Löytyykö kannabiksen 'vastuullisen???' käyttäjän läheisiä?

Mieheni on keski-ikäinen ja on polttanut kannabista jo nuorena, sittemmin ollut lähes ilman noin 20 vuotta ja nyt viimeiset kymmenen vuotta polttanut säännöllisesti päivittäin muutamia kerttoja. Olemme olleet yhdessä reilut kuusi vuotta. Kun tutustuimme hän sanoi polttavansa hiukan silloin tällöin. Itse en tiennyt ko huumeesta juuri mitään. Hän itse on todella vakuuttunut aineen mahtavuudesta, hyvinvoinnin ja terveyden lisääjänä. Hän hoitaa työnsä, joka tosin on freelancer tyyppistä ( eli tehokkuutta pystyy itse säätelemään ja huume kyllä syö tehokkuutta)
Itse olen koko ajan väsyneempi, koska olen huolissani hänen terveydestään (esim. jatkuva savualtistus, muisti ), väsynyt jatkuviin vaihtuviin ideoihin ja projektien aloittamiseen, mutta ei niiden loppuunsaattamiseen. Usein minua myös tympii, kun ajantaju hidastuu niin paljon,että asiat viivästyvät. LIsäksi tunnen,että on tosi vaikea olla rakastavasti samalla aaltopituudella, kun hän polttaa. Joskus hän pitää taukoja, kuten vähän aikaa sitten oli polttamatta kaksi kuukautta ja kun oli selvinnyt vieroitusoireista, niin meidän suhde on aivan ihana. Mutta kunhän polttaa, minä en oikein jaksa innostua ja vuosien mittaan aina vain vähemmän. Emme riitele mistään muusta kuin kannabiksesta.
En tiedä vaadinko liikaa, koska kuitenkin hän hoitaa asiansa, on ihana ihminen ja rakastan häntä. Pitäisikö vain hyväksyä hänet kaikkine ominaisuuksineen? Esim. jos vertaan,että eläisin alkoholistin kanssa, ongelmani ovat ihan lieviä. Tiedän,että minä en pysty saamaan häntä lopettamaan, mutta uskon,että hän polttaisi vielä enemmän, jos minä hyväksyisin polttamisen. en tiedä, pelkään,että pikkuhiljaa vain etäännyn ja annan hänen tärkeämmän rakkauden voittaa. Löytyykö kohtalotovereita?

Hei

mieaystäväni 52v on polttanut jo nuoresta kannabista. Koskaan ei ongelmaa. Tehnyt kolmea työtä samanaikaisesti ja harrastanut. Kannabista käyttää ehkä 2 x kk jointin verran. Alkoholia kuluu liikaa, varsinkin poikansa kuoleman jälkeen, nyt sekin vähentynyt, kun alkaa 4vuoden päästä pojan kuolemasta päästä yli asiasta. Minua hänen kannabiksensa ei häiritse, kun se ei mitenkään häiritse elämää. Mielestäni se on sama kaikkien päihteiden kanssa. Liikakäyttö on liikaa, haittaa elämää ja johtaa helposti riippuvuuteen.

Jos se häiritsee teidän elämää ja hän alkaa käyttää enemmän ja enemmän niin kerro ihmeessä tunteesi ja puutu asiaan. Yritä sopia hänen kanssaan pelisäännöt kohtuu käytöstä :slight_smile:

Kiitos vastauksesta. Luulen, että minuakaan ei kovasti häiritsisi pari kertaa kuukaudessa käytetty kannabis, mutta kolmesti päivässä… Pelisäännöistä… hän ei halua käyttöä vähentää ja minä olen toivonut, että kun en jaksa häntä, antaa minun vetäytyä ja olla omassa rauhassa. Se ei toimi ihan hyvin, koska helposti hän ärtyy , kun haluan ‘murjotella’ :frowning: omissa oloissani,kun en jaksa pysyä mukana. No tiedän,että omat ongelmani ovat varsin vähäisiä joka tapauksessa, kun vertaan raskaampien päihteiden käyttäjien ongelmiin. Kun osaisi paremmin keskittyä omaan elämäänsä, eikä antaa toisen käytön häiritä sitä. Kai se on hidas prosessi ,jonka pikkuhiljaa oppii. Sitä vain aina kuvittelee, miten ihanaa elämä olisi, jos kannabista ei olisi meidän välissä. Tuntuu hyvältä kuitenkin edes johonkin kirjoittaa,koska en halua puhua tästä asiasta ystävieni enkä perheeni kanssa.

