Eipä tässä ihmeempiä päivityksiä, elämä sen kuin puksuttaa omilla uomillaan. Kohta rasahtaa jo kolme raitista viikkoa.
Kokeilin eilen pitkästä aikaa (useampaan vuoteen) erästä toista “nautintoainetta”, luonnontuote tosin sekin. En kuitenkaan laskisi sitä repsahdukseksi, sen kanssa ei ole (enää) ongelmaa. Oli kuitenkin hassu huomata, miten addiktiaivot ryömivät kolostaan. Heti alkoi ajatuskehä - mistä saisi lisää, pitäisikö ottaa kuitenkin lisää jne jne jne. Mietiskelin siinä sitten, että aijaa. Tältä tuntuu, tällaisia ajatuksia. Oiva toteamus siitä, että kaikenlaiset päihteet ovat minulle saavuttamattomissa. Ja hyvä niin, kaikki tuntuu jotenkin kevyemmältä ja helpommalta ilman esimerkiksi alkoholin näennäistä helpotuksen tunnetta. Tuttu tyhjyys alkaa hiipiä rinnan paikkeille, mutta sekin tuntuu helpommin kannettavalta kun mieli on selkeä. Jopa väsymys tuntuu erilaiselta, huonosti nukutun yön jälkeen vain silmät painavat, ei enää koko maailma.
Nyt tosin kun energiaa ja jaksamista on ollut enemmän, mielessä on pyörinyt paljon raittiuden suorittaminen. Koen, että olen pystynyt tekemään itselleni mielekkäitä asioita. Olen samaan aikaan kuitenkin erittäin huono tunnistamaan omia voimavaroja ja jaksamisen rajoja. Olen kuunnellut myös raittiuteen liittyvää kirjallisuutta, ja välillä tuntuu kuin niissä repsahdus maalattaisiin ikään kuin välttämättömäksi osaksi raittiutta. Tulee sellainen olo, että on vain ajan kysymys kunnes se tapahtuu enkä voi ite tehdä asialle mitään. Tiedän toki, ettei asia ole näin. Samaan aikaan pieni peikko takaraivossa kuiskii kuitenkin: “No jos se nyt on kuitenkin varmasti edessä, miksei hoitaa sitä nyt pois alta? Riipases nyt sit kunnolla.” Petaamistahan tuo taitaa olla. Mut hitto soikoon, minähän en halua enkä aio enää juoda. Päivä - ja tarvittaessa hetki - kerrallaan. Joka päivä sama vala - tänäänkään en juo.
Osa raitistuu päätöksen tehtyään ilman ainoatakaan retkahdusta. On sopiva hetki ja olo että tie viinan kanssa on kuljettu loppuun ja valmius hakea tarvittaessa apua.
Retkahtelu ei ole mitenkään välttämätön tai vääjäämätön osa raitistumista. Ehkä repsuista puhutaan siksikin, ettei retkahtanut luovuttaisi ja ajattelisi epäonnistuneensa jotenkin lopullisesti. Osan tie on kivisempi tälläkin saralla.
Kokemuksesta sanoisin, että retkahdusten tie on se vaikeampi. Retkahtelusta tulee helposti tapa tyyliin “no ei tässä mitään lopetan kohta uudestaan”. Pahimmillaan kynnys retkahtaa madaltuu ja repsuja tulee koko ajan, mikä syö itsetuntoa ja uskoa selviytymiseen.
Kun olet sopivasti valppaana ja päämäärä on selkeä, sinä voit olla niitä onnekkaita, jotka saavat korkin kiinni ja pääsevät pysyvään raittiuteen ilman ainuttakaan retkahdusta.
Tänään ei juoda, päivä kerrallaan vaan eteenpäin.
Tsemppiä!
Hyvää huomenta näin melkein kahden viikon tauon jälkeen.
Nyt tuntuu ironiselta, että viimeisin kirjoitukseni liittyy vahvasti repsahdukseen ja pelkooni siitä. Nuo pari kirjoittamatonta viikkoa meni oikeastaan todella hyvin, olo oli hyvä ja jaksoin pyörittää arkea ilman juomahaluja. Lauantaina kamelin selkä kuitenkin katkesi, ja vetäisin sitten oikein olan takaa. (Edelleen karttuvana) saldona tästä on - muistikatkos illan viimeisiltä tunneilta, kaksi murtunutta sormea, mustelmia kasvoissa ja hukatut kuulokkeet. Tiedä sitten missä olen rymynnyt, enkä oikeastaan haluakaan tietää. En jaksa tässä kohtaa kokea kummempia tunnontuskia - luulen, että karma on antanut itsestään jo kuulua päivystysreissun ja kalliiden uusien kuulokkeiden muodossa.
