elämä voi olla ja mitä tulevaisuus voi tuoda, niin olisin lähtenyt aiemmin. Se ei vaan olisi ollut mahdollista, päätökseen piti kypsyä ensin, mutta jos olisin tiennyt, olisin silti lähtenyt!!!

17

Ymmärrän kaiken edellisen ja kiitos Lintu kun annat esimerkin siitä, miten toipumisessa voi onnistua.
Mietin sitä, että kai niissä retkuissa kuitenkin jotain muutakin on kuin sikamainen käytös ja velkaa joka suuntaan … mun eksäni on erittäin hyvännäköinen ja lahjakas monessa asiassa (muussakin kuin naisten iskemisessä)
elämä ei ole mustavalkoista —
Mä tiedän nyt oman eksäni käytöksen ja paheet mutta en voi kenellekään luvata ettenkö voisi toista kertaa langeta samanlaiseen tarinaan, ihastuminen kun alkaa kuitenkin ulkonäöstä ja kun seurasin mun eksää seuraavansa kanssa niin eihän se sen seurassa juonut moneen kuukauteen - hänelle normaali käytös alkoi vasta kun kala oli koukussa ja niin tapahtui varmaan minunkin kanssani.

18

Every could has a silver lining ja siihen mäkin halusin uskoa. Ja uskon edelleen. Jokaisessa on jotain hyvää. Alkoholistikin on ihminen. Jollain niistä on hyvinkin suuri sydän. Mun retkuni mä halusin nähdä komeana, älykkäänä, lahjakkaana työssään, seurallisena…ja oli hän varmasti niitä kaikkea, mutta hän oli myös pirullinen, karski, petollinen, ivallinen, väkivaltainen ja röyhkeä. Juovuksissa noita viimeksimainittuja. Ja suurimman osan loppuajasta hän oli humalassa. Kunnon alman tavoin yritin nähdä hänet alkoholin huurujen takaa. Ja näinkin. Mutta petin sillä itseäni, sillä face the facts, hän oli sitä mitä kuitenkin oli. Ja mä tiedän, etten toista kertaa samaan ansaan lankea. Se kaikki alkoi samoin kuin sulla, ensin normaalia elämää muutama kuukausi, sitten olin ihan koukussa ja juominen alkoi. Sen myötä lieveilmiöt. Vaikka oli siitä merkkejä jo aiemminkin, mä en vain halunnut nähdä niitä. Elämä alkoholistin kanssa oli niin kamala kokemus, että mä en enää koskaan halunnut kokea samaa uudelleen. Päätin, että olen mieluumin lopun elämääni yksin, kuin koen sen saman painajaisen uudelleen. Ei ole sellaista rahamäärää, että enää lähtisin siihen uudelleen. Ja sama myöskin niin, ettei ole niin komeaa ja ihanaa retkua, että mä kävisin sen kaiken läpi uudelleen. Naiivius on kadonnut. Mä aloin hoitaa itseäni, luin läheisriippuvaisuudesta, hankin apua ja lopulta menin terapiaan. On huojentavaa tietää, ettei se sama enää koskaan tapahdu, koska minä välitän itsestäni, enkä anna sen enää tapahtua uudelleen.

19

Mietin, että petänköhän nyt itseäni, kun ajattelen taas, että ehkä meillä ei tilanne olekaan kovin paha? Krapuloita ei enää ole (tiedän kyllä että se ei ole hyvä merkki, päinvastoin), mies ei ole kännissäkään vihainen tai väkivaltainen (tosin en ole häntä kännissä edes nähnyt aikoihin, kun päivittäinen 5-6 keskaria ei häntä humalla ja kun tulee baarista, teeskentelen nukkuvaa), raha-asiat hoitaa hyvin, tekee kotitöitä ja hoitaa lapsia, on lahjakas alallaan ja suoriutuu hyvin työstään ja on yhä kaikkien mielestä “hyvä mies”.

Eikä mies ollut alkoholisoitunut, kun tapasimme, vaan ahkera, kiltti, tunnollinen, huomaavainen, tunteellinen, vastuuntuntoinen, älykäs ja huumorintajuinen mies, joka piti huolen asioistaan. Juomisen tapa oli alusta asti minusta erilainen, mihin olin itse tottunut, mutta mies joi tuolloin suhteellisen harvoin (vai joiko? en muista enää, mutta ei ollut päivittäistä tissuttelua ainakaan), eikä juomisesta ollut pieniä lupausten rikkomisia (illat tahtoivat venyä, vaikka oli luvannut tull aikaisin kotiin ja yhdellä käymisestä tuli vähintäänkin kuudella käyminen) krapulaa ja pientä rahanmenoa suurempaa ongelmaa yli kymmeneen vuoteen. Mitenkään en voi ajatella rakastuneeni juoppoon.

Nyttemmin ongelma on se, että mies on alkoholinkäytön lisääntymisen myötä tullut ärtyneeksi ja vihaiseksi, tunteettomaksi ja hermostuneeksi. Ilmeisesti on lääkinnyt masennustaan alkoholilla, mikä on tietenkin pahentanut tilannetta. Tai sitten toisinpäin, alkoholinkäyttö on aiheuttanut masennuksen. Miten päin vain, kierre sen kuin pahenee. Mutta minun ei ole koskaan tarvinnut peitellä mustelmia tai huolehtia siitä, että mies on juonut perheen rahat, ei kykene töihin juomisen vuoksi tai häviää useiksi päiviksi juopottelemaan. Mies ei ota edes krapularyyppyä.

Kun itse luen tekstiäni, tuntuu, että petän itseäni: alkoholi on ongelma miehelle ja sen myötä myös minulle (ja kai koko perheelle). Takerrun niihin hyviin asioihin ja mielikuvaan siitä, että alkoholi on ongelma vasta, kun aiheuttaa väkivaltaisuutta, on pilannut jo terveyden tai ihminen kun ei pysty käymään töissä ja on enemmän humalassa kuin selvinpäin, kun on pitkiä yhtämittaisia juomaputkia. Tai aina jotain muuta. Aina löytyy joku, jolla on asiat vielä pahemmin ja siihen verrattuna voin huokaista “eihän meillä vielä hätää ole, asiathan on aika hyvin ja minä taidan vain liioitella”. On tosi vaikea ajatella, mikä on normaalia, kun on elänyt näin niin monta vuotta eikä ole oikein mihin verrata.

20

Ja minä olin ihan tyytyväinen niin kauan kunnes jätkä laittoi minut vaihtoon… kaikesta muusta selvisin. Se tapahtui niin pikkuhiljaa -ihan niin kuin itse ei huomaa oman lapsensa kasvavan. Esim ensin jollakin oli pilveä sitten ei vuoteen mitään sellaista, sitten viimeisenä vuonna sehän oli pilvessä melkein joka päivä. Ja sen myötä alkoi se vittuilu ja ällöttely, hermot koko ajan ihan pinnassa. Sanoi, että siksi on niin ilkeä kun on niin kyllästynyt muhun.
Eihän siinä sitten mitään, nyt on hällä asiat paremmin, vaikka samat harrastukset ja lääkkeet.

MUTTA VOI APUA ETTÄ TÄÄ SUREMINEN ON MUA LIHOTTANUT…!