Tervehdys Mannaryynille,
onpa hyvä että otat miehesi kannabiksen käytön puheeksi täällä Vilpolassa. Kirjoitat minusta nasevan osuvasti kannabiksen vaikutuksista mieheesi ja itseesi: “Kun tutustuimme hän sanoi polttavansa hiukan silloin tällöin. Itse en tiennyt ko huumeesta juuri mitään. Hän itse on todella vakuuttunut aineen mahtavuudesta, hyvinvoinnin ja terveyden lisääjänä. Hän hoitaa työnsä, joka tosin on freelancer tyyppistä ( eli tehokkuutta pystyy itse säätelemään ja huume kyllä syö tehokkuutta). Itse olen koko ajan väsyneempi, koska olen huolissani hänen terveydestään (esim. jatkuva savualtistus, muisti ), väsynyt jatkuviin vaihtuviin ideoihin ja projektien aloittamiseen, mutta ei niiden loppuunsaattamiseen. Usein minua myös tympii, kun ajantaju hidastuu niin paljon,että asiat viivästyvät. LIsäksi tunnen,että on tosi vaikea olla rakastavasti samalla aaltopituudella, kun hän polttaa. Joskus hän pitää taukoja, kuten vähän aikaa sitten oli polttamatta kaksi kuukautta ja kun oli selvinnyt vieroitusoireista, niin meidän suhde on aivan ihana. Mutta kunhän polttaa, minä en oikein jaksa innostua ja vuosien mittaan aina vain vähemmän. Emme riitele mistään muusta kuin kannabiksesta.”
Noinhan se menee, kuten kirjoitat. Käyttäjä tuntee voivansa mahtavasti, hyvinvointi lisääntyy ja terveyskin siinä sivussa kohenee. Läheiset ovat aina toista mieltä, he kun katselevat tilannetta ja toimintaa nk. selvin päin.

Ennenkuin jatkan juttua kanssasi, haluaisin tietää oletko kysynyt mieheltäsi seuraavat kysymykset:

  • miksi hän käyttää kannabista?
  • onko hän omasta mielestään kannabisriippuvainen?
  • mikä saisi hänet lopettamaan?

Entä onko hän yrittänyt saada sinua käyttämään pilveä, ja sillälailla ikäänkuin hyväksymään pilvenpolton? Usein käytetty vertailukohde on alkoholi, jota Mannaryyni itsekin käytät ongelman suuruutta tai lievyyttä kuvaamaan.

Onko muilla kommentoitavaa. Tämä tilannehan minkä Mannaryyni kuvaa, on todella yleinen.

Mannaryynille toivon kirjoittamisen voimia, jatka vaan itsesi ja tunteittesi purkua täällä Vilpolassa. Ärräpäitäkin saa lasketella.

Hei Mannaryyni,

Usemman kerran päivässä kannabiksen käyttö on paljon. Monta kertaa viikossa on paljon. Olet aivan aiheesta huolestunut ja väsynyt. Miehesi riippuvuus vie sinulta voimia. Tilanteesi ei ole sen helpompi tai vaikeampi kuin ns vahvoja huumeita käyttävän omaisella.

Olen ollut itse samanlaisessa tilanteessa. Me teimme sääntöjä, sovimme asioista. Mieheni ehdotti, että minä säilyttäisin kannabikset ja antaisin sovitut annokset. En suostunut. Tunsin muutenkin olevani kuin teini-ikäisen äiti, joka kyttää ja kyylää. Lupauksia annettiin ja yhtä monta rikottiin. Jokainen koettu pettymys nakersi suhdetta.

Ohjaaja Laurilla oli hyviä peruskysymyksiä. Saanko vielä kysyä, onko teillä lapsia?

Sinulla on nyt pohdinnan paikka. Käydään yhdessä keskustelua. On hienoa, että nykyisin on tällainen keskustelumahdollisuus.
Terveisin VanamoII

Huomenta VanamoII,
kiitokset mukaantulostasi ja asiaa täynnä olevasta kirjoituksestasi Mannaryynille.

Kannabiksen käyttäjät säännönmukaisesti vähättelevät sen vaikutusta omaan itseensä. Kannabis on heidän mukaansa puhdas luonnontuote, johon ei synny riippuvuutta, joka rentouttaa ja saa heidät toimintakykyisiksi. Näinhän asia ei ole, sen me kaikki vilpolalaiset hyvin tiedämme.