Asetin itseni liian vaikeisiin tilanteisiin - suoritin arkea liikaa, olin liikaa ihmisten seurassa (parantumaton introvertti hei) ja vietin aikaa paikoissa, joissa alkoholia on liian helposti saatavilla. Tästä alkaa sitten pitkä kiipeäminen takaisin raittiuden aalloille. Hävettää, mutta nyt ei voi mitään. Voin vain ottaa opikseni ja olla ruoskimatta itseäni turhaan.
Näihin tunnelmiin ihanaa toukokuun alkua, lämpöä ja lempeyttä <3
Juuri näin.
Hyvä ettei käynyt pahemmin. Melkoisia via dolorosoja nuo ryyppyretket meikäläisille pahimmillaan voivta olla. Ehkä tämä vahvistaa käsitystäsi, ettei alkoholi sinulle sovi.
Eteenpäin päivä kerrallaan ja kun nuo kompastuskivet arjessa ja toiminnassasi olet tiedostanut, niiden muuttaminen tukee raittiutta.
Tsemppiä!
Tsemppiä uuteen alkuun. Oikealla asenteella menet - eipä siitä itsensä ruoskimisesta mitään hyötyä ole. Pahimmillaan se voi vain johtaa uusiin repsahduksiin sillä asenteella, että minähän olen jo epäonnistunut niin antaa mennä nyt vaan.
Kirjoitanpa tässä nyt vielä sellaisenkin latteuden että jokainen päivä on uusi alku ja sitä kautta uusi mahdollisuus. Hyvää kevättä ja onnea matkaan
Dokasin sitten vielä toisenkin illan. En vaan jaksanut välittää. Muutenkin mieliala ja jaksaminen on ollut vähän kortilla hiljattain, ja nyt useamman päivän kestävä mielialan laahaus dokaamisen jälkeen ei ainakaan helpota. Täältä on tosin rämmitty ylös aiemminkin ja niin tehdään taas. Ja yhtä tosissaan kuin ennenkin. En vain ole vielä keksinyt miten saisin itseäni motivoiduksi. En halua juoda, tuhlata rahaa, olla aina väsynyt ja jättää sovittuja asioita tekemättä. Ehkä aavistus masennuksen ja burnoutin hajua ilmassa - ei yhtään huvittaisi pitää kiinni mistään arkea ylläpitävästä tai järkevästä. Ja todella pitkällä kokemuksella tiedän, että juuri nyt täytyy pitää kiinni kynsin ja hampain juuri siitä, mikä arjen pitää kasassa.
Parin viikon päästä alkaa työt, minkä jälkeen välittömästi perään palkaton harjoittelu. Ajatus uuvuttaa ja ahdistaa jo etukäteen. Niin, ja päällä pyörii tietysti loput opinnot, opinnäytetyö ja arki. Siihen sitä varmaan onkin tullut juotua - olevinaan sietämään tulevaa stressiä. Hmm. Nyt kun sen kirjoittaa auki, ei siinä ole mitään järkeä. Tuntuu silti aivan mahdottomalta rationalisoida mitään muutakaan toimintatapaa. Eipä kukaan tosin väittänytkään, että raittius olisi helppokivamukavaa aina ja koko ajan. Parin viikon päästä on onneksi myös aika päihdetyöhön erikoistuneen sairaanhoitajan kanssa.
Olen ollut opintojen ohella työelämässä suhteessa ikääni jo aika pitkään, ja alan tosissani epäillä kestävätkö aivokemiani täysipäiväistä työtahtia, vuorotyöstä puhumattakaan. Burnoutin, masennuksen, ahdistuksen ja lopulta itsetuhoisuuden kehä tuntuu loputtomalta ihan sama kuinka paljon lääkkeitä syön, urheilen, ravaan terapiassa tai hassuttelen kavereiden kanssa. Olen koittanut pitää siitä ajatuksesta kiinni, että homma helpottuu kun pääsee oman alan töihin ja valmistuu. Epäilen tosin jo tätäkin. Noh, sitä ei voi tietää ennen kuin oman alan töitä löytyy.