Haluaisin että vastaisit muutamaan jatkokysymykseeni, joita on sangen paljon:

  • Voisitko VanamoII jatkaa omaa tarinaasi ja kertoa muutamalla rivillä, miten asiat sitten miehesi kanssa etenivät?
  • Entä miten itse selvisit, mitkä olivat pelastusrenkaasi, millaisia tunteita koit ja mitä kaikkea teit kun yritit saada miestäsi lopettamaan?
  • Loppuiko miehesi kannabiksen käyttö?
  • Mikä on tilanne nyt?

Ohjaajana olen iloinen, että Vilpola alkaa tavoittaa yhä enemmän ja enemmän läheisiä. Välittäkää edelleen tietoa, mukaan mahtuu vertaisia ja erilaisia tarinoita vaikka kuinka paljon.

Kiitos Lauri ja Vanamoli vastauksista. Laurin ysymykset on hyvät ja kyllä niitä on käyty läpi, niissä monissa keskusteluissa joita olemme kannabiksesta käyneet. Ajattelin kuitenkiin,että kysymykset on ihan hyvä ‘päivittää’ ja kysyä syvemmltäkin. Esim kysymys miksi käyttää, hänen vastaus on aina se,että kannabis hänen terveydelle (psyykkiselle ja fyysille) niin hyvä aine ja hän on täysin vakuuuttunut siitä ja koska aivoissakin on thc -resptoreitajne,jne. Mutta jos saisi tällä kysymyksellä hänet pohtimaan, miksi hän ihan oikesti syvimmältään käyttää? Toinen kysymys, mikä saisi hänet lopettamaan. Hän on sanonut,että esim. jos hän joutuisi tekemään sellaista työtä, jossa ei voi käyttää. Tätäkin on ihan vaikea uskoa ja tämänkin kysymyksen voi kysyä siltä kantilta,että mitä hänen elämässä pitäisi tapahtua,että hän lopettaisi. Kyllä hän on sanonut,että on ihan mahdollista,että hän jonain päivänä ajattelee asista toisin ja lopettaa. Alussa hän väitti,että kannabis ei aiheuta addiktiota ja hän ei ole addiktiivinen. Mutta kun nykyään olen todennut jotain kovasta addiktiosta hänen kohdallaan, hän ei ole sanonut mitään. Pitääpä kysyä sitäkin suoremmin, mitä hän ajattelee. Siihenkin hän aina vetoaa,että on niin paljon kannabiksen käyttäjiä, jotka tekevät hienoa uraa ,hoitavat perheensä jne. Mutta ne määrätkin voi olla hiukan erilaisia. Ja minä olen koko liittomme ajan kantanut selkeästi suuremman taloudellisen vastuun.

Vanamolin ymmärtämys sai minut kyyneliin.Juuri tuota tuntemusta olen usein kokenut,että olen kyyläävä äiti ja koko ajan reagoimassa sen mukaan missä mennään kannabiksen kanssa. Kuten hyvin tiedämme,että toista ei voi muuttaa ja sitten mietin,että olisiko parasta vain täysin olla puuttumatta koko asiaan ja vain huolehtia omasta jaksamisestaan. Sen olen hänelle sanonut,että jos minun jaksamiselle hänen käyttönsä käy liian raskaaksi, niin lähden. Ja sitten seilailee sen ajatuksen,että kaikissa liitoissa on omat haasteeensa, eikä haluaisi lyödä hanskoja tiskiin.
Kuitenkin hän pystyy olemaanilmankin, kuten nyt oli 2 kk. Tosin olosuhteet olivat sellaiset ,että aineen hankinta oli hankalaa, ei kuitenkaan mahdotonta.
Sekin on ikävää, että omaa miestään katsoo kannabissuodattimen kautta, kaikkea arvioi vähän,että onko tuo pilvenhöyryjä vai ‘häntä’ todellista itseään. Siten on vaikeampi ja vaikeampi arvostaa häntä sinä hienona ihmisenä joka hän on. Inhottava sanoa, mutta välillä tuntee jonkin sortin halveksuntaa häntä kohtaan, joka pikku hiljaa lisääntyy.Omakin persoona sulkeutuu ja vetäytyy koko ajan enemmän.
Olen sanonut hänelle usein,että parisuhde toimisi varmasti paremmin jos molemmat käyttävät, saavat sitten rakentaa yhdessä pilvillinnojaan ja pysyvät samalla aallolla. Itse en ole todellakaan millin vertaa kiinnostunut kokeilemaan, riittävästi olen nähnyt vaikutuksia. Minua hän ei painosta käyttämään, vaan totesi kerran,että kyllä pieni määrä voisi tehdä hyvää.
Lapsia meillä ei ole (kaikista yrityksistä huolimatta emme saaneet, olisiko kannabiksella osuutensa :l) Hänellä on kolme lasta. He ovat jo täysi-ikäisiä ja yksi on kannabiksen käyttäjä, eikä hän ota elämässään mitään vastuuta. Mieheni hyysää häntä ja yrittää järjestellä hänen tulevaisuuttaan.
Minustakin olisi mukava kuulla Vanamo, miten menit eteenpäin. Ymmärrän senkin hyvin, jollei jaksa täällä näinkin avoimella palstalla (vaikkakin nimettömänä) kaikkea vuodatella.

Hei mannaryyni ja muut!

Olen yleensä täällä vain lukumiehenä (tai siis -naisena), mutta nyt osui sellainen teksti kohdalle, että pitäisi itsekin lyödä sanasensa soppaan.

Itse katsoin viime syksyn työmiehen iltaista rentoutumista milloin pilven, milloin muutaman kaljan ääressä ja päädyin käymään useita kuukausia kestäneitä neuvotteluita ko. ihmisen kanssa siitä, miten ja miksi se vaikuttaa minuun, joka yrittää elää siinä tilanteessa -sivullisena mutta kuitenkin mukana.

Hänen argumenttinsa olivat juuri nuo yllämainitut: alkoholiin verrattuna haitat ovat pieniä, kannabis on terveellisempää, hänestä tulee niin mukava ja hänestä on niin mukavaa olla pilvessä. Hän ei häiritse ketään, ja pitäähän aikuisen ihmisen saada itse päättää rentoutumisestaan iltaisin. On niin raskasta olla töissä, että ilman sitä rentoutumista ei pystyisi olemaan.

Minun argumenttini olivat rautalangasta vääntämistä pitemmän aikaa, eivätkä ne siltikään olleet miehelle millään tavalla muuta kuin nalkuttamista tai mitä lie pikkutytön kitinää. Minun näkökulmastani tämä ihmeaine teki miehestäni flegmaattisen ja passiivisen, ihmeellisen olion olohuoneen nurkkaan, jota ei kiinnostanut siivoaminen, ruuanlaittaminen, tiskaaminen tai ylipäänsä minkäänlainen osallistuminen normaalin parin arkeen ja elämään. Sen lisäksi tuntui pahalta katsoa rakkaan ihmisen hyvin itsetuhoiselta tuntuvaa toimintaa: itse saan riemuni, iloni ja rentoutukseni ystävistä ja harrastuksista, enkä voinut uskoa, että oikeasti hyvin voiva ihminen tuolla tavalla päivästä toiseen pakenee todellisuutta. Olin siis kaiken arjen hoitamisen lisäksi hyvin huolissani koko ajan.

Koin hyvin vahvasti hänet aivan eri ihmiseksi, ja totesinkin joskus, että “olin aina kuvitellut, että pahinta on yrittää nukahtaa sellaisen ihmisen viereen, jonka vieressä ei kuuluisi olla, mutta tämä syksy opetti, että pahinta onkin yrittää nukahtaa rakkaan ja oikean ihmisen viereen, joka ei kuitenkaan ole siinä”. Toistuvasti hoin sitä, kuinka pahalta hänen käytöksensä tuntuu ja kuinka se minulle on hänen osaltaan jatkuvaa valintaa olla olematta minun kanssani.

Jotain tuo pitkällinen ja piinaava keskustelunkierre sentään vaikutti, sillä joulun alla eron partaalla saimme tehtyä sopimuksen tuosta käytöstä, joka sitoi minut olemaan nalkuttamatta ja sanomatta ja hänet pitämään sen korkeintaan muutamana päivänä viikossa tapahtuvaksi. Kevään se piti hyvin, ja osittain kesänkin, mutta nyt keräilen sitten kesäloman rippeitä ja löydän itseni täysin samoista keskusteluista uudelleen syksyn saavuttua. Nyt tosin ongelma ei niinkään ole enää tuo kannabis vaan kuningasalkoholi ja niine tarinoineni jatkan sitten kotikanavalla, jahka jälleen jalkaudun lukijasta kirjoittajaksi.

Tämä palsta on kyllä mahtava asia, olen jo viime syksynä jonkin verran selaillut, mutta eritoten nyt viime aikoina. Ja pelkkä lukeminenkin on todella terapeuttista. Niin pahalta kuin se tuntuukin kuulla toisten ihmisten tarinoita samankaltaisista tilanteista ja vielä rankemmista tapauksista, niin se avaa hyvin paljon silmiä.