Anteeksi, kamala valitus. En vaan millään jaksaisi. Ja sitä suuremmalla syyllä pakko jaksaa - tämä haava ei ainakaan parane antamalla sen muhia. Muutaman viikon salitauko murtuneiden sormien takia ei ole ainakaan helpottanut asiaa. Kävin kuitenkin hiljattain kokeilemassa, jospa tukevasti teipatut sormet kestäisivät painoa. Tähän hätään vaikuttaa siltä, että kestää. Salin palauttavaan rutiiniin voi palata siis ainakin jossain määrin ja nostaa sitten frekvenssiä luiden paranemisen myötä.
Huh, sellaista settiä tällä kertaa. Kaikkea hyvää, voimia ja lämpöä <3
Kiitos valittamisesta Se auttaa ennenkaikkea sinua kun kirjoitat rehellisesti tuntemuksista ja huolista.
Eipä se raitistuminen todella ole sina kivaahelppoaihanaa ja hymyilyä mutta alkoholi tekee kyllä kaikesta paljon raskaampaajaperkeleellistä
Tsemppiä
Tämäpä se olisi. Oon täällä monta kertaa törmännyt ajatukseen siitä, ettei asiat ole koskaan niin huonosti etteikö niitä voisi juomalla pahentaa. Kiitos <3
Haparoiden tuntuu siltä, että pientä tatsia elämiseen alkaa taas löytyä. Kummasti kun alkoholin aiheuttama serotoniinivaje tasautuu ja arjen rytmin pitää säännöllisenä, myös mieliala pysyy vakaampana. Turhauttaa, kun tämän oppii joka kerta melkein kuin uudestaan. Toisinaan myös kuukautiskierron aiheuttamat hormonimuutokset pistävät kauhansa kehiin ja tunnesekametelisoppa on valmis. Noh. Täällä ollaan oppimassa, ja vaikkei oppi ole vielä mennyt täysin perille, osaan sentään paremmin tunnistaa mistä mikäkin olo voisi johtua.
Viikonloppuna on rakkaan ystäväni syntymäpäiväjuhlat, ja hieman jännittää miten tulen toimeen ilman alkoholia. Juominen on kaveriporukassani yleistä ja humalahakuista. Totta kai sankarin kuuluu saada juhlia kuten haluaa, mutta mietin nyt hetken omaa napaani ja omaa pärjäämistä. Lähden sitten vaikka ajoissa kotiin, jos korkki ei meinaa muuten pysyä kiinni. Onneksi aiemminkaan sosiaaliset tilanteet eivät ole aiheuttaneet sen kummempia juomahaluja, vaan aiemmat ryyppyreissut on tehty lähinnä yksin. Siksari limua kainaloon ja juhlahatut päähän vaan
Hieman aurinkoisemmissa tunnelmissa lämpöä ja valoa viikonloppuun <3
Tervanskas! Huh, enkö mä oo oikeesti kirjoittanut tänne yli kuukauteen. Yksi repsahdus tähän väliin mahtui, mutta nyt ollaan menty taas reilu kolme viikkoa kuivana.
Kesätyötkin alkaa pamahtivat tuossa muutama viikko takaperin. Ihan mahtavaa hommaa, en vaihtaisi minuuttiakaan. Samaan aikaan oon aivan täysin loppupoikkiväsynyt. Yksi asiakas on ihan erityisen haastava, mutta onneksi mahtavan työporukan avulla kaikesta selviää.
Eilen paska levähti kuitenkin tuulettimeen toden teolla ja olin ihan viittä vaille lähteä töiden jälkeen radalle ja “nollaamaan” (eli itkemään kamalassa kännissä kaikille vastaantulijoille). Nollaus tapahtui kuitenkin muodossa suihku → uninapit naamaan → aikaisin nukkumaan. Kummasti asiat olivatkin tänään hieman kirkkaampia ja järjestyvät parhain päin. Ei olisi tullut selviteltyä, jos olisin maannut krapulahorkassa peiton alla. “Asiat ei ole koskaan niin huonosti, ettei niitä voisi juomalla pahentaa” pyörikin päässä eilen luupilla. Ja näinhän se jälleen oli.
Työstressin takia mulle määrättiin todella lyhyt ja kevyt kuuri diapamia, ehkä se on myös auttanut pitämään korkin kiinni - bentsot ja alkoholi on kohtalokas yhdistelmä. Tuttu taipumus riippuvuuksiin alkoi nostaa kuitenkin päätään, kun huomasin että nämä napithan helpottaa oloa. Olkoon tuo siis ensimmäinen ja viimeinen kerta kun kosken rauhoittaviin.
Ihanaa juhannusta ja valtavasti tsemppiä kaikille <3
Se auttaa ennenkaikkea sinua kun kirjoitat rehellisesti tuntemuksista ja huolista.