Hei Mannaryyni ja Viiri sekä ohjaaja Lauri,

Kaikilla meillä on haasteita avioliitossa, se on totta. Narkomaanin kanssa ongelmaa lisää se, että se ihminen, jonka kanssa aikoinaan aloitit yhteisen taipaleen, jää jotenkin taustalle. Se häviää. Pinnalla on käyttäjäpersoona. Sitä elää ihmisen kanssa, josta aika ajoin pilkahtaa esille se tuttu henkilö, käytön jatkuessa yhä harvemmin. Etenkin kannabis muuttaa psyykettä.

Selityksiä käytölle riittää. Ja puolisona haluaa syitä ja selityksiä, joihin uskoa. Sillä haluan auttaa rakasta ihmistä. Montakohan tuntia, vuorokautta, varmaan kuukausia olen elämästäni kuluttanut syistä keskusteluun. Tai
pohtimiseen, että ehkä se, että muuttaisin omaa käytöstäni, vaikuttaisi häneen? Jos hyväksyisin käytön, ehkä se olisi silloin kohtuullisempaa?

Tajusin jossain vaiheessa, että mieheni suuri rakkaus en ollut enää minä tai lapset, vaan kannabis. Se ja sen hankinta täytti elämän. Ikävä kyllä pikkuhiljaa myös minun elämäni. Kaikki alkoi pyöriä käytön tai käyttämättömyyden ympärillä. Minä, mieheni ja kannabis, mikä sotkuinen lankavyyhti.

Käyttäjä on sairastunut ja hän tarvitsee hoitoa, pitkäaikaista. Niin turhauttavaa kuin se onkin niin, kuten tällä palstalla on useaan kertaan todettu, käyttäjän on itse tultava siihen tulokseen, että hän tarvitsee hoitoa. Oikotietä ei ole. Mannaryyni, keskity omaan jaksamiseesi ja elämääsi. Mitä sinä haluat ainoalta elämältäsi?

Huomenta VanamoII ja muut,
olen hämmästynyt nopeudesta ja tarkkudesta sekä syvällisyydestä, millä ja miten tässä kannabis-keskustelussa on siirrytty niiden perimmäisten ja merkitsevien kannabisargumenttien ja persoonallisuuden muuuttumisen ydinkysymyksiin koskien sekä käyttäjää että käyttäjän läheisiä. Käyttäjä on sairastunut pikkuhiljaa ja huomaamattaan kannabisriippuvuuteen tai yleisemmin huumeriippuvuuteen, ja läheinen on sairastunut pikkuhiljaa ja huomaamattaan läheisriippuvuuteen tai yleisimmin käyttäjän syyllistämisen ja manipuloinnin vuoksi syntyneeseen ylivastuullisuuteen.

Ottakaapa kaikki kantaa tähän aiheeseen omasta näkövinkkelistänne, jos vaan voitte niin sukeltakaa niin syvälle kuin mahdollista tähän aiheeseen vaikka omien tunteidenne ja tuskanne kautta.

Puran tätä aihetta tarkemmin ohjaajan näkökulmasta myöhemmin tänään. Vie aikaa lukea kaikki tähänastiset kirjoituksenne ja sisäistää se tärkein niistä kaikista.

Jos teille muille sopii, niin ajattelin poimia sisäistämäni ja omasta mielestäni tärkeimmät kohdat eri argumenteista ja tunteista, ja listata ne jotta voimme avata ne yhteiselle keskustelulle. Siitä voisimme sitten jatkaa purkamalla keskustelussa esilletulleet kokonaisuudet pienempiin osiin ja paloihin, joita voimme sitten työstää edelleen. Näin saattaisimme yhdessä löytää sellaisia vipuja ja ovenkahvoja, joista painamalla ja vetämällä löytäisimme uusia toimintatapoja- ja malleja, joiden avulla voisimme sallia itsellemme toisenlaisen käyttäytymisen rakasta kumppaniamme tai lastamme kohtaan. Tavoitteena on läheisemme huumeidenkäytön takia tapahtuneen muutettujen tunteidemme ja minämme tunnistaminen ja myöntäminen. Vasta sitten voimme sallia ja hyväksyä itsellemme myös toisenlaisen toiminnan ja käyttäytymisen. Huh-huh, kirjoitinpa monimutkaisesti yksinkertaisesta asiasta, saitteko villakoiran ytimestä kiinni? Mitä olette mieltä, olisiko tämä sopiva tapa edetä?

Tuossa lauseessa erityisesti loppuosa on itselleni vaikeasti hyväksyttävissä oleva toteamus. Olen tehnyt kaikkeni, jotta toinen ymmärtäisi näkökulmani, minun osani tästä parisuhteesta ja elämästä, jota vietetään. Tunnen itseni suurimmaksi osaksi toimintaterapeutiksi tai äidiksi, huoltajaksi, holhoajaksi ja vertaansa vailla olevaksi hammasharjahitleriksi, joka on käyttänyt kaikki keinonsa hallitakseen tilannetta ja saada elämä pysymään kasassa. “Pitää muistaa syödä kunnolla, että jaksaa”, “Mennään tänään vaikka yhdessä lenkille, niin tulee ulkoiltua”, “Minä voin herättää sinut ajoissa, ja tehdään sitten jotain kivaa päivä, niin pääset normaaliin unirytmiin”, “Mitä jos huomenna siivottaisiin yhdessä ja tehdään kodista kiva paikka olla ja elellä” jne. Viime syksynä kuin huomaamatta aloin suunnitella omat aikatauluni niin, että olisin kotona hänen tullessa töistä = estäisin hänen menonsa kauppaan hakemaan 6-packiä ja käärimästä jointin, jotta me kaksi voitaisiin viettää normaali ilta yhdessä ja jutella tilanteesta kuten normaalissa parisuhteessa tehtäisiin. Tunnistin ja tunnustin hänen riippuvuutensa, mutta en missään kohtaan tajunnut, että myös oma toimintani on riippuvuutta.

Edelleen tuo oman itsensä ajatteleminen jollain tapaa sairastuneena on hyvin vastahakoista. Mielestäni olen toiminut niin kuin inhimillisesti voidaan olettaa toisen ihmisen toimivan. Hoen edelleen itselleni, että nyt on se vastoinkäyminen, jossa toista ei voi hylätä, kun asiat menevät huonosti. Että nyt on vain kyse jostain väliaikaisesta, elämäntilanteeseen liittyvästä - ja päiväkirjojani lukiessani tajuan, että tätä on kestänyt koko parivuotisen suhteen ajan. Enkä toden totta osannut kuvitellakaan, että itsessäni arvostamani ominaisuudet kuten kiltteys, huolehtiminen ja välittäminen kääntyisivät itseäni vastaan. Siksi olen ottanut helposti marttyyrin aseman (“katso nyt mitä kaikkea olen vuoksesi tehnyt ja tässäkö on palkinto siitä?”) tässä tilanteessa eikä se auta tilanteen ratkeamiseen millään muotoa.

Nyt yritän hampaat irvessä toistella itselleni päivittäin, ettei elämä menekään niin, että hyvyys palkitaan ja kunhan jaksan, niin joskus on paremmin. Täytyisi löytää toinen tapa olla tässä suhteessa tai päättää se. Mutta juuri nyt jääminen on suuri haave - ja tietysti se, että se tapahtuisi tavalla, jossa suhteen kuva muuttuisi radikaalisti ja saataisiin se minun niin kaipaama tasapainoinen parisuhde. Tiedän sen olevan aikamoista alkemiaa, mutta tarvinnen vielä yhden kerran ennen kuin uskon, etten ole kaikkivoipa ja ettei tässä suhteessa ole enää mitään tehtävissä :blush:

Viirille kiitos tyhjentävästä kirjoituksesta, sain uuden terminkin omaan ohjaajakäyttööni eli hammasharjahitleri, joka erinomaisesti kuvaa puolison roolia parisuhteessa, jossa toinen käyttää päihteitä ja huumeita.

Siteeraan seuraavassa suoraan Ulla Korhosta ja hänen kirjaansa: “Irti riippuvuuudesta - muutetut tunteet, muutettu minä”, jossa hän kirjoittaa seuraavasti: “Läheisriippuvuus, tunne-elämän stressitila. Läheisriippuvainen potee tunne-elämän sairautta. Ihminen itse ei välttämättä tunnista pahaa oloaan vaikeaksi stressitilaksi. Eheytyäkseen myös päihteitä käyttävän puoliso tarvitsee tietoa ja ymmärrystä oman tuen tarpeestaan, sillä myös hän elää vuodesta toiseen kodissa, jonka ilmapiiri on täynnä ahdistusta aiheuttavia vuorovaikutuspelejä. Hän osallistuu niihin itse - hän on samassa veneessä soutajana ja huopaajana, kuten päihteitä käyttävä puolisokin.”

Läheisriippuvuus-termiin ei sisälly lainkaan sellaista negatiivista latausta, minkä vaikkapa Viiri kokee, onhan hän tehnyt kaikkensa miehensä lopettamisen eteen, kuten hän osuvasti kirjoittaa:

Onhan selvä asia, että kun kaikkensa tekee ja mikään ei toimi, niin alkaa tuntea kyvyttömyyttä ja riittämättömyyttä. Ja sitten alkaa puskea hampaat irvessä ja ärräpäitä lasketellen, että “nyt kyllä perkele täytyy vielä jaksaa, ja saatanan kone älä hyydy.” Ja oma kierre senkun syvenee ja nopeutuu, syntyy se paljon puhuttu läheisriippuvuus.

Toimintamallit eivät ole kuin tiiliskiviä, jotka siirtyvät minun päästäni jonkun toisen päähän ja saavat hänet tekemään asiat toisin, tuosta noin vaan ja samantien. Eihän se näin mene ja toimi. Kysynkin Viiriltä, oletko koskaan miettinyt mikä tai mitkä olisivat ne kovat keinot, joita et ole vielä kokeillut? Entä olisitko valmis kokeilemaan?

Mitä muut Vilpolassa kävijät olette mieltä, miten te näette Viirin tilanteen? Oletteko itse olleet vastaavassa tilanteessa? Miten olette toimineet? Johtiko se mihinkään? Millaista vertaistukea haluaisitte hänelle tässä tilanteessa antaa?

[Poistettu käytön suosittelua. -Päihdelinkin toimitus]
kyllä ne kotityöt tulee tehtyä kunhan osaatte jättää ne itse tekemättä ja jättää miehen hoidettavaksi, mies huomaa että on asiat kivempi tehdä kahdestaan kuin yksin…(ei takuita että tämä kikka toimii jos mies on vätys) Asioilla on tapana järjestyä. [Poistettu käytön suosittelua. -Päihdelinkin toimitus]

Hei kaikki,
Kiva, kun keskustelu jatkuu. Ensinnäkin minua aina ihmetyttää tuo kannabiksen laillistamisen höyhötys näissä asioissa. Miehenkikin usein sanoo minulle, tulet vielä näkemään,että se laillistetaan. Alkoholi on laillista, enkä silti haluaisi,että mieheni olisi aina humalassa,kuten en haluaisi,että hän on aina kannabiksen vaikutuksen alaisena.
Eniten olen lähipäivinä miettinyt omaa suhtautumistani ja sen muuttamista. Läheisriippuvuus on minulle tuttu jutt, olen käynyt hyvissä terapioissa sen suhteen jo ennen nykyisen mieheni tapaamista. Nyt kuitenkin taas heräsin siihen,että eihän siitä varmaan kokonaan toivu ikinä ja onhan oma käyttäytymiseni sitä pitkälti, kun yritän kontrolloida mieheni käyttöä, huolehdin taloudellisesta vastuusta enemmän kuin on kohtuullista,kannan yleensäkin enemmän vastuuta,että asiat tulevat hoidettua ajallaan ja huolehdin hänen terveydestään. Pari päivää sitten,sanoin,että en lainaa enää rahaa hänen aikuisen poikansa kuluihin ( jotka hän on luvannut maksaa takaisin ja on maksanutkin aiemmin). Tähän häntotesi,että yritän kontrolloida häntä rahalla. Itsestäni ratkaisu tuntui oikein hyvältä ja helpottavalta.
Muutenkin puhuimme taas hänen käytöstään ja hän sanoi,että jos hän tekee minua kohtaan jotain pahaa tai väärin voin sanoa hänelle ja hän yrittää muuttaa. Ja totuus on ,että hän on ihana mies ja osallistuu kyllä perhe-elämään ihan riittävästi. Lähinnä ne on niitä aikaansaamattomuus asioita mitkä minua häiritsee, samoin se eri aalloilla oleminen, terveys,raha, muisti ym kysymykset. On se kumma,että ihiminen haluaa vapaaehtoisesti (tosin addikiohan siinä määrää) laittaa itsensä typerämpään tilaan kuin oikeasti on.Mutta uutena käyttäytymismuotona voisi olla opetella olemaan keskittymättä hänen käyttöönsä ja opetella jättämään KAIKKI vastuu käytön seurauksista hänelle itselleen. Kai omassa päässä on liian tiukkakin kehys sille miten ihmisten pitäisi elää tässä kulutus- ja kilpailevassa yhteiskunnassa.

Vanamo kyseli mitä haluan ainolla elämälläni tehdä ja sitä tässä mietiskelin. Siihen tässä päädyin kaikesta huolimatta,että vaikea minun on kuvitella jotain parempaa elämää toisen ihmisen kanssa tai yksin. Tietysti jos väsyn liikaa, minä lähden. Mutta kun saisi enemmän selville, mikä minua lopulta väsyttää eniten, hänen käyttönsä vai oma kontrolloimiseni ja huolehtimiseni.
Kun sanoin miehelleni,että tiedän että en voi vaikuttaa hänen käyttöönsä, hän vastasi, että totta kai voin. Että en voi määrätä,että hänen on lopetettava käyttö tms,mutta totta kai se vaikuttaa miten suhtaudun ja mitä keskustelemme. Se kuulosti ihan hyvältä. Ja siitä olen satavarma,jos minä olisin kannabismyönteinen,että hän käyttäisi monta kertaa enemmän.

Hei mannaryyni,

“Tietysti jos väsyn liikaa, minä lähden. Mutta kun saisi enemmän selville, mikä minua lopulta väsyttää eniten, hänen käyttönsä vai oma kontrolloimiseni ja huolehtimiseni.”

Kuvaat hyvin sitä kuinka miehesi kannabiksenkäyttö vaikuttaa sinuun, eli tekee sinua kohtaan pahaa ja kohtelee sinua väärin aiheuttaen sinulle väsymystä, masennusta ja turhautumisen tunnetta sekä lisäten sinun huolenpitoasi.

“Lähinnä ne on niitä aikaansaamattomuus asioita mitkä minua häiritsee, samoin se eri aalloilla oleminen, terveys,raha, muisti ym kysymykset.”

Mielestäni hän tekee henkisesti pahaa sinulle kokoajan käyttäessään kannabista.

Yleensä huumausaineiden käyttäjät esittävät väitteen että käyttö vahingottaa vain heitä itseään, mutta sehän ei pidä paikkaansa.

DaCapon viesti on mielestäni tähän vertaistukikeskusteluun sopimaton, loukkaava ja pahaa mieltä aiheuttava. Lisäksi se kehottaa huumeiden käyttöön. Ilmoitin toimitukselle siitä ja pyysin poistamaan sen.

Ukki, en ymmärrä tätä erottelua huumausaineet. Pitäisi puhua päihteistä. Ne ovat kaikki samaa paskaa erilaisine vaikutuksineen, jos liikakäyttää niitä. Kohtuu käyttö on mielestäni ok, olkoon päihde mikä hyvänsä. Ihmiset ovat aina käyttäneet päihteitä ja tulevat käyttämään, pitäisi löytyä se kohtuus!

Tumati,eli siis koska ihmiset ovat aina käyttäneet päihteitä ja aina tulevat käyttämään,niin se on siis ihan ok,kunhan tekee sen kohtuulla?Puolustat innokkaasti käyttöä,ja mahdollistat toistenkin käytön ilmeisesti,sehän on ok,kunhan vaan kohtuulla sen tekee.

Kautta aikojen on myös ollut ihmisiä,jotka ei käytä päihteitä,tai heitä jotka ovat käyttäneet,ovat lopettaneet,ja osaavat elää täysin ilman.

Juuri näin. Juon itse viiniä muutaman lasin melkein päivittäin, enkä halua luopua siitä tavasta. Enkä katso, että viini on sen parempi päihde kuin esim. kannabis. Kyse on paljonko sitä käyttää ja miten ja missä tarkoituksessa.

Hei kaikki,

Viiri kertoi pitävänsä päiväkirjaa. Se on hyvä juttu. Ajattelin jo aiemmin ehdottaa, Mannaryyni, sinulle, että ala kirjoittamaan ylös tunteitasi ja teidän suhteen kehittymistä; lupauksia, keskusteluita ja tapahtumia. Tein itse niin ja se avasi silmäni siihen, missä tilanteessa olin. Päiväkirjamerkintöjä kertyi monen vuoden ajalta. Ne alkoivat ajalta, jolloin käyttöä ei enää voinut kuvata viihdekäytöksi. Niiden avulla voi havaita, mikä sinut saa raivoihisi, surettaa tai aiheuttaa voimattomuutta. Ja sitten voit miettiä, haluatko sietää niitä tekijöitä jatkossakin.

Tyypillinen kuvaus narkomaanista on: hän on niin kiltti ja erikoisen herkkä. Näin me omaiset näemme käyttäjämme. Ja varmasti kuvaus pitää paikkansa. Eivät he pahoja ihmisiä ole, perimmiltään. Voi olla, että käytön taustalla on hoitamaton psyykkinen sairaus, masennus tms. Toisaalta kannabis tai mikään huume ei sitä paranna vaan pahentaa.